Representaation kehkeytymisen metafysiikkaa

An Artist in his Studio, 1629, Rembrandt

*

Olemme siirtymässä luonnon mykkyydestä tekniikan hiljaisuuteen. Äänekäs ja vimmainen näyttelijä nimeltään ihminen tulee tämän kehityksen myötä häipymään lavalta keikkumasta.

.

Tämä päre on lähtenyt liikkeelle kommenttina Valkean kommenttiin päreessäni ÄO, osa 2, mutta laajentui ‘äärettömyyksiin’.

. 

Valkea kirjoitti: ‘Korkea ÄO on pohjimmiltaan aivojen prosessointikykyä, esim. kykyä kuvitella mielessään monimutkaisia geometrisiä rakennelmia, pyöritellä niitä mielessään ja tehdä niihin monimutkaisia muutoksia.’

. 

I

Älykkyys siis on ‘pelkkä’ tietokoneen täysin ohjelmoitu hardware ~ 'objektiivista' syntaksia [kausaliteetti] eikä suinkaan 'subjektiivista'  semantiikkaa [substanssi], jos semantiikka nyt lainkaan on ilmaistavissa muuten kuin metaforisesti - tai - juuri prosessoinnin epätäydellisyytenä eli/tai 'koneen virheenä’ - sanalla sanoen luonnon anomaliana, jollaisena itsereflektiivistä representaatiota pidän. ^*. 

Tällainen absoluuttisesti syntaktinen älykkyys on minulle viime kädessä todellinen antiutopia: robottihelvetti [fenomenologisemmin: houkutteleva ‘subjektiton’ hallusinaatio/meditaatio], joka näennäisellä mutta haavoittuvalla [katkaise sähköt (tai fenomenologisemmin: fantasia, meditaatio, LSD:n vaikutus) ja ‘älysi’ katoaa] helppoudellaan typistää meidät ‘takaisin’ luonnon kausaliteettia mallintavaan ‘teknisen autismin’ orjuuteen, josta fantasian kautta pääsimme [valitettavasti?] kerran irtautumaan [ei tietenkään ilman vakavia traumoja] kohti ikuisuutta/‘jumaluutta’. Nyt tuo ikuisuus-jumaluus näyttää kuitenkin älymme käsissä muuttuvan täydelliseksi koneeksi: J/jumalan ‘malliksi’ eli epäjumalaksi.

. 

Mutta kuten jo Anaksimandros [myös juutalaiset oppineet joskin hiukan eri syistä] ‘tiesi’: ‘Mistä olioilla on syntynsä, siihen tapahtuu myös niiden häviäminen velvoitteen mukaan: ne näet korvaavat ja kostavat toisilleen oikeudenloukkauksen aikajärjestyksen mukaan’ [filosofian syntysanat]. Selkokielellä sanottuna tämä ei ole muuta kuin kaiken evoluution [luomisen, syntymisen] perimmäinen tarkoitus ja päämäärä: ‘mit’ ikään syntyköön, se omiaan vain on häviöön’, kuten Faust replikoi. - - Anaksimandroksen ajattelu sisälsi metafyysistä moralisointia, mutta kuten me jo nykyään ‘tiedämme’ [mikäli uskallamme sen tunnustaa], on evoluutio sekä hyvän ja pahan [jopa huonon] tuolla puolen että vailla mitään päämäärää.

. 

Tässä kohtaa pitää ehdottomasti muistaa, että koneet eivät ‘synny’ [katoavaisen muutoksen biologinen alku] vaan ovat tavallaan ikuisia artefaktoja kuten Platonin ideat tai monoteismin Jumala, joka ei luomisessaan kuitenkaan ollut riippuvainen edes ikuisista ideoista tai ylipäätään logiikan eli ihmisjärjen ‘pakkopaidasta’. Näin ollen siinä missä ikuiset ideat ovat ‘teknisesti’ eli rationaalis-kausaalisesti täydellisiä, siinä Jumala oli kaikkivaltiudessaan jotain täysin muuta – jotain, millaiseksi kone ei koskaan voi tulla, koska ‘Hän’ on myös luonnon kausaliteetin luoja eli absoluuttinen vapaus ja tahto [II, III].

. 

II

Me ‘luodut’ [edes ihmiset] emme ymmärrä Jumalan absoluuttista vapautta, koska se on järjen kannalta ratkeamaton ristiriita eli antinomia ~ äärellinen ei voi ymmärtää ääretöntä eikä ajallinen ikuista kuin symbolisesti. Niinpä vapauden kokemus on ‘todellinen illuusio’, jota ‘ilman’ [lainausmerkit, koska en ymmärrä, mitä merkitsee olla ilman vapautta] ei ole olemassa rationaalista päättelyä.

*

Kyseessä on samalla absoluuttinen paradoksi, koska vapauden ‘ytimestä’ löytyy seksuaalinen halu tai formaalimmin ilmaistuna informaation kopioitumisen ja siirtymisen deterministinen pakko. Näin siis maailmaan itseensä sisältyvä dynaaminen elementti [liike, muutos] saa ihmisen kielellis-käsitteellisen kehityksen myötä transsendentaalisena koetun [dialektis-strukturaalisesti konstruoidun] vapauden ‘ulottuvuuden’ [ei-ulottuvaisuuden/vrt. Descartes’n cogito].

.

Aiemmin täysin vaistonvaraisen eli syklis-deterministisesti vaikuttavan entsyymi-toiminnan pakottaman ihmisen halu ei hämmästyttävää kyllä enää välittömällä tavalla suuntaudukaan kohteisiinsa täysin automaattisesti vaan pysähtyy – ei enää ajan, paikan ja affektin täydellisesti ehdollistamana vaan ikään kuin ‘ikuisuutta silmällä pitäen’ [sub specie aeterni] arvioimaan oman ‘halunsa, tahtonsa ja ‘olotilansa’ ‘laatua, merkitystä ja mielekkyyttä’ suhteessa halun kohteisiin ja suhteessa itseensä.

. 

Tämä on biologisessa evoluutiossa jotain täysin uutta - ja lopultakin tarpeetonta, mikäli evoluution ainoa tarkoitus [tietenkään evoluutiolla ei ole mitään erityistä tarkoitusta; vain ihminen kuvittelee niin] on ainoastaan ‘suosia ja auttaa’ [nämäkin ovat tietysti antropomorfismeja, koska evoluutio ei ‘suosi, auta eikä syrji’ ketään: se vain ‘antaa’ (ei se anna vaan/) eli tekee (ei se tee mitään, koska tekeminen on subjektiivista toimintaa eikä evoluutio ole subjekti) muutoksen puitteet mahdollisiksi ja joskus [sopeutujan löytämän‘ratkaisevan (lisääntymis)edun’[?] vuoksi’) ehkä hiukan helpommiksi ~ ‘sopeutuvimmat selviytyvät’] niille, jotka pystyvät parhaiten sopeutumaan olosuhteisiin ja siten turvaamaan lisääntymisensä [evoluution liikettä voisi näin ollen kuvata ‘funktionaalisena tautologiana’].

.

Mutta välittömän halun irtoaminen affektiivisesta ruumiistaan ja havaituista kohteistaan ei enää suoraan ‘palvele’ lajinsäilymistä, vaikka se toki sitäkin tekee. Tällä tavoin ihminen vähitellen mutta peruuttamattomasti alkaa siirtyä luovan fantasian maailmaan, mikä prosessi ei siis ainakaan suoraan ja välittömästi toimi lajinsäilymistä varten vaan ruokkii viime kädessä vain fantasiaa itseään. Siten fantasia irtautuu autonomiseksi ‘projektikseen ja alueekseen’ aivan samassa mielessä kuin tekniikka [paljon myöhemmin] ‘karkasi’ käsistämme kuin se entinen mopo. - - Näin syntyivät ensin käsityöstä taide, havainnoivasta ja päättelevästä ajattelusta filosofia, myöhemmin [siirtyessämme 1300-1600 luvuilla universalismista nominalismiin ja voluntarismiin] kokeellis-matemaattinen tiede ja moderni tekniikka sekä ei-ekspressiivinen estetiikka poiesiksen yhä monimutkaisempina ja mimesiksestä irtaantuneina muotoina.

.

III

Jumalan vapaudessa ei ole kyse Platonin universaalien ideoiden muistelemisen, stoalaisten ehdottoman varman katalepsiksen, Spinozan pelkästään positiivisten passioiden, Hegelin hengen fenomenologian/evoluution ‘täyttymisen’ tai Marxin deterministisen luokkataistelun tuottamasta ‘vapaudesta’ [1], jotka itse asiassa ovat vapauden täydellisiä vastakohtia [koska ne lopulta ‘uhraavat’ yksilön redusoimalla sen ideoihin (tai Jumalaan pelkkänä Ideana) tai bio-fysikaaliseen ‘tyhjyyteen’] vaan yksilöllisesti koetun kairos-hetken ilmentämästä vapaudesta – Tapahtumasta, ‘jossa’/’jolloin’ ikuisuus tunkeutuu aikaan ~ äärellinen ihminen kohtaa ‘itseään menettämättä’ [2] itsessään äärettömän ikuisuuden ~ jossa singulaarinen erottautuu pluraalisessa kuitenkaan kadottamatta pluraalista [3, 4, 5].

. 

Tällaista hetkeä subjekti ei voi intensiivisimmillään jakaa kenenkään kanssa [6], vaikka sen voi kokea vain ‘toisten’ [‘ulkomaailman’] kanssa [myös fantasia representaationa on käsitteellisesti joskaan ei kokemuksellisesti ‘ulkomaailmaa’]. Ja juuri tämän ‘hetken’ vuoksi kristinusko ja [varauksin] Fichte, Schopenhauer ja Stirner [myös Nietzsche] ovat ‘maltillisina solipsisteina’ oikeassa.

.

Itse määrittelisin niin, että Olio sinänsä = Tuleminen = Halu/Tahto = Fantasia = Tietoisuus = Ego + Egolle ilmenevät ilmiöt ja olennot. Tämä trivialiteetti on todellista ‘ylieläimellisyyttä’, joka on avoinna kaikille ‘vapaille ihmisille/hengille’ [mutta ei deterministeille tai ylipäätään materialistisille empiristeille, jotka ovat luonnon lakien ‘säälittäviä orjia’ ;\].

.

1] Sen sijaan Darwinin evoluutioteoriassa yksilöllä ja/tai vapaudella ei lajiin nähden ole pienintäkään itseisarvoa: yksilö on aina pelkkä evoluution ‘väline’: minkäänlaista ‘vapautta’ ei ole olemassa, sillä edes sopeutuminen ei ole vapautta vaan funktionaalista liikettä.

. 

2] Toisin kuin edellä mainituissa ‘vapauksissa’ tapahtuu ~ etenkin deterministinen, monistinen materialismi [stoalaisuus ja epikurolaisuus; Spinoza] ja naiivi empirismi [empirismi on aina enemmän tai vähemmän naiivia] sekä [varauksin] erilaiset objektiivisen idealismin ja realismin muodot [Platonia ja Hegeliä en täysin luokittele tähän metafyysisten ‘orjien’ sarjaan dialektisen asenteensa vuoksi].

 

3] Kuten äärimmäisessä antirealismissa ~ solipsismissa ja ‘systemaattisessa’ egoismissa tapahtuu [Berkeley, Stirner].

. 

4] Viitepisteinäni tällaisen kokemuksen ilmaisemisessa olkoon Aristoteleen tragedian kahtharis [sielun ‘puhdistuminen ja ylevöityminen’/vrt. kairos-hetki], Heideggerin Tapahtuma ja Aukeama [Ereignis, Lichtung/vrt. kairos-hetki], kristinuskon khalkedonilainen teologia [Jeesus ihmisenä ja jumalana] sekä ‘”materialisoitu ja sosialisoitu”’ solipsismi [huomaa tripla-lainausmerkit] ~ Egon absoluuttinen vapaus luonnon ja yhteiskunnan sosiaalisessa välttämättömyydessä.

 

5] Koska tämäntyyppisen ‘metafyysisen’ asenteen ja siten myös kaiken etiikan lähtökohtana on Egon vapaus [vastinparinaan nominalistien kaikkivaltias voluntaristinen eikä niinkään universalistien rationaalisiin lainalaisuuksiin sidottu Jumala] on Egon on opittava rajoittamaan itseään/vapauttaan, jotta sen vapaudella olisi ylipäätään mitään mieltä ~ kategorinen imperatiivi/Kant, Rawls].

. 

6] Sen vuoksi, koska identtisiä kollektiivisia kokemuksia ei yksinkertaisesti vain ole olemassa, vaikka rakkaus/orgasmi sekä uskonnollinen tai poliittinen joukkohysteria eri muodoissaan huijaisikin meitä näin ajattelemaan.

. 

7] Kuten jo on huomattu, kalastan kartesiolaisissa vesissä ja näyttelen kartesiolaisessa teatterissa. Mielestäni ulkomaailma on sekä hyödyllinen että vaarallinen keksintö, jonka yritämme saada toimimaan haluamallamme tavalla.

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/06/ao-pare-osa-2.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Macbeth

https://en.wikipedia.org/wiki/Heideggerian_terminology#Clearing

https://en.wikipedia.org/wiki/Heideggerian_terminology#Ereignis

http://en.wikipedia.org/wiki/Kairos

http://massthink.wordpress.com/2007/07/08/heidegger-twists-husserl-dasein-not-tego/

http://www.artinthepicture.com/paintings/Rembrandt/An-Artist-in-his-Studio/

Luottamuspula

 
Vihaatko sinä meitä Jeesus?
.
Jani Kaaro kirjoittaa Hesarin kolumnissaan:
.
Jos spartalaisia tai Aasian tiikeriäitejä ei lasketa lukuun, en tiedä toista kulttuuria, joka rajoittaisi ja säätelisi lasten vapautta yhtä paljon kuin omamme. Tulkitsit sitä miten päin vain, tämä vapauden puute palautuu aina tavalla tai toisella luottamuksen puutteeseen. Joko emme luota maailmaan; että se olisi hyvä lapsillemme.Tai sitten emme luota lapsiin; näemme heissä enemmän toteutumattomia pelkoja kuin toteutuvia mahdollisuuksia.- - Luottamuksen puute on periytyvää. Ihmisellä, johon ei ole luotettu lapsena, on pitkä tie oppia itse luottamaan ihmisiin. Kun luottamuksen puute siirtyy sukupolvelta toiselle, saamme aikaan tällaisen sääntöilijöiden maan. - - Jos siinä maassa opettajien ja oppilaiden väillä joskus räjähtää, siellä asuva kansa huutaa aina tiukempia sääntöjä ja kovempia rangaistuksia, kun oikeasti pitäisi kysyä, miten voisimme luoda molemminpuolista luottamusta.
.
1
Paitsi, että olen samaa mieltä Jani Kaaron kanssa, joka kirjoittaa taas erinomaista kolumnistiikkaa, olen eri mieltä hänen kanssaan. Samaa mieltä siinä, että noinhan asioiden pitäisi olla. Emme tarvitse lakia, koska laki itsessään on siirtynyt ihmisten sydämeen omantunnon ja luottamuksen äänenä. Uskallamme silloin ottaa riskejä toisten suhteen ilman riskivakuutuksia. Aito luottamus vallitsee, emmekä tarvitse pikkutarkkaa normistoa säätelemään ihmissuhteitamme ja kanssakäymisiämme, koska juuri nuo normit toimivat vääränlaisen autoritaarisuuden lähteenä. 
.
Epävarmassa ja sietämättömäksi muuttuvassa tilanteessa normeihin [säännöt, lait jne.] on liiankin helppo vedota, ja Kaaron mukaan ne samalla pitävät yllä ja jopa lisäävät sitä epäluottamuksen ilmapiiriä, joka ihmisten välillä pahimmillaan vallitsee. Normit ovat Kaarolle siis eräänlainen epäluottamuksen noidankehä eivätkä mikään turva aidon konfliktitilanteen hallitsemiseksi tai ennen kaikkea sen ennakolta ehkäisemiseksi. Kaaro väittänee päinvastoin, että normit itsessään tuottavat epäluottamusta ja konflikteja.
.
Kaaro on ilmeisesti kasvatus- ja yhteiskunta-anarkisti. Ehkä hän on myös jonkinlainen Jeesus-fani - tekisi mieli sanoa jeesustelija, ellei puhuisi perimältään täyttä asiaa. Minä vain en usko hänen utopiaansa. Hän on kuin ikihyveellinen Justine de Saden groteskissa ‘irstailuromaanissa’ eli jaksaa aina uskoa ihmisen hyvyyteen, vaikka miten kidutettaisiin. Marttyyri jos mikä - marttyyri joka roviolla palaessaan huutaa meille: te ette tuhoa ainoastaan minua vaan myös itsenne, vapautenne ja sielunne. Jumala antakoon teille anteeksi, sillä te ette näköjään tiedä, mitä te teette. Minä tiedän [tämän viimeisen lauseen hän todennäköisesti jättää sanomatta, jottei vaikuttaisi omahyväiseltä].
.
Toistan koko ajan: Kaaro on oikeassa, mitä tulee siihen, miten asioiden pitäisi olla. Mutta minä en usko häntä. En usko, että ihminen on sisimmältään niin hyvä ja ja niin hyväntahtoinen, että hän voisi kasvaa ja elää tässä maailmassa ilman selkeitä normeja tai jopa ilman minkäänlaista valtiokoneistoa, olkoonkin, että valtio on vallan, lain ja siten myös sorron institutionaalinen keskittymä. 
.
Minä uskon esimerkiksi John Rawlsin kantilais-liberaaliseen oikeudenmukaisuusajatteluun enemmän kuin mihinkään libertaristiseen vapausvouhotukseen, vaikka siis myönnän, että normit saattavat epäsuorasti ruokkia epäluottamuksen syntymistä ja epärelevanttia [ei-tarkoituksenmukaista] auktoriteettiin vetoamista. Mutta niin ruokkii pelkkä hyväntahtoisen naiivi ja sopimukseton luottamuskin tiettyjä mätämunia käyttämään luottamustamme hyväkseen ja tilaisuuden tullen pettämään sen. Eivätkä nämä ihmiset muuta tapojaan anteeksiantamuksemme ja hyvän tahtomme vaikutuksesta. He ovat siis pahoja.
.
Kaaro elää anarkistista utopiaa. Jopa siinä määrin, että joskus epäilen, josko hän on kokenut niin kovia lapsuudessaan ja nuoruudessaan, että hänen on aivan pakko kääntää kostonhalunsa mahdollista hyväksikäyttäjäänsä [kiusaajaansa, sortajaansa] kohtaan naiviksi luottamukseksi ja hyväntahtoisuudeksi kaikkia ihmisiä kohtaan, jottei pakahtuisi sieluaan kalvavaan vihaan.
.
On - jos ei täysin motiiviltaan [institutionaalisen [yleisen vai eliitin?] tahdon ilmauksena] niin ainakin intentioltaan [toiminnallis-tavoitteellisesti] - kaksi eri asiaa ymmärtää normit pakkona, jolla ihmisiä kontrolloidaan tai jopa uhataan sekä ohjeistuksena, joka antaa heille ymmärryksen siitä, missä kulkee hyvän ja sallitun käytöksen raja eli mikä on oikean käytöksen ‘moraalinen mitta’. 
.
Etenkin lasten ja nuorten ihmisten ei välttämättä ole aina helppoa tajuta, että se, mitä he sattuvat milläkin hetkellä haluamaan, ei ole mahdollista, sopivaa eikä sallittua. Normeja ja arvoja, joita lapsille ja nuorille tällöin opetetaan tai pitäisi opettaa, kutsutaan [mikäli Kaaro ei sitä jostain syystä satu tietämään] kasvatukseksi tai kasvatuksen enemmän tai vähemmän itseisarvoisiksi apuvälineiksi.
.
Jos Kaaro nyt kokee, että esim. Rawlsin lähtökohdiltaan kantilainen oikeudenmukaisuusteoria sisältää pakkoa, joka ruokkii ihmisten autoritaarisia luonteenpiirteitä ja että valtiolle ei pitäisi antaa edes sitä institutionaalista roolia, joka sille Rawlsin eroperiaatteen vaikutuksesta ihmisten ominaisuuksien suhteen väistämättä tulee, hän ajautuu libertarismiin, jossa valtiolla ei ole muuta roolia kuin toimia poliisina. Mutta Kaaro ilmeisesti menee vielä pitemmälle: hän kai pitää jopa poliisia tarpeettomana. Normit, lait, säännöt ja siis poliisikin aiheuttavat ihmisissä reaktion, joka ruokkii epäluottamusta kanssaihmisiä kohtaan. 
.
Joko Jani Kaaro on paranoidi tai sitten hän ei ole kerta kaikkiaan ymmärtänyt ihmisluontoa ja normien välttämätöntä merkitystä ihmisyhteisön koheesion kannalta, mikäli hän nyt sellaista kuin ryhmän integraatio juurikaan noteeraa, koska vapaat, hyväntahtoiset ja toisiaan kohtaan luottamusta tuntevat ihmiset eivät kuulemma halua sääntöjä synnynnäisen[?] keskinäisluottamuksensa kierouttamiseksi ja vääristämiseksi.
.
2
Jeesus Nasaretilainen oli vapaa mutta silti [yleensä] hyväntahtoinen ihminen ja saatamme herkästi olettaa, että hänen hyväntahtoisuutensa kumpusi juuri hänen vapaudestaan juutalaisen lain orjuudesta ja uskosta Jumalan armoon [rakkauteen]. Mutta mitä Jeesus sai palkakseen siitä, että luotti ihmisiin, heidän vapauteensa ja hyvyyteensä? Häpeällisen kuoleman ristillä.
.
Johtuen syystä tai pikemminkin ehkä insentiivistä, jota en tajua (se onkin uskon asia), tämän teloituksen tuli olla todiste siitä, että ihmisellä on [imitatio christi] mahdollisuus hyvyyteen ja luottamukseen Kristuksen (Jumalan] kuoltua hänen syntiensä puolesta ja näin lunastettua hänen syntinsä. Tosin tällä tavoin jäimme ikuisiksi ajoiksi Jumalan velkaorjiksi, mutta onhan paljon miellyttävämpää olla velkaa ‘reilun armokaupan’ Jumalalle kuin shorttaaja-paholaiselle[?]
.
Rohkenen de Saden Justinen ja jopa Jeesuksen lopunajallisen opin [paholaisen maailma on tuhoutumassa ja vain hyvät eli uskovat pelastuvat] esimerkkiin viitaten väittää, että Jani Kaaro ja hänen kaltaisensa anarkismiin rakastuneet hippiluonteet elävät samaa unta kuin nämä naivin hyvyyden marttyyrit ja väitänpä vielä lisää: he saattavat syvällä sisimmässään jopa hekumoida sillä, että heidät vielä joku päivä [uudelleen?] ristiinnaulitaan, raiskataan tai muuten vain häpäistään, mutta silti he eivät halua kostaa eivätkä he edelleenkään pidä tarpeellisena, että yhteiskunnassa olisi joitain sääntöjä, jotka ohjaisivat ihmisten käyttäytymistä ja tapoja – ei suinkaan – he eivät edelleenkään tarvitse mitään normeja/sääntöjä turmelemaan ihmisten hyvä tahtoa eli tekemään ihmisistä autoritaarisia.
.
Kysyn yhä uudelleen [minulla on tässä mielessäni eräs tietty ihminen (Jani Kaaro-fani), jonka nimeä en tietenkään paljasta], onko se olettamani viha, jota nämä muka auktoriteeteista vapaat ja toisiinsa luottavat ihmiset eivät tunnusta sisimmässään kytevän ja kalvavan, todellakin niin kauhea, että se täytyy yrittää totaalisti torjua tietoisuudesta, jottei se väistämättä ajaisi heitä itsetuhoon/-murhaan [kuten Jeesuksen kohdalla itse asiassa kävi]? 
.
Mitä näin fataalin trauman totaali-kielto heistä lopulta todistaa? Millaisia ihmisiä heistä onkaan tullut? Eikö heidän naiivi uskonsa anarkistiseen vapauteen alakin näyttäytyä perin oudossa valossa? Jospa kaiken [muka] tukahduttavan sääntö-normatiivisuuden ja siitä seuraavan kontrollin, kurin ja järjestyksen nihiloinnin [tuhoamisen] taustalla piilekin salainen toive tuhota näin saavutetun vapaan kaaoksen mukana koko ihmiskunta?! Sillä eikö tämä ‘vapaus’ kumpuakin äärimmäisestä vihasta elämää kohtaan?
.
Etenkin Nietzsche on kriittisesti kysynyt tätä asiaa kohdistaen kysymyksensä Paavaliin ja kirkkoisiin mutta ulottamatta sitä kuitenkaan itse Jeesukseen, jota hän piti aidosti vapaana joskin merkillisen ellei epäuskottavan pehmeänä tyyppinä [mitä Jeesus ei kuitenkaan mielestäni ollut].
.
Jani Kaaron ja Jeesuksen anarkistinen uni, kuten sanoin, on hyvin ylevää ja kunnioitettavaa laatua. Itsekin haluaisin sen olevan totta. Mutta Dostojevskin suurinkvisiittori opettaa meille, kuten hän ‘opetti’ myöhäiskeskiajan Jeesukselle, realismia, mitä tulee ihmisten kykyyn omaksua, elää ja kestää tämän saarnaamaa vapauden ja lähimmäisenrakkauden oppia. Ihmiset tarvitsevat ensin ihmeen, salaisuuden ja auktoriteetin [myös leipää]. Niitä he uskovat ja vasta niiden jälkeen heille voidaan kertoa kauniita tarinoita pyyteettömästä hyvyydestä, joka vallitsee jossain paratiisimaisessa tuonpuoleisuuden olotilassa, mutta johon me voimme jo täällä paholaisen valtakunnassa hankkia option treenamalla taivasolotilaa varten eli rakastamalla lähimmäisiämme ilman ehtoja [imitatio christi]. 
.
3
Minun mielestäni ihmiset voivat parhaiten luottaa toisiinsa siellä, missä he ovat sisäistäneet yhteiset normit, jotka säätelevät heidän affektejaan ja käyttäytymistään. Tällaiset normit ovat välttämättömiä [joskaan eivät tietysti aivan riittäviä] keskinäisen kanssakäymisen kannalta – eivät suinkaan jotain autoritaarisen mielivallan ilmentymää, koska ne ovat ihmisten itse itselleen asettamia [vrt. Kantin kategorinen imperatiivi, josta uusin syvällinen versio on Rawlsin ‘tietämättömyyden verho’].
.
Jani Kaaron yliherkkyys sääntö- ja normikulttuuriamme kohtaan on kyllä osittain vankastikin perusteltua, mutta mielestäni hän ei näe tilannetta tarpeeksi selkeästi ja oikeassa perspektiivissä vaan palauttaa ongelman pelkästään yksilötasolle ikään kuin makrotason muutokset voisivat aina alkaa vain mikrotason valinnoista. Entä jos makrotaso onkin jo niin pitkälle biopolitisoitunut mikrotasoon [yksilöitten uskomuksiin ja alitajuntaan], että yrityksemme irtautua normeista ja säännöistä voi tapahtua enää vain omaksumalla [tiedostamattomasti] kokonaan toisenlainen säännöstö, joka viruksen tavoin pitääkin meitä entistä tiukemmin otteessaan? [tällaista normien semanttista transformaatiota voisi kutsua topologiseksi dialektiikaksi; vrt. Möbiuksen nauha].
.
Annan esimerkkinä suhtautumisen terveyteen ja omaan kehoon. Mitä onkaan viime vuosina normitettu ja sääntöistetty enemmän kuin ihmiskehoa ja psykofyysistä hyvinvointia? Foucault on osunut aivan naulan kantaan: meitä normitetaan jatkuvasti ja yhä lisääntyvässä määrin mutta ei moraalisilla vaan normalisoivilla standardeilla. Tämä on nykykapitalismin henki: ihmisruumiista ja –psyykestä on tullut pääomaa, jota pyritään lisäämään, jotta jatkuva kasvu toteutuisi [ja jotta pystyisimme kustantamaan julkiset palvelumme, jotka ovat reilun kapitalistin ‘suurin’ menoerä ja ‘huoli’ - ?].
.
Kaaro siis lienee ymmärtänyt väärin, mistä ‘normikenkä’ todella puristaa. Kyse ei ole niinkään tapoihin liittyvistä eettisistä ohjeistuksista, joiden tarkoitus on turvata ja vahvistaa yhteisöllistä integraatiota [identiteettien välinen konsensus tai ainakin siedettävä modus vivendi] kuin erilaisia vaihdon mekanismeja edistävistä kontrollien ja itsekontrollien muodoista, joiden insentiivinä on [ikuinen] kilpailu yhteisöllisestä statuksesta [identiteettien välinen hierarkia]. 
.
Medikalisaatio on yksi tärkeimpiä tällaisen standardisäännöstö-manipulaation ilmentymiä. Ihminen on muuttumassa/muuttunut moraalisesta arvoyhteisö-subjektista esteettiseksi taloussubjektiksi. Toivottavasti ‘luottamusmiehemme’ kiinnittää enenevässä määrin huomiotaan tähän biopoliittiseen aspektiin, josta Carl Schmittiltä, Walter Benjaminita ja Michel Foucault’a vaikutteita saanut poliittisen juridiikan filosofi Giorgio Agamben on tehnyt omat [erittäin] pessimistiset johtopäätöksensä [Agambenista lisää myöhemmin]. 
.
Meiltä puuttuu luottamusta toisiimme, mutta se ei johdu niinkään moraalinormeista kuin eettisen itseymmärryksemme estetisoitumisesta alati muuttuviksi brändeiksi ja trendeiksi, joista on tullut normaaliutemme eli yhteisöllisen arvostuksemme ja hyväksyttävyytemme – selkokielellä sanoen: suosiomme ja [kaupallisen] menestyksemme takeita. 
.
Kun olemme pelkkiä kauppatavaroita [‘fetissejä’] toisillemme, lienee aivan samantekevää, arvostammeko toisiamme ihmisinä. Sillä tarvitseeko silloin, kun pitää toista ihmistä pelkkänä keinona/välineenä oman nautinnon saavuttamiseen [mikä on itse asiassa kaiken perversion alkulähtökohta], kokea myös syvää luottamusta häneen? Tuskin, koska vain sellaiseen, jota pitää päämääränä itsessään, voi luottaa. Silloin voi luottaa myös itseensä.
*
http://www.hs.fi/tiede/S%C3%A4%C3%A4nt%C3%B6ilij%C3%B6iden+maassa+tarjoilija+mittaa+ginin+viinamitassa/a1368408424824?ref=hs-hitaat-a-1
http://uskosiihen.blogspot.fi/

Olipa kerran pedagoginen auktoriteetti 3

Erittäin rauhallinen luokkahuone

.

1

Siirrän tähän päreeseen [luku 3] Takkiraudan/Ironmistressin blogin päreeseen 'Alppilan koulusokora II' kirjoittamani kommentin, jotta hiukan paremmin hahmottuisi minkä tyyppinen kanta minulla on sekä tähän yksittäiseen tapaukseen että kouluhäiriköintiin yleensä. Jokainen tapaus on tietysti oma juttunsa, mutta tiettyjä yleisiä linjoja on pakko vetää. Muussa tapauksessa selittelemme yksityiskohtia loputtomiin, mikä vatvominen estää selkeän päätöksenteon kysymyksessä 'saako oppilas solvata opettajaa vai ei'. Vastaus on jyrkkä ei. Tällaista päätöstä ja linjausta vasten voimme sitten nopeammin ja selkeämmin ottaa kantaa tähänkin häiriköinti- ja työntämistapaukseen. Kuten sanottu muussa tapauksessa viilataan loputtomiin pilkkua siitä, kuinka vahva kosketus oppilaaseen on sallittua voimankäyttöä ja kuinka vahva ei. Olennaista on tietää, miksi voimakäyttöön piti turvautua. Ja jos tuo syy on oikeutettu, se oikeuttaa myös työntämisen, kunhan siitä ei seuraa oppilaalle vammoja. Ei riitä, että olisi voinut seurata, koska ei seurannut. Seuraus-etiikkaan vetoamalla voidaan tässä ainoastaan sotkea puurot ja vellit eli olennainen ja epäolennainen. Jos opettajan solvaaminen on ehdottomasti kiellettyä, tuon kiellon noudattaminen on ehdoton velvollisuus jokaiselle oppilaalle. Tästä kun lähdetään, ollaan jo hiukan selkeämmillä vesillä.

.
2

Luin äsken Hesarin verkkosivuilta arvostamani [musiikki- ym.-] toimittaja Minna Lindgrenin kirjoituksen ‘Suuttunut aikuinen on säälittävä’. Mielestäni se heijastelee aika hyvin monien kaikkea mahdollista voimankäyttöä vastustavien [etenkin naisten?] logiikkaa tässäkin kouluhäiriköintitapauksessa. Lindgren kirjoittaa omista lapsistaan ja itsestään:
.

'Ylpeänä katselen nyt, kuinka he solmivat kengännauhansa ja menevät ajallaan vessaan, nämä koululaiseni. Mutta miltä minusta tuntuisi, jos he kertoisivat, että opettaja työnsi heidät suutuspäissään ulos luokasta?
Minua tietysti hävettäisi. Melko pian, kesken vapaan kasvatustuokioni, muistaisin, miten minut heitettiin 70-luvulla ulos luokasta.
Yleensä siihen riitti opettajan kyllästynyt käsky. Joku teki sen anteeksi pyydellen ja yksi aina tarttui niskasta kiinni.
Englanninopettajan ei tarvinnut työntää minua ulos, sillä hän heitti huolellisesti höyrykiharrettuun päähäni märän sienen, ja kun käänsin kajalkatseeni kateederille, lensi naamalleni liitu.
Tuo oli kevennys. Minua oli syytäkin ojentaa, enkä ole siitä katkera. En tiedä vielä mitään niistä ongelmanuorista, joista kaikki tuntuvat tietävän kaiken, kun vaativat opettajille kovempia otteita kuin jääkiekkotuomareille.'
*
Siis mitä? ‘Minua oli syytäkin ojentaa, enkä ole siitä katkera’. Mutta opettaja ei silti saa käyttää voimaa eikä suuttua – niinkö? Missään tapauksessa? Entä onko suuttuminen sama asia kuin mikä tahansa kurinpidollinen toimenpide? Enkä tarkoita nyt pelkästään sienellä ja liidulla heittelyä. - - Oliko sinulla Minna joku oma yhtenäinen, selkeä ja mieluummin kohtuullisen ristiriidaton mielipide tästä asiasta? Nyt en sellaista pysty löytämään, vaikka miten luovasti ja samalla itseäni hilliten venyttäisin tulkintaa. 
 .
 Loputtoman vatvomisen ja/eli seurauseettisen modaliteetti-saivartelun [‘jos hän olisi työntänyt oppilasta hiukan kovempaa, niin tämä olisi kaatunut portaikkoon ~ siis: hän melkein työnsi oppilaan portaikkoon ~ siis: hän oikeudellisesti katsoen aiheutti sellaisen vaaratilanteen, että hän oikeastaan työnsi oppilaan portaikkoon’] välttämiseksi on syytä asettaa tämän kaltaisen ‘regressio/progressio’-päättelyn estämiseksi sääntö, joka sanoo: “oppilaan saa ‘tiettyjä menettelytapoja’ noudattaen poistaa luokasta välittömästi, jos hän solvaa opettajaa tai toistuvasti häiritsee opetusta opettajan huomautuksista huolimatta [3:n  huomautuksen jälkeen]”.
.
Ymmärtääkseni Alppilan koulun tapauksessa kummatkin kriteerit täyttyvät. ‘Tietyistä menettelytavoista’ en tässä yhteydessä kirjoita sen enempää. Mutta jos oppilaitten annetaan olettaa, että he voivat rangaistuksetta’ perseillä’ luokkahuoneessa miten sattuu, on annettu väärä signaali, jota ‘lahjakkaimmat’ häiriköt auliisti käyttävät hyväkseen sekä opettajan opetusta että siihen keskittyvien oppilaiden opiskelua [tahallisesti tai tahattomasti] sabotoidakseen. Muualla yhteiskunnassa tällaiset järjestyshäiriköt passitetaan yleensä putkaan, jos eivät puheesta tokene. Mutta siellä muualla yhteiskunnassa avoin häiriköinti onkin kiellettyä ja poliisin kontrollin alaista. Koulussa ja etenkään opetusvirastoissa sen sijaan ei tunnuta enää tiedettävän edes sitä, kuka voi lopulta päättää [paitsi Suuri Juristi] kurinpidollisista toimenpiteistä puhumattakaan siitä, onko tällä ‘kuka-hän-sitten-lieneekään’ edes oikeuksia päättää, vaikka häneltä [mikäli kyseessä on luokanopettaja] opetusvelvollisuutta noudattaakseen tällaista päätöksentekoa vaaditaankin. 
.
Pitää siis muistaa, että voimme rationaalisesti vaatia vain sellaisten velvollisuuksien noudattamista, mikä on meille mahdollista ja mihin kykenemme. Muussa tapauksessa lain ratifioima velvollisuus on tyhjä kirjain, ja Alppilan koulun tapauksessa näyttääkin siltä, että opettajalta on yhtäkkiä viety oikeus ja siten mahdollisuus toimia juuri sen velvollisuuden mukaisesti, jonka noudattamista häneltä kuitenkin laissa vaaditaan ja jonka suorittamisesta hänelle osaltaan myös palkka maksetaan. Kaksoissidos. Umpikuja. 
.
Sen sijaan oppilaalle esitetty vaatimus ja velvollisuus olla aiheuttamatta häiriötä opetukselle ja ehdoton kielto solvata opettajaa eivät ole oppilaalle mahdottomia velvollisuuksia noudattaa. Itse asiassa ne ovat kaiken oppimisen ja kasvamisen eli oppilaan persoonallisen kehittymisen ja edistymisen perusedellytyksiä, jotka opettajan velvollisuutena on turvata - tarvittaessa voimankäytöllisesti 'kohtuullisia' kurinpidollisia menettelyjä käyttäen. Jos 'kohtuullisista kurinpidollisista menettelyistä' ei kuitenkaan päästä koulussa yksimielisyyteen, sinne lienee paras hankkia erityisiä järjestyksenvalvojia, joilla on erilliset valtuudet poistaa häirikkö luokasta voimakeinoja käyttäen. Ja jos häirikköä ei järjestyksenvalvojienkaan [joilla ei ole poliisin valtuuksia eikä välineitä] toimesta saada ulos luokasta, hälytetään paikalle virkavalta, jolta eivät keinot ihan  heti lopu. - -  Tällainen visio näyttää tietysti täysin absurdita, mutta jotain hyvin absurdia on tässä nykyisessäkin kukkahattujen moralisointi-linjassa, joka kuten sanottu johtaa kurinpidolliseen kaksoissidokseen eli umpikujaan. 
.

3

Rauno Rasanen said...

.

'Täältäpäästä iso hali molemmille.’

.

Jos et nyt olisi taas kerran noin siirappimaisen tekopyhä. Ihan kuin jäisi hilloa sormiin, kun lukee tuon halituksen. Slitsis. Silti [?] sulatan rivien välistä vahingoniloisen ja riveiltä luettuna sosiaalipornoisen juttusi kohtalaisen [?] hyvin, koska olen tottunut [?] linjaasi ja koska tämä tapaus [kuten olen itse erittäin yleisellä ja poleemisella tasolla arvioinut] tosiaan heijastelee paljon suurempia kuvioita kuin, miltä päälle päin näyttää.

.

Oma diagnoosini on yhtä nopea kuin ‘varmakin’. Pojan äiti on liittoutunut sen opetusviraston troll-häxan kanssa [jonka nimeä en tietenkään tiedä] miesopettajaa vastaan. Huolimatta kasvaneesta sympatiastamme poikaparkaa kohtaan [joka on transferoinut (ks. psykoanalyysi) pahan olonsa tukevaan (ei läskiin) miesopettajaan], olen sitä mieltä, että opettaja silti on toiminut periaatteessa juuri niin kuin tuossa tilanteessa on paras toimia, sillä yksikään oppilas, taustastaan riippumatta, ei ole oikeutettu solvaamaan ainuttakaan opettajaa julkisesti luokkahuoneessa. Solvatkoon vaikka niissä keskusteluissa, joita käydään opetustilanteen ulkopuolella. Niissä voi päästää liikoja höyryjä pihalle, vähän viilentyä ja selvittää omaa päätään ja yrittää sitten arvioida tilannetta. Sen sijaan luokkahuone opetustilanteessa on ehdottomasti ihan eri tarkoitusta varten. Oppilas, joka siellä pimahtaa samaan tapaan kuin tämä poika, pitää toimittaa ulos.

.

Mutta jos nyt mm. juutuubissa nähty työntäminen on opettajalta kielletty [vaikka hän voimaa muka lain mukaan saakin käyttää (esimerkiksi hypnoosia?)] niin tarvitaanko näin ongelmallisten ja tulkinnanvaraisten tilanteitten ehkäisemiseen sittenkin esim. erillisiä järjestyksenvalvojia, jotka toimivat myös ikäänkuin linkkinä opettajan/koulun ja poliisin välillä? Se on luultavasti huono [ja ‘ylireagoitu’] ratkaisu koulu- ja opetusilmapiirin kannalta, mutta hyvä ei ole nykyinenkään tilanne, jossa vanhempien on mahdollista provosoida [kiristää?] opetusviraston kukkahatuilta omia hysterioitaan tukeva päätös.

.

PS. Suuri Juristi päättäköön [tuomariäänin 3-2] taas siitä, kuka tässä on oikeassa, kun me itse emme voi emmekä osaa. Paljon pusuhaleja syyttömille. Syyllisille hapanta hilloa.

.

PPS. Onneksi meillä on sentään fiksu opetusministeri, mutta ei ole mikään helppo tilanne hänellekään tämä.

*

http://takkirauta.blogspot.fi/2013/04/alppilan-koulusokora-osa-ii.html

http://www.hs.fi/sunnuntai/Suuttunut+aikuinen+on+s%C3%A4%C3%A4litt%C3%A4v%C3%A4/a1305668338572?ref=hs-hitaat-e-2

http://fi.wikipedia.org/wiki/Minna_Lindgren

http://yle.fi/uutiset/opetusministeri_haluaa_tarkennuksia_opettajien_voimankayttooikeuksiin/6575022

http://yle.fi/uutiset/neljan_kylakoulun_ovet_sappiin_hameenlinnassa/5879831

'Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee' [?]

http://www.hs.fi/ulkomaat/Opettajan+solvaaminen+on+Puolassa+rikos/a1365747576095

Ihmisen tie täydelliseen riippuvaisuuteen teknologisista järjestelmistä eli miten vapaudesta tuli hyödyllistä ja nautinnollista orjuutta.

Jumala painaa enteriä ja ihminen alkaa toimia.  

Tekniikka eli teknis-matemaattiset järjestelmät kehittyvät jatkuvasti ja väistämättä. Ihminen ei kehity. Ihminen muuttuu koneeksi. Kone ei muutu ihmiseksi. Ihminen on teknologisten järjestelmien orja. Vaihtoehtoa ei ole. Vapaus on orjuutta. Orjuus on vapautta.


Automatisoi tämä

Radio 1/Eurooppalaisia puheenvuoroja/ Juha Kulmanen/26.10
*
Algoritmit ovat tulleet hallitsemaan maailmaamme, sanoo amerikkalainen Christopher Steiner. Hän on juuri julkaissut teoksensa, jossa kerrotaan kuinka elämänalue yksi toisensa jälkeen pystytään siirtämään algoritmien hoidettavaksi.
Huhtikuussa 2011 eräs amerikkalainen biologi huomasi hämmästyksekseen, että hakiessaan sähköisestä Amazon- kirjakaupasta yhtä akateemisissa piireissä suosittua hyönteisiä käsittelevää kirjaa, joka yleensä maksoi 30 – 40 dollarin väliltä, kirjasta pyydettiin kuitenkin tähtitieteellistä summaa, lähes kahta miljoonaa. Kohta summa nousi yli kahden miljoonan ja lopulta yli 23 miljoonan dollarin, yhdestä kirjasta, mutta postituskulut olivat edelleen vain alle neljä dollaria.
”Miksi Amazon myi yhtä vanhaa hyönteisten genetiikasta kertovaa kirjaa lähes 24 miljoonalla dollarilla? Oliko siitä tullut yhtäkkiä osa miljardöörien keräyskokoelmaa? Sisälsikö se jotain vihjeitä jostain aarteesta vai oliko siitä tullut kirjojen Châteu Latife Rothschild? Se mitä oli oikein tapahtunut, oli että algoritmi, jonka avulla säädellään kirjojen hintoja, oli määrännyt hinnoittelemaan teoksen vähän kalliimmaksi kuin millä kilpailijat sitä myivät. Toinen algoritmi puolestaan aina nosti hintaa vastatessaan toiseen hinnan nousuun. Ja tämä jatkui niin kauan, että kirja oli yhtä kallis kuin kattohuoneisto Manhattanilla. Tilanne ei normalisoitunut ennen kuin ihminen puuttui peliin ja pysäytti menon.”
Kyseessä oli siis algoritmien ohjelmointivirhe, josta Forbes-talouslehden entinen toimittaja ja nykyinen yrittäjä-kirjailija Christopher Steiner kertoo uudessa kirjassaan `Automate This ´ eli `Automatisoi tämä, kuinka algoritmit tulivat hallitsemaan maailmaamme`. Äsken kerrottu sinänsä harmiton pieni kohtaus ei Steinerin mukaan ollut ainoa, vaan paljon vakavampia on sattunut. Esimerkiksi toukokuussa vuonna 2010, samaan aikaan kun maailma keskusteli Kreikan velasta, säästöistä ja ensimmäisistä mellakoista. Vajaassa viidessä minuutissa Wall Streetin osakekurssit putosivat lähes tuhannella pisteellä ja melkein 1000 miljardia dollaria rahaa hävisi sähköiseen avaruuteen. Mutta melko pian tapahtuneen jälkeen kurssit alkoivat nousta takaisin vielä nopeammin kuin olivat pudonneet alas. Ja ne nousivat, sillä myös kaikki mahdolliset meklarit olivat jo huutamassa osta-käskyjä. Markkinat olivat joutuneet turbulenssiin mutta oikein kukaan ei tiennyt että miksi. Eikä siitä vieläkään ole täyttä yksimielisyyttä mitä tapahtui, mutta Steinerin mukaan monia selityksiä löytyy:
”Yksi varteenotettava syy löytyy Kansas Citystä, jossa erään rahamarkkinatoimijan algoritmi myi yli 4 miljardin dollarin arvosta osakefutuureja liian nopeasti potkien samalla muita algoritmeja tekemään saman. Jotkut puolestaan syyttävät tuntematonta osakevälittäjäryhmää, joka tietoisesti halusi osakkeitten arvon putoavan ja käytti hyväkseen tähän tarkoitukseen yhteen sovitettuja algoritmeja. Jotkut uskovat, että kyseessä oli vain vanhanaikainen paniikki, joka muistutti vuoden 1929 pörssiromahdusta. Kuitenkin varmaa on se, että markkinat eivät olisi voineet elää sellaisella nopeudella ilman algoritmeja, jotka toimivat riippumatta ihmisistä ja voivat toteuttaa osakekaupan kaikki toimenpiteet alle sekunnissa. Algoritmit hallitsevat markkinoita.”
Algoritmi on alkujaan vanha matemaattinen käsite, jonka juuret mahdollisesti johtavat jonnekin muinaiseen Persiaan. Kyseessä on äärellinen joukko täsmällisiä, suoritettavissa olevia ohjeita, jotka ohjaavat päätehtävän suoritusta. Digitaalisella tietokoneajalla tätä on vasta voitu hyödyntää laajasti ja kokonaisvaltaisesti ja kiihtyvällä tahdilla.
Christopher Steiner kertoo kirjassaan Automatisoi tämä kuinka oli päädytty tilanteeseen, jossa jo 60 prosenttia kaikesta osakekaupasta Yhdysvalloissa ja lähes sama osuus Euroopassa ja Aasiassa, käydään algoritmien välityksellä.
Laajamittaisemmin tämä sähköisesti ohjelmoitu kaupankäynti alkoi jo vuonna 1987 kun Budapestissa toisen maailmansodan oloihin syntynyt ja myöhemmin Yhdysvaltoihin itsensä siirtolaiseksi keplotellut Thomas Petterffy keksi keinon päästä kiinni Wall Streetin osakekauppoihin silloisella IBM:n valmistamalla yksittäisellä tietokoneella. Hän skannasi kameran avulla tietokoneruudulta osakepörssitiedot ja käsitteli niitä kehittämällään algoritmipohjaisella tietokone-ohjelmalla, syötti sitten jalostetut tiedot Wall Streetin kaupankäyntijärjestelmään ja alkoi vähitellen kerätä voittoja. Tämä unkarilainen pakolainen käynnisti siis tapahtumaketjun, joka on tehnyt hänestä itsestään upporikkaan ja toi ennen vuoden 2008 pörssiromahdusta tuhannet ja taas tuhannet lahjakkaat koodaajat eli tietokoneohjelmoijat toimimaan pörssimaailman ytimeen.
Heille maksettiin huimia palkkoja kunnes finanssimaailman luhistuminen potki suurimman osan heistä ulos. Mutta he olivat ison osan työstä jo ehtineet tehdä.
”Kilpailu Wall Streetin algoritmien välillä oli käynyt niin omituiseksi, että oli päiviä jolloin 40 prosenttia amerikkalaisesta kaupasta käytiin kahden NYSE:n ja Nasdaqin puitteissa toimivan keskilännessä sijaitsevan lähes tuntemattoman yrityksen välillä. Toinen niistä, Getco, oli Chicagosta ja toinen, Tradebot, Kansas Citystä. Kummankin firman palveluksessa oli maailmanluokan hakkereita ja insinöörejä, joiden tehtävänä oli keskittyä voittoihin, jotka olivat usein vähemmän kuin yksi sentti osakkeelta. Getco ja Tradebot pyörittävät tuhansia algoritmeja, jotka etsivät markkinoilta sen pienimmänkin mahdollisuuden tehdä tuottoa. Näiden kahden lisäksi on tuhansia muitakin sekä pieniä että keskisuuria yrityksiä, jotka ovat olemassa tehdäkseen samaa eli automatisoidusti web-robotin avulla ansaitakseen rahaa markkinoilla.”
Vaikka Lehman Brothersin konkurssin ja muiden markkinapyörteiden jälkeen suurin osa koodaajista on siis siirtynyt muihin tehtäviin, useimmat Piilaaksoon Kaliforniaan, sähköisen osakekaupan vauhti kiihtyy edelleen. Christopher Steiner kertoo kuinka Daniel Spivey nyt on rakennuttanut kalliin, uuden valokuitukaapelin Chicagon ja New Yorkin välille, ja sen ansiosta kaupankäynti nopeutuu sekunnin sadasosiin. Tiettävästi samanlaista vain huippunopeaan sähköiseen osakekaupankäyntiin soveltuvaa uutta valkokaapelia suunnitellaan vedettäväksi myös Atlantin yli New Yorkin ja Lontoon finanssikeskusten välille. Mutta kaapelien rinnalle suunnitellaan myös mikroaalloilla eteneviä langattomia järjestelmiä.
Laajamittaisen sähköisen kaupankäynnin aloittaneen Thomas Petterffyn mielestä tilanne on mennyt liian pitkälle ja hän on vetäytynyt kilpajuoksusta pois.
Mutta pullonhenki on päästetty vapaaksi. Algoritmit vyöryvät kaikkialle. Steinerin mukaan enää ei oikein löydy elämänaluetta, johon algoritmit ja niihin perustuivat automatisoidut niin sanotut botit eivät tunkeutuisi.
Niiden varassa toimivat tietysti myös nykyiset internetjätit Google ja Facebook, jotka keräävät käyttäjistään kaiken sen tiedon minkä vain voivat.
Steiner kertoo useita muita esimerkkejä siitä mihin algoritmeja nykyisin sovelletaan. Esimerkiksi Beatlesin musiikin analysointiin tai vaikkapa Bach- botiin.
”Hittitehtaat eivät keskity vain popmusiikkiin. Ne ovat merkittäviä myös itse sellaisten mestarien kuin Beethoven, Mozart, Bach ja Händel teosten käsittelyssä. Mike McCreadyn ohjelmisto osoittaa kuinka kaikkien suosituimmat sävellykset muodostavat oman lajinsa.”
Musiikkialan suuri menestyjä on ollut kuitenkin Pandora, jonka arvo New Yorkin pörssissä oli vuoden 2011 lopussa yli 3 miljardia dollaria. David Cope puolestaan on luonut algoritmin, joka luo sinfonioita, oopperoita ja kuoroteoksia. Hänen algoritminsa musiikista on tullut niin hyvää että muusikot ovat jo säikähtäneinä kysyneet että mihin tämä johtaa.
Ihmisen käyttäytymistä on toki hyvin vaikea ennakoida ja ohjelmoida. Mutta yrityksiä on monella saralla. Yksi kiinnostavimmista Steinerin kirjan kertomista henkilöistä on suomalainen peliteoreetikko ja tietokoneohjelmoinnin professori Tuomas Sandholm, joka muutti Yhdysvaltoihin jo kauan sitten ja on kehittänyt mm. ohjelmistoa, jonka avulla munuaistensiirtoa tarvitseva löytää oikean luovuttajan. Hän on myös sukeltanut pokeripelimaailmaan, jossa liikkuu paljon rahaa, mutta on myös tavattomasti haasteita.
”Niin kuin markkinoillakin, pokeri sisältää pareja, väärennöksiä, teräviä ja tyhmiä kauppiaita, sisäpiiritietoa, ja kaikkien muiden tuhansien tekijöiden lisäksi vielä ikuisesti uhkaavan näkymän inhimillisestä irrationaalisuudesta.
Joten on hyvin järkeenkäypää, että professori, joka kesytti monimutkaiset markkinat omilla kehittyneimmillä algoritmeillaan voi hyvin kiinnostua maailman houkuttelevimmasta korttipelistä. Carnegie Mellon tietokoneohjelmoinnin professori Tuomas Sandholm on viettänyt jo yli puoli vuosikymmentä kehittääkseen algoritmin, joka pelästyttää parhaimmatkin maailman pokeripelaajat.”
Shakki on peli, jossa tietokoneohjelma päihittää jo ylivoimaisesti suurimman osan vastustajistaan. Mutta erityisesti viiden kortin pokeri sisältää niin paljon muuttujia, että algoritmin tehtävä on lähes ylivoimainen. Vai onko? Christopher Steinerin mukaan Sandholmin algoritmi löi vuoden 2012 alkupuolella kaikki vastustajansa, jopa ammattilaiset. Silti edessä on vielä pitkä tie.
”Sandholmin pokeriprojekti on osoittanut kuinka ja milloin ihminen voi tehdä irrationaalisen päätöksen saavuttaakseen epätodennäköisen lopputuloksen – kuten bluffatessaan pelaajaa, jolla on kädessään piilossa kunkkupari. Sen ennakoiminen kuinka ihminen toimii irrationaalisesti omaksi hyväkseen, on algoritmien yksi suurimmista vielä ylitettävistä muureista.”
Avopokerin pelaajien lisäksi on siis monia tavallisempia ammatteja, joita voidaan jo algoritmeilla korvata. Aiemmin yksinkertainen tehdastyö siirtyi suurelta osin halpatuotantomaihin, nyt se sielläkin aletaan jo korvata roboteilla. Mutta länsimaissa algoritmit korvaavat nyt valkokaulustyötä.
Lääkäri esimerkiksi, tai ainakin iso osa lääkärintyöstä voidaan ulkoistaa algoritmeille, kertoo Steiner. Monet työntekijän palkkaamiseen liittyvät seikat, työhönottopsykologin työt, voidaan myös siirtää algoritmeille, samoin nämä toimittajan työt. Algoritmit kirjoittavat jo erinomaisia juttuja esimerkiksi amerikkalaisten rakastamista Baseball-otteluista.
Chistopher Steinerin kirjaa lukiessa miettii, että mikä on huolestuttavinta amerikkalaisen elämänmuodon säilymisen kannalta? Sekö että Google on jo kehittänyt auton, jota ajetaan algoritmien avulla eikä ihmistä tarvita siihen enää ollenkaan?
”Googlen autot, joita voidaan ohjata täysin ilman ihmismatkustajia, ovat kulkeneet jo 200. 000 kilometriä ilman yhtään onnettomuutta. Laajalti raportoitu onnettomuus sattui Googlen autolle elokuussa 2011 kun ihminen oli ollut auton sisällä ohjaamassa.”
Vai uhkaako amerikkalaista elämänmuotoa Googlen automatisoitua autoa enemmän sittenkin se, että lakimiehet, nuo amerikkalaisen yhteiskunnan tukipilarit, voidaan korvata algoritmeilla. Tästä hyvästä haastan teidät oikeuteen.
”Yksi kalleimmista oikeudenkäynnin osista on käydä lävitse kaikki siihen liittyvät asiakirjat. Yritys- tai sopimusoikeuslainsäädännössä tapaukset voivat sisältää miljoonia sivuja tekstiä, joka pitää käydä lävitse. Tämän työn tekevät omilla silmillään usein nuoret juristit, joille maksetaan siitä 100 ja 200 dollarin tuntipalkan väliltä. Silmät voivat kuitenkin olla osa tietokonerautaa ja aivot voi korvata algoritmilla. Palo Altossa toimiva yhtiö Blackstone Discovery muiden joukossa on korvannut tämän työn algoritmeilla ja ne ovat myös halvempia kuin ihmiset. Aiemmin viisi miljoonaa maksanut yli 1,2 miljoonan sivun läpikäynti maksaa nyt vain 100.000 dollaria. Ehkä tämä selittää sen miksi vuonna 2012 oli vain 26000 työpaikkaa odottamassa yli 54000 USA:n yliopistoista vastavalmistunutta oikeustieteilijää. Mikään tällainen ei ole hyvä uutinen niille kymmenille tuhansille juristeille, jotka yrittävät ja haluavat löytää työtä. Oh, anteeksi vain, mutta annoimme juuri tämän työpaikan algoritmille. Algoritmit eivät vaadi sairausvakuutusta tai lupausta siitä että siitä myöhemmin tehdään toimiston osakas.”
Algoritmien tunkeutuminen osaksi jokapäiväistä elämäämme voi tuntua pelottavalta. Steiner kysyykin, entä jos Facebook ryhtyy rankkaamaan ihmisiä heidän nettiverkostoissa syntyvän vaikutusvallan perusteella. Yritykset voivat myös ryhtyä käyttämään algoritmeja paljon nykyistä tehokkaammin, esteenä ovat vain eettiset syyt. Entä jos etiikka pettää tai muuttuu rajusti? Joka tapauksessa meitä seurataan ja mitataan tulevaisuudessa entistä tarkemmin.
Christopher Steinerin kirjan Automatisoi tämä kokonaissanoma ei ole kuitenkaan yksiselitteisen synkkä.
Hän muistuttaa, että hyvät matemaattiset ja tietokoneisiin liittyvät taidot tuottavat edelleen enimmäkseen hyvää tulosta. Ja vaikka Wall Streetin finanssialan suuryhtiöt näitä lahjakkuuksia potkikin tukuttain pihalle vuonna 2008, se aloitti samalla hyökyaallonomaisen yritteliäisyyden vyöryn. Uusia palveluja ja yhtiöitä syntyy kuin sieniä sateella. Amerikkalainen unelma elää, mutta saa koko ajan uusia muotoja. Ennen kuin sekin kenties korvataan algoritmilla.

Juha Kulmanen

(Kirja: Chirstopher Steiner: Automate This. 2012)
*

http://yle.fi/radio1/asia/puheenvuoroja/algoritmit_38075.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Algoritmi

 http://en.wikipedia.org/wiki/Algorithm

Perustuslaillinen harha

United States Bill of Misconceptions and Confusions

I
Uudistettu ja korjattu lisäys perustuslakiin:
Rajoittamaton omistamisen oikeus/vapaus ja mahdollisimman laaja sananvapaus ovat sekä aksiomaattisesti [loogis-periaatteellisesti] että funktionaalisesti [tilastollis-kausaalisesti] ristiriidassa keskenään. Omistusoikeus ei edellytä eikä turvaa kaikkien ihmisten sananvapautta. Pikemminkin päinvastoin. Sananvapaus ei ole omistamisen eikä minkään muunkaan hegemonia-pyrkimyksen välttämätön ehto eikä riittävä syy vaan itsenäinen ja riippumaton oikeus.

II
Kirjoitettu kommentiksi Sammalkielen päreeseen Keskiluokan itsepetos.
*
Tämän päreesi teemat ja päätelmät, SK, olivat hyvin lähellä omaa kapitalismin ja porvarillisen tietoisuuden eli/tai kapitalistisen mentaliteetin kritiikkiäni.

Suurin osa kuluttajista ja tuottajista elää kapitalismissa 'sosiaalipsykologisen' tajunnan syvimpiin kerroksiin ulottuvan business-juridisen harhan vallassa.

Harhan nimi on lähes rajoittamattoman omistusoikeuden ja lähes täydellisen sananvapauden symmetrinen suhde. Toista ei muka voi olla ilman toista. Toisin sanoen jos rajoitat omistamisen ja ahnehtimisen määrän vapautta, rajoitat väistämättä myös sananvapautta ja päinvastoin.

Näiden kahden oikeuden suhde on kuitenkin asymmetrinen. Ne eivät toteutuakseen edellytä toisiaan.

Kapitalistit kuitenkin osittain tiedostamattaan [koska kapitalistisen tietoisuuden omaaville ko. symmetriassa on kyse luonnollisesta asiasta] mystifioivat asymmetrian vapauden monitulkinnallisuudella, joka toimii plutokraattien eduksi, sillä tottakai rikkaan sanavapaudella on lopulta aina enemmän todellista [rahalla ostettua] valtaa kuin köyhän vastaavalla vapaudella, joka rajoittuu lähinnä vaikutusvaltaan [äänestyksiin, mielenosoituksiin ja kansalaistottelemattomuuteen].

Kapitalistiseen perustuslakiin kirjoitettu omistamisen vapauden ja sananvapauden 'symbioottinen kytkös' synnyttää illuusion siitä, että meille kaikille on kyvyistämme ja kyvyttömyyksistämme tai sosiaalisesta asemastamme huolimatta/riippumatta juridisesti taattu tasa-arvoinen mahdollisuus kulutusnautintoon [ikäänkuin laki itsessään simbsalabim poistaisi lähtökohtiemme empiirisen eriarvoisuuden].

Harha ilmenee siinä, että jompaan kumpaan - joko rajattomaan omistamisen vapauteen/oikeuteen tai sananvapauteen puuttumisen väitetään automaattisesti ja välittömästi merkitsevän vapaan kulutusnautinnon oikeuden rajoittamista.

Juuri tämänkaltainen harha toimii yhtenä kapitalismin vahvimmista juridis-mentaalisista kivijaloista.

2
Minä sen sijaan ajattelen vakaasti, ettei sananvapautta pidä juurikaan [ei ehkä lainkaan] rajoittaa, mutta omistusoikeutta ja pääoman kahmintaa pitää - ja mieluummin kovalla kädellä.
.....
[Välittömästi esiinnousevia jatkokysymyksiä vaikeine ongelmineen kommentoin myöhemmin].

III
http://www.youtube.com/watch?v=fA51wyl-9IE
Richie Havens, Freedom [Woodstock, 1969]
*
http://sammalkieli.blogspot.com/2012/01/keskiluokan-itsepetos-kuva.html
http://en.wikipedia.org/wiki/United_States_Bill_of_Rights

Seurauspäättelystä päättelyseurauksiin

Tämä on tikkataulu etiikan harjoittelua varten. Sinulla on neljä tikkaa, jotka pitää heittää nelikentän ennalta ilmoittamaasi osaan. Kukin tikka edustaa jotain omaa näkökulmaasi etiikkaan. Kaikki tikat voi heittää samaankin neliöön, mutta näkökulma ja nelikentän kohde on siis ilmoitettava aina ennen heittoa. Tätä lajia kutsutaan seurauseettiseksi tikanheitoksi [vain seuraus, ei periaate, ratkaisee]. Siinä voi kehittyä todella taitavaksi. Nyt vain tikkaa heittämään ja kehittymään eettisesti. Elokuussa olet jo mestaritasoa.
*
[Kielimafian lisäys ja tarkennus toiseksi viimeiseen kappaleesen - klo:11.15]
*
Pärekommentti Ironmistressille hänen edellisessä päreessäni olevaan kommenttiin.

1
Ironmistress kirjoitti: Ei se nyt ihan noinkaan mene. Naisilla on oikeus käyttäytyä täsämälleen miten haluavat - juuri presiis niin sikamaisesti kuin me lystäämme.

Höpö höpö. Täyttä uho-bullshittia. Lutkista hiukan myöhemmin 14.6 kirjoittamasi päre Lutkat ja hampuusit esittää aivan toisenlaisen näkökulman aiheeseen. - - Taisit vähän kuohahtaa aluksi. Niin käy yleensä myös minulle sinun tekstiesi suhteen [en ole ainut].

2
Ironmistress kirjoitti mm.: Aikuinen ihminen osaa arvioida tekonsa ja niiden seuraamukset ja toimia sen mukaisesti.

Peräti yksinkertaista mutta täysin yksipuolista psykologista päättelyä. Kaikki kokemus-evidenssi osoittaa, että ihmiset erehtyvät, riskeeraavat liikaa, eivät kykene ennakoimaan tilanteita, antavat himojensa sumentaa arvostelukykynsä, ovat lahjottavissa jne.

3
Vapaus ilman vastuuta johtaa anarkiaan, olivatpa lait mitä tahansa. Vastuu ilman vapautta on semanttisesti tyhjä määritelmä. Se ei siis merkitse mitään eikä viittaa mihinkään inhimilliseen asemaan tai asiaintilaan. Koneen kutsuminen vastuulliseksi taas paljastaa, ettei näin sanova ole ymmärtänyt lainkaan po. käsitteen [tai koneen] käytön sääntöjä.

4
Olen ortodoksi-kristitty ateisti, en mikään buddhalainen kaappifasisti/-rasisti.

5
Tietyn ihmiskäsityksen perustalta tehdyt valinnat ovat olennainen osa liberaali-kapitalistista päätöksentekoa ja ihmiskäsitys on aina ideologis-moraalinen asenne [rationaalinen yksilö on aina itsekäs; - mutta suhteessa mihin ja miten; mitä itsekkyys siis merkitsee missäkin kontekstissa?].

6
Ajattelutapasi johtaa anarkismiin, joka/mikä puolestaan synnyttää militäärisen valtion, joka voi alunperin olla myös muodollisesti parlamentaarinen demokratia [USA esimerkkinä Agambenin State of Exception-tilasta]. En siis oikein ymmärrä, miksi valitat fasismin olevan ovella. Sinä itsehän olet mielipiteiltäsi vähintäinkin kaappifasisti ja kaappirasististi.

7
Mistä luulet lakien saavan uskottavuutensa? - Uskottavuus on eri asia kuin legitimaatio. Lainsäätäjä-poliitikko [vallanpitäjä] legitimoi tietyn sanktion [lain] enemmän tai vähemmän uskottavin perustein - arvoin ja normein.

Toisin sanoen legitimointi perustuu uskottavuudelle, jonka tukena käytetään tietysti rangaistuksen uhkaa, mutta pelkkä rangaistuksen pelko lopulta vain vähentää lain kunnioitusta, vaikka lakia ei sen takia uskallettaisikaan rikkoa. Mutta heti kun suurin osa väestöstä lakkaa lopullisesti uskomasta laki-auktoriteettiin, se romahtaa, kuten kävi kommunismissa.

Esimerkkinä myös radikaali vastarinta tietyissä arabimaissa, mikä kuitenkin on aitoon vapaudentahtoon perustuvaa 'rikollisuutta' toisin kuin USA:n sääntelemätön liberalismi, jossa pluralistista anomiaa [normittomuutta] heijasteleva vapaus-anarkia saa lutkaliikkeen kaltaisia mainos-bisneksen muotoja [lutkaliike tosiaan on eräs kerjäämisen muoto - siis raadollisinta kapitalismia]. USA:ssa vapauden määrä on ilmeisesti ylittänyt sen kuuluisan saturaatiopisteen ;\]

Sitäpaitsi teknokapitalismi on jo niin limittäytynyt lakikonteksteihin, että on liki mahdotonta määritellä juridisesti, mitä voidaan pitää rikollisena ja mitä ei-rikollisena kauppana/omistuksena, joten oikeussalista tulee ainakin talousrikollisuuden osalta pelkkä teatteri [mitä oikeus kuten koko sosiaalinen elämämme tietysti lopulta aina on: kirottu roolinäytelmä, jota Diogenes ja minä niin syvästi vihaamme].

Jos lailta puuttuu arvo- ja normi-uskottavuus, kaikkea voi ilman omantunnontuskia tehdä vapaasti, kunhan ei jää kiinni ['oikeat' rikolliset eivät koe syyllisyyttä - esimerkkinä Björn Wahlroos ja terroristit]. Tällaisessa tilanteessa ihmiseltä puuttuu sisäinen kunnioitus lain edustamia arvoja kohtaan, koska niitä ei ole kuin ehkä pelkkinä seuraamuksina jai hyötylaskelmina.

Teknisesti kapitalismi on juuri tällaista seuraamuslaskelmointia kysynnän ja tarjonna pelissä, mutta mikä tämän pelin oikeuttaa? Siihen kysymykseen annettu vastaus on aina eettinen ja myös kapitalisti vastaa siihen teoillaan eli riistollaan.

8
Ärsyttää ja jopa säälittävästi huvittaa tuo jatkuva postmodernismin nälvimisesi. Etkö jo ole tajunnut, että Euroopan intellektuaalis-mentaalinen evoluutio on ihan oikeasti ollut nihilismin kehityshistoriaa - ja että kapitalistinen teknokratia on yksi tuon nihilismin tärkein vaikutin modernismista lähtien.

Ja jos kristinuskon tai humanismin taantuminen heijastelee kyseistä nihilismiä, niin sinäkö pelastaudut tilanteesta ryhtymällä buddhalaiseksi, vaikka juuri buddhalaisuus sanoo kapitalismille epäsuoraan mutta väkivallattomuutta eunukkimaisesti preferoiden - kyllä?!

Ja silti sinä kritisoit kapitalismia vahvasti ja vakuuttavasti. Päätä nyt jo, mitä mieltä oikein olet. Mutta et sinä voi. Olet kiinni maallisessa tavarassa, mikä sinänsä on täysin ymmärrettävää ja jopa puolusteltavaa perheen kannalta, mutta olet joka tapauksessa ajautunut ristiriitaan, joka ei näköjään ratkea kuin fasismi- ja katastrofi-utopioihin turvautumalla [en kiistä niiden mahdollista oikeellisuutta, kuten en eräitä perhekonservatiivisia mielipiteitäsikään; - olemme tietyissä asioissa (minun perspektiivistäni) 'vaarallisessa' määrin samoilla linjoilla ;\].

9
Haluan huomauttaa, että mahdollisten siirtojen määrä logiikassa on paljon rajatumpi kuin shakissa - puhumattakaan pörssipelistä. Ja mikä hankalinta - yksi siirto implikoi useita seurauksia, joista sinä et näytä kuitenkaan paljon piittaavan [ymmärtävän?] silloin, kun olet farisealaisesti päättänyt polemisoida ja moralisoida kapitalismin, kaappirasismin ja kaappifasimin puolesta.

Olet itse [mikä pahinta] farisealainen nihilisti, joka kyllä ymmärtää, että seuraukset ovat aina pelkästään laskelmoitujen riskien realisoitumia - eivät koskaan moraalisia valintoja, mutta joka yhä silti perustaa oman moraalinsa tämän käsitteellisen ristiriidan varaan.

Moraalia ei voi valita. Se vasta moraalitonta ja nihilististä olisikin. Jos emme jo alunperin ja lopulta intuitiivisesti ymmärrä, mitä universaali moraali todella on [kuten ymmärsi härski Diogenes, jolle kaikki ihmiset olivat samanarvoisia], niin silloin moraalia ei ole olemassakaan, sillä mikään analyyttinen laskelmointi/ohjelmointi ei voi sellaista vakaumusta 'tulostaa' - puhumattakaan siitä, että tuo 'printti' iskostuisi suoraan sieluumme eikä vain paperille, josta aina tarpeen vaatiessa tarkistamme kuin manuaalista, että miten sitä moraalia nyt taas pitikään käyttää [laki-ohje ei ole sama kuin moraali].

10
On kategorisesti eri asia olla tappamatta sen vuoksi, että ihmistä nyt ei vain saa tappaa [ja tämä kielto pätee pelkästään kieltona - ilman perusteluja - ex nihilo] kuin, että kuolemanrangaistus ei esim. hyödytä yhteisöä niin paljon kuin elinkautinen vankeus.

Jälkimmäinen - eksplisiittisesti seurauseettinen asenne tosin luetaan moraalin piiriin kuuluvaksi ja toki se sitä moraalifilosofisesti onkin, mutta itse pidän tätä hyöty-seuraus-mittarointia ehkä kuvottavimpana tapana ajatella 'moraalisesti' - ikäänkuin puhuttaisiin karjasta, esineistä tai ylipäätään abstraktista sijoituksesta - ei lainkaan tietoisista ja tuntevista ihmisistä.

Olet mielestäni perusteellisessa ristiriidassa itsesi kanssa hyväksymällä seurauseettisen 'moraalin', mutta vastustat kuolemanrangaistusta jonkinlaisesta ihmisen pyhyyden lähtökohdasta käsin.

Minulle ihminen ei ole pyhä, vaikka kaikki ihmiset ovatkin samanarvoisia. Mutta käsky on pyhä ja velvoittava. Älä tapa!

Jos nyt edellisiin väitteisiini vedoten sanot, ettei käskyllä ole mieltä, jos siltä puuttuu uskottavuus [ihminen ei ole pyhä], niin minä puolestani väitän, että käsky eli auktoriteetti itsessään on pyhä niin kauan kuin minä siihen uskon, ja että juuri tuosta omasta uskostani ja valinnastani [desisionismin dilemma jälleen] seuraa se, että minä sitä kunnioitan ja tottelen.

Vasta sekundaarina perusteluna totean, että jos en halua itse tulla tapetuksi/teloitetuksi, niin mikä voisi oikeuttaa sen, että tapan toisen, jos hän on eksistentiaalisesti [mikä on hiukan eri asia kuin psykologisesti yksilönä] samanarvoinen kanssani? Ainoastaan vahinko itsensä puolustamisessa hyökkääjää vastaan, jolloin kyseessä on kuolemantuottamus, ei tappo tai murha.

Onko tällainen egoismin myöntävä ja egoismista lähtevä mutta egoismin ylittämiseen pyrkivä paroni-von-münchausen-perustelu pelkästään naamioitu egoistinen umpikuja vai ei, sitä en kommentoi, mutta tuolla tavoin ajatteluni tässä asiassa kuitenkin kulkee.
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2011/06/lutkaliike-ja-maailman-yo-joka-on.html#comments
http://takkirauta.blogspot.com/2011/06/lutkat-ja-hampuusit.html
http://www.jyu.fi/viesti/verkkotuotanto/yviperust/termikirjasto/velvollisuus_ja_seurausetiikka.html

Lutkaliike ja Maailman yö [joka on lähempänä naisen subjekti-luontoa reaalisena kuin miehen symbolista järjestystä lakina

Yrittäkääpä lutkat [te pikku bonobot ;\] paikkojanne näyttelemällä iskeä Schopenhauer ja Hegel - nuo riitapukarit, jotka eivät kuitenkaan Nietzschen mielestä loppujen lopuksi olleet ajatuksellisesti niin etäällä toisistaan kuin yleisesti oletetaan vaan riidoissa keskenään niinkuin veljekset riitelevät. - Nietzsche on osittain oikeassa ainakin siinä mielessä, että molempien ajattelun ytimenä toimii Energia - Schopenhauerilla Tahto, Hegelillä Henki. - - Ehkäpä lutka-bonobot ovat tuon energeettisen tahtohengen yksittäisiä ja villiintyneitä personifikaatioita - dionyysisen [siis nietzscheläisen] maailman feminiinisiä ilmiöitä [mainadeja?;\]. 
*
[Kielimafian lisäys osan II loppuun + korjauksia - 14.6]
*
I
Tämä päre on kommentti Ironmistressin kommenttiin päreessäni Onko naisilla oikeus käyttäytyä, miten he haluavat ilman vastuuta.
*
Ironmistress kirjoitti: Kyllä ja ei. Naisilla on kyllä oikeus käyttäytyä miten he haluavat. Mutta ei ilman vastuuta.
*
Jos naisilla on oikeus käyttäytyä, miten he haluavat, heillä ei tarvitse olla vastuuta tekemisistään. Jos heillä taas on vastuu tekemisistään, he eivät voi/saa käyttäytyä, miten haluavat.

Et voi erottaa ensimmäistä premissiä jälkimmäisestä ja liittää sitä takaisin ensimmäiseen mielesi mukaan - kun sinulle sopii. Silloin kyse ei ole vastuusta vaan edelleenkin jonkinlaisesta mielivallasta - [kyseinen käytäntö menee hyvin yksiin kapitalistisen 'moraalin' kanssa. Reilu kauppa kiinnostaa vain, jos sillä voi tehdä maksimaalisen voiton sosiaalisista vastuista piittaamatta (koska niitä ei ole), mutta tätä ei tietenkään sanota ääneen (paitsi Björn Wahlroos - tuo hirviökapitalismin rehellisin mies)].

Vapaus ja vastuu ovat toistensa edellytyksiä eli vasta yhdessä ne tekevät itsensä ja toisensa [eli tekojen moraalisuuden/moraaliset teot] mahdollisiksi käytännössä.

Tietenkin tämä on perin abstraktia puhetta, koska tosielämä sattumanvaraisuudessaan on aina paljon monimutkaisempaa kuin ajattelu, mutta pätee silti, kun ryhdytään puhumaan moraalista yleensä. On sitten toinen juttu, kenen arvojen, normien ja intressien mukaan vastuullinen käyttäytyminen määritellään.

Mutta näyttäisi olevan selvää, etteivät 'lutkat' ole ajatelleet tätä kysymystä loppuun asti - jos lainkaan. Nyt he joka tapauksessa käyttävät kaksoisviestintää, kuten naiset aina. Lutkille ei on kyllä ja kyllä on ei. Heillä on näköjään myös lupa kiristää tieten tahtoen kiimaiseksi kiihottamiaan miehiä niin paljon kuin sielu sietää [mutta juuri se on ihan oikeasti vaarallista - ennen, nyt ja aina].

Lutkien mielestä naiset ilmeisesti saavat kävellä vaikka pillu paljaana julkisissa tiloissa, mutta miehet eivät saa koskea heihin, vaikka juuri koskemista nämä naiset haluavat ja hävyttömästi [vai pitäisikö sanoa paremminkin hävyllisesti] pukeutumattomuudellaan provosoivat.

Lutkien puhe seksistä together-toimintana, eikä jonain, joka/jota tehdään toiselle, ovat pelkkää retoriikkaa, jolla peitetään lutka-ideologian hävytön itsekkyys. Juuri lutkat 'tekevät toisille jotain' saadakseen partnerin, jonka kanssa muhinoida together eli tarkoitus pyhittää keinot [oh fuck mitä tekopyhyyttä ja mikä kaksoissidos].

Jossain kuitenkin kulkee raja - toisin sanoen jossain tulee aina vastaan Laki, jota myös naisen on säädyllisyyden nimissä toteltava - niin maskuliinista repressiota kuin tuo laki muka edustaisikin. - - Tai sitten raiskaukset vain lisääntyvät [eikö tämä tosiasia mene viimeinkin lutkien kaaliin, sillä mies ei muutu - se nussii ainakin silloin, jos se kiihottuu/sitä kiihotetaan liikaa - - tai sitten se luultavasti jopa tappaa, jos sille ei anneta...]

II
Seksi ei ole sosiologisesta ja antropologisesta perspektiivistä katsottuna mikään leikin tai kiusaamisen asia vaan yhteisöllisyytemme integraation perimmäinen - sekä sitä vahvistava että sitä hajottava - voima, jota hallinnoimalla yhteisö integroituu sukulais- ja liittolaissitein [esim. insestisäännöt].

Mies hallitsee [väki]vallalla ja putkiaivoisella kaksiarvologiikalla [tosi-epätosi, joko-tai] - nainen hallitsee kaksoissidoksella eli käytännössä 'hysteerisellä syyntakeettomuudella' [sumealla logiikalla, sekä että], mikä merkitsee käytännössä, että nainen voi ilman perusteluja valita puolensa ad hoc omiin etuihinsa sopivalla tavalla.

Sekä miehen että naisen käyttäytymismallit voidaan johtaa heidän biologiaansa, joka toimii psykogeneettisesti erilaisen kehitystehtävän vaatimalla tavalla [PS.].

Zizek muistuttaa lacanilaisittain, että miehen ja naisen seksuaalisuus ja seksuaalisuuden kokeminen todella on erilaista. Mies yrittää samaistaa seksuaali-partnerissa halunsa fantasia-objektin ja halun todellisen objektin, mikä on psykologisesti väkivaltainen teko naista kohtaan [tässä, varsin oleellisessa asiassa Lacan ja Zizek (joita on syytetty fallosentrismistä ja sovinismista) mutatis mutandis ovat kuin ovatkin eräänlaisia feministejä!].

Nainen sen sijaan elää seksuaalisuuttaan ja seksuaalisuudessaankin enemmän narratiivisessa fantasiassa kuin todellisuudessa an sich - jota/mitä todellisuutta ei itse asiassa voi perimmältään edes kokea muuna kuin ahdistuksena, joka samalla sekä torjuu että ennakoi kognitiivisen ymmärryksen ylittävän kaoottisuuden: kokemuksen 'maailman yöstä' eli reaalisen kuilusta [esim. rakastetun/toisen silmien loputon syvyys: me emme tunne, kuka rakastettumme/toinen todella on - PPS.].

Tällainen kokemus on aina potentiaalisti läsnä, koska se on olemassaolomme perimmäisyys reaalisena ja siten subjektin skemaattinen 'syntyplasma'. Ahdistus toimii signaalina, varoituksena ja defenssinä reaalisen suhteen, koska reaalisen sisäistäminen johtaa mielen hajoamiseen [ks. myös PPS. - Zizek]. - Subjekti syntyy positiivisesti varautuneesta tyhjyydestä, joka on samalla sen integriteetin suurin uhka.

Mies siis rakentaa [yrittää hallita] todellisuutta yrittämällä yhdistää toden ja fantasian alistamalla kohteen/naisen mieleisekseen. Nainen sen sijaan elää narratiivissa, jonka 'syyntakeettomana' päähenkilönä hän fantasia-roolissaan näyttelee itseään - yrittäen samalla tälläkin tavoin suojautua miehen väkivaltaiselta pyrkimykseltä tehdä hänestä tosi fantasia - toisin sanoen esine, fetissi, nukke, jopa kauppatavara.

Jos nainen kääntää miehen saneleman em. asetelman vain tahtomattaankin päälaelleen, hän saattaa menettää tämän kunnioituksen - esim. Nukkekodin Nora. - Nukkekodissa Ibsen kuvaa universaalia sukupuolten välistä roolijakoa; tarvitsee vain hieman muuttaa dramaturgiaa modernimmaksi, niin näytelmä on myös ja juuri tätä päivää, vaikka se toki toimii pätevästi vanhallakin juonella. Oleellista on kuitenkin Ibsenin syvästi oivaltama ja dramatisoima miehen [maskulinisen rooli-identiteetin] ja vaimon [feminiinisen rooli-identiteetin] välinen valta- ja kunniatasapaino sekä sen järkkyminen - ja mikä ratkaisevinta - tuo järkkyminen [joka on modernisaation eräs vaikutus-seuraus] järkyttää enemmän miehen stereotyyppistä maailmaa ja itseymmärrystä kuin konsanaan naista, joka on osoittanut itsenäisyytensä päätöksentekijänä...

...mutta eivätkö juuri 'lutkat' uhkaa nykyään maskuliínista rooli-identiteettiä...?...

PS.
Tämä johtaminen ei kuitenkaan voi tapahtua ilman lingvistisiä ja representatiivis-strukturaalisia koodauksia [viittaan nyt lähinnä Levi-Straussiin] toisin kuin metodiuskovaiset ja semanttisesti naivit empiristit luulevat olettaessaan, että propositiot ilmaisevat todellisuuden [semantiikan] samanaikaisesti suoraan ja välittömästi [nyt sataa, lumi on valkoista], mutta jotka ovat silti yksittäisinä termeinä [sade, lumi, valkoinen] vain sattumanvaraisia ja semanttisesti tyhjiä välineitä [kuin matemaattisia merkkejä] todellisuuden kartoituksessa. Empiristi on siis pahimmillaan lähes sokea propositioitten pskykologis-historiallis-diskursiiviselle kontekstille - jopa alkaen siitä, mitä sataminen ja lumen valkoisuus merkitsevät eri konteksteissa ja perspektiiveissä. Empiristi jos kuka on näin argumentoiden tiedostamattoman ideologian vallassa ;\]

PPS.
1
Hegel, whose thought was of course influenced in no small measure by Hermetic mysticism, has this, of human subjectivity:

The human being is this night, this empty nothing, that contains everything in its simplicity—an unending wealth of many presentations, images, of which none happens to occur to him—or which are not present. This night, the inner of nature, that exists here— pure self—in phantasmagorical presentations, is night all around it, here shoots a bloody head—there another white shape, suddenly here before it, and just so disappears. One catches sight of this night when one looks human beings in the eye—into a night that becomes awful, it suspends the night of the world here in an opposition. In this night being has returned.
(From the Realphilosophie manuscript of 1805–06)

2
Slavoj Zizek reads Hegel's 'night of the world' in terms of the overwhelming excess or madness at the moment of Cartesian doubt that is at the origin of the self: 'there is no subjectivity without this gesture of withdrawal'; it is the 'undeniable component of the subject's most radical self-experience', located in the gap between natural and symbolic orders. On another topic (deep focus and lighting in the films of Orson Welles), he has this:

A further point to be made about the Wellesian use of the depth of field, is that it confers a kind of positive ontological density on darkness and shades: when, in an "expressionistic" shot, we perceive in the background an overilluminated object, surrounded on both sides by the impenetrable dark shades, this darkness is no longer simply the negative of the positively existing things, but in a way "more real than real objects themselves" -- it stands for the dimension of primordial density of matter, out of which definite objects (temporarily) emerge.
(Cogito and the Unconscious, 1998)
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2011/06/onko-naisilla-oikeus-kayttaytya-miten.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bonobo
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mainadit
http://fi.wikipedia.org/wiki/Henrik_Ibsen
http://whenhernameyouwriteyoublot.blogspot.com/2006/05/night-of-world.html
http://dostoevskiansmiles.blogspot.com/2010/05/marx-on-religion.html
http://www.tntmagazine.com/tnt-today/archive/2011/05/09/quot-slutwalk-quot-marches-after-policeman-s-advice.aspx

Täydellinen vapaus johtaa kaaokseen ja sensuuriin

Kuva: WikiLeaks kävi täällä
*
Päivän kärjistys

Täydellinen läpinäkyvyys tiedonvälityksessä tekee poliittiset neuvottelut ja lopulta itse politiikan mahdottomaksi.

Näin tapahtuu sen vuoksi [paradoksaalisen seuraannon logiikalla], että ulra-demokraattinen ultra-liberalismi nihiloi omat arvonsa eli vapaan kommunikaation, koska äärimmäinen läpinäkyvyys on yhtä kuin mielipiteiden anarkistinen kaaos, joka mahdollistaa ilman kontrollia sekä diskriminoivan uhkailun että toisia osapuolia harkitsevasti kuuntelevan keskustelun.

Nillä, jotka uskovat jonkin mystis-emansipatorisen transparenssin kaikkivaltiaaseen hyvyyteen, onkin paljon selittämistä siinä, miksi WikiLeaksin toiminta johtaa eri maiden hallitusten lisääntyvään varovaisuuteen ja jopa yhä suurempaan eristyneisyyteen suhteessa tiedonvälitykseen [esim. politiikan ja diplomatian (koodi)kielen hämärtyminen ja metaforistuminen entisestään],  vaikka sen tekemien paljastusten tarkoituksena lienee ollut täysin päinvastaisten informaatio-käytäntöjen edistäminen.

Tämä [sinänsä yksinkertainen] ongelma ei ole ymmärrettävissä pelkästään deskriptiivisesti ja kausaalisesti [empiirisenä ilmiönä] vaan sen sisäistä logiikkaa hahmottaakseen ja tajutakseen tulee välttämättömäksi ajatella myös filosofisen ja psykoanalyyttisen kysymyksenasettelun kautta [miksi poliittisen tiedonvälityksen täydellinen läpinäkyvyys ja äärimmäinen vapaus kääntyvät niitä itseään vastaan?].
*
http://en.wikipedia.org/wiki/WikiLeaks
http://my.opera.com/farisse/albums/showpic.dml?album=220615&picture=8471763

Vapaudesta, uskosta, kapitalismista ja filosofiasta

Inscription of the Grave of Kazantzakis: Δεν ελπίζω τίποτα. Δε φοβάμαι τίποτα. Είμαι λεύτερος [I hope for nothing. I fear nothing. I am free.]

I
Vapaus 1
En toivo mitään, en pelkää mitään, olen vapaa.

A man needs a little madness, or else he never dares cut the rope and be free.

Nikos Kazantzakis

Vapaus 2
 Dostojevskin Karamazovin veljeksissä suurinkvisiittori kritisoi 1200-luvun katolisessa Espanjassa uudelleen syntynyttä Jeesusta perusteilla, jotka kuvaavat paitsi ihmisen eksistentiaalista pelkoa ja heikkoutta myös institutionalisoidun kirkon ottamaa tehtävää tuon heikkouden ohjaamiseksi. Kirkko haluaa kaikessa [maallisessa ja hengellisessä] vallanhimossaan toimia ihmisten mieliä ja elämää kontrolloivana sekä yhdistävänä voimana.

The Grand Inquisitor arvostelee säälimättömän terävästi Jeesuksen alkuperäisen sanoman [josta kirkko instituutiona on irtisanoutunut kyetäkseen ylipäätään olemaan instituutio] absurdia radikaalisuutta, joka lupaa ihmisille utooppista ja välitöntä Jumala-yhteyttä tässä ja nyt, ajasta, paikasta ja laista (instituutio) riippumatta, mikä suurinkvisiittorin mukaan on ihmisen elettäväksi ja kestettäväksi sekä täysin mahdoton että jopa luonnoton haave(*).

'Eivät ihmiset sinun vapauttasi halua eivätkä kestä. He tarvitsevat salaisuuden, ihmeen ja auktoriteetin - ja ne me heille annamme.'
.....
(*) - Olkoonkin että kyseessä lienee käsitteellinen väärinkäsitys [mikä vapaudesta puhuttaessa ei tietenkään ole yllättävää], niin haave vapaudesta eksistentiaalisen erillisyyden voittamisena jumalallisessa ykseydessä on silti kirjoitettu syvälle ihmiseen. Se on ikäänkuin 'hengellis-metaforinen' vastine tai projektio sille vaistonvaraiselle 'aidolle' eläimellisyydelle eli absoluuttiselle yhteydelle luontoon, minkä ihminen on suurelta osin menettänyt kulttuurisena olentona, ja josta seksuaalinen kaipuu häntä psykofyysisesti kaikkein voimallisimmin, konkreettisimmin ja piinaavimmin lähes jatkuvasti muistuttaa.

Näin ajatellen, mikäli saan hieman improvisoida [improvisoin vaikken lupaa saisikaan], suurinkvisiittori on oikeassa: vapaus, jota ihminen kaipaa tai pikemminkin kaipuu, jota ihminen luulee vapauden kutsuksi, on ykseyden, varmuuden ja täyttymyksen puutetta. Tämänkaltainen vapaus ei siis oikeastaan ole vapautta lainkaan vaan päinvastoin yritys kadottaa vapaus ikäänkuin takautuvasti eli palata takaisin luonnon ehdottomien lakien passiivisen automaattiseen alaisuuteen kuin kohtuun [kognitiivinen tietoisuus sammuu; ihminen on kuin unissakävelijä].

Kuvattu olotila ei kuitenkaan ole Jeesuksen vapautta, vielä vähemmän Kazantzakisin vapautta, joissa molemmissa kaikuu sivullisuuden ääni ja joissa yhteys/ykseys, jota tavoitellaan jo itsessään sisältyy vapauteen tai on vapautta - ilman että erillisyyden tunnetta kielletään, kuten salaisuuden, ihmeen ja auktoriteetin eteen kumartuva tekee.

Olen vakuuttunut siitä, että Jeesuksen on täytynyt ajoittain kokea musertavana joskin nimenomaan vapauttavana eronsa juutalaisen kultin absoluuttisesta ja samalla tekopyhästä perinteestä, vaikkei hän tullutkaan kumoamaan lakia rakkauden ja armon evankeliumilla [kirjaimellisesti ilosanomalla] vaan täyttämään sen. - Siten Jeesuksen vapaudessa ilmenee oman erillisyyden aikaansaama ja raskauttama sivullisuus, joka kuitenkin juuri tuosta erillisyyden kokemuksesta väistämättä kumpuavan vapauden tunteen voimasta jollain ihmeellisellä tavalla transformoituu uudeksi yhteydeksi Olemisen ytimeen - Jumalaan.

Aatehistoriallisesti hellenismi-juutalaisuudesta ja keskiplatonismista kummunnut kristinusko, [ei siis pelkästään kreikkalaisten geometrinen rationalismi sekä univeraalin ja egoistisen yhdistävä hyve-etiikka tai juutalaisen heimon tahtova, persoonallinen lainsäätäjä-Jumala] on synteesi, joka merkitsi myös modernin individualismin perustan syntyä.

II
Anonyymi kommentoi 'rahanpesu- ja köyhyys'-päreessäni: - No nyt rupeaa tulemaan sellaista "Vuorisaarnaa" että huonokuuloisinkin herää . . .Varsinkin kun evankeliumien kuvaukset vaikuttavat aika synkiltä: http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2010/08/27/usan-talousdata-halyttavaa/201011837/12
*
Niinpä. Tuo taloudellisen elpymisen kompastelu ei kuitenkaan ollut mikään yllättävä uutinen minulle eikä luultavasti myöskään sinulle.

Mutta jospa usko sittenkin siirtää vuoria, sillä luottamus talouteenhan on nykyään korvannut uskon Jumalaan meillä valistuneissa ja 'syvällisissä' länsimaissa.

Tämän uuden uskonnon ja luottamuksen (sosiaalisen pääoman?) 'tunnustus' tapahtuu turhan krääsän hankkimisena ja pään sekoittamisena latistavalla viihteellä.

On hirvittävää miten ihmiset pystyvät pettämään itseään kapitalistisen double-talkin vaikutuksen alaisina. Tuo double-talk luo illuusion yksilön vapaudesta ehdottomana oikeutena ja kykynä itsemääräämiseen.

Tällainen harha oman toimijuuden aktiivisesta merkityksestä ja vaikutuksesta kapitalismin myllyssä on vielä hirvittävämpää kuin eläminen järjestelmässä, jossa kaikki tietävät, että virallinen politiikka on huijausta (esim. kommunistinen NL).

Kapitalismi sen sijaan onnistuu pettämään ihmisiä niin ovelasti, että he luulevat usein ihan oikeasti olevansa vapaita. Ja silti onnellisuusmittaukset ovat vuosikymmeniä osoittaneet, että juuri moderneissa länsimaissa asuu kaikkein onnettomimpia ihmisiä.

Eikö jo tämä kerro jotain siitä sisäisestä ristiriidasta, joka tätä järjestelmää sisältäpäin kalvaa - siitä, että sen suurimmaksi ongelmaksi on uskonnollisten traditioitten heikentymisen ja laimentumisen sekä vapaa-ajan ja hyvinvoinnin lisääntymisen myötä noussut sisältöjen puute. Elämästä puuttuu sisältö, merkitys ja täyttymys [jatkuvasti kun ei voi olla täydessä kiimassakaan - eikö(?)].

Muodollisesti taattu [mahdollisimman vähän toimintarajoituksia] mutta/ja osaltaan juuri siksi illusorinen vapaus [rajoittamaton vapaus johonkin - mitä se on?] ei takaa onnellisuutta - varsinkaan, kun kapitalismissa ei siis viime kädessä edes ole kyse vapaudesta vaan rahan, tekniikan ja viihteen orjuudesta.

Tällä tavoin määritelty ja ymmärretty 'vapaus' on ihmisen suurin, typerin ja tuhoavin illuusio.

[Muunlaista kuin suhteellista ja illusorista vapautta ei lopulta ole olemassakaan, mutta kapitalistiset toimijat eivät tätä tiedosta. - Se, joka tiedostaa, on kuitenkin ehkä jo askeleen lähempänä aitoa, todellista riippumattomuutta - ja siten omaa identiteettiään].

Sitäpaitsi vain se, jolla on erittäin hyvin perusteltu/määritelty ja hahmotettu imaginaaris-eksistentiaalinen [ei siis pelkästään projektio eli yksilöity etnis-materiaalinen kohde] vihollinen, jota vastustaa, pystyy [mahdollisesti] pyrkimään vapaasti eli oman vakaumuksensa pohjalta johonkin arvokkaana pitämäänsä.

Entä johtaako tämä 'vihollis-disipliini' luovaan kritiikkiin ja oman identiteetin ilmaisuun vai tympeään ja pakkomielteiseen rasismiin, jonka ainut luovuus piilee paradoksaalisesti sen kohteissa, ei itse rasistissa, on tietysti eräänlainen ikuisuuskysmys.

Rajalinja 'luovuutta inspiroivan' ja 'luovuutta tukahduttavan' vihollisen välillä saattaakin olla veteen piirretty. Mutta tuon vihollisen/vastustajan ['Saatana'] luonteen voi ymmärtää ja selventää, jos vain tahtoa ja ajatuksen selkeyttä löytyy. - Ja se pitää selventää!

III
Sähköpostiviesti H:lle.

Veljeni ja hänen vaimonsa kävivät U 2:n keikalla (jommalla kummalla; ilmeisesti jommalla). Stadion on ollut aivan täysi - 53000 ihmistä. - Kunnioitan ko. bändiä mutta fäni en ole - tai enhän mä ketään muita ole koskaan fanittanut kuin John Fogertya, Nietzscheä ja Dostojevskia. Mitä nyt vähän Zizekiä viime aikoina ;\. Monia tyyppejä kyllä arvostan erittäin paljon, mutta fanitus on jotain henkilökohtaisempaa.

U 2:n lavaspektaakkeli on tällä hetkellä maailman vaikuttavin ja näyttävin. Olispa myös musiikki samalla tasolla. Mutta kun ei. U 2:n biisit ovat yhtä kaikki tylsää keskitempoista jollotusta, jossa kappaleet eivät juuri erotu toisistaan [sen tosin myönnän, että Edgeä voi pitää melkoisena kitara-effekti-velhona].

No - onhan Bono sentään 'hyvä ihminen' par excellence, vaikkei joku Zizek Bonon hyväntekeväisyys-etiikan pitkän ajan vaikutuksia/seurauksia välttämättä kovin suuresti arvosta. Niitä kun ei ole.

Riiston status quo ei muutu miksikään hyväntekeväisyydellä - mitä nyt hieman pitkitetään niiden kurjaa elämää, jotka ovat jääneet jyrän alle. Lyhyen tähtäimen apuna hyväntekeväisyyttä voi toki puolustaa, mutta jos kuvittelemme, että hyväntekeväisyys (ikäänkuin kapitalistisen talouden 'sosiaaliturvana') on osoitus systeemin sosiaali-eettisestä toimivuudesta, olemme langenneet itsepetokselliseen ja itsetyyväiseen hyvän omantunnon harhaan.

Hyväntekeväisyydestä on tullut viime vuosikymmeninä osa kapitalistista taloutta - eettisen markkinatalouden nimellä, mikä määritelmä itsessään on contradiction in terms. Eettinen markkinatalous siis kumoaa itsensä paitsi määritelmänä myös käytäntönä, koska kapitalismi ei koskaan voi olla eettistä siinä mielessä kuin etiikka hyväntekeväisyytenä halutaan bon fide (hyvässä uskossa) ymmärtää.

Vapaan kaupan pitää kannattaa eli tuottaa maksimaalisesti lisäarvoa (voittoa), joten ilman muuta reilun kaupankin 'etiikka' sallii voittoon tähtäävän sijoittamisen eikä ole siten mitään pyyteetöntä auttamista, joka toimii kaupan periaatteisiin rinnastettuna tappiollisesti. Yritystoimintana 'eettinen' kauppa näyttäytyykin minulle joko psykologisena huijauksena tai käsittämättömänä projektina - illuusiona.

Etiikan paradigmaattisuus ei konkretisoidu kaupankäyntinä/-käynnissä. Sitäpaitsi vastustan utilitarismia ylipäätään eettisenä näkemyksenä. Moraali/etiikka ei voi olla sisällöllisesti eli moraalisten arvojen suhteen tyhjää tai neutraalia kuten liikennesäännöt ja kauppasopimukset. Jos joku nyt sanoo, että mitään muuta moraalia kuin toimintasäännöt ja sopimukset ei ole, niin minä vastaan, että hän on unohtanut uskonnon absurdit traditiot ja poliittisen propagandan (PS.).

Itse yritän kuitenkin jääräpäisesti olla kallellaan Kantin rationaalisen velvollisuusetiikan suuntaan, vaikka myönnän, että Kant on epäkäytännöllinen/epärealistinen ja olettaa/vaatii ihmiseltä dogmaattisesti mahdottomia 'moraalis-kognitiivisten kykyjen' suhteen.

Markkinatoiminnan sopimukset eivät perustu sisällöllis-laadullisiin, velvoittaviin moraalisiin (hyvä-paha) arvoihin vaan ovat relatiivisia sopimuksia, jotka määräytyvät laskennallis-määrällisistä, ei-moraalisista (hyvä-huono) hyötyarvoista. - Tällaisten sopimusten sitovuus voidaan pragmaattisista syistä (perustuvathan ne itsessään juuri käytännön hyötyyn) helposti kiertää ja muuttaa, varsinkin jos löytyy rahaa maksaa huippujuristille miljoonia siitä, että tämä tulkitsee lakia kuin piru Raamattua yrityksen eduksi.

Ei-moraalinen hyvä-huono eli esteettis-nautinnollinen arvo ei milloinkaan ole lupauksia ja tekoja yhtä vahvasti sitova perusta kuin moraalinen hyvä-paha eli omantunnon syyttävä 'arvo-normi-sormi'.

Esteetikko on mystikon maallinen vastine, ja kuten tiedämme, eiväthän mystikot tästä maailmasta piittaa. Miten siis esteetikotkaan välittäisivät siitä, toteutuuko oikeudenmukaisuus maailmassa vai ei.

[Lähetän etusomella varustettuja terveisiä esteetikko-Nietzschelle sinne Weimarin (suo)hautaan. Sano Fritz myös hautuumaanne ykkösketjun kahdelle muulle supertähdelle, esteetikko-Goethelle ja esteetikko-Schillerille, terveisiä täältä F-kullan kotieläintilan laitumelta].

PS.
En pidä siitä ihmis- ja todellisuuskäsityksestä eli misantropiasta ja moraali-nihilismistä, mikä tästä päättelystä saattaa seurata, koska se on kuin upottava suo, josta ei enää pääse pois: mitä enemmän siellä rimpuilee, sitä enemmän sinne uppoaa. Mutta kun on kerran päätynyt nihilismiin ja pessimismiin, niin palaaminen siihen, mistä joskus tuli melko tietämättömänä ja jopa naivina idealistina lähdettyä vaeltamaan, ei todellakaan ole mahdollista.

Päästäkseen eteenpäin on mentävä ikäänkuin nihilismin 'Pimeyden sydämen' läpi. Ilman traumoja sellaisesta ei selviä, mutta mikäli traumat eivät ole liian rankkoja, ne vahvistavat, kuten Nietzsche halusi ajatella. Ehkä myös Kierkegaard oli oikeassa kirjoittaessaan, että uskon/varmuuden täydellisessä epävarmuudessa 'epätoivo on meidän ainoa toivomme'. - Tämänkaltainen ajattelu taas ei ole enää tai vielä kantilaisuutta vaan pikemminkin jonkinlaista eksistentialismia.

Tosin eksistentialismin moderneja juuria on löydettävissä jo Kantilta: I kritiikin skeptiset tulkinnat [Kant tosin varta vasten selventää toisen painoksen pitkässä esipuheessa, että ymmärryksen muodot eivät ole subjektiivista idealismia eli ihmisen luomia konstruktioita vaan jotain universaalimpaa - ajattelun transsendentaalisia ehtoja]; II kritiikin moraalifilosofian mahdottomuus [sillä ihminen ei ole enkeli, jollaisia Kantin moraali (kategorinen imperatiivi) toteutuakseen edellyttäisi]; III kritiikin esteettinen dialektiikka subjektin tietoisena kokemuksena [ei siis pelkkänä aistihavaintona] havainnon kohteen ylevyydestä - esim. jylhä luontomaisema.
*
http://www.heikkimajava.net/articles/munkan_dallaajat.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Nikos_Kazantzakis
http://www.mlahanas.de/Greeks/NewLiteratur/NikosKazantzakis.html