Rakkaudesta ja mielenrauhasta

Kommentti edelliseen päreeseeni.

.

Rakkauden kohteessa yhdistyvät oma ja toisen halu niin erottamattomaksi ja voimakkaaksi elementiksi, että kohteen menettäminen tuottaa suurta tuskaa. Ja koska kaikkeen kiintymykseen itseensä sisältyy ero, rakkaus on väistämättä aina myös traagista eli aiheuttaa kärsimystä samalla, kun se antaa kaikkein suurimman nautinnon ja onnen tunteen. Tämä asiaintila pätee niin seksuaaliseen haluun kuin halun laukeamisen seurauksena syntyviin jälkeläisiin ja niiden hoivaamiseen [PS.].

. 

Jälkeläiset ovat seksuaalisen halun biologinen syy ja seuraus, mutta nautinto on monimutkaisempi psykosomaattinen voima, jonka voi tavallaan ‘irrottaa’ jälkeläisten saamisesta. Nautinnon halua tai pikemminkin nautinnon halun yhä uudestaan ja uudestaan kalvavaa tyydyttämisen pakkoa ei kuitenkaan voi hillitä ja hallita kovin helposti, koska se on niin kietoutunut ihmisen koko ‘olemukseen’ ja antaa hänen elämälleen usein kaikkein perustavimman merkityksen ja mielekkyyden tunteen.

.......

Jos elämästä puuttuvat kaikki sukupuolisen kiintymyksen mahdollistavat kohteet tai nuo kohteet osoittautuvat riittämättömiksi ihmisen tajutessa, että halu on loputon eikä johda oikeastaan mihinkään vaan pelkästään uusintaa ja toistaa itseään loputtomiin, hän alkaa kehittää fantasioita ‘kosmisesta’ tyydytyksestä ja koko elämän universaalista mielekkyydestä. Nietzschen Schopenhaueria soveltavin sanoin: ‘Ihminen tahtoo mieluummin ei-mitään kuin on tahtomatta’.

.

Mutta myös tällainen, ‘saavuttamattoman’ rakkauden kohteen etsiminen on kaikessa autuaaksitekevyydessään samalla sekä pakottavaa että kärsimystä aiheuttavaa, joskin hyvin eri tavalla kuin 'saavutettavaa' kohdetta etsivällä ja löytävällä eroksella. Silti uskovankin ihmisen kaipaus on universaalisti seksuaalista. Se etsii kuitenkin jotain lopullista ja perimmäistä yhteyttä, jossa koko haluava tietoisuus viimein tyydyttyy ja raukeaa ja jossa ihminen olettaa saavuttavansa lopullisen mielenrauhan. 

.

Pysyvä mielenrauha voidaan siis varsin perustellusti kokea alkuperäisen biologisen ja psykologisen halun [elämän] täyttymykseksi ja kumoutumiseksi tuonpuoleisessa onnessa. Mutta kuinka ollakaan, tällä tavoin rakkaus mielihyvää tavoittelevana haluavana eroksena muuttuukin perimmäisen mielenrauhan vastakohdaksi, ellei peräti sen viholliseksi. Siitä huolimatta ja sen vuoksi johdonmukaisella tavalla askeettinen elämäntapa ei ole mikään psyykkinen sairaus tai jopa 'virhe' evoluutiossa [ikäänkuin päämäärättömässä evoluutiossa voisi olla virheitä] vaan pikemminkin tarkoin pohdittua ymmärrystä haluavan eroksen umpikujasta.

. 

PS. Tarkoitan rakkaudella tässä pääosin erosta, en niinkään 1] agapeta eli mahdollisimman pyyteetöntä lähimmäisenrakkautta tai 2] jotain rakkauden kaltaista ‘kosmista’ tunnetta: ylevää ihastusta, jota ihminen saattaa kokea suhteessa luontoon tai koko maailmaan ja olemassaoloon. Tällaiset ‘rakkauden’ ilmentymät ovat joko a] uskonnollisia vakaumuksia/hyveitä [buddhalaisuus (tietyin varauksin, koska buddhalaisuus on synergististä), kristinusko (monergistinen pelastusoppi)], b] rationaalisia velvoitteita [stoalaisuus, Kant]  tai c] estetiikan alueeseen kuuluvia merkityselämyksiä - eivät pelkästään sukupuolisuudesta kumpuavia kiintymyksen lähteitä, joskin myös niiden viimekätinen perusta on ihmisen haluamisessa, joka palautuu ytimeltään seksuaaliseen nautintoon, joka on orgaanista elämää ylläpitävä energeettinen elementti.

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2014/09/voiko-ketaan-rakastaa-saamatta-haavaa.html

Voiko ketään rakastaa saamatta haavaa sieluunsa? Sisältyykö rakkauteen aina kärsimys?

Mies voi olla onnellinen naisen kanssa, kunhan ei rakasta häntä [Oscar Wilde].

*

http://www.tunturisusi.com/aforismit/rakkaus.htm

Mielekäs ‘mielenhäiriö’ ja sen tulevaisuus, osa I ja II

I

Sanotaan, että rakastunut ihminen näkee todellisuuden epärealistisesti, ruusunpunaisten silmälasien läpi. Elämässä on hohtoa, mielekkyyttä ja intohimoa. Silti tämänkaltainen elämänilo muistuttaa monien, ainakin kyynisempien ihmisten, myös psykiatrien mielestä ‘psyykkisesti häiriintynyttä’ ja siten ‘epänormaalia’ tilaa [positiivista ‘skitsofreniaa’]: ihminen on hormonien ‘ylettömän’ vaikutuksen vuoksi mennyt ‘sekaisin’, siis rakastunut. Asian voi kuitenkin nähdä aivan toisin. Vladimir Solovjov [*] kysyykin: entä jos asia on juuri päinvastoin. Jospa juuri rakastunut näkee elämän realistisesti ja oikein eli elämisen arvoisena, koska hänellä on siihen rakkautensa vuoksi syy, jonka vaikutusta ei voi torjua kokematta suurta tuskaa ja ikään kuin paaduttamalla itsensä - - [* Aiemmin mainittu Leo Sestov on Solovjovia pessimistisempi ja skeptisempi, mutta myös hän perustaa ajattelunsa perimmältään ei-käsitteellistettävissä olevaan 'kokemukseen' (sikäli kuin jotain 'ei-käsitteellistä' ylipäätään on olemassa (ihmiselle); myös Heideggerin 'eksistentiaalit' ovat käsitteellistettyjä Daseinin eli 'täällä olon' (ei-käsitteellisen subjektin) maailmassa olemisen ehtoja/tapoja].

. 

Eikö myös uskovaa voisi verrata rakastuneeseen ihmiseen? Eikö myös uskova koe elämäänsä mielekkääksi Jumalaan uskomisen [~ rakastamisen] kautta? - - Ei hassumpi analogia. Pikemminkin erinomainen ja toivottava – jopa uskottava. Uskon voi todellakin ymmärtää eräänlaiseksi rakastumisen tilassa elämiseksi. - - Stoalaisesti suuntautunut ‘tunteensa tukahduttaja’ voisi tietysti olla elämisen emotionaalisesti koetun tarkoituksen ‘seurauksista’ täysin eri mieltä, mutta jätetään stoalainen tällä kertaa rakentelemaan ‘tunteettomia’ järjen/tiedon palapelejään ja yritetään olla rakastuneita – edes hetken aikaa. Mutta vaikka rakkaus vaatiikin kuuliaisuutta, niin eikö se perimmältään ole spontaani tila, johon ketään ei voi pakottaa  - ei itseään eikä muita? Siinä tapauksessa asia mutkistuu ja paljon. Miten voisin rakastua, jotta voisin uskoa? Kysyy nimimerkki ‘Puhtaan järjen lamauttama’.

. 

II

Psykiatrit ovat kirjaimellisesti eli metaforisesti [mietipä tuon ‘eli’ konjuktion loogista ‘viestiä’, Ironmistress] nykyajan ‘poppamiehiä’ - myös erinomaisen selkeäsanainen ja naturalistisessa ‘agendassaan’ johdonmukainen Hannu Lauerma. Neuro-psykiatrit ja evoluutio-psykologit ovat jo nyt saaneet ehkä kaikkein vahvimman oikeutuksen tieteellä ohjatun ja legitimoidun biovallan käyttöön maailmassa.

.

Jopa juristit, ylläpitääkseen syllogistisesti argumentoitua, koherenttia ja mahdollisimman ristiriidatonta, julkisiin tai piileviin arvoihin perustuvaa normiviidakkoa, ‘harhailevat’ muuttuvien arvomaailmojen [ajan ‘henkien’] relativistisessa suossa, kun taas psykiatrien ei tarvitse enää nykyään kuin vedota neurologiaan [luonnontieteeseen eikä mihinkään sopimuksenvaraisiin eli konstruoituihin aksioomiin] ja todeta: ‘tämän henkilön käyttäytymisen vahingollisuus ja vaarallisuus perustuu hänen reseptoriensa neurologisesta normaalistandardista poikkeavaan toimintaan eikä hänestä voi enää tulla kunnon kansalaista ilman sellaista neurologista lääkitystä tai neurologista leikkausta, joka palauttaisi hänen reseptoriensa toiminnan normaalijakautuman alueelle.’ [Amen].

.

Tulevaisuuden ihminen on valjastettu edistämään tehokkaasti tehokkuuden tehokasta tehostamista. Kontrolloimattomat ja impulsiiviset tunteet ovat sellaisessa yhteiskunnassa epätoivottavia. Tunteita toki tarvitaan, koska juuri niiden avulla ihmistä voidaan ohjailla haluttuun suuntaan eli manipuloida, mutta rakkaus on aivan liian arvaamatonta ollakseen vapaasti koettavissa tulevaisuuden tehoyhteiskunnassa.

.

Olen melko varma, että vielä tulee päivä, jolloin myös rakkauden kokemusta pidetään ‘epänormaalina’ reaktiona, jonka ‘epänormaalius’ aivojen toimintaa tarkoin kuvaamalla todistetaan pätevämmin ‘todeksi’ kuin yksikään juridinen aksiooma voisi totuuden asettaa, koska tuo kuva ‘kertoo omituisen’ [elämää ‘häiritsevän’] tuntemuksen ja käytöksen ‘todellisen’ [todellisen?!] syyn ja legitimoi siten käsityksen normaalista ja epänormaalista.

.

Itse asiassa normaalius/epänormaalius legitimoituu kuitenkin poliittis-normatiivisesti eikä tieteellis-deskriptiivisesti tai sitten tiede on aina jo politiikkaa – kuten asia onkin. Nietzschen sanoin [ja Foucault’n myötäilemänä] tieto ja tiede ovat vallanhimoisia ‘viettejä [siten myös de facto ‘rasistisia’].

*

Neurologit ovat tulevaisuuden yhteiskuntien korkeimmin arvostettuja poppamiehiä, joilta kysytään sitä viimeistä neuvoa, jotta ihmisiä voisi ‘objektiivisin’ perusteihin kontrolloida, eristää ja karsinoida lokeroihin. Tietokoneaikana [tosin tietokone itsessään ei tiedä mitään] kontrolloinnista käytetään usein sanaa profilointi. Profilointitekniikat [esim. uutisvahdit] ovat identiteettitekniikoiden uusia muunnelmia, joiden avulla ihmisiä konsultoidaan ja ohjataan etsimään ja löytämään eli kuluttamaan juuri itselleen sopivaa nautintoa. Medikalisaatio puolestaan uusintaa ja hyödyntää profilointi- ja identiteettitekniikoita ja sitä voinee pitää ehkä vaikutusvaltaisimpana yhä teknistyvän ja kaupallistuvan maailmamme eli konsulttikulttuurimme ilmiönä.

.

Kammottavinta tässä kaikessa ihmisen esineellistämisessä on, että se lähes vastavuoroisesti palvelee sekä tuottajan että kuluttajan tarpeita. Ainut ero syntyy siitä, että on olemassa ‘taho’, joka myy ja ‘taho’, joka ostaa. Kaikki muu toimii markkinatalouden ‘säätelemänä’ eli joku aina voittaa tässä pelissä, koska jotkut toiset ovat niin alttiita ja valmiita maksamaan ‘hänelle’ myymistään palveluista edullisia eli kohtuuttomia summia [näinhän se menee: ‘osta nyt edullisesti’ (eli maksa itsesi kipeäksi)].

.

Niinpä neuro-psykiatrinenkin tutkimus medikalisaation peruspilarina on sekä luonnollinen että manipuloiva vastaus ihmisen luontaiselle ja loppumattomalle tarpeelle saada itselleen, lapsilleen, toisilleen - ylipäätään kenelle tahansa - ‘diagnoosi’, joka viime kädessä määrittelee/‘antaa’ heille identiteetin, jonka ‘raison d'être’/‘reason for being’ ei ole ainoastaan oikeuttaa heidän elämäänsä muiden ihmisten joukossa vaan, jonka on annettava heille myös koko olemassa olemisen [eksistenssin] mielekkyys ja tarkoitus tässä katoavassa maailmassa ja maailmankaikkeudessa.

.

Aiempina aikoina ‘eksistentiaalisen identiteetin’ sai uskonnosta, kansallisuudesta ja ideologisesta aatteesta, nykyään ja tulevaisuudessa sen antaa tiede ja markkinatalous. Uskonto on muuttunut bisnekseksi ja/tai museotoiminnaksi. Jumalan ohella myös ideologiat ovat kuolleet. Kansallisuusaate on viimeinen este pahanlaatuisen kasvaimen lailla vapaasti etenevälle kapitalismille, jolle identiteetit ovat kaikkein kannattavinta kauppatavaraa.

. 

Identiteetti voi periaatteessa olla mitä tahansa juuri sen takia, että annettu diagnoosi oikeuttaa olemassaolomme ja tekee meistä hyväksyttyjä, ehkä jopa haluttuja [esim. Conchita Wurstin hahmo on nykyään pääosin haluttu (toki myös inhottu) identiteetti]. Diagnoosien pluralismi tosin koskee aluksi lähinnä liberaalien yhteiskuntien tulevaisuutta, mutta sen modus operandi [toteutuksen ja toteutumisen tapa] on silti periaatteessa aivan sama kuin niissä [eli useimmissa] konservatiivisissa yhteisöissä, jotka omaksuvat uusimman tekniikan ja vapaan markkinatalouden [eli ‘biologisen kulttuurievoluution’, mikäli kausaalisesti deterministisenä pidettyä ilmiötä nyt ylipäätään voi omaksua: eikö pikemminkin kyseessä ole triviaalisti väistämätön tapahtuma]. Konservatismikin on lopulta aseeton teknokapitalismin suhteen, vaikka monet ‘pienyhteisölliset impivaaralaiset’ toisin luulottelevat [kommunistit jätän haaveilemaan ja uneksimaan utopiaansa: hyvää yötä, nukkukaa hyvin].

.

Säädetyn lain tavoin diagnoosi identiteettinä sekä rajaa, normittaa [‘normalisoi’] ja ohjaa että mahdollistaa, ilmentää ja vapauttaa [‘normaalin’ rajoissa] ihmisen persoonallista ja yhteisöllistä olemista; tässä mielessä se on sukua myös muodille ja jopa mainoksille.

.

Tämä kaikki merkitsee sitä, että liberaalien[kin] yhteiskuntien vapaus on pelkkä valtaisa harhakuvitelma, jonka omaksuttuaan ihmiset eivät tajua elävänsä tieteellisesti legitimoidussa, suunnattomassa avovankilassa, jossa konsulttifirmojen lobbaama ja ohjailema poliittinen päätöksenteko mahdollistaa huume- eli addiktio-markkinoiden = medikalisaatio-bisneksen valtavan ekspansion, joka tulee olemaan tulevaisuuden taloudellisen kasvun todellinen rahasampo.

* 

Muiden ‘identiteetti-teknologisen’ toimintansa tieteellä legitimoivien asiantuntijoiden ohella myös psykiatri-neurologi Hannu Lauerma kuuluu osaltaan edellä kuvatun yhteiskuntajärjestyksen tärkeimpiin ‘pioneereihin’, halusipa hän sitä itse tai ei.

*

PS. Lukija ymmärtänee, että tällä tulevaisuusvisiolla ei ole mitään tekemistä tieteellisen ‘luotettavuuden’ kanssa. Se, joka puhuu tekstini puolesta tai asettuu sitä vastaan tieteeseen vedoten, yrittää vaikuttaa siihen ‘normalisoivasti’. Kieltäydyn sellaisesta roolista. Kieltäydyn kaikista diagnooseista ja identiteeteistä. Yritän mieluummin olla vaikka olematta.

.

PPS. Erityinen kiitos jälleen kerran Michel Foucault’lle.

*

http://fi.wikipedia.org/wiki/Hannu_Lauerma

http://en.wikipedia.org/wiki/Michel_Foucault

http://fi.wikipedia.org/wiki/Michel_Foucault

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vladimir_Solovjov

Muistatko rakkaani, mitä kerran kävelyllä näimme?

Raato

.

Muistatko rakkaani, mitä kerran kävelyllä näimme?

.

Oli ihana kesäaamu, kun polunmutkassa

soravuoteella rietas raato

koivet ilmassa retkotti kuin himokas nainen.

Se höyrysi, huokui saastaa,

julkeasti, kylmästi levitti

kupunsa huuruavat sisukset silmiemme eteen.

.

Aurinko porotti mätänevään haaskaan

kai paistaakseen sen kuin

pihvin – että uljas Luonto

saisi runsaana takaisin sen

minkä kerran sitoi yhteen.

Taivas katseli mahtavaa ruhonretalettaan

kuin puhkeavaa kukkaa.

Löyhkä oli niin pistävä, että sanoit

pyörtyväsi nurmelle:

kärpäsparvet piirittivät visvaista vatsaa, josta

tummat toukkapataljoonat

paksuna nesteenä vuotivat

mädän lihan riekaleisille helmoille.

.

Aaltoillen koko kammotus

nousi ja laski, kohoili, poreili ja eli

moneksi hajoamalla

kuin heikko henki

olisi siihen puhallettu.

Ja ihmeellisesti tuo mikrokosmos soi

kuin virtaava vesi, tuuli

tai vilja, jota rytmikkäästi pohtimessa puistellaan.

.

Madot pyyhkiytyivät pois, vain utua jäi,

kiireettömin vedoin piirretty,

kankaalle unohtunut luonnos,

jonka taitelija muistinsa varassa viimeistelee.

.

Kivenlohkareiden takaa

meitä väijyi levoton narttu

vihaisesti ja odotti

että pääsisi takaisin

kaluamaan luita, joiden luota oli luikkinut pois.

.

Ja kerran tulee sinustakin, joka nyt tähtenä tuikit

silmissäni, aurinkona

valaiset luontoni, oi

enkelini, tärkeimpäni,

samanlaista lokaa, samanlaista

kuvottavaa saastaa – aivan samanlaista tulee sinustakin, oi

kauneuden valtiatar, kun sakramentit saatuasi

menet ruohon ja rehevien kukkien alle

luutarhan multiin

mätänemään.

.

Kaunottareni, kerro silloin madolle, joka sinua suudelmin syö,

että yhä on minulla tallessa

jokaisen multiin menneen

rakastettuni muoto, olemus, ylimaallinen!

.

Charles Baudelaire: Pahan kukat [suomeksi tulkinnut Antti Nylèn]

*

http://en.wikipedia.org/wiki/Charles_Baudelaire

http://fi.wikipedia.org/wiki/Charles_Baudelaire

http://en.wikipedia.org/wiki/Les_Fleurs_du_mal

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pahan_kukat

http://fi.wikipedia.org/wiki/Antti_Nyl%C3%A9n

http://guylene.over-blog.org/article-la-charogne-74788076.html

 http://oupas.over-blog.com/article-mes-poemes-106535942.html

http://completetraumacleaning.co.uk/animal-carcass-removal.php

Creedence Clearwater Revival - Live at Royal Albert Hall 1970 [HD]

Tämä upload on äänen laadultaan selvästi parempi kuin aiemmassa päreessäni esittelemä versio CCR:n Royal Albert Hall konsertista 4/1970. Myös kuvan laatu on parempi ja Fortunate Son eteneekin melkein ilman kuvakatkoja. Hipohopit ja uudet hevit ovat CCR:n ja John Fogertyn koruttoman mutta intohimoisen aitouden ja rehellisyyden rinnalla kuin jotain - no - jääköön sanomatta ja suotakoon vilpitön kunnioitus ja ihailu esim. Metallicalle. Tyylitajua on monenlaista, mutta sitä, mihin nuorena ensimmäisen kerran rakastuu, varsinkin jos kyseessä on 'se oikea' [;\ ja John Fogerty oli], ei voi koskaan unohtaa. Sellaista on kaiken rakastumisen biologinen 'estetiikka' ja tämä 'leimautuminen' pätee tietenkin myös musiikkiin ja taiteeseen ylipäätään, mitä taiteella sitten milloinkin tarkoitetaan. Olennaista ei kuitenkaan ole, mitä rakastaa, vaan että rakastaa sitä. Tällainen näkemys on yhtä aikaa sekä relativistinen [lajityypit eivät ole sisällöllisesti parempia tai huonompia] että fenomenologis-hermeneuttisesti universaali [vrt. Kant, Husserl ja Gadamer] antaen esteettisen elämyksen syntymiselle selityksen, joka yhdistää kognitiivisesti ja kokemuksellisesti [mutta ei sisällöllisesti] kaikkia ihmisiä. Tällainen näkemys taiteesta ei ole sama kuin konservatiiveilla, jotka haluavat taiteen imitoivan ja heijastelevan ikuisia [ja muka objektiivisia] arvoja ikuisessa ja muuttumattomassa nationalistis-autoritaarisen 'yhtenäiskansan' aidatussa ja vartioidussa luonnonpuistossa nimeltä Nostalgia. Mutta ei se myöskään usko [enää] uusien genrejen loputtomaan uudistuskykyyn ja innovatiivisuuteen - ei varsinkaan teollisen mediakapitalismin mainoshelvetissä. Niinpä tällainen käsitys taiteesta tyytyy lopulta varsin vähään ja rakastaa juuri sitä, mitä kohtaan se vielä kokee rakkautta. Tällainen rakkaus ja siitä kumpuava esteettinen elämys on perimmältään yksilön oman historiansa kuluessa saavuttamaa, ja silti tuo kokemisen tapa ['modus operandi'] on kaikille ihmisille yhteinen. Hyvä taide on sitä, mitä yksilö yli kaiken rakastaa ja lienee lähinnä naurettavaa kiistellä siitä, kenen rakkaus on sitä oikeaa ja parasta. Silti arvostamani taidekriitikko Otso Kantokorven pisteet laskivat kuin Nokian p-kurssi, kun kuulin hänen suuresti nauttivan virolaisesta punkista [Villu Tamme] sekä Andy Warholista. Kantokorven eesteettis-elämykselliset syyt nautintoonsa olivat kuitenkin samantyyppiset kuin minulla. Tamme sentään menettelee, jos on suvaitsevainen [hehheh], mutta miksi helvetissä Andy Warhol - tuo mediakapitalismin ja postmodernin sekopäisyyden epäautenttisin ilmiö? Ellei aikamme sitten todella ole typerä, sekopäinen ja epäautenttinen ja Warhol sen autenttisin tulkki? En vain ymmärrä, miten sellaisesta ajasta ja sellaisesta taiteesta voi nauttia olematta jotenkin perverssi sadomasokisti tai ylikarnevalistisen bluffin kaupittelija. Taide teknisen uusinnettavuutensa aikana on [päinvastoin kuin Kantokorpi ajattelee contra Walter Benjamin] heikentynyt esteettisen sisältönsä sekä ilmaisuvoimansa syvyyden suhteen [tyhjiä, meluisia spektaakkeleita, solipsistista 'apinataidetta' tai provokatiivisia perversioita kyllä löytyy] ja muuttunut pelkäksi kertakäyttötuotteeksi kilpailemaan muiden shoppailukohteiden kanssa. Joten eiväthän ne konservatiivit tai ainakaan eräät heistä nyt ihan väärässä ole - - ?
*
The complete show from 1970
*
0:00 Born On The Bayou
5:15 Green River
8:18 Tombstone Shadow
12:06 Travellin' Band
15:06 Fortunate Son
17:27 Commotion
20:30 The Midnight Special
24:06 Bad Moon Rising
26:24 Proud Mary
30:27 The Night Time Is The Right Time [Roosevelt Sykes Cover]
34:08 Good Golly Miss Molly [Little Richard Cover]
39:17 Keep On Chooglin'
* 
[Kappaleaika-ajoitus toimii youtubessa, mutta ei ilmeisesti tässä]
* 

http://www.youtube.com/watch?v=3I0NjeZyhUU

http://actuspurunen.blogspot.fi/2012/07/ccr-at-royal-albert-hall-april-1970.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Otso_Kantokorpi

 http://yle.fi/radio1/kulttuuri/kultakuume/kolumnit/katselen_tyytyvaisena_radiota_-_otso_kantokorpi_37417.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Modus_operandi

Kooma, kiima tai molemmat

 I

Useimmiten käy, että mies ja nainen ovat ottaneet kantaakseen velvollisuuden elää yhdessä koko ikänsä ja vihaavat toisiaan jo kuukauden kuluttua, haluavat erota, mutta eivät eroa, ja silloin syntyy se kammottava helvetti, jonka takia ihmiset sortuvat viinaan, ampuvat, puukottavat tai myrkyttävät toisensa.

Leo Tolstoi: Kreutzer-sonaatti

1

Seksuaalisuus on pidäkkeetöntä himoa ja itsekkyyttä, joka tuhoaa kaikki jatkuvuuden, luottamuksen ja velvollisuuden varaan rakentuvat parisuhteet – myös ja etenkin avioliiton. Näin ajatteli Kreutzer-sonaatin vähän yli 60:n Tolstoi – seksuaalista askeesia avioliitossa saarnannut instituutioiden vastainen anarkisti, jonka vaimo kuitenkin synnytti ‘seksuaali-askeettiselle’ kirjailijallemme 13 lasta [!]'

Jo pelkästään mainittu kyseinen tosiasia kaikessa naivissa yksinkertaisuudessaan mielestäni todistaa, että vaikka Tolstoi varmasti oli jossain määrin oikeassa seksuaalisuuden ‘turmiollisuuden’ suhteen, niin askeettisen anarkisminsa toteuttamisen mahdollisuuksia hän kyllä liioitteli niinkuin vain [vanhemmiten] myrskyisässä avioliitossaan elävä moralistinen jäärä vain voi liioitella.

Tolstoi on esimerkki siitä, miten instituutioita vastustavat anarkistit [askeetit ja mutatis mutandis myös libertiinit] ovat repressiivisen systeemin moraalista korruptoivuutta ihmisen vapauden toteutumisen kannalta syyttäessään ajautuneet argumentatiiviseen kehään. He väittävät esim. mustasukkaisuutensa johtuvan siitä, että [avioliitto-instituutio ja instituutiot yleensä] tukahduttavat ja vääristävät seksuaalisuuden harjoittamista ja sen autenttista ilmentämistä, mistä seuraa pahoja psyykkisiä oireita.

Erotuksena libertiineihin pitää kuitenkin muistaa, että Kreutzer-sonaatin kertojan patologinen mustasukkaisuus johtuu vähintään yhtä paljon seksuaalisesta halusta itsestään [haluta jotakin halunsa välineelliseksi kohteeksi] kuin siitä, että mies ja nainen joutuvat sitoutumaan avioliitto-instituutioon, joka viimeistään muuttaa sukupuolisen halun pikemminkin nautinnollisen vallankäytön muodoksi kuin Jumalan lahjaksi ihmiselle. 

Mutta pidättäytymisellä ei tässä pyritä ratkaisemaan niinkään seksuaalisuuden kuin sukupuolisen sitoutuneisuuden eli parisuhteen tukahduttavaksi instituutioksi muodostumisen ongelma. Huomautettakoon, että niin sanottu ’finnsanityläinen bonoboteoria’ pyrkii ratkaisemaan saman ongelman täysin vastakkaisella tavalla eli libertiinisyydellä [seksuaalinen promiskuiteetti ja polyamoria]. Toisin sanoen siinä missä Tolstoi pyrkii tekemään parisuhteista ikäänkuin luostareita, joissa seksiä harjoitetaan [jos on aivan pakko] enintään naisen raskaaksi saattamistarkoituksessa, siinä libertiinit naivat kaikkea elävää, mikä himon hetkellä eteen sattuu.

Tolstoin parisuhde on askeettista sadomasokismia, kun taas libertiinit palaavat mielestään eläimelliseen ideaali-luonnontilaan, jossa ei ole vapautta rajoittavia instituutioita [kuten avioliittoa ja monogamiaa] eikä velvollisuusetiikkaa, sillä anarko-bonobolandiassahan kenenkään ei tarvitse luvata mitään, koska kukaan ei ole sitoutunut mihinkään tai kehenkään eikä kukaan omista toista muttei myöskään itseään, mikä merkitsee, että julkisuuden ja yksityisyyden raja on hämärtynyt [käytännössä tuon rajan kuitenkin vetävät bonobolassakin ne, joilla on eniten poliittista valtaa – eivät tavalliset yksityiset ihmiset].

2

Tolstoin instituutioiden vastainen anarkismi ja seksuaalinen ‘puhtaus’ perustuu Jeesuksen elämän [hieman gnostilaisesti tulkittuun] esimerkkiin. Tolstoi on saanut vaikutteita myös Schopenhauerin tahto-filosofiasta ja siihen sisältyvästä wanna-bee-buddhalaisuudesta.

Anarko-libertiinien ymmärrys yhteiskunnallisesta, sosiaalisesta ja yksilöllisestä vapaudesta sen sijaan palautuu olennaisilta osiltaan jo tässä maailmassa toteutuvaan gnostilais-tyyppiseen pelastuskäsitykseen eli ihmisen täydelliseen vapautumiseen kaikista itsensä toteuttamista estävistä repressioista – lopulta jopa omasta minuudesta [ek – stasis].

Konventionaalisemman aatehistorian kannalta yhteiskuntapoliittinen anarkismi ja sen libertiinisyys eli minun sanastossani maallinen gnostilaisuus on epikurolaisuuden ja antiikin demokratian äpärälapsi, joka kulki tietään kristillisten ääriliikkeiden kautta maallisempaan ritariromantiikkaan palaten viimein imaginaarisena utopiana tämänpuoleiseen maailmaan Rousseaun ‘luonnossa’, josta ei enää ollutkaan pitkä matka vallankumous- ja muuhun romantiikkaan, joka alkoi palvoa yhtä aikaa sekä yksilön, massojen että kansojen vapautumista.

3

Anarkismia on siis kahta tyyppiä: askeettis-sadomasokistista ja libertiinis-promiskuiteettista. Pidättyvä, rauhanomainen ja luonnonläheinen tolstoilaisuus on ollut yksi viher-humanistisen pasifismin suuria lähtökohtia, kun taas radikaalimmat libertiini-marxilaiset tunnetaan pomminheittäjinä, terroristeina ja ylipäätään vallankumouksellisina utopisteina, jotka eivät usko poliittisen vaikuttamisen mahdollisuuksiin ihmisen vapauttamisessa sekä kapitalistisista sortajistaan että sisäisistä estoistaan, jotka institutionaalinen repressio [etenkin kapitalismi] on luonut ja joita se ylläpitää. 

Valitettavasti radikaalit anarkistit eivät tunne myöskään sellaista asiaa kuin kuri ja kurinalaisuus. Luis Bunuelin mielestä vasemmisto-anarkisteista ei Espanjan sisällissodassa ollut itse asiassa muuta kuin haittaa tasavaltalaisten pyrkimyksille pitää saavutettu poliittinen valta itsellään.

4

Kaikesta eksentrisyydestään ja huvittavuudestaankin huolimatta Tolstoi edustaa tässä ihan järjellistä ajattelutapaa, mikäli ajattelemme, että tolstoilaisen ihmisen tulisi käyttäytyä väkivallattomasti, säädyllisesti, olla kiltti kaikille ihmisille, tuntea sääliksi nimitettyä myötätuntoa varsinkin vähäosaisempia kohtaan, tehdä hyväntekeväisyyttä jne. 

Mutta voimmeko pitää totuudenmukaisena Tolstoin väitettä siitä, että etenkin aviollinen seksi seksuaalisuuden eri ‘järjestelymuodoista’ kaikkein vulgaareimmin ilmentää parisuhteen sisäistä vallankäyttöä puolisojen [tai ylipäätään ihmisten] välillä?

En menisi suoralta kädeltä sanomaan ei, vaikka avioerojen määrän kasvusta ja perhesurmista saattaisi äkkiseltään päätellä, että avioliitto, avoliitto ja jopa totutuilla rutiineilla toimiva parisuhde näyttäisi nopeastikin kasvattavan vihaa kumppanien välillä. Poikkeuksia eli pitkään yhdessä eläneitä, onnellisia? pareja löytyy aina, mutta ne eivät kiinnosta tällä kertaa. Kiinnostavaa on se, miten avio- ja avopuolisot käyttävät seksiä omien intressiensä ja ylipäätään valtapyrkimystensä saavuttamiseksi. 

Varmaa on, että avioliitoissa näin tapahtuu [antamalla ja saamalla seksiä ‘sopimusta vastaan’], mutta onko silloin kyseessä äärimmäinen vai tavanomainen konsti kääntää puolison mielipide suuntaan, jota itse edustaa? Tällaista peliä voi hyvällä syyllä kutsua kaupankäynniksi, joka näiden asioiden kyseessä ollen alkaa tietenkin helposti muistuttaa pikemminkin prostituutiota kuin spontaanin rakkauden synnyttämää intohimoa.

Tolstoin Kreutzer-sonaatin kertojan saatana on kuitenkin mustasukkainen seksuaalinen halu '[halu-mieli'], joka aiheuttaa lopulta sen, että aviomies ajautuu mustasukkaisuus-kuvitelmissaan puukottamaan vaimonsa kuoliaaksi ilman, että hänellä olisi [tai tulisi edes olemaan] varmoja todisteita uskottomuudesta. 

Seksuaalisuus rakkaussuhteena [erotuksena prostituutiosta], mustasukkaisuus, omistamisenhalu. Kas siinä ketju, joka perustelee ja oikeuttaa kapitalistisen omistusoikeuden - [?] Mutta jos näin on, niin miten ihmeessä voimme muuttaa epäoikeudenmukaisena pitämäämme yhteiskunnallista systeemiä, koska se perustuu ja rakentuu rakkauden varaan? Hmm.

Ehkäpä anarko-bonobolandian tiedemiehet vielä keksivät katumuspilleriäkin paremman omantunnon-putsauslääkkeen. Se poistaa myös yksilökohtaisen rakkaudentunteen, joka on mahdollisesti päässyt syntymään parittelupartneria kohtaan. Tuosta kun otat kaksi tablettia Love-Antabusta kolmena päivänä peräkkäin, et enää koe rakkautta ihanaa panomiestäsi tai pehmeää pimppalooraasi kohtaan. 

Enää et myöskään koe lainkaan niin voimakasta tarvetta omistaa ylipäätään mitään, kuten halusit rakastuneena ollessasi. Olet palannut aitoon paratiisimaiseen luonnontilaan, jossa kaikki ovat veljiä ja siskoja keskenään, jossa lähimmäisenrakkaus on sosiaalista oikeudenmukaisuutta, jossa kukaan ei taistele naisista, miehistä, vallasta, omaisuudesta tai yhtään mistään, jossa vallitsee  - - niin mikä? 

Vastaus: a] joko syvä tiedottomuuden tila, kooma tai b] syvä orgiastinen tila, kiima. Tai molemmat.

II

The Kreutzer Sonata, Leo Tolstoy

The following entry presents criticism of Tolstoy's novella Kreitserova sonata (1890; The Kreutzer Sonata). See also Leo Tolstoy Literary Criticism, Khozyain I rabotnik Criticism, and Smert Ivana Ilyicha Criticism.

 

Indtroduction

The Kreutzer Sonata, a novella written during the closing years of the 1880s, issues from the later period of Tolstoy's literary career, which followed his moral and spiritual crisis of the late 1870s and culminated in works of fiction largely defined by his moral preoccupations. The Kreutzer Sonata emphasizes Tolstoy's controversial view on sexuality, which asserts that physical desire is an obstacle to relations between men and women and may result in tragedy. Although the moral stance on sexual relations presented in The Kreutzer Sonata has been criticized as simplistic or severe, the novella also has been recognized as among the best examples of Tolstoy's art of storytelling. Russian dramatist and contemporary Anton Chekhov wrote: "You will hardly find anything as powerful in seriousness of conception and beauty of execution."

 

Plot and Major Characters

The Kreutzer Sonata opens as a third-person narrative by an anonymous gentleman making his way across Russia by train. When the conversation among the passengers turns to the subjects of sex, love, and marriage, a lawyer claims that many couples live long, content married lives. But Pozdnyshev, another passenger, violently contradicts his statement and announces that he has murdered his wife in a jealous rage, a crime of which a jury has acquitted him. Citing that the deterioration of their marriage began on their honeymoon when they first began a sexual relationship, Pozdnyshev reveals himself as a man with an insane sexual obsession—he links sex with guilt, regards it as a 'fall' from an ideal purity, and describes sexual intercourse as a perverted thing. He tries to persuade his captive audience that all marriages are obscene shams, and that most cases of adultery are occasioned by music, the infamous aphrodisiac. This latter idea explains the title of the story, which is also a musical composition by Ludwig von Beethoven. Pozdnyshev explains the circumstances that led to his tragedy: after marrying a pretty woman who bore him children, he came to hate but lust for his wife. One day a musician named Trukachevsky, accepting Pozdnyzhev's invitation to visit their house, accompanied Pozdnyshev's wife on the violin while she played the piano. Convinced that the pair were having an affair, Pozdnyshev went into the country to attend the meeting of the local council, often recalling the look on their faces as they played the "Kreutzer Sonata." He returned home early, thinking that he would find the lovers in bed and consequently kill them; instead he found them sitting in the drawing room after they had played some music. Enraged nevertheless, Pozdnyshev killed his wife after Trukachevsky had escaped.

 

Major Themes

Critics observe that The Kreutzer Sonata presents Tolstoy's moral ideals through the medium of an artistic narrative, and that its principal theme is the corrupting power of sex and attendant jealousy. The novella summarizes Tolstoy's disgusted attitude toward sex, which he completely denounces, and reflects his new faith in celibacy and chastity after his conversion to a radical Christianity. The narrative is also said to manifest Tolstoy's belief that since Christ was not and could not be married, total chastity is the ideal state. The Kreutzer Sonata rests on the premise that carnal love is selfish and that unselfish love needs no physical consummation. For Pozdnyshev and Tolstoy alike sex is repulsive and destructive, even in marriage. Pozdnyshev's story highlights this premise by suggesting that sexual love degrades a human being and results in hostility to others and to one's self.
Pozdnyshev also dismisses love, or what the world calls love as distinct from sensuality, as non-existent between the sexes. To him traditional marriage has lost meaning and represents a cover for vice, fostering misunderstanding, jealousy, lies, and criminal passions. Finally, the title suggests that music provokes lechery, especially in the context of Beethoven's sonatas, which are often characterized by their intensity of feeling and violent contrasts of mood and emotion. Overall, commentators find that The Kreutzer Sonata represents Tolstoy's iconoclastic renunciation of social institutions, accepted conventions, and the lifestyle of the cultured class.

 

Critical Reception

The initial reception of The Kreutzer Sonata generated a great deal of controversy, especially since some readers perceived Pozdnyshev's story as advocating free love. Censored by government and church officials, Tolstoy's novella circulated widely in manuscript, both in Russia and abroad, before it was published. Since then The Kreutzer Sonata has become one of Tolstoy's most read works, sometimes referred to as his "crowning achievement." However, many commentators have criticized the novella for its unrealistic plot, inconsistent method, and the unsound principles espoused by Pozdnyshev ("How would the human race survive?" they have asked), and others have criticized its aesthetic imperfections, noting Tolstoy's failure to connect diverse points and direct contradictions in Pozdnyshev's arguments. Attempts by such critics as Dorothy Green and Bettina L. Knapp to relate the structure of the story to the structure of Beethoven's sonata have been successful, and such critics as Ruth Crego Benson and John M. Kopper have approached the various aspects of sexuality in the novella, including the relations between men and women and the position of women in modern society. Above all, The Kreutzer Sonata is often discussed in terms of the author's personal life. R. F. Christian has described the appeal of Tolstoy's novella: "Few other novelists could have made compelling reading out of sentiments and arguments which are irritating and manifestly unjust. Few other novelists could have given pathos and poignancy to the ending of a story whose limits appear to be laid down by the advice proffered in its opening chapters: 'Do not trust your horse in the field, or your wife in the house'."
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Leo_Tolstoi
http://en.wikipedia.org/wiki/Leo_Tolstoy

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tolstoilaisuus

http://en.wikipedia.org/wiki/The_Kreutzer_Sonata
http://www.enotes.com/kreutzer-sonata-criticism/kreutzer-sonata-leo-tolstoy
http://www.youtube.com/watch?v=mixnMzHUYxA

http://actuspurunen.blogspot.fi/2012/07/ma-sulle-uuden-luonteen-rakennan-vaikka.html

http://justwilliamsluck.blogspot.fi/2010/03/kreutzer-sonata.html

Sinun jälkeesi en voi enää elää

Vicky Leandros [1972? - 23 v. ja 1992 - 43 v.] - - Après toi [1992] - In 1972 she represented Luxembourg at the Eurovision Song Contest with this song and won.

*

http://www.youtube.com/artist/vicky_leandros

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vicky_Leandros

http://en.wikipedia.org/wiki/Vicky_Leandros

http://fi.wikipedia.org/wiki/Apr%C3%A8s_toi

http://www.trehantirimusic.com/vicky-leandros--i-mikri-mas-istoria-14475-p.asp

Seitsemänkymmenenseitsemän [77] vuoden avioliitto - turvallinen ja kunniallinen helvetti valkoihoiselle heteronaiselle ja -miehelle

He ovat pysyneet yhdessä vain lasten eikä suinkaan rakkauden takia [?]

*

Tämä päre on eräänlainen huomautus Ironmistressin päreeseen Valkoihoinen nainen, vapaata riistaako?

*

Jack and Winnie Sandford got married in 1933 and have been together 77 years, longer than anyone else on earth, but according to 98-year-old Jack it is a living hell. ‘Every morning I wake up and wish I was dead. Or better still she was.’

‘We are staying together for the sake of the kids,’ said Winnie, 96. ‘It would destroy them if we were to break up. If it weren’t for them I would have left years ago. I am not an unattractive woman. I have had offers in the past, and I see how the man at the mobility shop looks at me, but I have to put my children first.’

However, their children, who both still live at home disagree. Their eldest son, Howard, 76 says: ‘I wish they would split up. We hate hearing them argue. It’s not so bad for me, but my little sister Emily gets really upset by it.’

Emily, 72, continues: ‘Howard is older than me and goes out with his friends quite a lot so isn’t around as much. When it gets really bad I just go to my room and turn the wireless up loud to try and drown out the sound of them shouting and swearing at each other.’

But Jack is adamant that he and Winnie are going to stick it out. ‘We have heard that children from broken homes are more likely to end up becoming involved in crime and anti-social behaviour. We don’t want that for our children,’ he says. ‘They deserve a future.’

II
http://www.youtube.com/watch?v=Z8o7Zqv9AD4
Frank Sinatra - Love and marriage [go together like a horse and garriage]
*
(S. Cahn, J. Van Heusen)
[Recorded October 21, 1965, Hollywood]

Love and marriage, love and marriage,
Go together like a horse and carriage.
This I tell ya, brother, you can't have one without the other.

Love and marriage, love and marriage,
It's an institute you can't disparage.
Ask the local gentry and they will say it's elementary.

Try, try, try to separate them, it's an illusion.
Try, try, try and you only come to this conclusion:

Love and marriage, love and marriage,
Go together like a horse and carriage.
Dad was told by mother you can't have one
You can't have none.
You can't have one without the other.

[Musical interlude]

Try, try, try to separate them, it's an illusion.
Try, try, try and you only come to this conclusion:

Love and marriage, love and marriage,
Go together like a horse and carriage.
Dad was told by mother you can't have one
(You can't have none.)
You can't have one without the othe
*

http://www.newsbiscuit.com/2012/05/04/worlds-longest-married-couple-only-together-for-the-sake-of-the-kids/

http://takkirauta.blogspot.fi/2012/06/valkoihoinen-nainen-vapaata-riistaako.html

Vaarallinen suhde

Äääh! Taas se mummo lipoo noilla huulillaan.

*

Reijo Taipale - Vaaralliset Huulet

*

http://funny-family-album.puttles.com/post/funny-mother-and-child-picture-109953

Päivän tarina

Vihaisesti lentävä kovakuoriainen tunnistaa rakastamansa toukan, jonka luuli jo kuolleen. Tavallaan toukka kuolikin, mutta siitä kehkeytyi kokonaan toisenlainen olento: perhonen. Silti se on samaa alkuperää ja olemusta kuin ennen muuttumistaan. Tuon samuuden kovakuoriainen viimein näkee perhosen silmissä ja sen viha muuttuu uudelleen rakkaudeksi.

I
1
Päreteksti on sitaatti Solomon Volkovin kokoamista Dmitri Sostakovitsin muistelmista. Sanoisin, että tarinan opetus on kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Ystävät saattavat olosuhteiden myötä muuttua elämän aikana niin paljon, ettei heitä välttämättä voi enää rakastaa, vaikka miten yrittäisi löytää heistä sen vanhan kaverin ['katsoa silmiin']. Tai sitten me itse muutumme ja etäännymme entisestä ajan melskeissä. Tarina halunnee kuitenkin naivisti [kuten niin monet tarinat] vihjata, että on jotakuinkin mieletöntä vihata, jos voi rakastaa ja kaiken lisäksi vielä sitä ihmistä, jota ihan oikeasti rakastaa tai ainakin joskus on rakastanut. Mutta kuten jo sanoin, kyseessä ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys.

2
Kun olimme vielä ystäviä, Juri Olesa kertoi minulle opettavaisella äänellä seuraavan tarinan.

Kovakuoriainen rakasti toukkaa, joka vastasi sen tunteisiin. Äkkiä toukka kuoli. Makasi koteloonsa kietoutuneena. Kovakuoriainen suri rakastettunsa ruumiin äärellä. Äkkiä kotelo kuitenkin avautui ja siitä lennähti esiin perhonen.

Missä savua myös tulta. Kovakuoriainen päätti tappaa perhosen, koska se oli häirinnyt hänen suruaan rakastetun ruumiin äärellä. Se lensi perhosen luo ja havaitsi: perhosen silmät olivatkin tutut. Niinpä se ei tappanutkaan sitä. Kaikki oli uudenlaista. Vain silmät olivat entiset.

Niinpä kovakuoriainen ja perhonen elivät onnellisina lopun ikäänsä. Mutta siihen päästäkseen on katsottava silmiin. Se ei aina onnistu kaikille. Toisinaan siihen ei riitä koko elämäkään.
...
Dmitri Sostakovitsin muistelmat; koonnut Solomon Volkov; s. 108

II
http://www.youtube.com/watch?v=7dbTW9WNR_0
Paula Koivuniemi - Perhonen - - [tästä biisistä ja videosta tulee erinomaisen tyttömäinen olo].
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Dmitri_%C5%A0ostakovit%C5%A1in_muistelmat
http://maria.fremlin.de/stagbeetles/andras/flying_aa.html
http://www.ncmls.org/exhibits/magic-wings-butterfly-house/collection

Teoria. Historiallinen välttämättömyys ja sen ymmärrys dialektisesti etenevänä ja edistyvänä toistona. Kokemus. Seksuaalivietin pakottavuus deterministisesti vaikuttavan evoluution fenomenologiana = parittelu ja rakastuminen dialektisen prosessin kokemuksellisena arkkityyppinä.

Bi-link cluster with Hegel—Marx—Kant.

Tämänkertainen teksti on kommentti Sammalkielen päreeseen Marx toimijuuden rajoista ja historiasta.

1
Sammalkieli siteeraa Marxia alleviivaten tämän kohdan: 'Ihmiset tekevät itse historiaansa, mutta he eivät tee sitä mielensä mukaan, he eivät tee sitä omavalintaisissa, vaan välittömästi olemas­saolevissa, annetuissa ja perinnöksi jääneissä olosuhteissa.'
*
Olosuhteet itsessään eivät kuitenkaan determinoi ihmisen tulkintaa näistä hänelle 'annetuista ja perinnöksi jääneistä' olosuhteista.

Hegel ymmärsi tietoisuuden historiallisena evoluutiona kohti vapautta eli tietoisuuden ja 'todellisuuden' välisenä dialektisena prosessina.

Engels tulkitsi ja sovelsi Marxia melkoisen vulgaaristi tehden dialektisesta materialismista 'historiallis-fysikaalisen' lainalaisuuden, jolla on evolutiivinen päämäärä [vrt. Comten 'teleologinen 'sivilisaatiotiede'].

Hegelin dialektiikka ei kuitenkaan ole mikään naturalistis-kausaalis-deterministinen luonnolaki, vaíkka se toimiikin tietyn rakenne-funktionaalisen kehitys-dynamiikan konstituoimana/puitteissa - [miten tulkita Hegelin historiallinen determinismi - ks. PS.].

2
Itse ymmärrän dialektiikan lähtökohdiltaan kantilaisesti eli tietoisuuden mahdollisuuden transsendentaalisena ehtona ja vasta sekundaarisesti marxilais-engelsiläisittäin eli historian ['objektiivisen'] sisällön etenemisenä ja edistymisenä dialektisen Aufhebungin ['edistyvän toiston'] kautta kohti kommunismia.

Hegelin dialektiikka asettuu laajasti määritellen jonnekin Kantin ja Marxin välimaastoon. Hegel hyväksyi Kantin transsendentaaliset lähtökohdat mutta kritisoi tämän metodologisia sitoumuksia, koska Kant jätti tietoisuuden sisällöt toisssijaiseen rooliin ja olion sinänsä [maailma totaliteettina] tuntemattomaksi.

Hegelille historian päämäärä on positiivinen vapaus [yksilön vapauden ja yhteisöllisten velvoitteiden konvergenssi], joka toteutuu saksalaisessa kansallisvaltiossa. Kant sen sijaan perusteli positiivisen vapauden valistuksesta eli yksilöllisen järjen vapaudesta ja vapautumisesta käsin, kun taas Hegelille järjen/tietoisuuden ja valtiollisen historian kehitys olivat yhden ja saman prosessin [hengen fenomenologisen kehtyksen] dialektisesti erityyppisiä ilmentymiä.

Marxille lopullisessa kommunismissa toteutuvat [yllättäen?] molemmat vapauden puolet - sekä negatiivinen että positiivinen ja kaiken lisäksi ilman valtiota, joka kumoutuu lopulta sekin. Valtio on Marxille pelkkä joskin välttämätön välivaihe kohti täydellisen kommunismin 'olotilaa'.

3
Olen vasemmistolainen johtuen syistä, joita en voi johtaa mistään historiallisesta välttämättömyydestä tai päinvastoin jostain omasta oikustani [isäni ei ollut demari muttei myöskään kommunisti, vaikka hänellä oli SKDL:n jäsenkirja] En yksinkertaisesti ja tarkkaan ottaen oikeastaan edes tiedä, miksi olen vasemmistolainen, niin pikkuporvarillisen naivilta ja jopa röyhkeältä kuin tällainen itse-epäily ortodoksisen marxistin korvaan kalskahtaakin.

Syy skeptiseen 'tietämättömyyteeni' [ks. myös Sammalkielen Althusser-päreeseen kirjoittamani kommentti] löytyy pikemminkin henkilöhistoriastani ja älyllisestä mentaliteetistani kuin jostain makrotason deterministisestä ajatusjärjestelmästä eli abstraktista loogisesta välttämättömyydestä, jonka koen 'mahdottomaksi', mutta jonka voin toisaalta hyväksyä tukemaan poliittista valintaani, koska olen taipuvainen pitämään Marxin näkemystä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden luokkahistoriallisesta luonteesta ja kehityksestä oikeansuuntaisena ja mielekkäänä [mutta en siis deterministisenä].

4
Jos ideologinen ymmärrys olisi historiallisen determinismin välitön ja automaattinen seuraus, niin eikö historian pakottavuutta voisi silloin [kunhan ensin sulkeistamme oletuksen mielekkäästä eli päämäärätietoisesta teleologiasta, jota biologisessa evoluutiossa ei ole] verrata naturalistisesti seksuaalisen vietin pakottavuuteen, joka [ei-teleologisesti, sillä parittelu itsessään ei ole 'mielekäs päämäärä' vaan 'sokeaa kiimaa'] suuntaa ihmisen halun vääjäämättä kohti vastakkaista sukupuolta ['sokea kiima' ylevöityy rakastumisen kokemuksena vapauttavaksi 'yhdessä-ymmärrykseksi' = dialektinen prosessi], vaikka hän aktiivisesti yrittäisi kieltää ja torjua viettiyllykkeet [todella pitkäaikainen ja radikaali askeesi on asia erikseen, koska se todella saattaa jopa sammuttaa deterministisen vietin].

Sukupuolivietin pakottavuus ei siis ole kategorisesti sama asia kuin looginen determinismi, mutta selventää mielestäni kohtalaisen hyvin, mitä deterministinen välttämättömyys voisi fenomenologisesti eikä vain tyhjän loogisesti ajateltuna tarkoittaa.

Kuten sulkulausekkeesta huomattiin, 1] parittelu ja 2] rakastuminen ilmaisevat yhden ja saman bio-psyko-sosiaalisen dynamiikan kategorisesti kahdella eri tasolla = dialektinen suhde ja prosessi.

PS.
Toukokuussa ilmestyy Zizekin yli 1000-sivuinen Less Than Nothing: Hegel and the Shadow of Dialectical Materialism, joten sieltä sitten luemme [uusimman] totuuden Hegelistä ;\?].
*
Slavoj Žižek’s masterwork on the Hegelian legacy

For the last two centuries, Western philosophy has developed in the shadow of Hegel, whose influence each new thinker tries in vain to escape: whether in the name of the pre-rational Will, the social process of production, or the contingency of individual existence. Hegel’s absolute idealism has become the bogeyman of philosophy, obscuring the fact that he is the dominant philosopher of the epochal historical transition to modernity; a period with which our own time shares startling similarities.

Today, as global capitalism comes apart at the seams, we are entering a new transition. In Less Than Nothing, the pinnacle publication of a distinguished career, Slavoj Žižek argues that it is imperative that we not simply return to Hegel but that we repeat and exceed his triumphs,overcoming his limitations by being even more Hegelian than the master himself. Such an approach not only enables Žižek to diagnose our present condition, but also to engage in a critical dialogue with the key strands of contemporary thought—Heidegger, Badiou, speculative realism, quantum physics and cognitive sciences. Modernity will begin and end with Hegel.
*
http://sammalkieli.blogspot.com/2012/04/marx-toimijuuden-rajoista-ja.html
http://sammalkieli.blogspot.com/2012/03/althusser-ideologian-tiedostamattomasta.html
http://www.amazon.com/Less-Than-Nothing-Dialectical-Materialism/dp/1844678970
http://www.ieee-tcdl.org/Bulletin/v5n3/Athenikos/athenikos.html

Vain kuolema voi lunastaa ylevimmän ja kiihkeimmän rakkauden estäen sitä muuttumasta turhaksi intohimoksi eli kärsimykseksi - [?]

Ja he rakastivat toisiaan ikuisesti.

I
Päreen sitaatti [nro. 5] on jälleen Luis Buñuelin eletyn makuisista muistelmista Viimeinen henkäykseni.
*
[Kielimafia tarkensi osaa II - klo: 13.45]
*
Rakkautta, rakkauksia

Minua ihmetytti pitkään itsemurha, joka tapahtui Madridissa vuonna 1920 asuessani asuntolassa. Amaniel-nimisessä korttelissa opiskelija ja hänen kihlattuna ottivat itsensä hengiltä erään ravintolan puutarhassa.Tiedettiin heidän olevan intohimoisen rakastuneita toisiinsa. Heidän perheensä tunsivat toisensa ja olivat hyvissä väleissä. Nuorelle tytölle tehtiin ruumiinavaus ja havaittiin hänen olevan neitsyt.

Näennäisesti noiden kahden nuoren liitolle ei ollut mitään estettä [toisin kuin Romeon ja Julian tapauksessa/rr]. He olivat menossa naimisiin. Miksi siis kaksoisitsemurha? En pysty selvittämään salaisuutta. Mutta ehkäpä intohimoinen, ylevä rakkaus, joka saavuttaa roihunsa korkeimman liekin, ei kestä elämää. Sellainen rakkaus on liian suuri, liian voimakas elämälle. Vain kuolema voi ottaa sellaisen vastaan.
[....]
Luis Buñuel: Viimeinen henkäykseni [s, 181]

II
Robert Johnsonin blues-klassikko kertoo eron hetkestä eli siitä miten rakkaus [tai ainakin toive vastarakkaudesta] on nyt ohi, Jäljelle jää tyhjä tunne siitä, että kaikki oli lopulta vain turhaa touhua.

Johnsonin melankolinen päättyvän rakkauden [tai rakkauden toiveen] blues ja Buñuelin kuvaama rakastavaisten kaksois-itsemurha ovat rakkauden kaksi ääripäätä. Molemmat jättävät kuitenkin saman surullisen tunteen, joka vihjaa rakkauden ja ehkä koko elämän olevan turhaa intohimoa.

Huolimatta/johtuen [miten vain halutaankin tulkita] taipumuksesta nihilismiin saatamme yhä Buñuelin tavoin ajatella, että vain kaksois-itsemurhassa rakkauden voi sanoa säilyvän ikuisesti. Kaikkein ylevimmän intohimon [kuten minkään syvästi ihanteellisen tai aidosti viattoman] ei ole mahdollista kestää murtumatta tai kovettumatta tässä elämässä.
*
http://www.youtube.com/watch?v=SnsBlY4rKwM&feature=related
Robert Johnson - Love In Vain
*
And I followed her to the station
with a suitcase in my hand
And I followed her to the station
with a suitcase in my hand
Well, it's hard to tell, it's hard to tell
when all your love's in vain
All my love's in vain

When the train rolled up to the station
I looked her in the eye
When the train rolled up to the station
and I looked her in the eye

Well, I was lonesome, I felt so lonesome
and I could not help but cry
All my love's in vain

When the train, it left the station
with two lights on behind
When the train, it left the station
with two lights on behind

Well, the blue light was my blues
and the red light was my mind
All my love's in vain

Ou hou ou ou ou
hoo, Willie Mae
Oh oh oh oh oh hey
hoo, Willie Mae
Ou ou ou ou ou ou hee vee oh woe
All my love's in vain
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luis_Bu%C3%B1uel
http://en.wikipedia.org/wiki/Luis_Bu%C3%B1uel
http://en.wikipedia.org/wiki/Robert_Johnson
http://fi.wikipedia.org/wiki/Robert_Johnson
http://en.wikipedia.org/wiki/Love_in_Vain
http://www.myspace.com/crackersnaps

Onni on kuin suudelma. Se täytyy antaa, jotta sen voisi ottaa.

Kuvissa sekä nuorta että melkein ikäloppua suutelo-onnea.

1
http://www.youtube.com/watch?v=xIkUiD8N81k
 Brian Hyland - Sealed with a kiss 

2
http://www.youtube.com/watch?v=cE_jOD2Fxvs
Then He Kissed Me - The Crystals

3
http://www.youtube.com/watch?v=Esdl_3kKSBk&feature=related
Cesaria Evora - Besame Mucho [Kiss me much]

4
http://www.youtube.com/watch?v=gPRESlT4Ccg
Andrea Bocelli - Besame Mucho  
*
Boccellin ja Evoran live-tulkinnat ikimuistoisesta latinoklassikosta ovat molemmat niin huippua, että olisi häpeä valita vain toinen.
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Sealed_with_a_Kiss
http://en.wikipedia.org/wiki/Brian_Hyland
http://en.wikipedia.org/wiki/Then_He_Kissed_Me
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Crystals
http://en.wikipedia.org/wiki/B%C3%A9same_Mucho
http://en.wikipedia.org/wiki/Ces%C3%A1ria_%C3%89vora
http://en.wikipedia.org/wiki/Andrea_Bocelli
http://3d-gif-animation.blogspot.com/2011/01/kiss-kiss-kiss-i-love-you-grandfather.html
http://www.picturesdepot.com/images/10690/romantic+kiss.html
http://suomisanakirja.fi/suudelma

Kahren romillen rakkaurella - sinulle armaani

Romeo ja Julia hyönteismaailmassa

1
http://www.youtube.com/watch?v=BP8FNCaTXs4&feature=related
Tyyne ja Kusela -Tahdon olla sulle hyvin hellä

2
http://www.youtube.com/watch?v=D1vA2zhvbaI
Pulttibois - Kikka - [Aakella on ihan oikeasti hyvän näköiset sääret, polvet ja reidet ja...]

3
http://www.youtube.com/watch?v=u-vPpV1ZgU4&NR=1
Pulttibois - Madonna

4
http://www.youtube.com/watch?v=x3exN2BB3jw&feature=related
Pulttibois - Heikki ja Kaija

5
http://www.youtube.com/watch?v=xK7A6imoDc4&feature=related
Pulttibois - Herra 47 iskemässä

6
http://www.youtube.com/watch?v=2ghCDYhfEMc&feature=related
Ranuan Kummit - Ilmanussinnan SM 2002

7
http://www.youtube.com/watch?v=Y1f5dBCmLmc&feature=related
Pulttibois - Riittohomo-mainos - [Kielletty sekä rasisteilta että pakkosuvaitsevaisilta]
*
http://www.ezgeta.com/humor/than.html

Adele's Heartbroken Soul

Someone Like You

[K-mafia editoi - viimeksi 23.2]

1
En ole koskaan pitänyt tämän tyyppisestä musiikista. Kyseinen genre on ollut minulle pelkkää ällöttävän imelää siirappia. Enimmäkseen vihaan ihmissuhdelauluja [etenkin kotimaista teollisuustuotantoa] niiden banaalin ja klisheemäisen naiviuden vuoksi [en siksi, että ne saattavat muistuttaa minua nykyisestä (sekä itse valitusta että väistämättömästä) yksinäisyydestäni, kuten joku liika viisas kyökki-psykologi ehkä veistelisi].

Mutta joskus se vain tapahtuu - tosin kerta toisensa jälkeen - ei usein mutta varmasti - - se sama, joka tapahtui minulle viimeksi Amy Winehousen kohdalla.

Pidän huumeitten/päihteitten kaappaamaa Amya edelleenkin ainutlaatuisimpana tapahtumana populaarimusiikissa 2000-luvun alussa, mutta Adele näyttää tekevän - ainakin tällä esityksellään - meikäläiseen lähes yhtä järisyttävän vaikutuksen kuin Amy biisillään 'You Know I'm No Good' tai 'Will You Still Love Me Tomorrow' [vain pari mainitakseni].

Adelea onkin joskus kutsuttu uudeksi Amy Winehouse'ksi, joskin [osuvasti] Adelen omien sanojen mukaan Amy on enemmän hardcorea, kun taas hänen omaa musiikkityyliään voi kutsua 'heartbroken soul'iksi'.

Häkellyttävintä Adelen [jonka biisit eivät esim. tätä lukuunottamatta yllä aivan Amyn tasolle] esityksessä on hänen äänenkäyttönsä emotionaalinen vakuuttavuus - sen vahva, kestävä ja puhdas mutta samalla sensuaalinen ja uskottavan persoonallinen voima. Adele todella osaa laulaa - ihan oikeasti, mikä on harvinaista näinä uho-rapin ['luetteloinnin', joskin rappiä löytyy toki hyvääkin], muuten vaan jollottavan puhelaulun [esim. Samuli Putro] ja kapean äänialan aikoina.
*
Kaikista huonoista laulajista ei tule bobdylaneita, neilyoungeja tai mickjaggereita eli hyvin menestyneitä huonoja laulajia, joilla on ollut tarpeeksi lahjakkuutta hyvien biisien tekemiseen ja kyky sisäistää niissä persoonallisesti oma genrensä ja sanottavansa. - Suomalaisella puolella kapeahkon [tai ainakin 'merkillisen' ;\] äänialan omaava singer/songwriter-mestari - ellei suorastaan nero - on tietysti Tuomari Nurmio.

Arvaan, että laulunopettaja/tohtori Aija Puurtinen Hunajaluista varmaankin kritisoi nihkeää ilmaisuani 'kapea ääniala', mutta ei voi mitään: mä synnyin rokkaamaan kuultuani John Fogertya Bayou Countryssa ja Green River'issä 1969 ja sen jälkeen rimani on pysynyt korkealla rock-äänen arvottamisen suhteen, vaikka totta kai myönnän, että etenkin popissa ja rockissa laulu on pikemminkin esittäjän persoonan kylkiäinen kuin jotain itseisarvoista kuten klassisessa musiikissa [pahimmillaan tästä kuitenkin seuraa laulamisen totaali inflaatio ja degeneraatio ääntelyksi].
*
Yksinäinen piano Adelen taustalla korostaa erinomaisesti ja lauluun sopivalla kohtalokkuudella sitä, miten laulajatar hallitsee surullisen kauniin laulunsa, valkyriaanisen äänensä - ja pakahtumaisillaan olevan itsensä. Ei liikaa forcea, ei liikaa imelää hunajaa. Oleellinen eli pettymyksen, kaipuun ja rakkauden tumman kirkkaat sävyt nousevat kohti taivaita kadotakseen etäisyyteen kolme kertaa toistetun pitkän kertosäe-version aikana - [saavutetusta rakkaudesta tulee ajan myötä iloisin suru; menetetetystä rakkaudesta surullisin ilo/rr].

Joskus tuntuu ihan oikeasti siltä, etteivät sanat pysty kuvaamaan vastaanottajan/kuulijan kokemaa [ikäänkuin vastustamattoman taikamaailman sisäänsä kietomaa] - antautuvaa hämmennystä ihmisen yhtäkkiä kohdatessa jotain positiivisella tavalla täysin ylivoimaista, jonka/minkä edessä on vain pakko nousta seisomaan ja kumartaa - - ja olla lopulta aivan hiljaa - nöyränä ja kiitollisena siitä, että joku vielä jossakin pystyy välittömästi ja aidosti omassa artistisessa ilmaisussaan saavuttamaan sellaisen tunteen syvyyden, josta ihmiskunta yhä kiihtyvän kapitalistisen teknokratisoitumisen [tuotteistetun yhdenmukaistamisen] myötä ei ehkä jo hyvikin läheisessä tulevaisuudessa pysty enää edes uneksimaan.

Mutta Adele ei uneksi - hän kokee ja mikä loistavinta hänellä on suuremmoinen lahja ilmasta tuo kokemus äänensä kautta, äänellään ja äänenään.

2
Me emme tiedä, mistä taide alkaa ja mihin se loppuu, mutta mielestäni yksi [niin paradoksaaliselta kuin tämä kuulostaakin] on varmaa: kaikkein suurin taide on samalla kaikkein todellisinta elämää [vähäisempi taide on siten vähemmän todellista elämää].

Näin sanoessani en halua puhua ainoastaan taiteen vaan kokonaisen elämänkatsomuksen puolesta. Haluan korvata tieteelliseen naturalismiin niin erottamattomasti sisältyvän tylsän ja tyhjän maailmankuvan fenomenologisesti [kokemuksellisesti] totuudellisemmalla, sisällökkäämmällä, elävämmällä ja optimistisemmalla suhtautumisella maailmaan ja itse elämiseen.

Todellisin ja totuudellisin ihminen ei ole kaava eikä fysikaalinen entiteetti vaan taideteos - ainutlaatuinen ja ikuinen omassa persoonassaan.

Tietenkin jotkut taideteokset säteilevät voimakkaammin ja pitempään kuin toiset - jotkut jopa ikuisesti. Silti kaikki ihmiset ovat tasavertaisesti osallisia siihen Totuuteen, joka taiteessa ja nimenomaan taideteoksessa Totuuden Tapahtumana aina ilmenee.

[Totuuden ja Tapahtuman analogisesta suhteesta [joka mahdollistaa ei-identtisen eli maailman ymmärtämisen - toisin kuin fysikaaliseen reduktioon ja/tai Absoluuttiin katoava identtinen) puheen ollen: - vertaa, mitä Paavali sanoo Kristuksesta (kosmoksen/maailman valtojen/kuoleman vastustajana ja voittajana, jolloin Kristus on Tapahtuman paradigmaattinen hetki: ikuisuus tunkeutumassa aikaan) ja Heidegger aletheiasta (totuudesta kätkeytymättömyytenä Tapahtumassa). - Ks. myös, mitä Badiou, Zizek, Agamben, Milbank ja D. B. Hart Paavalia ja Heideggeria seuraten lisäävät tähän aiheeseen].

3
Artistry

She has described her musical style as "heartbroken soul."Adele agrees with critics that have suggested that her vocals are more developed and intriguing than her songwriting.She also received praises from Paul Rees, editor of Q magazine, who said it was "refreshing to hear something different" after a thousand years of "identikit bands who want to sound like The Libertines." Her music was described by the Richmond Times-Dispatch music critic as "a perfect backdrop to a lazy afternoon in the coffee shop."

Adele's success occurred simultaneously with several other British female soul singers. The British press has dubbed her a new Amy Winehouse.Adele has also been linked to a third British Musical Invasion of the US. Adele commented that while this phenomenon was unexpected she was "proud to be a part of it. I'm very pleased to be riding the wave." In December she said that Duffy was The Sound of 2008 and called the comparisons with other females lazy noting "we're a gender, not a genre".Adele, comparing herself to Amy Winehouse and Duffy, said "I think Amy is hardcore," "I think Duffy is really soft – she's got the pin-up look going on. She's a proper lady. I think I'm really contemporary. And I'm just really mouthy!" By the beginning of 2009 listeners and critics started to describe Adele as unique. AllMusic wrote that "Adele is simply too magical to compare her to anyone." Venus Zine recognized Adele on its 25 under 25 list of women for her “distinctive, unusual voice” that “blends the bubbly clarity of pop with the sophisticated phrasings of jazz and blues [WIKI].

4
http://www.youtube.com/watch?v=qemWRToNYJY
The BRIT Awards 2011 - Adele sings Someone Like You

5
Pari satunnaista kommentaattoria kiteyttää tämän esityksen ja kappaleen kaksi ehkä olennaisinta seikkaa - laulajan äänen ja sanoituksen satuttavuuden.

See theres someone who can actually sing these days.
...
I have was passing through divorce and didnt think about relationships because I just could not and in this very hard time for me I met a man whom I didnt appreciate at all that time. After his few attempts I just lost him and only now I understand that I love him with all my heart but it is too late and it hurts so much that I can not turn back the time, it hurts so much...

6
Adele – Someone Like You

I heard, that your settled down.
That you, found a girl and your married now.
I heard that your dreams came true.
Guess she gave you things, I didn’t give to you.

Old friend, why are you so shy?
It ain’t like you to hold back or hide from the lie.
I hate to turn up out of the blue uninvited.
But I couldn’t stay away, I couldn’t fight it.
I’d hoped you’d see my face & that you’d be reminded,
That for me, it isn’t over.

Nevermind, I’ll find someone like you.
I wish nothing but the best, for you too.
Don’t forget me, I beg, I remember you said:-
“Sometimes it lasts in love but sometimes it hurts instead”
Sometimes it lasts in love but sometimes it hurts instead, yeah.

You’d know, how the time flies.
Only yesterday, was the time of our lives.
We were born and raised in a summery haze.
Bound by the surprise of our glory days.

I hate to turn up out of the blue uninvited,
But I couldn’t stay away, I couldn’t fight it.
I’d hoped you’d see my face & that you’d be reminded,
That for me, it isn’t over yet.

Nevermind, I’ll find someone like you.
I wish nothing but the best for you too.
Don’t forget me, I beg, I remember you said:-
“Sometimes it lasts in love but sometimes it hurts instead”, yay.

Nothing compares, no worries or cares.
Regret’s and mistakes they’re memories made.
Who would have known how bittersweet this would taste?

Nevermind, I’ll find someone like you.
I wish nothing but the best for you too.
Don’t forget me, I beg, I remembered you said:-
“Sometimes it lasts in love but sometimes it hurts instead”

Nevermind, I’ll find someone like you.
I wish nothing but the best for you too.
Don’t forget me, I beg, I remembered you said:-
“Sometimes it lasts in love but sometimes it hurts instead”
Sometimes it lasts in love but sometimes it hurts instead, yay yeh yeah
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Adele_(singer)
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=adele+
http://en.wikipedia.org/wiki/Amy_Winehouse
http://www.hardcandymusic.com/2011/02/adele-exclusive-lyrics-from-21-signed-booklet-giveaway.html
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=1&oq=analogia&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=analogia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aletheia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valkyria