June 14, 2008

Ei valtiolle, kyllä vapaudelle: uusliberaalin laillistettu itsepetos

Kirjoitettu kommentiksi Vasarahammerille takkiraudan päreeseen "Irlannin EU-äänestys".
*
I
vasarahammer kirjoitti:

"Silloin kun kansa ei kykene edes hahmottamaan Euroopan kansaa, niin onko heillä kykyä päättää jostain Lissabonin sopimuksetakaan - vaikka siitä olisi tiedotettu kuinka paljon tahansa".

Jakke osui tuossa oikeaan ehkä tahtomattaan. Mitään Euroopan kansaa ei nimittäin ole olemassakaan sen enempää kuin Neuvostoliitossa oli neuvostokansaa.
*
Tulkintataitosi on peräti luovaa, vaikka kommentin kirjoittajan intentio oli kirjoitusvirheen takia aivan toinen kuin luulimme (piti olla karttaa eikä kansaa kuten jakke korjasikin).

No - jos kansoja ei olekaan olemassa, niin ainakin on valtioita ja ihmisiä. Siinäkin yhdistelmässä on ihan tarpeeksi pähkinää purtavaksi kaltaisellesi libertaari-nominalistille. Miten räjäyttää valtio atomeiksi mutta säilyttää yhteiskuntarauha? Mahdotonta.
*
Minun mielestäni on tietyssä mielessä hyvä, että Eurooppaan valmistellaan uutta 'totalitarismia' (?!), koska totalitarismin vastustaminen jos mikä pitää yllä todella älykästä ja luovaa kritiikkiä.

Pelkkä suuntaa vailla oleva ehdoton sananvapaus sen sijaan oikeuttaa periaatteellisesti ties minkälaisten verbaaliterroristien (en tarkoita nyt itseäni - ehei ;/) olemassaolon ja toiminnan.

Ylipäätään minua raivostuttaa, miten yksioikoisesti ja yksiulotteisesti käsite vapaus uuskonservatiivisten liberaalien (kuulostaa hyvältä yhdistelmältä minun korvaani mutta vain kuulostaa, koska liberaali on tässä yhteydessä lopulta pelkkää hämäystä ellei sitten itsepetosta) piireissä ymmärretään - ikäänkuin annettuna, itsestään selvänä ja funktioltaan ongelmattomana, vaikka kyseessä on jo itsessään mitä paradoksaalisin ja ristiriitaisin lähtökohta tarkastella maailmaa.

Vapaus kuuluu samaan käsitekategoriaan kuin nöyryys: mitä nöyrempi pyrit olemaan, sitä vähemmän nöyrä itse asiassa olet.

Samalla tavoin äärimmäinen vapaus kumoaa itsensä muuttumalla anarkismiksi, terrorismiksi ja lopulta diktatuuriksi. Esimerkiksi Seppo Lehto on oivallinen 'case study' absoluuttisen sanavapauden paradoksista tai jopa dilemmasta.

Haluan siis sanoa - vaikka en missään nimessä kannatakaan sotilashallituksia tai oligarkista keskusjohtoisuutta (kuin poikkeustapauksissa ;), että vapaus ei arvona ole yhtään sen ylevämpi tai 'vapauttavampi' - siis elämäämme onnellisemmaksi tekevämpi - periaate kuin esimerkiksi vastuun, velvollisuuden ja yhteisöllisyyden periaatteetkaan.

Ylipäätään vapauden ja onnen välillä ei vallitse positiivista korrelaatiota, jos nyt sorrun tilapäisesti käyttämään tuota inhottavaa kaikkien metodikurssien 'klishee-indikaattoria'.

Tuntuu jotenkin siltä, että äärimmäisen sanavapauden kannattajat menisivät piiloon vapaus-abstraktionsa taakse ja 'heittelisivät kranaattejaan' sieltä käsin tai sen nimissä sananvapauden oletettujen vastustajien niskaan kuin vannoutuneimmat kolonialistit ikään.

Turha luulla, että mikään sofistikoitunut klishee-argumentti tai loputon yksittäisten faktojen tonkiminen vakuuttaisi minua näissä asioissa.
Se, joka pyrkii johonkin, joutuu aina raivaamaan esteitä tieltään - olipa sitten uusliberaali tai vasemmistolainen liberaali.

Miksi hän ei sitten jo etukäteen sano suoraan, että 'kannatan kyllä sanan- ja ylipäätään kaiken muunkinlaista vapautta, mutta don't you step on my blue suede shoes!'

II
'Vapaus on suuri vankila', lauloi Pelle Miljoona aikoinaan.

Ehkäpä kiista uusliberaalien ja vasemmistoliberaalien välillä kiteytyykin lopulta siihen, kuinka suuressa tai pienessä vankilassa kyseiset 'liberaalit' haluavat tässä maailmassa elää.

Toki uusliberaalit kieltävät koko vankilametaforan pelkästään periaatteellisista syistä ja vasemmistoliberaalit sen vuoksi, koska häpeilevät romahtaneen reaalisosialismin 'kaltereita'.

Mutta anyway - vankila mikä vankila - eihän niissä viime kädessä ole muuta eroa kuin se, että liberalismissa poliiseilla/vartijoilla on eriväriset univormut kuin totalitarismissa.

Vai eroavatko Quantanamo tai joku Pohjois-Korean 'keskitysleiri' toisistaan jollain muullakin - 'sisällöllisesti erilaisella - tavalla? Molempiinhan on teljetty oletettuja, vallitsevaa järjestelmää uhkaavia rikollisia.

Tosin vasarahammerin maailmassa, jossa ei ole valtioita eikä kansoja - mikäli se on vähänkään kommunikatiivinen ja sopimuksia noudattava systeemi eikä pelkkä saalistajien savanni - ei voisi tai ei ainakaan pitäisi olla myöskään rikollisuutta, koska rikos luo aina rangaistuksen ja koston kierteen - toisin sanoen retributiivisen hegemonian.

Jottei ongelmasta tulisi liian yksinkertainen on heti todettava, että siellä, missä ei tunneta rangaistusta, ei myöskään voi olla rikoksia. Ja sellainen maailma on joko paratiisi tai edellä mainittu saalistajien savanni.

(Tätä logiikkaa seuraten lähestytään pikku hiljaa itse syntiinlakeemustarinaa, koska juuri se tiivistää alkuperäisimmillään jotain olennaista vapaan valinnan ja pahan välisestä dialektiikasta - siten myös rikoksesta ja rangaistuksesta.)

Maailma luonnontilassa eli ilman valtioita ja kansoja = maailma vailla rikollisuutta. Onko absurdimmasta utopiasta aiemmin kuultu - paitsi juuri Rousseaun kirjoituksissa, eikä Rousseau totisesti ollut ainakaan uusliberaali!

Hobbesille luonnotila sen sijaan merkitsi päättymätöntä sotaa ihmisten välillä. Ilman suvereenia (valtiota, hallintoa ja poliisia) ihmisten maailma olisi hänen mukaansa pelkkä taistelutanner (ikäänkun se ei olisi sitä ainakin ajoittain hallinnosta ja poliisista huolimatta).

Siinä Hobbes ja Rousseau näyttäisivät kuitenkin olevan samaa mieltä, että valtio, hallinto ja poliisi ovat jossain muodossa väistämätön 'paha', jotta yhteiskuntarauha säilyisi, mutta jyrkästi eri mieltä he lienevät siitä, mikä perimmältään aiheuttaa yhteiskuntarauhan järkkymisen.

Rousseaun mielestä syynä on 'hyvän ja rauhanomaisen ihmisluonnon' korruptoituminen yksityisomistuksen sallimisen ja yhteiskunnallisten rakenteitten kehityksen myötä ylipäätään, kun taas Hobbesin mielestä paha ja raadollinen ihmisluonto tarvitsee väistämättä hallitsijaa, jolle ihmiset luovuttavat olennaisen osan vapausoikeuksistaan, jotta suvereeni voisi toimia poliisina, joka kontrolloi rikollisuutta eli oikeuksien loukkauksia.

Kyseessä on kaksi hyvin erilaista näkökulmaa yhteiskuntafilosofiaan ja filosofiseen antropologiaan, ja on välittömästi selvää, että esimerkiksi Robert Nozikin valtiovastaisuus - vaikkei tekisikään mitään metafyysis-tyyppisiä oletuksia ihmisluonnosta - joutuu ainakin edellyttämään, että yhteiskunta, josta valtio on poistettu, voi toimia vain, mikäli sen kansalaiset pystyvät noudattamaan niitä (tulkinnavaraisia - sic) pelisääntöjä, joita vapaalle markkinataloudelle on säädetty, ja että he kunnioittavat toisten yksityisomaisuutta sekä ylipäätään oikeuksia - etenkin vapausoikeuksia.

Väitän, että Nozik olettaa rousseaulais-lockelaisesti ihmisen olevan yhtä aikaa a) rauhaa rakastava ja hyväntahtoinen sekä hobbeslaisesti b) kilpailunhaluinen eli kateellinen ja jopa ahne - ikäänkuin ihmislajin oletettu sisäinen solidaarisuus (johon Locke vetoaa luonnonoikeudella, Rousseau taas ihmisluonnolla) takaisi, että yrittäminen ja kilpailu eivät johtaisi väärinkäytöksiin, rikollisuuteen ja ylipäätään välinpitämättömyyteen.

Tässä kohtaa voin vain kysyä Terho Pursiaiselta omaksumani vanhan sloganin mukaan: Miksi ihminen, joka ajaa vain omaa etuaan, olisi kiinnostunut toisten oikeuksista?
Ja vastaus kuuluu: ei hän olekaan vaan rikkoo muiden lakisääteisiä oikeuksia täysin tietoisesti, mikäli on todennäköistä, ettei tule jäämään kiinni rikkomuksistaan.

Siten uusliberaalit/libertaristit ajavat itsensä paitsi argumentatiiviseen myös käytännölliseen umpikujaan: heidän 'yövartija-valtionsa' on pelkkä 'savannisaalistajien' ja ' rasististen uuskolonialistien' barbaarinen utopia, jolla käytännössä oikeutetaan sosiaalidarwinismi ja sen lähtökohta: psykologinen egoismi - joka sittemmin on 'tieteellistetty 'geenin itsekkyydeksi'.

Mutta tietenkään tuo utopia ei voi toteutua sellaisenaan - ei edes USA:ssa.

Ideaali täysin vapaasta yhteiskunnasta, joka ei tarvitse minkäänlaisia yhteisöllisiä arvoja tai minkääntyyppistä paternalismia, inversoituu hyvin nopeasti seppolehtojen, öykkärisijoittajien ja kaikenmaailman 'pyssysankareiden' villiksi länneksi, jossa yhteiskuntarauha kyetään säilyttämään ainoastaan äärimmäisen tiukalla poliisivalvonnalla - jos silläkään, koska yhteisöllisen demokratian perinne ei tällaiseen yhteiskuntaan pysty juurtumaan kuin marginaalisesti.

Ja silti näillä valtiota vastustavilla villin lännen laissez-faire-anarkistilibertaareilla on otsaa tuomita jyrkästi islaminuskoisten yhteiskuntien puolittain teokraattiset ja liberalismin vastaiset hallintomekanismit demokratian ja sananvapauden vastaisina.

Mene itseesi vasarahammer (varauksin myös takkirauta). Etköhän sinä paradoksaalista (joskin väistämätöntä) kyllä ole ajautunut tiukassa, libertaaris-teknokraattisessa johdomukaisuudessasi valehtelemaan alunperin jo itsellesikin - muista sitten puhumattakaan...

Tuomio: Jatketusta ja julkisesti levitetystä itsepetoksesta 2 vuotta työpalvelua ulkomaalaisviraston alempana virkamiehenä, jolla ei ole muuta valtaa kuin lyödä leima monikulturalismia kannattavien esimiestensä allekirjoittamiin päätöksiin ;/

11 comments:

Ironmistress said...

Muutama kommentti:

No - jos kansoja ei olekaan olemassa, niin ainakin on valtioita ja ihmisiä. Siinäkin yhdistelmässä on ihan tarpeeksi pähkinää purtavaksi kaltaisellesi libertaari-nominalistille. Miten räjäyttää valtio atomeiksi mutta säilyttää yhteiskuntarauha? Mahdotonta.

Todettakoon, että valtio ei pohjimmiltaan ole mitään muuta kuin iso mafia. Kaikki maailman valtiot ovat syntyneet niin, että yksi iso roisto on alistanut kaikki pikkuroistot väkivallalla alaisikseen ja valtion määritelmä on organisaatio, jolla on väkivaltamonopoli tietyllä maa-alueella. Valtion olemassaolon ainoa oikeutus on se, että se ylläpitää oikeuslaitosta ja keskitettyä riitojen ratkaisua.

Mutta koska ihminen on eläin, ja ihminen on pohjimmiltaan paha, jopa tyrannin alla eläminen on pienempi paha kuin anarkia ja täysi rähinä. Siksi ihmiset ovat aina valmiita luopumaan vähästä määrää vapauttaan voidakseen saada turvallisuutta: vapaus ilman turvallisuutta on anarkia, joka puolestaan on epästabiili tila ja hajoaa sotaherrojen hallitsemaan interregnumiin, kuten Somaliassa.

Siksi valtio on välttämätön paha: ilman valtiota olemme hukassa, mutta valtio on kuitenkin parhaimmillaankin pelkkä järjestyksenpitäjä ja pahimmillaan kansanmurhaaja.

Minun mielestäni on tietyssä mielessä hyvä, että Eurooppaan valmistellaan uutta 'totalitarismia' (?!), koska totalitarismin vastustaminen jos mikä pitää yllä todella älykästä ja luovaa kritiikkiä.

Ei totalitarismia, vaan plutokratiaa.

Jokaisessa valtiossa on aina kolme eliittiä: väkivaltaeliitti, talouseliitti ja hengellinen eliitti. Väkivaltaeliitin muodostavat väkivalta- ja virkamieskoneistot (armeija, poliisi, valtio ja kunnat), ja se vastaa entisajan aatelia. Talouseliitin muodostaa yritys-, finanssi- ja pörssitoiminnan eliitti, ja se vastaa entisajan porvaristoa. Hengellinen eliitti on Euroopassa murskattu ja tuhottu, mutta esimerkiksi islamilaisissa maissa se on äärimmäisen voimakas, ja sen muodostavat klerikaaliset vaikuttajat.

Hallintoalamaisen intresseissä on ylläpitää näiden eliittien välistä ristiriitaa, sillä tällöin eliittien mielenkiinto siirtyy pois hallintoalamaisten tylyttämisestä keskinäiseen riitaan ja hallintoalamaisten suosion kalasteluun.

Kun talouseliitti syrjäyttää muut eliitit, tuloksena on plutokratia. Kun väkivaltaeliitti syrjäyyttää muut eliitit, tuloksena on totalitarismi. Jos hengellinen eliitti pääsee johtavaan asemaan, tuloksena on teokratia.

Ja EU:sta ollaan nyt ihan tosissaan tekemässä plutokratiaa. Ei hyvä.

Pelkkä suuntaa vailla oleva ehdoton sananvapaus sen sijaan oikeuttaa periaatteellisesti ties minkälaisten verbaaliterroristien (en tarkoita nyt itseäni - ehei ;/) olemassaolon ja toiminnan.

Eikä vain periaatteellisesti, vaan aivan käytännössäkin. Riittää, että tutustuu pikkulasten ihmissuhteisiin tai järjestäytyneen rikollisuuden toimintatapoihin.

Vapaus kuuluu samaan käsitekategoriaan kuin nöyryys: mitä nöyrempi pyrit olemaan, sitä vähemmän nöyrä itse asiassa olet.

Väärin.

Pikemminkin vapaus on kuin funktio, jossa minimiarvot saavutetaan välin ääripäissä: toisessa ääripäässä on täydellinen epävapaus (orjuus) ja toisessa päässä on täydellinen vapaus (anarkia). Jossakin kohdassa on se derivaatan nollakohta, jossa väliarvolauseen mukaisesti saavutetaan optimitila.

Eli siis muodostetaan onnen funktio vapauden asteen suhteen, derivoidaan se ja asetetaan tulos nollaksi. Siitä saavutetaan optimaalinen tila.

Samalla tavoin äärimmäinen vapaus kumoaa itsensä muuttumalla anarkismiksi, terrorismiksi ja lopulta diktatuuriksi.

Ei välttämättä diktatuuriksi, mutta varmuudella anarkiaksi. Muistellaanpa niitä Vöyrin marssin sanoja:

Suojeluskunnat Suomenmaassa järjestystä laati;
kaikki ryssät maasta pois ja alas punakaarti
Hei, Saksanniemen jääkärijoukko,
Lapuan ja Vöyrin pojat
Kauhava ja kaikki muut!


Tuohan se tilanne oli valkoiselta kannalta nähtynä: maa oli vajoamassa anarkiaan ja suojeluskunnat ottivat oikeuden omiin käsiinsä, katsoen edustavansa legitimiteettiä. Sinänsä aivan oikeutetusti, mutta Suomen sisällissota on kouluesimerkki siitä, että miten svoboda lopulta päättyy.

Haluan siis sanoa - vaikka en missään nimessä kannatakaan sotilashallituksia tai oligarkista keskusjohtoisuutta (kuin poikkeustapauksissa ;), että vapaus ei arvona ole yhtään sen ylevämpi tai 'vapauttavampi' - siis elämäämme onnellisemmaksi tekevämpi - periaate kuin esimerkiksi vastuun, velvollisuuden ja yhteisöllisyyden periaatteetkaan.

Sinä et ole nainen, joten et tiedä, miltä esiäideistämme on tuntunut elää nyrkin ja hellan välissä, alistettuna kotiorjina ja synnytyskoneina, jatkuvan väkivallan uhan alla - ja täysin ilman mitään vapautta. Siksi on täysin oikeutettua sanoa, että vapaus on paljon perustavammanlaatuinen periaate kuin vastuu, yhteisöllisyys tai velvollisuus. Orjalla on vastuuta, yhteisöllisyyttä (sikäli kun eläinlaumassa nokkimisjärjestyksen pohjalla olevalla otuksella voi olla yhteisöllisyyttä) ja velvollisuutta, muttei mitään tämän kaiken vastapainoksi.

Ylipäätään vapauden ja onnen välillä ei vallitse positiivista korrelaatiota, jos nyt sorrun tilapäisesti käyttämään tuota inhottavaa kaikkien metodikurssien 'klishee-indikaattoria'.

Väärin. Vapaus on onnen ensimmäinen edellytys, sillä orja ei milloinkaan voi olla onnellinen. Epävapaa ihminen elää jatkuvassa pelossa, kauhussa, stressaantuneena ja valheessa: ei tarvitse kuin katsoa entisiä neuvostoihmisiä ja Stalinin ajan terroria todetakseen, että vapaus on onnen ensimmäinen edellytys.

Mutta anyway - vankila mikä vankila - eihän niissä viime kädessä ole muuta eroa kuin se, että liberalismissa poliiseilla/vartijoilla on eriväriset univormut kuin totalitarismissa.

Liberalismissa ei salainen poliisi tule hakemaan sinua kesken yötä ja viemään sinua keskitysleiriin teloitettavaksi. Totalitarismiin kuuluu kiinteänä osana terrori ja kauhun ilmapiiri, mitä liberalismissa ei ole.

Vai eroavatko Quantanamo tai joku Pohjois-Korean 'keskitysleiri' toisistaan jollain muullakin - 'sisällöllisesti erilaisella - tavalla?

Eroavat. Guantánamossa on aivan oikeita rikollisia, kriminaalivankeja - terroristeja, murhaajia, pommittajia - kun taas Pohjois-Korean keskitysleireissä on poliittisia vankeja. Eivät ne Guantánamon terroristiepäillyt ole mitään puhtaita pulmusia, vaan kovaksikeitettyjä kriminaaleja, joiden elämäntapana on ollut väkivalta; totalitarismissa puolestaan kriminaalivangit toimivat kapoina keskitysleireillä.

Siksi totalitarismissa mielekkäin elämäntapa on järjestää itsensä omaisuus- tai väkivaltarikollisen kirjoihin; koska älykäs ja ajatteleva ihminen joutuu keskitysleirille joka tapauksessa, on parempi joutua sinne kriminaalivankina kuin poliittisena.

Molempiinhan on teljetty oletettuja, vallitsevaa järjestelmää uhkaavia rikollisia.

Sillä erolla, että Guantánamossa on aivan oikeita kriminaaleja, kun taas Pohjois-Korean "rikolliset" ovat poliittisia - he tuskin ovat syyllistyneet mihinkään muuhun kuin toisinajatteluun.

Tosin vasarahammerin maailmassa, jossa ei ole valtioita eikä kansoja - mikäli se on vähänkään kommunikatiivinen ja sopimuksia noudattava systeemi eikä pelkkä saalistajien savanni - ei voisi tai ei ainakaan pitäisi olla myöskään rikollisuutta, koska rikos luo aina rangaistuksen ja koston kierteen - toisin sanoen retributiivisen hegemonian.

Tuo on se kaikkein triviaalein oikeudenkäytön metodi - väkivalta, kosto ja pelon tasapaino. Siinä on se ikävä puoli, että se johtaa väistämättä kunniakulttuuriin ja äärimmäisen brutaaliin yhteiskuntaan. Ihminen kun on elukka ja pohjimmiltaan paha.

Hobbesille luonnotila sen sijaan merkitsi päättymätöntä sotaa ihmisten välillä. Ilman suvereenia (valtiota, hallintoa ja poliisia) ihmisten maailma olisi hänen mukaansa pelkkä taistelutanner (ikäänkun se ei olisi sitä ainakin ajoittain hallinnosta ja poliisista huolimatta).

Hobbes oli totalitarismin kannattaja. Juuri tämän vuoksi valtio on paras silloin, kun se on mahdollisimman näkymätön ja hallitsee mahdollisimman vähän - ja että sorretut saavat itse valita sortajansa.

Hobbesin "suvereeni" merkitsee laeista mitään piittaamatonta instanssia, herraa jolla ei itsellään ole herroja yläpuolellaan. Ja kuten tiedämme, suvereenit ratkovat välinsä sodalla. Ei hyvä.

Anarkian paha puoli on siinä, että koska tahansa voi tulla joku mielipuoli kriminaali klupuamaan ja raiskaamaan ja ryöstämään, mutta sitä vastaan voi ainakin itse aseistautua. Totalitarismin paha puoli on siinä, että valtio on itse se mielipuoli kriminaali. Paras luonnehdinta, mitä Neuvostoliitosta on tähän mennessä annettu, on että se oli valtio, joka oli sodassa omaa kansaansa vastaan.

Kyseessä on kaksi hyvin erilaista näkökulmaa yhteiskuntafilosofiaan ja filosofiseen antropologiaan, ja on välittömästi selvää, että esimerkiksi Robert Nozikin valtiovastaisuus - vaikkei tekisikään mitään metafyysis-tyyppisiä oletuksia ihmisluonnosta - joutuu ainakin edellyttämään, että yhteiskunta, josta valtio on poistettu, voi toimia vain, mikäli sen kansalaiset pystyvät noudattamaan niitä (tulkinnavaraisia - sic) pelisääntöjä, joita vapaalle markkinataloudelle on säädetty, ja että he kunnioittavat toisten yksityisomaisuutta sekä ylipäätään oikeuksia - etenkin vapausoikeuksia.

Arvaapa, miksi ruukinmatruuna harrastaa erästä kamppailulajia?

Se on sitä varten, että hän kykenisi itse turvaamaan omat oikeutensa tarvittaessa. Jos valtio ei siihen kykene, yksilön pitää tehdä se itse.

Tässä kohtaa voin vain kysyä Terho Pursiaiselta omaksumani vanhan sloganin mukaan: Miksi ihminen, joka ajaa vain omaa etuaan, olisi kiinnostunut toisten oikeuksista?
Ja vastaus kuuluu: ei hän olekaan vaan rikkoo muiden lakisääteisiä oikeuksia täysin tietoisesti, mikäli on todennäköistä, ettei tule jäämään kiinni rikkomuksistaan.


Onko mitään syytä olettaa, että hän muuttuisi yhtään toisenlaiseksi päästessään kiinni vallankahvasta ja tullessaan valtion edustajaksi?

Siten uusliberaalit/libertaristit ajavat itsensä paitsi argumentatiiviseen myös käytännölliseen umpikujaan: heidän 'yövartija-valtionsa' on pelkkä 'savannisaalistajien' ja ' rasististen uuskolonialistien' barbaarinen utopia, jolla käytännössä oikeutetaan sosiaalidarwinismi ja sen lähtökohta: psykologinen egoismi - joka sittemmin on 'tieteellistetty 'geenin itsekkyydeksi'.

Humen giljotiini: siitä, miten asiat ovat, ei voida päätellä sitä, miten niiden tulisi olla. Voihan olla, että tällainen savannisaalistajien ja rasististen uuskolonialistien sosiaalidarwinistinen barbaarinen utopia onkin esimerkiksi talouden kannalta optimaalisin tila.

Ainahan voit tehdä itsemurhan, jos tällainen maailma ei miellytä. Itsemurha on yksi kaikkein rationaalisimmista teoista, mitä ihminen voi tehdä. Ihmisen, joka ei saa sääliä keneltäkään toiselta, on turhaa sääliä itseäänkään. Toisinaan itsemurha voi olla se pienimmän riesan tie. Siksi buddhalaisuus on niin hyvä uskonto: sen tavoitteena on päästä täältä pois. Maailma on kova, elämä julmaa, ihmiset ilkeitä, sitten sinä kuolet, ja lopulta kaikki alkaa alusta. Tavoite on rikkoa se samsaran pyörä ja hypätä pois tästä noidankehästä.

Muistin virkistykseksi vielä ne neljä jaloa totuutta:

1) Elämä on kärsimystä
2) Kärsimys syntyy elämänjanosta
3) Kärsimys lakkaa, kun elämänjano tukahdutetaan
4) Elämänjano tukahdutetaan Jalolla Kahdeksanosaisella Polulla

a) Oikea ymmärrys (asioiden luonteesta ja kaiken pysymättömyydestä)
b) Oikea aikomus (pyrkimys olla aiheuttamatta kenellekään vahinkoa, ks. kultainen sääntö)
c) Oikea puhe (älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi)
d) Oikea toiminta (älä tapa, älä varasta, älä tee huorin)
e) Oikea elinkeino (sellainen, missä ei aiheuteta vahinkoa kenellekään)
f) Oikea yritteliäisyys (kohti elämänjanosta luopumista)
g) Oikea valppaus (tunteiden kuolettaminen)
h) Oikea keskittyminen (meditointi)

Ideaali täysin vapaasta yhteiskunnasta, joka ei tarvitse minkäänlaisia yhteisöllisiä arvoja tai minkääntyyppistä paternalismia, inversoituu hyvin nopeasti seppolehtojen, öykkärisijoittajien ja kaikenmaailman 'pyssysankareiden' villiksi länneksi, jossa yhteiskuntarauha kyetään säilyttämään ainoastaan äärimmäisen tiukalla poliisivalvonnalla - jos silläkään, koska yhteisöllisen demokratian perinne ei tällaiseen yhteiskuntaan pysty juurtumaan kuin marginaalisesti.

Toinen vaihtoehto on, että suojeluskunnat alkavat laatia Suomenmaassa jälleen järjestystä kuten 1917. Anarkia voi merkitä myös vigilanttien nousua.

Ja silti näillä valtiota vastustavilla villin lännen laissez-faire-anarkistilibertaareilla on otsaa tuomita jyrkästi islaminuskoisten yhteiskuntien puolittain teokraattiset ja liberalismin vastaiset hallintomekanismit demokratian ja sananvapauden vastaisina.

Ero on siinä, että kyseisissä maissa valtio on se rikollinen ja roisto, joka vainoaa yksilöitä ja tuhoaa heidät. On pienempi riesa, että hallintoalamaiset joutuvat pelkäämään toisiaan kuin että he joutuvat pelkäämään vallanpitäjiä. Ja myös islamilaisissa valtioissa pikkurikolliset hirtetään, ja suuret porskuttavat.

On turhaa luottaa mihinkään julkiseen instanssiin yhtään enempää kuin on välttämättömimmillään tarvetta. Ne ovat parhaimmillaan välttämätön paha, ja pahimmillaan kansanmurha.

peeÄR - mies said...

Rautarouvalle:
Olet toistanut mantraasi Humen giljotiinista jo tarpeeksi, jotta voisit tutustua po. giljotiinin
'mitä se on' -osioon.
Rauno on omalla vaativalla argumentoillillaan muistaakseni selvittänyt asiaa - mutta vaikeahkosti.

Luepa linkin takaa selkokielinen näkemys empiristi Humen giljottinista.

http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lehti/2001_06/hume.html

Toisekseen olen joskus kiinnittänyt/kritisoinut argumenttiesi pitävyyttä viitaten tapaasi heittää 'annettuna' alkuolettama, jota et perustele, mutta jota käytät aksiomaattisesti - todeksi hyväksyttynä, mutta todistamista kaipaamattomana. Tämän jälkeen onkin helpohkoa rakentaa päättelyketjuja, jotka perustuvat hyvinkin kyseenalaistettavaan ajatteluun.

Turvallisen ja eheän maailmankuvasi yksi peruspilareista on "Ihminen on paha" - alkuoletus.

Kannattaisiko olla hieman vähemmän 'havaintotieteilijä' jo siitäkin syystä, että käsite paha jää pahasti auki argumentaatiossasi l. mitä on empiirinen "paha"?

Ironmistress said...

Pahuus on joko täydellistä hulluutta tai täydellistä egoismia. Ihminen on biologinen olento ja kaikki biologiset olennot ovat loppuun saakka itsekkäitä - valmiita ajamaan omaa etuaan muista ja heidän oikeuksistaan piittaamatta, ellei ilmassa ole rangaistuksen uhkaa. On siis oikeutettua sanoa, että ihminen on pohjimmiltaan paha olento, jolla on oikeissa olosuhteissa kyky hyvään.

IDA said...

Räsänen on kyllä tässä päreessään taas harvinaisen pihalla. Noin tiivistäen voisi poimia selkeän mielipiteenkin: Maolaisuus oli hienoa, koska se synnytti maolaisuuden vastaista, terävää kritiikkiä lukusalissa luettavaksi.

peeÄR - mies said...

Rautarouvalle:

"Tosiasioista ei voi johtaa arvolauseita" (Hume)

"Ihminen on biologinen olento ja kaikki biologiset olennot ovat loppuun saakka itsekkäitä... On siis oikeutettua sanoa, että ihminen on pohjimmiltaan paha." (I.M) = [Naturalistinen virhepäätelmä (Moore).]

peeÄR - mies said...

Rautarouvalle vielä: Naturalistinen ominaisuus on mikä tahansa olioiden, tekojen tai tekojen seurausten empiirisesti tiedostettava ominaisuus. Kaikista naturalistisista ominaisuuksista N pitää kuitenkin voida kysyä: Oliolla on ominaisuus N, mutta onko olio moraalisesti hyvä/paha? Kysymys on mieletön, jos N:ksi valitaan juuri se naturalistinen ominaisuus, jonka avulla moraalinen hyvä/paha on määritelty. Moraalinen hyvä/paha ei siis voi olla mikään naturalistinen ominaisuus.

Rauno Rasanen said...

Rouvalle ja idalle on kirjoitettu vastaukseksi oikein oma päre.

Kiitän peeär-miestä filosofisesta avusta ;)

Ironmistress said...

Peeär-mies, jo olemme määrietelleet pahuuden (attribuuttina) joko äärimmäiseksi hulluudeksi tai äärimmäiseksi itsekkyydeksi, ja jos ihminen biologisena olentona on loppuun saakka itsekäs (attribuutti), niin tällöin ihminen on siis pohjimmiltaan paha (attribuutti).

Pahuus on ihmisessä siis attribuutti, ei arvolause. Teet omassa järkeilyssäsi sen virheen, että sekoitat attribuutin (pahuuden) arvolauseeseen (eettisesti hyvä/eettisesti paha).

Kyseessä ei siis ole naturalistinen virhepäätelmä, vaan sinun osaltasi attribuuttien sekoittaminen arvoväittämiin.

peeÄR - mies said...

Rouva, SILLÄ LAILLA!

Jos ei muuta enää löydy, kikkaillaan sitten kieliopilla;)

Rauno Rasanen said...

peeÄR-mies, rautarouva

Tänks PR-Man.

Sanoit olennaisen nopeammin kuin minä.

Mikä ero on siis attribuutilla ja arvolauseella?
Kysyy tiedonhaluinen.

Toisin sanoen - miten Rouva Hume pystyy erottamaan attribuutit eli laadullisesti kuvailevat ilmaisut arvolauseista, jotka implikoivat kysymyksen: miten asioitten pitäisi olla?

Sillä laatu on aina subjektiivista.

Tämä oli jo Locken kompastuskivi hänen kritisoidessaan Descartes'n intuitivismia.

Locke ei nimittäin kyennyt tekemään uskottavaa erottelua määrällisten ja laadullisten kuvausten välille, koska hän joutui tunnustamaan, että laadullisten aistimusten suhteen ihminen joutuu luottamaan intuitioonsa - mikä on selkeä myönnytys rationalisti Descartes'n ajattelun perustalle: cogitolle.

Opetus: empirismi ei koskaan voi olla loppuun asti johdonmukaista siinä mielessä, että edes kontrolloidut havainnot 'synnyttäisivät' valideja ilmaisuja niitä kuvaamaan.

Suora pääsy havaintoon on ihmiseltä 'estetty'.

Tämä on paradoksaalista, sillä vaikka ihminen kokee kielellisyytensä vapautukseksi, niin itse asiassa kieli on hänen tietoisuutensa vankila - vankila, jota hänen on äärimmäisen vaikea hahmottaa ja tajuta.

Toki Hume oli johdonmukainen, mutta hänen tapansa jakaa havainto loogisesti 'solipsistisiin' ja/tai kontekstittomiin (muka itsenäisiin) osiin, tuhosi koko filosofian mahdollisuuden - yhtä lailla kuin Nietzschen subjektivistinen nihilismi.

En kuitenkaan hyväksy kumpaakaan ratkaisua vaan palaan Kantiin!

Seppo Lehto Juhannuksen sanomaa Suomen said...

Hyvää ja innostavaa juhannusta makkaransyönnin merkeissä ennenkuin islamistit ja heitä lipovat kieltävät senkin

PS:) Pysytään totuudessa - se riittää
Seppo Lehto
Muhammed pilakuvataiteilija