Tietoisuus ja Midaksen käsi

Tietoisuus on kuin Midaksen käsi. Kaikki, mihin tietoisuus tarttuu, muuttuu välineeksi johonkin päämäärään ja näännyttää omistajansa loputtoman kysymisen nälkään.

*

http://en.wikipedia.org/wiki/Midas

http://fi.wikipedia.org/wiki/Midas

Tietoisuus, totuus, vaikeneminen

Anonyymi kommentoi edellisessä päreessäni mm.:‘Mainittakoon, että tällä tietoisuustutkijalla olivat parhaat ajatukset.’

. 

Kyllä. Revonsuolla oli sentään esittää pari kolme erilaista näkemystä aiheen metafyysisestä ongelmallisuudesta, vaikkeivät biologi ja tähtitieteilijäkään turhan yksipuolisiin oletuksiin langenneet. Sen verran myönnettäköön [mutta samalla myös kritisoitakoon], että Valtaoja on useimmiten jopa yksipuolisuuteen asti täysin terveen järjen ihminen, mitä nyt ajoittain tuppaa ajautumaan sarjakuvamaiseen fantasia-metafysiikkaan [mikä on luonnontiedeihmisille varsin luonteenomaista], jonka ylivoimaisin edustaja lienee tällä hetkellä ‘tieteellisen’ paranoian kruunaamaton kuningatar Ironmistress.

. 

Eliminativismi itsessään on ihan koherentti teoria, mutta jos sitä halutaan käyttää naturalismin teoreettisena tukena tai ylipäätään kytkeä se naturalistiseen metafysiikkaan, ollaan vaikeuksissa. Eihän eliminitavismi voi sanoa edes sitä, että todellisuus ylipäätään on materialistinen. Eliminativismista nimittäin äärimmillään seuraa, ettemme voi puhua mitään edes yleiskäsitteellisistä entiteeteistä [niitä ei ole olemassa fysikaalisessa todellisuudessa], kun taas naturalismi tekee aina tämän eliminativististen lähtökohtiensa suhteen loogisesti ristiriitaisen hypoteesin - jos siis oletetaan, että eliminativismi on naturalismin perustava filosofinen lähtökohta. Jos taas naturalismi etsii tietoisuuden tutkimisessa teoreettista perustaa esim. emergentistä materialismista [joka on eräs hylomorfismin muunnelma ja siten oxymoron], se joutuu hylkäämään pelkästään fysikaalisten syy-yhteyksien kautta johdetun selityksen tietoisuudesta.

. 

Tähän dilemmaan ei ole empiirisesti mahdollista eikä loogisesti pätevää ratkaisua. Päädymme aina kehäpäättelyyn ja paradoksiin. Savoj Zizek tietysti selittäisi asian dialektisesti, mutta onko kaksiarvo-logiikkaan sitoutunut käsitteellinen dialektiikka lopulta muuta kuin käsitteisiin implikoidun semantiikan venytystä absurdeihin mittoihin eli lopultakin pelkkää sanoilla leikkimistä: eräänlaista teesi-antiteesi-peliä ad inf. Mitä nyt synteesiä yritetään joskus hahmottaa, mutta eihän dialektiikalle mitään loppua voi olla, ei ainakaan, jos oletetaan hengen kehityksen olevan analoginen biologisen evoluution kanssa[1]. Muussa tapauksessa dialektiikka pysähtyy hyvin nopeasti omien argumentatiivisten mahdollisuusehtojensa rajoihin. Jos se ne ylittää, liikutaan jossain naturalistisen holismin, panpsykismin tai platonistis-kristillisen mystiikan alueella.

. 

Poliittisesti ja metafyysisestikin hyvin erilaisia lähtökohtia edustavat Zizek ja Pauli Pylkkö väittäisivät yllättäen molemmat vastaan heittämällä Schellingin kehiin, mutta siinä vaiheessa minä nostan kädet ylös ja sanon: kiitti vaan, mutta nyt minä en enää ymmärrä. Kieltäydyn jatkamasta tätä verbaalisirkukseksi muuttunutta käsiteilotulitusta ja ‘valitsen’ mieluummin vaikka zeniläisyyden ja sen koanit, sillä siihen myös Schellingin täytyy lopulta semanttisesti päätyä: joko tautologiseen nonsenseen tai vaikenemiseen. Esikäsitteellinen dialektiikka on minulle tie tyhjyyteen. Ja jos tyhjyys on ‘totuus’ niin siinähän on, aina vain parempi, koska kysyminen loppuu ja alkaa lopullinen mielenrauha.

. 

Jälleen kerran Wittgensteinin askeettista mystiikkaa henkivä: siitä, mistä ei voi puhua [eli semantiikka ylipäätään] on vaiettava, pätee. Se, joka vaikenee lopullisesti, on saavuttanut ‘totuuden’ [joko palannut tai edennyt totuuteen, miten vain], ei ainoastaan luonnosta vaan myös ja etenkin tietoisuudesta. Ja, kuten sanottu, hän on saavuttanut silloin myös mielenrauhan. Tämän verran annan suosiolla periksi idän suurille ajatteluperinteille, buddhalaisuus mukaan lukien.

*

[1] Myös meemit on mahdollista tulkita käsitteellisiksi analogioiksi, jotka eivät siis ole todellisia samassa mielessä kuin geenit. Mikäli tällainen samaistus kuitenkin tehdään [esim. Ironmistress], on ajauduttu hylomorfistiseen metafysiikkaan niin että paukahti. Meemiä, toisin kuin geeniä, ei voi havaita. Meemi on pelkästään kätevä fiktio ja siten käsitteellinen väline jossain diskurssissa [kielipelissä].

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2014/07/oikeudenmukaisuus-ansiona-aristoteles.html 

http://en.wikipedia.org/wiki/Friedrich_Wilhelm_Joseph_Schelling

http://fi.wikipedia.org/wiki/Friedrich_von_Schelling

http://fi.wikipedia.org/wiki/Eliminativismi

http://fi.wikipedia.org/wiki/Panpsykismi

Tietoisuus on pullon henki

Anonyymi kysyi edellisen päreeni kommentissaan: ‘Oletko lukenut Ken Wilberiä?’

.

No en todellakaan. Nimi on tullut jossain vastaan, mutta mikäli ensivaikutelmiini ja wikipedian tietoihin on luottaminen, en tule koskaan lukemaankaan. Lähestymistapani on täysin käsitteellinen eikä pyri sekoittamaan päättelyyn mitään empiristis-kognitiivisia [huuhaa-]oletuksia minän mystisestä evoluutiosta. Tietenkin myös minän evoluutiota on tapahtunut, mutta Wilberin lähestymistapa tähän asiaan on minulle jos ei nyt vastenmielinen niin ainakin vieras ja outo. Korostan vielä, että ‘pelaan’ tässä filosofista käsitepeliä, enkä pyri todistamaan yhtään mitään, en ainakaan käsitteiden ‘ulkopuoliseen’ todellisuuteen vetoamalla.

.

En pyri tietoisesti ‘nondualismiin’, vaikka kieltämättä tästä tekstistä sellainen vaikutelma saattaa jäädä, eikä se toki ole ihan väärin päätelty. Monismin ja dualismin ongelma on perustava myös tietoisuutta käsittelevässä ajattelussa. Mutta kuten olen viime aikoina enemmän kuin useasti pyrkinyt korostamaan [myös ja etenkin hylomorfismi-kritiikissäni], tietoisuus on peruuttamattomasti vieraantunut fysikaalisesta. Emme pääse ‘takaisin’ fysikaaliseen elävinä, tietoisina olioina, vaikka miten nerokkaasti havainnoisimme maailmaa. Tässä mielessä ontologinen dualismi on ihmisen kohtalo. Kaikki puhe kuolemattomasta sielusta, sielunvaelluksesta tai jälleensyntymästä ja mystisistä kokemuksista ovat minulle huuhaata. Kokemuksia ja tunteita toki on kaikensorttisia, mutta jopa tunneäly on minun mielestäni pikemminkin kategorinen väärinkäsitys kuin todella olemassa olevaa ei-käsitteellistä todellisuutta. Itse asiassa mitään ei-käsitteellistä todellisuutta ei ihmiselle ole olemassakaan, ei ainakaan niin kauan kuin hän on tietoinen olio.

.

Ihminen on maksanut tietoisuudestaan todella kovan hinnan. Evoluution ‘jumala karkotti’ hänet lopullisesti vaistojen ‘paratiisista’ tottelemattomuuden eli hyvän ja pahan omavaltaisen ‘haltuun ottamisen’ jälkeen käsitteellisen tiedon helvettiin. Oliko tottelemattomuudessa kyseessä ihmisen prometheusmaisesta hybriksestä vai oidipusmaisesta hamartiasta, jääköön tällä erää pohtimatta. Ulospääsy tietoisuuskuplasta on kuitenkin mahdotonta. Olemme kuin kärpäsiä tietoisuus-pullossamme. Luulemme pääsevämme sieltä joskus pois järkemme säilyttäen ja jopa älyllisesti parempina kuin ennen. Ei onnistu, ellei sitten pysty ‘valehtelemaan’ itselleen [ja muille] todella taitavasti.

.

Sorry Platon [sinä, joka olet edelleen yksi kaikkein suurimmista], minä en usko siihen luolan [pullon] ulkopuoliseen, häikäisevään totuuden valoon, en vaikka olettaisimme, että pullo [luola] on läpinäkyvä. Itse asiassa juuri pullon läpinäkyvyys osoittaa lopullisesti yrityksemme mahdottomuuden. Me kyllä näemme ja koemme todellisuuden sellaisenaan, tosin yhä suuremmassa määrin vain mittalaitteiden kautta. Tajuamme samalla myös erillisyytemme ja irrallisuutemme todellisuudesta, joka ei koskaan avaudu meille singulaareina olioina universaalisti vaan pala palalta, perspektiivi perspektiiviltä, mutta ei koskaan kokonaisuutena – paitsi teorioissa, mutta teoriat ovat pelkkiä symboleita, eivät todellisuutta. Todellisuudessa ei ole symboleita. Siellä on vain ‘puhdasta’ olemista, joka ei eroa olemattomuudesta. Meidän pitäisikin lähes ‘itsestään selvästi’ ymmärtää, että tämä ‘irrallisuus’ myös ja nimenomaan johtuu tietoisuudesta eli se, mikä mahdollistaa todellisuuden yhä tarkemman havainnoinnin [tietoisuus], erottaa meidät siitä.

.

Yritys päästä ‘ulos’ tietoisuuden vankilasta sekoittamalla päätään esim. meditaatiolla tai muulla huumeella ei auta, koska minkään päihteen vaikutus ei kestä loputtomiin. Nirvana tässä elämässä on harhaa. ‘Jossain muussa’ elämässä sitä ei tarvitse edes miettiä, mutta siitä elämästä emme voi tietää muuta kuin sen, minkä mielikuvituksemme taikoo esiin. Eikä se tietenkään välttämättä ole vähän. Nähtävästi myös Ken Wilber kuuluu näihin fantasia-jengiläisiin. Suhtaudun heihin kuin filosofinen mutta kolonialistinen antropologi täysin vieraaseen kulttuuriin [kaikki antropologit ovat väistämättä jonkinlaisia kolonialisteja]. En kuitenkaan edes teeskentele suvaitsevaisuutta vaan yritän pelkästään sietää ja joskus jopa ymmärtää.

.

Kärjistäen ja metaforisesti sanottuna Jumala on minulle se pullo, jonka läpi kärpänen katselee. Pullo ‘aiheuttaa’ tietoisuuden syntymisen. Kärpänen eli tietoisuus on tuon pullon vangittu henki [tämän enempää en anna periksi gnostilaisuudelle]. Pullon ulkopuolella on jotain, mistä emme [huolimatta nerokkaista ajattelujärjestelmistämme ja mittauslaitteistamme sekä juuri niiden takia] voi lopulta tietää mitään muuta kuin, että se on kaikki eikä mitään eikä senkään vuoksi voi ‘sijaita’ meidän representatiivisten ajattelujärjestelmiemme ulottuvuudessa.

.

Mikään ei ole niin mieletöntä kuin sanoa, että tieto ja tiede lähestyy totuutta. Metaforisesti, narratiivin puitteissa ilmaistuna vain kokemus voi päästä totuuden ‘läheisyyteen’, mutta edes kokemus ei voi sitä saavuttaa – tuhoutumatta: ‘Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon.’ [2. Moos. 33:17-23].

*

http://www.evl.fi/arkkipiispa/jp17-1-99.htm

http://actuspurunen.blogspot.fi/2014/07/mahdollista-ja-mahdotonta-puhetta.html

Maaginen kommentti osa 1

1

Nimimerkki ‘Juoni’ kirjoitti edellisen päreeni kommentissaan: ‘ Ihmisen aivot ja niihin, sekä yhä enenevässä määrin ulkoisiin muisteihin kuten kovalevyille ja kirjoihin, jollain toistaiseksi tuntemattomalla tavalla koodattu informaatio ovat aivan yhtä paljon (tai vähän) luontoa, kuin vaikka muurahaisen hermosto ja siinä oleva informaatio.’

.

Mitä tutkimusmetodiin tulee, voin olla samaa mieltä, mutta ontologisesti täysin eri kannalla. Ja koska kyseessä on kategoris-ontologinen erimielisyys siitä, miten kielellinen representaatio ilmentää ja pystyy ilmentämään [tarkentamaan ja vääristämään] ‘aineellisia’ vaikutuksia, siitä on turha jatkaa tässä sen enempää. Minun kantani on kuitenkin selvä [viittaan useisiin asiaa käsitteleviin päreisiini]. Mentaalisen eli tietoisuuden ja fysikaalisen [‘aineellisen energian’ tvs.] välillä on perustava ja pysyvä katkos. Tuo katkos voidaan kuroa umpeen vain, mikäli kieli tietoisuuden representatiivisena kuvana katoaa lopullisesti. Minkä tapahtuminen on tietysti mahdotonta tajuta enää representatiivisesti eli tietoisesti.

.

‘Naturalistisen’ sillan rakentelu mentaalisen ja fysikaalisen välillä tulee jäämään aina vain yritykseksi, joka on tuomittu epäonnistumaan jo siksi, että siihen alunperin edes ryhdyttiin. Kaikenlainen hylomorfismi tieteen perustavana ontologisena konstituutio-oletuksena on metafysiikkaa par excellence - kuten kaikki muukin, mihin ihminen kielellisen symboliikan puitteissa ryhtyy.

.

‘toistaiseksi tuntemattomalla tavalla’.

.

Vai niin. Onko tietoisuus siis ainakin toistaiseksi jokin vielä tuntematon maaginen 'aivokone' vai lymyääkö aivoissa joku vielä tuntematon 'tietoisuus-maagikko', joka säätelee 'aivokonetta'? Kerro minulle heti, kun tiede on [taas kerran] paljastanut tämän toistaiseksi maagisen ‘ominaisuuden/olion naturalistisen ‘luonnon’. Olen ironisen kiinnostunut kuulemaan, mitä evoluutio-kognitivistit mahtavat [taas kerran] keksiä objektiivis-naturalistisesti selittämään jotain, mikä he voivat nähdä aina jo peilistä ja kokea joka hetki – siis oman itsensä, subjektiivisen perspektiivinsä, ei yhtään sen enempää eikä vähempää.

.

2

‘ja siten ennustajansa omia arvointentioita sekä ennakkoluuloja - eivät empiirisesti todennettavia kausaalisia tosiasioita. - - ’Tämä on yksiselitteisesti kukkua.’

.

Se on kärjistys evoluutioteorian funktionaalisuus/teleologisuus-kritiikistä. Jotain pystytään toki ennustamaan kausaalisesti oikein, joskus itse asiassa paljonkin, mutta vähintään yhtä paljossa se jokin on evoluutiotutkimuksessa myös jälkiviisastelua, jossa puskan takaa ‘löydetään’ se hypoteesi, mikä sinne oli alunperin jo piilotettu. Ollaan siis joko löytävinään tai ei yksinkertaisesti tunnusteta tai edes tajuta, että todellisuudessa verifioitu hypoteesi on aina jossain määrin havainnoitsijan oma luomus. En tarkoita, että havainnoija nimenomaan tahallaan, tiedostaen eettisesti huijaavansa, tekisi näin, vaan että se yksinkertaisesti ja väistämättä on erottamaton osa evoluutioselitysten funktionaalista luonnetta, jota ei voi muuksi ‘ihmiskonstein’ muuttaa, koska [afortiori] ihminen on erottamamaton osa havainto- [ja preferenssi-] järjestelmäänsä, eikä ulospääsy johonkin puolueettomaan jumalalliseen tarkkailuasemaan ole mahdollista.

.

Jos ja kun näillä hypoteesia tukevasta evidenssistä tehdyillä, parhailla mahdollisilla funktioselityksillä [jotka enemmän tai vähemmän uskottavasti halutaan ymmärtää yhtä päteviksi kuin kausaaliset syy-yhteydet (kausaalisuus kun ei selitä lopputulosta kuten teleologisuus)] ryhdytään tukemaan jotain tutkijan edustamaa arvopreferenssiä, joka jo alunperin saattoi [implisiittisesti tai eksplisiittisesti] olla tutkijan tulkintojen taustalla, päädytään tuohon ‘intentio-kukkua’-päättelyyn. Ei se tämän monimutkaisempaa ole. Silti kyseessä on äärimmäisen sitkeä tutkimusasetelmiin sisältyvä kognitiivinen ‘ennakkoluulo’ [eikä pelkästään kognitiivinen (ikään kuin se olisi kognitiivisesti ratkaistavissa) vaan koko inhimilliseen ajatteluun sisältyvä metafyysinen elementti].

.

Hypoteesiin sisältyvien ja sitä evidenssitulkintojen enemmän tai vähemmän tukemana johdettujen selitysten/päätelmien/arvioiden luonne ja aste tietysti vaihtelee, mutta jos niillä ryhdytään selittämään ja ennustamaan kulttuurisia ja sosiologistyyppisiä ilmiöitä, ollaan valittu eri tulkintateiden risteyksestä tieteellisesti vähintäänkin kyseenalainen suunta, joka todellakin on pikemminkin arvoeettinen ja poliittinen kuin tieteellisesti puolueeton ja jonka valitsemiseen mikään kausaalinen selitys ei [luonnon]tieteen tutkimus-ideaalien puitteissa oikeuta.

.

Nimeä yksikin naturalistisesti perusteltu darwinistinen selitys, jolla voidaan etukäteen ennustaa tieteellisesti pätevällä tavalla [siis ilman arvopreferenssejä] tulevaisuuden kulttuurien ja yhteiskuntien rakenteistumista. Et pysty esittämään ainoatakaan lankeamatta mytologisointiin ja/tai jopa jonkinasteiseen eugeniikkaan [eli tieteenfilosofiseen muotoon typistettynä: sekoitat keskenään kausaaliset syy-seuraus- ja teleologiset (arvo)päämääräselitykset]. Eikö olisi älyllisesti rehellisempää sanoa avoimesti, että evoluutioselityksistä tehdyt preferenssipäätelmät ovat arvoeettinen ja poliittinen valinta, joka ei seuraa [jo senkään vuoksi, että se ei loogisesti voi seurata] kausaalisesti itse tutkimuksesta. Arvoja ei siis todellakaan, ei ainakaan naturalistisissa tieteissä, voi eikä saa johtaa tosiasioista. - - Käytännössä tilanne on tietysti aivan toinen. Mutta se keskustelu ei sitten kuulu enää [taas kerran] ainakaan naturalististen tieteitten ‘tutkimus-agendaan ja legitimaatio-mandaattiin’.

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2014/06/aave-kummittelee-tieteessa-memetiikan.html

‘Normatiivinen biotooppi’

Kemppinen kirjoitti päreessään ‘Tätä kirjaa et halua lukea’: ‘On minulla tähän vastaus. Jos kuvitteellisesti ja tämän esimerkin törkeyden myöntäen ajattelemme että tuo joukko tunnistettaisiin ja tuhottaisiin, mitä tapahtuisi sitten? Sen sijaan tulisi toinen 12 prosenttia, joka olisi aivan entisen kaltainen. Ja sen jälkeen kolmas.’ [....] Toinen selitys on, että yhteiskunta tarvitsee rupulijoukon ja pitää huolen, että sellainen aina on. Yhteiskunta on eräänlainen ”biotooppi”, jonka on välttämätöntä tyhjentää itseään.’

. 

1

Ajattelen ‘kuvitteellisesti’, ettei tuossa välttämättä ole eikä tarvita kahta selitystä vaan enintään ‘1½’. Jos ja kun evoluutio de facto ‘karsii epäkelvon aineksen’ [~ ‘tuo joukko tunnistettaisiin ja tuhottaisiin’, esim. 12%], niin ensimmäinen selityshän on silloin pelkästään toisen eli normatiivisemman [foucaut’laisessa merkityksessä] selityksen deskriptiivinen kuvaus eli se, mitä tapahtuu tilastollisesti mitattuna kaikkialla luonnossa, ei ainoastaan ‘ihmis-yhteiskunnissa’. 

.

Itse asiassa tässä ei ole kuin yksi selitys, koska kumpikin niistä voidaan ymmärtää sekä normatiivisesti että deskriptiivisesti.

. 

2

Esitetyn esimerkin kautta on ‘näppärästi’ päädytty Foucault’n tiedon arkeologian perusongelmaan eli kysymykseen siitä, milloin kontingentti säännönmukaisuus voi muuttua normatiiviseksi säännöksi [ja päinvastoin], jos rationaalisuudelle ei anneta transsendentaalisesti konstitutiivista roolia tai merkitystä [esim. ajatteleva/epäilevä itsereflektiivisyys [cogito substanssina] , autonomisuus, transsendentaaliset ehdot, Jumala jne.] vaan pidetään sitä pelkästään luonnossa ilmeneviä ja vallitsevia syy-seuraussuhteita heijastavana toistamisena kielessä ja kulttuurissa.

.

Miten ‘ihmeessä’ tällainen rationaalisuus[?] voi ylipäätään olla asioita ja ilmiöitä normatiivisesti konstituoivaa tai edes kognitiivisesti regulatiivista tietoisuutta, jos ihmisen kehityksessä ei oleteta jossain vaiheessa tapahtuneen ‘ontologista hyppyä’ vaistonvaraisesta ja ‘määrällisestä’ aistihavainnoinnista laadullisesti hyvin erilaiseen [itse]reflektioon, josta muodostuu havainnoille laadullis-ontologisesti aivan uudenlainen perusta.

.

Mikään naturalistinen evoluutiomalli ei pysty tätä kehitystä selittämään ajautumatta ristiriitaan omien metodis-ontologisten sitoumustensa kanssa [olettamatta siis jotain ei-naturalistista syytä]. Aristoteelinen hylemorfisuus tai mikään muukaan ‘strukturaalinen isomorfia’ ei nyt kelpaa selitykseksi, sillä Foucault pyrki Nietzschen tavoin eliminoimaan kaiken mahdollisen metafysiikan tiedon arkeologiastaan ja genealogiastaan.

.
3 

Mikäli tietoisuudesta esitettyjä ei ainoastaan ‘selvästi’ metafyysisiä vaan myös käsitteellis-rationaalisia oletuksia pidetään kielen luomina illuusioina, kieli pitää ‘hävittää’ pois sekoittamasta objektiivista havainnointia, eikä silloin riitä se, että kieltä viilataan muka eksaktimmaksi logiikan ja tieteen avulla vaan että kielestä ja sen käytöstä ‘luovutaan’ kokonaan, koska se on perustavien tietoisuuden ‘harhojen’ perimmäinen aiheuttaja: eräänlainen jopa tieteen antibiooteille resistentiksi muuttuva virus [‘älyllisiä hallusinaatioita aiheuttava meemi’]. Jos siinä samalla menisi ‘kyky’ inhimilliseen ajatteluun, niin entä sitten – saavutettiinhan empiiris-tieteellinen ‘totuus’.

*

http://kemppinen.blogspot.fi/2014/05/tata-kirjaa-et-halua-lukea.html

http://filosofia.fi/node/5351

http://en.wikipedia.org/wiki/The_Archaeology_of_Knowledge

Representaation kehkeytymisen metafysiikkaa

An Artist in his Studio, 1629, Rembrandt

*

Olemme siirtymässä luonnon mykkyydestä tekniikan hiljaisuuteen. Äänekäs ja vimmainen näyttelijä nimeltään ihminen tulee tämän kehityksen myötä häipymään lavalta keikkumasta.

.

Tämä päre on lähtenyt liikkeelle kommenttina Valkean kommenttiin päreessäni ÄO, osa 2, mutta laajentui ‘äärettömyyksiin’.

. 

Valkea kirjoitti: ‘Korkea ÄO on pohjimmiltaan aivojen prosessointikykyä, esim. kykyä kuvitella mielessään monimutkaisia geometrisiä rakennelmia, pyöritellä niitä mielessään ja tehdä niihin monimutkaisia muutoksia.’

. 

I

Älykkyys siis on ‘pelkkä’ tietokoneen täysin ohjelmoitu hardware ~ 'objektiivista' syntaksia [kausaliteetti] eikä suinkaan 'subjektiivista'  semantiikkaa [substanssi], jos semantiikka nyt lainkaan on ilmaistavissa muuten kuin metaforisesti - tai - juuri prosessoinnin epätäydellisyytenä eli/tai 'koneen virheenä’ - sanalla sanoen luonnon anomaliana, jollaisena itsereflektiivistä representaatiota pidän. ^*. 

Tällainen absoluuttisesti syntaktinen älykkyys on minulle viime kädessä todellinen antiutopia: robottihelvetti [fenomenologisemmin: houkutteleva ‘subjektiton’ hallusinaatio/meditaatio], joka näennäisellä mutta haavoittuvalla [katkaise sähköt (tai fenomenologisemmin: fantasia, meditaatio, LSD:n vaikutus) ja ‘älysi’ katoaa] helppoudellaan typistää meidät ‘takaisin’ luonnon kausaliteettia mallintavaan ‘teknisen autismin’ orjuuteen, josta fantasian kautta pääsimme [valitettavasti?] kerran irtautumaan [ei tietenkään ilman vakavia traumoja] kohti ikuisuutta/‘jumaluutta’. Nyt tuo ikuisuus-jumaluus näyttää kuitenkin älymme käsissä muuttuvan täydelliseksi koneeksi: J/jumalan ‘malliksi’ eli epäjumalaksi.

. 

Mutta kuten jo Anaksimandros [myös juutalaiset oppineet joskin hiukan eri syistä] ‘tiesi’: ‘Mistä olioilla on syntynsä, siihen tapahtuu myös niiden häviäminen velvoitteen mukaan: ne näet korvaavat ja kostavat toisilleen oikeudenloukkauksen aikajärjestyksen mukaan’ [filosofian syntysanat]. Selkokielellä sanottuna tämä ei ole muuta kuin kaiken evoluution [luomisen, syntymisen] perimmäinen tarkoitus ja päämäärä: ‘mit’ ikään syntyköön, se omiaan vain on häviöön’, kuten Faust replikoi. - - Anaksimandroksen ajattelu sisälsi metafyysistä moralisointia, mutta kuten me jo nykyään ‘tiedämme’ [mikäli uskallamme sen tunnustaa], on evoluutio sekä hyvän ja pahan [jopa huonon] tuolla puolen että vailla mitään päämäärää.

. 

Tässä kohtaa pitää ehdottomasti muistaa, että koneet eivät ‘synny’ [katoavaisen muutoksen biologinen alku] vaan ovat tavallaan ikuisia artefaktoja kuten Platonin ideat tai monoteismin Jumala, joka ei luomisessaan kuitenkaan ollut riippuvainen edes ikuisista ideoista tai ylipäätään logiikan eli ihmisjärjen ‘pakkopaidasta’. Näin ollen siinä missä ikuiset ideat ovat ‘teknisesti’ eli rationaalis-kausaalisesti täydellisiä, siinä Jumala oli kaikkivaltiudessaan jotain täysin muuta – jotain, millaiseksi kone ei koskaan voi tulla, koska ‘Hän’ on myös luonnon kausaliteetin luoja eli absoluuttinen vapaus ja tahto [II, III].

. 

II

Me ‘luodut’ [edes ihmiset] emme ymmärrä Jumalan absoluuttista vapautta, koska se on järjen kannalta ratkeamaton ristiriita eli antinomia ~ äärellinen ei voi ymmärtää ääretöntä eikä ajallinen ikuista kuin symbolisesti. Niinpä vapauden kokemus on ‘todellinen illuusio’, jota ‘ilman’ [lainausmerkit, koska en ymmärrä, mitä merkitsee olla ilman vapautta] ei ole olemassa rationaalista päättelyä.

*

Kyseessä on samalla absoluuttinen paradoksi, koska vapauden ‘ytimestä’ löytyy seksuaalinen halu tai formaalimmin ilmaistuna informaation kopioitumisen ja siirtymisen deterministinen pakko. Näin siis maailmaan itseensä sisältyvä dynaaminen elementti [liike, muutos] saa ihmisen kielellis-käsitteellisen kehityksen myötä transsendentaalisena koetun [dialektis-strukturaalisesti konstruoidun] vapauden ‘ulottuvuuden’ [ei-ulottuvaisuuden/vrt. Descartes’n cogito].

.

Aiemmin täysin vaistonvaraisen eli syklis-deterministisesti vaikuttavan entsyymi-toiminnan pakottaman ihmisen halu ei hämmästyttävää kyllä enää välittömällä tavalla suuntaudukaan kohteisiinsa täysin automaattisesti vaan pysähtyy – ei enää ajan, paikan ja affektin täydellisesti ehdollistamana vaan ikään kuin ‘ikuisuutta silmällä pitäen’ [sub specie aeterni] arvioimaan oman ‘halunsa, tahtonsa ja ‘olotilansa’ ‘laatua, merkitystä ja mielekkyyttä’ suhteessa halun kohteisiin ja suhteessa itseensä.

. 

Tämä on biologisessa evoluutiossa jotain täysin uutta - ja lopultakin tarpeetonta, mikäli evoluution ainoa tarkoitus [tietenkään evoluutiolla ei ole mitään erityistä tarkoitusta; vain ihminen kuvittelee niin] on ainoastaan ‘suosia ja auttaa’ [nämäkin ovat tietysti antropomorfismeja, koska evoluutio ei ‘suosi, auta eikä syrji’ ketään: se vain ‘antaa’ (ei se anna vaan/) eli tekee (ei se tee mitään, koska tekeminen on subjektiivista toimintaa eikä evoluutio ole subjekti) muutoksen puitteet mahdollisiksi ja joskus [sopeutujan löytämän‘ratkaisevan (lisääntymis)edun’[?] vuoksi’) ehkä hiukan helpommiksi ~ ‘sopeutuvimmat selviytyvät’] niille, jotka pystyvät parhaiten sopeutumaan olosuhteisiin ja siten turvaamaan lisääntymisensä [evoluution liikettä voisi näin ollen kuvata ‘funktionaalisena tautologiana’].

.

Mutta välittömän halun irtoaminen affektiivisesta ruumiistaan ja havaituista kohteistaan ei enää suoraan ‘palvele’ lajinsäilymistä, vaikka se toki sitäkin tekee. Tällä tavoin ihminen vähitellen mutta peruuttamattomasti alkaa siirtyä luovan fantasian maailmaan, mikä prosessi ei siis ainakaan suoraan ja välittömästi toimi lajinsäilymistä varten vaan ruokkii viime kädessä vain fantasiaa itseään. Siten fantasia irtautuu autonomiseksi ‘projektikseen ja alueekseen’ aivan samassa mielessä kuin tekniikka [paljon myöhemmin] ‘karkasi’ käsistämme kuin se entinen mopo. - - Näin syntyivät ensin käsityöstä taide, havainnoivasta ja päättelevästä ajattelusta filosofia, myöhemmin [siirtyessämme 1300-1600 luvuilla universalismista nominalismiin ja voluntarismiin] kokeellis-matemaattinen tiede ja moderni tekniikka sekä ei-ekspressiivinen estetiikka poiesiksen yhä monimutkaisempina ja mimesiksestä irtaantuneina muotoina.

.

III

Jumalan vapaudessa ei ole kyse Platonin universaalien ideoiden muistelemisen, stoalaisten ehdottoman varman katalepsiksen, Spinozan pelkästään positiivisten passioiden, Hegelin hengen fenomenologian/evoluution ‘täyttymisen’ tai Marxin deterministisen luokkataistelun tuottamasta ‘vapaudesta’ [1], jotka itse asiassa ovat vapauden täydellisiä vastakohtia [koska ne lopulta ‘uhraavat’ yksilön redusoimalla sen ideoihin (tai Jumalaan pelkkänä Ideana) tai bio-fysikaaliseen ‘tyhjyyteen’] vaan yksilöllisesti koetun kairos-hetken ilmentämästä vapaudesta – Tapahtumasta, ‘jossa’/’jolloin’ ikuisuus tunkeutuu aikaan ~ äärellinen ihminen kohtaa ‘itseään menettämättä’ [2] itsessään äärettömän ikuisuuden ~ jossa singulaarinen erottautuu pluraalisessa kuitenkaan kadottamatta pluraalista [3, 4, 5].

. 

Tällaista hetkeä subjekti ei voi intensiivisimmillään jakaa kenenkään kanssa [6], vaikka sen voi kokea vain ‘toisten’ [‘ulkomaailman’] kanssa [myös fantasia representaationa on käsitteellisesti joskaan ei kokemuksellisesti ‘ulkomaailmaa’]. Ja juuri tämän ‘hetken’ vuoksi kristinusko ja [varauksin] Fichte, Schopenhauer ja Stirner [myös Nietzsche] ovat ‘maltillisina solipsisteina’ oikeassa.

.

Itse määrittelisin niin, että Olio sinänsä = Tuleminen = Halu/Tahto = Fantasia = Tietoisuus = Ego + Egolle ilmenevät ilmiöt ja olennot. Tämä trivialiteetti on todellista ‘ylieläimellisyyttä’, joka on avoinna kaikille ‘vapaille ihmisille/hengille’ [mutta ei deterministeille tai ylipäätään materialistisille empiristeille, jotka ovat luonnon lakien ‘säälittäviä orjia’ ;\].

.

1] Sen sijaan Darwinin evoluutioteoriassa yksilöllä ja/tai vapaudella ei lajiin nähden ole pienintäkään itseisarvoa: yksilö on aina pelkkä evoluution ‘väline’: minkäänlaista ‘vapautta’ ei ole olemassa, sillä edes sopeutuminen ei ole vapautta vaan funktionaalista liikettä.

. 

2] Toisin kuin edellä mainituissa ‘vapauksissa’ tapahtuu ~ etenkin deterministinen, monistinen materialismi [stoalaisuus ja epikurolaisuus; Spinoza] ja naiivi empirismi [empirismi on aina enemmän tai vähemmän naiivia] sekä [varauksin] erilaiset objektiivisen idealismin ja realismin muodot [Platonia ja Hegeliä en täysin luokittele tähän metafyysisten ‘orjien’ sarjaan dialektisen asenteensa vuoksi].

 

3] Kuten äärimmäisessä antirealismissa ~ solipsismissa ja ‘systemaattisessa’ egoismissa tapahtuu [Berkeley, Stirner].

. 

4] Viitepisteinäni tällaisen kokemuksen ilmaisemisessa olkoon Aristoteleen tragedian kahtharis [sielun ‘puhdistuminen ja ylevöityminen’/vrt. kairos-hetki], Heideggerin Tapahtuma ja Aukeama [Ereignis, Lichtung/vrt. kairos-hetki], kristinuskon khalkedonilainen teologia [Jeesus ihmisenä ja jumalana] sekä ‘”materialisoitu ja sosialisoitu”’ solipsismi [huomaa tripla-lainausmerkit] ~ Egon absoluuttinen vapaus luonnon ja yhteiskunnan sosiaalisessa välttämättömyydessä.

 

5] Koska tämäntyyppisen ‘metafyysisen’ asenteen ja siten myös kaiken etiikan lähtökohtana on Egon vapaus [vastinparinaan nominalistien kaikkivaltias voluntaristinen eikä niinkään universalistien rationaalisiin lainalaisuuksiin sidottu Jumala] on Egon on opittava rajoittamaan itseään/vapauttaan, jotta sen vapaudella olisi ylipäätään mitään mieltä ~ kategorinen imperatiivi/Kant, Rawls].

. 

6] Sen vuoksi, koska identtisiä kollektiivisia kokemuksia ei yksinkertaisesti vain ole olemassa, vaikka rakkaus/orgasmi sekä uskonnollinen tai poliittinen joukkohysteria eri muodoissaan huijaisikin meitä näin ajattelemaan.

. 

7] Kuten jo on huomattu, kalastan kartesiolaisissa vesissä ja näyttelen kartesiolaisessa teatterissa. Mielestäni ulkomaailma on sekä hyödyllinen että vaarallinen keksintö, jonka yritämme saada toimimaan haluamallamme tavalla.

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/06/ao-pare-osa-2.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Macbeth

https://en.wikipedia.org/wiki/Heideggerian_terminology#Clearing

https://en.wikipedia.org/wiki/Heideggerian_terminology#Ereignis

http://en.wikipedia.org/wiki/Kairos

http://massthink.wordpress.com/2007/07/08/heidegger-twists-husserl-dasein-not-tego/

http://www.artinthepicture.com/paintings/Rembrandt/An-Artist-in-his-Studio/

Antirealistin realismia, osa x

Tässä kuvassa etsitään tietoisuutta havainto-empiirisen kokeen avulla. Saa nähdä löytyykö vai pakeneeko tietoisuus tätäkin koejärjestelyä? Ainakin säikähtää.

*

Mimesis sallii ‘objektiivisen todellisuuden’ tulla havaituksi' [Kant]

.

I

Päreen osa I on ‘kantilaistyyppinen’ vastine/vastaus Tomin kommenttiin Ironmistressin päreessä ‘Jos liberaalit ovat älykkäitä, niin miksi he ovat niin typeriä, osa II’. Päreen osa II ottaa Spinozan esimerkiksi tietoisuuden dilemman mystifioivasta ratkaisusta ja osa III vertailee alustavasti Spinozan ja Lutherin tulkintaa stoalaisen katalepsiksen vaikuttavuudesta mielenrauhan ja/tai sielunpelastuksen suhteen.

.

Tomi kirjoitti: ‘Teoria on hyvin pitkälle testattu ja todettu looginen väitejoukko, joka on käytännössä fakta.’

.

Aivan – mutta vain siihen oletettuun ‘pisteeseen’ asti, kun teorian väittämät eivät enää selitä ‘tarpeeksi hyvin’ havaittuja tosiasioita. Toisin sanoen: jos/kun anomalioitten [havainnot, joita teoria ei enää pääosiltaan kumoutumatta pysty selittämään] määrä lisääntyy ‘riittävässä’ määrin, teoria on hylättävä ja mikäli [‘järkevästi’] mahdollista korvattava se kattavammalla ja relevantimmalla teorialla, jossa nuo anomaliat eivät ole niinkään poikkeuksia teorian säännöistä kuin [jopa] teorian korroboroivia/vahvistavia ilmiöitä [jne., ad inf.]

.

Itse asiassa jos/kun [siis milloin?] eli historiallisen evoluutio-ongelman [~ tiedon kasvun ja muuttumisen]väistämättömyys/vallitsevuus verifioi metodisen antirealismin [muutos itsessään ei voi olla realistinen ‘substanssi’ (ellemme tunnusta metafyysistä uskoa, mikä sekin kyllä käy, jos asia tunnustetaan)] vaan ajallis-paikallisesti konstruoitavissa oleva ‘aisti-ilmiö’].

.

Teoria siis kehittyy [ja informaation määrä kasvaa], mutta todellisuus itsessään on aina se, mikä se on [(1)], mikäli se edes matemaattisen mielikuvituksen äärimmäisissä muodoissaan on laskettavissa oleva totuus [2); muussa tapauksessa olisimme tekemisissä hahmottoman kaaoksen kanssa tai itse asiassa emme edes sen]. Tällöin siihen [tieteelliseen totuuteen] ei kuitenkaan voi suhtautua samanaikaisesti kuin pelkkään kehityksessään etenevään historialliseen konstruktioon [mitä se kuitenkin samalla myös väistämättä on]. Dilemma.

.

Niinpä vain erittäin harvat [jos mitkään] teoriat ovat faktoja=tosiasioita tarkoittamallasi tavalla [‘totuus on testattu ja todettu (? ~ todistettu?) looginen väitejoukko’]. Teorian tasolla kyseiset väittämät tietysti voivat olla totta jopa monissakin eri tapauksissa.

Kantilaisena antirealistina [ks. kuitenkin 3] totean, että mikään teoria ei ole fakta, koska teoria on ihmisen representaatio triviaalista totuudesta, joka ei ‘tarvitse’ representaatiota ollakseen tosi. Totuus teoriana mahdollistuu vain ‘vieraantumisena’/etäisyyden ottona [~ perspektiivisesti] havaittavasta totuudesta metodin ja mittalaitteen avulla.

.

Toisin sanoen – koska ihmisen kognitiivinen havainto tarvitsee ‘mitan’ [kriteerin ~ ‘alkuehdot, koordinaatit’] kyetäkseen arvioimaan/selittämään ‘empiria-totuuden’, silloin totuus, jota ‘mitataan’, ei ole olemassa ilman tuota ‘mittaa’ ja jos onkin, sen olemassaolo on eräänlainen ontologinen ‘indifferenssi’ eli ihmisen ‘mitan’ kannalta ‘tuonpuoleinen’ X. Niinpä kaikki puhe faktan ja teorian identtisyydestä totuutena on pelkkää ihmisen teoreettis-representoivaa puhetta.

.

‘Teoria on fakta, jos maailmaa koskeva väitejoukko on empiirisesti testattu ja loogisesti todistettu.’ - - Testauksesta ja todistuksesta seuraava[?] fakta voi kuitenkin olla tosiasia vain ja vasta silloin, kun sen konstruoimiseen tarvittu representoiva/reflektoiva subjekti on “‘poistettu/poistunut’ tosiasioitten näyttämöltä’” tarpeettomana anomaliana, sillä tosiasian representaatio ei ole tosiasia itsessään [eikä edes semanttisessa merkityksessä] vaan pelkästään tosiasian syntaktinen ‘varjo’ – eräänlainen Platonin vähättelemä mimemis [matematiikka, jota Platon niin rakasti totuuden ‘kielenä’, ei minulle sen sijaan kuolleine ja tyhjine muotoineen ole muuta (vai pitäisikö sanoa: enempää tai vähempää) kuin hiukan eksaktimpaa ‘taidetta’].

*

1] Totuus by definition eli todellisuus teorian ja havainnon isomorfisena vastaavuutena [1i] jopa muutoksessaan on, mitä se on eli totuus tosiasioina an sich [erotuksena totuuteen teoriana ‘de jure’] ei ole ‘riippuvainen’ teoriasta.

.

1i] Vaikka välitön havainto [tai affekti] itsessään ei ole semanttinen ilmiö eli kieli, vertaa tätä oletettua isomorfiaa vaikeuteen [ellei mahdottomuuteen] kääntää tekstejä semanttisesti identtisinä kielestä toiseen [puhumattakaan käännöstekstin esteettisen vaikutelman idiomaattisesta yhtenevyydestä ja relevanssista verrattuna alkukieleen].  

.

2] Laskettavissa joskaan ei suoraan ymmärrettävissä, koska laskeminen yksinomaan kuvaa havaittujen tapahtumien liikettä [syy-yhteyksinä), kun taas ymmärtäminen pyrkii selittämään kuvatun kausaalisuuden kontekstuaalisen merkityksen ja/tai jopa sen holistisen mielekkyyden (tai ‘mielettömyyden’)]. Konteksti ei kuitenkaan voi olla annettu kuten aistihavainto affektina vaan sekä ennen että jälkeen havaintoa konstruoitu ‘Gestalt’ [hahmo].

.

3] Kant halusi ‘Puhtaan järjen kritiikissään’ välttää sekä metafyysisen idealismin [Kantin vokabulaarilla ‘transsendentaalinen realismi’] että [ks. etenkin 2. painoksen lisäykset] Berkeleyn antirealismin [subjektiivisen idealismin, jollaiseksi Schopenhauer ‘jumaloimansa’ Kantin I Kritiikin yksipuolisesti ja vastoin tämän omaa intuitiota tulkitsi].

. 

II

Spinozan systeemiä voisi pitää ‘empiirisesti’ täydellisenä, jos sen olisi kirjoittanut Spinozan filosofian Substanssi = Jumala eli Luonto [vrt. Raamattu Jumalan Ilmoituksena] eikä ‘subjekti-modus’ Spinoza. Nyt siinä kuitenkin on itse systeemin perusluonteesta by definition johtuen jotain ‘liikaa’ eli Etiikan kirjoittaja itse. Affektit [voimat, kompositiot jne.] eivät nimittäin kirjoittele kirjoja vaan liikkuvat levottomasti ja mihinkään pysähtymättä vailla ‘transsendentaalista’ eli käsitteiden kautta organisoitunutta kiinnekohtaa [itsetietoista minuutta]. Niinpä vain jos Spinoza onnistuu häivyttämään itsensä [representoivan tietoisuuden] systeemistään, uskon hänen ‘kineettis-dynaamisen’ ja subjektittoman rationalisminsa olevan totta.

. 

Tietenkin tämä vaatimus on kategorinen contradictio in adjecto, koska se on mahdollista toteuttaa vain käsitteellisen representaation ‘tuolla puolen’. Niinpä Spinozan filosofista intentioita voi pitää pikemminkin ‘käsite-musiikillisena’ kuin käsite-filosofisena. Representaation purkavaan dilemmaan ole rationaalisia tai empiiris-kokeellisia vaan enintään performatiivisia ‘ratkaisuja’ [ja niitäkin vain ‘väliaikaisesti’].

. 

Minulle on kuitenkin täysin selvää, että jos joku ylipäätään edes yrittää tuollaista subjektin ja tietoisuuden hävitysoperaatiota [kuten Spinoza ja empiristi-naturalistit ylipäätään], hän juuri sillä tavoin tulee osoittaneeksi todeksi sen, minkä yrittää kieltää. Tietoisuus on luonnon anomalia [poikkeus, joka vain ja ainoastaan olemalla poikkeus eli vapauden kausaliteetin ‘alainen’/Kant], vahvistaa deterministisen säännön [luonnon kausaliteetin].

. 

Sama semanttinen umpikuja/dilemma ilmenee Wittgenstein-huomatuksestani, jonka mukaan Wittgensteinin [Tractatuksen lopussa] olisi pitänyt vaietessaan siitä, mistä ei voi puhua, vaieta myös subjektista eli representoivasta ‘performantista’. Siitä hän ei voi puhua edes sen vertaa kuin estetiikasta, etiikasta tai uskonnosta, joista pitää vaieta, koska niistä ei voi puhua [semanttisesti verifioitavalla ja matemaattisesti eksaktilla tieteen kielellä]. - - Toisin sanoen silmä, joka näkee maailman, ei näe itseään – ei edes silloin, kun havaitsija leikkaa sen irti päästään ja ryhtyy sitä selittämään. Empiristin intentoimaan näkemiseen tarvitaan aina jo rationaalista ‘mielikuvitusta’, koska havainto ei voi havaita itseään.

. 

Niinpä antirealismia ei voi kiertää kuin tekemällä kategorisen virhepäätelmän eli tietoteoreettisen silmänkääntötempun – esim. konstruoimalla ensin ‘totuuden’ käsitteen [ontologinen aksiooma] tiedon oikeuttamisen määritelmälliseksi tueksi ja ‘takuuksi’ havainnon luotettavuutta arvioitaessa. Mutta myös ‘totuus’ on aina jo jotain liikaa ajattelujärjestelmässä, joka yrittää perustaa olemassaolonsa varmuuden pelkän aistihavainnon varaan. Olemme tuomittuja ‘rationaalisuuteen’.

. 

III

Seuraavaksi saatan pohtia Spinozan ja Lutherin kovin erityyppisiä tulkintoja stoalaisen katalepsiksen [selvä ja varma evidenssi] ‘vaikutuksesta’. Sillä eihän pelkkä tieto luonnon laista voi vapauttaa [pikemminkin päinvastoin] meitä kausaalisen determinismin orjuudesta. Tarvitaan armo, joka vaikuttaa varmuuden, jota evidenssi ei voi itsestään käsin antaa. Spinoza uskoo oikean tiedon [tieteen] antavan meille mielenrauhan. Luther sen sijaan mielenrauhaa [vapautusta/pelastusvarmuutta] etsiessään palaa Raamatun teksteihin jumalallisen armon Ilmoituksena. Ehkä meidän olisi pidettävä molempia näkökantoja relevantteina.

. 

Mutta mitä tarkoittavat ‘vapautus, valaistuminen ja armo’? Augustinus antaa meille hienon ja koskettavan vastauksen: ‘Jumala, sinä olet luonut meidät itseäsi varten ja levoton on sydämemme kunnes se löytää levon sinussa.’ Augustinus ei kuitenkaan viittaa mihinkään tieteellisessä tai filosofisessa mielessä varmaan tietoon vaan armon kautta saatuun uskon varmuuteen. Juuri se minulta puuttuu.

.

http://takkirauta.blogspot.fi/2013/06/jos-liberaalit-ovat-niin-alykkaita-niin_18.html

http://filosofia.fi/node/2422

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mimesis

http://www.jyu.fi/taiku/aikajana/kirjallisuus/ki_an_kritiikki.htm

http://en.wikipedia.org/wiki/Corroborating_evidence 

http://en.wikipedia.org/wiki/Thomas_Kuhn

http://fi.wikipedia.org/wiki/Thomas_Kuhn

http://en.wikipedia.org/wiki/Philosophy_of_Spinoza

http://www.tutkijaliitto.fi/index.php?page=shop.product_details&flypage=shop.flypage&product_id=163&option=com_virtuemart&Itemid=26

http://en.wikipedia.org/wiki/Katalepsis

http://en.wikipedia.org/wiki/Theology_of_Martin_Luther

http://www.protsv.fi/lfs/verkko/Byckling.htm

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mimesis

Tilastotiede vapauttaa sinut paitsi moraalisista kaunoistasi myös koko maailman mielettömyydestä – ?

Jo helpotti!

.

Kirjoitettu kommentiksi Tiedemiehen kommenttiin Ironmistressin päreessä Älyttömästi älykkyydestä osa V.

.
Tiedemies kirjoitti: ‘Todellisuudessa LS:n moraalipaniikki kohdistuu siihen, että häntä suututtaa se, että häntäheikkiamiksia ylipäänsä on olemassa. Itseänikin se suututti nuorempana, mutta silloin en ymmärtänyt tilastotiedettä ja havaintobias-ilmiöiden merkitystä.’ - - Ajattelin - ja yhä ajattelenkin - itsekin jotenkin samoin, mutta kun ymmärsin miten jakauma toimii’ - -

 

1

- - Niin heti helpotti - helpotti, kun ymmärsit, että tilastot kertovat, miten asiat ovat – ??

.

Ei ei. Minä en kerta kaikkiaan tajua tällaista ymmärryksen kehkeytymistä. Miten tilastot muka voivat muuttaa moraalista käsitystäsi ihmisistä ja todellisuudesta? Kyllä sinun ymmärryksessäsi tämänkin ilmiön suhteen tapahtui muutos pääosin ihan muista syistä kuin tilaston tajuamisen kautta: emotionaalisen vakautumisen tai sen tyyppisen kehityksen kautta.

.

Vai onko tämä nyt todellakin esimerkki siitä kuuluisasta stoalais-spinozalaisesta intellektin hyveestä, jossa todellisuuden lainalaisuuksista ynnä muista triviaaleista totuuksista tietoiseksi tuleminen tekee ihmisen vapaaksi? Jos näin on, kuulun ilmeisesti itse eri ihmislajiin [homo kantiensis, joka vapautuu vasta itse itselleen asettamansa velvollisuuden kautta (ei mikään ihan helppo juttu) eikä esim. geometriseen todistukseen sisältyvän lukumystis-emansipatorisen ‘voiman’ vaikutuksena tai ‘performaationa’ [~ M.O.T = OLET VAPAA!].

.

Miten tietoisuus ipso facto mielettömän [~ kausaalisesti determinoidun lukuun ottamatta ihmisen reflektoivaa ja/eli indeterminoitua tietoisuutta - (*, luku 2 ja 3)] todellisuuden triviaaleista totuuksista, jotka ilmentävät ne väistämättömät ehdot [siis kausaalisen determinaation], joiden vallitessa olemme fyysisinä olioina olemassa, voisi muka rauhoittaa tai jopa tehdä meidät vapaiksi? Asiahan on pikemminkin päinvastoin.

.

Ei tuollainen silmänkääntötemppu onnistu ilman vahvaa fantasianomaista [~ ideologis-uskonnollista] tai yhtä aikaa naivin ja säälimättömän pragmaattista [~ poistumme raketeilla maapallolta kohti uutta ‘uhria’, koska olimme kalunneet Maan tyhjiin] suhdetta tieteeseen sekä ilman enemmän tai vähemmän tekopyhää sopeutumista valitsevaan yhteiskunnalliseen etikettiin [ ~ poliittinen korrektius].

.

Evoluutio onkin ollut ‘tavanomaista huomattavasti sokeampi vahvistaessaan’ kielellis-käsitteelliseen representaatioon kykenevän olion eloonjäämismahdollisuuksia, varsinkin kun siis korkeimmin kehittynyt rationaalinen osa noista mahdollisuuksista irtosi luonnon kausaliteetista luonnon alistajaksi [valituksen avoimesti julkilausuttu maksiimi luonnon ‘mustasukkaisten’ salaisuuksien paljastamiseksi ihmisen hyvinvoinnin eduksi oli väkivallan käyttö: luonnon raiskaaminen].

.

Reflektoiva representaatio on evoluution kannalta tarpeeton – jopa itsetuhoinen hyppäys irti luonnon vääjäämättömästä ja moraalisesti indifferentistä kulusta, joka aiemmin ‘turvallisesti’ sääteli lajien elämää kovalla mutta ekosfääriä säilyttävällä kädellä.

.

Olipa nyt miten tahansa, evoluutio ei koskaan etene kohti jotain Päämäärää – se vain kokeilee – loputtomiin – eikä mikään tilasto voi helpottaa tämän seikan tajuamisen mukanaan tuomaa kauhua siitä, että kaikki elämä onkin pelkkää sattumaa – ehkä jopa erehdystä! Miten ihmeessä joku voi siis ajatella, että [tilastollinen] tietoisuus olemisen ja olemassaolon mielettömyydestä voi olla vapauttavaa?

 

Hmm. Ai niin. Voinhan minä tietysti itse keksiä itselleni tarkoituksen. Voin siis itse olla Jumala.

 

2 

Spinoza ja kausaalinen determinaatio vapauden kokemuksena eli miten rationalistinen silmänkääntötemppuilija taikoo eteemme parallelistisen mielen ja ruumiin identiteetin 

 

(*)

 

Vapaus autonomiana [= negatiivinen + positiivinen vapaus] mahdollistaa kokemuksen sekä olemisen mielekkyydestä että mielettömyydestä. Mielekkyys ilmentää suhteellista vapautta tietyn rationaalisen kontekstin puitteissa. Siten ‘puhdas’ havainto/kokemus ei ole rationaalisesti mielekäs konteksti, jos puhdasta havaintoa/kokemusta nyt ylipäätään voi olla olemassa muuten kuin kaoottis-psykoottisena ‘affekti-mössönä’, jota ei ole mahdollista kommunikoida järjellisen syntaksin puitteissa.

 

Mielettömyyttä sen sijaan voi verrata kokemuksellisesti ja älyllisesti orjuuttavaan tilanteeseen. Mielekäs voi siis olla vain sellainen tilanne, johon havaitsija itse voi olennaisilta osin vaikuttaa. Niinpä kausaalisesti determinoitu luonto on tavallaan mieletön, koska mikään [paitsi ehkä Jumala?] ei voi muuttaa sen vääjäämätöntä tapahtumista ja toimintaa.

 

Ihmisen näpertelyt tekniikkansa kanssa perustuu sekin luonnonlakien soveltamiseen eikä ylittämiseen [esimerkiksi lentäminen]. Mitään perustavaa ei siis voida tehdä tai päättää luonnonlakien ulkopuolella [lukuun ottamatta stoalaisittain rationaalista täysissä hengen ja ruumiin voimissa olevan ihmisen itsemurhaa, joka on täysin järkevä ja perusteltu ei-luonnollinen valinta par excellence, kuten kaikki (velvollisus)etiikkaan tai sen toteuttamisen esteisiin aidosti liittyvä]. 

 

Näin ollen kysyn, miten joku [Spinoza] ylipäätään rohkenee väittää, että luonnon lakien determinismin tajuaminen voi olla vapauden edellytys. Toisaalta voin kysyä vielä syvemmin: miten determinismin tajuaminen per se/an sich voi ylipäätään olla mahdollista, jos kyseinen tajuaja itse on erottamaton osa kausaalista determinaatiota [Spinozan substanssia], jota hän representatiivisesti kuvailee? Puhumattakaan siitä, että tuo kokeminen voitaisiin luokitella vapauttavaksi? 

 

Vastaus: ei mitenkään eli Spinoza rakentaa logiikkansa poissuljetun tai ainakin loogisena päättelynä mahdottoman, mutta silti aina jo implisiittisesti väistämättä olemassa olevan eli automaattisesti/tiedostamattomasti oletetun ja siten kaikki hänen spekulaationsa mahdollistavan autonomisen subjektin representaatiolle tai pikemminkin representaatiota käsitteellisesti performoivalle autonomiselle subjektille.

 

Kaikki Spinozan päättelyt rakentuvat aina jo valmiina rationaalisena kykynä [Spinozalle kyky on conatus eli halun, tahdon ja älyn kausaalinen seuraus ja ‘sekoitus’] annetulle edellytykselle eli reflektoivalle subjektille – siis kielellis-käsitteelliselle subjektiiviselle representaatiolle [tietoisuudelle].

 

Toisin sanoen: Spinoza päättelee substanssista subjektiin, vaikka hän itse asiassa on the contrary [koska muunlainen päättely olisi psykologisesti mahdotonta] rakentaa eettisen logiikkansa tuon logiikan itsensä mahdollistavalle subjektille, joka on toki substanssin emergenssi, mutta joka ei koskaan palaudu takaisin substanssiin kuin kuolemassa, joka tuhoaa tietoisuuden kognitiiviset rakenteet, jotka ovat olemassa ‘vain’ käsitteellisinä ‘performaatioina’ eli substantiaalisesta [kausaalis-deterministisestä] perustastaan irronneina [rationaalisina mutta silti/siksi todellisina ‘illuusiona’].

 

Spinoza on uusplatonisti, joka olettaa, että substanssista eriytyneet ja emergoituneet mentaaliset modukset [tietoisuus] voivat jo tässä elämässä ‘palautua’ rationaalisen tietoisuutensa säilyttäen takaisin substanssiin [Plotinoksen Yksi] ja tässä takaisin paluussa [determinaationsa ‘tajuamisessa’] jopa kaiken lisäksi kokea vapautumisen mielekkyyden [vrt. buddhalainen meditaatio ja valaistuminen].

 

Kaikki tämä on tietysti jos ei aivan mystistä nonsensea niin ainakin perustavaan loogis-käsitteelliseen sekaannukseen perustuvaa uskonnollistyyppistä ‘toiveikkuutta’, joka ymmärtää representaation fundamentaalisen roolin tietoisuuden rakenteistumisessa ikään kuin ‘väärinpäin’, ja jolle kantilainen, transsendentaalinen idealisti ei voi kuin hymähtää: imaginaatioihin taipuvaisia haaveilijoita [eli parallelistista mielen ja ruumiin identiteettiä eteemme ‘taikovia simänkääntötemppuilijoita’ = rationaalisia mystikkoja] löytyy näköjään jopa kaikkein tiukimman tieteellisen ontologian ja metodin noudattajista – ja ehkäpä juuri heistä, lisäisin itse heti perään.

 

3 

Se on tietoisuus!

 

Tieteellinen empiristi tuijottaa miljoona kertaa suurentavan elektronisen kuvantamislaitteen kautta aivomassasta erottuvaa ‘läikkää’, joka on juuri äsken hieman suurentunut. Tutkijan koekaniini, jonka aivoja tässä kuvataan, on juuri onnistunut ratkaisemaan kolmannen asteen yhtälön. ‘Katso’, huudahtaa tieteellinen empiristi-reduktionisti minulle – ‘katso nyt, niin näet tietoisuuden! Se on tuo vihreä läikkä, joka suurentui äsken tutkittavan päässä. Sinä se on – tietoisuus havaittuna super-eksaktin laitteen avulla. Joko nyt uskot? Tiede on todistanut tietoisuuden olemassaolon aistihavainnon avulla.’

- - - - -

Ei – minä en todellakaan uskonut vaan poistuin säälivästi halveksiva hymy huulillani ulos laboratoriosta. Tutkijan hämmennykseksi en sanonut edes näkemiin vaan hyvästi ja huokasin syvään helpotuksesta päästessäni raittiiseen ja vapaaseen ilmaan tuollaisen oppineen idiootin tutkimusluolasta.

 

Läikkä, jota hän minulle näytti, ja jota hän piti havaintona tietoisuudesta ei tietenkään ollut tietoisuus an sich/per se vaan pelkkä tietoisuuden fysiologis-fysikaalinen korrelaatti: itsessään mykkä ja tyhjä ‘solutilkku’, joka ilman kieltä, sanoja, intentioita, mielikuvituksen lentoa: toisin sanoen ilman havaintoa kontekstualisoivaa ja kielellisesti performoivaa [kieli ymmärrettynä merkityksellisiksi ilmaisuiksi ja kommunikatiiviseksi toiminnaksi] kokonaisvaltaista representaatio-organismia: siis ilman käsitystä siitä, miten tuon ‘läikän’ olemassaolo suhteutuu representaation holistisen hahmotuksen systeemiin/-ssä; – ilman tätä lopultakin itsestään selvää oivallusta kyseinen ‘läikkä’ saa eräänlaisen epäjumalan roolin, jota palvotaan kuin kultaista vasikkaa todellisen Jumalan/Tietoisuuden sijasta: siitä tulee materialistis-reduktionistisen ‘väärän tietoisuuden’ vulgaarein edustaja – rooli. jota se ei ansaitse, mutta johon se valitettavasti ilman omia ansioitaan korotetaan väärää empiristis-materialistista tietoisuuden käsitystä edustavan fundamentalistisen tiedeuskovaisuuden toimesta.

*

Kävelin parin korttelin päähän puistokadulle ja suuntasin läheiselle puistonpenkille lehmusten ja tammen lehtien suhistessa vilvoittavassa tuulessa suoden minulle samalla leikittelevien varjojen lepattavia ‘läikkiä’, jotka suojasivat helteiseltä auringonpaisteelta.

 

‘Eikö se tyyppi todellakaan tajunnut’, pohdin puoliääneen ihmetyksen vallassa. ‘Eikö se tajunnut, ettei se mitään tietoisuutta nähnyt vaan tietoisuuden ‘ruumiin’, jota toki tarvitaan, jotta ‘elävä tietoisuus’ voisi olla olemassa ja toimia niin kuin toimii – jopa riippumatta ruumiinsa luonnollisista tarpeista. - - Yhtälön ratkaiseminen ei ole ruumiin vaan rationaalisessa kontekstissa toimivan tajunnan kieltä. Se ‘läikkä’ vain sekä toistaa että ilmentää symbolisessa kontekstissa toimivan tietoisuuden prosessia, mutta itsessään se ei määrää sitä, eikä tietoisuutta voi ilman rationaaliseksi perversioksi tunnistettavaa itsepetosta paikantaa johonkin aivojen osaan. Mikäli näin tehdään, niin juuri se on  kaikkein alkeellisinta [reduktionistien halveksimaa] ‘dualismia’, mitä olla saattaa [ipso facto tautologiaa ja/tai triviaa]: ‘kas tässä (siis missä?/rr) matemaattisen yhtälön ratkaisu-akti ja tässä taas aivoissa samanaikaisesti ilmenevä vaste eli vihreä läikkä; kun näet juuri tuon ‘läikän’ voit päätellä, että siinä ratkaistaan kyseistä kolmannen asteen yhtälöä’. - - Hmm. Vaikka tämä asetelma olisi jossain utopistisessa teoriassa jopa mahdollista toteuttaa, niin siitä ei vieläkään seuraa, että tietoisuus olisi tuo ‘läikkä’, koska ‘läikkä’ ei ole tutkimuksen [eikä ylipäätään minkään ko. koetilanteessa tapahtuvan tietoisen toiminnan] aktiivisin osa, jota taas yhtälön ratkaisijan matemaattinen päättely-akti sen sijaan nimenomaisesti ja ensisijaisesti on. Ensisijaisuuden [tietoisuus aktuaalisuutena] ja toissijaisuuden [materia tietoisuuden fysiologisena kasvualustana] merkitys tietoisuuden holistisen luonteen ymmärtämiseksi on tässä tarkastelussa vääristynyt ja kääntynyt päälaelleen, yhtä lailla kuin se on vääristynyt Descartes’lla, joka piti mentaalista eli cogitoa fysikaaliseen verrattavana substanssina.- - Kartesiolainen tietoisuus on todellakin pelkkä teatterinomainen fantasia kuten Dennett sanoo, mutta toisaalta juuri Dennettin kaltaiset analyyttiset ‘ajattelija-koneet’ tai ainakin hänen sukulaissielunsa eli reduktionistiset fysikalistit ovat paitsi silmänkääntötemppuilijoita [ks. luku 2] myös vaarallisia, koska he pyrkivät ‘läikkään’ kohdistuvan manipulaation avulla vaikuttamaan todelliseen eli kommunikatiivisena toimintana ilmenevään tietoisuuteen. Toki he pystyvät siihen vaikuttamaan, mutta tuloksena on yleensä huumeriippuvuuteen verrattava tila: ajatelkaapa vaikka kehonrakentajaa, joka kasvattaa lihaksiaan ja siten niiden vahvuutta ja voimaa paitsi lihastreenien myös etenkin hormonien avulla, jotka muuttavat ja parantavat ‘ruumiin’ luonnollista valmiutta fyysisiin suorituksiin. Tuloksena on lopulta ihmishirviö, joka joko saa sydänkohtauksen ylettömän hormonistressin seurauksena tai rappeutuu ja kuihtuu ilman niitä, koska hänen elimistönsä on jo niin tottunut hormoni-dumppaukseen, ettei se enää palaudu normaalitoiminnan tilaan. Näin käy mitä suurimmalla todennäköisyydellä myös ‘tietoisuusläikkään’ kohdistuvien kemiallisten ‘treenien’: tietoisuuden fysiologisen kasvualustan manipulointi vaurioittaa tietoisuuden holistista organismia analogisesti samaan tapaan kuin hormonit rappeuttavat niitä käyttävän ihmisen fysiologisen organismin. Tietoisuuden organismin vaurioittaminen ei kuitenkaan muuta itse tietoisuuden ‘käytössä olevaa’ rationaalista kontekstia vaan nimenomaan tuon kontekstin kasvualustan representaatiolle antamia kokonaisvaltaisia edellytyksiä. - - Syy tällaisiin ‘luonnollista mutaatiota’ ihmisteknologian avulla ‘edistäviin’ toimiin piilee kuten sanottu tietoisuuden fetissoimisessa fysiologiaksi/fysiikaksi [‘havainto-läikäksi’] eli eräänlaiseksi epäjumalaksi, joka teknologisoituna mallinnuksena ‘eliminoi’ Frankensteinin hirviön lailla ympäriltään kaiken elollisen: isäntänsä eli luojansa kaikkein ensimmäiseksi ja kaikkein viimeiseksi [ensin kuolee aito uskonnollisuus, joka ei palvo epäjumalia [‘läikkiä’], sitten kuolee skeptinen mutta kyynisyyttä kaihtava humanismi, viimeisenä kuolee biorobotiksi mallinnettu ökyrikas amerikkalainen eläkeläinen – ikä 350 v.].

*

‘Se on tuo vihreä läikkä! Tietoisuus! Etkö muka näe? Etkö jo viimein usko?’ - - Kyllä – kyllä minä näen, mutta en vieläkään usko – en ainakaan vääriä profeettoja ja hänen kultaisia vasikkojaan! - - Liian tarkka näkö liian kapealla ja pelkästään matemaattis-teknologisella ymmärryksellä varustettuna johtaa ihmiskunnan lopulliseen tuhoon nopeammin  kuin mikään muu intellektuaalisen hybriksen muoto.- - Mutta tällä tavoinhan evoluutio toteuttaa todellista eli kokeilevaa itseään – jälleen kerran. - - ‘Turha siis tuskitella mokomaa. Ei tässä maailmassa ole uutta elää, eikä kuolla, yhtään sen uudempaa’ [Sergei Jesenin]. 

*

http://takkirauta.blogspot.fi/2013/05/alyttomasti-alykkyydesta-osa-v.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Uusplatonismi

http://fi.wikipedia.org/wiki/Baruch_Spinoza

http://fi.wikipedia.org/wiki/Immanuel_Kant

http://fi.wikipedia.org/wiki/Transsendentaalinen_idealismi

http://en.wikipedia.org/wiki/Daniel_Dennett

http://www.xda-developers.com/android/how-to-enable-anonymous-usage-statistics-in-your-rom/

Älykäs kulttuuriutopia ja muuta nykymenoa

 BUDDHAS LOGIC

 

Ironmistress kirjoitti päreessään Älyttömästi älykkyydestä osa III:

‘Silti kuitenkin ruukinmatruuna on varovaisen toiveikas ja toivonkipinänä on uskonto. Eli mikäli tällainen yhteiskunta omaksuu protestanttisuuden tai sen kanssa arvomaailmaltaan konvergoivan uskonnon, sen mahdollisuudet ovat paljon paremmat kuin animismin tai islamin piirissä. Tämä siksi, että protestanttisuus yksinkertaisesti luo paremman yhteiskunnan kuin animismi tai islam. Kuten Jaska totesi, ei tarvitse olla kristitty ymmärtääkseen kristinuskon yhteiskunnallisen hyödyllisyyden. Flynn-efekti alkaa vaikuttamaan heti elintason noustessa. Singapore on erinomainen esimerkki, miten lähelle päiväntasaajaa voidaan rakentaa vauras ja älykäs yhteiskunta. Ensimmäisenä pitää hävittää malaria ja sen jälkeen muut taudit. Tämä mahdollistaa jo heti ÄO:n nousun monella pisteellä. Sen jälkeen pitää aloittaa kulttuurillisen paradigman muutos.’

 

1

Tämä mahdollistaa jo heti ÄO:n nousun monella pisteellä. Sen jälkeen pitää aloittaa kulttuurillisen paradigman muutos.’

*

Kun buddhalaiseksi julistautunut seemiläisrouva sitoutuu näin vahvasti maailmaan kulttuurisesti ja maailmankatsomuksellisesti strukturoitua/ehdollistettua älykkyysosamääräjakaumaa evolutiivis-antropologisena kriteerinään pitäen, ikäänkuin hän [ja hänen 'ÄO-toverinsa'] olisi ÄO-leikkureineen matkalla johonkin kaukaiseen ja ihanaan mutta silti maanpäälliseen kulttuuri-hegemonia-nirvanaan [?!], joutuu tiukasti loogiseen päättelyyn ja sen rajoihin sitoutunut kulttuurinihilisti väistämättä hengähtäen ihmettelemään pelkästä ällistyksestä eli muutenkin kuin fysiologisen toipilaisuutensa vuoksi. 

 

Ovatko nykybuddhalaiset ryhtyneet rakentamaan 1000-vuotista juutalaisvaltakuntaa, jonne pääsevät ainoastaan älykkyysosamäärätestien läpäisseet ihmisolennot? Jessus mikä ajattelun sekasotku! Mikä feminiinisen empirismin keinotekoinen ja sekava Metro-Tekno-Utopia! Tämä Ironmistress on yhtä aikaa buddhalainen eksistenssi-nihilisti, juutalainen idolatri-synergisti ja tekno-optimistinen, täydellistä konetta [cyborgia, jumalaa, yhteiskuntaa,universumia] rakentava muurahais-Gmeemi [geenin ja meemin hybridi]. 

 

Mikään science-fiction ei liene vielä yltänyt näin korkealle tasolle inhimillisen ajattelun ja evoluution selittämisessä ÄO-rasismin avulla ja kuitenkin samalla sen sitomisessa kulttuurisesti toisensa loogisesti poissulkeviin maailmankatsomuksiin ikään kuin tällaisessa teoreettisessa konseptiossa ei olisi mitään ongelmaa – olkoonkin, että karma-lotto ‘pelastusautomaattina’ sisältää ainakin 'teknisesti' kristillisen monergismin perimmäisen ristiriidan eli yrityksen henkilökohtaiseen pelastukseen [pääsyn irti jälleensyntymien ketjusta nirvanaan] puhtaasti epäitsekkäin motiivein. Synergismissä tällaista motiiviongelmaa ei ole, mikä tekee siitä ainakin äärimmillään [jo ennen sen muuttumista pelagiolaisuudeksi] hyvin ‘epäillyttävän’ pelastusopin [pelagiolainen ei tarvitse Jumalaa vaan pelastaa itse itsensä, karma-lottoaja ei tarvitse kuin hyvää tuuria].

 

Mutta jos kyseinen kulttuurikasvuajattelu lopulta on kuin onkin evoluution kannalta [jolloin meidän pitäisi pystyä ajattelemaan evoluutiota sen ulkopuolelta käsin ja siihen me loogis-empiirisesti kyllä pystymme, koska kyseessä on mitattava muutos] pätevää [ihmisevoluutio siis etenee tietyn ÄO-perimän ekspansiona], meille jää kuitenkin ongelma siitä, miksi lähes puolet ihmiskunnasta [alkuperäisuskonnot, islam, ekologiseen kriisiin vakavasti suhtautuvat erotuksena ‘kestävän kehityksen’ itsepetokseen] vastustaa tai vieroksuu sitä ja miksi se näyttää aiheuttaneen ja aiheuttavan ekosfäärille enemmän huonoja kuin pitkällä tähtäimellä hyviä seurauksia. 

 

Ironmistressin kaukoputki osoittaa kuitenkin vain lähes ‘myyttiseen tulevaisuuteen’ - ei tuon tulevaisuuden yllättävään läheisyyteen ja uhkaavuuteen esim. syväekologisen kritiikin valossa ja perusteella. Hänelle maanpäällinen paratiisi ja buddhalainen nirvana luultavasti ovat merkillisellä ja käsittämättömällä tavalla sama asia, mikä merkitsee, että juutalaisen messias-ajattelun perimmältään rasistinen kilpailueetos yhden ja ainoan Jumalan sponrosoimana projektina yritetään virheelliseen psykologis-antropologiseen ja ideahistorialliseen tulkintaan nojautuen yhdistää buddhalais-eksistentiaaliseen tahtovan tietoisuuden maailmasta luopumisen nihilismiin. 

 

Voiko enää pahemmin sotkea kysymystä siitä, mikä on itäiselle ja läntiselle maailmalle ominainen tapa ajatella sitä, mikä/mitä on inhimillisen eli tahtovan subjektin raison d'être eli tietoisuuden olemassaolon perimmäinen tarkoitus ja ‘funktio’ maailmankaikkeudessa?

 

Juutalaisuus kuten monoteistiset uskonnot ylipäätään edustavat aivan toisenlaista maailmankatsomusta suhteessa tietoisuuteen ja subjektiin kuin buddhalaisuus. Kärjistetyimmillään tämä antagonismi näkyy mm. barbaaristen ääri-islamilaisten väkivaltaisessa suhtautumisessa buddhalaisuuteen. Tosin nämä ääri-islamistit eivät taida tulla toimeen kenenkään kanssa. Kauhea on sellaisten ihmisten Jumala.

 

2

Mikseivät naiset koskaan ajattele asioita täydelliseen loppuunsa asti? Miksi aina pitää hörhöillä epävarman jonkun perään varman ei-minkään sijasta? Länsimainen kulttuuri on muuttumassa juorujen, ekshibitionismin ja feminiinisen hössötyksen kulttuuriksi. Tätä hössötystä kutsutaan useimmiten eufemistisesti myös empatiaksi, vaikka heti perään pitäisi lisätä, että kyse on itse asiassa [yleensä] naisellisen vallankäytön muodosta [maternal care]. Ei tarvitse kuin avata TV 2, niin tajuaa nopeasti, missä mennään. Tosi-tv on jokapäiväisyyden eli arjen – siis kaiken sen, mikä ennen oli nimenomaan naisten maailmaa – vallankumousta mediassa.

 

Naiset ovat voimakastahtoisempia kuin miehet tai ainakin sitkeämpiä, mutta he eivät pysty päättämään asioista ikään kuin kerrasta poikki. ‘Päätöksiä’ on kuitenkin tehtävä [onko tämäkin sukupuoliseen fysiologiaan liittyvä ominaisuus?]. Ilman päätöksiä saamme tulokseksi Yes-Landian, jossa kukaan ei ole mitään mieltä mistään. Kaikki kiittelevät toisiaan silloinkin, kun tekisi mieli vetää turpaan [tyypillinen naisten välisen kommunikaation muoto]. Meidän moderni, demokraattinen ja liberaali kulttuurimme on naisten [ja ‘trivia-kemppisten’] kulttuuria. Kohta ei hölötyksen seasta erotu kuin pahimpien ääriainesten möykkä. Kommunistit ja fasistit siellä p[s]uukottelevat toisiaan. Poliittisen keskustan lampaat katsovat televisiota ja kauhistelevat. Heitä on enemmistö, joten demokratia ja turvallisuuskaan ei silti ole vakavasti uhattuna. 

 

Mediakone on alkanut toimia itsestään käyttämällä ihmisten tosielämää viihteen energiana. Hölötys ja möykkä on järkevää keskustelua. Itsensä paljastaminen ja itsensä häpäiseminen luovuutta. Pään seinään lyöminen sankaruutta. Vautsi vautsi! Puutooous. Täydellinen Idiotia. Pok pok! - - [ja nyt seuraa 7½ minuutin mainoskatko].

*

http://takkirauta.blogspot.fi/2013/02/alyttomasti-alykkyydesta-osa-iii.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Jewish_Buddhist [tämä on synkretististä hömppää, jossa hämärtyvät kummankin uskonnon perimmäiset erityispiirteet, niiden intuitiot, intentiot ja itseymmärrys].

http://zioncrimefactory.com/2013/01/11/the-jewish-supremacist-brain/

http://www.9fun.in/2012/10/buddha-on-birthday.html

Tietoisuus ja kiven karminen kohtalo

Onnistuuko kivi syntymään seuravassa elämässään hallintotieteitten maisteriksi?  Ainakin siihen menee aikaa, mutta sitähän kivellä kyllä riittää.

*

Kommentti Ironmistressin kommenttiin hänen päreessään Oikeuden miekka ruosteessa.

.

1

Ironmistress kirjoitti: ‘Karman laki ei anna kenellekään armoa.’

.

Karman laki ei siis ota huomioon edes katumusta? Olemmeko nyt tekemisissä sadistis-psykopaattisen kosmisen ‘toimijan’ kanssa. Vai onko karman laki pelkkä tyhjä kausaliteetti, jolle vain on imaginaarisesti projisoitu kosmis-moraalista valtaa ihmisen antropomorfis-animistisessa mielikuvituksessa?

.

2

Antiikin kreikkalaiset rationalisoivat tällaisen ajattelutavan [Fysis, Nomos, Logos], mutta sen lähtökohta oli heilläkin vielä maagis-animistinen. Kuten on nykyajan ‘animistien’ eli identiteettiteoreetikkojen materiaalis-fysikaalinen reduktionismi.

.

3

Tietoisuus on olemassa, mutta se ei sijoitu avaruuteen eli johonkin tiettyyn paikkaan eikä siis emergoiduttuaan enää palaudu alkuperäänsä eli materiaan emergenttinä rakenteena. Tietoisuuden ja materian välillä vallitsee asymmetrinen riippuvuus, kun taas reduktionistit [Spinoza ja identiteettiteoreetikot] olettavat, että kyseessä on symmetrinen reduktio-suhde tai parallelismi.

.

Mutta tietoisuus ei ole mikään ‘materia-vuoren henki’, joka joskus ilmestyy ja joskus taas katoaa vuoren sisään. Tietoisuus on yksilöissä syntyvä lihallis-historiallis-kompleksinen ‘kokemus-vuorovaikutus-systeemi’, jolle ei ole olemassa materiaalisesti isomorfista vastinetta [‘sielu-koodia’] aivoissa. Aivot antavat välttämättömän perustan, jonka pohjalta oppiminen ja tunteet ‘emergoivat’ ulkomaailman suhteen joustavan ja holistisen itsereflektiokyvyn eli tietoisuuden.

.

4

Se, mikä yksilöstä jää jäljelle, ei koskaan synny uudelleen samana. Ikuinen paluu on ontologinen [joskaan ei välttämättä fysikaalinen] mahdottomuus. Jos olen joskus ollut tai tulen olemaan fysikaalisesti sama ihminen kuin nyt [puhumattakaan siitä, että olisin kokonaan eri olio/eliö], kyseessä on joku muu kuin minä, koska tietoisuuteni rakenteet ovat tuhoutuneet [palautumaton katkos] ja koska ‘uudella minälläni’ tulee olemaan erilainen ‘lihan historia’ kuin aiemmalla. Niinpä minulla ole mitään muuta syytä kokea itseäni rangaistuksi syntymisestäni tietyksi olennoksi kuin ehkä se, että ylipäätään synnyin maailmaan. Mutta sillä ei ole mitään tekemistä aiemman elämäni tekojen kanssa. Ei mitään. Karman laki on pelkkää animistis-imaginaarista taikauskoa.

.

5

Miten kiveksi uudelleen syntynyt voi muuttaa karmaansa paremmaksi seuraavassa elämässä? - - No – onhan kivellä tietysti aikaa. Melkein ikuisuus.

*

http://takkirauta.blogspot.fi/2012/10/oikeuden-miekka-ruosteessa.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Parallelismi_%28filosofia%29

 http://luonnonlumoissa.blogspot.fi/2012/10/suuri-oudon-mallinen-tumma-mohkale.html