Alitajuisen 'tiedon kohtalot'

Kirjoitettu kommentiksi Dionysoksen kevään/Hanhensulan päreeseen Blogihenkilön virtuaalinen kuolema.
(Tarkennuksia alkuperäiseen kommenttiin on tehty ja ja tehdään.)
*
hanhensulka

Tästä jutustasi pidin kovasti. Olemme lopultakin (ainakin minun mielestäni) todellisia henkilöitä myös ja juuri 'virtuaaleina'.

ripsa kirjoitti:
'Nimittäin kuule on niin että alitajunta tietää parhaiten.'

1) Alitajunta/esitietoinen (Id/Se/Reaalinen) ei tiedä mitään, koska se ei ole deskriptiivisesti (antideskriptivismi on asia erikseen) artikuloitavissa, 2) tietoisuus/minä (imaginaarinen samastuminen) luulee tietävänsä, ja 3) yliminä/superego/'omatunto' = symbolinen järjestys, joka konstituoi mahdotonta reaalista - 'valehtelee' aina, koska Reaalinen ei 'avaudu' kuin symbolis-kielelliselle 'harhalle', joka on Toisen metafora (sekä Reaalisen ('Jumalan') että Symbolisen Toisen (= kielellisen Järjestyksen) instituutio.

Se, mitä me siis 'tiedämme', on minuuden 'synnyn' ontologis-projektiivisesta halkeamasta (= ONTOLOGINEN PERUSTRAUMA) - ilmaantunut fantasmaattinen oire, johon meidän pitäisi vain kyetä samastumaan, koska muuta vaihtoehtoa ei ole: ei ole mitään 'totutta, Jumalaa' tvs. fantasian lävistävää positiivista sanomaa, joka pystyisi samanaikaisesti ilmaisemaan ja kätkemään mahdottomaan reaalisen sisältyvän todellisen 'mahdollisuuden' - vaikka yritystä tiettyjen taideteosten ja uskonnollisten ratkaisujen suhteen voisikin pitää erinomaisen innovatiivisina myös tässä suhteessa.

Jäljelle tästä tyhjyyden 'aina jo olevasta' ja samalla äärimmäisen merkitsevästä (jonka havaitsemme konkreettisesti objekti pikku a:n muodossa) - jää esimerkiksi Kantin 'ylevä', joka on osoitus reaalisen mahdottomuuden olemassaolosta todella hyvän taideteoksen ei-representoituvassa 'ominaisuudessa' - tyhjyys, joka koetaan äärimmäisen konkreettisena - tyhjyys, joka lävistää fantasian negatiivisesti, vaikka se ikäänkuin antaakin reaaliselle positiivisen muodon ja sisällön - mutta edelleen siis fantasian tasolla (eli negatiivisesti) - 'tiivistyneenä' tiettyyn hahmoon.

Juuri tällä tavoin Zizekin lacanisoidussa Hegelissä subjekti (objet petit a) ilmaantuu mahdollistamaan/'realisoimaan' Substanssin mahdottoman olemuksen (esim. Jeesus) ilmaisten samalla reaalisen kulturisoitumisen ehtona/edellytyksenä kartesiolaisen projektin cogiton (uudelleen) syntymisen - nyt vain ilman oletusta Subjektin ontologisesta statuksesta.
*
'On temppu hieno tää, vain tyhjä jää' - mutta miten ylevä ja miten 'konkreettinen' tyhjä! Fantasia on lävistetty ja paljastettu: vain oire jää - ja oireen ymmärtäminen sekä siihen samastuminen...

Psykoanalyysi on täten saavuttanut tarkoituksensa: ei paranemista vaan oireen ja persoonallisuuden yhteyden/ykseyden.