Tulkoon Tapahtuma - - - ja Tapahtuma tuli (!)

Tämä teksti sisältyy linkkiin Alain Badiou - filosofi, jonka aiheena on totuus ja sivuaa aiheeltaan myös Hyviä, Pahoja sekä Rumia.
*
Alain Badioulta on suomennettu teos Etiikka – essee pahan tiedostamisesta (2004, suom. Janne Kurki). Parhaan luennan ja kritiikin hänen teoriastaan on esittänyt Peter Hallward kirjassaan Badiou: A Subject to Truth (2003). - (Being and Event julkaistaan suomeksi lähitulevaisuudessa Apeiron Kirjat-sarjassa/rr).

Badioun filosofia yhdistää ns. 'analyyttistä' ja 'mannermaista' filosofiaa, jotka muodostavat 1900-luvun länsimaisessa filosofiassa kaksi päälinjaa.

Hänen teoriansa perustuu Georg Cantorin (1845–1918) kehittämään joukko-oppiin. Ennen muuta Badioun teoria pohjaa Paul Cohenin (1934-2007) ns. kontinuumihypoteesia koskeviin todistuksiin. Lisäksi hänen ajattelunsa taustalla vaikuttavat esimerkiksi Platon, Marx ja Mallarmé sekä erityisesti freudilainen psykoanalyysi Jacques Lacanin sille antamassa muodossa. Badioun mukaan hänen filosofiansa aihe on totuus.

Esittelen ensin hänen totuusteoriansa pääkohdat. Tämän jälkeen esittelen joitakin hänen ajatuksiaan taiteen ja filosofian suhteesta sekä kymmenen teatteria koskevaa teesiä. Lopuksi taustoitan lyhyesti nyt suomeksi julkaistavan taidemanifestin: "15 teesiä nykytaiteesta".

1. Totuus
Badioun mukaan filosofia on universaalia ja tarkoitettu kaikille ihmisille, sillä filosofia olettaa, että kaikki ajattelevat. Siksi filosofian on kyettävä puhumaan kaikille.

Mitä on totuus?

Badioun totuuskäsitys poikkeaa klassisista totuusteorioista: totuus ei ole sisäistä ristiriidattomuutta eikä väitelauseen ja maailman välinen vastaavuussuhde. Totuus liittyy ennen muuta uuden ongelmaan. Totuus on Badioun mukaan ainutkertaisen uuden tapahtumista ja saapumista maailmaan ihmisten uskollisuuden avustuksella. Totuus on sitä, minkä kutsumus on olla ikuista ja samaa kaikille (Etiikka, 37). Totuus on prosessi, joka muuttaa maailmaa.

Totuusprosesseja on neljää "tyyppiä": tiede, taide, politiikka ja rakkaus. Esimerkkejä totuuksista ovat vaikkapa Einsteinin suhteellisuusteoria, Schönbergin 12-säveljärjestelmä, Ranskan vallankumous 1792 tai Heloisen ja Abelardin tapaaminen.

Totuus tapahtuu tilanteessa. Tilanne on mikä tahansa joukko. Voi sanoa, että tilanne on maailma, jossa ihminen kulloinkin elää.

Totuus saa alkunsa tapahtumasta, joka on aina sattumanvarainen, eikä perustu sille mitä tilanteesta tiedetään. Tapahtumassa tapahtuu jotakin, jonka jälkeen on pakko päättää uudesta tavasta olla. Tapahtuma on "immanentti murtuma" tai "reaalinen repeämä" siinä tilanteessa ja siinä järjestyksessä, jossa tapahtumalla on ollut paikkansa. Tapahtuma perustuu tilanteessa sille, mikä tuossa tilanteessa on tyhjää, ei-mitään, sillä vain tyhjyys on samaa kaikille. Tapahtuma esittää ihmiselle uskollisuuden vaatimuksen. Totuus syntyy uskollisuuden prosessissa tapahtumalle. Totuus on se, mitä uskollisuus tuottaa tilanteessa. Taiteen alueella esimerkiksi Berg ja Webern olivat uskollisia musiikilliselle tapahtumalle nimeltä "Schönberg", sillä eivät enää voineet jatkaa musiikin harjoittamista kuten ennen vaan loivat uutta tyyliä Schönbergin innovaatioiden pohjalta. Tällä tavoin uskollisuus muuttaa tilannetta ja tuottaa totuutta. (MT., 48-50).

Badiou nimittää uskollisuuden prosessia pakottamiseksi (termi on peräisin Paul Cohenilta). Totuus on sidoksissa tietoon, mutta ei siis ole tietoa, vaan prosessi jossa tieto muuttuu. "Totuus pakottaa tietoja" ja "muokkaa uudelleen sellaisten kannettavien tietosanakirjojen tiedon, josta mielipiteet, kommunikoinnit ja sosiaalisuus ammentavat". Maailma ei kuitenkaan tätä kautta muutu entistä todemmaksi, vaan kyse on siitä, että mullistukset tieteen, taiteen ja politiikan alueilla kirjataan lopulta alojensa oppikirjoihin ja niistä tulee tilanteen "tiedettyä". (MT., 74-75)
Uskollisuuteen liittyy maksiimi: "Jatka!" (MT., 59) On pyrittävä pysymään uskollisena sille mihin uskoo.

2. Taide

Badioun taidetta käsittelevä kirja on Petit manuel d'inesthetique (1998), joka on käännetty englanniksi nimellä Handbook of Inaesthetics (2005).

Kyseisessä kirjassa Badiou esittää, että taiteen ja filosofian suhde voidaan historiallisesti jakaa totuuden kysymyksen kautta kolmeen skeemaan:

1. Didaktinen skeema. Didaktista skeemaa edustaa ennen muuta Platonin filosofia. Skeeman pääteesin mukaan taide on kykenemätöntä totuuteen tai totuus on taiteelle ulkoista. Välittömässä aistivaikutuksessaan taide jäljittelee petollisesti totuuden voimaa. Taiteen mimesis ei siis ole asioiden vaan totuuden voiman jäljittelyä aistivaikutuksen hurmoksena, ilman ajattelua ja periaatteiden vakautta. Tästä syystä taide on vaarallista. Taide on joko torjuttava tai sille on varattava yksinomaan opetustoimeen liittyvä tehtävä: taide sivistää ja kasvattaa.

2. Romanttinen skeema. Romanttinen skeema asettuu didaktiselle skeemalle vastakkaisena. Sen mukaan vain taiteella on kyky totuuteen. Taide aikaansaa sen, mitä kohti filosofia voi vain osoittaa. Romanttisen skeeman mukaan taide on totuuden ruumis, se mitä Jean-Luc Nancy ja Philippe Lacoue-Labarthe kutsuvat "kirjalliseksi absoluutiksi". Romanttisessa skeemassa filosofia on poissaoleva Isä ja taide neroutena on kärsivä Poika, joka pelastaa ja vapahtaa. Tässä skeemassa taide itse opettaa, sillä se näyttää piinattuun muodon ykseyteen suljetun totuuden äärettömän voiman.

3. Klassinen skeema. Klassinen skeema asettuu didaktisen ja romanttisen skeeman väliin. Tämä on Aristoteleen lanseeraama käsitys ja koostuu kahdesta teesistä: a) taide on – kuten didaktinen skeema esitti – kykenemätöntä totuuteen. Taide on ytimeltään jäljittelevää. b) Tämä ei ole ongelma sillä taiteella ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Taide pyrkii siihen mitä Aristoteles ajoittain nimittää "katharsikseksi". Taiteen funktio on näin ollen terapeuttinen, eikä kognitiivinen tai "ilmestyksellinen". Klassisessa skeemassa taide ja totuus erkanevat toisistaan ja taide muuntuu julkiseksi palveluksi, jossa "pitämisen" perusteella arvioidaan katharsiksen tehokkuutta. Filosofian tehtäväksi jää "pitämisen" sääntöjen artikulaatio estetiikan teorian muodossa. (Handbook of Inaesthetics, 2–5).

Kolmea edellä mainittua skeemaa vastaan Badiou esittää oman teoriansa, jonka mukaan taide on itsenäinen totuusproseduuri, joka tuottaa vain taiteelle ominaista, taiteelle "immanenttia" totuutta.

Samassa kirjassa hän esittää seuraavanlaisia teatteria koskevia teesejä:

1. Teatteri ajattelee, teatteritaide on ajattelun tapahtuma. Teatteri kasaa yhteen mitä erilaisimpia elementtejä, jotka se yhdessä saa tapahtumaan teatteri-ideoina. Mikään teatterin yksittäinen elementti, edes teksti, ei voi tuottaa teatteri-ideaa, vaan idea tapahtuu vain näyttämöllä eikä ole olemassa ennen esitystä.

2. Teatteri tuo selkeyttä elämämme sekamelskaan, kirkastaa ymmärrystämme omasta tilanteestamme ja historiastamme, sekä auttaa meitä eteenpäin elämässä. Teatterissa saavutetaan ideoiden yksinkertaisuus marssittamalla esiin tyypillinen ihmiselo. Yksinkertaistaminen on kaikkea muuta kuin helppoa, mikä tarkoittaa, että teatteri-idea elämän julkisena läpivalaisuna voi ilmetä vain taiteen tapahtumisen korkeimmalla hetkellä.

3. Elämän sekamelska koostuu ennen muuta kahdesta asiasta: miehen ja naisen välisestä seksuaalisesta halusta sekä sosiaalisen ja poliittisen vallan tuottamista figuureista (ylevistä tai häpeällisistä). Tragediassa esitetään Suuri Valta ja halun umpikujat. Komedia näyttää pienet vallat, vallan roolit, ja halun fallisen kierron. Tragedia liittyy valtioon, komedia liittyy perheeseen. Teatteri ajattelee halun ja politiikan yhdyssidettä elämän ja kuoleman välisessä tilassa.

4. Tekstin tasolla teatteri-idea on epätäydellinen, sillä se on vielä sidottu ikuisuuteen. Teatteri-idea voi täyttyä vain esityksessä. Teatterin suunta on siis ikuisuudesta aikaan, ei ajasta ikuisuuteen. Esitys ei siis ole tulkinta tekstistä vaan yritys esittää teatteri-idea. Teatteri on ikuinen ja epätäydellinen idea, joka tulee koetelluksi täyttymisensä hetkessä.

5. Ajalliseen koetukseen liittyy sattuma. Sattuma voi tuoda idean esiin tai peittää sen. Sattuma ei tule koskaan katoamaan teatteri-esityksistä.

6. Yleisön läsnäolo on osa sattumaa. Teatteri-idea voi täyttyä tai jäädä täyttymättä myös riippuen yleisöstä. Jos yleisö on osa teatterin sattumaa, on yleisönkin oltava niin sattumanvarainen kuin mahdollista. On vastustettava kaikkia käsityksiä, joissa yleisöä ajatellaan suljettuna yhteisönä. Yleisö edustaa ihmiskuntaa sen äärettömässä moninaisuudessa. Mitä yhtenäisempi yleisö (sosiaalisesti, kansallisesti, yhteiskunnallisesti...), sitä vähemmän se tukee idean ikuisuutta ja universaalisuutta ajassa. Vain yleinen sattuman yleisö on minkään arvoinen.

7. Kritiikin tehtävänä on turvata yleisön yleisyys. Jos kritiikki puhuttelee vain tiettyä ihmisryhmää (oikeistoa, vasemmistoa, tiettyä "kulttuurivähemmistöä" tms.) on vaarana sattuman ja yleisyyden menettäminen. On kuitenkin luotettava kriitikoiden ja erilaisten julkaisujen moneuteen, sillä kritiikki on välttämättä vajavaista. Hyvä kriitikko on epävakaa ja ennalta arvaamaton, yleisön sattumanvaraisuuden oppinut edustaja.

8. Aikamme tärkeimmät kysymykset eivät liity hylätyksi tulemiseen, kauhuun, kärsimykseen tai kohtaloon. Näitä tulee teatterissakin joka tuutista. Sen sijaan tarvitaan myönteistä rohkeutta ja paikallista voimaa. On otettava kanta ja pidettävä se. Aikamme tarvitsee vähemmän tragediaa ja enemmän komediaa. Aikamme tarvitsee keksintöjä, jotka kuvaavat komedian keinoin halun väkivallan paikallisten toimijoiden vallassa. Tällaiset keksinnöt voivat näyttää teatteri-ideoiden kautta mihin kansantiede kykenee. Tarvitaan kyvyn, ei kyvyttömyyden teatteria.

9. Tänä päivänä komediallisen energian esteenä toimii yhteisesti hyväksytty tyypittelyn kielto. Demokratiaa kauhistuttaa ajatus, että sitä kuvattaisiin sen subjektiivisten kategorioiden typologialla. Ajatelkaa paavia, mediaseksikästä lääkäriä, jonkun humanitäärisen järjestön nokkahenkilöä, sairaanhoitajien yhdistyksen johtajaa, ja pankaa heidät kiemurtelemaan lavalla ja haudatkaa pilkkanauruun! On vähitellen murrettava esittämistä koskevat tabut. Teatterin tehtävänä on esittää muutamaa tilannetta perustavien ihmistyyppien pohjalta. Teatterin on osoitettava välähdyksenä ulossuljetuille ja näkymättömille ihmisille, että heissä piilee älyä ja voimaa, halua ja hallintaa.

10. Teatterin on keksittävä oma ideansa. Teatteri ei ole kulturellia ajanvietettä vaan taiteellinen nollapiste. Yleisö ei tule teatteriin kultivoitumaan vaan saamaan sivalluksen, teatteri-ideoiden iskun. Yleisö poistuu teatterista pökerryksissä, väsyneenä (ajattelu on raskasta) ja mietteisiinsä vaipuneena. Vaikka olisi naurettu kuinka raikuvasti, ei tyytyväisyydelle ole sijaa. Yleisöön ovat iskeneet ideat, joiden olemassaoloa se ei aavistanut. (Mt., 72–77).

15 teesiä nykytaiteesta

Badiou on esittänyt "15 teesiä nykytaiteesta" luennolla vuonna 2003, jonka jälkeen teesit ovat levinneet Internetissä ranskaksi ja englanniksi. Teesit on julkaistu "Performance Research" -lehdessä vuonna 2004 (Vol 9, no. 4).

Badioun mukaan nykytaiteen tärkein kysymys kuuluu: "kuinka olla olematta romanttinen". Badiou katsoo, että modernia aikaa leimaa romantiikan ja formalismin sekoitus. Modernia formalismia on uusien muotojen loputon etsiminen. Tämä on modernin halu. Toiselta puolen nykytaidetta leimaa kiinnostus ruumiiseen, äärellisyyteen, seksiin, julmuuteen ja kuolemaan. Uusiin muotoihin kohdistuva pakkomielle ja äärellisyyteen, ruumiiseen, julmuuteen, kärsimykseen ja kuolemaan kohdistuva pakkomielle muodostavat formalismin ja romantiikan välisen synteesin, joka Badioun mukaan on nykytaiteen hallitseva virtaus. Badioun "15 teesin" päämääränä on välttää formalismin ja romantiikan synteesi ja vastata siten kysymykseen: "kuinka olla olematta formalisti-romantikko?" Tämä on Badioun mielestä nykytaiteen tärkein kysymys. (http://www.lacan.com/frameXXIII7.htm).

Haluan kiittää Tommi Nuopposta käännöstämme koskevista korjauksista ja parannuksista.
Pärttyli Rinne
Kirjoittaja on dramaturgian opiskelija

Alain Badiou: 15 teesiä nykytaiteesta

Suom. Veikko Nuutinen ja Pärttyli Rinne

1. Taide ei ole sitä, että ääretön laskeutuu ylevästi ruumiin ja seksuaalisuuden äärelliseen objektiin. Päinvastoin, taiteessa tuotetaan ääretön subjektiivinen sarja käyttämällä aineen vähentämisen äärellisiä keinoja.

2. Taide ei voi olla pelkkä etnisen tai henkilökohtaisen erityisyyden ilmaus. Taide on kaikille suunnatun totuuden epäpersoonallista tuottamista.

3. Taide on totuusprosessi, jonka totuus on aina aistittavan totuutta aistittavana. Tämä tarkoittaa aistittavan muuntumista Idean tapahtumaksi.

4. Taiteita on välttämättä monta, ja mitä leikkauskohtia niille voidaankin kuvitella, ei taiteiden moneutta voi kuvitelmissakaan saattaa yhdeksi.

5. Kaikki taide on peräisin epäpuhtaasta muodosta ja tämän epäpuhtauden vähittäinen puhdistuminen muodostaa sekä taiteellisen totuuden että sen ehtymisen historian.

6. Taiteellisen totuuden subjekteja ovat taideteokset, joista se koostuu.

7. Tämä kompositio on ääretön sommitelma, geneerinen kokonaisuus hetken taiteellisessa kontekstissa.

8. Taiteen reaalinen on idean epäpuhtautta puhdistumisensa immanenttina prosessina. Toisin sanoen taiteen alkuaineksena on muodon satunnainen tapahtuma. Taide on muodon muodottoman synnyn toiskertainen muotoutuminen.

9. Nykytaiteen ainoa ohjenuora: älä ole imperiaalinen. Eli: älä myöskään ole demokraattinen, jos demokratia merkitsee poliittisen vapauden imperiaalisen ajatuksen hyväksymistä.

10. Ei-imperiaalinen taide on pakostakin abstraktia: se abstrahoi itsensä erityisyydestä ja luo abstrahoinnin eleestä muodon.

11. Ei-imperiaalisen taiteen yleisyyttä ei kiinnosta mikään erityinen yleisö. Ei-imperiaaliseen taiteeseen liittyy proletaarinen ylimysmieli: tehdään mikä luvataan, mutta ei suosita ketään.

12. Ei-imperiaalisen taiteen tulee olla selvää kuin matematiikka, äkillistä kuin öinen hyökkäys ja korkealla kuin tähdet.

13. Nykytaidetta voi tehdä vain siitä, mitä imperiumille ei ole. Abstrahoimalla taide rakentaa olematonta näkyviin. Tässä jokaisen taiteen muotoperiaate: on tehtävä kaikille näkyväksi se, mitä imperiumille (ja näin ollen kenellekään, joskin eri näkökulmasta) ei ole.

14. Imperiumi ei enää sensuroi mitään, sillä se tietää hallitsevansa koko nähdyn ja kuullun aluetta laeillaan, jotka säätelevät taloudellista vaihdantaa ja kansanvaltaista viestintää. Kaikki taide ja ajattelu tuhoutuu jos hyväksymme annetun luvan nauttia. Meidän on tultava itsemme säälimättömiksi sensoreiksi.

15. On parempi olla kokonaan työskentelemättä kuin muodon vuoksi tehdä näkyväksi sitä, mikä Imperiumille on jo olemassa.
*
http://www.quotesque.net/archives/books/
http://planomenology.wordpress.com/tag/event/

http://www.cinestatic.com/infinitethought/2009/11/is-badiou-modernist.asp

Ontologia tyhjänä symbolina

Kuvassa Slavoj Zizek ja Alain Badiou
*

Pähkäilee ne eräät höyrypäiksikin leimatut urpot filosofiaa myös/jopa matematiikan lähtökohdista kuten Slavoj Zizekiin voimakkaasti vaikuttanut ja herrojen välisistä kiistoista huolimatta hänen ehkä paras filosofiystävänsä Alain Badiou (ks. 3.1 Mathematics as ontology).
*
"Badiou's use of set theory in this manner is not just illustrative or heuristic. Badiou uses the axioms of Zermelo–Fraenkel set theory to identify the relationship of being to history, Nature, the State, and God. Most significantly this use means that (as with set theory) there is a strict prohibition on self-belonging; a set cannot contain or belong to itself. Russell's paradox famously ruled that possibility out of formal logic. (This paradox can be thought through in terms of a 'list of lists that do not contain themselves': if such a list does not write itself on the list the property is incomplete, as there will be one missing; if it does, it is no longer a list that does not contain itself.) So too does the axiom of foundation — or to give an alternative name the axiom of regularity — enact such a prohibition (cf. p. 190 in Being and Event). (This axiom states that all sets contain an element for which only the void [empty] set names what is common to both the set and its element.) Badiou's philosophy draws two major implications from this prohibition. Firstly, it secures the inexistence of the 'one': there cannot be a grand overarching set, and thus it is fallacious to conceive of a grand cosmos, a whole Nature, or a Being of God. Badiou is therefore — against Cantor, from whom he draws heavily — staunchly atheist.

However, secondly, this prohibition prompts him to introduce the event. Because, according to Badiou, the axiom of foundation 'founds' all sets in the void, it ties all being to the historico-social situation of the multiplicities of de-centred sets — thereby effacing the positivity of subjective action, or an entirely 'new' occurrence. And whilst this is acceptable ontologically, it is unacceptable, Badiou holds, philosophically. Set theory mathematics has consequently 'pragmatically abandoned' an area which philosophy cannot. And so, Badiou argues, there is therefore only one possibility remaining: that ontology can say nothing about the event."
*
Alain Badiou - Tästä löytyy tiivis ja kattava ja englanninkielinen wikiesitys Badiousta, joka on Zizekin ohella yksi viime aikojen luovimpia (yksi todella harvoista) mutta ei kuitenkaan helpoimpia ranskalaisfilosofeja - kuten eivät ranskalaiset koskaan.

Being by numbers - interview with artists and philosopher Alain Badiou - Interview
*
Aksiomaattisen joukko-opin hengessä.
*
http://www.thoughtonfilm.com/people1.html

II
Tämän verran jäi kyynelistä jäljelle - ei siis juuri mitään.
Sä et kyyneltä nää
Tosi kova. Puristaa pussista saakka. Vastaa korkeushypyssä semmoset kaks ja puol metrii - (satunnainen kommentoija You Tubessa)

Ruukkia Komisario Iron

Kuvassa Rouva Komisario

Räsänen nousi kanveesista ja jatkaa.
*
Okei Ironmistress. Myönnän. Olet teknokraattina pahinta/parasta mahdollista lajia, mikä merkitsee vain sitä, että erkanemme entistä tiukemmin omiin bunkkereihimme.
*
Tarpeen ja pääoman välillä vallitsee kapitalismissa ilman muuta sisäinen kytkös, mutta koska et edes suostu ajattelemaan asiaa, tuntuu turhauttavalta jatkaa aiheesta enempää.

'Kapitalismi on talousjärjestelmä, ei ideologia. (Sen sisällä on kyllä mahdollista laatia monia, keskenään ristiriitaisia ideologioita keynesiläisyydestä monetarismiin.)'

Tällainen jaottelu on hyödytöntä tautologiaa aivan samassa mielessä kuin se, että rasismi määritellään syrjinnäksi pelkästään ihonvärin, rodun tai etnisyyden perusteella ottamatta lainkaan huomioon etenkin Zizekin esittämiä psykoanalyyttisia tekijöitä molempien (kapitalismi, rasismi) ymmärtämiseksi.

Kapitalismin ja rasismin ongelmat ovat huomattavasti laajempia, monimuotoisempia ja psykososiaalisesti syvempiä kuin, mitä sinun tavallaan foobinen jaottelutarpeesi antaa ymmärtää niiden olevan.

Yrität vain tällä tavoin välttää kohtaamasta sitä tosiasiaa, että sinunkin (kuten kaikkien ihmisten - vastoin jopa Adornon ym. oletusta autoritaarisesta persoonallisuudesta erotuksena normaaliin) luonteenrakenteesta voitaisiin tuoda esiin ainakin lantetti rasistinen piirre.
*
Kysyt 'Mikä ideologia?' - Minä selitin sen kyllä, vaikken tietenkään valmiiksi suuhun annosteltuna. - Ymmärrys hoi IM!
*
Ylipäätään puhut totuudesta jonain täysin triviaalina asiana. Sitä se tietysti common sense-mielessä onkin. Mutta ajattelun kentällä totuutta ei voi saada kuin vettä kraanasta.

Tarvitaan muutakin kuin muka 'ilmiselviä faktoja' (mikä on pelkkä pseudoformaalinen määritys) - esimerkiksi tuo monesti aiemmin esimerkkinä käyttämäni G. E. Mooren ylös nostettu käsi: 'Tiedän käteni olevan olemassa, eikä minun tarvitse todistaa/oikeuttaa tätä tietoani', koska se siis on itsestään selvää jo pelkän havainnon perusteella.

Moore on oikeassa, mutta ei yksinomaan niiden syiden vuoksi, jotka hän esittää perusteluikseen: tottumus, intuitio jne.

Sillä jos/koska esiin nostettu käsi on ollut (myös esi-)kokemuksellisesti olemassa niin kauan kuin Moore muistaa, tämä merkitsee, että hän on elänyt koko ikänsä kätensä aina jo valmiissa olemassaolossa, omaan kehoonsa kuuluvana osana bodynsa kokonaisuutta.

Analogisesti (ja enemmänkin) aivan samalla tavalla kokee fundamentalisti uskossaan Jumalansa ikuisen (aina jo olleen) olemassaolon ja ikuisen vaikutuksen omaan elämäänsä/kehoonsa/tajuntaansa.

Toisin sanoen Moore (kuten fundamentalisti Jumalansa suhteen) esittää varmaksi kokemansa uskon/uskomuksen siitä, että käsi on olemassa, mutta ei tule itse asiassa todistaneeksi, verifioineeksi, että hän nimenomaan tietämällä tietää sen olemassaolosta (Wittgenstein on mainiosti analysoinut tämän todistuksen argumentatiivisia 'hyppäyksiä' Varmuudesta-pohdinnoissaan.

Haluan tällä klassisella tietoteorian esimerkillä osoittaa sen, että tietäminen ja etenkin totuuden (haha) tietäminen, ollakseen muodollisesti pätevää (en puhu nyt probabilistista 51% todennäköisyyksistä, koska sellainen ei koskaan täytä tiukkojen dialektisten tiedon ehtojen kriteereitä) vaatii verfikaatiomenetelmän ehdotonta erillisyyttä todistettavasta kohteesta, jottemme ajatuisi tautologioihin, kehään tai auktoriteettiuskoon.

Luonnontieteellis-teknologisen koulutuksen saaneena pidät Mistress kuitenkin itsestään selvänä, että (ockhamilaisittain) pelkästään yksi ja periaatteessa sama - kvantitatiivisesti luotettava ('kalibroitu ;\?') metodi/testi/mittari (= metodologinen monismi) voi toimia totuuden verifioijana - kaikissa mahdollisissa koeasetelmissa.

Ei voi! Ja joka tuollaiseen uskoo, on naivi, koska hänellä ei ole pätkän vertaa tajua siitä, mitä erilaisia ehtoja verifikaatiomenetelmien on täytettävä ollakseen valideja suhteessa tutkittavaan ilmiöön.

Ongelmien ja kohteiden vaihtuessa myös menetelmien on vaihduttava.

Tuloksemme voivat toki aina olla periaatteessa luotettavia (reliabileja), mutta ovatko ne valideja eli päteviä - toisin sanoen mittaavatko mittarimme/metodimme juuri sitä ominaisuutta, asiaa tai ilmiötä, jota niiden oli määrä mitata?

Ruukinvalmistuksen kaava ei siis ole siirrettävissä edes paradigmaattisena mallina mihin tahansa koeympäristöön, koska se mittaa yksinomaan kohteessa vallitsevan ruukkiaineksen kehittymistä (haha) - ei juurikaan muuta.

Kapitalismin ja rasismin 'ruukkipitoisuuden' arviointi ja määrittely eri yksilöissä - - kas sepä mielenkiintoista. - Odotan innolla tuloksia omalta kohdaltani.
*
http://www.feministing.com/international/

Komiat keskusteloo ja taisteloo lämpimikseen (random sample)

Kuvassa Ironmistress luulee jo voittaneensa Räsäsen (makaa kanveesissa kuvan ulkopuolella) teknisellä tyrmäyksellä, mutta tulee hylätyksi, koska käytti vääriä otteita. - Räsänen muuten hylättiin lopulta samasta syystä. Vastustajaa kun ei saa puristaa 'vääristä' paikoista vapaapainissakaan...

(Tarkennuksia klo: 16.30)
I
Ironmistress (IM) kirjoitti:
Rauno, sinun älylläsi varustettu ihminen kyllä pystyy parempaankin. Vastineesi ruukinmatruunalla oli täynnä ad hominemeja.
*
Jaha. Kiitos vain. Jospa lähden etenemään ad hominem-puolustuksessani ensin seuraavasti:

Kun ideologia naamioituu sinun esittämääsi korrespodenttiseen kaavaan (joka edellyttää metafyysisen oletuksen havainnon/havaitsijan ja havaitun yhdistävästä 'kolmannesta' - vrt. jo Platon): 'Vain ajatusten verifioitavuus - siis se, pitävätkö ne yhtä reaalimaailman kanssa - merkitsee' (IM) - sitä vastaan on enää turhauttavaa ja ehkä hieman turhaakin asettua pelkästään argumentatiivisesti.

Koko verifioitavuuden periaate pätee vain kvantitatiivisesti mitattaviin ilmiöihin eli lopultakin hyvin pieneen osaan ihmisen kokemusavaruudesta.

Tietysti em. todennettavuus-uskomus-lauselmaa voidaan nykyajan pseudojumalan eli luonnontieteen sapluunassa yrittää soveltaa myös ihmiseen kokonaisuudessaan, mikä kuitenkin merkitsee vain sitä, että tällöin ihmisestä muokataan - redusoimalla hänet (oletettuihin) pienimpiin osiinsa - kvantitatiivinen abstraktio, johon suhtaudutaan kuin kapitalistinen järjestelmä vaihdon välineeseen.

Ja tässä - juuri tässä piilee (luonnon-)tieteen ja kapitalistisen ideologian toisiinsa yhdistävä piirre ja kytkös: - ihmisen (ja luonnon) reifikoimisessa ja fetissoimisessa määrälliseksi, vaihdettavaksi arvoksi, jota voidaan manipuloida loputtomiin jatkuvan kasvun/nautinnon ideologiaan/-ssa! - (Valistuksen dialektiikka on siten ajankohtaisempaa kun koskaan.)

Näin ollen tiedettä sellaisenaan, itsessään, pelkkänä teoriana, ei voi pitää kuin eräänä spekuloinnin (metafysiikan) muotona (kuten esim. uusin fysiikka, jota on mahdotonta testata kokeellisesti: säieteoria jne.), ellei sitä pystytä soveltamaan käytäntöön - toisin sanoen: ellei se ole yhtä aikaa ihmistä suojaavaa sekä häntä sopeuttavaa - sanalla sanoen: ideologista (ergo: teknologia on pääoman ilmenemismuoto ja/ tai konkretisaatio).
*
Edellä osoitettuun asiaintilaan eli tieteen ja ideologian väliseen 'haureudenharjoittamiseen' viitaten väitän, että myös ja nimenomaan harkituilla ad hominemeilla joissain tapauksissa, etenkin kommunikaation umpikujissa, jolloin keskustelijat puhuvat kokonaan toistensa ohi (eri asioista), voi todellakin paljastaa jopa enemmän kritiikin kohteen (aivan oikein IM: tietysti samalla myös omista) motiiveista, intentioista ja piilevästä ideologisuudesta, jota tämä koko ajan syöttää objektiivisen, puolueettoman ja arvovapaan totuuden nimissä toiselle - kuin konsanaan teoreettisilla vastaväitteillä.

II
IM kirjoitti:
Viisaskin voi mennä vipuun, eikä korkea ÄO ole mitenkään tae siitä, että esitetyt ajatukset olisivat mitenkään oikeita.

Ja sinä(kö)hän sen muka aina tiedät? Maailmakatsomuksellisilla (tieteellis-buddhalaisilla) silmälapuilla varustettu 'Ruukkirouva' - Sibylla, joka osaa ennustaa tulevaisuutta verifiointi-pallostaan.
*
IM kirjoitti:
'Yrität päästä ruukinmatruunan intimiteettisfääriin. Ja olet raivostunut, kun jokainen yrityksesi epäonnistuu.'

Tokko sinusta mitään sisätilaa tai sisäistä elämää (enää) löytyykään, joten älä turhaan selitä minun tunteitani 'itseesi sopiviksi' - arvoisa Mrs. Hominem. - Olen sitäpaitsi, kuten jo lienet huomannut, aivan liian 'iso' sinulle.
*
Valistuksen dialektiikka. Filosofisia sirpaleita.
http://www2.hickoryrecord.com/content/2009/apr/02/look-back-super-bowl-pro-wrestling/sports/

Henki on luu

Jos henki on luu, niin onko luuvalo sitten hengen representaatiota (vitsi vitsi)?

(Kielimafia kirjoitteli Post Scriptumin + korjauksen linkkiin ja pari selvennystä - viimeksi klo: 23.30)

I
Motoksi vastaukseeni Ironmistressille esitän yhden filosofisen ajattelun kaikkein olennaisimmista kysymyksenasetteluista ellei peräti dilemmoista:

"Deleuzen keskeinen ongelma, uuden syntyminen maailmaan, on täysin kantilais-hegeliläinen ongelma. Se liittyy kysymykseen 'Miten vapaa teko on mahdollinen materiaalisten riippuvaisuussuhteitten kausaalisessa verkostossa?, sillä jotain aidosti uutta voi syntyä vain, jos lineaarisen syy-seuraussuhdeketjun määräysvalta ei ole täydellinen.

Näin kuuluu Mario Bungen lyhyt kriittinen muotoilu 'tiukan kausaalisesti toimivasta maailmasta':

Jos useiden syiden yhteistoiminta on aina ulkoinen rinnastus, niiden päällekkäisyyttä eikä koskaan omia piirteitä omaava synteesi, ja jos oletetut kohteet, johon kausaaliset tekijät vaikuttavat, ovat spontaanisuuteen ja itsenäiseen toimintaan kykenemättömiä passiivisia olioita - kykenemättömiä siis lisäämään jotain omaa syysuhteeseen - tästä seuraa, että tietyssä mielessä vaikutukset ovat jo ennalta olemassa syissään.

Tämän äärimmäisen mutta johdonmukaisen näkemyksen syysuhteen luonteesta mukaan muutoksesta syntyy vain vanhoja asioita. Muutosprosessit voivat saada aikaan lukumäärältään uusia objekteja tai ne voivat olla määrällisesti uusia, mutta ne eivät voi olla laadullisesti uusia: niistä ei voi syntyä uusia kvaliteetteja.

Näin päästään Deleuzen ajattelun perustavaan paradoksiin: kaiken transsendenssin hylkäävä ehdoton immanentismi (vrt. Bungen määritelmä/rr) sisältää kuitenkin ajatuksen siitä, että vaikutus voi ylittää syynsä - tai saman ongelman toinen puoli - että toisiinsa suhteessa olevien objektien suhteet ovat niille ulkoisia."

Slavoj Zizek kirjassa Pehmeä vallankumous: Psykoanalyysi, taide, politiikka - luvun Tiede: kognitivismi Freudin kera aloitus ('Autopoiesis' - s. 80). - Ote on alunperin Zizekin kirjasta Organs without Bodies: Deleuze and Consequences. (Science: Cognitivism with Freud). - [Palaan tähän esseehen vielä jossain vaiheessa.]

II
Mistä sinä Ruukinmatruuna olet saanut refleksiivisen ajattelun eli käsitteellisen ja itsenäisen operaattorin, jolla teet erotteluja synnynnäisiin ja hankittuihin - tai kuten Locke filosofiansa heikoimmassa lenkissä eli jaottelussa primaarisiin ja sekundaarisiin ominaisuuksiin? - Havainnosta? (Et, koska ajattelun on dialektisesti pakko edeltää kaoottista havaintoa). Järjestä? (Et, koska järjen käyttö edellyttää ja tarvitsee havaintoja saadakseen sisältöä)? - Tai sitten intuitiosta ('varmuudesta') kuten Descartes cogitonsa?

Jotta voisit ankarasti ottaen tehdä tuon erottelun, sinulta pitää löytyä täysin objektiivinen mittari, jolla erottelet nämä kaksi ominaisuutta, mutta sitä sinulla ei ole, koska sinulta puuttuu (kyseessä on ontologinen puute/ero) objektiivinen tarkkailupiste havainnon ja havaitun välillä. - Ellet sitten itse muutu mittariksi (haha).

Jos nyt sitten kuitenkin yritämme, koska se on tiettyyn rajaan asti tietysti mahdollista (soveltaen esim. probabiliteettia, joka on empiristien suosima 'totuuden legitimoija'), tarkastella ihmistä pelkästään synnynäisten ominaisuuksiensa valossa, niin eihän meille silloin jää ihmisestä mitään muuta käteen kuin 'organs without bodies' - pelkkiä geenejä tvs., joista sitten ekstrapoloimme ajattelun/tietoisuuden (tuo 'ylimääräinen', joka mahdollistaa kaikki erottelut ja ominaisuudet, muttei itse ole kausaalisesti johdettavissa niistä!) avulla käsityksen ihmisestä - käsityksen, joka on on mahdollinen vain hankittujen ominaisuuksien konstruktiivisesta perspektiivistä katsottuna.

Näin siksi, että primaaristi (reaalisesti, ontologisesti) materiaalinen ihminen on ei-mitään: pelkkiä osia vailla kokonaisuutta, emmekä me pysty hahmottamaan kokonaisuutta ilman äärellistä ajattelua (ajattelevaa bodya).

Siis - käsitteellinen ajattelu sekä hankitut ominaisuudet sekoittuvat aina väistämättä käsityksiimme siitä, mitä ihmisellä ymmärrämme, koska vastausehdotusta kysymykseen: 'Mitä/mikä on ihminen?', ei edes voi esittää vedoten pelkkään konsekventialis-materialistiseen kausaliteettiin.

Tietoisuus kun ei synny suorana seurauksena materiasta. Ihminen on nimittäin siitä kummallinen näyttöpääte, että se pystyy - toisin kuin PC:n screen - katsomaan ja ohjelmoimaan itse omia komponenttejaan.

Ja mikäli tietoisuuden oletaan syntyneen yksinomaan kausaalisena seurauksena ehdoistaan, ihminen olisi vain pelkkä näyttöpääte vailla itsetietoisuutta eli vapautta. - MOT.
*
Subjekti ja objekti, syy ja seuraus, primaarit ja sekundaarit sekä synnynäiset ja hankitut ominaisuudet ovat neuvoteltavissa olevia asetelmia/positioita sekä rationalismin että empirismin lähtökohdista tarkasteltuna. - Etkö muka tiennyt sitä? Vai etkö ymmärrä?
*
Mitä joidenkin uskontojen kauheuteen tulee, niin kuka sinua taas kerran on tappamassa - arvoisa paranoidikko? Mene hoitoon hyvä ihminen, ennenkuin sinut tapetaan ihan oikeasti eikä vain samaistumis-fantasioissasi. Saat ehkä sopivan, pakkoajatuksia helpottavan lääkityksen, jos hyvin sattuu.
*
Kapitalismi on yhtä kuin ne ihmiset, jotka sen nautinto- ja kasvukulttuuriin ovat sidoksissa - minäkin. - Mutta kaikki eivät halua avoimesti ja halukkaasti co-operoida kapitalismin kanssa eli siotutua sen pakkoneuroottiseen jatkuvan kasvun (= lisääntyvän nautinnon) myytin noidankehään, joka ajaa itseään vääjäämättä kohti tuhoa kuten jokainen ekologisessa lokerossaan liikaa rönsyämään päässyt populaatio.

Ja ihmisen lokero on maapallo - niin kauan kuin emme pääse täältä pois kuin kuolemassa, jos siinäkään.
*
Olen täysin eri mieltä kanssasi tieteen ja kapitalismin suhteesta - jopa siinä määrin, etten edes keskustele asiasta enempää. - - Sitäpaitsi - miksi ylipäätään keskustella vihollisensa kanssa? Tätä usein mietin. Vihollinenhan pitää eliminoida, koska hän uhkaa omaa käsitystäni oikeudenmukaisuudesta!
*
Destruktiivisuutta saat mittailla ihan rauhassa omissa oloissasi. Se on typerää puuhastelua, joka kertoo enemmän omasta paranoidisuudestasi kuin objektiivisesta ajattelukyvystäsi. - No - sellaistahan politiikka on.

Mutta voit kyllä ihan luvan kanssa lukea myös minut uhkatekijäksi. Sillä sitä minä sinunkaltaisillesi, muka tiukan kausaalisesti toimiville (impossible), näyttöpäätekapitalisteille todella olen. Destruktiivinen. Ja vapaa.
*
Rakkaus sukupuolirakkautena ei ole liima vaan katoava harha: intohimoista kärsimystä (vrt. Lacanin jouissance), pathosta, jonka kääntäminen agapeksi (Jeesus) tai filokseksi (Platon ja kump.) on pikemminkin säikähtynyt reaktio ihmisen halujen destruktiivista ja egoistista luonnetta kohtaan kuin todellinen asiaintila, joka voisi vallita laajemminkin, kunhan sitä vain tarpeeksi yritämme.

Sorry - mutta tässä asiassa minä en ole buddhalainen enkä myöskään mikään hyssyttelevä agape-kristitty. - - Filoksesta eli ystävyydestä suostun sentään joskus edes neuvottelemaan ;]. - Keskustelemaan en kuitenkaan rupea.
*
Kukaan ei synny tänne vapaaehtoisesti, eikä keneltäkään kysytty, kun 'kauhea' tapahtui, eli luominen/evoluutio lähti liikkeelle. - Kuten Schelling ajattelee, kyseessä on ollut Jumalassa piilevän pahan eskaloituminen ihmisen tietoisuuden hahmossa.

Tämä tarkoittaa sitä, että olemisen perusta/totaliteetti/Absoluutti, jonka dynaaminen 'olemus' Jumala on, tulee lankeemuksenkaltaisen itseluomisen (self-creation) kautta tietoiseksi itsestään yksittäisessä osassaan, palautumattomassa singulaarissa eli ihmisessä.

Jumalassa oleva hyvä joutuu osittain väistymään, kun se oletettu paha, joka myös tavallisesti (eli kosmisen balanssin vallitessa) - eräänlaisena 'harmaana ja hiljaisena alueena' - aina jo sisältyy Jumalaan itseensä, alkaakin yhtäkkiä vaikuttaa ulospäin rikkoen hyvän eli universumin staattisen järjestyksen/balanssin luomisprosessissa, joka siis saa aikaan kosmisen katastrofin eli pirstoo totaliteetin.

Näin ollen ihminen syntyy Jumalasta/harmoniasta/hyvästä mutta vain siksi, että jo harmoniaan itseensä latentisti sisältynyt paha alkaa ensin vaikuttaa kokonaisuuden jumalallista todellisuutta murtavasti - ihmisen tietoisuuden ja vapauden muodossa. Tätä Schelling kutsuu ihmisen lankeemukseksi itseluomisen aktissa/proessissa (vrt. Hegelin Hengen aktualisoituminen immanenssiin sekä Hegeliltä vaikutteita saanut prosessiteologia).
*
Kieltämättä voisimme edellisen tulkinnan perusteella ajatella, että ilmaannuimme maailmaan ikäänkuin vapaaehtoisesti, mutta edelleenkään emme tiedä sitä, miksi? Emmekä sitä, mitä hemmetin järkeä tässä kaikessa muka on?
*
Mitä tulee esittämääsi Hotel California-biisin buddhalaiseen 'eksegeesiin', niin toki jokainen saa puhua olemisen ja olemattomuuden, rauhattomuuden ja rauhan kokemuksistaan vertauskuvallisesti mitä tahansa ja tulkita niitä miten haluaa. - Minäkin teen niin. Olemme tässä mielessä kaikki taiteilijoita, jotka maalaavat oman olemis-horisonttinsa niin mielekkääksi ja niin ilmaisukykyisesti kuin mielikuvitus ja taidot vain sallivat. - Myös buddhalaiset.

Mutta - viime kädessä (olen ehdottomasti tätä mieltä), kyetäksemme todella ymmärtämään, mistä tässä olemassaolomme pirullisessa häkissä, jota todellisuudeksi kutsutaan ja jossa elävät ihmisrotat tuhoavat lajinsa liikalisääntymisen (kuten kaikki populaatiot, joilla ei ole tarpeeksi luontaisia vihollisia) sekä 'cyborgoitumisen' (teknologinen ihmisjalostus eli rasismi) myötä, voisi lopulta olla kysymys (paitsi juuri lankeemuksen, itseluomisen, tietoisuuden ja vapauden ilmenemisestä yhtä aikaa ja ykseytenä) - meidän on hegeliläisittäin löydettävä ja kehitettävä (uusia) käsitteitä - hyviä ja ilmaisukykyisiä käsitteitä - eikä mitään sekavaa emootio-fantasia-pseudoajattelu-soppaa, jota etenkin buddhalaisuuden, gnostilaisuuden ja modernin fysiikan kanssa flirttaileva New Age-mössö edustaa.

Vasta tällaisten käsitteiden (Hegel puhuu käsitteen 'ponnistuksesta' sen itsensä ja sen kohteen välisen ykseyden saavuttamiseksi) avulla argumentointimme voi tavoittaa tarpeeksi vankan pohjan, jota välttämättä tarvitaan oivaltaaksemme henkisen ja materiaalisen välillä vallitsevan paradoksaalisen - tuon Mobiuksen nauhaa muistuttavan vastaavuuden.

Hegelin Phänomenologie des Geistes-teoksen huumorilla ilmaistuna: 'Henki on luu.' - Hegel siis on (myös) materialisti.

PS.

Virallinen ilmoitus

Odotettavissa ehkä jo lähiaikoina: Suuri Rasismi-Päre, joka selvittää, miksi emme voi aina sietää käytökseltään poikkeavia, oudolla tavalla pukeutuvia ja haisevia ihmisiä vaan alamme diskriminoida heitä. - Annettakoon täten Ironmistressille vastaus hänen minulle esittämäänsä kysymykseen: 'Sitäkö tarkoitat?'

Päreessä tehdään myös empiiristä eli vakavasti otettavaa tutkimusta. Mutakuonot ja muhametit pannaan siinä vaativaan maahanmuuttotestiin, jossa erotellaan jyvät akanoista eli suomalaiseen kulttuuriin evoluutiovalmiuksiltaan parhaimmin ja kehnoimmin sopeutuvat tummahipiäiset toisistaan. Parhaimmat saavat työpaikan pizzalogistiikassa tai siistimiskonsultteina. Kehnoimmin pärjänneille kustannetaan laivamatka Ruotsiin alakannella.

Myös mustalaiset ja kommunisteiksi epäillyt joutuvat tiukkaan syyniin. Testin missanneet mustalaiset lähetetään menolipulla ja rikkihappoliukoisella otsaleimalla varustettuna takaisin Romaniaan. - Kommunisteiksi epäillyt joutuvat sekä(!) positiivisen että negatiivisen testituloksen jälkeen muuttamaan Suomesta ihan oikeaan kommunistiseen valtioon.

*
http://blog.lib.umn.edu/trite001/pstl1082anatomy/2008/09/

Vasemman käden kommentti

Kiiltää kiiltää. Ihan jumalilta näyttävät.

(K-mafia teki lievän muutoslisäyksen klo: 23.55)

Koska tämä kommentti ei mahtunut kommenttilootaan - Nautinto tieteellisesti mitattavana tosiasiana, teen siitä päreen kuten monesti aiemmin vastaavissa tilanteissa.
*
Ironmistress kirjoitti:
'Rauno, yrität provosoida ruukinmatruunaa mutta ruukinmatruuna toteaa buddhalaisittain että muu.'

Muu muu vaan sinnekin päin. Kas kun ei Mummo Muu?

Matruuna jatkaa:
'Toisin kuin Sinä, ruukinmatruuna tekee selkeän eron hankittujen ja synnynnäisten ominaisuuksien välille.'

Pitää paikkansa. Tuollaista eroa ei yksinkertaisesti voi tehdä sotkeutumatta ideologisiin (myös rasistisiin) johtopäätöksiin. Synnynäiset ja hankitut ominaisuudet ihmisellä ovat imaginaaris-symbolisella (kulttuurisella) tasolla erottamattomia.

Ja juuri tämän vuoksi olemme jokikinen yksilö ihmislajina kaikki samanlaisia - vaikkakin monesti omaksuneet erilaisen jumala- tai jumalattomuuskäsityksen.

Luulet aivan liikoja tieteeltä. Kapitalismin eli suurpääoman kanssa liittoutuneena (etenkin lääke- ase- porno- ja viihdeteollisuus) se sisällyttää itseensä biovaltapoliittisen ideologian.

Rasismi ei itse asiassa ole valinta - se syntyy psyykkisen halu-nautintotalouden dynamiikan voimasta ja patologiasta kuten seksuaalinen halu - niin rakkaus kuin mustasukkaisuuskin.
*
Tulkitaanpa rakkautta hieman toisella tavalla kuin koko maailman ja/tai kaikkien ihmisten rakastajat - sanoisinko realistisemmin (rakkaus suurimman itsekkyyden 'oireena'): - 'Love means "I love you more than everything" : love is precisely what Buddhists would have called the origin of evil. (Zizek)'

Ja näinhän asia on. Rakkaus särkee universumin harmonisen ykseyden ja järjestyksen.

Sitaatti oli tietysti kontekstistaan irrotettu virke, joten ei pidä tehdä siitä liikoja päätelmiä, vaikka olennaisen se kuitenkin tässä yhteudessä viestii: buddhalaisuus on kaikessa altruismissaankin perimmältään kyyninen, maailman- ja elämänkielteinen - siten siis nihilistinen uskonto.

No - mikäs siinä. Olemme syntyneet tänne ikäänkuin erehdyksessä - kosmisen järjestyksen/tasapainon järkyttyä tai murruttua ties mistä syystä. Mutta jotain pahaa se kuitenkin on ollut.

Kyseessä on tietenkin perignostilainen tulkinta luomisesta. Kannattaa lukea Schellingiä ('Filosofisia tutkimuksia ihmisen vapauden olemuksesta ja muista aiheeseen liittyvistä kysymyksistä'), joka yhdistää onnistuneesti gnostilaisuuden ja (itse-)luomisen välttäen kuitenkin Jumalan ja Saatanan välisen dualismin, joka aina väijyy niitä, jotka yrittävät selittää pahan Jumalasta irralliseksi.

Paha on metafyysisesti ajatellen Jumalan hyvyyden edellytys, siis osa Jumalaa. - Jobistakin opimme, että Jumala voi tehdä 'tahallaan' väärin, joskin Jobin tarina toimii eri kontekstissa (kyseessä on lähinnä moraalisen uskottavuuden ongelma) kuin Schellingin tietoisuuden/vapauden-synnyn loogista mahdollisuutta arvioiva ontologis-metafyysinen tarkastelu.

Kuten tietänet - ateismi uhkaa aina monoteismia, ei niinkään polyteistisia eli perimmältään animistisia uskontoja.

Jopa buddhalaisuudessa kunnioitetaan boddhisatvoja eräänlaisina jumalina - ja karmaa pidetään ainakin minulle käsittämättömällä logiikalla sekä itsenäisenä elementtinä, johon muka ei voi vaikuttaa - ja johon yhä silti kuitenkin voi ja pitää yrittää vaikuttaa. - Olkoon niin - uskossaan tulee jokainen autuaaksi.

Paras ystäväni on rankasti kallellaan buddhalaisuuteen: hän käy paraikaa kolme vuotta kestävää, osittain kansainvälistä mediataatio'kurssitusta' tvs. lähes viikoittain - Teki mm. tähän liittyen retriittivisiitin Lontooseen muutama kuukausi sitten. - Kotimaan meditaatioretriittejä on säännöllisten luentojen ohella kuulemma tulossa lisää. Jopa Nepalin matkasta mies puhui viime lauantaina. - - Ettäkö perheenisä lähtee oikein Nepaliin kymmeneksi päiväksi meditoimaan? - Yes but no...

Eikö mitä - kulunut vuosi tätä buddhalaistreeniä on tehnyt H:lle ihan hyvää, ja se toki lämmittää minunkin mieltäni.

Entä asetelma: hän - peribuddhalainen ja minä - nietzscheläis-zizekiläinen?

Huhhuh. - No - ei mulla periaatteessa ole mitään alkuperäistä buddhalaisuutta vastaan, mutta jos/kun osapäiväbuddhalaisuus ja kapitalismi sopeutetaan toisiinsa, buddhalaisuudesta (etenkin sen hippi-New Age-versiosta) tulee ihanteellinen uskonto tukemaan kapitalistista järjestelmää.

Tässä voimme nähdä (tiedostamattoman) nautinto-ideologisen asenteen täydessä voimassaan.

Kieltämättä puhumme joskus väistämättä hiukan toistemme ohi, mutta 'ohipuhumisesta' voi toki myös oppia jotain eli pyrkiä huolellisemmin etsimään ja löytämään yhteistä kontekstia/kieltä. - Aina tämä ei tietenkään onnistu, ja itse olenkin tullut erittäin valikoivaksi niitten henkilöiden (en siis kuitenkaan H:n) suhteen, joiden kanssa ylipäätään kannattaa mielestäni väitellä yhtään mistään.
*
Matruuna kirjoitti vielä:
Kotitehtäväksi jätetään sen arvaaminen, miksi ruukinmatruuna on buddhalainen ja miksi hän pyrkii siihen, että tämä elämä jäisi hänen viimeisekseen täällä materiassa eikä hänen tarvitsisi enää koskaan syntyä tänne takaisin.

Helppo nakki. Kuka tänne nyt ikinä enää haluaisi tulla takaisin kuoleman jälkeen. Täytyy olla tosi typerä ja kipeä masokisti, joka sellaista toivoo.
*
http://kotirouva.vuodatus.net/blog/category/Yleinen

'Mamma, tuo mies mua tuijottaa' - mitä hän minusta oikein haluaa?

Kuvassa 'suuri unelma', joka jäi toteutumatta.

(K-mafia hieman korjaili sekä lisäili klo: 23.40)

I
Tapani kirjoitti:

RR: "Voivatko kiduttajat milloinkaan ja missään tapauksessa olla vapauden asialla?" Joko tähän otsikon kysymykseen löytyi vastaus? Chestertonin ja Ziszekin sitaatit eivät vielä vakuuttaneet.

Zizekin esimerkeissä on periaatteessa kyse siitä, että tarkasteltavaa ilmiötä katsotaan dialektisesti vastakkaisesta tai rinnakkaisesta (parallaksisesta) näkökulmasta, mikä saa aikaan yleensä sen, että alkuperäisen esimerkkihenkilön tai hänen toimintansa motiivien perusta ja siten intentio (tiedostettu tai tiedostamaton) kyseenalaistuu radikaalisti, koska etenkin kielenkäyttötapa (kielipeli, propaganda jne.), jolla tiettyä tekoa perustellaan ja siten itse teko (tässä: kidutus) osoittautuvatkin motiiveiltaan lopulta aivan samoiksi (tässä: kosto) kuin niiden motiivit, joita ('oikeudenmukaisesti') kidutetaan (tässä: arabiterroristit) nimenomaan sen vuoksi, että he ovat aiemmin kiduttaneet ja/tai terrorisoineet 'oikeudenmukaisia, humanisti-liberaaleja' ihmisiä (tässä: amerikkalaisia).

Kostoa ei pidä nimittää oikeamielisyydeksi ainakaan silloin, kun se rikkoo räikeästi jopa minimaalisen inhimillisen arvokkuuden periaatetta - tapahtuipa se sitten ääri-islamistien kidutuskammioissa tai Guantanamon vankileirillä, joka on ollut amerikkalaisen demokratiaperiaatteen nollapiste - ellei peräti pakkastila.

Tämä on lopulta hyvin yksinkertaista päättelyä, mutta kieltämättä dialektista siirtymää tai parallaksia on usein erittäin vaikea oivaltaa ja testata ajatuksissaan, koska olemme kaikki niin sitkeän yksipuolisesti kiinnittyneitä omaan maahamme ja omiin elintapoihimme, että saamme lähes xenofobis-paranoidisen kohtauksen (vrt. etenkin patologinen mustasukkaisuus), jos 'vieraat ihmiset' uhkaavat tulla maahamme nauttimaan meidän sosiaaliturvastamme, kuten esim. jotkut somalit Suomessa, tai - jos he ovat lahjakkaita, tekevät työtä niin sinnikäästi, että menestyvät, alkavat hallita pääomiamme ja siten kontrolloida toimintamahdollisuuksiamme, kuten juutalaiset sodan jälkeisen Saksan kaaoksessa ennen natsien valtaantuloa tai nykyisessä USA:ssa ja tietysti etenkin USA:n tukemassa Palestiinassa.

(On jotenkin outoa logiikkaa, jota määrää tietysti pääosin raha, että maailman fundamentalisti-kristillisin valtio USA tukee maailman ateistisinta ryhmää: 70% juutalaisista ei usko Jumalaan).

Toisin sanoen tekipä 'uhkaava vieras' sitten miten vain - lorvaili tai menestyi, niin aina hän uhkaa riistää meiltä muka vain meille itsellemme kuuluvaa nautintoa.

Tällaista asennoitumista sitten perustellaan seuraamuseettisillä pohdinnoilla tarkastellen vain maahanmuuttajien yksittäisiä tekoja eli sitä, miten hyvin tai huonosti he meidän mielestämme sopeutuvat maahamme. - Mutta kuten sanoin - ei heitä hyväksytä, koska/mikäli heidän katsotaan uhkaavan ainoastaan oman maan kansalaisille kuuluvia/legitimoituja nautinnon käytäntöjä.

Pelkkiin tekoihin keskittyvä perustelujen logiikka ei tässäkään asiassa pääse ongelman ytimeen vaan pikemminkin onnistuu vain kätkemään sen - ja huomatkaa nyt jälleen, että juuri tämä on ideologisen tietoisuuden syntymisen kaava: yritys naamioida ja mystifioida puolueellinen, perspektiivinen sitoutuminen omaan asiaansa jonkun muka objektiivisen ja puolueettoman seuraamuseettisen/utilitaristisen logiikan puitteissa/-iin.

Tällaisissa perusteluissa on lopulta aina kyse suoraan ressentimenttisestä reaktiosta: kaunasta, kateudesta, ahneudesta ja paranoidisesta mustasukkaisuudesta - ei niinkään edes demokraattis-liberaalilla kielenkäytöllä pehmennetystä 'oikeamielisestä' nationalismista.

II
Ressentimentin vaikutuksen sivuuttaminen ja tunnustamatta jättäminen on kuitenkin kohtalokas virhe jopa kaikkein korkeimpien eettisten teorioiden alueella, ei ainoastaan populistis-poliittisessa propagandassa.

Yhteiskuntafilosofi John Rawls julkaisi 1971 merkittävän yleisen teorian sosiaaliliberaalin valtion moraalisiksi perusteluiksi kirjassaan A Theory of Justice, Oikeudenmukaisuusteoria. Teosta ylistettiin etenkin sen intuitiivisen lähtökohdan (tietämättömyyden verho), argumentatiivisen selkeyden ja painopistealueiden relevanttiuden vuoksi.

Vasemmistolaiset ja kommunitaariset kriitikot (en puutu tässä Robert Nozickin äärioikeistolaiseen, libertaariseen eli miltei anarkistis-protofasistiseen Rawls-kritiikkiin) eivät kuitenkaan suhtautuneet kovin optimistisesti tietämättömyyden verhon idean perustaviin ennakko-oletuksiin, joissa tulevaisuuden yhteiskuntaa valitsevat ihmiset ymmärrettiin yhtäaikaa eräänlaisiksi ihanne- ja standarditapauksiksi, joilla olisi yhtäläinen käsitys siitä, mitä edulla ja hyödyllä tarkoitetaan, ja jotka näin ollen kykenisivät yhtäläisen rationaalisuuskäsityksen puitteissa hahmottamaan mielessään sellaisen yhteiskunnan, joka toimii heidän tarkoittamallaan universaalilla tavalla (huolimatta 'toissijaisista' yksilöllisistä eroista), jossa lopulta mihin tahansa yhteiskunnalliseen asemaan joutuminen ei merkitsisi joko epäonnea tai lottovoittoa vaan, jossa ihmiset voisivat erilaisista rooleistaan huolimatta elää vapauden, puolueettomien valinta- ja oikeusproseduurien eli muodollisen tasa-arvoisuuden maailmassa.

Jostain syystä tämä analyyttis-utooppinen teoria ei ole juuri missään vaikuttanut suoraan ja merkittävällä tavalla poliittisen päätöksenteon käytänteisiin ja sisältöihin. - Sitä on pidetty Amerikan (ylemmälle) keskiluokalle ja keskiluokasta kirjoitettuna mallina, mutta mikä ongelmallisinta, kyseessä on teoria, joka ei ota lainkaan huomioon ressentimentiin ja nautinnon psyykkisiin käytänteisiin ('nautintotalouteen') liittyviä ongelmia.

Rawls onkin itse julkisesti myöntänyt kritisoijilleen, että hänen ajatuksensa ihmisestä tietämättömyyden verhon takana oli varsin toiveikas lähtien juuri em. oletuksesta, että ihmisten tehdessä näinkin perustavia rationaalisia valintoja oikeudenmukaisesti toimivasta yhteiskuntamallista, ressentimenttiset tunteet eivät vaikuttaisi valintaan.

Mutta juuri tässä piilee Rawlsin virhe ja hänen elegantin teoriansa 'sisäinen tyhjyys': hän ei ota huomioon ihmisten psyykkistä dynamiikkaa: ihmisten fantasioita ja tiedostamattomia identifikaatioprosesseja (interpellaatio, Big Other, objekti pikku a), jotka muodostavat osaltaan ideologisen valinnan perustan. Näin olen hänen teoriansa jämähtää pelkän proseduraalisen logiikan asteelle (kuten jämähtää lopulta myös Habermasin konsensus poliittisten päätösten legitimaationa) - toisin sanoen se toimii, mutta vain niin kauan, kun siltä puuttuu reaalinen sisältö.

Palatakseni alkuun voisin väittää, että jopa Rawlsin teoria, johtuen juuri sen yksipuolisesta abtraktiudesta ja rajoittuneesta ihmiskäsityksestä (tyypillistä analyyttisen filosofian fetissoituneelle subjektille, jolloin subjekti ymmärretään lähinnä juridis-pragmaattisen 'vaihdon esineeksi'), sisältää piilevän ideologian.

Kuten kriitikot ovat esittäneet, Rawlsin oikeudenmukaisuuden malli operoi Amerikan (ylemmän) keskiluokkaisen elämänmuodon lähtökohdista, eikä sitä voi laajentaa ilman sisällöllisiä muutoksia koskemaan - ainakaan vakavasti otettavalla tavalla - suurinta osaa USA:n työväestöstä.

Yrittäessään poistaa ideologian kokonaan pois häiritsemästä teoriansa rakenteellista uskottavuutta Rawls tulee samalla paljastaneeksi oman karvansa: akateemisen maailman välinpitämättömyyden siitä, mitä todella tapahtuu yhteiskunnassa, siitä 'likaisesta' työstä, mikä jätetään aina poliitikkojen tehtäväksi filosofien antaessa heille vain 'kliiniset' teoreettiset puitteet.
Tällainen(kin) ajattelutapa jos mikä, sisältää Slavo Zizekin mielestä (huonosti) kätketyn ideologian.

Se ei kykene vastustamaan rasismia, sortoa ja kidutusta, koska se ei edes yritä ymmärtää ihmistä halun/puutteen/nautinnontavoittelun narsistisena (ressentimenttisenä) subjektina, joka on jo alunperin jakautunut kehityksessään imaginaarisen (pikkulapsen peilivaihe, narsistinen samaistuminen eheäksi (väärin-)kuviteltuun peilikuvaan), symbolisen (symbolinen järjestys, kieli, laki, Big Other) ja reaalisen (halu/puute/nautinto) rekistereihin/kategorioihin, jotka antavat käsitteelliset sekä metodiset välineet problematisoida ja kyseenalaistaa perusteellisesti analyyttis-pragmaattis-liberaalin filosofian/kapitalismin fetissoitunut (perverssi) eli abstraktin vaihdon ja halutuotannon kulutusobjektiksi muuttunut subjekti, jonka ideologinen yliminä toistaa vain yhtä velvoitetta: NAUTI!

Vain ymmärtämällä ihmisen psyykkisen dynamiikan eli imaginaarisen nautintotalouden ja symbolisen Lain sekä rasismin ja siten ideologian eli ylipäätään politiikan väliset yhteydet, voidaan päästä lähemmäs tilannetta, jossa kykenemme kohtaamaan toinen toisemme silmästä silmään ja hampaasta hampaaseen.

Saatamme oppia silloin tajuamaan paremmin ensinnäkin sen, mitä me kuvittelemme haluavamme toisesta, mitä me kuvittelemme hänen haluavan meistä ja toisekseen - tämän jälkeen, jos pääsemme näin pitkälle, voimme ehkä saavuttaa häivähdyksen siitä, mitä me todella haluamme toisesta ja mitä tuo toinen meistä todella haluaa.

Minusta tuntuu, että tällaisessa tilanteessa ollaan jo ainakin hieman - joskin perustavasti - lähempänä sellaista kommunikaatiota, jonka lopputuloksena saattaisi olla rauhantila, jossa kyetään näkemään ja tunnustamaan avoimesti ne perustavat yhteiset ja yhdistävät tekijät, jotka viime kädessä mahdollistavat sen, että voimme sietää vallitsevaa antagonismia eli toisten meissä herättämiä epäluuloja - sanalla sanoen: että voisimme elää toisiamme tappamatta antaen toistemme olla - siis ilman, että yritämme muuttaa toisissa heidän perustavaa erilaisuuttaan ja elämänmuotoaan yhtään miksikään.

Tämä on idealistisesti sanottu, koska olemme niin kietoutuneita typeriin lakeihimme (joita tietysti periaatteessa pitää noudattaa) ja valheelliseen suvaitsevaisuuteemme (joka on paljastusta vaativa ideologinen naamio välinpitämättömyydelle ja halveksunnalle).

Rehellisempää lienee olla avoimesti vaikka rasisti, kunhan vain samalla myöntää itselleen sen, että tuo valinta ei taatusti ole mikään puolueeton, objektiivinen, eettinen tai tieteellinen fakta vaan juontuu pikemminkin oman narsisimin kokemasta imaginaarisesta loukkauksesta, joka/mikä ei siis ole suoraan perusteltavissa toisten tekemien tekojen pragmaattis-juridisesta arvioinnista vaan - sanoisinko suoraan: heidän elämänmuotonsa inhottavasta 'hajusta', jota syvästi oudoksun.
*
Loppu'kevennys':
Brita Koivunen lauloi joskus -50-luvulla: Mamma, tuo mies mua tuijottaa. - Niinpä - jotain hän sinusta haluaa. Joko hän rakastaa sinua, hyväksikäyttää sinua tai molempia.

Rasisti toimiikin melko lailla saman kaavan mukaan kuin rakastava joskin käänteisesti/negatiivisesti. Rakastava haluaa aina hienovaraisesti vietellä, kun taas hyväksikäyttäjä/rasisti haluaa pikemminkin dominoida/hallita (=viettelyn perversio). - Ja päinvastoin kuin rakastava, rasisti pettää - joko siksi, ettei rakasta enää (ehkei rakastanut alunperinkään) tai sitten siksi, että on joutunut itse petetyksi (ja kostaa).

Rasismissa - kuten (huom!) tiettyyn rajaan asti rakkaudessakin - on kyse haluamisen/puutteen patologiasta: narsististen fantasioiden dynamiikasta - nautinnon organisoitumisesta ressentimenttisten tunteitten näyttämöksi (performaatioksi).
*
http://riskybusiness.blogs.thr.com/2008/04/28/babies-mamas-me/
http://mioliz.com/?m=200802

Ei-identtinen

Jos kaikki naiset näyttäisivät tältä, niin minua ei olisi enää olemassa.

Voivatko kiduttajat milloinkaan ja missään tapauksessa olla vapauden asialla?

"Vaikka käynnissä oleva 'terrorismin vastainen sota' esiintyy demokratian puolustuksena, se leikkii samalla vaaralla, jonka G. K. Chesterton selkeästi ymmärsi jo sata vuotta sitten paljastaessaan Orthodoxy-teoksessaan kaikkien uskontokriitikkojen perusongelman.

Ihmiset, jotka aloittavat kirkon vastaisen taistelun vapauden ja ihmisyyden nimissä, päätyvät ennenpitkää hylkäämään sekä vapauden että ihmisyyden pystyäkseen vain jatkamaan kirkon vastaista taistelua...(...) Maallisuuden puolestapuhujat eivät ole tuhonneet jumalallisia asioita. Sen sijaan he ovat tuhonneet maalliset asiat, jos se nyt yhtään heitä lohduttaa.

Eikö tämä sama päde nykyään myös uskontojen puolestapuhujiin? Kuinka moni fanaattinen uskonnon kannattaja onkaan aloittanut hyökkäämällä kiivaasti nykyisen maallistuneen kulttuurin kimppuun ja päätynyt hylkäämään kaikki mahdolliset mielekkäät uskonnolliset kokemukset?

Samoin monet liberaalit soturit ovat niin innokkaita taistelemaan antidemokraattista fundamentalismia vastaan, että päätyvät hylkäämään vapauden ja demokratian itsensä pystyäkseen vain taistelemaan terrorismia vastaan.

He haluavat niin intohimoisesti todistaa ei-kristillisen fundamentalismin olevan vapauden pääasiallinen uhka, että ovat valmiita palaamaan näkemykseen, jonka mukaan meidän täytyy rajoittaa vapauksiamme oletetusti kristillisissä yhteiskunnissamme tässä ja nyt.
Jos 'terroristit' ovat valmiita tuhoamaan tämän maailman rakkaudesta toiseen maailmaan, omat terrorin vastaiset taistelijamme ovat valmiita tuhoamaan oman demokraattisen maailmansa islamistisen toisen vihassaan.

Jotkut arvostavat inhimillistä arvokkuutta niin paljon, että ovat valmiita laillistamaan kidutuksen - inhimillisen arvokkuuden äärimmäisen nollapisteen - sitä puolustaakseen..."
*
Slavoj Zizek kirjassa Pehmeä vallankumous - Psykoanalyysi, taide, politiikka (s. 302). Ote on Zizekin kirjasta Iraq: The Borrowed Kettle.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/G._K._Chesterton
http://amsam.org/2008_04_01_archive.html

Nautinto tieteellisesti mitattavana tosiasiana (englantilainen (aikuis-)viihde-tiedetutkimus tulee 'paljastaneeksi' myös ideologian)

K-mafia teki närkästellen korjauksia 30.1

Professori ja tv-tähti Kathy Sykes tutkii kolmio-osaisessa tiede?sarjassaan How is it possible to enjoy mating much deeper? ihmisen fysiologisten nautinnon mekanismien tuotantoa ja prosessia in practice. Koehenkilöksi hän on valinnut itsensä ja kolme hyvin varustettua miestä kolmesta eri yhteiskunnallisesta asemasta: postimies Ben, opettaja Adam sekä Übermanagement Director of International Smart Weapon Consulting Incorporation James B.

Tutkimuksen yhdistetty kenttä-laboratoriovaihe tapahtuu siten, että Kathy viettää kunkin miehen seurassa, kahden kesken, viikon kerrallaan ja parittelee heidän kanssaan ihan oikeasti livenä raportoiden sitten tieteellisen tarkasti - kaikki kuviteltavissa olevat muuttujat (ja muuttumattomat) huomioiden - heistä saadun nautinnon määrää ja laatua verraten niitä toisiinsa ja arvioiden, miten paljon hänen oma subjektiivinen perspektiivinsä vaikutti nautinnon objektiivista mittaamista vääristävällä tavalla.

Kokeen lopussa Kathy tekee vielä niin sanotun monivalinta-sokkotestin kolmen miehen kanssa yhtäaikaa. Näistä orgioista BBC:llä on paraikaa tuotannossa erillinen jatko-osa otsikolla Dildo or Double-fuck and more - Estimating Foucault's Use of Pleasure.

Kyseessä on erinomaisen mielenkiintoinen, vaativa ja uusia (ei siis ainoastaan K:n vanhoja) uria aukova fysio-sosio-psyko-bio-kvanttiteoreettinen tutkimus. - Jo nyt englantilaiset odottavat kiihkeästi Kathyn kokeesta tehdyn neliosaisen sarjan alkamista BBC:n soft-porn-science-kanavalla huhtikuun ensimmäisenä 2010. - Sarjan esittämisestä Yle Teemalla on myös keskusteltu, mutta vielä ei ole päästy sopimukseen, voidaanko se lähettää sensuroimattomana.

Kathy Sykes tutustuttaa meidät uudessa kenttä- mies- ja sänkytutkimuksessaan entistä uhkeammalla ja persoonallisemmalla tavalla kaikkein nykyaikaisimman tieteellisen tieteen ja objektiivisimman tutkimuksen tekoon globaalissa, nautintoon riippuvaiseksi jämähtäneessä, hedonistisessa maailmassamme, jota uhkaa eniten juuri omia länsimaisia nautinnon muotojamme rajoittava primitiivis-terroristinen Islam.

Päreen tekijä kysyy kuitenkin ihmetellen: Miksi tämä koe ylipäätään tehtiin? Kenen tarpeita se palvelee? Eikö kyseessä sittenkin ole jotain piilevää ideologista tarkoitusperää palveleva projekti?
*
PS.
Tämä päre on kommentti mm. Takkiraudalle.
*
http://www.prism-magazine.org/jan09/feature_02.cfm
http://himmelweg.blog.lemonde.fr/category/nevroses/

Is he a Hoochie Coochie Man?

Tätä miestä eivät naiset kykene vastustamaan, koska hänessä on sitä jotain, mitä tavallisilta tylsimyksiltä puuttuu. Nimittäin aitoutta, persoonallisuutta, karismaa ja presenceä.

The Hoochie coochie was a sexually provocative dance that became wildly popular during and after the Chicago World's Fair in 1893.[1]. Since the dance was performed by women, a ‘hoochie coochie man’ either watched them or ran the show. Alternatively, from the directly sexual meaning of hoochie coochie, he was successful with women.

The Jeff Healey Band - Hoochie Coochie Man (Road House Soundtrack)

Toissa vuonna kuollut, kitaraa erittäin omaperäisellä tekniikalla sylissään (lappeellaan) soittanut Jeff Healey oli uskomaton virtuoosi etenkin blues-miehenä. Tässä kuultava Willie Dixon/Muddy Waters-klassikko Hoochie Coochie Man sen vastaansanomattomasti todistaa.

Words and music by Willie Dixon

The gypsy woman told my mama

On the day I was born

Oh, you got a boy child comin'

Oh Lord, he's gonna be a sun of a gun

He's gonna make those pretty women

You know, he's gonna make 'em jump and shout

The whole wide world gonna wonder

What it's all about

Yeah, you know I'm here

And everybody knows I'm here

I'm your Hoochie Coochie man

Oh Lord, Everybody knows I'm here

I got a black cat bone

Lord I got a mojo too

I got little John, the conquered

Oh baby, I'm gonna mess with you

I'm gonna grab those pretty women

I'm gonna grab 'em by the hand

You know, the whole wide world gonna know

Oh Lord, I'm your Hoochie Coochie man

Yes, you know I'm here

Everybody knows I'm here

On the seventh hour

Oh Lord, on the seventh day

I tell you on the seventh month, child

Hey, the seven doctors say

Now he was born for luck

I said, baby, don't you see

I got seven hundred dollars darlin'

Don't you mess with me

Because I'm here

Everybody, everybody knows I'm here

I'm your Hoochie Coochie man

Hey, I tell you, everybody knows I'm here

http://en.wikipedia.org/wiki/Jeff_Healey

http://en.wikipedia.org/wiki/Road_House_(1989_film)

http://en.wikipedia.org/wiki/Hoochie_Coochie_Man

Elokuva: todellisuus illuusiona/illuusio todellisuutena

Zizek ja Linnut

Kolmiosainen sarja Elokuvan kätketty kieli (The Pervert's Guide to Cinema) vie katsojat riemastuttavalle matkalle läpi muutaman kaikkien aikojen parhaan elokuvan oppaanaan slovenialainen filosofi, psykoanalyytikko ja kulttuurikriitikko Slavoj Žižek.

Žižekin seurassa paneudutaan elokuvan piilotettuun kieleen ja siihen, mitä elokuvat oikeastaan kertovat meistä itsestämme. Žižek tarttuu niin hämmentävyydestään kuuluihin David Lynchin filmeihin kuin kääntää päälaelleen kaiken ennestään tiedetyn Hitchcockista.

Sarjassa tutustutaan muun muassa fantasian, todellisuuden, seksuaalisuuden, yksilön, himon ja aineellisuuden käsitteiden mielenkiintoiseen maailmaan. Täydellisen illuusion aikaansaamiseksi ohjelmassa saatetaan palata elokuvien alkuperäisille kuvauspaikoille ja käyttää lavasteita hyväksi.

1. osa
Kuinka elokuvan kieli puhuttelee piilotajuntaamme? Slovenialainen filosofi Slavoj Žižek valottaa psykoanalyysin keinoin elokuvan kerronnan tasoja. Avausjaksossa käsitellään mm. Marx-veljesten elokuvia ja Hitchcockin Linnut.

2. osa
Slavoj Žižek tutkailee seksuaalisuuden ja fantasian ilmentymiä valkokankaalla esimerkkeinään mm. Tarkovskin Solaris ja Hitchcockin Vertigo. Onko naisen himo uhka miehen identiteetille?

3. osa
Mikä saa meidät uskomaan elokuvan luomaan todellisuuteen? Slavoj Žižek puntaroi mm. Ihmemaa Ozia ja kertoo illuusion voimasta, joka tekee elokuvien katsomisesta nautinnon

Yle Teema keskiviikkoisin 27.1.-10.2. klo 21.10
*
THE PERVERT'S GUIDE TO CINEMA- The official Pervert's Guide To Cinema website. The Perverts Guide To Cinema takes the viewer on an exhilarating ride through some of the greatest movies ...2006. - Tuotanto: A Lone Star & Mischief Films & Amoeba Films. Ohjaaja: Sophie Fiennes.
*
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=0&oq=slavoj&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=slavoj+zizek
http://blogs.suntimes.com/scanners/tiff_2006/
The Pervert's Guide to Cinema
The Pervert's Guide to Cinema (2006 ) is a two-and-a-half-hour documentary directed and produced by Sophie Fiennes, scripted and presented by Slavoj Žižek. It explores a number of films from a psychoanalytic theoretical perspective.

http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=The+Pervert%27s+Guide+to+Cinema+

Don Giovanni: hurmaava piru mieheksi

Yläkuva: Don Giovanni matkalla helvettiin.

Hvorostovsky ja paholaisen katse.

(K-mafian tarkennuksia - viimeksi klo: 23.05)

Don Giovannia pidetään yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä sävelteoksista, ja monista Don Juanin legendaan pohjautuvista oopperoista on Mozartin sävellys ylivertainen.

You Tube-näytteissäni Don Giovannin samppanja-aarian, joka on yksi kaikkein kuuluisimmista ooppera-aarioista kautta aikojen, laulaa viime vuosien ja tämän hetken ehkä tunnetuin baritoni Dmitri Hvorostovsky - tuo jo nelikymppisenä hiuksiltaan, ei harmaantunut vaan pikemminkin 'valkaistunut' ja ulkonäöltäänkin hieman donjuanmaisen paholais-gigolotyypin ruumiillistuma (katsokaa hänen silmiään ja hymyään: itse piru mieheksi!)

Ensimmäinen videonäyte sisältyy vuonna 2001 tehtyyn kokeilevaan televisioversioon: Don Giovanni Unmasked. Siinä Hvorostovsky esittää kaksoisroolin: Don Giovannin ja hänen palvelijansa Leporellon.

Yhdistelmä Giovanni/Leporello (isäntä/palvelija ikäänkuin samassa persoonassa: vrt. kaksoisolento-problematiikka) toimii yllättävän hyvin muutenkin täysin uudenlaisessa ja yllättävässä 'näyttämöllepanossa'.

Vaikuttavien animaatioiden ja efektien käyttö limittyy näyttämölliseen minimalismiin sekä asetelmaan, jossa Leporello-Hvorostovsky esiintyy tapahtumien kertojana ja kommentoijana (myös) alkuperäiselle esiintyjäkokoonpanolle heidän seuratessaan kuin elokuvateatterissa mustavalkoista filmiä, jossa he itse (myös Leporello) näyttelevät tämän oopperan rooleissa.
*
Tanskalainen filosofi Søren Kierkegaard (ks. linkki alla) on kirjoittanut laajan esseen, jossa hän (oikeammin yksi hänen salanimistään, Victor Eremita) väittää Don Giovannin olevan kaikkien aikojen suurin taideteos.[1] Finaali, jossa Don Giovanni kieltäytyy katumasta on ollut antoisa filosofinen ja taiteellinen aihe monille kirjailijoille; George Bernard Shaw parodioi oopperaa teoksessaan Man and Superman, jossa hän viittaa Commendatoren ja Don Giovannin kohtaukseen finaalissa.

Mainittakoon, että Don Giovanni on myös oopperasta kirjoittaneen (Opera's Second Death) Slavoj Zizekin (joka on etenkin Wagner-fani) suuria oopperarakkauksia - kuinkas muuten: suuri komtuuri (auktoriteetti, 'Isä') tulee lopussa kostamaan tyttärensä viettelyn ja Don Giovannin heidän aiemmin käymässä kaksintaistelussa aiheuttaman väkivaltaisen kuoleman. - Mutta Don Giovanni ei siis kuitenkaan kadu vaan päätyy vapaehtoisesti helvetin tuleen.

On sanottu, että Faust, Don Quixote, Don Juan ja Robinson Crusoe ovat paradigmaattisimpia myyttisiä esimerkkejä modernista individualistisesta ihmisestä. - (Tämän sarjan aloittajaksi on luettu joskus draamahistorian ehkä tunnetuin fiktio: maailmantuskasta ynnä muista umpikujista, mahdottomuuksista ja dilemmoista kärsivä pakkoneuroottinen hysteerikko, Tanskan prinssi Hamlet.)
*
Hvorostovsky - Fin ch'han dal vino in Don Giovanni (Unmasked)
*
The debonair Russian baritone, Dmitri Hvorostovsky, is both Leporello and Don Giovanni, both servant and master, in this clever and provocative one-hour fantasy film-within-a film adaptation of Mozart's 1787 masterpiece.

Mozartin ooppera ohjaaja Barbara Willis Sweeten jännittävänä tv-versiona. Pääosassa sekä Don Giovannina että Leporellona esiintyy venäläinen baritoni Dmitri Hvorostovski. Don Giovannin salaisuus sijoittuu kahteen aikakauteen – 1930 luvun Hollywoodiin ja 1600-luvun Espanjaan. Tarinan avaa Leporello vuonna 1930 ja hän esittelee elokuvaa, joka paljastaa hänen isäntänsä todellisen henkilöllisyyden 1620-luvun Sevillassa. Kanadan Oopperayhdistyksen orkesteria johtaa Richard Bradshaw.

Don Giovanni laulaa intohimosta ja sen kohteista isäntänsä 'kaatoja' muistiinmerkitsevän 'sihteerin', palvelija Leporellon kuunnellessa ihastellen.

Leporello on tosin aika ajoin myös kauhuissaan Don Giovannin mitään kaihtamattoman nautinnonhalun eli iskemisvimman vuoksi, joka sitten lopulta päätyykin tämän tuhoksi. Hänen viettelemänsä naisen (Donna Elvira) isä: komtuuri tulee oopperan lopussa haudan takaa hakemaan DJ:mme helvettiin niin, että tulenlieskat vain leimuavat.

Kierkegaardin mukaan tuhoutuminen onkin kaikkien pelkästään esteettiseen nautintoon jämähtäneiden kohtalo, joskin Giovannia aitona, perustavaa laatua olevana tyyppinä suuresti ihaileva 'siveä-Sören' näkee hänen ehdottomuudessaan todellista suuruutta ja traagista sankaruutta.

Don Giovannin loppukohtausta on usein pidetty kaikkein vaikuttavimpana koko oopperagenren historiassa; - mitä nyt Wagner Jumalten tuhossa yritti pistää 'vähän' paremmaksi...
*
Dmitri Hvorostovsky - Fin ch'han dal vino (Japan 2005)
Hvorostovsky konserttilavalla.
*
Lyrics

Finch' han del vino calda la testa,
Una gran festa fa' preparar.
Se trovi in piazza qualche ragazza,
Teco ancor quella cerca menar.
Senza alcun ordine la danza sia,
Chi 'l minuetto chi la follia,
Chi l' alemanna farai ballare.
Ed io frattanto dall' altro canto
Con questa e quella vo' amoreggiar.
Ah la mia lista doman mattina
D' una decina devi aumentare.

Till they have got some wine and are hot-headed,
let's prepare a great party.
If in the piazza you find some girl,
try to make her come here with you.
Let the dance be wild,
a menuet, a folia,
and an allemande you shall lead.
In the meanwhile I shall have my own fun
making love to this or that girl.
Ah, my list tomorrow morning
shall have at least ten new entries.
*

Don Giovanni (englanninkielinen wikipedia on jälleen täysin ylivertainen suomalaiseen verrattuna)
http://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkisto/don-giovannin-salaisuus

http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=0&oq=s%c3%b6ren+kie&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=s%c3%b6ren+kierkegaard
http://hp.vox.com/library/posts/tags/opera/
http://ajg2106.blog.com/2006/04/

Valeterapeutti vastaa

Tälle miehelle - sen lisäksi, että hän on mahdottoman valintatilanteen edessä, on julistettu yhtä aikaa sekä lähestymis- että poistumiskielto: ('tupla-')kaksoissidos.

Psyyken kolmijakoinen rakenne Lacanin mukaan.

*

(K-mafian muutoksia - etenkin PS.:iin ja Furmaniin - viimeksi 27.1)

*
Anonymous kysyi munanlämmitinpäreessäni masennuksesta ja sen hoidosta:

'...mulla ois kysymys alalta. ee silta toiselta alaltasi. masennuspotilaita on varmaan suuri osa kohtaamistasi? onko lääkkeet paras apu. analyysi? sähköhoito mikä hoito. onko tapauksia joita ei voi hoitaa.'
*
Olen jättänyt/joutunut jättämään nuo mielisairaalahommat - lopullisesti. Enkä kaipaa takaisin.

Sen verran tunnustan omalta kohdaltani, että jopa paranoidikon vielä kestää, mutta äärimmäisen masentunut ja suicidaalinen ihminen on sellainen murheen laakso, että pitemmän päälle se tappaa elämän kaikista, jotka sen lähelle joutuvat (ainakin minusta, joka olen hiukan maanis-depressiivinen luonne).

Jos haluat käytännön ohjeita, kuuntele vaikka Ben Furmania Radio Suomesta. Hän on ihan hyvä, kokenut ja lukenut tyyppi, jolla on tervejärkinen ote psykoterapiaan, vaikka ehkä pinnallisen itsestään selvältä vaikuttaakin. - Ben ei kuitenkaan halua tehdä mielenterveyden käsittelyn asioista liian/turhan monimutkaisia vaan ottaa ne jokapäiväiseen elämäämme kuuluvina, ongelmanratkaisua vaativina haasteina.

Korostan kuitenkin, että Furmanin edustama ns. lyhytterapia ei teoriatasolla ole mikään klisheeautomaatti vaan tarkoin pohdittu psykiatrisen avun ja hoidon väline (esim. kaksoissidos) .

Mutta.

Kritiikkinä sanottakoon, että pidän lyhytterapian subjekti- ja ihmiskäsitystä jossain määrin ideologisena ja sen käytänteitä amerikkalaisen, pragmaattisen (ja juuri siksi myös ideologisella tasolla indoktrinoivan) egopsykologian jatkeena: elämänhallinnaksi nimetyn psykokulttuurin 'sopeutusvälineenä', ehdottomaksi käskyksi muuttuneen nautinnontavoittelun yhteiskunnissa.

Nauti!-imperatiivi on juuri postmoderniin, myöhäiskapitalistiseen kulutuskulttuuriin sisältyvä lacanilainen, perverssi yliminä, joka riistää ihmistä (psyykkisesti ja taloudellisesti) vaatimalla tältä loputtomiin robottimaista halun- ja tarpeen tyydytystä, joka on organisoitu ja indokrinoitu kapitalistisen vaihdon ehtoilla/-hin.

Kyseessä ei siis olekaan mikään ihan vähäinen kritiikki.

Filosofisesta kritiikistä huolimatta ammatitaitoinen lyhytterapeutti saattaa olla jopa parempi käytännön auttaja kuin varsinkaan lacanilais-zizekiläinen psykoanalyysi, jota/mitä voi pitää erinomaisen kiinnostavana ja kulttuurifilosofisesti sovellutuskelpoisena teoriarakennelmana mutta kliinisesti ehkä 'epäkäytännöllisenä' ja dogmaattisena - riippuu tosin paljon myös analysoitavasta ja hänen alttiudestaan omaksua terapeutin konteksti.

En kuitenkaan sano, etteikö psykoanalyysilla päästäisi syvemmälle ihmisen psyykeen kuin lyhyterapialla, mutta tämä arviointi vaatii tietysti esitettäväksi vastauksen/päätöksen kysymykseen: Mitä me ylipäätään tarkoitamme psykoterapialla? Mihin se pyrkii? Mikä on sen käsitys ihmisestä? Ja kulttuurista.

Lyhyesti: lyhytterapia ei ole kiinnostunut psyykestä vaan keskittyy kommunikaation epäonnistumisten purkamiseen, kun taas psykoanalyysi lähtee libidinaalisen talouden eli vietti- ja nautintodynamiikan fiksaatioista, jotka pitävät ihmisen asenteita 'vallassaan' (esim. rasismi mustasukkaisen paranoian muotona).

Tällaisista fiksaatioista vapautuminen ei ole saavutettavissa pelkästään epäonnistuneen ja lukkiutuneen kommunikaation purkamisen avulla. Siihen tarvitaan ymmärtävää oivallusta omien transferenssien fiktiivisestä luonteesta, koska transferenssi syntyy jo lapsuudessa ihmisen nautintotalouden (libidoenergian konstituution) 'suhdanteitten' muokkautumisesta ja 'vinoon rakentumisesta' eikä näin ollen voi koskaan olla muutettavissa yksinomaan roolia (identiteetti imagona) tai draaman (ihmissuhdenäyttämö) repliikkejä (kommunikaatio) vaihtamalla vaan ihmisen pitää - tiedostaakseen ahdistavien projektioittensa lähtökohdat (ja siten vapautuakseen niistä jos mahdollista) - kyetä samastumaan draaman päähenkilöihin - siis itseensä sekä omiin transferenssiobjekteihinsa (haluttaviin ja ahdistaviin 'lähimmäisiin') ja yrittää tajuta, mitä hän heistä todella haluaa ja mitä hän kuvittelee näiden hänestä todella haluavan.

Nautinto on ainoa (huom! energeettinen) substanssi, jonka psykoanalyysi tunnustaa. Lyhytterapialla - epäillyttävää kyllä, ei ole perustanaan minkäänlaisia substansseja (tämänkin vuoksi lyhytterapia sisältää piilevän ideologian).
*

PS.

Sähköhoito on kyseenalainen joskin ajoittain jopa tehokas vaihtoehto. Se saattaa auttaa hetkeksi, mutta mitä ilmeisimmin aiheuttaa myös ei-toivottuja aivomuutoksia. Tästä eivät 'mengelet' kuitenkaan ole päässeet yksimielisyyteen. - Lääketieteellisen psykiatrian (lue: jalostamon) koulukunta väittää, että sähköshokki on turvallinen ja tavallinen hoitomenetelmä esim. vanhusten depressioihin ja ylipäätään silloin, kun lääkkeet eivät auta. - Kiinassa sähköshokkeja on käytetty jopa nettiaddiktioden hoitoon. - Pitäisköhän siis minunkin kokeilla...

*
http://www.philosophia-online.de/mafo/heft2001-02/benedikter_lacan.htm
http://web.cortland.edu/russellk/courses/hdouts/frye.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Brief_psychotherapy
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ben_Furman