Ote Ernesto Laclaun esipuheesta Slavoj Zizekin kirjaan Ideologian ylevä objekti.
*
Deskriptivistien ja antideskriptivistien välinen kiista pyörii sen kysymyksen ympärillä, millä tavoin nimet viittaavat objekteihin. Deskriptivistien mukaan yhteys nimen ja objektin välillä on seurausta nimen merkityksestä, toisin sanoen nimeen kuuluu deskriptiivisten piirteiden kimppu, ja se viittaa niihin maailman objekteihin, joissa nuo nimet tulevat esille.
Antideskriptivisteillä puolestaan nimi viittaa objektiin sen kautta, mitä he kutsuvat 'alkukasteeksi'. Tällöin nimi jatkaa objektiin viittaamistaan, vaikka kaikki objektin kasteenaikaiset deskriptiiviset piirteet olisivat kadonneet.
Zizek asettuu antideskriptivistien puolelle, kuten minä itsekin. Hän kuitenkin muuntaa argumenttia ratkaisevasti.
Jokaiselle antideskriptivistiselle lähestymistavalle keskeinen ongelma on sen määrittäminen mikä objektissa - sen deskriptiivisten piirteiden tuolla puolen - mahdollistaa sen identiteetin. Toisin sanoen kysymys kuuluu: mikä muodostaa 'kovan nimittäjän' (rigid designator) objektiivisen korrelaatin.
Zizek esittää seuraavan argumentin:
'Se, mitä ainakin tavanomainen versio antideskriptivismistä ylenkatsoo, on se seikka, että tämä objektin identiteetin takaaminen kaikissa tosiasioitten vastaisissa tilanteissa - toisin sanoen sen kaikkien deskriptiivisten piirteiden vaihtumisen kautta - on nimeämisen itsensä takautuva vaikutus.
Nimi itse, signifioija, tukee objektin identiteettiä. Tuo objektissa oleva 'ylimäärä', joka pysyy samana kaikissa maailmoissa, on 'jotain siinä olevaa, mikä on enemmän kuin se itse', toisin sanoen lacanilainen objet petit a.
Etsimme sitä turhaan positiivisesta todellisuudesta, sillä sillä ei ole positiivista konsistenssia, toisin sanoen se on vain tyhjyyden - signifioijan ilmaantumisen todellisuuteen aukaiseman epäjatkuvuuden - positivaatio.
Tämä argumentti on ratkaiseva, sillä jos objektin yhtenäisyys on nimeämisen itsensä takautuva vaikutus, niin nimeäminen ei ole vain puhdas nominalistinen leikki, jossa tyhjä nimi liitetään ennalta muodostettuun kohteeseen. Sen sijaan kyseessä on objektin itsensä diskursiivinen rakentaminen.
Tämän argumentin seuraukset hegemonian ja politiikan teorialle on helppo nähdä [myös taiteen kannalta kyseessä on perustava teoreettinen lähtökohta - esim. juuri (Kantin) ylevän analyysi/RR] .
Jos deskriptiivinen lähestymistapa olisi oikea, nimen merkitys ja objektien deskriptiiviset piirteet olisivat etukäteen annettuja. Näin jätetään huomiotta mahdollisuus sellaiseen diskursiiviseen, hegemoniseen muunnelmaan, joka raivaisi tilaa sosiaalisten identiteettien poliittiselle rakentumiselle.
Jos objektien nimeämisen prosessi merkitsee sen sjiaan itse niiden konstituution aktia, niin silloin niiden deskriptiiviset piirteet ovat perustavalla tavalla epävakaita ja avoimia kaikenlaisille hegemonisille uudelleenartikulaatioille. Nimeämisen oleellisesti performatiivinen luonne on kaiken hegemonian ja politiikan ennakkoehto.
Slavoj Zizek: Ideologian ylevä objekti, s. 11-12
No comments:
Post a Comment