Pari näytettä 23.7 julkaistavalta Jukka Virtaselle omistetusta tribuuttilevystä Sanat Jukka Virtanen. Kyse on kokoelmasta, jossa toistakymmentä suomalaista artistia esittää eräitä tunnetuimpia Virtasen sanoittamia kappaleita.
Kuunnelkaa. Ainakin nämä kaksi - aiemmin Simo Salmisen esittämää - biisiä ovat silkkaa rautaa. Loistavasti uudelleen sovitettuja versioita. Pornolaulun esittää Timo Rautiainen ja Suurena miehenä Pave Maijanen. Kaksi muuta näytettä levyltä löytyy ylälinkistä.
http://www.emi.fi/jukebox/play/951/pornolaulu
http://www.emi.fi/jukebox/play/953/suurena_miehena
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jukka_Virtanen
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sanat_Jukka_Virtanen
June 30, 2008
Kirjeitä seinänaapurille 2 - Päivän tarjous: oma identiteetti!
(Korjaus/lisäys lukuun II: Zizekistä - klo: 22.37)
Hei
’Tavallaan sama toistuu myös Zizekin suhteen...’
Tarkoitan, että etsin vaikutteita ja vaikutuksen antajaa. Nietzschen suhteen olin ajautunut umpikujaan, ja Zizek on tuonut tarpeellista ja kaipaamaani etäisyyttä häneen.
I
En kerta kakkiaan voi hyväksyä Foucault’n/Butlerin Nietzscheen pohjautuvaa käsitystä, jonka mukaan identiteetti on pelkkä konstruktio. Fantasia se kyllä on, mutta ei vaihdettavissa oleva kertakäyttötuote.
Mikä sitten erottaa fantasian konstruktiosta: historiallisuus. Fantasialla on historiansa, konstruktiolla ei ole mitään historiaa. Se on pelkkä hiekkalinna, joka rakennetaan ja hajotetaan ihan niinkuin sen rakentaja haluaa.
Mutta ei identiteetti voi olla historiaton. Psyykellämme/fantasioillamme/oireillamme on menneisyytensä.
Ei Butlerkaan ole noin vain valinnut lesbouttaan: hänellä on ollut siihen taipumuksia, jotka johtuvat sekä biologiasta että kokemushistoriasta. Joka muuta väittää, väittää siis samalla että ihminen/identiteetti on pelkkä tavara – aina vaihdettavissa oleva tuote, vailla menneisyyttä ja tulevaisuutta.
Ei ei! Jos Nietzsche ajatteli näin, olen eri mieltä hänen kanssaan!
Olen kuitenkin varma, että Nietzsche ei ajatellut absoluuttisesti juuri näin. Foucault yksinkertaistaa Nietzscheä ja niin tehnee myös Butler, joka seuraa homo-Micheliä kuin etisisi ystävää. {(Noo – niin teen toki minäkin (hymiö)}.
Nietzschen hyve-etiikka sotii syvästi Foucault’n ’vaarallisen’ tosikkomaista pessimismiä vastaan, vaikka luoda tyyliä luoteeseensa onkin suuri ja harvinainen taide (Nietzsche Iloisessa tieteessä).
Mutta identiteetti ei 'tyhjene' tyyliin tai ole vain tyyliä.
Olen aivan tarpeeksi kauan ajelehtinut itse identiteetittömässä tilassa tajutakseni, että sellainen tila on harhaa ja eräänlaista itsepetosta. En voi rakentaa itseäni legopalikoista haluamani kaltaiseksi: minun on ollut pakko etsiä ja löytää itseäni. Vain tällä tavoin voi saavuttaa jotain pysyvää, vaikka samalla tiedostaakin aina vain selvemmin että täydellinen pysyvyys on illuusio: minä on ontologisen splitin tilassa. Mutta tuo split sisältää samalla ainoan ’aidon’ joskin siis ’särkyneen’ identiteetin mahdollisuuden.
Konstruktivisti väittää, että täydellisen identiteetin voisi muka rakentaa mieleisekseen. Ikäänkuin olisimme pelkkiä rooleja imaginaarisella näyttämöllä, imaginaarisessa näytelmässä. Ehkä tavallaan olemmekin, mutta näytelmämme on aina jo valmiiksi kirjoitettu, vaikka vuorosanamme ja roolimme vaihtelisivatkin.
Näytelmä on 'me itse', eli vaikka se onkin synopsiksensa osalta valmiiksi kirjoitettu, me itse performoimme sitä, me itse olemme sen päähenkilöitä. Emme siis keinotekoisesti rakenna mitään identitettiä ikäänkuin itsestämme riippumatta, vaan se syntyy ja kasvaa meidän syventyessämme rooleihime yhä paremmin.
Jokaisella näyttelijälläkin on historiansa. Jos niin ei olisi – kaikki näyttelisivät jokaisen roolin (loogisesti ajatellen) samalla tavoin (vaikka näyttelisivätkin performatiivisesti eri tavoin).
Näin tapahtuisi sen vuoksi, että historiaton ihminen voi olla kuka tahansa, eli vaikka hän näyttelisikin esim. Hamletin eri tavoin kuin joku toinen, se ei periaatteessa eroasi mitenkään tuon toisen esityksestä, koska molemmat esitykset ovat vaihdettavissa toisiinsa milloin tahansa, ilman mitään muutosta esityksessä, sillä ne ovat identtiset.
Mutta me tiedämme, että tällainen on mahdotonta ihmisistä puhuttaessa...vai tietääkö Foucault, tietääkö Butler? Mitä he lopulta oikein tietävät? Sen, että eivät tiedä, koska ei ole mitään mitä voisi tietää substantiaalisesti ja siten myöskään identiteetin suhteen? No – silloin he ovat tietenkin sellaisessa umpikujassa, joka ei velvoita muita millään tavoin hyväksymään heidän 'hataria korttitalojaan’...
Jos konstruktivismi olisi oikeassa ontologisesti, niin näyttämöllä esitetyt roolit olisivat tavallaan yksi ainoa ihminen. Kääntäen asia tulee vielä koruttomammaksi: silloin tuo yksi ainoa ihminen koostuisi noista kaikista rooleista. Toisin sanoen – häntä ei olisi edes olemassa ihmisenä vaan roolina!
Ja edelleen: hän olisi siten pelkkä 'esine', kuori ilman sisältöä, harha-aistimus jostain todellisesta - ’ parhaimmillaankin vain’ jotain virtuaalia...Baudrillardin simulacrum...
(Tässä kohdassa on pakko myöntää, että Nietzsche ajatteli kuin Baudrillard, joka aivan ilmeisesti hyödyntää Nietzschen ’Epäjumalten hämärässä’ esittämää ajattelun historian parodiaa: ’Miten tosi maailma muuttui taruksi’).
Minulle tällainen tapa käyttää järkeä identiteetistä ja ontologiasta puhuttaessa on intuition vastaista. En voi tietenkään todistaa asiaa suuntaan tai toiseen – voin vain vakuuttua sisäisesti/intuitiivisesti siitä, miten oletan asian olevan.
II
Zizekillä itsellään oli vaikea isäsuhde. Isä olisi halunnut hänestä taloustieteilijää, mutta Slavoj halusi elokuvaohjaajaksi. Filosofia oli kakkostoive, ja tulikin sitten ikäänkuin korvaamaan ohjaajauran jättämisestä seurannutta turhautumaa.
Zizek kirjoitti kerran jossain: kaikkein kauheinta on pelko siitä, että isä ei kuole koskaan...
Havaitaan, että Zizekin asenne heiluu kahden ääriaseman välillä: hän ilmeisesti haluaisi olla Isä (Toinen: vahva johtaja, 'Stalin') mutta kritisoi kuitenkin samalla säälimättä isää (psykoanalyyttinen ideologiakritiikki, joka kohdistuu näin ollen myös hänen omaan uskottavuuteensa kollektiivisen auktoriteetin 'havittelijana' - ikäänkuin hän sellaista asemaa muka tosissaan tavoittelisi).
...
Torsti Lehtinen sanoi kerran jossain seminaarissa, että on kahdenlaisia miehiä: niitä, jotka haluavat syöstä kuninkaan eli isän valtaistuimelta ja niitä, jotka etsivät uutta kuningasta – siis isää - edesmenneen, 'kadotetun' tilalle. Se oli minun mielestäni fantastisen hienosti sanottu.
Rauno
Hei
’Tavallaan sama toistuu myös Zizekin suhteen...’
Tarkoitan, että etsin vaikutteita ja vaikutuksen antajaa. Nietzschen suhteen olin ajautunut umpikujaan, ja Zizek on tuonut tarpeellista ja kaipaamaani etäisyyttä häneen.
I
En kerta kakkiaan voi hyväksyä Foucault’n/Butlerin Nietzscheen pohjautuvaa käsitystä, jonka mukaan identiteetti on pelkkä konstruktio. Fantasia se kyllä on, mutta ei vaihdettavissa oleva kertakäyttötuote.
Mikä sitten erottaa fantasian konstruktiosta: historiallisuus. Fantasialla on historiansa, konstruktiolla ei ole mitään historiaa. Se on pelkkä hiekkalinna, joka rakennetaan ja hajotetaan ihan niinkuin sen rakentaja haluaa.
Mutta ei identiteetti voi olla historiaton. Psyykellämme/fantasioillamme/oireillamme on menneisyytensä.
Ei Butlerkaan ole noin vain valinnut lesbouttaan: hänellä on ollut siihen taipumuksia, jotka johtuvat sekä biologiasta että kokemushistoriasta. Joka muuta väittää, väittää siis samalla että ihminen/identiteetti on pelkkä tavara – aina vaihdettavissa oleva tuote, vailla menneisyyttä ja tulevaisuutta.
Ei ei! Jos Nietzsche ajatteli näin, olen eri mieltä hänen kanssaan!
Olen kuitenkin varma, että Nietzsche ei ajatellut absoluuttisesti juuri näin. Foucault yksinkertaistaa Nietzscheä ja niin tehnee myös Butler, joka seuraa homo-Micheliä kuin etisisi ystävää. {(Noo – niin teen toki minäkin (hymiö)}.
Nietzschen hyve-etiikka sotii syvästi Foucault’n ’vaarallisen’ tosikkomaista pessimismiä vastaan, vaikka luoda tyyliä luoteeseensa onkin suuri ja harvinainen taide (Nietzsche Iloisessa tieteessä).
Mutta identiteetti ei 'tyhjene' tyyliin tai ole vain tyyliä.
Olen aivan tarpeeksi kauan ajelehtinut itse identiteetittömässä tilassa tajutakseni, että sellainen tila on harhaa ja eräänlaista itsepetosta. En voi rakentaa itseäni legopalikoista haluamani kaltaiseksi: minun on ollut pakko etsiä ja löytää itseäni. Vain tällä tavoin voi saavuttaa jotain pysyvää, vaikka samalla tiedostaakin aina vain selvemmin että täydellinen pysyvyys on illuusio: minä on ontologisen splitin tilassa. Mutta tuo split sisältää samalla ainoan ’aidon’ joskin siis ’särkyneen’ identiteetin mahdollisuuden.
Konstruktivisti väittää, että täydellisen identiteetin voisi muka rakentaa mieleisekseen. Ikäänkuin olisimme pelkkiä rooleja imaginaarisella näyttämöllä, imaginaarisessa näytelmässä. Ehkä tavallaan olemmekin, mutta näytelmämme on aina jo valmiiksi kirjoitettu, vaikka vuorosanamme ja roolimme vaihtelisivatkin.
Näytelmä on 'me itse', eli vaikka se onkin synopsiksensa osalta valmiiksi kirjoitettu, me itse performoimme sitä, me itse olemme sen päähenkilöitä. Emme siis keinotekoisesti rakenna mitään identitettiä ikäänkuin itsestämme riippumatta, vaan se syntyy ja kasvaa meidän syventyessämme rooleihime yhä paremmin.
Jokaisella näyttelijälläkin on historiansa. Jos niin ei olisi – kaikki näyttelisivät jokaisen roolin (loogisesti ajatellen) samalla tavoin (vaikka näyttelisivätkin performatiivisesti eri tavoin).
Näin tapahtuisi sen vuoksi, että historiaton ihminen voi olla kuka tahansa, eli vaikka hän näyttelisikin esim. Hamletin eri tavoin kuin joku toinen, se ei periaatteessa eroasi mitenkään tuon toisen esityksestä, koska molemmat esitykset ovat vaihdettavissa toisiinsa milloin tahansa, ilman mitään muutosta esityksessä, sillä ne ovat identtiset.
Mutta me tiedämme, että tällainen on mahdotonta ihmisistä puhuttaessa...vai tietääkö Foucault, tietääkö Butler? Mitä he lopulta oikein tietävät? Sen, että eivät tiedä, koska ei ole mitään mitä voisi tietää substantiaalisesti ja siten myöskään identiteetin suhteen? No – silloin he ovat tietenkin sellaisessa umpikujassa, joka ei velvoita muita millään tavoin hyväksymään heidän 'hataria korttitalojaan’...
Jos konstruktivismi olisi oikeassa ontologisesti, niin näyttämöllä esitetyt roolit olisivat tavallaan yksi ainoa ihminen. Kääntäen asia tulee vielä koruttomammaksi: silloin tuo yksi ainoa ihminen koostuisi noista kaikista rooleista. Toisin sanoen – häntä ei olisi edes olemassa ihmisenä vaan roolina!
Ja edelleen: hän olisi siten pelkkä 'esine', kuori ilman sisältöä, harha-aistimus jostain todellisesta - ’ parhaimmillaankin vain’ jotain virtuaalia...Baudrillardin simulacrum...
(Tässä kohdassa on pakko myöntää, että Nietzsche ajatteli kuin Baudrillard, joka aivan ilmeisesti hyödyntää Nietzschen ’Epäjumalten hämärässä’ esittämää ajattelun historian parodiaa: ’Miten tosi maailma muuttui taruksi’).
Minulle tällainen tapa käyttää järkeä identiteetistä ja ontologiasta puhuttaessa on intuition vastaista. En voi tietenkään todistaa asiaa suuntaan tai toiseen – voin vain vakuuttua sisäisesti/intuitiivisesti siitä, miten oletan asian olevan.
II
Zizekillä itsellään oli vaikea isäsuhde. Isä olisi halunnut hänestä taloustieteilijää, mutta Slavoj halusi elokuvaohjaajaksi. Filosofia oli kakkostoive, ja tulikin sitten ikäänkuin korvaamaan ohjaajauran jättämisestä seurannutta turhautumaa.
Zizek kirjoitti kerran jossain: kaikkein kauheinta on pelko siitä, että isä ei kuole koskaan...
Havaitaan, että Zizekin asenne heiluu kahden ääriaseman välillä: hän ilmeisesti haluaisi olla Isä (Toinen: vahva johtaja, 'Stalin') mutta kritisoi kuitenkin samalla säälimättä isää (psykoanalyyttinen ideologiakritiikki, joka kohdistuu näin ollen myös hänen omaan uskottavuuteensa kollektiivisen auktoriteetin 'havittelijana' - ikäänkuin hän sellaista asemaa muka tosissaan tavoittelisi).
...
Torsti Lehtinen sanoi kerran jossain seminaarissa, että on kahdenlaisia miehiä: niitä, jotka haluavat syöstä kuninkaan eli isän valtaistuimelta ja niitä, jotka etsivät uutta kuningasta – siis isää - edesmenneen, 'kadotetun' tilalle. Se oli minun mielestäni fantastisen hienosti sanottu.
Rauno
June 29, 2008
Zizekistä Simpauttajaan
Kirjoitettu kommentiksi merin kommenttiin Kalevi Hotasen päreessä Kesäkeveää.
(Klo: 19.45: oikoluentaa harastetu- kirotut typo, joita simä ei esin erota! ;)
*
meri kirjoitti:
ripsakurttunen!
etsin käsiini tuon turusen
.…
'tahattomasti henkka oinosen [Heikki Turusen kirjan Maalainen päähenkilö/rr] kategorisoinnit saavat aikaan huvittavia assosiaatioita niin misogyyni august strindbergiin kuin sukupuolijärjestelmää dekonstruoineeseen filosofi judith butleriin.'
*
Hei kaikki kurttuset ja vähemmän kurttuset - täällä puhuu Rasse-setä. Ja ihan selvin päin!
Slavoj Zizek on ymmärtääkseni Judith Butlerin ystävä (ainakin hän on sanonut olevansa) - mutta he eivät ole suinkaan samaa mieltä kaikista asioista kuten esimerkiksi sukupuolijärjestelmän dekonstruoimisesta (siinä määrin kuin Butler tuon dekonstruoimisen ajattelee) ja feminismistä, jota Zizek pitänee provokatiivisesti käänteisenä alistumisena miehen valtaan (vrt. taistolaisuus - sic; oivalsitkin meri jo tämän pointin), koska feminismissä miehen dominoivuus perustuu hänen tiettyihin ('pahoihin') ominaisuuksiinsa, jotka naiselta yksinkertaisesti puuttuvat.
Mutta kaikkihan? tietävät?, että 'normaalissa' perheessä nainen on se, joka määrää kaapin paikan, vaikka hän onkin ehkä muka jne. alistettu ainakin siksi, että joutuu huolehtimaan/huolehtii kodin(oikos) asioista, kun taas miehet istuvat torilla (agora)/kapakassa puhumassa paskaa ja korottamassa heikkoa itsetuntoaan tyhjänpäiväisillä uhoiluillaan/kilpailuillaan, kunnianhimoisilla hankkeillaan/'valloitusretkillään' ja 'filosofioillaan' (ah - on niin ihanaa ruoskia itseään, sanoi ilkeä filosofinen (sado-) masokisti).
Zizekin ilmestyminen läntisen kulttuurikeskustelun kentälle 1990-luvulla sai myös Judith Butlerin tarkistamaan joitain käsityksiään.
En osaa tässä tarkemmin sanoa mitä, mutta veikkaanpa hieman itsestään selvästi, että kyse on subjektin, subjektiivisuuden ja minän ontologisen aseman määrittelystä. Butler oli nimittäin ymmärtääkseni ollut jossain määrin nietzscheläinen tässä asiassa, mikä tarkoittaisi subjektista puhuttaessa sitä, että subjekti on täysin vapaa suhteessa omiin positioihinsa, minkä Zizek perustellusti kiistää lacanilaiseen psykoanalyysiin, Hegeliin ja ('tunnistamattomaksi'?) modififioituun kartesiolaisuuteen vedoten.
Butler kirjoittaa Zizekin 'The Ticklish Subject - the absent centre of political ontology'/1999/2000 takakannessa: 'Discussing Hegel and Lacan is like breathing for Slavoj'. (Tämä nyt ei tietenkään kerro vielä mitään muuta kuin sen, että Butler arvostaa Zizekiä.)
Butler kertoo myös jossain (en tietenkään muista enää missä), että hän on kuullut Slavojn puhuvan kerran yhteen putkeen yli neljä tuntia! - viitaten tällä Zizekin hiukan neuroottiseen (hysteriseen) piirteeseen, joka ilmenee ehkä tuskallisenakin sanomisen tarpeena ja jopa pakkona.
Tämä on toki tuttua niille, jotka tuntevat uskonnollisten ja poliittisten liikkeitten historiaa, sillä 'profeetathan' (ja Sokrateet) ovat aina äänessä julistaen meidät joko syntisiksi tai tyhmiksi (mieluummin molemmiksi).
*
Mutta siinä olivat tämänkertaiset Zizek-uutiset. Mitä Heikki Turuseen tulee, niin 'symppaan' häntä kyllä, mutta pidän samalla tietyssä mielessä aika tyhmänä - uups - eikun epäkiinnostavana - enintään kirjallisuuden ja kansanperinteen tutkijoitten kävelevänä 'kenttäkohteena' - miehenä, josta tuli 'museo jo eläessään'.
Simpauttajassa Turusen symboliikka saavuttaa vielä myyttis-filosofisia ulottuvuuksia - sittemmin hänestä tuli Kalle Päätalon kaltainen 'metsuri-pienviljelijä', joka seisoo peltonsa päässä tuuhean männikön laidassa 25(!)- tuntisen työpäivänsä päätteeksi ja huhuilee oravia - eräänlainen romaaneja kirjoittava Jukolan Lauri siis.
'Mutta tylsennänpä mä nyt piikkini kärjen tuhmaa terää' (ks. PS.) ja sanon, että Markku Pölönen onneksi ymmärtää Heikki Turusen maailmaa sillä tavalla, että katsellessani Pölösen elokuvia ja Karjalan kunnailla tv-sarjaa minunkin teräsharjainen sydämeni sulaa liki pullean Amorin muotoon - ja hymyilee!
PS.
Adjektiivi 'tuhma' ei kai merkitykseltään sovi intentiooni tässä. Yritin kuitenkin etsiä termiä, jossa yhdistyisivät sekä terävyys että 'vaarallisuus' ja jopa 'pahuus'. Mikähän olisi sellainen sana? Foneettisesti tuhma sen sijaan sopii tähän yhteyteen niinkuin puolukka p - p - puurolautaselle.
(Klo: 19.45: oikoluentaa harastetu- kirotut typo, joita simä ei esin erota! ;)
*
meri kirjoitti:
ripsakurttunen!
etsin käsiini tuon turusen
.…
'tahattomasti henkka oinosen [Heikki Turusen kirjan Maalainen päähenkilö/rr] kategorisoinnit saavat aikaan huvittavia assosiaatioita niin misogyyni august strindbergiin kuin sukupuolijärjestelmää dekonstruoineeseen filosofi judith butleriin.'
*
Hei kaikki kurttuset ja vähemmän kurttuset - täällä puhuu Rasse-setä. Ja ihan selvin päin!
Slavoj Zizek on ymmärtääkseni Judith Butlerin ystävä (ainakin hän on sanonut olevansa) - mutta he eivät ole suinkaan samaa mieltä kaikista asioista kuten esimerkiksi sukupuolijärjestelmän dekonstruoimisesta (siinä määrin kuin Butler tuon dekonstruoimisen ajattelee) ja feminismistä, jota Zizek pitänee provokatiivisesti käänteisenä alistumisena miehen valtaan (vrt. taistolaisuus - sic; oivalsitkin meri jo tämän pointin), koska feminismissä miehen dominoivuus perustuu hänen tiettyihin ('pahoihin') ominaisuuksiinsa, jotka naiselta yksinkertaisesti puuttuvat.
Mutta kaikkihan? tietävät?, että 'normaalissa' perheessä nainen on se, joka määrää kaapin paikan, vaikka hän onkin ehkä muka jne. alistettu ainakin siksi, että joutuu huolehtimaan/huolehtii kodin(oikos) asioista, kun taas miehet istuvat torilla (agora)/kapakassa puhumassa paskaa ja korottamassa heikkoa itsetuntoaan tyhjänpäiväisillä uhoiluillaan/kilpailuillaan, kunnianhimoisilla hankkeillaan/'valloitusretkillään' ja 'filosofioillaan' (ah - on niin ihanaa ruoskia itseään, sanoi ilkeä filosofinen (sado-) masokisti).
Zizekin ilmestyminen läntisen kulttuurikeskustelun kentälle 1990-luvulla sai myös Judith Butlerin tarkistamaan joitain käsityksiään.
En osaa tässä tarkemmin sanoa mitä, mutta veikkaanpa hieman itsestään selvästi, että kyse on subjektin, subjektiivisuuden ja minän ontologisen aseman määrittelystä. Butler oli nimittäin ymmärtääkseni ollut jossain määrin nietzscheläinen tässä asiassa, mikä tarkoittaisi subjektista puhuttaessa sitä, että subjekti on täysin vapaa suhteessa omiin positioihinsa, minkä Zizek perustellusti kiistää lacanilaiseen psykoanalyysiin, Hegeliin ja ('tunnistamattomaksi'?) modififioituun kartesiolaisuuteen vedoten.
Butler kirjoittaa Zizekin 'The Ticklish Subject - the absent centre of political ontology'/1999/2000 takakannessa: 'Discussing Hegel and Lacan is like breathing for Slavoj'. (Tämä nyt ei tietenkään kerro vielä mitään muuta kuin sen, että Butler arvostaa Zizekiä.)
Butler kertoo myös jossain (en tietenkään muista enää missä), että hän on kuullut Slavojn puhuvan kerran yhteen putkeen yli neljä tuntia! - viitaten tällä Zizekin hiukan neuroottiseen (hysteriseen) piirteeseen, joka ilmenee ehkä tuskallisenakin sanomisen tarpeena ja jopa pakkona.
Tämä on toki tuttua niille, jotka tuntevat uskonnollisten ja poliittisten liikkeitten historiaa, sillä 'profeetathan' (ja Sokrateet) ovat aina äänessä julistaen meidät joko syntisiksi tai tyhmiksi (mieluummin molemmiksi).
*
Mutta siinä olivat tämänkertaiset Zizek-uutiset. Mitä Heikki Turuseen tulee, niin 'symppaan' häntä kyllä, mutta pidän samalla tietyssä mielessä aika tyhmänä - uups - eikun epäkiinnostavana - enintään kirjallisuuden ja kansanperinteen tutkijoitten kävelevänä 'kenttäkohteena' - miehenä, josta tuli 'museo jo eläessään'.
Simpauttajassa Turusen symboliikka saavuttaa vielä myyttis-filosofisia ulottuvuuksia - sittemmin hänestä tuli Kalle Päätalon kaltainen 'metsuri-pienviljelijä', joka seisoo peltonsa päässä tuuhean männikön laidassa 25(!)- tuntisen työpäivänsä päätteeksi ja huhuilee oravia - eräänlainen romaaneja kirjoittava Jukolan Lauri siis.
'Mutta tylsennänpä mä nyt piikkini kärjen tuhmaa terää' (ks. PS.) ja sanon, että Markku Pölönen onneksi ymmärtää Heikki Turusen maailmaa sillä tavalla, että katsellessani Pölösen elokuvia ja Karjalan kunnailla tv-sarjaa minunkin teräsharjainen sydämeni sulaa liki pullean Amorin muotoon - ja hymyilee!
PS.
Adjektiivi 'tuhma' ei kai merkitykseltään sovi intentiooni tässä. Yritin kuitenkin etsiä termiä, jossa yhdistyisivät sekä terävyys että 'vaarallisuus' ja jopa 'pahuus'. Mikähän olisi sellainen sana? Foneettisesti tuhma sen sijaan sopii tähän yhteyteen niinkuin puolukka p - p - puurolautaselle.
June 28, 2008
Pelaa nyt venäläistä rulettia: äänestä Ruukinmatruuna eduskuntaan!
Kirjoitettu kommentiksi takkiraudan kommenttiin päreessäni "Kaksi kommenttia, yksi asia".
*
Matruuna kirjoitti
[Juutalaiset karkotettiin Israelista] 'Kaksi kertaa; ensimmäisen kerran zeloottikapinan jälkeen 70 ja toisen kerran Simon bar Kochban kapinan 135 jälkeen.
Kiitti vaan.
Kyllä mä nää syyt ja vuosiluvut tiesin. Sekä ylipisto-opintojen kautta että vaikkapa Armstrongin Jumalan historiasta. Ihan vain tarkoituksella jätin auki, koska odotin, että muistutat minua niistä ;/.
Mutta ei mua kiinnosta ladella sulle faktoja siitä, mitä mä olen lukenut ja mitä en. Omakehu vain haisee!
Eikä mua hitto soikoon kiinnosta tehdä sukututkimusta tai lingvististä analyysia juutalaisista ja hepreasta kuten ei mistään muistakaan klaani- eli mafiauskonnoista - mikä- huom! - ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö mä arvostaisi juutalaista heimoa ja sen uskonnollista perintöä ollen samalla hämmästynyt sen karseasta kohtalosta ja silti erinomaisesta neuvokkuudesta että lahjakkuudesta.
Jos jostain kansanryhmästä meillä on jotain opittavaa kaikilla ajattelun, tieteen ja taiteen aloilla, niin se on juuri juutalaiset.
Nietzsche oivalsi tämän asian varsin nopeasti, eikä voinut lopulta enää sietää esimerkiksi juuri Wagnerin omahyväistä juutalaishalveksuntaa.
Se, mitä Nietzsche juutalaisuudessa Moraalin alkuperästä-pamfletissaan kritisoi, oli toisen temppelin (Babylonian orjuuden) jälkeinen papisto, joka hänen mukaansa kaappasi vallan ja muutti juutalaisten moraalikoodiston ressentimenttiseksi orjamoraaliksi, minkä koodiston kristinusko sittemmin peri ja omaksui.
Vaikka Nietzsche ei myöntänyt suoraan, että kansalla pitää olla sellainen moraalikoodisto, jonka avulla se selviää eteenpäin tai ylipäätään hengissä, hän kyllä myönsi, että reaktiivinen ja ressentimenttinen moraalikoodisto oli juutalaisuuden luova teko. Tosin hän itse preferoi homeerisia soturihyveitä mutta samalla myös vähintäin yhtä paljon taiteellista luovuutta. Merkillinen yhdistelmä: soturi ja runoilija samassa persoonassa ;/
Nietzsche sietänyt myöskään Wagnerin nationalismia - eikä lopulta enää tämän omahyväistä narsismiakaan.
Voimme ymmärtää miten helvetin vaikeaa välien poikki paneminen oli Nietzschelle, joka kuitenkin rakasti Wagneria kuin kuollutta isäänsä, joka oli syntynyt samana vuonna kuin Wagner, mutta kaiken lisäksi hän rakasti myös W:n vaimoa Cosimaa, joka oli N:ä vain 7 vuotta vanhempi.
Eräässä kirjeessään hyvälle ystävälle N. kirjoittaa Wagnerin kuoltua, että kaiken aiemman ahdistuksen lisäksi nyt tuntuu jopa jotenkin typerältä, että on kuuden vuoden ajan vastustanut ihmistä, jota on elämässään eniten rakastanut ja kunnioittanut.
*
Mutta se Nietzschestä.
Pakko tunnustaa, että minulla oli hauskaa lukiessani jälleen sinun JÄRKÄHTÄMÄTTÖMIÄ TOTUUKSIASI.
En voi kuin panna kädet ristiin ja toivoa, että sinä et mene koskaan mukaan politiikkaan, koska sinusta saattaisi tulla Suomen diktaattori - olet kyllä sen verran fiksu, tietäväinen ja varma omasta linjastasi.
Minun nimittäin pitäisi varmaankin muuttaa Ruotsiin tai Venäjälle, mikäli niin tapahtuisi, koska kokisin oloni turvattomaksi!
Sinä et matruuna tiedä, millaista on puolirampana pelätä, jos Suomea hallisee sinun kaltaisesi patakonservatiivi ja äärinationalistinen rautarouva.
Katsos - sinä olet nainen! Et sinä tiedä, miltä miehestä tuntuu, kun sitä sorretaan.
*
Mitä juutalaisuuden kuolemaan uskontona tulee, niin vaikka juutalaiset säilyttivätkin aivan käsittämättömän sitkeästi identiteettinsä juuri uskonnon avulla, vaikka he asuivat hajallaan ympäri Eurooppaa, niin kyllähän juutalaisuuteen varsinkin Babylonian vankeuden/orjuuden (kumpikin termi hieman liioittelee) jälkeen eli toisen temppelin aikaan sisältyi syvästi pessimistinen aines, joka ilmenee etenkin Jobin kirjassa.
Temppeli eli uskonnollis-kansallisen identeetin symboli oli joka tapauksessa hävitetty.
Zizekin mukaan itse Jumala osoittautuu Jobin kirjassa ateistiksi Jobin järkähtämättömän kestokyvyn tajutessaan.
Tuo kestokyky ei kuitenkaan ole enää samaa uskonnollisuutta kuin aiemmin. Se hyväksyy koettelemukset, mutta samalla se osoittaa sormeaan kohti Jumalaa - missä sinä olit, kun kaikki tämä tapahtui minulle? Miksi koettelet minua, vaikka en ole tehnyt mitään sinua vastaan?
Ja juuri tämä Jobin asenne saa itse Jumalankin jopa 'kääntymään itseään vastaan' katteettoman oikeudenmukaisuuden yliluonnollisena takaajana. Jumalasta tulee ikäänkuin Jobin kaksoisolento, jos on lupa käyttää omintakeista vokabulaaria.
Niin karkealta kuin se kuulostaakin, niin Job on tässä moraalisesti korkemmalla tasolla kuin Jumala.
Juutalaisuus läheni Jobin ja Saarnaajan kirjoissa eräänlaista eksistentiaalista skeptisismiä ja siten jopa ateismia, joka tosin esimerkiksi Danielin kirjan allegorioissa saa vastapainokseen uhmakkaita apokalyptis-messiaanisia sävyjä.
Tämä 'dialektiikka' tai 'heiluriliike' pessimismin ja voimakkaan messiaanisen optimismin välillä on ominaista juutalaiselle uskon kokemukselle ja uskonnollisuudelle. Siinä välillä kansa sitten aina 'säännöllisesti' 'lankeaa' ja profeetoilla riittää kritisoitavaa.
Profeetat ovat kuitenkin aina hallittujen ja heikompien puolella, vaikka kansakin saa kyllä kuulla kunniansa, mutta epäjumalanpalvonta sai yleensä alkunsa hallitsevasta luokasta, joka ei tehnyt mitään sen kitkemiseksi, koska oli itse korruptoitunutta.
Keskiajan koettelemuksien vastapainoksi juutalaisuusuus synnytti kabbalan, jota voi pitää eräänlaisena juutalaisen gnostilaisuuden ja mystiikan muotona.
Holocaustin jälkeisen uskonnollisuudesta luopumisen vastapainoksi syntyi sen sijaan Israelin valtio, joka mitä ilmeisimmin korvasi uskonnollisen, apokalyptis-messiaanisen vastareaktion laajemman ilmaantumisen etnisellä ja nationalistisella fanatismilla.
Job oli juutalainen lähtökohta siinä kehityksessä, jonka vastapainona esimerkiksi Danielin kirjaa voinee pitää, mutta näistä taustoista inkuboitunut, kaikkein tunnetuin teologinen ilmentymä, oli tietenkin Kristuksen inkarnaatio, eli se, että Jumala itse tulee ihmiseksi ja kärsii ristinkuoleman.
Jumala lunastaa omalla kuolemallaan ihmisen synnin ja kärsimyksen. Tällä tavoin Jobin ja Jumalan tasavertainen kohtaaminen sekä Danielin kirjan apokalyptinen vallankumoushenki modifioituvat kristillisesä teologiassa nerokkaalla tavalla yhteen inkarnaatiossa ja Kristuksen ristinkuolemassa, joka itse asiassa merkitsee pelastusta ja (sisäistä) vapautusta - asia, jota juutalaiset eivät voineet hyväksyä ja ymmärtää.
Kritinusko oli alunperin - kuten Paavali sanoo - skandaali: hullutus kreikkalaisille ja pahennus juutalaisille.
Kristityt tosin sekoittivat omaan 'soppaansa' jo hyvin varhaisessa vaiheessa kreikkalaista rationalismia Filon Aleksandrialainen lähtökohtanaan ja apologeetat (esim. Justinus Marttyyri) teoreettisina innovaattoreinaan.
Kreikkalainen rationalismi, joka kuitenkin lopulta ajautui aksiomaattisissa/ontologisissa sitoumuksissaan kritinuskon alkuperäiseen, juutalaisuudesta kummunneeseen sanomaan nähden vakaviin ristiriitoihin, muokkasi joka tapauksessa kristillisyydestä toimivamman ja herkemmin omaksuttavamman, universaalin uskonnon, verrattuna etnisyydestään tiukasti kiinni pitävään ja kulttisidonnaseen juutalaisuuteen.
*
Mutta ilman muuta juutalaisilla oli sisua - niin hyvää kuin sitä mainitsemaasi pahaakin sisua. Silti jotenkin tuntuu siltä, että juutalaisilla on 'vain' kaksi tapaa elää: joko täydellinen sopeutuminen (mikä tosin ei merkitse passiivisuutta) ympäröivään kulttuuriin tai täydellinen eristäytyminen siitä.
Sillä Israel on eristäytynyt valtio, joka terrorisoi jatkuvasti raja-alueitaan siinä missä palestiinalaiset Israelia.
Ei siinä sodassa ole syyllisiä tai syyttömiä, eikä siinä tavallaan ole edes voittajia tai häviäjiä, sillä jos USA ei tukisi Israelia, eikä Israelilla olisi atomiasetta, juutalaiset ajettaisiin taas kerran diasporaan. Mutta nyt kun tilanne on strategisesti Israelin eduksi, se tekee kaikkensa, ettei mihinkään rauhaan palestiinalaisten ja arabien kanssa ylipäätään edes pyritä.
Tavallaan ihailen Israelin 'jatkuvan terrorin' politiikkaa, koska näin toimiessaan se pitää vastustajansa täydellisesti alakynnessä.
Tämä kai on nyt sitten sitä sotaa, jota sinä matruuna pidät oikeana sotana - reaalipoliittisista syistä - ja veikkaan, että taidatpa jopa - ainakin salaa - kokea siitä tiettyä mielihyvää Israelin ja USA:n puolesta?
Mene siis sittenkin politiikkaan. En vain tiedä, mitä puoluetta kannatat. Luultavasti Perussuomalaisia ;/ tai Kokoomusta. Lycka till. Heti kun kuulen siitä, että olet ehdokkaana seuraavissa eduskuntavaaleissa, aion äänestää sinua, joskin sen jälkeen, kun olen käynyt äänestämässä, menen ostamaan itselleni järeän pistoolin - oikein iskokaliberisen Coltin.
Miksikö? No kyllä sinä sen tiedät...
PS.
Toivottavasti myös 'pilkunviilaajat' pohtivat Jobin, Saarnaajan ja Danielin kirjoista puhuessani sitä sosiaalis-aatehistoriallista kehitystä, jonka mallia vapaamuotoisesti hahmottelin juutalaisten uskonnollis-teologisen mielenlaadun ilmentäjänä. Kyse on pelkästään tietyn suuren linjan osoittamisesta, ei historiallisesti täysin faktisesta esityksestä.
*
Matruuna kirjoitti
[Juutalaiset karkotettiin Israelista] 'Kaksi kertaa; ensimmäisen kerran zeloottikapinan jälkeen 70 ja toisen kerran Simon bar Kochban kapinan 135 jälkeen.
Kiitti vaan.
Kyllä mä nää syyt ja vuosiluvut tiesin. Sekä ylipisto-opintojen kautta että vaikkapa Armstrongin Jumalan historiasta. Ihan vain tarkoituksella jätin auki, koska odotin, että muistutat minua niistä ;/.
Mutta ei mua kiinnosta ladella sulle faktoja siitä, mitä mä olen lukenut ja mitä en. Omakehu vain haisee!
Eikä mua hitto soikoon kiinnosta tehdä sukututkimusta tai lingvististä analyysia juutalaisista ja hepreasta kuten ei mistään muistakaan klaani- eli mafiauskonnoista - mikä- huom! - ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö mä arvostaisi juutalaista heimoa ja sen uskonnollista perintöä ollen samalla hämmästynyt sen karseasta kohtalosta ja silti erinomaisesta neuvokkuudesta että lahjakkuudesta.
Jos jostain kansanryhmästä meillä on jotain opittavaa kaikilla ajattelun, tieteen ja taiteen aloilla, niin se on juuri juutalaiset.
Nietzsche oivalsi tämän asian varsin nopeasti, eikä voinut lopulta enää sietää esimerkiksi juuri Wagnerin omahyväistä juutalaishalveksuntaa.
Se, mitä Nietzsche juutalaisuudessa Moraalin alkuperästä-pamfletissaan kritisoi, oli toisen temppelin (Babylonian orjuuden) jälkeinen papisto, joka hänen mukaansa kaappasi vallan ja muutti juutalaisten moraalikoodiston ressentimenttiseksi orjamoraaliksi, minkä koodiston kristinusko sittemmin peri ja omaksui.
Vaikka Nietzsche ei myöntänyt suoraan, että kansalla pitää olla sellainen moraalikoodisto, jonka avulla se selviää eteenpäin tai ylipäätään hengissä, hän kyllä myönsi, että reaktiivinen ja ressentimenttinen moraalikoodisto oli juutalaisuuden luova teko. Tosin hän itse preferoi homeerisia soturihyveitä mutta samalla myös vähintäin yhtä paljon taiteellista luovuutta. Merkillinen yhdistelmä: soturi ja runoilija samassa persoonassa ;/
Nietzsche sietänyt myöskään Wagnerin nationalismia - eikä lopulta enää tämän omahyväistä narsismiakaan.
Voimme ymmärtää miten helvetin vaikeaa välien poikki paneminen oli Nietzschelle, joka kuitenkin rakasti Wagneria kuin kuollutta isäänsä, joka oli syntynyt samana vuonna kuin Wagner, mutta kaiken lisäksi hän rakasti myös W:n vaimoa Cosimaa, joka oli N:ä vain 7 vuotta vanhempi.
Eräässä kirjeessään hyvälle ystävälle N. kirjoittaa Wagnerin kuoltua, että kaiken aiemman ahdistuksen lisäksi nyt tuntuu jopa jotenkin typerältä, että on kuuden vuoden ajan vastustanut ihmistä, jota on elämässään eniten rakastanut ja kunnioittanut.
*
Mutta se Nietzschestä.
Pakko tunnustaa, että minulla oli hauskaa lukiessani jälleen sinun JÄRKÄHTÄMÄTTÖMIÄ TOTUUKSIASI.
En voi kuin panna kädet ristiin ja toivoa, että sinä et mene koskaan mukaan politiikkaan, koska sinusta saattaisi tulla Suomen diktaattori - olet kyllä sen verran fiksu, tietäväinen ja varma omasta linjastasi.
Minun nimittäin pitäisi varmaankin muuttaa Ruotsiin tai Venäjälle, mikäli niin tapahtuisi, koska kokisin oloni turvattomaksi!
Sinä et matruuna tiedä, millaista on puolirampana pelätä, jos Suomea hallisee sinun kaltaisesi patakonservatiivi ja äärinationalistinen rautarouva.
Katsos - sinä olet nainen! Et sinä tiedä, miltä miehestä tuntuu, kun sitä sorretaan.
*
Mitä juutalaisuuden kuolemaan uskontona tulee, niin vaikka juutalaiset säilyttivätkin aivan käsittämättömän sitkeästi identiteettinsä juuri uskonnon avulla, vaikka he asuivat hajallaan ympäri Eurooppaa, niin kyllähän juutalaisuuteen varsinkin Babylonian vankeuden/orjuuden (kumpikin termi hieman liioittelee) jälkeen eli toisen temppelin aikaan sisältyi syvästi pessimistinen aines, joka ilmenee etenkin Jobin kirjassa.
Temppeli eli uskonnollis-kansallisen identeetin symboli oli joka tapauksessa hävitetty.
Zizekin mukaan itse Jumala osoittautuu Jobin kirjassa ateistiksi Jobin järkähtämättömän kestokyvyn tajutessaan.
Tuo kestokyky ei kuitenkaan ole enää samaa uskonnollisuutta kuin aiemmin. Se hyväksyy koettelemukset, mutta samalla se osoittaa sormeaan kohti Jumalaa - missä sinä olit, kun kaikki tämä tapahtui minulle? Miksi koettelet minua, vaikka en ole tehnyt mitään sinua vastaan?
Ja juuri tämä Jobin asenne saa itse Jumalankin jopa 'kääntymään itseään vastaan' katteettoman oikeudenmukaisuuden yliluonnollisena takaajana. Jumalasta tulee ikäänkuin Jobin kaksoisolento, jos on lupa käyttää omintakeista vokabulaaria.
Niin karkealta kuin se kuulostaakin, niin Job on tässä moraalisesti korkemmalla tasolla kuin Jumala.
Juutalaisuus läheni Jobin ja Saarnaajan kirjoissa eräänlaista eksistentiaalista skeptisismiä ja siten jopa ateismia, joka tosin esimerkiksi Danielin kirjan allegorioissa saa vastapainokseen uhmakkaita apokalyptis-messiaanisia sävyjä.
Tämä 'dialektiikka' tai 'heiluriliike' pessimismin ja voimakkaan messiaanisen optimismin välillä on ominaista juutalaiselle uskon kokemukselle ja uskonnollisuudelle. Siinä välillä kansa sitten aina 'säännöllisesti' 'lankeaa' ja profeetoilla riittää kritisoitavaa.
Profeetat ovat kuitenkin aina hallittujen ja heikompien puolella, vaikka kansakin saa kyllä kuulla kunniansa, mutta epäjumalanpalvonta sai yleensä alkunsa hallitsevasta luokasta, joka ei tehnyt mitään sen kitkemiseksi, koska oli itse korruptoitunutta.
Keskiajan koettelemuksien vastapainoksi juutalaisuusuus synnytti kabbalan, jota voi pitää eräänlaisena juutalaisen gnostilaisuuden ja mystiikan muotona.
Holocaustin jälkeisen uskonnollisuudesta luopumisen vastapainoksi syntyi sen sijaan Israelin valtio, joka mitä ilmeisimmin korvasi uskonnollisen, apokalyptis-messiaanisen vastareaktion laajemman ilmaantumisen etnisellä ja nationalistisella fanatismilla.
Job oli juutalainen lähtökohta siinä kehityksessä, jonka vastapainona esimerkiksi Danielin kirjaa voinee pitää, mutta näistä taustoista inkuboitunut, kaikkein tunnetuin teologinen ilmentymä, oli tietenkin Kristuksen inkarnaatio, eli se, että Jumala itse tulee ihmiseksi ja kärsii ristinkuoleman.
Jumala lunastaa omalla kuolemallaan ihmisen synnin ja kärsimyksen. Tällä tavoin Jobin ja Jumalan tasavertainen kohtaaminen sekä Danielin kirjan apokalyptinen vallankumoushenki modifioituvat kristillisesä teologiassa nerokkaalla tavalla yhteen inkarnaatiossa ja Kristuksen ristinkuolemassa, joka itse asiassa merkitsee pelastusta ja (sisäistä) vapautusta - asia, jota juutalaiset eivät voineet hyväksyä ja ymmärtää.
Kritinusko oli alunperin - kuten Paavali sanoo - skandaali: hullutus kreikkalaisille ja pahennus juutalaisille.
Kristityt tosin sekoittivat omaan 'soppaansa' jo hyvin varhaisessa vaiheessa kreikkalaista rationalismia Filon Aleksandrialainen lähtökohtanaan ja apologeetat (esim. Justinus Marttyyri) teoreettisina innovaattoreinaan.
Kreikkalainen rationalismi, joka kuitenkin lopulta ajautui aksiomaattisissa/ontologisissa sitoumuksissaan kritinuskon alkuperäiseen, juutalaisuudesta kummunneeseen sanomaan nähden vakaviin ristiriitoihin, muokkasi joka tapauksessa kristillisyydestä toimivamman ja herkemmin omaksuttavamman, universaalin uskonnon, verrattuna etnisyydestään tiukasti kiinni pitävään ja kulttisidonnaseen juutalaisuuteen.
*
Mutta ilman muuta juutalaisilla oli sisua - niin hyvää kuin sitä mainitsemaasi pahaakin sisua. Silti jotenkin tuntuu siltä, että juutalaisilla on 'vain' kaksi tapaa elää: joko täydellinen sopeutuminen (mikä tosin ei merkitse passiivisuutta) ympäröivään kulttuuriin tai täydellinen eristäytyminen siitä.
Sillä Israel on eristäytynyt valtio, joka terrorisoi jatkuvasti raja-alueitaan siinä missä palestiinalaiset Israelia.
Ei siinä sodassa ole syyllisiä tai syyttömiä, eikä siinä tavallaan ole edes voittajia tai häviäjiä, sillä jos USA ei tukisi Israelia, eikä Israelilla olisi atomiasetta, juutalaiset ajettaisiin taas kerran diasporaan. Mutta nyt kun tilanne on strategisesti Israelin eduksi, se tekee kaikkensa, ettei mihinkään rauhaan palestiinalaisten ja arabien kanssa ylipäätään edes pyritä.
Tavallaan ihailen Israelin 'jatkuvan terrorin' politiikkaa, koska näin toimiessaan se pitää vastustajansa täydellisesti alakynnessä.
Tämä kai on nyt sitten sitä sotaa, jota sinä matruuna pidät oikeana sotana - reaalipoliittisista syistä - ja veikkaan, että taidatpa jopa - ainakin salaa - kokea siitä tiettyä mielihyvää Israelin ja USA:n puolesta?
Mene siis sittenkin politiikkaan. En vain tiedä, mitä puoluetta kannatat. Luultavasti Perussuomalaisia ;/ tai Kokoomusta. Lycka till. Heti kun kuulen siitä, että olet ehdokkaana seuraavissa eduskuntavaaleissa, aion äänestää sinua, joskin sen jälkeen, kun olen käynyt äänestämässä, menen ostamaan itselleni järeän pistoolin - oikein iskokaliberisen Coltin.
Miksikö? No kyllä sinä sen tiedät...
PS.
Toivottavasti myös 'pilkunviilaajat' pohtivat Jobin, Saarnaajan ja Danielin kirjoista puhuessani sitä sosiaalis-aatehistoriallista kehitystä, jonka mallia vapaamuotoisesti hahmottelin juutalaisten uskonnollis-teologisen mielenlaadun ilmentäjänä. Kyse on pelkästään tietyn suuren linjan osoittamisesta, ei historiallisesti täysin faktisesta esityksestä.
Mistä kana kusee?
Kirjoitettu kommentiksi Kemppisen päreeseen "Kiinalainen säätiedotus".
*
Kemppinen kirjoitti:
En usko, että hän jättäisi näyttämättä eurooppalaisille ja amerikkalaisille katsojille, mistä kana kusee.'
*
Olipa mauton lopetus. Ei edes campia.
Professorina sinun pitäisi käyttää säädykkäämpää ja tyylillisesti korrektia kieltä.
Ja huumorissa pitää olla sofistikoitunutta nasevuutta eikä mitään uhmaikäisen teinin takapieruja.
Mutta jos tyylitaju puuttuu, niin minkäs teet.
Ehkä luurankokaapissasi ovat kuitenkin tallella ne opiskeluaikanasi ylitöinä pelkästä mielenkiinnosta ja harrastuneisuudesta keräämäsi 6783½ kpl pohjalaisia alapään sutkautuksia.
Pistä niitä tulemaan oikein putkeen ja sarjatulella, niin voit yhdistää mallikkasti sekä tutkimuksen että 'tuhman' huumorin.
PS.
Seuraavassa monella tavalla opettavainen lapsuusmuisto, joka sivuaa aihettani mitä konkreettisimmin, koska se paljastaa närkästykseni perimmäisen syyn.
Muistan, kuinka sain remmistä, kun uskalsin 6-vuotiaana sanoa ruokapöydässä kolmannen kerran ääneen pseudofilosofisen termin vittu! - vaikka isä oli uhannut, että kerta vielä, niin tulee selkäsauna.
Jo silloin oivalsin, ettei blogipostausta pidä lopettaa kanan kusiaukkoon viittaavalla sloganilla.
*
Kemppinen vastaa:
'Kana ei kuse. Eritteet tulevat yhtenä lähetyksenä.'
No siinäpä se.
Useita kesiä mummolassa viettäneenä ja intensiivisesti maatalon kanoja tarkkailleena, juuri tämä kyseinen kanan 'kusemattomuus' jäi askarruttamaan minua - jopa yökausiksi.
Munimisen huomasin tapahtuvan melkein yhä rivakasti kuin muun erityksen.
[Myöhemmin elämässäni saatoin vain nyökkäillä tirskahdellen, kun taiteilija sekä Puupää Esa Pakarinen totesi Suomen kaikkien aikojen parhaimmasta iskelmäsanoittajasta Reino Helismaasta, että Repe teki laulun sanat vähän niinkuin kana paskan (siis nopeasti).]
Viimein päätin, että ne (kanat) tekevät sen minulta salaa - yöaikaan, jolloin olin sentään pehkuissa, enkä kyttäämässä niiden ahteria.
Oli yritettävä nukkua, että jaksaisi taas seuraavana päivänä jatkaa havaintojen keruuta.
Mutta todellakin: tässä 'aukko-harhassa' sitten elin kaikki nämä vuodet, kunnes asia viimein tänään selvisi.
Ja nyt tuo torjuttu tieto on paljastettu eli siis tiedostunut lopullisesti.
Olen yhtä aikaa sekä munaskuita myöten järkyttynyt että samalla vähintään yhtä helpottunut kuin Ruisrockissa 200:n metrin vessajonossa housunsa melkein kuivana säilyttänyt 'festarieläin'.
[Totta puhuen kuulin totuuden jo kauan sitten, mutta se horjutti maailmankuvaani niin suuresti, että torjuin tiedon alitajuntani pimeimpään kolkkaan, jossa se on muhinut nämä vuodet aiheuttaen muun muassa yöllistä ulinaa, kutinaa, hikoilua ja kieriskelyä lakanoissa.]
*
Mutta kana ei siis kuse: 'Eritteet tulevat yhtenä lähetyksenä.'
Edelleen - empiristi kun olen - ihmettelen, miten ihmeessä joku sitten voi näyttää, mistä kana kusee.
Tässä ilmaisussa on jotain syvästi harhaista ja jopa mielipuolista.
Kyseessä lienee jokin samantyyppinen problematiikka, jonka enoni ilmaisi lievästi Koskenkorvan vaikutuksen rohkaisemana tokaisemalla kerran lauantai- iltana savusaunassamme Päijänteen rannalla naapuritilan saunavieraalleen, että 'se on vitun vale, että kullissa on luita'.
Huomataan siis, että harhaluulot sekä anaali- että genitaaliasioissa ovat olleet melko yleisiä, mitä tulee eläimiin (varsinkin lintuihin) ja ihmisiin.
Toistan edelleen: koska olen henkeen ja vereen vannoutunut ja maailmankatsomuksellinen empiristi vaadin, että tällaisille väärinkäsityksille tulisi tehdä jotain! Tarvitaan valistusta.
Pekingiin pitää ensi tilassa lähettää tieto, että kana ei kuse! Perkele.
Suomen Kansalliselle Naistenvalistusseuralle puolestaan lennätetään, että seuran on pikaisesti tiedotettava jäsenilleen seuraavaa:
'Miespuolisen kansalaisen genitaali-elimen paisunutta fallos-osaa ei tue luukudos vaan kontrolloimattomissa olevan, voimakkaan eroottisen paineen aktivoima, kyseisen elimen kudoksiin ja verisuoniin tunkeutuva verimassa.'
Tällä tavoin kaksi atavistista väärinkäsitystä saadaan korjattua asiallisesti ja nopeasti.
Siis: kana ei kuse Pekingissä, eikä fallos 'pröystäile' olemattomilla luillaan.
*
Miten paljon viisaampi olenkaan tänään sunnuntaina, 28.6.2008, joka on Leon nimipäivä.
Kiitos siitä kuuluu infrmaatio- ja immateriaaliteknologian lakiasioista vastaavalle professorille Jukka Martin Kemppiselle.
Ilman häntä eläisin kai edelleen harhassa, jonka mukaan kanan virtsaamisaukon etsimisellä ja näyttämisellä olisi joku erityinen, ehkä jopa idiomaattinen (lue: idioottinen) merkitys, jolla viitataan aivan väärään kohteeseen.
*
Kiitokseksi Kemppiselle annan linkin, josta hän voi etsiä sopivia jutun lopetuksia vaikka ensi jouluun asti.
Maistiaisiksi pari A-ryhmän sanontaa - ainakin minun mielestäni: koenhan ne kovin läheisiksi itselleni.
Hitautta ei tarvii harjotella.
Kuolema kuittaa univelat
http://nolla.net/forum/read-num-7-id-29264-loc-0-thread-29264.html
*
Kemppinen kirjoitti:
En usko, että hän jättäisi näyttämättä eurooppalaisille ja amerikkalaisille katsojille, mistä kana kusee.'
*
Olipa mauton lopetus. Ei edes campia.
Professorina sinun pitäisi käyttää säädykkäämpää ja tyylillisesti korrektia kieltä.
Ja huumorissa pitää olla sofistikoitunutta nasevuutta eikä mitään uhmaikäisen teinin takapieruja.
Mutta jos tyylitaju puuttuu, niin minkäs teet.
Ehkä luurankokaapissasi ovat kuitenkin tallella ne opiskeluaikanasi ylitöinä pelkästä mielenkiinnosta ja harrastuneisuudesta keräämäsi 6783½ kpl pohjalaisia alapään sutkautuksia.
Pistä niitä tulemaan oikein putkeen ja sarjatulella, niin voit yhdistää mallikkasti sekä tutkimuksen että 'tuhman' huumorin.
PS.
Seuraavassa monella tavalla opettavainen lapsuusmuisto, joka sivuaa aihettani mitä konkreettisimmin, koska se paljastaa närkästykseni perimmäisen syyn.
Muistan, kuinka sain remmistä, kun uskalsin 6-vuotiaana sanoa ruokapöydässä kolmannen kerran ääneen pseudofilosofisen termin vittu! - vaikka isä oli uhannut, että kerta vielä, niin tulee selkäsauna.
Jo silloin oivalsin, ettei blogipostausta pidä lopettaa kanan kusiaukkoon viittaavalla sloganilla.
*
Kemppinen vastaa:
'Kana ei kuse. Eritteet tulevat yhtenä lähetyksenä.'
No siinäpä se.
Useita kesiä mummolassa viettäneenä ja intensiivisesti maatalon kanoja tarkkailleena, juuri tämä kyseinen kanan 'kusemattomuus' jäi askarruttamaan minua - jopa yökausiksi.
Munimisen huomasin tapahtuvan melkein yhä rivakasti kuin muun erityksen.
[Myöhemmin elämässäni saatoin vain nyökkäillä tirskahdellen, kun taiteilija sekä Puupää Esa Pakarinen totesi Suomen kaikkien aikojen parhaimmasta iskelmäsanoittajasta Reino Helismaasta, että Repe teki laulun sanat vähän niinkuin kana paskan (siis nopeasti).]
Viimein päätin, että ne (kanat) tekevät sen minulta salaa - yöaikaan, jolloin olin sentään pehkuissa, enkä kyttäämässä niiden ahteria.
Oli yritettävä nukkua, että jaksaisi taas seuraavana päivänä jatkaa havaintojen keruuta.
Mutta todellakin: tässä 'aukko-harhassa' sitten elin kaikki nämä vuodet, kunnes asia viimein tänään selvisi.
Ja nyt tuo torjuttu tieto on paljastettu eli siis tiedostunut lopullisesti.
Olen yhtä aikaa sekä munaskuita myöten järkyttynyt että samalla vähintään yhtä helpottunut kuin Ruisrockissa 200:n metrin vessajonossa housunsa melkein kuivana säilyttänyt 'festarieläin'.
[Totta puhuen kuulin totuuden jo kauan sitten, mutta se horjutti maailmankuvaani niin suuresti, että torjuin tiedon alitajuntani pimeimpään kolkkaan, jossa se on muhinut nämä vuodet aiheuttaen muun muassa yöllistä ulinaa, kutinaa, hikoilua ja kieriskelyä lakanoissa.]
*
Mutta kana ei siis kuse: 'Eritteet tulevat yhtenä lähetyksenä.'
Edelleen - empiristi kun olen - ihmettelen, miten ihmeessä joku sitten voi näyttää, mistä kana kusee.
Tässä ilmaisussa on jotain syvästi harhaista ja jopa mielipuolista.
Kyseessä lienee jokin samantyyppinen problematiikka, jonka enoni ilmaisi lievästi Koskenkorvan vaikutuksen rohkaisemana tokaisemalla kerran lauantai- iltana savusaunassamme Päijänteen rannalla naapuritilan saunavieraalleen, että 'se on vitun vale, että kullissa on luita'.
Huomataan siis, että harhaluulot sekä anaali- että genitaaliasioissa ovat olleet melko yleisiä, mitä tulee eläimiin (varsinkin lintuihin) ja ihmisiin.
Toistan edelleen: koska olen henkeen ja vereen vannoutunut ja maailmankatsomuksellinen empiristi vaadin, että tällaisille väärinkäsityksille tulisi tehdä jotain! Tarvitaan valistusta.
Pekingiin pitää ensi tilassa lähettää tieto, että kana ei kuse! Perkele.
Suomen Kansalliselle Naistenvalistusseuralle puolestaan lennätetään, että seuran on pikaisesti tiedotettava jäsenilleen seuraavaa:
'Miespuolisen kansalaisen genitaali-elimen paisunutta fallos-osaa ei tue luukudos vaan kontrolloimattomissa olevan, voimakkaan eroottisen paineen aktivoima, kyseisen elimen kudoksiin ja verisuoniin tunkeutuva verimassa.'
Tällä tavoin kaksi atavistista väärinkäsitystä saadaan korjattua asiallisesti ja nopeasti.
Siis: kana ei kuse Pekingissä, eikä fallos 'pröystäile' olemattomilla luillaan.
*
Miten paljon viisaampi olenkaan tänään sunnuntaina, 28.6.2008, joka on Leon nimipäivä.
Kiitos siitä kuuluu infrmaatio- ja immateriaaliteknologian lakiasioista vastaavalle professorille Jukka Martin Kemppiselle.
Ilman häntä eläisin kai edelleen harhassa, jonka mukaan kanan virtsaamisaukon etsimisellä ja näyttämisellä olisi joku erityinen, ehkä jopa idiomaattinen (lue: idioottinen) merkitys, jolla viitataan aivan väärään kohteeseen.
*
Kiitokseksi Kemppiselle annan linkin, josta hän voi etsiä sopivia jutun lopetuksia vaikka ensi jouluun asti.
Maistiaisiksi pari A-ryhmän sanontaa - ainakin minun mielestäni: koenhan ne kovin läheisiksi itselleni.
Hitautta ei tarvii harjotella.
Kuolema kuittaa univelat
http://nolla.net/forum/read-num-7-id-29264-loc-0-thread-29264.html
Kaksi kommenttia, yksi asia
Nämä takkiraudalle tarkoitetut kommentit on yhdistetty, koska ne liittyvät toisiinsa, vaikka onkin kirjoitettu eri päreisiin. Ensimmäisen kirjoitin päreeseen Ollaan yli-ihmisiksi.
.....
Minua hieman oudoksuttaa tuo sinun juutalaisuusfanituksesi. Siitä saa vaikutelman, että sinulla on lähes pakkomielle asettaa vastakkain eri kulttuuris-uskonnollisia lähtökohtia (hmm....mutta sehän sopii...).
Siitä ei kuitenkaan ole eräs nimeltä mainitsematon asenne kaukana, vaikka toista 'määritelmään vedoten' väitätkin.
Joka tapauksessa on niin, että vihollistaan loputtomasti vihaava vihaa lopulta niin paljon, että alkaa pitää häntä jopa perustavilta ominaisuuksiltaan alempiarvoisena kuin itseään. Mitä tällainen voi olla muuta kuin rasismia?
Mutta antagonismi - se on tietysti luonteva totuus sivilaatioitten suhteesta toisiinsa, vaikkei tässä nyt tarvitsekaan uskoa kaikkiin Samuel P. Huntingtonin esittämiin 'faktoihin', jotka on monien historijoitsijoiden (esim. Kemppinen) taholta asetettu kyseenalaisiksi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Samuel_P._Huntington
*
Toinen komméntti on päreestä "Ja ihme tapahtui. Rasismi hävisi!"
Kiitos.
Olet puhunut itsesi pussiin.
Hyväksymällä reaalipolitiikan, jonka mukaan 'kaikkien sota kaikkia vastaan on historiallis-polittinen väistämättömyys', ei ole mitään syytä asettua nimenomaan sinun puolellesi.
Sitäpaitsi kukapa tietää, vaikka sinun joukkueesi häviäisi, sillä kuten annoit ymmärtää (kulttuuri-)evoluutio on arvaamaton.
Toisin sanoen: jämähtämällä 'fundamentalistisesti' asemiisi ja manaamalla muhamettilaiset viholliset alimpaan helvettiin, ajauduit ristiriitaan sen reaalipoliittisen tosiasian kanssa, että antagonismi/konflikti on vallitseva tila maailmassa.
Sinä nimittäin haluat saattaa maailman sellaiseen tasapainon tilaan, jossa vain yksi kulttuurimuoto ja sivilisaatio voi/saa kukoistaa.
Voi voi - sellainen näkemys on täysin vastoin evolutiivisen diversiteetin luonnonlakia.
Ollaksesi johdonmukainen, sinun pitäisi myöntää, että muslimeilla on reaalipoliittisesti samat oikeudet tappaa teikäläisiä kuin heillä sinun 'kodinjoukkojasi'.
*
Sitäpaitsi, mitä tulee muslimivihaasi (muslimi=Lähi-Idän rotua edustava - ks. PS.), jonka rasistisuudesta olen täysin vakuuttunut, taidan kääntää tämän kommenttisi lingua francaksi ja lähettää Slavoj Zizekille ihmeteltäväksi.
Veikkaan, että sitä lukiessaan hänelle saaatta herätä kysymys, onko Suomi tätä nykyä patakonservatiivisten äärinationalistien hallinnoima klaaniyhteiskunta, joka on sulkenut rajansa muslimeilta ja venäläisiltä.
Mutta ehkä Zizek näin kysessään näkee tulevaisuuteen...
PS.
Juutalaiset edustavat tätä nykyä pohjois-amerikkalaista rotua, mutta osa heistä harhautui uudelleen riitelemään arabien kanssa, vaikka heidät jo kerran (lähes 2000 vuotta sitten) ajettiin pois, koska heille oli noussut eräs aine päähän, sillä heidän jumalansa oli muka parempi kuin Rooman keisari, ja koska he oveluuttaan ja ylimielisyyttään pyrkivät nöyryyttämään ja pilkkaamaan kameleillaan körötteleviä yksinkertaisia palestiinalaisia.
*
Zizek kertoi kerran luennon jälkeisessä keskustelussa juutalaistuttuihinsa viitaten, että juutalaiset ovat käytännöllisesti katsoen kaikki ateisteja, mutta silti he perustelevat Israelin valtion kuuluvan heille, koska Jumala sen heille 'antoi', eli vedotaan siis Raamatun mytologiseen tarinaan.
Mutta se on sitten jo toinen juttu, jatkoi Zizek vinosti hymyillen ja vaihtoi aihetta.
.....
Minua hieman oudoksuttaa tuo sinun juutalaisuusfanituksesi. Siitä saa vaikutelman, että sinulla on lähes pakkomielle asettaa vastakkain eri kulttuuris-uskonnollisia lähtökohtia (hmm....mutta sehän sopii...).
Siitä ei kuitenkaan ole eräs nimeltä mainitsematon asenne kaukana, vaikka toista 'määritelmään vedoten' väitätkin.
Joka tapauksessa on niin, että vihollistaan loputtomasti vihaava vihaa lopulta niin paljon, että alkaa pitää häntä jopa perustavilta ominaisuuksiltaan alempiarvoisena kuin itseään. Mitä tällainen voi olla muuta kuin rasismia?
Mutta antagonismi - se on tietysti luonteva totuus sivilaatioitten suhteesta toisiinsa, vaikkei tässä nyt tarvitsekaan uskoa kaikkiin Samuel P. Huntingtonin esittämiin 'faktoihin', jotka on monien historijoitsijoiden (esim. Kemppinen) taholta asetettu kyseenalaisiksi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Samuel_P._Huntington
*
Toinen komméntti on päreestä "Ja ihme tapahtui. Rasismi hävisi!"
Kiitos.
Olet puhunut itsesi pussiin.
Hyväksymällä reaalipolitiikan, jonka mukaan 'kaikkien sota kaikkia vastaan on historiallis-polittinen väistämättömyys', ei ole mitään syytä asettua nimenomaan sinun puolellesi.
Sitäpaitsi kukapa tietää, vaikka sinun joukkueesi häviäisi, sillä kuten annoit ymmärtää (kulttuuri-)evoluutio on arvaamaton.
Toisin sanoen: jämähtämällä 'fundamentalistisesti' asemiisi ja manaamalla muhamettilaiset viholliset alimpaan helvettiin, ajauduit ristiriitaan sen reaalipoliittisen tosiasian kanssa, että antagonismi/konflikti on vallitseva tila maailmassa.
Sinä nimittäin haluat saattaa maailman sellaiseen tasapainon tilaan, jossa vain yksi kulttuurimuoto ja sivilisaatio voi/saa kukoistaa.
Voi voi - sellainen näkemys on täysin vastoin evolutiivisen diversiteetin luonnonlakia.
Ollaksesi johdonmukainen, sinun pitäisi myöntää, että muslimeilla on reaalipoliittisesti samat oikeudet tappaa teikäläisiä kuin heillä sinun 'kodinjoukkojasi'.
*
Sitäpaitsi, mitä tulee muslimivihaasi (muslimi=Lähi-Idän rotua edustava - ks. PS.), jonka rasistisuudesta olen täysin vakuuttunut, taidan kääntää tämän kommenttisi lingua francaksi ja lähettää Slavoj Zizekille ihmeteltäväksi.
Veikkaan, että sitä lukiessaan hänelle saaatta herätä kysymys, onko Suomi tätä nykyä patakonservatiivisten äärinationalistien hallinnoima klaaniyhteiskunta, joka on sulkenut rajansa muslimeilta ja venäläisiltä.
Mutta ehkä Zizek näin kysessään näkee tulevaisuuteen...
PS.
Juutalaiset edustavat tätä nykyä pohjois-amerikkalaista rotua, mutta osa heistä harhautui uudelleen riitelemään arabien kanssa, vaikka heidät jo kerran (lähes 2000 vuotta sitten) ajettiin pois, koska heille oli noussut eräs aine päähän, sillä heidän jumalansa oli muka parempi kuin Rooman keisari, ja koska he oveluuttaan ja ylimielisyyttään pyrkivät nöyryyttämään ja pilkkaamaan kameleillaan körötteleviä yksinkertaisia palestiinalaisia.
*
Zizek kertoi kerran luennon jälkeisessä keskustelussa juutalaistuttuihinsa viitaten, että juutalaiset ovat käytännöllisesti katsoen kaikki ateisteja, mutta silti he perustelevat Israelin valtion kuuluvan heille, koska Jumala sen heille 'antoi', eli vedotaan siis Raamatun mytologiseen tarinaan.
Mutta se on sitten jo toinen juttu, jatkoi Zizek vinosti hymyillen ja vaihtoi aihetta.
Tajunnan laajennusta scifin ja fysiikan 'rajatilassa'
Kirjoitettu kommentiksi päreessäni "Uskonnot uuteen uskoon" esitettyyn kommentiin.
*
anonyymi kirjoitti:
Viitsitkö lukea tämän? Ja katsotaan sitten, mitä hieno pääsi tuottaa. Olen utelias kuulemaan.
Juttujasi on muuten erittäin viihdyttävä lukea. Niissä on jotain miellyttävää ytyä. :)
RR
Mitä tämän kirjoittaja oikein yrittää todistaa? Jotain tulevan 'läpimurron' mahdollisuutta tietoisuuden tutkimuksessa ja kapasiteetissa vai...?
Kuulostaa 'mystiikalta', johon etenkin eräät kvanttifysiikan kanssa flirttailevat ovat hurahtaneet. Valitettavasti jo pelkkä New Age-nimikkeen lukeminen saa minut poistamaan varmistimen 'pistoolistani'...
En kannata sen enempää 'tieteellistä' mystismiä, teismiä, ateistimia kuin agnostismiakaan.
En usko tietoon, mitä tulee uskonnollisen uskon oikeuttamiseen, vaikka uskonnollisesta uskosta tässä kirjoituksessa ei varsinaisesti olekaan kysymys.
Uskossa on kyse pikemmin ortopraksiksesta (uskon harjoittamisen eri käytännöistä) ja uskon emotionaalisesta vaikutuksesta ihmisen kokemukseen elämänsä perustan ja mielekkyyden 'takaajana'.
Sitä kokemusta ei voi oikeuttaa minkäänlainen tieto - milloinkaan - kuulostakoon tämä sitten miten irrationaaliselta tahansa.
Mutta vielä kerran: mihin kirjoittaja oikein pyrkii?
Sillä pelkästään jo se, että pyrkii saamaan kokemuksellisesti(!?) kokonaisvaltaisen empiirisen vastauksen johonkin, mihin ei yksinkertaisesti ole olemassa koherenttia vastausta (ei ainakaan yhden paradigman puitteissa: vrt. aalto-hiukkas-dilemma fysiikassa) - toisin sanoen: mitä ihmisen rajatulla tietoisuus-kapasiteetilla ei henkilökohtaisen kokemuksen tasolla (kokeet, teoriat ja mallit ovat asia erikseen) voi käsittää eikä ymmärtää (esim. ääretön, ikuinen), sisältää kärjistetysti sanottuna jonkinlaisen huuhaan, mikäli on lupa soveltaa Wittgensteinin Tracatuksessa esittämää kysymystä vapaamuotoisesti.
Mitä merkitystä ja käyttöä voi olla tajunnan 'räjähdyksellä todellisuudeksi', jos sen kokija tulee hulluksi?
*
anonyymi kirjoitti:
Viitsitkö lukea tämän? Ja katsotaan sitten, mitä hieno pääsi tuottaa. Olen utelias kuulemaan.
Juttujasi on muuten erittäin viihdyttävä lukea. Niissä on jotain miellyttävää ytyä. :)
RR
Mitä tämän kirjoittaja oikein yrittää todistaa? Jotain tulevan 'läpimurron' mahdollisuutta tietoisuuden tutkimuksessa ja kapasiteetissa vai...?
Kuulostaa 'mystiikalta', johon etenkin eräät kvanttifysiikan kanssa flirttailevat ovat hurahtaneet. Valitettavasti jo pelkkä New Age-nimikkeen lukeminen saa minut poistamaan varmistimen 'pistoolistani'...
En kannata sen enempää 'tieteellistä' mystismiä, teismiä, ateistimia kuin agnostismiakaan.
En usko tietoon, mitä tulee uskonnollisen uskon oikeuttamiseen, vaikka uskonnollisesta uskosta tässä kirjoituksessa ei varsinaisesti olekaan kysymys.
Uskossa on kyse pikemmin ortopraksiksesta (uskon harjoittamisen eri käytännöistä) ja uskon emotionaalisesta vaikutuksesta ihmisen kokemukseen elämänsä perustan ja mielekkyyden 'takaajana'.
Sitä kokemusta ei voi oikeuttaa minkäänlainen tieto - milloinkaan - kuulostakoon tämä sitten miten irrationaaliselta tahansa.
Mutta vielä kerran: mihin kirjoittaja oikein pyrkii?
Sillä pelkästään jo se, että pyrkii saamaan kokemuksellisesti(!?) kokonaisvaltaisen empiirisen vastauksen johonkin, mihin ei yksinkertaisesti ole olemassa koherenttia vastausta (ei ainakaan yhden paradigman puitteissa: vrt. aalto-hiukkas-dilemma fysiikassa) - toisin sanoen: mitä ihmisen rajatulla tietoisuus-kapasiteetilla ei henkilökohtaisen kokemuksen tasolla (kokeet, teoriat ja mallit ovat asia erikseen) voi käsittää eikä ymmärtää (esim. ääretön, ikuinen), sisältää kärjistetysti sanottuna jonkinlaisen huuhaan, mikäli on lupa soveltaa Wittgensteinin Tracatuksessa esittämää kysymystä vapaamuotoisesti.
Mitä merkitystä ja käyttöä voi olla tajunnan 'räjähdyksellä todellisuudeksi', jos sen kokija tulee hulluksi?
June 27, 2008
Ollaan yli-ihmisiksi
Takkiraudan blogiin ei nyt pääse, joten julkaisen tämän kommentin hänen päreesensä Teräsmies jos oisin vain omassa pilttuussani.
(Linkki vaihdettu 28.6)
*
takkirauta kirjoitti:
Nimi "Teräsmies" on harhaanjohtava. Englanniksi hän on Superman, yli-ihminen. Hänessä yhtyy juutalainen Messias sekä nietscheläinen Übermensch, yli-ihminen. Hän on ihminen, mutta enemmän kuin ihminen.
*
Takkiraudan esittelemä amerikanjuutalais-kaksikko, joka loi Teräsmiehen (venäjäksi Stalin - sic) onnistui 'lahjakkaasti' banalisoimaan ja tärväämään jälleen kerran yhden Euroopasta tulleen idean.
Amerikkaiset osaavat erittäin hyvin kaksi asiaa: toisten pakottamisen rauhaan (poikkeuksenaVietnam, Irak, Afrikka ja Aasia) sekä kulttuurin latistamisen.
Nietzschen yli-ihminen käsitettynä jonkinlaiseksi 'teknotarzaniksi' on lapsellinen fantasia, josta tietenkin fantasiana voimme päätellä yhä ja toista ihmisen psyykestä ja motiiveista - ja josta voimme myös nauttia viihdyttävänä seikkailuhahmona.
(Wagnerin perillinen Hitler puolestaan oli Nietzschen (joka rikkoi välinsä Wagneriin mm. tämän antisemitismin takia) yli-ihmisajatusten halveksuttavan perverssi irvikuva).
Nietzschen Übermenschin juuret löytyvät aatehistoriallisesti Italian renessanssista, jota hän suuresti ihaili.
[Henkilökohtaisesti olen esittänyt väitteen, että yli-ihminen heijastelee myös Nietzschen radikaalipietististä taustaa (uudestisyntyminen, tuntematon Jumala, (itse-)pyhitys, askeettinen täydellistyminen).]
Renessanssin ajattelijat kokivat olevansa täysin uudenlaisen aikakauden kynnyksellä, mikä totta olikin. Heille ihmisen mahdollisuudet näyttivät rajattomilta - ihminen oli ylittämässä 'entisen itsensä', ja lähes kirjaimellisesti joskus puhutaan jopa yli-ihmisestä: 'Giorgio Vasarin taiteilijaelämäkerrat viestivät yli-ihmisistä, jotka loivat uuden maailman.' - http://petjar.blogspot.com/2008/06/marian-tervehdys.html
Nietzschen vanhemman kolleegan Baselin yliopistossa, prof. Jacob Burckhardtin-, klassikko 'Italian renessanssin sivistys' toimi yhtenä kivijalkana Nietzschen yli-ihmiskäsitykselle.
Synopsis Burckhardtin kirjaan
For nineteenth-century Swiss historian Jacob Burckhardt, the Italian Renaissance was nothing less than the beginning of the modern world - a world in which flourishing individualism and the competition for fame radically transformed science, the arts, and politics.
In this landmark work he depicts the Italian city-states of Florence, Venice and Rome as providing the seeds of a new form of society, and traces the rise of the creative individual, from Dante to Michelangelo.
A fascinating description of an era of cultural transition, this nineteenth-century masterpiece was to become the most influential interpretation of the Italian Renaissance, and anticipated ideas such as Nietzsche's concept of the 'Ubermensch' in its portrayal of an age of genius.
***
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=t&ie=UTF-8&rlz=1T4RNWN_enFI272FI274&q=ubermensch
Kannattaa lukea esimerkiksi tämä wikipedian linkki kokonaan, ennenkuin esittää yhtään mitään typeryyksiä tai viisauksia Nietzschen 'supermanista'. Alla siitä pari kohtaa.
The first translation of Thus Spoke Zarathustra into English, done by Thomas Common in 1909, rendered Übermensch as "Superman;" Common was anticipated in this by George Bernard Shaw, who did the same in his 1905 stage play Man and Superman.
Walter Kaufmann lambasted this translation in the 1950s for failing to capture the nuance of the German über and for promoting an eventual puerile identification with the comic-book character Superman.
His preference was to translate Übermensch as "overman." Scholars continue to employ both terms, some simply opting to reproduce the German word.
The German prefix über can have connotations of superiority, transcendence, excessiveness, or intensity, depending on the words to which it is appended.[1] Mensch refers to members of the human race, rather than to men specifically. The adjective übermenschliches means superhuman, in the sense of beyond human strength or out of proportion to humanity.
.....
For Rüdiger Safranski, the Übermensch represents a higher biological type reached through artificial selection and at the same time is also an ideal for anyone who is creative and strong enough to master the whole spectrum of human potential, good and "evil", to become an "artist-tyrant".
In Ecce Homo, Nietzsche vehemently denied any idealistic, democratic or humanitarian interpretation of the Übermensch: "The word Übermensch [designates] a type of supreme achievement, as opposed to 'modern' men, 'good' men, Christians, and other nihilists ... When I whispered into the ears of some people that they were better off looking for a Cesare Borgia than a Parsifal, they did not believe their ears."[6].
Safranski argues that the combination of ruthless warrior pride and artistic brilliance that defined the Italian Renaissance embodied the sense of the Übermensch for Nietzsche.
According to Safranski, Nietzsche intended the ultra-aristocratic figure of the Übermensch to serve as a Machiavellian bogeyman of the modern Western middle class and its pseudo-Christian egalitarian value system.[7]
*
(Natsihenkisten ja yksipuolisen sosiaalidarwinististen konnotaatioitten välttämiseksi lienee parempi käyttää käännöstä overman tai alkuperäistä saksankielistä termiä (kuten Kaufmannkin suosittaa).
*
http://www.amazon.co.uk/Civilization-Renaissance-Italy-Classics/dp/014044534X
(Linkki vaihdettu 28.6)
*
takkirauta kirjoitti:
Nimi "Teräsmies" on harhaanjohtava. Englanniksi hän on Superman, yli-ihminen. Hänessä yhtyy juutalainen Messias sekä nietscheläinen Übermensch, yli-ihminen. Hän on ihminen, mutta enemmän kuin ihminen.
*
Takkiraudan esittelemä amerikanjuutalais-kaksikko, joka loi Teräsmiehen (venäjäksi Stalin - sic) onnistui 'lahjakkaasti' banalisoimaan ja tärväämään jälleen kerran yhden Euroopasta tulleen idean.
Amerikkaiset osaavat erittäin hyvin kaksi asiaa: toisten pakottamisen rauhaan (poikkeuksenaVietnam, Irak, Afrikka ja Aasia) sekä kulttuurin latistamisen.
Nietzschen yli-ihminen käsitettynä jonkinlaiseksi 'teknotarzaniksi' on lapsellinen fantasia, josta tietenkin fantasiana voimme päätellä yhä ja toista ihmisen psyykestä ja motiiveista - ja josta voimme myös nauttia viihdyttävänä seikkailuhahmona.
(Wagnerin perillinen Hitler puolestaan oli Nietzschen (joka rikkoi välinsä Wagneriin mm. tämän antisemitismin takia) yli-ihmisajatusten halveksuttavan perverssi irvikuva).
Nietzschen Übermenschin juuret löytyvät aatehistoriallisesti Italian renessanssista, jota hän suuresti ihaili.
[Henkilökohtaisesti olen esittänyt väitteen, että yli-ihminen heijastelee myös Nietzschen radikaalipietististä taustaa (uudestisyntyminen, tuntematon Jumala, (itse-)pyhitys, askeettinen täydellistyminen).]
Renessanssin ajattelijat kokivat olevansa täysin uudenlaisen aikakauden kynnyksellä, mikä totta olikin. Heille ihmisen mahdollisuudet näyttivät rajattomilta - ihminen oli ylittämässä 'entisen itsensä', ja lähes kirjaimellisesti joskus puhutaan jopa yli-ihmisestä: 'Giorgio Vasarin taiteilijaelämäkerrat viestivät yli-ihmisistä, jotka loivat uuden maailman.' - http://petjar.blogspot.com/2008/06/marian-tervehdys.html
Nietzschen vanhemman kolleegan Baselin yliopistossa, prof. Jacob Burckhardtin-, klassikko 'Italian renessanssin sivistys' toimi yhtenä kivijalkana Nietzschen yli-ihmiskäsitykselle.
Synopsis Burckhardtin kirjaan
For nineteenth-century Swiss historian Jacob Burckhardt, the Italian Renaissance was nothing less than the beginning of the modern world - a world in which flourishing individualism and the competition for fame radically transformed science, the arts, and politics.
In this landmark work he depicts the Italian city-states of Florence, Venice and Rome as providing the seeds of a new form of society, and traces the rise of the creative individual, from Dante to Michelangelo.
A fascinating description of an era of cultural transition, this nineteenth-century masterpiece was to become the most influential interpretation of the Italian Renaissance, and anticipated ideas such as Nietzsche's concept of the 'Ubermensch' in its portrayal of an age of genius.
***
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=t&ie=UTF-8&rlz=1T4RNWN_enFI272FI274&q=ubermensch
Kannattaa lukea esimerkiksi tämä wikipedian linkki kokonaan, ennenkuin esittää yhtään mitään typeryyksiä tai viisauksia Nietzschen 'supermanista'. Alla siitä pari kohtaa.
The first translation of Thus Spoke Zarathustra into English, done by Thomas Common in 1909, rendered Übermensch as "Superman;" Common was anticipated in this by George Bernard Shaw, who did the same in his 1905 stage play Man and Superman.
Walter Kaufmann lambasted this translation in the 1950s for failing to capture the nuance of the German über and for promoting an eventual puerile identification with the comic-book character Superman.
His preference was to translate Übermensch as "overman." Scholars continue to employ both terms, some simply opting to reproduce the German word.
The German prefix über can have connotations of superiority, transcendence, excessiveness, or intensity, depending on the words to which it is appended.[1] Mensch refers to members of the human race, rather than to men specifically. The adjective übermenschliches means superhuman, in the sense of beyond human strength or out of proportion to humanity.
.....
For Rüdiger Safranski, the Übermensch represents a higher biological type reached through artificial selection and at the same time is also an ideal for anyone who is creative and strong enough to master the whole spectrum of human potential, good and "evil", to become an "artist-tyrant".
In Ecce Homo, Nietzsche vehemently denied any idealistic, democratic or humanitarian interpretation of the Übermensch: "The word Übermensch [designates] a type of supreme achievement, as opposed to 'modern' men, 'good' men, Christians, and other nihilists ... When I whispered into the ears of some people that they were better off looking for a Cesare Borgia than a Parsifal, they did not believe their ears."[6].
Safranski argues that the combination of ruthless warrior pride and artistic brilliance that defined the Italian Renaissance embodied the sense of the Übermensch for Nietzsche.
According to Safranski, Nietzsche intended the ultra-aristocratic figure of the Übermensch to serve as a Machiavellian bogeyman of the modern Western middle class and its pseudo-Christian egalitarian value system.[7]
*
(Natsihenkisten ja yksipuolisen sosiaalidarwinististen konnotaatioitten välttämiseksi lienee parempi käyttää käännöstä overman tai alkuperäistä saksankielistä termiä (kuten Kaufmannkin suosittaa).
*
http://www.amazon.co.uk/Civilization-Renaissance-Italy-Classics/dp/014044534X
Tarvitaan kaaos, jotta syntyisi tähti
Kirjoitettu kommentiksi IDA:lle päreessäni "Partisaani Zizekin filosofinen sissisota".
*
ida kirjoitti
Yhden Zizekin syntyyn vaaditaan siis suurin piirtein samat olosuhteet, kuin yhden Hitlerin syntyyn? Rahvaan sopii vain toivoa, että se olisi sen arvoista.
RR
Yes.
'Tarvitaan kaaos, jotta syntyisi tähti', kirjoitti Nietzsche.
Mutta me emme osaa ainakaan kovin tarkkaan sanoa etukäteen, mitkä tähdet räjähtävät ja mitkä taas valaisevat meitä kauniisti lähes loputtomiin. Eivätkä nekään, jotka räjähtävät, ole välttämättä 'läpeensä pahoja'.
Ellei sitten määritellä kaikki pahuus ja hyvyys etukäteen, jolloin kaikki myös tapahtuu - tai sen pitäisi tapahtua - määritelmän mukaan niinkuin takkiraudan todellisuudessa -ks. PS).
Antiikin kreikkalaisten rationalistisen idealistisessa (myös materialismi: epikurolaisuus, stoalaisuus oli idealistis/metafyysista) maailmassa kaikki tapahtui ikäänkuin 'määritelmän mukaan' - kosmisen lainalaisuuden voimasta.
Teknouskovaiset pyrkivät saavuttamaan samanlaisen varmuuden, jonka kreikkalainen, monistinen ja lopulta materialistinen rationalismi kehitti: makrokosmos (todellisuus)/mikrokosmos(ihminen)-jaottelu, joka ilmensi Logosta, joka toimi sekä todellisuuden perimmäisenä järkenä että välittäjänä makrokosmoksen ja mikrokosmoksen välillä.
(Tämä tulkinta on keskiplatonismia. Vrt. Johanneksen evankeliumin alku: Alussa oli sana (Logos). Sana tuli lihaksi. jne.)
Kreikkalaisille tämänkaltainen todellisuus oli kuitenkin perimmältään metafyysinen, eli se realisoitui oikeastaan vain ajattelun tasolla, mutta teknouskovaiset haluavat siirtää tuon 'varmuuden' maan päälle - koneiksi - täydellisiksi koneiksi.
Jumala tuli siis ensin ihmiseksi, ja nyt hän muuttuu täydelliseksi koneeksi, koska kone ei tee virheitä.
Matrix odottaa.
*
Edellisen tarkoitus oli olla tietyn vääjäämättömän tosiasian toteamista - ei sen kritiikkiä, koska kritiikillä ei 'loppupeleissä' ole mitään merkitystä näissä asioissa.
Minusta on kai tulossa deterministi - minkä väitteen kumoan heti välittömästi PS.:ssa.
PS.
Minua eivät kuitenkaan määritelmät kiinnosta: minä haluan olla se, joka määrittelee! Ja sotahan siitä syntyy...Tarvitaan siis tuota takkiraudan kuuluisaa 'rikoslakia' taltuttamaan minut...
Olen myös ymmärtävinäni, että te haluatte - sinä, vasarahammer ja takkirauta - taltuttaa myös Nietzschen ja Zizekin. Voi polot! Siihen teidän ällinne ei riitä.
Teidän täytyy julistaa death sentence ennenkuin mahdatte mitään noille äijille - ja sittenkin on liian myöhäistä, sillä heidät olisi pitänyt tappaa jo kehtoon eikä päästää kirjoittamaan kaiken maailman 'irrationaalisia houreita' pilaamaan tekno-optimistien ja 'lokaalin kotirauhan puolesta taistevien' ruusuista ja intoleranttia maailmankuvaa!
Miten paljon kuolemaa tarvitaankaan ennenkuin takkiraudan maailma on 'turvallinen'...
*
ida kirjoitti
Yhden Zizekin syntyyn vaaditaan siis suurin piirtein samat olosuhteet, kuin yhden Hitlerin syntyyn? Rahvaan sopii vain toivoa, että se olisi sen arvoista.
RR
Yes.
'Tarvitaan kaaos, jotta syntyisi tähti', kirjoitti Nietzsche.
Mutta me emme osaa ainakaan kovin tarkkaan sanoa etukäteen, mitkä tähdet räjähtävät ja mitkä taas valaisevat meitä kauniisti lähes loputtomiin. Eivätkä nekään, jotka räjähtävät, ole välttämättä 'läpeensä pahoja'.
Ellei sitten määritellä kaikki pahuus ja hyvyys etukäteen, jolloin kaikki myös tapahtuu - tai sen pitäisi tapahtua - määritelmän mukaan niinkuin takkiraudan todellisuudessa -ks. PS).
Antiikin kreikkalaisten rationalistisen idealistisessa (myös materialismi: epikurolaisuus, stoalaisuus oli idealistis/metafyysista) maailmassa kaikki tapahtui ikäänkuin 'määritelmän mukaan' - kosmisen lainalaisuuden voimasta.
Teknouskovaiset pyrkivät saavuttamaan samanlaisen varmuuden, jonka kreikkalainen, monistinen ja lopulta materialistinen rationalismi kehitti: makrokosmos (todellisuus)/mikrokosmos(ihminen)-jaottelu, joka ilmensi Logosta, joka toimi sekä todellisuuden perimmäisenä järkenä että välittäjänä makrokosmoksen ja mikrokosmoksen välillä.
(Tämä tulkinta on keskiplatonismia. Vrt. Johanneksen evankeliumin alku: Alussa oli sana (Logos). Sana tuli lihaksi. jne.)
Kreikkalaisille tämänkaltainen todellisuus oli kuitenkin perimmältään metafyysinen, eli se realisoitui oikeastaan vain ajattelun tasolla, mutta teknouskovaiset haluavat siirtää tuon 'varmuuden' maan päälle - koneiksi - täydellisiksi koneiksi.
Jumala tuli siis ensin ihmiseksi, ja nyt hän muuttuu täydelliseksi koneeksi, koska kone ei tee virheitä.
Matrix odottaa.
*
Edellisen tarkoitus oli olla tietyn vääjäämättömän tosiasian toteamista - ei sen kritiikkiä, koska kritiikillä ei 'loppupeleissä' ole mitään merkitystä näissä asioissa.
Minusta on kai tulossa deterministi - minkä väitteen kumoan heti välittömästi PS.:ssa.
PS.
Minua eivät kuitenkaan määritelmät kiinnosta: minä haluan olla se, joka määrittelee! Ja sotahan siitä syntyy...Tarvitaan siis tuota takkiraudan kuuluisaa 'rikoslakia' taltuttamaan minut...
Olen myös ymmärtävinäni, että te haluatte - sinä, vasarahammer ja takkirauta - taltuttaa myös Nietzschen ja Zizekin. Voi polot! Siihen teidän ällinne ei riitä.
Teidän täytyy julistaa death sentence ennenkuin mahdatte mitään noille äijille - ja sittenkin on liian myöhäistä, sillä heidät olisi pitänyt tappaa jo kehtoon eikä päästää kirjoittamaan kaiken maailman 'irrationaalisia houreita' pilaamaan tekno-optimistien ja 'lokaalin kotirauhan puolesta taistevien' ruusuista ja intoleranttia maailmankuvaa!
Miten paljon kuolemaa tarvitaankaan ennenkuin takkiraudan maailma on 'turvallinen'...
June 26, 2008
Jumala, painovoima ja usko
Kirjoitettu kommentiksi styrvaiselle Järveläisen päreessä "Hyvinvoinnin tulevaisuudesta sekä kirkkojen ja uskontojen näkemyksistä".
*
P - eiku Styrvainen skrivasi:
'Täytyy sanoa, että kauhistutti, kun eräässä kommentissa kaikki islamilaiset yhdessä calvinistien kanssa esitettiin ei-toivottuina.'
Voihan transsextantiatiaatio! On teillä ongelmat.
Hei se olin minä, joka siirsin kalvinistit ja muhametit ikuisuuteen. Siinä hiukan ennen kommenttia lukee se mun nimi. (Silmälasi olis kiva sulla...)
Olen mä lukenut tässä keväällä pari Hämeen-Anttilaa ja Armstrongin Karenin Jumalan historian, jossa suuuufilaisia kovasti kehutaan.
Mutta pyörikööt ne itsensä olemattomiin. Minun puolestani.
On kuitenkin aika kiinnostavaa, miten korkealla tasolla etenkin sialaisten (älä lue stoalaisten styrv.) pohdiskelut pyörivät tuossa about 900-1037 ja ½.
(Esimerkkinä mainittakoon kuuluisa Ibn Sina/Avicenna, joka kuoli ylettömään viinin juontiin ja seksihurjasteluihin).
Kiinnostavaa on myös se, miten samantyyppisiä ongelmia lopulta on käsitelty kaikissa kirjan uskonnoissa - hieman eri aikoina vain.
(Juutalaisuudessa kabbalasta väännettin aivan sekopäisiä versioita 1200-luvulta 1800-luvulle asti - esim. hasidit vai kekä ne nyt oli.)
Idässähän mystiikka oli jo oikeastaan passe, kun siitä lännessä tuli hetkellisesti marginaalinen pop-kultti - ennenkuin reformaatio sitten siirsi senkin ajattelu- ja kokemisperinteen naftaliiniin sekoittamasta ihmisten'oikeaa' uskoa', jossa tunnetaan suufilaisten 'surraamiseen' verrattuna vain kaksi liikettä: kumarrus ja sormien puristelu limittäin toisiinsa (=käsien ristiminen).
Ennenkaikkea pitää osata pyllistää oikeaan suuntaan - kohti Saatanaa!
Niin - olen mä kyllä nähnyt monesti, kun ortopoxit jopa lankeavat lattialle melkein makaamaan...Se tosin tapahtuu vapaaehtoisesti eikä hysteerisessä hypnoosissa kuten karismaattisissa liikkeissä.
Itse en uskalla kontata enkä kaatua (ainakaan nykyään), koska en ehkä pääse sieltä lattialta enää ylös ilman nousemusapua.
Olis meinaan lopullinen lankeemus meikäläiselle se - ainakin yksin ollessa (90% ajastani).
Ei auttais silloin muu kuin ruveta uskomaan Lutherin ristin teologiaan, jossa se langennein on kuulemma lähinnä Jumalaa.
Sitten kun minut viimein tullaan lattialta nostamaan, esitän jyrkän vastalauseen ja ärisen: minä etsin Jumalaa! (todellista syytä miksi, en kerro, sillä olen edelleen ortopoxi).
Mutta vastaanotto-osatollehan ne minut kuitenkin kuskaa.
Kuulen jo nyt korvissani ambulanssimiehen kuiskaavan päivystävälle psykiatrille: tämä paksu äijänroikale on varmaan dementti: se on sekoittanut keskenään maan vetovoiman ja Jumalan kutsun...
PS. Maan vetovoimalla lienee jotain tekemistä painovoiman kanssa.
*
P - eiku Styrvainen skrivasi:
'Täytyy sanoa, että kauhistutti, kun eräässä kommentissa kaikki islamilaiset yhdessä calvinistien kanssa esitettiin ei-toivottuina.'
Voihan transsextantiatiaatio! On teillä ongelmat.
Hei se olin minä, joka siirsin kalvinistit ja muhametit ikuisuuteen. Siinä hiukan ennen kommenttia lukee se mun nimi. (Silmälasi olis kiva sulla...)
Olen mä lukenut tässä keväällä pari Hämeen-Anttilaa ja Armstrongin Karenin Jumalan historian, jossa suuuufilaisia kovasti kehutaan.
Mutta pyörikööt ne itsensä olemattomiin. Minun puolestani.
On kuitenkin aika kiinnostavaa, miten korkealla tasolla etenkin sialaisten (älä lue stoalaisten styrv.) pohdiskelut pyörivät tuossa about 900-1037 ja ½.
(Esimerkkinä mainittakoon kuuluisa Ibn Sina/Avicenna, joka kuoli ylettömään viinin juontiin ja seksihurjasteluihin).
Kiinnostavaa on myös se, miten samantyyppisiä ongelmia lopulta on käsitelty kaikissa kirjan uskonnoissa - hieman eri aikoina vain.
(Juutalaisuudessa kabbalasta väännettin aivan sekopäisiä versioita 1200-luvulta 1800-luvulle asti - esim. hasidit vai kekä ne nyt oli.)
Idässähän mystiikka oli jo oikeastaan passe, kun siitä lännessä tuli hetkellisesti marginaalinen pop-kultti - ennenkuin reformaatio sitten siirsi senkin ajattelu- ja kokemisperinteen naftaliiniin sekoittamasta ihmisten'oikeaa' uskoa', jossa tunnetaan suufilaisten 'surraamiseen' verrattuna vain kaksi liikettä: kumarrus ja sormien puristelu limittäin toisiinsa (=käsien ristiminen).
Ennenkaikkea pitää osata pyllistää oikeaan suuntaan - kohti Saatanaa!
Niin - olen mä kyllä nähnyt monesti, kun ortopoxit jopa lankeavat lattialle melkein makaamaan...Se tosin tapahtuu vapaaehtoisesti eikä hysteerisessä hypnoosissa kuten karismaattisissa liikkeissä.
Itse en uskalla kontata enkä kaatua (ainakaan nykyään), koska en ehkä pääse sieltä lattialta enää ylös ilman nousemusapua.
Olis meinaan lopullinen lankeemus meikäläiselle se - ainakin yksin ollessa (90% ajastani).
Ei auttais silloin muu kuin ruveta uskomaan Lutherin ristin teologiaan, jossa se langennein on kuulemma lähinnä Jumalaa.
Sitten kun minut viimein tullaan lattialta nostamaan, esitän jyrkän vastalauseen ja ärisen: minä etsin Jumalaa! (todellista syytä miksi, en kerro, sillä olen edelleen ortopoxi).
Mutta vastaanotto-osatollehan ne minut kuitenkin kuskaa.
Kuulen jo nyt korvissani ambulanssimiehen kuiskaavan päivystävälle psykiatrille: tämä paksu äijänroikale on varmaan dementti: se on sekoittanut keskenään maan vetovoiman ja Jumalan kutsun...
PS. Maan vetovoimalla lienee jotain tekemistä painovoiman kanssa.
Kohti elämää, kuolemaa vai kumpaakin?
Kirjoitettu kommentiksi takkiraudan päreeseen "Uusmisantropia".
(Koko päre julkaistaan vain tässä blogissa)
*
Kiinnostavaa. Todella kiinnostavaa.
Ennenkuin ryhdyn 'herjaamaan', annan vasarahammerin tapaan vilpittömät kehut sinulle näin hyvästä jutusta, jonka tosin lopetat hiukan 'mauttomaan' asetelmaan, mutta ei se mitään - niin teen usein minäkin - pelkästään retorisista syistä, tehovaikutelman aikaansaamiseksi.
Kaadan kuitenkin/tietenkin hieman kylmää vettä teknouskovaisuutesi 'kuumille kiville' saadaksemme aikaan kunnon 'löylyt'. Se kylmä vesi tulee pahamaineisen sitaatin muodossa.
En esitä vielä mitään tulkintoja tästä sitaatista, mutta se toimii nyt joka tapauksessa runkona idealle, jonka kehittelyä jatkan jossain tulevassa päreessäni lähitulevaisuudessa.
Ensin täytyy kuitenkin hiukan pohtia, sillä tämä asia ei totisesti ole mikään läpihuutojuttu.
*
Kuolemanvietti
'Kirjoituksessaan mielihyväperiaatteen tuolla puolen' (1920g/1993, 92-94) Freud lähti pohtimaan toistamispakon ja viettien välistä yhteyttä.
'Tästä alkaa väkisin tuntua siltä, että olemme oivaltamassa yhden viettien ehkä ja ehkä kaiken orgaanisen elämän ominaisuuden, jota ei tähän mennessä ole vielä selvästi tunnistettu tai ainakaan painotettu.
Vietti olisi siis elävän organismin sisäinen pyrkimys palauttaa aikaisempi tila, josta organismin on ulkoisten häiritsevien voimien painostuksesta täytynyt luopua --. Tämä käsitys vieteistä tuntuu vieraalta, sillä olemme tottuneet näkemään vietissä muutokseen ja kehitykseen ajavan tekijän, ja nyt meidän pitäisikin tunnistaa sen täysi vastakohta.'
Sitten Freud lähtee biologisiin vertaileviin pohdiskeluihin, joita on pidetty hieman epäonnistuneina (lohikalojen vaellus, muuttolinnut, sikiön kehitys jne.)
Hän päätyy toteamaan, 'että olisi viettien konservatiivisen luonteen vastaista, jos elämän päämäärä olisi tila, jota ei vielä koskaan ole saavutettu. Tavoitteena täytyy päinvastoin olla palauttaminen vanhaan alkutilaan, josta elävä organismi kerran on lähtenyt, ja jota kohti se kehityksen kaikkia kiertoteitä pitkin pyrkii palaamaan.
Jos me hyväksymme olettamuksen, että kaikki elävä poikkeuksetta kuolee - palaa takaisin epäorgaaniseen tilaan sisäisistä syistä, niin voimme vain sanoa: Koko elämän päämääränä on kuolema ja toisin päin. Eloton on ollut olemassa ennen elävää.'
Tämä julkilausuma herätti suurta pahennusta ja kritiikkiä. Einsteinkin kirjoitti Freudille kirjeen ja kysyi, oliko todella niin, että tällainen destruktiivinen, tuhoon ja kuolemaan pyrkivä vietti olisi olemassa ihmisessä.' (s. 55-56)
*
Siteeraan vielä saman kirjan - Psykoanalyysin isät ja äidit - teoreettisia näkökulmia (Therapeia-säätiö-2006) välittömästi aikaisempaa kappaletta, jossa kuvataan, miten Freud päätyi tähän kannanottoon.
Tie kuolemanvietin löytymiseen - toistamispakon kautta.
Tutkimalla trauman aiheuttamia seurauksia ja oireita Freud kiinnitti huomiota siihen, että ihminen toisti traumahetken tapahtumia uudelleen ja uudelleen. Unetkin olivat usein posttraumaattisia painajaisunia.
Myös neurooseista Freud oli löytänyt tällaisen toistamispakon - samoin lasten leikeistä. Miksi me pakonomaisesti palaamme haavoittaviin kokemuksiimme? Vastaus näytti olevan, että ihmismieli pyrkii jälkikäteen saavuttamaan kontrollin tilanteessa, jossa se oli epäonnistunut aikaisemmin (siis traumatilanteessa).
Mieli pyrki korjaamaan täydellisen avuttomuuden synnyttämää kauhukokemustaan (itsen eli selfin menetyksen kokemustaan) tavoitteena palata häiriintymättömään olotilaan, joka oli vallinnut ennen mieltä järkyttäneitä tapahtumia.
Freud pohti ja tarkkaili tätä toistamispakon ilmiötä ja totesi lopulta, että täytyy olla kysymys muusta kuin pelkän kontrollin saavuttamisesta jälkikäteen. Hän päätteli, että ilmiö on niin voimakas ja pakonomainen, että sitä voisi sanoa vietiksi.
Tähän asti (vuoteen 1920) Freud oli kirjoituksissaan käyttänyt libidokäsitettä puhuessaan vieteistä. Mieli pyrkii aina mielihyvään, mikä alunperin tarkoitti seksuaalista tyydytystä. Eli mieli pyrkii laukaisemaan viettipaineita ja välttämään mielipahaa.
Idistä nousevat libidinaaliset pyrkimykset tömäävät kuitenkin useimmiten realiteettiperiaatteeseen eli esteisiin, jolloin tyydytystä ei voida heti saavuttaa. On pakko oppia lykkäämään tyydytystä tai oppia torjumaan osia vietinomaisista pyrkimyksistä.
Nyt näytti siltä, että toistamisperiaate syrjäytti mielihyväperiaatteen. Freud oli jo johdantoluennoissaan arvioinut tekemäänsä jakoa minävietteihin ja seksuaalivietteihin hieman uudella tavalla.
Tämä selviää lähinnä luennosta XXII (etiologiasta ja regressiosta) sekä luennosta XXVI (libidoteoriasta ja narsismista). Niissä Freud toisaalta pitää kiinni siitä, että sekä psykoosissa että neuroosissa seksuaalivietit vahingoittavat ihmistä, ja että sielunelämän libidinaalinen tekijä on vastuussa sairaudesta.
Toisaalta hän kysyy: 'Tulemmeko aina syyttämään libidotekijää sielunelämän sairaudesta?' Emmekö koskaan pane minäviettejä vastuuseen pokkeavasta toimintatavasta? Ehkäpä minävietit välillä voivatkin olla patogeenisia ja destruktiivisia?' (s. 54-55)'
*
Näihin, asettamiinsa kysymyksiin, Freud siis vastaa aluksi esitetyssä sitaatissa.
(Koko päre julkaistaan vain tässä blogissa)
*
Kiinnostavaa. Todella kiinnostavaa.
Ennenkuin ryhdyn 'herjaamaan', annan vasarahammerin tapaan vilpittömät kehut sinulle näin hyvästä jutusta, jonka tosin lopetat hiukan 'mauttomaan' asetelmaan, mutta ei se mitään - niin teen usein minäkin - pelkästään retorisista syistä, tehovaikutelman aikaansaamiseksi.
Kaadan kuitenkin/tietenkin hieman kylmää vettä teknouskovaisuutesi 'kuumille kiville' saadaksemme aikaan kunnon 'löylyt'. Se kylmä vesi tulee pahamaineisen sitaatin muodossa.
En esitä vielä mitään tulkintoja tästä sitaatista, mutta se toimii nyt joka tapauksessa runkona idealle, jonka kehittelyä jatkan jossain tulevassa päreessäni lähitulevaisuudessa.
Ensin täytyy kuitenkin hiukan pohtia, sillä tämä asia ei totisesti ole mikään läpihuutojuttu.
*
Kuolemanvietti
'Kirjoituksessaan mielihyväperiaatteen tuolla puolen' (1920g/1993, 92-94) Freud lähti pohtimaan toistamispakon ja viettien välistä yhteyttä.
'Tästä alkaa väkisin tuntua siltä, että olemme oivaltamassa yhden viettien ehkä ja ehkä kaiken orgaanisen elämän ominaisuuden, jota ei tähän mennessä ole vielä selvästi tunnistettu tai ainakaan painotettu.
Vietti olisi siis elävän organismin sisäinen pyrkimys palauttaa aikaisempi tila, josta organismin on ulkoisten häiritsevien voimien painostuksesta täytynyt luopua --. Tämä käsitys vieteistä tuntuu vieraalta, sillä olemme tottuneet näkemään vietissä muutokseen ja kehitykseen ajavan tekijän, ja nyt meidän pitäisikin tunnistaa sen täysi vastakohta.'
Sitten Freud lähtee biologisiin vertaileviin pohdiskeluihin, joita on pidetty hieman epäonnistuneina (lohikalojen vaellus, muuttolinnut, sikiön kehitys jne.)
Hän päätyy toteamaan, 'että olisi viettien konservatiivisen luonteen vastaista, jos elämän päämäärä olisi tila, jota ei vielä koskaan ole saavutettu. Tavoitteena täytyy päinvastoin olla palauttaminen vanhaan alkutilaan, josta elävä organismi kerran on lähtenyt, ja jota kohti se kehityksen kaikkia kiertoteitä pitkin pyrkii palaamaan.
Jos me hyväksymme olettamuksen, että kaikki elävä poikkeuksetta kuolee - palaa takaisin epäorgaaniseen tilaan sisäisistä syistä, niin voimme vain sanoa: Koko elämän päämääränä on kuolema ja toisin päin. Eloton on ollut olemassa ennen elävää.'
Tämä julkilausuma herätti suurta pahennusta ja kritiikkiä. Einsteinkin kirjoitti Freudille kirjeen ja kysyi, oliko todella niin, että tällainen destruktiivinen, tuhoon ja kuolemaan pyrkivä vietti olisi olemassa ihmisessä.' (s. 55-56)
*
Siteeraan vielä saman kirjan - Psykoanalyysin isät ja äidit - teoreettisia näkökulmia (Therapeia-säätiö-2006) välittömästi aikaisempaa kappaletta, jossa kuvataan, miten Freud päätyi tähän kannanottoon.
Tie kuolemanvietin löytymiseen - toistamispakon kautta.
Tutkimalla trauman aiheuttamia seurauksia ja oireita Freud kiinnitti huomiota siihen, että ihminen toisti traumahetken tapahtumia uudelleen ja uudelleen. Unetkin olivat usein posttraumaattisia painajaisunia.
Myös neurooseista Freud oli löytänyt tällaisen toistamispakon - samoin lasten leikeistä. Miksi me pakonomaisesti palaamme haavoittaviin kokemuksiimme? Vastaus näytti olevan, että ihmismieli pyrkii jälkikäteen saavuttamaan kontrollin tilanteessa, jossa se oli epäonnistunut aikaisemmin (siis traumatilanteessa).
Mieli pyrki korjaamaan täydellisen avuttomuuden synnyttämää kauhukokemustaan (itsen eli selfin menetyksen kokemustaan) tavoitteena palata häiriintymättömään olotilaan, joka oli vallinnut ennen mieltä järkyttäneitä tapahtumia.
Freud pohti ja tarkkaili tätä toistamispakon ilmiötä ja totesi lopulta, että täytyy olla kysymys muusta kuin pelkän kontrollin saavuttamisesta jälkikäteen. Hän päätteli, että ilmiö on niin voimakas ja pakonomainen, että sitä voisi sanoa vietiksi.
Tähän asti (vuoteen 1920) Freud oli kirjoituksissaan käyttänyt libidokäsitettä puhuessaan vieteistä. Mieli pyrkii aina mielihyvään, mikä alunperin tarkoitti seksuaalista tyydytystä. Eli mieli pyrkii laukaisemaan viettipaineita ja välttämään mielipahaa.
Idistä nousevat libidinaaliset pyrkimykset tömäävät kuitenkin useimmiten realiteettiperiaatteeseen eli esteisiin, jolloin tyydytystä ei voida heti saavuttaa. On pakko oppia lykkäämään tyydytystä tai oppia torjumaan osia vietinomaisista pyrkimyksistä.
Nyt näytti siltä, että toistamisperiaate syrjäytti mielihyväperiaatteen. Freud oli jo johdantoluennoissaan arvioinut tekemäänsä jakoa minävietteihin ja seksuaalivietteihin hieman uudella tavalla.
Tämä selviää lähinnä luennosta XXII (etiologiasta ja regressiosta) sekä luennosta XXVI (libidoteoriasta ja narsismista). Niissä Freud toisaalta pitää kiinni siitä, että sekä psykoosissa että neuroosissa seksuaalivietit vahingoittavat ihmistä, ja että sielunelämän libidinaalinen tekijä on vastuussa sairaudesta.
Toisaalta hän kysyy: 'Tulemmeko aina syyttämään libidotekijää sielunelämän sairaudesta?' Emmekö koskaan pane minäviettejä vastuuseen pokkeavasta toimintatavasta? Ehkäpä minävietit välillä voivatkin olla patogeenisia ja destruktiivisia?' (s. 54-55)'
*
Näihin, asettamiinsa kysymyksiin, Freud siis vastaa aluksi esitetyssä sitaatissa.
Partisaani Zizekin filosofinen sissisota
(Lisäyksiä ja korjauksia klo: 15.45)Learned about this documentary from someone's blog - Slavoj Zizek's movie list!! Just can't wait to see it! With my advisor's recommendation, I started reading Zizek 6 years ago and became so fascinated with his works. He is a Slovenian Lacanian-Marxist philosopher. His unique background and perspective offers a critical view on the capitalist ideology.
What I appreciate is that he tries to demystify philosophy by explaining difficult ideas (mostly from Lacan) thru. popular culture esp. movies. Just watched an interesting documentary on him called Zizek!, and was surprised to find his eccentric and nearly neurotic personality, but at the same time charismatic :)
No wonder he said that "I'm not human, I'm a MONSTER".
(Hehheh! Eräs nimeltä mainitsematon saksalainen filosofi, jolla oli paksut mustat viikset kirjoitti Ecce homossa: Minä en ole ihminen, minä olen dynamiittia!)
***
Jo alla oleva wikipedian alkuluonnehdinta ilmaisee sen, miksi Slavoj Zizek arvostaa G. K. Chestertonia niin paljon - etenkin teologisena kirjoittajana.
Gilbert Keith Chesterton (May 29, 1874 – June 14, 1936) was an influential English writer of the early 20th century. His prolific and diverse output included journalism, philosophy, poetry, biography, Christian apologetics, fantasy and detective fiction.
Chesterton has been called the "prince of paradox."[1] He wrote in an off-hand, whimsical prose studded with startling formulations. For example: "Thieves respect property. They merely wish the property to become their property that they may more perfectly respect it."[2]
He is one of the few Christian thinkers who are equally admired and quoted by both liberal and conservative Christians, and indeed by many non-Christians.
Chesterton's own theological and political views were far too nuanced to fit comfortably under the "liberal" or "conservative" banner. And in his own words he cast aspersions on the labels saying, "The whole modern world has divided itself into Conservatives and Progressives. The business of Progressives is to go on making mistakes. The business of the Conservatives is to prevent the mistakes from being corrected."[3] He routinely referred to himself as an "orthodox Christian," and came to identify such a position with Catholicism more and more, eventually converting to Roman Catholicism.
*
Zizek itse mm. ateistina ja lacanilais-hegeliläisenä 'amatööriteologina' on merkillinen sekoitus 'antikirkollista' luterilaisuutta ja 'valtiomafia-henkistä' roomalaiskatolisuutta, mutta jolle islam tai juutalaisuuskaan eivät näytä olevan vieras 'fantasia-elementti'.
Tämä itseään kommunistiksi ja stalinistiksi kutsuva filosofinen 'partisaani' on Sloveniasta, jonka uskonto on juuri katolisuus.
Slovenian naapurimaista kroaatit tai suurin osa heistä on katolisia. Serbit ovat ortodokseja. Bosnia-Hertsegovinasta löytyy kaikkia kolmea - eniten on muslimeja. Makedonia taitaa olla vielä monimutkaisempi sekoitus.
Mutta kaikkein ongelmallisin tapaus on muslimienemmistöinen (88%) Kosovo, jonka ortodoksiset serbinationalistit halusivat pitää vaikka väkisin - revanssina ja kostona hävittyyn Kosovo Poljen taisteluun, joka oli käyty 'vain pari vuotta' aiemmin - 1389, minkä jälkeen muslimi-osmanit eivät suoneetkaan serbeille itsenäisyyttä vaan olivat tuhmia ja pitivät heitä dhimmeinä.
Läheisessä Albaniassa suurin osa väestöstä on myös muslimeja. Itse asiassa koko Balkan kuten tunnettua on uskontojen 'sekametelisoppa'.
*
Friedelliläisittäin liioitellen voisimme todeta, että vaaditaan ainakin osittain ympäröivä joskin lähes täydellinen poliittinen ja uskonnollinen kaaos, eräänlainen totalitarismin ja terrorismin myrskyn silmä (Slovenia selvisi ehjin nahoin Jugoslavian sisällissodasta), jotta filosofisesta floorasta ja faunasta voisi kehittyä ja nousta tyyppi, joka kykenee ajattelemaan hämmentymättä ja intensiivisesti sekä ristiriidassa että ristiriidan läpi - ikäänkuin oikosulussa - yhtä luontevasti kuin hengittäisi ilmaa.
Yksi lisäehto lienee vielä tarpeen edellyttää: tällaisen tyypin pitää elää ajoittaisesta, hirveästä sekasorrosta, nationalismista ja vallan keskittymisestä huolimatta keskellä mitä rauhallisinta, demokraattisinta, sivistyneintä ja ylevintä - toisin sanoen keskellä kulttuurisesti perinteikkäintä Eurooppaa...
Huomataan, että Slavoj Zizek täyttää kaikki edellä mainitut ehdot.
"He was like Diogenes the Cynic parachuted into the American academy."
([said] James Miller, the chairman of the liberal-studies department at New School University)
rebeccamead.com/2003/2003_05_05_art_marx.htm
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&ie=UTF-8&rlz=1T4RNWN_enFI272FI274&q=zizek
June 25, 2008
Räsäsen poliittisuus, Humen lain tautologisuus ja propositioitten keinotekoisuus
Kirjoitettu kommentiksi muun muassa kumitontulle vasarahammerin päreessä "Sananvapauden loppua odotellessa".
(Oikoluentaa harrastettu klo: 12.00)
I
Kumitonttu kirjoitti:
'Tämä ei ollut tarkoitettu Räsäsen kommentoitavaksi,'
Miksi sitten kirjoitit kommenttisi? Kirjoittamasi teksti on luonteeltaan ilman muuta sellainen, että se on kohdistettu juuri minulle. Miksi en siis kommentoisi?
Ensinäkin: siteeraan vapaasti Nietzscheä: 'Minun tekstini ovat asia erikseen - minä itse olen sitten toinen juttu.'
Olen ottanut etenkin kuluneen kevään ja alkukesän aikana käyttööni kirjoitusstrategian, jossa säilytän omat perimmäiset mielipiteeni ainakin jossain määrin sellaisen 'kärjistetyn epämääräisyyden' tilassa, että oikeastaaan kuka tahansa voi niitä repostella aivan vapaasti: itse asiassa juuri toivon äärimmäisiä kannanottoja niihin.
(Minulla on tähän strategiaan selvät syyni.).
*
Ensinnäkään en ole sitoutunut sosialisti, en koskaan ole kuulunut mihinkään puolueeseen, enkä ole osallistunut ainoaankaan poliittiseen keskustelukerhoon tai opintopiiriin - en edes teiniliiton aikoina lukiossa 1970-luvun alussa tai kotikaupungissani Kotkassa suurimman taistolaishuuman aikana, vaikka minua niihin piireihin kosiskeltiinkin.
Itse asiassa vasemmistoaktivistit ylipäätään kai pitivät minua liian anarkistisena.
Olen kyllä vasemmistolainen, mutta siitä ei seuraa, että olisin aina nimenomaan sosialisti. Kyseessä ei siis ole kaikkein osuvin määritelmä puoluepoliittisesta asenteestani: ensisijaisesti koen olevani antikokoomuslainen. Mutta mihinkään puolueliturgiaan en sitoudu.
Minulle olennaisinta ja tärkeintä on säilyttää sanomisen ja kritisoimisen vapaus suhteessa mihin tahansa ajattelujärjestelmään - niin filosofiseen, uskonnolliseen kuin poliittiseenkin.
En siis muka arvosta yksilön- ja sananvapautta? Hahhah! Metsään meni ainakin se kumitontun tulkinta.
*
En ryhdy väittelemään kanssasi tietyistä esittämistäsi 'faktoista'. Niissä on varmasti paljon totta, mutta minulle niihin ja niiden esittämiseen sisältyy syvempi ja kiinnostavampi taso kuin itse julkilausuttu kirjaimellinen mielide ja/tai argumentti.
Minua eivät nimittäin perimmältään kiinnosta niinkään faktat kuin se, miksi niiden esittäjät niin pakonomaisesti pitävät niistä kiinni (toki minunkin polemiikkini on hieman pakkomielteistä - sekä harkitusti että luonnostaan).
Jatkan seuraavaksi tämän ongelman käsittelyä perspektiivistä, joka ei sivua sinun kommenttiasi vaan on osoitettu lähinnä takkiraudalle.
*
II
Edellisen luvun lopussa kuvattua 'pakonomaista tarrautumista' ei voi selittää suoraan itse faktoista käsin, vaan kyseessä on henkilökohtainen, persoonallinen, itse asiassa affektiivinen sitoutuminen niihin.
En siis sanonut, että esitetyt faktat olisivat vääriä, vaan että niiden viimekätinen oikeutus palautuu niiden esittäjän omaan henkilöhistoriaan, joka toimii perimmäisenä motivaatioperustana hänen esittämilleen rationaalisille argumenteille, mutta ei tietenkään kausaalisesti vaan samaan tapaan kuin aivofysiologia luo perustan mentaalisille prosesseille ja viimein kielelle, joka irtoaa tästä perustasta omaksi ontologiseksi tasokseen, jota ei voi enää palauttaa takaisin perustaansa kuin tekemällä suorastaan raskauttavia virhepäätelmiä fysiologisen ja mentaalis-kielellisen identtisestä suhteesta.
Huom! En silti ajattele, että mentaalis-kielellinen olisi substantiaalisesti autonominen taso verrattuna materiaalis-fysiologiseen - mutta on päivänselvää ainakin minulle, että aivot eivät operoi merkityksillä - kieli sen sijaan tekee sitä hyvin usein.
Tämä mielenfilosofiaan liittyvä ongelma sisältää kuitenkin mahdollisuuden sovellutukseen, josta seuraa mielenkiitoinen johtopäätelmä.
On kysyttävä, miksi henkilö, joka puhuttaessa vähänkään aatteellisista kysymyksistä pitää rationaalista faktatasoa neutraalina, objektiivisena ja autonomisena, perustaa argumenttinsa - yleensä tiedostamattomasti - omaan kokemushistoriaansa - tässä luonteeksi ymmärrettynä.
Jos hän väittää, että henkilö- ja kokemushistorialla ei ole merkitystä hänen mielipiteisiinsä, hän korottaa mentaalis-kielellisen tason ontologisesti autonomiseen asemaan.
Mutta jos hän kuitenkin samalla väittää - kuten esimerkiksi takkirauta tekee - että tietoisuuden perusta palautuu aivofysiologiaan ja siten kielellisyyden ulottumattomiin myös luonteen ja motivaation suhteen, tilanne alkaa vaikuttaa nurinkuriselta: näin ihminen samalla siis kieltää että myöntää luonnontieteen metodísen ja ontologisen monismin.
Toisin sanoen jos pelkät argumentit eivät viime kädessä ratkaise, vaan pikemminkin niihin satsattu persoonallinen affektiivisuus ja emotiivisuus saa ihmisen lopullisesti vakuuttumaan oman perustelunsa ja asenteensa oikeutuksesta, merkitsee tämä myös sitä, että sinänsä faktinen taso ihmisessä: fysiologinen - yllättävää kyllä toimiikin välittömästi ja suoraan oman argumentin, joka sisältää merkityksiä, arvoja sekä preskriptioita, perustana, josta nämä 'pitäisi-käsitteet/-argumentit' alunperin juontuvat, ja johon ne perustuvat.
Siten voin väittää edelliseen viitaten, että Humen laki: 'there is no ought from is', on valheellinen tautologia.
Tosiasioista kokemushistoriallisina ja affektiivisina impressioina voi siis vastoin Humen lakia johtaa pitämisväittämiä, koska tosiasiat näin ymmärrettynä sisällyttävät itseensä aina jo tietyn disposition/taipumuksen, joka vaikuttaa konkreettisesti siihen, mitä valintoja ihminen pitämisväittämien suhteen tekee.
En tässä edes yritä muodostaa asian todistamiseksi jotain argumenttirakennetta, koska ne ovat yleensä aina sidoksissa esimerkkeihin ja propositionaalisen päättelyn sääntöihin, jotka on eristetty psykofyysisestä/-somaattisesta perustastaan, mutta joiden silti oletetaan kuin ikiliikkujamaisesti representoivan asioitten todellista tilaa propositionaalisella tasolla.
Propositio on eräänlainen hätäratkaisu - toki kätevä sellainen - yrittää saada kiinni ja ilmaista uskomuksen varsinaisen merkityksen sisältö. Mutta minä en usko tähän 'sääntöön' vaan väitän, että asia on pikemminkin päinvastoin!
Propositiot ovat malliesimerkkejä siitä, miten todelliset psykosomaattiseen perustaansa sidotut merkityskokemukset: merkitysten determinantit silvotaan lähes tunnistamattomiksi, jotta ne mahtuisivat kaksiarvoloogisen päättelyn Prokrusteen vuoteeseen.
Ja silti - propositioihinkin 'tarttuu ja jää' sentään jotain merkityskokemuksista, joten niiden ja kokemisen tason välille ei muodostu täydellistä katkosta.
Mutta olettamus siitä, että propositiot pystyisivät 'eristämään' merkityksen kokemuksesta väitelauseen loogiseen rakenteeseen, ja että tuo merkitys propositioista muodostettuna päättelyketjuna ilmaisisi meille vain ja ainoastaan neutraalit ja objektiiviset 'merkitystosiasiat', on jälleen silkkaa metafysiikkaa.
Jo Wittgenstein oivalsi tämän hylätessään Tractatuksessa esittämänsä periaatteen, jonka mukaan lauseen/käsitteen merkitys on sen semanttisen verifikaation menetelmä.
Juuri tämän vuoksi myös filosofin tapa ja tyyli kirjoittaa on tärkeää, koska tyylin kautta hän pääsee lähemmäksi merkityskokemustensa alkuperäisempää tasoa kuin pelkkien, 'puujakaisten ja puusilmäisten' propositioitten kautta.
Nämä ajatukset ovat lähellä filosofisen antropologian teemoja - varsinkin niitä, joita esitti ranskalainen, ruumiillisuutta ja psykosomatiikkaa intentionaalisuuden (ja siten myös arvojen/rr:n tulkinta) lähtökohdaksi esittänyt fenomenologi Maurice Merleau-Ponty. Myös Martin Heidegger on kyseisten pohdintojen tärkeä taustahamo.
*
III
Argumentit ja tosiasioista tehdyt tulkinnat eivät siis koskaan voi olla 'pelkkiä faktoja' senkään vuoksi, koska silloin niitten kanssa eri mieltä olevat voisi ilman muuta leimata irrationaalisiksi hörhöiksi, mitä he eivät kuitenkaan yleensä ole.
Vai väittääkö joku, että esimerkiksi kahden väitöskirjan mies, kuutta kieltä puhuva sloveeni, jo 20 vuotta englanniksi kirjoittanut ja noin 30 kirjaa julkaissut Slavoj Zizek, joka provosoivasti kutsuu itseään kommunistiksi, olisi ymmärtämättömyyttään irrationaali!
*
Tästä päreestä tuli ehkä hieman kahtiajakoinen, mutta tärkeintä siinä oli mahdollisuus ilmaista sekä oma poliittinen sitoutumattomuuteni että väite siitä, miten ja miksi affektit/emootiot sekä kokemushistoriallisuus perimmäisinä 'tosiasioina' ovat itsessään aina jo enemmän kuin muka 'neutraaleja' faktoja/tosiasioita, ja toimivat siten pitämisväittämien perimmäisenä 'alustana'.
(Oikoluentaa harrastettu klo: 12.00)
I
Kumitonttu kirjoitti:
'Tämä ei ollut tarkoitettu Räsäsen kommentoitavaksi,'
Miksi sitten kirjoitit kommenttisi? Kirjoittamasi teksti on luonteeltaan ilman muuta sellainen, että se on kohdistettu juuri minulle. Miksi en siis kommentoisi?
Ensinäkin: siteeraan vapaasti Nietzscheä: 'Minun tekstini ovat asia erikseen - minä itse olen sitten toinen juttu.'
Olen ottanut etenkin kuluneen kevään ja alkukesän aikana käyttööni kirjoitusstrategian, jossa säilytän omat perimmäiset mielipiteeni ainakin jossain määrin sellaisen 'kärjistetyn epämääräisyyden' tilassa, että oikeastaaan kuka tahansa voi niitä repostella aivan vapaasti: itse asiassa juuri toivon äärimmäisiä kannanottoja niihin.
(Minulla on tähän strategiaan selvät syyni.).
*
Ensinnäkään en ole sitoutunut sosialisti, en koskaan ole kuulunut mihinkään puolueeseen, enkä ole osallistunut ainoaankaan poliittiseen keskustelukerhoon tai opintopiiriin - en edes teiniliiton aikoina lukiossa 1970-luvun alussa tai kotikaupungissani Kotkassa suurimman taistolaishuuman aikana, vaikka minua niihin piireihin kosiskeltiinkin.
Itse asiassa vasemmistoaktivistit ylipäätään kai pitivät minua liian anarkistisena.
Olen kyllä vasemmistolainen, mutta siitä ei seuraa, että olisin aina nimenomaan sosialisti. Kyseessä ei siis ole kaikkein osuvin määritelmä puoluepoliittisesta asenteestani: ensisijaisesti koen olevani antikokoomuslainen. Mutta mihinkään puolueliturgiaan en sitoudu.
Minulle olennaisinta ja tärkeintä on säilyttää sanomisen ja kritisoimisen vapaus suhteessa mihin tahansa ajattelujärjestelmään - niin filosofiseen, uskonnolliseen kuin poliittiseenkin.
En siis muka arvosta yksilön- ja sananvapautta? Hahhah! Metsään meni ainakin se kumitontun tulkinta.
*
En ryhdy väittelemään kanssasi tietyistä esittämistäsi 'faktoista'. Niissä on varmasti paljon totta, mutta minulle niihin ja niiden esittämiseen sisältyy syvempi ja kiinnostavampi taso kuin itse julkilausuttu kirjaimellinen mielide ja/tai argumentti.
Minua eivät nimittäin perimmältään kiinnosta niinkään faktat kuin se, miksi niiden esittäjät niin pakonomaisesti pitävät niistä kiinni (toki minunkin polemiikkini on hieman pakkomielteistä - sekä harkitusti että luonnostaan).
Jatkan seuraavaksi tämän ongelman käsittelyä perspektiivistä, joka ei sivua sinun kommenttiasi vaan on osoitettu lähinnä takkiraudalle.
*
II
Edellisen luvun lopussa kuvattua 'pakonomaista tarrautumista' ei voi selittää suoraan itse faktoista käsin, vaan kyseessä on henkilökohtainen, persoonallinen, itse asiassa affektiivinen sitoutuminen niihin.
En siis sanonut, että esitetyt faktat olisivat vääriä, vaan että niiden viimekätinen oikeutus palautuu niiden esittäjän omaan henkilöhistoriaan, joka toimii perimmäisenä motivaatioperustana hänen esittämilleen rationaalisille argumenteille, mutta ei tietenkään kausaalisesti vaan samaan tapaan kuin aivofysiologia luo perustan mentaalisille prosesseille ja viimein kielelle, joka irtoaa tästä perustasta omaksi ontologiseksi tasokseen, jota ei voi enää palauttaa takaisin perustaansa kuin tekemällä suorastaan raskauttavia virhepäätelmiä fysiologisen ja mentaalis-kielellisen identtisestä suhteesta.
Huom! En silti ajattele, että mentaalis-kielellinen olisi substantiaalisesti autonominen taso verrattuna materiaalis-fysiologiseen - mutta on päivänselvää ainakin minulle, että aivot eivät operoi merkityksillä - kieli sen sijaan tekee sitä hyvin usein.
Tämä mielenfilosofiaan liittyvä ongelma sisältää kuitenkin mahdollisuuden sovellutukseen, josta seuraa mielenkiitoinen johtopäätelmä.
On kysyttävä, miksi henkilö, joka puhuttaessa vähänkään aatteellisista kysymyksistä pitää rationaalista faktatasoa neutraalina, objektiivisena ja autonomisena, perustaa argumenttinsa - yleensä tiedostamattomasti - omaan kokemushistoriaansa - tässä luonteeksi ymmärrettynä.
Jos hän väittää, että henkilö- ja kokemushistorialla ei ole merkitystä hänen mielipiteisiinsä, hän korottaa mentaalis-kielellisen tason ontologisesti autonomiseen asemaan.
Mutta jos hän kuitenkin samalla väittää - kuten esimerkiksi takkirauta tekee - että tietoisuuden perusta palautuu aivofysiologiaan ja siten kielellisyyden ulottumattomiin myös luonteen ja motivaation suhteen, tilanne alkaa vaikuttaa nurinkuriselta: näin ihminen samalla siis kieltää että myöntää luonnontieteen metodísen ja ontologisen monismin.
Toisin sanoen jos pelkät argumentit eivät viime kädessä ratkaise, vaan pikemminkin niihin satsattu persoonallinen affektiivisuus ja emotiivisuus saa ihmisen lopullisesti vakuuttumaan oman perustelunsa ja asenteensa oikeutuksesta, merkitsee tämä myös sitä, että sinänsä faktinen taso ihmisessä: fysiologinen - yllättävää kyllä toimiikin välittömästi ja suoraan oman argumentin, joka sisältää merkityksiä, arvoja sekä preskriptioita, perustana, josta nämä 'pitäisi-käsitteet/-argumentit' alunperin juontuvat, ja johon ne perustuvat.
Siten voin väittää edelliseen viitaten, että Humen laki: 'there is no ought from is', on valheellinen tautologia.
Tosiasioista kokemushistoriallisina ja affektiivisina impressioina voi siis vastoin Humen lakia johtaa pitämisväittämiä, koska tosiasiat näin ymmärrettynä sisällyttävät itseensä aina jo tietyn disposition/taipumuksen, joka vaikuttaa konkreettisesti siihen, mitä valintoja ihminen pitämisväittämien suhteen tekee.
En tässä edes yritä muodostaa asian todistamiseksi jotain argumenttirakennetta, koska ne ovat yleensä aina sidoksissa esimerkkeihin ja propositionaalisen päättelyn sääntöihin, jotka on eristetty psykofyysisestä/-somaattisesta perustastaan, mutta joiden silti oletetaan kuin ikiliikkujamaisesti representoivan asioitten todellista tilaa propositionaalisella tasolla.
Propositio on eräänlainen hätäratkaisu - toki kätevä sellainen - yrittää saada kiinni ja ilmaista uskomuksen varsinaisen merkityksen sisältö. Mutta minä en usko tähän 'sääntöön' vaan väitän, että asia on pikemminkin päinvastoin!
Propositiot ovat malliesimerkkejä siitä, miten todelliset psykosomaattiseen perustaansa sidotut merkityskokemukset: merkitysten determinantit silvotaan lähes tunnistamattomiksi, jotta ne mahtuisivat kaksiarvoloogisen päättelyn Prokrusteen vuoteeseen.
Ja silti - propositioihinkin 'tarttuu ja jää' sentään jotain merkityskokemuksista, joten niiden ja kokemisen tason välille ei muodostu täydellistä katkosta.
Mutta olettamus siitä, että propositiot pystyisivät 'eristämään' merkityksen kokemuksesta väitelauseen loogiseen rakenteeseen, ja että tuo merkitys propositioista muodostettuna päättelyketjuna ilmaisisi meille vain ja ainoastaan neutraalit ja objektiiviset 'merkitystosiasiat', on jälleen silkkaa metafysiikkaa.
Jo Wittgenstein oivalsi tämän hylätessään Tractatuksessa esittämänsä periaatteen, jonka mukaan lauseen/käsitteen merkitys on sen semanttisen verifikaation menetelmä.
Juuri tämän vuoksi myös filosofin tapa ja tyyli kirjoittaa on tärkeää, koska tyylin kautta hän pääsee lähemmäksi merkityskokemustensa alkuperäisempää tasoa kuin pelkkien, 'puujakaisten ja puusilmäisten' propositioitten kautta.
Nämä ajatukset ovat lähellä filosofisen antropologian teemoja - varsinkin niitä, joita esitti ranskalainen, ruumiillisuutta ja psykosomatiikkaa intentionaalisuuden (ja siten myös arvojen/rr:n tulkinta) lähtökohdaksi esittänyt fenomenologi Maurice Merleau-Ponty. Myös Martin Heidegger on kyseisten pohdintojen tärkeä taustahamo.
*
III
Argumentit ja tosiasioista tehdyt tulkinnat eivät siis koskaan voi olla 'pelkkiä faktoja' senkään vuoksi, koska silloin niitten kanssa eri mieltä olevat voisi ilman muuta leimata irrationaalisiksi hörhöiksi, mitä he eivät kuitenkaan yleensä ole.
Vai väittääkö joku, että esimerkiksi kahden väitöskirjan mies, kuutta kieltä puhuva sloveeni, jo 20 vuotta englanniksi kirjoittanut ja noin 30 kirjaa julkaissut Slavoj Zizek, joka provosoivasti kutsuu itseään kommunistiksi, olisi ymmärtämättömyyttään irrationaali!
*
Tästä päreestä tuli ehkä hieman kahtiajakoinen, mutta tärkeintä siinä oli mahdollisuus ilmaista sekä oma poliittinen sitoutumattomuuteni että väite siitä, miten ja miksi affektit/emootiot sekä kokemushistoriallisuus perimmäisinä 'tosiasioina' ovat itsessään aina jo enemmän kuin muka 'neutraaleja' faktoja/tosiasioita, ja toimivat siten pitämisväittämien perimmäisenä 'alustana'.
June 24, 2008
Uskonnot uuteen uskoon
Kommentti Petri Järveläiselle tämän päreessä "Hyvinvoinnin tulevaisuudesta sekä kirkkojen ja uskontojen näkemyksistä".
(Lisäyksiä islam-kappaleeseen klo: 23.00)
*
I
Kiitos. Olet varsin monipuolinen ajattelija. Sinulla on nimittäin todella mainio kyky kirjoittaa teoreettisesti tiukkaa tekstiä selväjärkisen tutkijan argumentatiivisella otteella, mutta pystyt myös tuosta vaan? (kuten rehtorille sopiikin/kuuluukin) siirtymään lähelle inhimillisiä käytäntöjä.
Toisin sanoen näet ja tajuat kokonaisuuksia (seikka jota arvostan suuresti) mutta pystyt näkemisen ('Platon') lisäksi myös välittämään eteenpäin ('Aristoteleen praktinen teleologia') kokonaisuutta ilmentävät peruselementit selkeästi ymmärrettävällä tavalla lukijan märehdittäväksi kuten nyt tässäkin kirjoituksessa.
II
Mitä tulee kalvinismiin, niin sanonpa nyt taas kerran, että kyseessä on pahimmanlaatuinen itsepetos, minkä maa päällään kantaa.
Että maallinen mammonako olisi merkki kuulumisesta pelastettujen joukkoon - voi pyhä ristiriita! Onko mikään muu uskonlahko onnistunut tekemään jopa psykologisesta egoismista (äärimmäinen pelagiolaisuus) hyveen ja pelastukseen johtavan tien - vaikka Jumala on jo samalla ennalta määrännyt kaikkien kohtalon?
Mutta ehkä kyseessä on niin sanottu 'syvempi ymmärrys asioista' - (ks. PS).
*
'Islam puolestaan on täysin arvaamaton ruutitynnyri, joka pamahtaa vielä kerran käsiin - oli siellä diktaattorina sitten USA tai Abu Ali Hassan.
Sitäpaitsi, vaikka jihad onkin alunperin taistelua omassa itsessä piilevää vihollista/Saatanaa vastaan, joka pyrkii erottamaan uskovan Allahista, niin näyttää kuitenkin olevan liian helppoa valjastaa se kunnian teologian lähtökohdista poliittisten ääriainesten käyttöön provosoimaan ja lietsomaan epäluuloa ja aggressioita ääri-islamin vihollisikseen kokemia valtioita vastaan.
Mutta mutta: siteeran tässä kohtaa Petriä, joka suhteuttaa harkitun lakonisesti jihadiin sisältyvän islamilaisen aatteen levittämispyrkimyksen globaaliin poliittiseeen tilanteeseen:
'Islamin mukaan Koraani on Jumalan antama ja sen laki on siksi yleispätevä. Ääri-islamin mielestä tämä velvoittaa maailman islamilaistamiseen. Ajatus ei ole sen kummempi kuin pyrkimys levittää länsimaista elämäntapaa kaikkialle'.
(Lihavointi ja kursivointi minun)
Ja silti - tästä aivan ilmeisen realistisesta asioitten oikeisiin mittasuhteisiin asettamisesta huolimatta poistaisin (toki kieli poskessa) maailmasta välittömästi kaksi em. uskonnollista ryhmää: muhamettilaiset ja kalvinistit.
Niinpä Pohjois-Amerikkaan, Pohjois-Afrikkaan, Lähi-itään ja Vähään Aasiaan jäisi 'jumalattoman' kokoinen tyhjä tila. Voisimme rauhoittaa nämä seudut luonnonsuojelualueiksi: ihmisiltä pääsy kielletty.
*
Juutalaisuutta en kiellä, mutta Israelin valtion ympärille rakennuttaisin 50 metriä korkean ja kolme metriä paksun muurin, johon tulee vain yksi ovi: sisäänkäyntiä varten. Ulos ei pääse kukaan. Ruoka- ynnä muu huolto hoidetaan lentorahtina.
Israelista ei saisi ottaa valokuvia, eikä sieltä saisi tuoda mitään - ei yhtään mitään - muualle maailmaan. Minulle riittää, että Jerusalemista pääsi kerran livahtamaan Ateenaan ja Roomaan merkillinen Henki - JHWH - sekoittamaan jopa järkevien kreikkalaisten päät.
Roomalaiset sen sijaan olivat sekaisin jo ennnestään, joten heidän kääntymystään en ihmettele.
Nyt on kuitenkin aika panna Henki takaisin pulloon ja sulkea korkki, sillä mitä muuta Israelin valtio on ollut kuin eräänlainen Pandoran lipas!
*
Luterilaiset ovat siinä ja siinä liipasimellani, mutta olkoon - antaa armon käydä oikeudesta kuten he itsekin sanovat. Sitäpaitsi luterilaiset ovat osanneet kehittää ihan järkevästi toimivan hyvinvointiyhteiskunnan - vaikka hengellisiä 'kylmäkalleja' tai hihhuleita ovatkin...
Ortodoksit, roomalaiskatoliset, buddhalaiset ja jopa hindut pääsevät sitten jo helpommin läpi seulastani.
En tosin ymmärrä hindulaisuudesta, joka lienee kaikkien uskontojen äiti, juuri mitään. Suhtaudun siihen kuin jättiläismäiseen, elävään museoon (noh - sitähän kaikki uskonnot tavallaan ovat).
Joka tapauksessa hindulaisuus on paljon parempi museo kuin Kiasma.
*
Ateistit siirrän tutkimaan Jupiteria, Merkuriusta ja Plutoa. Nimittäin jos Jumalan olemassaolo täytyy heille todistaa, niin jostain aurinkokuntamme rajoilta Hän arvatenkin löytyy.
Onhan Jumala nimittäin Karl Barthinkin mukaan mahdollisimman kaukana meistä. Ja koska ateistit mittaavat etäisyyksiä kilometreissä (eikä käsitteissä ja/tai uskossa), niin jonnekin hyvin kaukaiseen objektiin täytyy sormen osoittaa, jos Jumalasta halutaan saada luotettavia havaintoja.
Ateisteille julistan heti kilpailun. Se, jolla on syksyyn mennessä eniten bongattuja Jumala-havaintoja, pääsee ortodoksisen kirkon vapaajäseneksi (Teofania sentään, miten hieno palkinto!).
Mutta se, jolla ei ole yhtään havaintoa, liitetään luterilaiseen kirkkoon - vaikka väkisin.
PS.
En osaa vielä referoida tarkemmin, mutta kalvinismin paradoksaalisuus on mietityttänyt myös 'kierkegaardikko' Slavoj Zizekiä, jonka mielestä jopa determinismiä (tässä siis predestinaatio) ja tahdon vapautta voisi pitää saman asian (esimerkiksi todellisuuden) kahtena eri puolena (Hegel vieköön!)?!
Eräässä kommentissaan Zizek kielsi olevansa megalomaanikko, mutta lisäsi heti perään samassa repliikissä, että hän haluaa olla Hegelin Luther; - Zizek kokee mm. ateistina luterilaisuuden läheiseksi itselleen.
(Lisäyksiä islam-kappaleeseen klo: 23.00)
*
I
Kiitos. Olet varsin monipuolinen ajattelija. Sinulla on nimittäin todella mainio kyky kirjoittaa teoreettisesti tiukkaa tekstiä selväjärkisen tutkijan argumentatiivisella otteella, mutta pystyt myös tuosta vaan? (kuten rehtorille sopiikin/kuuluukin) siirtymään lähelle inhimillisiä käytäntöjä.
Toisin sanoen näet ja tajuat kokonaisuuksia (seikka jota arvostan suuresti) mutta pystyt näkemisen ('Platon') lisäksi myös välittämään eteenpäin ('Aristoteleen praktinen teleologia') kokonaisuutta ilmentävät peruselementit selkeästi ymmärrettävällä tavalla lukijan märehdittäväksi kuten nyt tässäkin kirjoituksessa.
II
Mitä tulee kalvinismiin, niin sanonpa nyt taas kerran, että kyseessä on pahimmanlaatuinen itsepetos, minkä maa päällään kantaa.
Että maallinen mammonako olisi merkki kuulumisesta pelastettujen joukkoon - voi pyhä ristiriita! Onko mikään muu uskonlahko onnistunut tekemään jopa psykologisesta egoismista (äärimmäinen pelagiolaisuus) hyveen ja pelastukseen johtavan tien - vaikka Jumala on jo samalla ennalta määrännyt kaikkien kohtalon?
Mutta ehkä kyseessä on niin sanottu 'syvempi ymmärrys asioista' - (ks. PS).
*
'Islam puolestaan on täysin arvaamaton ruutitynnyri, joka pamahtaa vielä kerran käsiin - oli siellä diktaattorina sitten USA tai Abu Ali Hassan.
Sitäpaitsi, vaikka jihad onkin alunperin taistelua omassa itsessä piilevää vihollista/Saatanaa vastaan, joka pyrkii erottamaan uskovan Allahista, niin näyttää kuitenkin olevan liian helppoa valjastaa se kunnian teologian lähtökohdista poliittisten ääriainesten käyttöön provosoimaan ja lietsomaan epäluuloa ja aggressioita ääri-islamin vihollisikseen kokemia valtioita vastaan.
Mutta mutta: siteeran tässä kohtaa Petriä, joka suhteuttaa harkitun lakonisesti jihadiin sisältyvän islamilaisen aatteen levittämispyrkimyksen globaaliin poliittiseeen tilanteeseen:
'Islamin mukaan Koraani on Jumalan antama ja sen laki on siksi yleispätevä. Ääri-islamin mielestä tämä velvoittaa maailman islamilaistamiseen. Ajatus ei ole sen kummempi kuin pyrkimys levittää länsimaista elämäntapaa kaikkialle'.
(Lihavointi ja kursivointi minun)
Ja silti - tästä aivan ilmeisen realistisesta asioitten oikeisiin mittasuhteisiin asettamisesta huolimatta poistaisin (toki kieli poskessa) maailmasta välittömästi kaksi em. uskonnollista ryhmää: muhamettilaiset ja kalvinistit.
Niinpä Pohjois-Amerikkaan, Pohjois-Afrikkaan, Lähi-itään ja Vähään Aasiaan jäisi 'jumalattoman' kokoinen tyhjä tila. Voisimme rauhoittaa nämä seudut luonnonsuojelualueiksi: ihmisiltä pääsy kielletty.
*
Juutalaisuutta en kiellä, mutta Israelin valtion ympärille rakennuttaisin 50 metriä korkean ja kolme metriä paksun muurin, johon tulee vain yksi ovi: sisäänkäyntiä varten. Ulos ei pääse kukaan. Ruoka- ynnä muu huolto hoidetaan lentorahtina.
Israelista ei saisi ottaa valokuvia, eikä sieltä saisi tuoda mitään - ei yhtään mitään - muualle maailmaan. Minulle riittää, että Jerusalemista pääsi kerran livahtamaan Ateenaan ja Roomaan merkillinen Henki - JHWH - sekoittamaan jopa järkevien kreikkalaisten päät.
Roomalaiset sen sijaan olivat sekaisin jo ennnestään, joten heidän kääntymystään en ihmettele.
Nyt on kuitenkin aika panna Henki takaisin pulloon ja sulkea korkki, sillä mitä muuta Israelin valtio on ollut kuin eräänlainen Pandoran lipas!
*
Luterilaiset ovat siinä ja siinä liipasimellani, mutta olkoon - antaa armon käydä oikeudesta kuten he itsekin sanovat. Sitäpaitsi luterilaiset ovat osanneet kehittää ihan järkevästi toimivan hyvinvointiyhteiskunnan - vaikka hengellisiä 'kylmäkalleja' tai hihhuleita ovatkin...
Ortodoksit, roomalaiskatoliset, buddhalaiset ja jopa hindut pääsevät sitten jo helpommin läpi seulastani.
En tosin ymmärrä hindulaisuudesta, joka lienee kaikkien uskontojen äiti, juuri mitään. Suhtaudun siihen kuin jättiläismäiseen, elävään museoon (noh - sitähän kaikki uskonnot tavallaan ovat).
Joka tapauksessa hindulaisuus on paljon parempi museo kuin Kiasma.
*
Ateistit siirrän tutkimaan Jupiteria, Merkuriusta ja Plutoa. Nimittäin jos Jumalan olemassaolo täytyy heille todistaa, niin jostain aurinkokuntamme rajoilta Hän arvatenkin löytyy.
Onhan Jumala nimittäin Karl Barthinkin mukaan mahdollisimman kaukana meistä. Ja koska ateistit mittaavat etäisyyksiä kilometreissä (eikä käsitteissä ja/tai uskossa), niin jonnekin hyvin kaukaiseen objektiin täytyy sormen osoittaa, jos Jumalasta halutaan saada luotettavia havaintoja.
Ateisteille julistan heti kilpailun. Se, jolla on syksyyn mennessä eniten bongattuja Jumala-havaintoja, pääsee ortodoksisen kirkon vapaajäseneksi (Teofania sentään, miten hieno palkinto!).
Mutta se, jolla ei ole yhtään havaintoa, liitetään luterilaiseen kirkkoon - vaikka väkisin.
PS.
En osaa vielä referoida tarkemmin, mutta kalvinismin paradoksaalisuus on mietityttänyt myös 'kierkegaardikko' Slavoj Zizekiä, jonka mielestä jopa determinismiä (tässä siis predestinaatio) ja tahdon vapautta voisi pitää saman asian (esimerkiksi todellisuuden) kahtena eri puolena (Hegel vieköön!)?!
Eräässä kommentissaan Zizek kielsi olevansa megalomaanikko, mutta lisäsi heti perään samassa repliikissä, että hän haluaa olla Hegelin Luther; - Zizek kokee mm. ateistina luterilaisuuden läheiseksi itselleen.
Synnyin liikkumaan (hmm...?)
CCR-näytteenä toimii tällä kertaa alkuperäisellä vinyyliversiolla B-puolen aloittava kappale yhtyeen kuudennelta LP:ltä Pendulum (12/1970), joka on soundimaailmaltaan hyvin erilainen verrattuna aiempiin CCR-albumeihin. Born to move antaa tästä soundimaailmasta, jossa John Fogerty soittaa kitaroitten lisäksi saksofonia ja koskettimia, erittäin hyvän näytteen.
Alun kitara-strutin jälkeen mennään 'iloisesti Hammondilla': kappale muuttuu instrumentaalijamiksi. Fogerty on saanut tähän biisiin ilmeisiä vaikutteita CCR:n kundien kovasti arvostamalta Booker T. & the M.G.'s:ltä, joka toimi CCR:n keikkojen lämmittelybändinä syksyllä 1970.
Ja ihme tapahtui. Rasismi hävisi!
Kirjoitettu takkiraudalle ja vasarahammerille tämän päreessä "Puoliksi raskaana".
(Kyseinen pitkä versio julkaistaan vain tässä blogissa).
ironmistress kirjoitti:
'Jos kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä, silloin kannibalismi on pelkkä makuasia.'
Kommentoin matruunaa kysymyksellä:
Jos joku kulttuuri on parempi kuin toiset, niin miksi sen pitäisi olla juuri länsimainen kulttuuri? Sen piirissä asuu sitäpaitsi selkeä vähemmistö maailman ihmisistä. Ovatko he jollakin tavalla parempia ihmisiä kuin suurin osa ihmiskuntaa?
Korkeampi elintaso ja kehittyneempi teknologia eivät riitä perusteluksi, koska niillä oikeutetaan samalla globaalinen oligarkia - elleivät sitten hammer ja matruuna pidä oligarkiaa 'luonnollisena' seurauksena lännen paremmuudesta?
Mutta eivät riitä paremmuuden evidenssiksi myöskään kulttuurisaavutukset, koska länsimaat ovat perineet kaikki kulttuurinsa perusvaikutteet Lähi-Idästä, Aasiasta ja Pohjois-Afrikasta.
*
Ajaudumme sotiin lähinnä kahdesta syystä:
1) Joku valtio legitimoi yksipuolisesti pyrkimyksensä ylivaltaan tarkoituksena rosvota esimerkiksi luonnonvaroja joltain maalta ja saada lisää 'elintilaa' (Hitlerin Lebensraum-periaate).
2) Fantasmaattinen pelko (joka rationalisoidaan poliittisen filosofian jargoniin/vokabulaariin ikäänkuin asia olisi puhtaasti kansainvälis-oikeudellinen) vieraita kulttuureja sekä niiden oletettua uhkaa kohtaan kasvaa niin suureksi, että ainut keino torjua tuo pelko, on yrittää tuhota ja alistaa kyseiset kulttuurit kokonaan tai ainakin niitten oma, sisäinen, historian ja traditioiden myötä omaksuttu identiteetti.
Tällaista - 'kulttuurihygienistä puhdistusta' esimerkiksi G.W. Bush on oikeastaan tehnyt jo muutaman vuoden ajan Irakissa.
Tosin Bush ei rosvoilunhalussaan, fantasmaattisessa ja torjutun pelon sekaisessa ylemmyydentunteessaan eli asenteissaan, jotka ovat silkkaa rasismia, vaikka takkirauta miten 'todistaisi' toisin, ole ilmeisesti vieläkään tullut oivaltaneeksi, että aliarvioimalla ja halveksimalla jonkun kulttuurin ja kansan historiallisia traditioita - toisin sanoen tuon kansakunnan identiteettiä ja siten sen ihmisten itseymmärrystä ja itsetuntoa kulttuurinsa jäseninä - halveksija joutuu väistämättä leppymättömän vihan kohteeksi näissä maissa.
Onhan selvää, että irakilaiset vihaavat Amerikkaa tänään enemmän kuin koskaan!
Mutta juuri tämä fakta lienee hammerille ja matruunalle itse asiassa loogisesti pätevä todiste siitä, että nuo likaiset arabimuslimit ovat hirviöitä, jotka pitää sulkea reservaatteihinsa haisemaan ja harjoittamaan siellä - eristettyinä kuin vangit tai mielisairaat - kuvottavia rituaalejaan.
Voi V. mitä logiikkaa! Ei syty heillä lamppu päässä oivaltamaan sitä asiaa, että toisen sofistikoitunutkin halveksuminen ja alistaminen johtaa melko varmasti fataaliin konfliktiin hänen kanssaan.
Vai onko syy sotaan sittenkin aina siinä, joka konfliktin ja väkivallan konkreettisesti aloittaa tai vain reagoi halveksuntaan ja painostukseen?
Olisiko tuon halveksitun pitänyt esimerkiksi Amerikan alkuperäisasukkaana, intiaanina, kiittää nöyrästi, kun valistunut valkoinen mies ryöstää hänen maansa, tappaa hänen kansaansa legitimoiden rosvoamisensa lockelaisen oikeudenmukaisuus- ja omistusoikeus-käsityksen dogmilla?
Olisiko hänen pitänyt intialaisena nuolla englantilaisen kolonialisti-isäntänsä saappaita loputtomiin, vaikka tämä ei tee muuta kuin ylenkatsoo häntä, raiskaa hänen kulttuurinsa ja varastaa hänen maansa luonnonvaroja häikälemättömästi ja häpeilemättömästi hänen silmiensä edessä - ja mikä 'kristillisintä': hyvällä omallatunnolla, koska kokee olevansa Jumalan asialla valistamassa pakanallista, primitiivistä ja epäoikeudenmukaista(!) sivilisaatiota omilla oikeudenmukaisuuskäsityksillään, jotka tosin sallivat elleivät jopa oikeuta kolonisoidun maan ja sen ihmisten avoimen riiston (!?)
Joskus minusta todellakin tuntuu siltä, että tuo 1800-luvun amerikkalainen frontier-fasismi ja eurooppalainen kolonialismi-imperialismi olisi suorastaan puhjennut uudestaan kukkaansa ja kukoistukseensa hammerin ja matruunan 'asiantuntevissa' blogeissa.
Mutta lukijan ei tulisi hämääntyä siitä, että kyseessä on kaksi varsin fiksua tyyppiä, joiden tietomäärä on laaja sekä joskus jopa syvällinen, sillä heidän perimmäiset motiivinsa perustuvat projektiiviseen identifikaatioon: he siirtävät omat arvonsa ja uskomuksensa likaisiin arabimuslimeihin ja pyrkivät kontrolloimaan niitä sitten siellä.
Ja koska he eivät ole selvillä fantasmaattisten projektioittensa traumaattisesta luonteesta, heidän on jopa luontevaa langeta splittaamiseen ikäänkuin se olisi mitä perustelluin ja rationaalisin tapa suhtautua muslimeihin - noihin pahoihin otuksiin, jotka uhkaavat pilata meidän hyvien ihmisten lintukodon rauhan.
Tiedän kyllä, että heti kun pääsen sanomasta tämän, matruuna ja hammer väittävät minun käyttävän ad hominem-argumentaatiota, jota pitää kuulemma kammoksua aina, koska se sekoittaa keskenään asiat ja ihmiset, sillä nehän eivät koskaan ole tekemisissä toistensa kanssa.
Nyt vain on niin, että minulle juuri tämä heidän ehdottomuutensa ad hominem-argumentin suhteen kavaltaa heidät itsensä. Heidän lävitseen ei saa kukaan nähdä. Siksipä he niin pakkoneuroottisella tavalla verhoavat sanottavansa loputtomiin rationaalisiin jaarituksiin tosiasioista ja käytännöistä, jotka he tulkitsevat itselleen parhain päin - ikäänkuin tämä ei jo itsessään merkitsisi, että he eivät perimmältään väittele faktojen ja asiakysymysten tasolla (mikä on sitäpaitsi mahdotonta loppuun asti) vaan nimenomaan omien fantasmaattisten pelkojensa, traumojensa ja subjektiivisten intressiensä tasolla.
###
Alla lisää purtavaa aiheen itsekriittiseen käsittelyyn kolmen sitaattipäreeni muodossa, mikäli älliä piisaa enemmän kuin tarvetta ja taipumusta narsistiseen ja pakkoneuroottiseen oikeassaolemiseen.
*
Annan teille hammer ja matruuna ystävällisen vinkin, jotta pystyisitte sijoittamaan minut 'yhteiskuntaopilliselle' kartallenne: minä olen anarkisti-kommunitaristien Seppo Lehto: räävääsuu ja abnormaali intellektuelli.
Sillä täytyyhän teidänkin, omahyväisten ja umpikonservatiivisten kansallisvaltiopragmatistien, jotka väittävät olevansa puhtaita kuin pulmuset, mitä rasistisiin asenteisiin tulee, saada kuulla kunnianne 'intellektuaaliselta sarjasolvaajalta.'
Olen teidän käänteinen peilikuvanne: ehdoton, varma, omahyväinen ja oikeassa oleva kaikissa mielipiteissäni - ja perustellusti (joskaan ei teille helpolla tavalla).
*
PS.
'Reaalipoliittinen jälkikirjoitus'
Tiedostan kyllä, että Bushin perimmäinen syy olla lähtemättä Irakista on tällä hetkellä mitä luultavimmin Iran, jonka ydinaseen uhkaa pelätään tosissaan - ja luultavasti täysin oikeutetusti.
Mutta miksi emme pelkää sitä tosiasiaa, että amerikkalaisilla ja useilla muillakin mailla on ydinase? Tiukan paikan tullen nämäkin maat tulevat ainakin uhkaamaan sillä aivan varmasti.
Nyt on tietysti niin, että Iranin vaikutus Lähi-Idässä on vahva, ja jos Iran pystyisi rakentamaan ydinaseen, sen valta ympäröivillä arabialueilla kasvaa eksponentiaalisesti. Siten islamilaisesta maailmasta tulisi öljyntuotannon lisäksi globaali poliittinen hegemonia, mikä puolestaan merkitsisi poliittista ja taloudellista katastrofia varsinkin amerikkalaiselle imperiumille.
No jo oli aikakin, sanoisi joku. Sen jonkun tulee tietenkin muistaa, että elleivät ydinaseet ole järkevissä käsissä, seurauksena on paljon pahempi 'pelon maantiede' kuin kylmän sodan aikana. Ja tämän vuoksi tuntuu arveluttavalta, että ääriliikkeet ovat saaneet (tai niille on myös annettu) niin paljon toimintavaltaa islamilaisen maailman sisällä.
Ääriliikkeiden ja terroristien kontrollointi on kuitenkin viime kädessä arabivaltioiden sisäinen asia, koska ulkoiset pakotteet ainakin saarron ja sodan muodossa hajottavat valloitetun maan (tässä siis Irakin) poliittisen infrastuktuurin palasiksi, mistä ei voi seurata muuta kuin lisää terroritekoja.
USA:n - siis Bushin hallituksen motiivien ymmärtäjinä meidän tulee tietysti nyt bona fide olla sitä mieltä, että Irak on matkalla - joskin pitkällä sellaisella - kohti länsimaista demokratiaa. Ensin totalitarismi ja diktatuuri piti kuitenkin murskata.
Se on kova hinta demokratiasta, mutta tässä asiassa länsimaat - siis USA - tietää paremmin. Joutuihan sekin sentään käymään monta vuotta omaa sisällisotaansa, jotta orjuus ja rasismi saataisiin kitkettyä pois amerikkalaisten asenteista. Ja ihme tapahtui. Rasismi hävisi!
*
Ennenkuin uskot sitä, mitä viimeisessä lauseessa väitettiin, käy läpi nämä kolme linkkiä:
http://actuspurunen.blogspot.com/2008/06/vapaus-ja-suvaitsevaisuus-nuo.html http://actuspurunen.blogspot.com/2008/06/rasismin-fantasmaattinen-konstituutio.html (alaotsikosta The Window of Fantasy lähtien käydään konkreettisemmin läpi itse rasismiasiaa)
http://actuspurunen.blogspot.com/2008/04/sitaatteja-zizekilt-6-jota-voi-kytt.html
(Kyseinen pitkä versio julkaistaan vain tässä blogissa).
ironmistress kirjoitti:
'Jos kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä, silloin kannibalismi on pelkkä makuasia.'
Kommentoin matruunaa kysymyksellä:
Jos joku kulttuuri on parempi kuin toiset, niin miksi sen pitäisi olla juuri länsimainen kulttuuri? Sen piirissä asuu sitäpaitsi selkeä vähemmistö maailman ihmisistä. Ovatko he jollakin tavalla parempia ihmisiä kuin suurin osa ihmiskuntaa?
Korkeampi elintaso ja kehittyneempi teknologia eivät riitä perusteluksi, koska niillä oikeutetaan samalla globaalinen oligarkia - elleivät sitten hammer ja matruuna pidä oligarkiaa 'luonnollisena' seurauksena lännen paremmuudesta?
Mutta eivät riitä paremmuuden evidenssiksi myöskään kulttuurisaavutukset, koska länsimaat ovat perineet kaikki kulttuurinsa perusvaikutteet Lähi-Idästä, Aasiasta ja Pohjois-Afrikasta.
*
Ajaudumme sotiin lähinnä kahdesta syystä:
1) Joku valtio legitimoi yksipuolisesti pyrkimyksensä ylivaltaan tarkoituksena rosvota esimerkiksi luonnonvaroja joltain maalta ja saada lisää 'elintilaa' (Hitlerin Lebensraum-periaate).
2) Fantasmaattinen pelko (joka rationalisoidaan poliittisen filosofian jargoniin/vokabulaariin ikäänkuin asia olisi puhtaasti kansainvälis-oikeudellinen) vieraita kulttuureja sekä niiden oletettua uhkaa kohtaan kasvaa niin suureksi, että ainut keino torjua tuo pelko, on yrittää tuhota ja alistaa kyseiset kulttuurit kokonaan tai ainakin niitten oma, sisäinen, historian ja traditioiden myötä omaksuttu identiteetti.
Tällaista - 'kulttuurihygienistä puhdistusta' esimerkiksi G.W. Bush on oikeastaan tehnyt jo muutaman vuoden ajan Irakissa.
Tosin Bush ei rosvoilunhalussaan, fantasmaattisessa ja torjutun pelon sekaisessa ylemmyydentunteessaan eli asenteissaan, jotka ovat silkkaa rasismia, vaikka takkirauta miten 'todistaisi' toisin, ole ilmeisesti vieläkään tullut oivaltaneeksi, että aliarvioimalla ja halveksimalla jonkun kulttuurin ja kansan historiallisia traditioita - toisin sanoen tuon kansakunnan identiteettiä ja siten sen ihmisten itseymmärrystä ja itsetuntoa kulttuurinsa jäseninä - halveksija joutuu väistämättä leppymättömän vihan kohteeksi näissä maissa.
Onhan selvää, että irakilaiset vihaavat Amerikkaa tänään enemmän kuin koskaan!
Mutta juuri tämä fakta lienee hammerille ja matruunalle itse asiassa loogisesti pätevä todiste siitä, että nuo likaiset arabimuslimit ovat hirviöitä, jotka pitää sulkea reservaatteihinsa haisemaan ja harjoittamaan siellä - eristettyinä kuin vangit tai mielisairaat - kuvottavia rituaalejaan.
Voi V. mitä logiikkaa! Ei syty heillä lamppu päässä oivaltamaan sitä asiaa, että toisen sofistikoitunutkin halveksuminen ja alistaminen johtaa melko varmasti fataaliin konfliktiin hänen kanssaan.
Vai onko syy sotaan sittenkin aina siinä, joka konfliktin ja väkivallan konkreettisesti aloittaa tai vain reagoi halveksuntaan ja painostukseen?
Olisiko tuon halveksitun pitänyt esimerkiksi Amerikan alkuperäisasukkaana, intiaanina, kiittää nöyrästi, kun valistunut valkoinen mies ryöstää hänen maansa, tappaa hänen kansaansa legitimoiden rosvoamisensa lockelaisen oikeudenmukaisuus- ja omistusoikeus-käsityksen dogmilla?
Olisiko hänen pitänyt intialaisena nuolla englantilaisen kolonialisti-isäntänsä saappaita loputtomiin, vaikka tämä ei tee muuta kuin ylenkatsoo häntä, raiskaa hänen kulttuurinsa ja varastaa hänen maansa luonnonvaroja häikälemättömästi ja häpeilemättömästi hänen silmiensä edessä - ja mikä 'kristillisintä': hyvällä omallatunnolla, koska kokee olevansa Jumalan asialla valistamassa pakanallista, primitiivistä ja epäoikeudenmukaista(!) sivilisaatiota omilla oikeudenmukaisuuskäsityksillään, jotka tosin sallivat elleivät jopa oikeuta kolonisoidun maan ja sen ihmisten avoimen riiston (!?)
Joskus minusta todellakin tuntuu siltä, että tuo 1800-luvun amerikkalainen frontier-fasismi ja eurooppalainen kolonialismi-imperialismi olisi suorastaan puhjennut uudestaan kukkaansa ja kukoistukseensa hammerin ja matruunan 'asiantuntevissa' blogeissa.
Mutta lukijan ei tulisi hämääntyä siitä, että kyseessä on kaksi varsin fiksua tyyppiä, joiden tietomäärä on laaja sekä joskus jopa syvällinen, sillä heidän perimmäiset motiivinsa perustuvat projektiiviseen identifikaatioon: he siirtävät omat arvonsa ja uskomuksensa likaisiin arabimuslimeihin ja pyrkivät kontrolloimaan niitä sitten siellä.
Ja koska he eivät ole selvillä fantasmaattisten projektioittensa traumaattisesta luonteesta, heidän on jopa luontevaa langeta splittaamiseen ikäänkuin se olisi mitä perustelluin ja rationaalisin tapa suhtautua muslimeihin - noihin pahoihin otuksiin, jotka uhkaavat pilata meidän hyvien ihmisten lintukodon rauhan.
Tiedän kyllä, että heti kun pääsen sanomasta tämän, matruuna ja hammer väittävät minun käyttävän ad hominem-argumentaatiota, jota pitää kuulemma kammoksua aina, koska se sekoittaa keskenään asiat ja ihmiset, sillä nehän eivät koskaan ole tekemisissä toistensa kanssa.
Nyt vain on niin, että minulle juuri tämä heidän ehdottomuutensa ad hominem-argumentin suhteen kavaltaa heidät itsensä. Heidän lävitseen ei saa kukaan nähdä. Siksipä he niin pakkoneuroottisella tavalla verhoavat sanottavansa loputtomiin rationaalisiin jaarituksiin tosiasioista ja käytännöistä, jotka he tulkitsevat itselleen parhain päin - ikäänkuin tämä ei jo itsessään merkitsisi, että he eivät perimmältään väittele faktojen ja asiakysymysten tasolla (mikä on sitäpaitsi mahdotonta loppuun asti) vaan nimenomaan omien fantasmaattisten pelkojensa, traumojensa ja subjektiivisten intressiensä tasolla.
###
Alla lisää purtavaa aiheen itsekriittiseen käsittelyyn kolmen sitaattipäreeni muodossa, mikäli älliä piisaa enemmän kuin tarvetta ja taipumusta narsistiseen ja pakkoneuroottiseen oikeassaolemiseen.
*
Annan teille hammer ja matruuna ystävällisen vinkin, jotta pystyisitte sijoittamaan minut 'yhteiskuntaopilliselle' kartallenne: minä olen anarkisti-kommunitaristien Seppo Lehto: räävääsuu ja abnormaali intellektuelli.
Sillä täytyyhän teidänkin, omahyväisten ja umpikonservatiivisten kansallisvaltiopragmatistien, jotka väittävät olevansa puhtaita kuin pulmuset, mitä rasistisiin asenteisiin tulee, saada kuulla kunnianne 'intellektuaaliselta sarjasolvaajalta.'
Olen teidän käänteinen peilikuvanne: ehdoton, varma, omahyväinen ja oikeassa oleva kaikissa mielipiteissäni - ja perustellusti (joskaan ei teille helpolla tavalla).
*
PS.
'Reaalipoliittinen jälkikirjoitus'
Tiedostan kyllä, että Bushin perimmäinen syy olla lähtemättä Irakista on tällä hetkellä mitä luultavimmin Iran, jonka ydinaseen uhkaa pelätään tosissaan - ja luultavasti täysin oikeutetusti.
Mutta miksi emme pelkää sitä tosiasiaa, että amerikkalaisilla ja useilla muillakin mailla on ydinase? Tiukan paikan tullen nämäkin maat tulevat ainakin uhkaamaan sillä aivan varmasti.
Nyt on tietysti niin, että Iranin vaikutus Lähi-Idässä on vahva, ja jos Iran pystyisi rakentamaan ydinaseen, sen valta ympäröivillä arabialueilla kasvaa eksponentiaalisesti. Siten islamilaisesta maailmasta tulisi öljyntuotannon lisäksi globaali poliittinen hegemonia, mikä puolestaan merkitsisi poliittista ja taloudellista katastrofia varsinkin amerikkalaiselle imperiumille.
No jo oli aikakin, sanoisi joku. Sen jonkun tulee tietenkin muistaa, että elleivät ydinaseet ole järkevissä käsissä, seurauksena on paljon pahempi 'pelon maantiede' kuin kylmän sodan aikana. Ja tämän vuoksi tuntuu arveluttavalta, että ääriliikkeet ovat saaneet (tai niille on myös annettu) niin paljon toimintavaltaa islamilaisen maailman sisällä.
Ääriliikkeiden ja terroristien kontrollointi on kuitenkin viime kädessä arabivaltioiden sisäinen asia, koska ulkoiset pakotteet ainakin saarron ja sodan muodossa hajottavat valloitetun maan (tässä siis Irakin) poliittisen infrastuktuurin palasiksi, mistä ei voi seurata muuta kuin lisää terroritekoja.
USA:n - siis Bushin hallituksen motiivien ymmärtäjinä meidän tulee tietysti nyt bona fide olla sitä mieltä, että Irak on matkalla - joskin pitkällä sellaisella - kohti länsimaista demokratiaa. Ensin totalitarismi ja diktatuuri piti kuitenkin murskata.
Se on kova hinta demokratiasta, mutta tässä asiassa länsimaat - siis USA - tietää paremmin. Joutuihan sekin sentään käymään monta vuotta omaa sisällisotaansa, jotta orjuus ja rasismi saataisiin kitkettyä pois amerikkalaisten asenteista. Ja ihme tapahtui. Rasismi hävisi!
*
Ennenkuin uskot sitä, mitä viimeisessä lauseessa väitettiin, käy läpi nämä kolme linkkiä:
http://actuspurunen.blogspot.com/2008/06/vapaus-ja-suvaitsevaisuus-nuo.html http://actuspurunen.blogspot.com/2008/06/rasismin-fantasmaattinen-konstituutio.html (alaotsikosta The Window of Fantasy lähtien käydään konkreettisemmin läpi itse rasismiasiaa)
http://actuspurunen.blogspot.com/2008/04/sitaatteja-zizekilt-6-jota-voi-kytt.html
June 23, 2008
Hautausmaan juna
Päre nro. 1375(Viimeisin korjaus/lisäys klo: 18.45)
John Fogerty ei kirjoittanut itse ainoatakaan rakkaus- tai 'ihmissuhdelaulua' CCR-aikoinaan. Ensimmäisen LP:n Susie Q (Screamin' Jay Hawkins) ja I put spell on you (Dale Hawkins) olivat cover-biisejä - samoin toisen LP:n Little Richardin rock-renkutus Good Golly Miss Molly.
John toki kirjoitti paljon iloisia ja optimistisiakin lauluja (esim. Proud Mary, Down on the corner, Up around the bend jne.), mutta hänellä oli alusta lähtien myös synkkä puolensa (esim. Gloomy, Tombstone shadow, Sinister purpose, Run through the jungle).
Merkillinen sekoitus iloista country-rytmiä ja melodiaa karseilla ennustuksilla sanoitettuna on Bad moon rising - yksi CCR:n suuria hittejä, mutta John on viime vuosina suhtautunut siihen hieman kieli poskessa - tosin sen aina keikoilla esittäen - yleisö vaatii...
Tämä kappale, Graveyard Train, CCR:n toiselta LP:ltä Bayou Country (1969) on eräänlainen muisto- tai hautajaislaulu, synkkä, blues-boogie-pohjainen, verkkaisesti ja monotonisen takovasti, hidasta kävely- tai marssitahtia etenevä, hypnoottista kitara-basso-riffiteemaa toistava, surullisen katkera valitus, jossa laulaja ilmoittaa hautausurakoitsijalle seuraavansa liikenneonnettomuudessa kuollutta tyttöystäväänsä ruumisarkussa nro. 31 (kuolonuhreja oli 30).
Graveyard Train on totisesti melko karmea tarina ja sysimusta 'itkuvirsi', jonka katkeran tunnelman laulaja kykenee äänellään viestimään todentuntuisesti saaden miltei kylmät väreet kulkemaan kuulijan selkäpiissä.
http://www.youtube.com/watch?v=6E9CmTTInWo (Graveyard Train)
Kuunnelkaa Johnin 'tehokas' huuliharppusoolo.
*
On the highway, thirty people lost their lives.
On the highway, thirty people lost their lives.
Well, I had some words to holler, and my rosie took a ride.
In the moonlight, see the greyhound rollin' on.
In the moonlight, see the greyhound rollin' on.
Flyin' through the crossroads, rosie ran into the hound.
For the graveyard, thirty boxes made of bone.
For the graveyard, thirty boxes made of bone.
Mister undertaker, take this coffin from my home.
In the midnight, hear me cryin' out her name.
In the midnight, hear me cryin' out her name.
I'm standin' on the railroad, waitin' for the graveyard train.
On the highway, thirty people turned to stone.
On the highway, thirty people turned to stone.
Oh, take me to the station, 'cause I'm number thirty-one.
Freud rakkaudesta ja seksuaalisuudesta
Seuraavat sitaatit ovat kirjasta Psykoanalyysin isät ja äidit.
(Kappalejaot ja kursivoinnit minun)
*
'...[H]ellyyden ja aistillisuuden yhdistäminen samassa rakkausuhteessa muodostaa keskeisimmän vaikeuden, eli Freudin sanoin: '- - kun he rakastavat toisiaan he eivät himoitse ja kun he himoitsevat he eivät kykene rakastamaan.'
...
Eräänä syynä rakkauselämän vaikeuksiin Freud näkee aikakautensa kulttuurin vaatimuksen elää monta vuotta ilman seksuaalista rakkausobjektia. Aika seksuaalisesta kypsymisestä murrosiän sosiaaliseen kypsymiseen ja itsenäistymiseen, jolloin voi solmia parisuhteen, on pitkä.
Freud pohtii, olisiko täydellinen seksuaalinen vapaus vastauksena tähän dilemmaan, mutta toteaa sitten, että yleensä esteet nostavat libidinaalista intensiteettiä. Hän viittaa myös antiikin moraaliseen rappeutumisvaiheeseen, jolloin 'rakkaudesta oli tullut arvoton ja elämästä tyhjä' (Freud 1912d(1971, 267).
Freud toteaa, että itse seksuaalivietin olemukseen sisältyy jokin sellainen, joka ei suosi täydellistä tyydytystä. Tästä hän tekee sen johtopäätöksen, että seksuaaliobjekti on aina alkuperäisen objektin korvike.
Ensinnäkin ihmisen osa on, ettei koskaan voida saavuttaa täyttymystä ja eheyttä. Toiseksi seksuaalielämä kostuu eri komponenteista, myös sadistista ja anaalisista (koprofiilisista).
Inhimilliseen seksuaalisuuteen sisältyy siis mahdottomuus. Se rakentuu vastakkaisista pyrkimyksistä, jotka estävät täydellisen seksuaalisuuden olemassaolon.
Onko siis täydellisen seksuaalisen tyydytyksen saavuttaminen toivotonta? Freudin johtopäätökset vaikuttavat synkiltä. Mutta hän ei jää silti epätoivoiseksi. Hän innostuu selittämään, kuinka juuri tämä seksuaalivietin puutteellisuus täydellisen seksuaalisen tyydytyksen saavuttamisessa onkin itse asiassa resurssi.
Tämä nimittäin johtaa seksuaaliviettien jatkuvaan sublimaatioon ja tekee niistä suurenmoisen kulttuuritekojen ja saavutusten lähteen. Jos halujen täydellinen tyydyttäminen olisi mahdollista, mitään uusia saavutuksia ei syntyisi (Freud 1912d/1971, 159-260).
Voisi sanoa, että sekä perversion että kulttuurin konstruktiot mahdollistuvat, kun mielihyvä liitetään haluun, joka ei koskaan saa tyydytystä.
Myöhemmisssä kirjoituksissaan yhteisöistä ja kollektiiveista (esimerkiksi 'Massenpsychologie und Ich-analyse, 1921c) Freud korostaa, kuinka tärkeä aikuisen seksuaalisuuden päämäärän estäminen on, jotta siitä tulisi yhteisön koossapitävä tekijä.
Seksuaalisuuden alkuperäinen päämäärä oli Freudin mielestä fyysinen teko. Tarvitaan päämäärän estämisprosessi, jotta voimme saavuttaa 'Paavalin rakkauden'.
Freud ihaili Paavalia ja tämän kirjoittamia kauniita sanoja korinttolaiskirjeissä. Itse hän toteaa vain, 'että on kiinnostavaa todeta, että juuri ne halut, joiden seksuaalinen päämäärä on estetty, johtavat pitkäaikaisiin siteisiin ihmisten välillä. - - Aistillisen rakkauden kohtalo on sammua tyydytyksen yhteydessä' (Sjögren 1991, 278-279). (s. 36-37)
(Kappalejaot ja kursivoinnit minun)
*
'...[H]ellyyden ja aistillisuuden yhdistäminen samassa rakkausuhteessa muodostaa keskeisimmän vaikeuden, eli Freudin sanoin: '- - kun he rakastavat toisiaan he eivät himoitse ja kun he himoitsevat he eivät kykene rakastamaan.'
...
Eräänä syynä rakkauselämän vaikeuksiin Freud näkee aikakautensa kulttuurin vaatimuksen elää monta vuotta ilman seksuaalista rakkausobjektia. Aika seksuaalisesta kypsymisestä murrosiän sosiaaliseen kypsymiseen ja itsenäistymiseen, jolloin voi solmia parisuhteen, on pitkä.
Freud pohtii, olisiko täydellinen seksuaalinen vapaus vastauksena tähän dilemmaan, mutta toteaa sitten, että yleensä esteet nostavat libidinaalista intensiteettiä. Hän viittaa myös antiikin moraaliseen rappeutumisvaiheeseen, jolloin 'rakkaudesta oli tullut arvoton ja elämästä tyhjä' (Freud 1912d(1971, 267).
Freud toteaa, että itse seksuaalivietin olemukseen sisältyy jokin sellainen, joka ei suosi täydellistä tyydytystä. Tästä hän tekee sen johtopäätöksen, että seksuaaliobjekti on aina alkuperäisen objektin korvike.
Ensinnäkin ihmisen osa on, ettei koskaan voida saavuttaa täyttymystä ja eheyttä. Toiseksi seksuaalielämä kostuu eri komponenteista, myös sadistista ja anaalisista (koprofiilisista).
Inhimilliseen seksuaalisuuteen sisältyy siis mahdottomuus. Se rakentuu vastakkaisista pyrkimyksistä, jotka estävät täydellisen seksuaalisuuden olemassaolon.
Onko siis täydellisen seksuaalisen tyydytyksen saavuttaminen toivotonta? Freudin johtopäätökset vaikuttavat synkiltä. Mutta hän ei jää silti epätoivoiseksi. Hän innostuu selittämään, kuinka juuri tämä seksuaalivietin puutteellisuus täydellisen seksuaalisen tyydytyksen saavuttamisessa onkin itse asiassa resurssi.
Tämä nimittäin johtaa seksuaaliviettien jatkuvaan sublimaatioon ja tekee niistä suurenmoisen kulttuuritekojen ja saavutusten lähteen. Jos halujen täydellinen tyydyttäminen olisi mahdollista, mitään uusia saavutuksia ei syntyisi (Freud 1912d/1971, 159-260).
Voisi sanoa, että sekä perversion että kulttuurin konstruktiot mahdollistuvat, kun mielihyvä liitetään haluun, joka ei koskaan saa tyydytystä.
Myöhemmisssä kirjoituksissaan yhteisöistä ja kollektiiveista (esimerkiksi 'Massenpsychologie und Ich-analyse, 1921c) Freud korostaa, kuinka tärkeä aikuisen seksuaalisuuden päämäärän estäminen on, jotta siitä tulisi yhteisön koossapitävä tekijä.
Seksuaalisuuden alkuperäinen päämäärä oli Freudin mielestä fyysinen teko. Tarvitaan päämäärän estämisprosessi, jotta voimme saavuttaa 'Paavalin rakkauden'.
Freud ihaili Paavalia ja tämän kirjoittamia kauniita sanoja korinttolaiskirjeissä. Itse hän toteaa vain, 'että on kiinnostavaa todeta, että juuri ne halut, joiden seksuaalinen päämäärä on estetty, johtavat pitkäaikaisiin siteisiin ihmisten välillä. - - Aistillisen rakkauden kohtalo on sammua tyydytyksen yhteydessä' (Sjögren 1991, 278-279). (s. 36-37)
Vapaus ja suvaitsevaisuus - nuo liberaalien rasistien keppihevoset
Tässä luku Tuomas Nevanlinnan kirjasta Surullinen tapiiri ja muita kirjoituksia.
(Kappalejaot minun)
*
Vapaus ja suvaitsevaisuus ovat globalisaatioprosessia vetävän lännen korkeimpia arvoja. Mutta ei ilman paradokseja. Silvio Berlusconi toi tämän rehellisimmin julki kuin moni vetisempi virkaveljensä: hänen mukaansa länsi on korkeammalla sivilisatorisella tasolla kuin arabimaailma juuri siksi, että se puolustaa vapautta ja suvaitsevaisuutta, toisin kuin muslimit. (Hyväkäs Berlusconi, fasisti jos kuka).
Vaikka on vanha vitsi, että 'pitäisikö kaikki suvaitsemattomat ampua?', niin tämä irvailu paljastaa kuin paljastaakin suvaitsevaisuusetiikan heikon kohdan - ratkaiseepa suvaitsevaisuusteoreetikko ongelman millä tavalla tahansa, hän joutuu loukkaamaan omia periaatteitaan.
Ajatellaan vaikka muodissa olevaa 'toiseuden kunnioittamista'. Sen sudenkuoppana on lipsahtaa ajatukseen, että kaikki on sallittua, kunhan toinen kunnioittaa samoja eroja kuin minä. Tämä tarkoittaa, että kunnioitan toiseutta sikäli kuin hän on samanlainen kuin minä.
Radikaali toiseus juuri kielletään siinä elkeessä, jolla ollaan kunnioittavinaan toiseutta.
***
Liberaalin vapaus- ja suvaitsevaisuusetiikan itseoikeuttamisstrategia perustuu aina kahden eri tason väliseen erotteluun: yhtäällä ovat kansalaisten ja yhteisöjen näkemykset hyvästä (elämäntavat, 'arvot', eetokset, uskomukset) ja toisaalla niiden poliittinen säätely ja sovittelu (yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus).
Liberalismi ottaa ensimmäisen tason moninaisuuden annettuna hyvänä ja pyrkii oikeuttamaan vain toisen. Se ei siis ole mikään erityinen tai sisällöllinen moraalinen kanta vaan koskee ainoastaan oikeudenmukaisen sovittelun ongelmaa.
Olisi siis oletettava, että ihmiset saattavat olla moraalifundamentalisteja ensimmäisellä tasolla kansalaisyhteiskunnassa (ensimmäinen taso) ja liberaaleja hyväksyessään pelisäännöt (toinen taso).
Tähän tapaanjärkeilevän/ajattelevan mielikuvitushahmon oletetaan syntyvän järjenkäytön avulla: hän ensinnäkin ymmärtää maksimoida oman etunsa ja toiseksi omaksuu yleistettävyysperiaatteen.
Olla 'fundamentalisti' kuitenkin merkitsee juuri sitä, että niin yleistettävyysmoraali kuin yksilöllisten etujen kalkyylikin puuttuvat - niin kuin olemme nähneet.
Tämä tekeekin fundamentalismista liberalismin silmissä irrationaalista. Jotta liberalismin kaavailema järkevä yhteiskuntasopimus olisi mahdollinen, se olisi siis aikaansaatava irrationaalisten sopijoiden kesken...
Tulemme sopimusteorian vanhaan ongelmaan: sopimuksen pitäisi olla jo olemassa, ennenkuin se voidaan solmia. 'Sopimusten sopimus', joka perustelee liberaalille vapaan ja oikeudenmukaisen sopimusyhteiskunnan, on aina jo edellytetty.
Eräällä tavalla liberalismi ei koskaan pääse siihen tilaan, jossa sitä 'tarvitaan': joko meistä tulee liberaaleja molemmilla tasoilla ('ideologioiden kuolema', 'historian loppu') tai sitten konflikti koskee itse sopimisen tapaa.
Jälkimmäisessä tapauksessa liberalismista kuitenkin tulee riidan osapuoli eikä ratkaisija.
Tässä liberalismin olemuksesta juontuvassa heiluriliikkeessä globalisaatio onkin tuomittu etenemään (s. 211-213).
(Kappalejaot minun)
*
Vapaus ja suvaitsevaisuus ovat globalisaatioprosessia vetävän lännen korkeimpia arvoja. Mutta ei ilman paradokseja. Silvio Berlusconi toi tämän rehellisimmin julki kuin moni vetisempi virkaveljensä: hänen mukaansa länsi on korkeammalla sivilisatorisella tasolla kuin arabimaailma juuri siksi, että se puolustaa vapautta ja suvaitsevaisuutta, toisin kuin muslimit. (Hyväkäs Berlusconi, fasisti jos kuka).
Vaikka on vanha vitsi, että 'pitäisikö kaikki suvaitsemattomat ampua?', niin tämä irvailu paljastaa kuin paljastaakin suvaitsevaisuusetiikan heikon kohdan - ratkaiseepa suvaitsevaisuusteoreetikko ongelman millä tavalla tahansa, hän joutuu loukkaamaan omia periaatteitaan.
Ajatellaan vaikka muodissa olevaa 'toiseuden kunnioittamista'. Sen sudenkuoppana on lipsahtaa ajatukseen, että kaikki on sallittua, kunhan toinen kunnioittaa samoja eroja kuin minä. Tämä tarkoittaa, että kunnioitan toiseutta sikäli kuin hän on samanlainen kuin minä.
Radikaali toiseus juuri kielletään siinä elkeessä, jolla ollaan kunnioittavinaan toiseutta.
***
Liberaalin vapaus- ja suvaitsevaisuusetiikan itseoikeuttamisstrategia perustuu aina kahden eri tason väliseen erotteluun: yhtäällä ovat kansalaisten ja yhteisöjen näkemykset hyvästä (elämäntavat, 'arvot', eetokset, uskomukset) ja toisaalla niiden poliittinen säätely ja sovittelu (yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus).
Liberalismi ottaa ensimmäisen tason moninaisuuden annettuna hyvänä ja pyrkii oikeuttamaan vain toisen. Se ei siis ole mikään erityinen tai sisällöllinen moraalinen kanta vaan koskee ainoastaan oikeudenmukaisen sovittelun ongelmaa.
Olisi siis oletettava, että ihmiset saattavat olla moraalifundamentalisteja ensimmäisellä tasolla kansalaisyhteiskunnassa (ensimmäinen taso) ja liberaaleja hyväksyessään pelisäännöt (toinen taso).
Tähän tapaanjärkeilevän/ajattelevan mielikuvitushahmon oletetaan syntyvän järjenkäytön avulla: hän ensinnäkin ymmärtää maksimoida oman etunsa ja toiseksi omaksuu yleistettävyysperiaatteen.
Olla 'fundamentalisti' kuitenkin merkitsee juuri sitä, että niin yleistettävyysmoraali kuin yksilöllisten etujen kalkyylikin puuttuvat - niin kuin olemme nähneet.
Tämä tekeekin fundamentalismista liberalismin silmissä irrationaalista. Jotta liberalismin kaavailema järkevä yhteiskuntasopimus olisi mahdollinen, se olisi siis aikaansaatava irrationaalisten sopijoiden kesken...
Tulemme sopimusteorian vanhaan ongelmaan: sopimuksen pitäisi olla jo olemassa, ennenkuin se voidaan solmia. 'Sopimusten sopimus', joka perustelee liberaalille vapaan ja oikeudenmukaisen sopimusyhteiskunnan, on aina jo edellytetty.
Eräällä tavalla liberalismi ei koskaan pääse siihen tilaan, jossa sitä 'tarvitaan': joko meistä tulee liberaaleja molemmilla tasoilla ('ideologioiden kuolema', 'historian loppu') tai sitten konflikti koskee itse sopimisen tapaa.
Jälkimmäisessä tapauksessa liberalismista kuitenkin tulee riidan osapuoli eikä ratkaisija.
Tässä liberalismin olemuksesta juontuvassa heiluriliikkeessä globalisaatio onkin tuomittu etenemään (s. 211-213).
Subscribe to:
Posts (Atom)