November 30, 2009

Seksikäs Paula Vesala napapaidassa

Paula on iiihana honey.
*
Paula Vesala on sata 17½ kertaa seksikkäämpi kuin Sofi Oksanen.
*
http://www.youtube.com/watch?v=tYx0DvhRcCY
Pätkä PMMP:n Rusketusraitaa Ankkarockissa 2009. - - Mira leikkaa Paulalle napapaidan.
*
Video, 2003
*
Helvetin Hyvin Menee.
Sä kysyt multa miksi oon vihainen
ja ikkunasta puluille kiroilen
(Äääk, rapates roiskuu)
Mulla on sulle pikkuinen salaisuus
alaston mies on mulle asia uus
(Mikä toi on? En mä haista.. Oikeesti!)

Heitetäänkö pois kaikki housut ja paidat
Lähdetään lennolle
Näytä mulle missä sul on rusketusraidat
piirrä ne kartalle
Helvetin Hyvin Menee

Mun perhe oli himovanhoillinen
Ne kielsi multa seksivalistuksen
Mä mietin usein että missä sen teen
Valitsen junan taikka lentokoneen

Heitetäänkö pois kaikki housut ja paidat
Lähdetään lennolle
Näytä mulle missä sul on rusketusraidat
piirrä ne kartalle

Kaadetaan viinii, tartutaan kiinni
Lennetään taivaan lintuja päin
Kaadetaan viinii

Heitetäänkö pois kaikki housut ja paidat
Lähdetään lennolle
Näytä mulle missä sul on rusketusraidat
piirrä ne kartalle
*
http://www.iltalehti.fi/popstars/2009110410540518_ps.shtml

Identiteettiin tarvitaan: 1 purkki sinipunaista lateksia ja 2 purkkia Tikkurilan mustavalkoista pakkelia

Kuvassa rauhallinen kasari-goottiperhe Keski-Suomesta. - - Mutta missä luuraa Sofi?
*
Julkaistu alunperin kommenttina PeeÄR-miehen päreessä Sofi Oksanen.
*
Tervetuloa PeeÄR-Studioon Sofi Oksanen. Sinä olet kuulemma Tanskassa ollut sitä mieltä, että...

'Niin olen. Joo. Miähet on perseestä. Ninku jotkut naisetki. Mut gootit on mageita - - - . Blaa blaa blaa blaa jne. jne. Blaa blaa baa...

- Kesken ohjelman Sofi saa 'kohtauksen':

- - Hmph. Köh. Urgh. - Hei! - - Mun lapsuuden neuroosit alko taas raiskata mua! - - Hakekaa fasistit lisää pakkelia, ettei mun kulissi-imago luhistu tähän paikkaan. Mulla ei ole omaa identiteettiä. Mä oon vähän ninku Viro. - - Vittu! Mä alan viilteleen itseäni, jollen mä saa heti just nyt lisää huulipunaa, kittiä ja hormonitahnaa! - - Röökii kans kiitti. - - Mikäs telkkari tää oikeen on? Oottex te runkut muka toimittajia! - - Kuulit oikein urpo - - tuo sitä Tikkurilan mustavalkeeta pakkelia - - ja vaaleaa oksalakkaa...iso pullo. - Ja sinipunasta lateksia litran purkki. - - Nonnii - lähtihän se tiukuhousu äidin asialle - - mothers little helper. - Äly ei ollut nopee mut jalat onnex oli. - - Vittu mä tarviin just nyt mun päivittäisen lateksi-pakkeli-tötsyn. Pitäis vaan se pikkumopo kiirettä! Mun neuroosit iskee taas lujaa! - - Köh. Köh. Ymph. Ymph.'

Eh - kiitos Sofi - - eh - - haastattelusta. - - - (kuiskaus studiomanulle) Pane poikki. - - Mitä? Kummatkin. Sekä ohjelma että Oksaska. Sehän on muutenki jo melkeen sininen.
*

November 29, 2009

Mieluummin en!

I would prefer not to!
(Kielimafia teki lisäyksiään ja korjauksiaan - 30.11, klo: 09.40)
I
Rasismia ja fasismia on liikkeellä.

Tämän paremmin, kipeämmin ja ehkä huvittavammin salaliittoajatteluun päin kallellaan olevaa paranoiaa tuskin voi enää tiivistää.

Entä kuulostaako oudolta, jos väitän, että tuosta kritiikistä huokuu juuri se sama paranoia, jonka kriitikko itse 'aistii' kummittelevan maailmassa? Toisin sanoen kyseessä on vähintäin yhtä paljossa kriitikon oma projektio kuin asioiden todellinen tila.

Mutta olivatpa rasismin syyt 'ihan oikeasti' (taho, johon minulla ei ole pääsyä) sitten missä ja mitä tahansa, niin varmaa kuitenkin on se, että me emme kerta kaikkiaan pysty elämään ilman seksiä ja jännitystä (muodossa tai toisessa), jotka on helppo muuntaa mainosten, viihteen ja median koneistossa/-lla kaikkialta tajuntaamme tunkevaksi kauhuksi, jännitykseksi, karmeiksi spektaakkeleiksi tai jopa - ovelaa kyllä - Kotikadun ja Stalkkareitten kaltaisiksi ideologisten stereotypioitten kauniiksi ja rohkeiksi, jotka mielestäni ovat todellisen, 'ihka-aidon' rasismin alkuperäisiä syntyhahmoja sekä tyyssijoja.

Väkivalta, porno - niiden viettelys ja lumo sekä niistä koettu syyllisyys ovat elämämme 'suola' - ne antavat jälkikasvun ohella olemassaolollemme perimmäisen (muka) mielekkyyden. Sillä mikä meitä katoavina, biologisina olentoina voisikaan enemmän kiihottaa kuin syntymiseen ja kuolemiseen liittyvät tapahtumat.

Jopa askeettinen mystiikkaa on tämän saman pakkomielteen ilmaisua. Tarkkaavaisuus käännetään silloin pois konkreettisesta kohteesta, toisesta ihmisestä, ja kohdistetaan ei-mihinkään eli Jumalaan, olemiseen, äärettömään universumiin jne. - - Tämä on myös solipsismin ja narsisimin äärimmäinen huipentuma: minän ja ei-minän valinen ero minimoituu.

Kun pornoa ja jännitystä sekoitetaan joka paikkaan, saadaan elämään sitä kuuluisaa, puuttuvaa sisältöä näinä jumalan kuoleman jälkeisinä ainoina.

Seksi ja aggressiivisuus ovat meille eräänlaisia pakkomielteitä, joskus jopa pakkotoimintoja, ja ne jotka eivät pysty kontrolloimaan näitä yllykkeitä - ne me tuomitsemme yhtä aikaa kauhusta kankeina ja riemumielellä - omasta oikeassaolemisestamme ylpeinä.

Olettehan kaikki varmasti havainneet, miten länsimainen informaatioteollisuus syytää jatkuvasti pornahtavan mainonnan ohella yhtä lailla pornomaisesti mitä raainta väkivaltaa tuutistaan.

Sääntönä kuitenkin on, että ei paljasteta eikä tehdä sentään ihan kaikkea oikeasti, koska silloin siirryttäisiin biologian eli lihateknologian piiriin, jolloin fantasia menettää mieltä kiihottavan tehonsa, koska viimeisen paljastuksen takana ei ole itse asiassa mitään (Lacanin reaalinen). - - Yhdyntäkin on yksinomaan biologian kannalta pelkkää parittelua - ilman sen kummempaa lumoa.

Itse asiassa koko länsimaisen rationalismin, demokratian ja liberalismin perinne fantasioi koko ajan uhkasta, tappamisesta raiskaamisesta jne., ja maailman muka liberaaleimmassa maassa, USA:ssa, jota Suomi nykyään apinan tavoin (anteeksi apinat) pakonomaisesti matkii lamaan asti, rehottaa väkivalta pahemmin kuin missään muualla (ks. kuitenkin PS.).
Keskellä uskomuspelien (imaginaarisen/tiedostamattoman ideologian) noidankehää, jossa todellisuus ja fantasia sekä unohdettu ja projektiivisesti esiin manattu väkivalta sekoittuvat yhä erottamattomammin toisiinsa, etsitään sormi ojossa syyllistä tähän surkeaan, hälyttävään ja pelottavaan asiaintilaan.
Länsimaisen demokratian (ajoittain kohteensa syövä) vahtikoira eli media etunenässä haistaa joka puolella vääryyttä - ikäänkuin vallanhimoinen informaatioviihteen välitys voisi taata, että asiat rauhoittuvat, jos totuus paljastetaan. On käynyt pikemminkin päinvastoin - joskin mikäs sen mukavampaa tiedotuskoneistoille!
Paljastaessaan media provosoi, painottaa ja tulkitsee asioita tiettyyn suuntaan ja ampuu yli maalin, kunhan vain lukijatilastot näyttävät huippulukuja.

Kuten tiedonvälityksen motiiveistakin huomataan, pointti on, kuten jo alussa vihjaisin, siinä, että em. sormi osoittaa väistämättä aina myös omaan itseen, mutta tuskin monikaan tätä asiaintilaa haluaa oma-aloitteisesti huomata ja tunnustaa. - - On niin helppo syyttää muita - minunkin.

Minä en kuitenkaan syytä varsinaisesti yksilöitä vaan ihmisten ideologisen tajun (Lacanin imaginaarinen) kehittymättömyyttä. Yksilöistä tehdään liian helposti tyyppejä, standardeja, stereotypioita. Samaan retkuun lankeaa niin kirjallisuus kuin kriittinen journalismikin helposti. Kuten minäkin.

Mutta - - kriitikon on tiedostettava tämä ansa, jota hän ei voi väistää eikä linnoittauduttava sinne. On osattava kuvitella asiat nurinpäin ja kääntäen. Epäkorrektisti ja negatiivisesti.
Tämä bartlebymäinen I would prefer not to (mieluummin en) taitaakin olla kriitikon rankin ja samalla ikuinen haaste - ikäänkuin metaperspektiivi ja metodi, jolla hän yrittää varmistaa samanaikaisesti sekä puolueettomuutensa että oman kritiikkinsä oikeutuksen.

II
Alunperin piti kirjoittamani Sofi Oksasesta, mutta sanon häneen liittyen 'vain' seuraavaa:

Minun näkökulmastani katsottuna Sofi Oksasessa ei ole maailman, miesten ja ties minkä tahansa pahuuden kritikoijana mitään yllättävää. Hän on haavoittunut/haavoitettu, 'musta enkeli', ekshibitionisti omaa lajiaan, jonkalaisista usein tulee taiteilijoita tai ylipäätään kaiken maailman kummallisia itsensä paljastajia: tunnistan tyypin helposti. Jopa peiliin katsomalla.

Olkoon Sofi pikemminkin onnellinen haavoistaan. Juuri ne saavat hänet kirjoittamaan. Ja mikäli hän todella on taiteilija, hän rakastaa kaikkein eniten - ei niinkään itseään vaan omaa luovuuttaan. Sillä luovuus on narsistinen projekti, ja narsisti aina sisimmältään jotenkin haavoittunut ihminen. - - Luovuus on narsistin masokistinen yritys lääkitä itseään raapimalla arpeutuneet mutta inhottavasti kutiavat haavansa verille kerta toisensa jälkeen.

Tunnistamme tuossa taiteilija-skribentin sadomasokismissa jälleen bartlebymäisen I would prefer not to eli mieluummin en-logiikan.

Vain ihminen, joka on sisäisesti 'rikki', ajautuu ja turvautuu luovuuteen. Niinpä koko ihmislaji taisi jo alunperinkin mennä jollain tavalla rikki, mistä seuraa, että tietoisuus vaikuttaa olevan psyykkisen sairauden kaltainen ominaisuus, joka vaivaa meitä pistävän piikin tavoin kuolemaan asti.

Omnipotenttisuuteen langennutta, kaiken haluavaa, piinaavan itsekästä mutta yhtä piinaavan epätäydellistä tietoisuutta (dialektinen epätäydellisyys on tietoisuuden ehto/edellytys) ei saa irti ruumiista. Sen voi ainoastaan huumata, ja addiktoivia päihteitä ihmisellä kyllä riittää - alkaen huumeista ja seksistä, päätyen uskontoon ja taiteeseen.

Huolimatta luovuuden ja tietoisuuden eksistentiaalisesti 'ikävistä ehdoista ja edellytyksistä' sekä ajoittain huumaavasta vaikutuksesta, ajattelen kuitenkin joskus aika ilkeästi, ettei (muka) täysin ehjä ihminen, jonka kuvittelen Dostojevskin Kellariloukon miehen tavoin ehdottoman kovien metodien utilitaristiseksi tiedemieheksi, tarvitse vapaata tahtoa ja esteettistä luovuutta lainkaan. - Hän kun toimii ikäänkuin perimmäisten vaistojensa varassa.

Täysin illuusiottomana hän ei tarvitse myöskään transsendenssia paitsi sen matemaattisesti mitattavassa muodossa.

Tästä mitattavuuden, ennustettavuuden ja toimivuuden lähtökohdasta osaltaan myös seuraa, että kyseinen tyyppi arvioi kaikkea kanssakäymistä ja kommunikaatiota yksinomaan hyödyn ja vaihdon näkökulmasta. Tiede, pragmatismi ja valta ovat hänelle sama asia.

Kyseinen - foucault'laisittain normaali eli standardimitan mukainen - ihminen on minulle eksistentiaalisesti kuin mykkä, pelkästään signaalein kommunikoiva eläin, joka osaa vain paritella, tappaa ja hoitaa jälkeläisiään hetken aikaa. Hän on tavallaan palannut sinne, mistä alunperin lähdimme etenemään ihmislajiksi eli täyteen eläimellisyyteen - pelkkään itsesäilytykseen ja taisteluun olemassaolosta.

Jopa taiteesta on tullut tämän idiootin latistuneessa, hyödyn ja vaihdon maailmassa pelkästään toinen nimi setelille tai arvopaperille. Art- well lost!

Tällaiset olennot eivät enää kärsi tai häpeä mitään. - - Ymmärtääkseni juuri he ovat noita Friedrich Nietzschen kuvaamia viimeisiä ihmisiä, jotka ovat keksineet onnen.

http://www.youtube.com/watch?v=EbQ0GqX0Its (The Mona Lisa Curse 1)

PS.
Voidaan tietysti väittää, että 1990-luvulla suoraan hyppyä kapitalismiin - kuten 1918 suoraa hyppyä maatalousyhteiskunnasta sosialismiin - yrittäneellä Venäjällä väkivalta, anarkia ja etenkin terrori rehoittavat tällä hetkellä vielä pahemmin kuin USA:ssa.
Tosin Venäjällä demokratian ja liberalismin perinne on aina ollut heikko ja yritykset muuttaa kommunismin jälkeinen tehoton komentotalous uusliberalistiseksi markkinataloudeksi aiheutti katastrofin, johon Putin reagoi (en sitä toisaalta ihmettele) tsaristisin eli lähes diktatuurisin ottein. - - Putinin otteiden ehkä odotettunakin vastareaktioina saatiin heti terroritekoja sekä terrorismin uhan jatkuva kasvu.
*
On kuitenkin syytä - jos ei suoraan korjata niin ainakin kritisoida erästä vapaan markkinatalouden pyhää dogmia. - - Väitetään, että vasta demokratia voi tehdä kapitalismin mahdolliseksi, mutta vastoin oikeistolaisen taloustieteen ja historiankirjoituksen mystifikaatiota totuus saattaa olla pikemminkin päinvastainen.
On nimittäin muistettava, että ensimmäisen superkapitalistisen markkinajohtajan, Alankomaiden, 1600-luvun demokratia ei ollut vielä oikeaa demokratiaa (jos sellaista nyt missään koskaan on ollutkaan) vaan tärkeimpien poliittisten ja taloudellisten päätösten taustalla vaikuttivat aina kaikkein rikkaimmat ihmiset ja suvut. Sama päti/-ee hieman lievemmässä muodossa Englantiin.

Parlamentaarinen demokratia (joka on Suomessakin muuttunut käytännössä liberaaliksi
demokratiaksi) laajoine äänioikeuksineen on melko uusi myönnytys, eikä siinäkään kansalle lopulta anneta muuta kuin muodollinen oikeus siirtää valtaa edusmiehilleen. Todelliset päätökset tehdään aina siellä, missä hallitaan pääomaa.

Tämän(kin) vuoksi uskoni demokratiaan on perin kyynistä. - - Mutta Kekkosen tavoin täytynee vain todeta Machiavellin Ruhtinas toisessa kädessä, että kaipa demokratia, kaikesta tehottomuudestaan ja populistisuudestaan huolimatta sittenkin on paras hallintojärjestelmä - ainakin, jos/kun sitä vertaa erityyppisiin diktatuureihin - esim. fasismi, stalinismi tai Maon kulttuurivallankumouksen nimellä harjoittama hajoita ja hallitse-anarkismi, jossa ihmisiltä poistettiin moraaliset pidäkkeet tyystin, jolloin he ryhtyivät tappamaan toisiaan välittömästi - edistyksen nimissä.
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Bartleby,_the_Scrivener
http://fi.wikipedia.org/wiki/Demokratia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sofi_Oksanen
http://www.superhobo.net/

November 24, 2009

Tynnyrikyynikko ja kerskakulutuskyynikko hyve-eetikkoina

Kielimafia harkinnoi, merkinnöi, sensuroi - ja muutti Platonin Augustinukseksi; - kukaan ei ollut huomannut eroa! - eli joko kukaan ei lukenut, ei uskaltanut huomauttaa tai ei ymmärtänyt (mikä olisi lähinnä skandaali, mitä filosofian historian tajuun tulee) - klo:19.30.
*
Vaari kirjoitti edellisen slummipäreeni kommentissa:
Muistatko, mitä lauloimme 70-luvulla:
"Ei ole oikeutta,
ilman taistelua
ei taistelua
ilman yhteistä rintamaa!"
*
Minä en laulanut (ainakaan ääneen) tuota mainitsemaasi poliittista virttä -70-luvulla, mutta huomaan yllätyksekseni, että olen 2000-luvulla paljon vasemmistolaisempi kuin yksikään tuntemani -70-luvun alun kommunisti (etenkin Kotkan nuoret stallarit), joiden demagogiaa ja propagandaa jouduin silloin jatkuvasti väistelemään vähän samaan tapaan kuin nykyään joudun väistelemään joka helvetin paikasta näkökenttääni puoliväkisin ja pyytämättä tunkevia mainoksia, joiden sanoma on tietoisesti kohdistettu joko älykkyyosamäärältään alle 100 pisteen kohderyhmälle, tai sitten ne ovat niin kertakaikkisen 'taiteellis-vihjailevia', että minun esteettinen ymmärrykseni ei riitä - ei ainakaan niiden hyväksymiseen.
*
Olen itsekin taipuvainen kyynisyyteen mutta en tähän kapitalistiseen tavararoitten sumeilemattomaan pakkosyöttöön vaan antiikin Diogeneen malliin, joka toki sekin korostaa yksilön vapautta ja individualistista - joskaan huom! ei nimenomaan egoistista - hyvettä, joskin se samaan aikaan myös julistaa, että ihmiset maailmankansalaisina ovat tasa-arvoisia keskenään (universalistinen tasa-arvo ihmisenä olemisen suhteen).

Tällainen on älyllisesti haastavalla tavalla 'mukavan' paradoksaalista kyynisyyttä, joka paljastaa ja myöntää, että moraaliasioissakin lienee mahdotonta säilyttää loppuun asti johdonmukainen ja ristiriidaton asenne.

Miksemme siis - koska emme sitä voi välttää - lähtisi jo alunperin avoimesti - avoimesta periaatteellisesta ristiriidasta: em. yksilöllisen hyveen ja tasa-arvoisen maailmankansalaisuuden välisestä - ikäänkuin muodollisesta ristiriidasta, jota ei kuitenkaan pidä päästää liian herkästi muuttumaan sisällölliseksi antagonismiksi, mikäli ei ole aivan pakko. (- - Tuo määrätyissä tilanteissa hyvin tärkeä 'pakko' jääköön jonkun toisen päreen pääaiheeksi, vaikka sitä myös tässä sivuan).

Kuten kirjoitin: individualistinen vapaus ja psykologinen egoismi tulee pyrkiä selkeästi (se ei ole helppoa) erottaa toisistaan yksilöllis-kyynisessä hyve-etiikassa.

Ensin mainittu painottaa yksilöllisen hyveen ehdotonta ensisijaisuutta - jälkimmäinen puolestaan ei noteeraa rotu- tai yhteiskunnallisia arvoeroja hyvettä=moraalia määrittävinä tekijöinä.

Hyveen kannalta esim. yhteiskunnallinen arvostus on adiafora, indifferent eli yhdentekevää: herra ei ole itse hyveen mahdollisuuden, toteutumisen ja kehittämisen kannalta sen kaksisempi kuin orja tai 'narrikaan'. - - Toisin sanoen yksilöllisen hyveen edistämisen suhteen orjan/narrin mahdollisuudet ovat periaatteessa yhtä hyvät kuin herrankin, koska 'diogeeniset' kyynikot eivät tuijota ihaillen prenikoita ja suurta rahaa.

Ongelmaksi kuitenkin viime kädessä muodostuu se, missä määrin köyhyysrajan alapuolella elävän on mahdollista kehittää ns. hyveellisyyttään verrattuna herraan, jonka mahdollisuudet elää vapaammin ja elintasohuolia vailla saattavat mahdollistaa hänelle enemmän likkumavaraa itsensä kehittämisessä.

Kyse on siten yhä vielä siitä, että jos ihminen - vaikka eläisikin Diogeneen tavoin 'tynnyrissä' (vaatimattomissa oloissa) - joutuu tappelemaan jatkuvasti jopa perustoimeentulostaan, ajatuu tilanteeseen, jossa pelkkä hengissä selviäminen ja sen järjestely vie suurimman osan hänen energiastaan, niin ilman muuta yhteiskunnallisilla tekijöillä on silloin merkitystä myös oman 'hyveen' edistämisen mahdollisuuden ja toteutumisen kannalta.

Niinpä onkin pakko julistaa Marxia mukaellen, että vasta sen jälkeen, kun ihmisen jokapäiväinen leivänsaanti, terveydenhuolto ja vastaavat välttämättömyydet tulevat turvattua, voidaan orjalta/narrilta vaatia hyveellistä käyttäytymistä edes noin yleisesti ottaen.

Nimittäin - - muussa tapauksessa ei minun mielestäni ole ollenkaan ihmeellistä (tai äärimmillään edes moraalitonta!), että orja saattaa syrjityssä asemassaan joutua ensi alkuun kehittämään selviytyäkseen hyvin toimivia 'paheita' - esim. laitonta vastarintaa - jopa terrorismia tai muuta vastaavaa, tehokkaan vaikuttavaa toimintaa, turvatakseen tällaisilla uhkilla sellaisen lainsäädännön toteutumisen, jotka saavat aikaan ne välttämättömät olosuhteet, joissa hyveen harjoittaminen voisi alkaa näyttäytyä mielekkäältä eikä vain naivilta ja itsetuhoiselta asketismi-fanatismilta. - - Tällaisista 'paheista' (haha) esimerkkinä käyvät tietenkin lakot ja viimein itse sisällissota 1918.

Kertauksen vuoksi pitää siis muistaa välttämättöm ehto, jonka mukaan antiikin kyynikkona orja ei vaadi itselleen enempää kuin turvatun perustoimeentulon ja toimivan infrastuktuurin (jonka tason ei tarvitse olla mitään ylellisyysluokkaa - kenelläkään!).

Mikäli 'ideaali-kyynikkomme' alkaa kerskaluokkaan kuuluvien tavoin vaatia ylettömästi lisää, hän luopuu välittömästi diogeenisista ihanteistaan ja muuttuu kyynisen ajattelun sekä hyveen tulkinnan/harjoittamisen kannalta öykkäriksi, typerykseksi ja ties miksi omahyväisen ylpeytensä hyveeseen samaistaneeksi kerskakuluttajaksi - - - tai mikä kaikkein halveksittavinta: viattomien ihmisten sairauksilla miljardituloja kiristäväksi lääketehtailijoitten muodostaman parasiittijoukon jäseneksi, jonka maailmankatsomusta meikäläinen ei arvosta pätkääkään vaan on valmis lähettämään tällaisille kusipäille vilpittömän ja halveksivan tervehdyksen:

Jopa teidän oletetut hyveenne (esim. hyväntekeväisyys) on mahdollistanut nimenomaan pahe eli harjoittamanne sumeilematon riistokapitalismi! - - Ihmettelenkin aivan samaa kuin Slavoj Zizek: miksi kutsua hyväntekijöiksi sellaisia ihmisiä (mm. Garnegie, Soros, Bill Gates), jotka repivät ensin selkänahastamme ne tuhannet miljardit, joista ehkä osan he sitten mainostyyliin lahjoittelevat sinne tänne - ja lähinnä sinne, missä nuo rahat vielä kerran hyödyttävät heitä parantamatta kenenkään riistetyn selkänahkaa kuin hädin tuskin arpeutumaan.

II
Kirkkoisä Augustinus arvosti huomattavan paljon antiikin Kreikan filosofeja, vaikka poikkeuksetta preferoikin kristillisiä hyveitä: usko, toivo, rakkaus, armahtavaisuus kreikkalaisten hyveisiin nähden. - - Augustinus nimitti suurinta osaa kreikkalaisten hyveistä (perushyveet: viisaus, kohtuullisuus, oikeudenmukaisuus, rohkeus) - loistaviksi paheiksi.

Toki noissa perushyveissä on tosi paljon maailmankatsomuksellisesti arvostettavaa, mutta Augustinuksen kritiikin voi oikeuttaa ja ymmärtää paremmin, kun kyseiset hyveet sijoitetaan kontekstiinsa eli kreikkalaisen, polyteistisen yhteiskunnan vallitseviin, hyväksyttyihin tapoihin, tottumuksiin ja arvostuksiin eli kysytään, millaiseksi niiden käytännöllinen tehtävä/funktio kulloisessakin yhteiskunnallisessa asemassa olevalle määriteltiin ja velvoitettiin.

Nykyajan psykologisten egoistien eli markkinatalouden kaikki mulle-heti-nyt-kvartaalitalouden-sijoitus- osinko- ja optiovoittoja suin päin kahmivista kyynikoista ei tosin parhaalla tahdollakaan voi sanoa, että heidän hyveensä olisivat lähelläkään loistavia paheita.

III
Aiheeseen juuri ja juuri liittyen on myös pakko liioitella, että mikäli en tietäisi Saksan viimeiseksi epäpoliittiseksi ajattelijaksi itsensä nimittäneen Nietzschen mielipiteen kapitalismista olleen psykologisesti kriittinen, vaikkei hän sen rakenteellisista tekijöistä paljon ymmärtänytkään etenkin, jos etsii ja arvioi Nietzschen (vähäisiä ja esteettisen/artistisen ylimalkaisia) kommentteja esim. imperialismin/kolonialismin taustatekijöistä ja tähän suoraan kytkeytyen pääoman logiikasta - aiheet, joissa Marx oli nerokas innovaattori; - - jos siis en tietäisi Nietzschen kriittistä asennetta 'Geschäftin' hyveellis-moraaliseen perustaan (jossa on vaikutteita Platonin Valtiosta mutta myös 'sijoittaja-kauppias'-Schopenhauerilta), potkaisisin säännöllisesti myös hänet hetkeksi aikaa jäähylle filosofien best-of-ranking-listalta ;/].

Entä miksi puhua konditionaalissa: jäähytuomiotahan on jo käytetty muutaman kerran - jopa henkilökohtaisia 10:n minuuttisia on päätuomari (minä) langettanut Nietzschelle... ;]. - - Ja lisää rangaistuksia tulee, mikäli keinotekoisen ohjelmallisesti eli teennäisen väkinäisesti luonnontieteiden kanssa flirttaileva, artistis-esteettis-filologis-kieli-akrobaattis-sanamaagis-metaforinen aforismihörhöily Nietzschellä jatkuu - ja sehän näyttäisi jatkuvan.

Kohta pamahtaakin ottelurangaistus tälle obsessiivis-kompulsiivisesta hysteriasta kärsivälle sooloilijalle, jonka olen tainnut sijoittaa erehdyksessä joukkuepeliin hyökkääjäksi. - - Nietzschellä eivät enää 'hyveen ehdot' täyty kuin osittain. Pysyköön siis kiipeilemässä ja suunnistamassa siellä alppien rinteillä Zarathustran ja faktiivis-allegoristen korkeimpien ihmistensä kanssa.

Nietzsche on kummallinen tyyppi/tapaus. Häntä mitä ilmeisimmin voi pitää tynnyrikyynikkona ja hyve-eetikkona sui generis, mutta vain tynnyrissä itäneet ajatukset saattavat aina olla vaarassa kasvaa kieroon ja ylettömyyksiin asti, koska niiden kanssa ei ole kommunikoitu tarpeeksi. - - Nietzsche olisi tarvinnut huomattavasti enemmän dialogia ja dialektiikkaa (muiltakin kuin Wagnerilta, joka ei sallinut ystävä(ie)nsä itsenäistyä).

Tämän puutteen Nietzsche osittain tiedosti, mutta sitä oli todella vaikea täyttää, jos/kun ympäriltä ei löytynyt ihmisiä, jotka olisivat olleet lähelläkään samaa aallonpituutta kuin, missä Nietzschen ajattelu liikkui.
*
http://hornstull.nu/wordpress/?tag=konsumtion

November 22, 2009

Mautonta ja epäkorrektia urputusta hesalaiselta slummiasukkaalta

Kuva otettu Malmin koilliselta slummialueelta kesällä 2009.
*
Kirjoitettu 'keskipakoiseksi' kommentiksi Mummon päreeseen Häviävät; - osansa saa myös van Vaari - hmm - kommentteineen.

I
Heh. Taas tuo Vaari sekoilee seksin oston kanssa. Mutta kun se on niin älyttömän rikas, niin eihän sille mikään liene mahdotonta - moraalisestikaan.

Toista on työttömyysuhatulla, ei ehkä paljon mutta yleensä suoraan sanovalla Mummo Muulla tai vittumaisesti urputtavalla klenkka-eläkeukko-RR:llä, jolta Hesan eliitti-metropoli näköjään uhkaa lopettaa kohta viimeisetkin harkinnan tai jopa normien mukaiset tuet kuten monilta muiltakin 'ylijäämäasukkailta', joille niitä aiemmin suotiin.

Tästä asiasta lupaan tarkempaa selvitystä jossain tulevassa päreessäni. Mikäli minua ärsyynnytetään liikaa teen siitä omalta kohdaltani julkisen, sillä minullahan ei tunnetusti ole enää mitään menetettävää - ei edes hyvää mainetta.

Haluaisinpa vain nähdä, ovatko - ja kenen allekirjoittamina - diagnoosit lääkärintodistuksissani muuttuneet piiruakaan lievemmiksi viimeisten 1½ vuoden aikana. - - Jos ovat, niin epikriisin loppuun pitää kirjata tautieni ja vammojeni suhteen uusi, uskomaton määrittely: IHMEPARANTUMINEN.

On valitettavaa ja surullista, että tukipalveluista taisteleminen ajaa 'proletaarit' - jos ei nyt aivan toistensa kimppuun niin ainakin kilpailemaan keskenään.

Mutta kas - juuri sehän lienee eräs perimmäisiä 'viher-demari-oikeistolaisen' politiikan konsteja.

Selkokielellä sanottuna: 'hajoita ja hallitse', niin eivät pääse hyppimään hyvin toimeentulevien tekno-humanistien silmille nuo pikkuöykkärit eli tuo iljettävä roskaväki.

(Vihreät 'demari-humanistit' ovat tässä(kin) asiassa täysin pihalla eli väärissä porukoissa, mitä ideologiseen linjanvetoon tulee!)

Annan esimerkin tukiviidakon yhdestä kaikkein merkillisimmästä porsaanreiästä.

Esimerkki A:

"Kiitti vitusti Hesan kaupunginvaltuusto! Ottakaa vain maahan lisää moniavioisia muuttajia ja maksakaa näiden moniavioisten, lain mukaan yksinhuoltajiksi määritellyille (Suomessahan laki sallii vain yksiavioisuuden), vaimoille niin rutkasti tukia, että sosiaalipussit paukkuvat liitoksistaan."

Hitto. Miten siis minä saisin väärennettyä itselleni maahanmuuttaja-yksinhuoltajan paperit? Hmm. Menisköhän seuraavanlainen mauttomuus sossutantan pään läpi:

Esimerkki B:

"Paroitunu, koko aja raskas, yksin huoletava monoteistine naine hake tuke Bona- ja Tuteli-tuoteite osto nuorimile (yks poika kaks tytö = 3 kapale) lapsile (muut visi osa jo varast - eiku tehdä töitä iteki). - - Ukole hume - eiku hameraha pitäis sada jouluks myös mule itele. - - Kitos etukäte. - - RxxxRxxx. Tilinumero: xyzxyzx".

II
Helsingin kaupunginvaltuusto on siis viimeaikaisilla äänestyspäätöksillään (lukekaa selvitys kaupunkilehti Vartista 4.11) eli lopettamalla jopa parin vuoden takaisen innovaatiopalkitun avopuolen sosiaalityömallin (joista ylipäätään on aina huutava pula!) julistanut (tahtomattaan? - tuskin ;/] sodan eri köyhälistöproletaariryhmien välille.

Kokoomus vetoaa Jyrki Kataisen suulla ja viimein Pekka Himanen kansainvälisenä edusmiehenään lähimmäisenrakkauteen sekä ihmisarvoon - ikäänkuin näitä asenteita voisi vedellä vaikuttamaan ihmisten välisiin suhteisiin kuin kaniineja hatusta, ja mikä harhauttavinta - ikäänkuin ne voisivat olla ihmelääkkeitä ongelmiin, jotka pitäisi ratkaista vain harkitun, viileän rationaalisesti - ilman emootiohössötyksiä, joita kyllä riittää muutenkin - ovathan ihmiset tuntevia olentoja.

Jos minulla olisi todella paljon valtaa, haastaisin Jyrki Kataisen ja Pekka Himasen oikeuteen Jumalan pilkasta! - - Saarnata nyt lähimmäisenrakkautta siellä, missä tarvitaan kuten sanottu selkeän rationaalisia rakenteellisia uudistuksia niin pankki- kuin omaisuuslainsäädännössä.

Jos mikä niin tällainen lähimmäisenrakkaus-demagogia on ideologista mystifikaatiota - se toimii savuverhona peittämään toiminnan todelliset - yleensä täysin egoistiset - motiivit.

Ja tunnustettakoon vielä avoimesti: minusta on tullut oikeistolaisittain entistä itsekkäämpi ja tunteettomampi siinä köyhyysrajatilanteessa, jossa nyt elän. Kyseessä on illuusioton välttämättömyyden pakko. Olemassaolon taistelussa pitää lyödä vastustajaa - kovaa, ja nykypolitiikan seurauksena minun vastustajikseni ovat siis tulleet kohtalotoverini - nuo toiset köyhyysrajalla elävät.

Kiitos Kokoomus. Kiitos Kepu. Kiitos Perussuomalaiset populistit, joiden piilorasismi muistuttaa erehdyttävästi (mutta VAIN erehdyttävästi) vasemmistolaisia teemoja. Kiitos Paavo Lipposen runnaaman linjanmuutoksen jälkeen blairilais-keskustalais-oikeistolaista politiikkaa ajavat Demarit. - - Kiitos hallituspaikkansa säilyttääkseen loputtomiin kompromisseihin oikeiston kanssa ajautuneet viher-humanistiset älykkö-taiteilijat.

Toivon kuitenkin (vahvasti epäillen mutten luovuttaneena), että kun edellä esitetty tunnustus on tehty, tulee keskustelupöytäkin samalla putsatuksi kaiken maailman hymistelyistä.

Toivon, että asioista voidaan puhua suoremmin, jos ihmisiltä vain löytyy uskallusta, tahtoa ja kykyä - seikka, joka ei ole mitenkään itsestään selvä juttu näinä informaatio-inflaation aikoina, jolloin paradoksaalista kyllä pelataan enemmän uskomuksilla kuin negatiivisen logiikan epäkorrektiivisilla perspektiivinmuutoksilla, jotka paljastavat ongelmiemme todellisen luonteen moninkertaisesti ja yllättävällä tavalla syvemmin kuin teknokraatti-raimosailakset, joiden ajattelu muistuttaa pikemminkin hyötykalkyyleja laskevaa robottia kuin rationaalisuutta ja oikeudenmukaisuuden hyvettä toisiinsa sovittelevaa Sokratesta.
*
http://lujakallio.fi/kerhot/kummilapsi-venezuelasta

November 19, 2009

Aika syö lapsensa

Kuvassa Kronos - - - ja minä

(Kielimafia viilasi ja höyläsi kokonaan uusiksi runon keskiosan + PS.:n faktoja - viimeksi 21.11 klo:06.00)
*
Mummo kirjoitti päreessään Hunaja:

'Lopulta ei ollut muuta tapaa olla yhtä kuin naida. En sitten tiedä, mitä ne tekivät, kun sekään ei enää riittänyt.'
*
Mutta kappas vain - - osuit Mummo suoraan ja sumeilematta sydämeni sykähteleviin syvyyksiin - - sillä juuri tuota kysymystä minä pohdin tykönäni päivin sekä öin. - - Kerta kerran jälkeen tankkaan itseeni muutaman sivun verran filosofiaa ja sitten taas jatkan - - hmm - - tämän sitkeästi piinaavan ongelman 'laukaisemista' - loputtomiin.
*
kronos ja kuolema

tuskin edes uni tulee luo
kun mua niin riivaa tuo
kiihkeyden tumma vuo
mik aina carpe diem - -
valheellisen katoavan
onnen hetken suo

miten siis ikinä saavuttaa
kun tunteitten vyöry pauhaa
äänetön avaruus huutaa
ja loputon himo riivaa

puhdas tyyni ajaton
solaarisen mielenrauhan kirkastama
kobolttisen sielun synkkä status quo?
vastauksen sijasta kerrotaan seuraavaa:
kesken graniittisen tyhjän kaipauksen kohti zeniläistä kuulautta ja kirkkautta tapahtui se yksi ainoa,mikä suureen rauhaan ja tietoisuuteen välttämättä aina tarvitaan,mutta jota emme uskalla ajatella:selkäytimen katkaiseva räjähdys erotti mieleni materian äärellisyydestä, joka oli antanut sille aineellisen alkuperustan, sen rajalliset mahdollisuudet ja sen antropologiset puitteet: skeeman, jonka ei-ulotteinen äärettömyydessään, rajattomuudessaan - viettiensä kiimaisen hybriksen
kiihottamana pyrkii jatkuvasti transgressoimaan ja transsendoimaan:
läpäisemään ja ylittämään matkalla kohti ikuisuutta
kävi kuten ennustettu oli: yhtäkkiä Kronos repäisi pääni irti hartioista torson ruumiini palasten sinkoutuessa joka suuntaan kuolemasta raskaana olevan elottomaksi käyvän massan oksentaessa itsestään hengen kuin pilaantuneen hedelmän; viimeiset kouristukset jotka muistuttivat erehdyttävästi orgasmia tai synnytystä saivat Hirviön hymyilemään; se tiesi olevansa elämän ja kuoleman herra
- - - - - - - - - - - - - - -
mieleni ikiroutaisen erämaan
läpäisemättömän
läpikuultavassa
loputtomuudessa

kyynelten tuolla puolen

nyt ja aina

olen

elävä
elämälle
kuolemassa


kuolemassa
elämälle
elävä
- - - - -
******

PS.

Kronos (vrt. kronologia) oli antiikin Kreikan mytologian vahvin titaani, jonka roomalaiset nimittivät uudelleen Saturnukseksi.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_antiikin_Kreikan_jumalista
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kronos
http://fi.wikipedia.org/wiki/Saturnus
http://en.wikipedia.org/wiki/Cronus
http://smbaker.blogspot.com/2008_02_01_archive.html

November 18, 2009

Tappakaa Citykanit-liike vaatii lisää oikeuksia

I
(Kielimafia ryystää kahvia ja editoi tekstiin lisää propagandaa - viimeksi klo: 08.40.)

En löytänyt kuvaa Juppe Puputista, mutta häntä edustakoon tässä päreessä 'viaton' citykanin poikanen, joka on vain etäistä sukua Jupelle, mutta silti hyvin - joskin ikävällä tavalla - mediaseksikäs näinä hillittöminä aikoina, jolloin ihmisen taistelu luonnon uhkaa vastaan kiihtyy jatkuvasti.

Koska homo-helsinkiensin tulevaisuus on vaakalaudalla, vaatii populistinen Tappakaa Citykanit-liike saada jokaiselle perus-helsinkiläiselle oikeuden jopa aseellisin keinoin estää lähes kaikkialle kaupunkiinsa tunkeutuneen, levottomuutta herättävän maahanmuuttaja-jyrsijän mistään piittaamattoman etenemisen.

Addressia tappo-oikeuden puolesta kerätään ja kiihkeää blogikeskustelua harrastetaan. - - Näin siis demokratia epäilyistä huolimatta yhä vielä toimii, kunhan vain elintasoamme ja lopulta jopa henkeämme uhkaava vaara ensin koetaan liian ahdistavaksi ja sisäistetään - tässä tapauksessa jokaista helsinkiläis-suomalaista yhdistäväksi 'aatteeksi'.

Tappakaa Citykanit-liike ilmoittaa valmistautuvansa mittavaan kaupunkisotaan etsien paraikaa vapaaehtoisia nuoria miehiä 'suojeluskuntiinsa'. Liike suunnittelee kanien saartamista suureen ghettoon jonnekin Malmia ympäröivien slummialueiden tienoille. Kun kanit on saatu motitettua ja suljettua yhteen paikkaan, ne on erittäin helppo 'eliminoida' siellä sekä yksitellen että perhekunnittain, kertoo liikkeen johtaja - Lapualla syntynyt - Vihtori 'Ville' Ylä-Kanttila.

Puolueeksi järjestäytyvä TaCi-liike kehottaa kaiken ikäisiä helsinkiläis-isänmaallisia miehiä ja naisia liittymään tuholais-kanien vastaiseen taisteluun viimeisimpien iskulauseittensa siivittäminä:

- Tapa citykani sukupuuttoon - turvaa lastesi tulevaisuus!
- Laittomasti suomalaisessa city-luonnossa liikkuvat listittävä!
(- Huh! - lat.huom.).

II
Juppe Puputin esittely on tarkoitettu syvästi huolestuttavien pääuutistemme loppukevennykseksi.

Introduction:
Juppe Puputti on jänis, joka asuu metsässä ystävänsä Nalle Lärppäkorvan kanssa. Eräänä päivänä Juppe saa kirjeen äidiltä, joka pyytää, että hän tulisi Yhdysvaltoihin häntä tapaamaan. Juppe matkustaa salaa laivassa Yhdysvaltoihin ja hän samalla matkalla tapaa "jänikseksi pukeutuneen" tarjoilijattaren. - - Yhdysvalloissa käydään oikeudenistunto, jossa Juppea syytetään salamatkustamisesta Yhdysvaltoihin ja tarjoilijattaren raiskaamisesta. Laivan kapteenia, tarjoilijatarta sekä Juppea kuullaan jokaista kerrallaan tapauksesta. Tuomioksi Juppe teloitetaan sähkötuolissa.
*
Juppe Puputti : Osa 1 (K-15)
Osa 2 on myöhässä.
*
http://flower-winx.webs.com/munkani.htm

November 17, 2009

Peter Sloterdijk - intellektuaalis-populistisen kulttuurirasismin mediajönglööri



(Lisäyksiä ja kofeiinia heti aamutuimaan - klo: 06.50)

I
Slavoj Zizek kertoo haastattelussa, joka löytyy äskettäin julkaistusta, informatiivisesta, ajankohtaisesta ja hauskasta kirjasta: Politiikkaa idiootti! Vastakkainasetteluja Zizekin kanssa mm. seuraavasti:

'Hän [Peter Sloterdijk] on oikeistolainen, mutta pidän oikeistolaisista, kunhan he eivät ole totaalisia idiootteja. Tavatessamme käymme aina saman keskustelun. Hän sanoo, että jos hän voittaa, minut ammutaan. Jos taas minä voitan, hän saa ensimmäisenä menolipun gulagille (s.101)'.
*
Niinpä niin. Pitäisiköhän meidän alkaa kohtapuoliin ryhtyä oikein porukalla ja 'käsityönä' kirjoittelemaan Sloterdijkille, tuolle alunperin kyynisen järjen (muka) kriitikolle, sitä Zizekin lupaamaa (meno?-)lippua vankileirien saaristoon?

Tästä Nietzscheä ja Heideggeria ihailevasta kulttuurihistorioitsijasta ja filosofisesta esseististä on nimittäin viimeistään 2000-luvulla tullut intellektuaalis-populistisella jargonilla ylemmän ja vauraan keskiluokan yhteiskunnallis-taloudellisia etuoikeuksia puolustava sekä yleisesti antihumaanis-sosiaalidarwinistisia arvoja propagoiva mediarasisti.
Mikäli olen ymmärtänyt ymmärtänyt oikein, ei Sloterdijk suorasanaisena mediapersoonana ole avoimesti identifioitunut post-politiikkaan ja sen muka ideologiattomiin poteroihin. - - Toisin sanoen hänelle vastakkainasettelun aika ei ole ohi vaan päinvastoin alkamassa - ja tämähän sopii mainiosti juuri ideologis-poliittisen vasemmistoleirin (erotuksena Michael Hardtin ja Antonio Negrin post-poliittiseen vasemmistoon) ehkä ainoan todellisen 'Don Quijoten' - Slavoj Zizekin ajatukseen siitä, että olemme nykyään väistämättä etenemässä kohti suurempaa aggressiivisuuden aikaa - ja hyvä hyvä niin.
Tosin Zizek kaikessa uhoilussaankin on niin joviaali ja keskustelevaa 'yksinpuhelua' kaikkien kanssa rakastava tyyppi, että en oikein osaa kuvitella häntä ihan oikeasti barrikaadien taakse kotitekoinen kranaatti kourassaan.
Joka tapauksessa - Sloterdijkin (kuten myös Zizekin) rinnalla meidän 'jussi halla-ahomme' ovat oppineisuudeltaan, älyllisyydeltään, luovuudeltaan ja mediataidoiltaan pelkkiä amatöörejä.
*
Pysykää ajan hermolla ja lukekaa tuore, avartavasti syventävä ja 'poliittisesti korrekti' artikkeli aiheesta.

II
German philosopher Peter Sloterdijk defends racist remarks by central banker
By Stefan Steinberg 26 October 2009

The German philosopher Peter Sloterdijk has waded into the controversy surrounding German Central Bank executive member Thilo Sarrazin with an open defence of racist remarks made by Sarrazin in an interview published in a prominent European cultural magazine.

Thilo Sarrazin is a long-time member of the Social Democratic Party and was for a number of years finance senator in the SPD-Left Party Senate coalition in Berlin. Just a few months after his appointment this past summer to the executive committee of the German Central Bank, Sarrazin unleashed a tirade against the poor, the socially deprived and, in particular, immigrant communities in Germany. His interview appears in the latest edition of the cultural magazine Lettre International. (See: “The racist outburst of German Federal Bank executive member Thilo Sarrazin”).

The World Socialist Web Site article noted that in his magazine interview, Sarrazin employed racial stereotypes and “language usually associated with far-right parties… to stir up hatred against the most vulnerable layers of society—the unemployed and poor—and, in particular, against Turkish and Arab residents.”

In his interview, Sarrazin combined racist agitation against foreign “conquerors” with anti-Semitic clichés. He declared: “The Turks are conquering Germany in exactly the same manner as the Kosovars conquered Kosovo: by a higher birth rate. I could accept that when it applied to East European Jews with around a 15 percent higher IQ than the German population.”

Now Sloterdijk, a well-known philosopher and media personality, has publicly defended Sarrazin’s views. In an interview for the forthcoming edition of the German political magazine Cicero, Sloterdijk lambastes those criticizing Sarrazin as opportunists.

“One would think that the circle of German opinion-makers has turned into a cage of complete cowards who complain and chivvy against any deviation from the norms of the cage,” Sloterdijk declares. He goes on to assert that Sarrazin had merely drawn attention to the “undeniable existence of a lack of will to integrate by certain Turkish and Arab milieus in Berlin.”

According to Sloterdijk, even the head of the German Central Bank, Axel Weber, demonstrated that he was not “immune from the plague of opportunism” because Weber made some criticisms of Sarrazin’s remarks after their publication. (In fact, Weber had seen Sarrazin’s text and did nothing to prevent its publication). Sloterdijk concludes that the criticism of Sarrazin’s views by various media commentators shows how “deep we have sunk into the linguistic mire.”

The disingenuous attempt by Sloterdijk to intimate that the debate over the comments made by Sarrazin involves some sort of “linguistic confusion” is absurd. There can be absolutely no confusion over the terms used by Sarrazin.

Anyone familiar with the ideological evolution of Sloterdijk will not be entirely surprised by his comments. Nevertheless, the speed and bluntness with which he has intervened to give his support to Sarrazin are remarkable.

Sloterdijk (62) is currently chancellor of the University of Art and Design in Karlsruhe. He appears frequently on German television, espousing his opinions on a wide range of contemporary ideological and cultural issues.

After completing his university studies, Sloterdijk spent the years between 1978 and 1980 studying under the Indian mystic Bhagwan Shree Rajneesh—a period he has subsequently described as having “irreversible” importance for his later writings. Sloterdijk began publishing a series of essays and philosophical works and first came to wider public attention in 1983, with the publication of his Critique of Cynical Reason (Kritik der zynischen Vernunft).

In this book and subsequent ones, Sloterdijk eclectically draws from the ideas of German thinkers such as Friedrich Nietzsche and Martin Heidegger and from prominent representatives of German critical theory in the twentieth century such as Max Horkheimer and Theodor Adorno.

Echoing Horkheimer and Adorno’s critique of the Enlightenment in their work Dialectic of the Enlightenment, Sloterdijk has sought to bury the Enlightenment, not to praise it. The result is an abstruse, rambling critique of Enlightenment and scientific thought. In common with Heidegger, Sloterdijk implies that Western thought went astray when it embraced the rationalist scepticism of Socrates.

Sloterdijk declares that Enlightenment values in modern times have degenerated and been reduced to “enlightened false consciousness.” “Enlightenment attempts to understand and improve the world have been nullified by the atrocities committed in the twentieth century.” No consistent, materialist analysis of the world and society is possible—all we are left with are shards.

Modern disillusionment in the Enlightenment ideals of rationality, science, equality and justice has grown over into cynicism, he asserts. In the opening chapter of Critique of Cynical Reason, Sloterdijk makes clear that one of the prime candidates for his designation of “enlightened false consciousness” is Marxism.

In line with his rejection of scientific method and historical analysis, Sloterdijk is under no obligation to prove his thesis. He himself says his book should not be taken too seriously.
Adopting the “playful stance” of post-modernist thinkers, he declares his work to be “a labour of entertainment, diversion, amusement: not so much work as relaxation.” The traditional rigours of philosophical thought are dissolved into air by Sloterdijk, who seeks to “reintegrate the truth capacity of literature, satire and art with that of scientific discourse.”

There is not a single original idea to be found in the verbose and self-indulgent arguments that run throughout Critique of Cynical Reason. Not surprisingly, Sloterdijk’s excavation of the Enlightenment concludes that its logical endpoint is the Christian tradition of unhappiness and the nuclear bomb.

Even here, Sloterdijk merely regurgitates the world-weariness and pessimism of one of his mentors, Theodor Adorno, who wrote, “No universal Theory leads from savagery to humanitarianism, but there is one leading from the slingshot to the megaton bomb…”
Purporting to reveal the Enlightenment path, which ends in cynicism, Sloterdijk merely provides a rationale for a cynical outlook.

Sloterdijk’s work, including his swipes at both Marxism and post-1968 “political correctness,” found an appreciative audience in the 1980s amongst a layer of middle-class ex-radicals who had tossed aside their left-wing political and ideological views of the 1960s to concentrate on furthering their own careers and making money.

For some time, Sloterdijk’s own social and political opinions remained buried in the morass of his dense and obtuse texts, but clear signs of a rightward radicalisation of his position emerged in a number of his works written at the cusp of the new century.

In his book Rules for the Human Park (Regeln für den Menschenpark, 1999), Sloterdijk pleaded for an intensified discussion on the implications of genetics and such notions as the regulation of “bio-cultural” reproduction. Sloterdijk’s book caused a controversy for pushing the issue of genetics into the spotlight of public debate for the first time since the crimes committed by the Nationalist Socialists in the name of racial selection.

In Rules for the Human Park, Sloterdijk poses the question whether it is the philosopher’s role to devise “rules for the human park” directed towards the “breeding of elites.” He does not directly answer his own question, but in the book comes down firmly in favour of the Greek philosopher Plato’s vision of a rigidly ordered society based on a dictatorial government drawn from an elite, which exercises absolute control over the population.

In his book Anger and Time (Zorn und Zeit, 2006), Sloterdijk is more explicit in his illiberal views. Sloterdijk declares rage and anger to be the decisive driving forces of human motivation and social action throughout history. He goes on to provide a list of organisations and institutions which, in his opinion, nefariously and illicitly canalise anger. This list of so-called “anger banks” includes revolutionary movements, protest parties, trade unions and religious communities.

At a time when leading politicians, intellectuals and media outlets in Western capitalist countries are warning of a “clash of civilisations” and advocating a new crusade against militant Islamism, Sloterdijk speculates in Anger and Time whether Islamism will take the place of communism in absorbing the “surplus of genocide-willing young men.” He prepares the reader for what he describes as an imminent prospect: “immense conflicts (. . .) which without exception will be instigated by anger collectives and offended civilisations,” and goes on to describe radical Islamism as a “desperate movement of economically superfluous and socially unusable individuals.”

Clearly siding with those seeking to demonise Islamism in the wake of the Iraq war, Sloterdijk is now increasingly turning to Germany itself. In a series of recent comments and interviews, he has castigated the German welfare state system as a form of society, which encourages kleptocracy—theft by the masses.

In the conservative FAZ newspaper in June, Sloterdijk condemned the progressive income tax as “functionally equivalent to socialist expropriation” and referred to a “tendency to reverse exploitation.” The “unproductive,” he claimed, were living at the expense of the “productive,” i.e., top earners and entrepreneurs. He went on to call for the abolition of “obligatory taxes” and for a “revolution of the giving hand,” i.e., a revolution from above aimed at putting an end to the thieving (kleptocratic) tendencies of broad layers of the population.

Sloterdijk’s social Darwinist blathering against the German welfare system, which was developed in the period following the Second World War and has since been significantly undermined by successive German governments, echoes the rants against the poor, sick and disadvantaged by the English bourgeois sociologist Herbert Spencer in the second half of the nineteenth century.

Sloterdijk speaks for a social layer—including an appreciable layer of former middle-class radicals—which fought its way to the top in the 1970s and 1980s. Radicalised to the right by the collapse of the Soviet Union, and in many cases able to make fortunes during the stock market boom at the end of the 1990s, this layer is determined to hang onto its wealth and social privileges at any cost. This process of rightward radicalisation was encouraged by the SPD-Green government of 1998-2005, which opened the sluices for entirely new forms of speculation and wealth for the banks and the rich, while hacking away at the welfare state.

This layer received a shock in the financial crisis of last year, which had major repercussions for their portfolios. Now, however, with the election of the new right-wing coalition in Germany between the conservative union parties and the free market Free Democratic Party, it feels fresh wind in its sails. Sloterdijk is speaking out on their behalf and calling for a revolution from above based on the racist nostrums of a rabble-rouser such as Thilo Sarrazin.

Just over a century ago, the Russian revolutionary Leon Trotsky characterised similar social layers in Germany, who, in the midst of the so-called Golden Age of German imperialism, were avid followers of the philosopher Friedrich Nietzsche.

In his essay on the German philosopher, Trotsky notes that Nietzsche is “the ideologist of a group living as predators at the expense of society but under happier conditions than the poor lumpen-proletariat: the parasite-proletariat of a superior calibre… what ties together all the members of this ill-sorted estate of bourgeois knighthood is… plunder on an immense scale of social wealth without any (we are anxious to underline this) systematic participation in the organised process of production and distribution.”

Sloterdijk is now openly offering his services as spokesman for these modern-day parasites of “offended civilisation” and appealing to the most right-wing and fascistic political forces for a mobilisation aimed at suppressing the working population and the struggle for socialism in the forthcoming “immense conflicts."
*
http://www.wsws.org/articles/2009/oct2009/slot-o26.shtml
*
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=slavoj+zizek
*
http://woldhek.nl/image/show/618-peter-sloterdijk-1
http://www.psp-tao.de/interview
http://www.ict.mic.ul.ie/websites/2002/Aisling_OMahony/The%20symbols%20of%20Hinduism.htm

November 14, 2009

'Vastakkainasettelun aika on ohi'

Kuva: Libertaristis-rasistisen uuskielen alkeita oppimassa
*
Otsikkoni uusliberalistinen - aiemmin Sauli Niinistön presidenttikampanjassaan käyttämä doublespeak-slogan tulee koodattua auki ja siten ymmärrettäväksi seuraavien neljän kohdan kautta:

1. Tottele ja rakasta auktoriteettiasi. 2. Olet oman onnesi seppä; onnistumisellasi tai epäonnistumisellasi ei ole rakenteellisia syitä. 3. Muista velvollisuutesi: olet aina alamainen. 4. Ole "solidaarinen": suojele samanlaista, epäile lähimmäistä, tuhoa erilainen.
*
Nämä ovat Jussi Vähämäen määrittelemät oikeistolaisen yhteisöpuheen ”katekismuksen” neljä käskyä: Vähämäki, Jussi (2008). Yhteistyöstä työyhteisöksi. Tiedepolitiikka 4/2008.
*
Sitaatti löytyy artikkelin Vertaistaloutta rakentamaan - lähtökohtia commons-perustaiseen yhteiskuntaan viitteistä.
*

November 12, 2009

Zizek: äänekäs sivullinen, jonka tärkein positiivinen ohjelma on vastarinta

Kuka on tämä keski-ikäinen, nuoren Hegelin ja Karl Marxin näköinen mies?
*
anonymous kysyi päreessäni Adorno, Zizek ja Minotauroksen labyrintin arvoitus epämääräisesti:
*
'uskotko manipulaatioon' ja http://www.nytimes.com/2009/11/09/opinion/09zizek.html?pagewanted=2&_r=3 - - ei mit''n uutta, ei todella'
*
Miten manipulaatioon on ylipäätään mahdollista uskoa? - - Onko tuo kysymys vitsi, paradoksi vai kumpiakin - zizek'läisessä hengessä?
*
Minun mielestäni on joka tapauksessa erinomainen asia, että Zizek pitää ääntä näistä fantasia/ideologia/politiikka/vasemmisto-asioista. - - Sitäpaitsi jo kritiikki itsessään sisältää oman oikeutuksensa, kunhan se on sekä asiallisesti että retorisesti hyvin perusteltua.

Tästä kritiikin ikäänkuin valmiiksi annetusta oikeutuksesta (jota ei pidä yksinkertaistaa liikaa kuten myöhemmin käy ilmi) huolimatta kukaan muu kuin Zizek ei ole viime aikoina kritikoinut ja analysoinut kapitalismia samassa laajuudessa ja samalla persoonallisella inspiraatiolla sekä perusteellisuudella kuin hän.

Me tavalliset pulliaiset emme ole hänen lukeneisuutensa, oppeisuutensa, luovuutensa ja mediarohkeutensa rinnalla kuin pelkkiä imitaattoreita ja/tai suunsoittajia - - jos kohta myönnettäköön (em. linkki), että myös Zizek on omassa ajattelussaan 'ei-välttämättä-aina-ihan-niin-kovin-omaperäinen-kompilaattori', mutta silti aivan eri tasolla kuin suurin osa tavanomaisesta ideologiakritiikistä ja etenkin Blogistanin monista pikku teknokraatti-besserwissereistä, jotka ovat muka löytäneet funktion, joka ratkaisee kaikkeen kommunikatiiviseenkin toimintaan sisältyvät hankaluudet.

Sinänsä arvostettava, perusteellinen ja oikeaankin osuva visionääri Manuel Castells on myös hän lopulta systeemin käsikassara kuten yksi monista apinoistaan: Pekka Himanen tai joku Esa 'Nokia-pop' Saarinen. - - Nämä tyypit ovat nimittäin myyneet itsensä kapitalistisen järjestelmän suomien media- sekä palkkioetujen seireeneille ja muuttuneet siten epäillyttäviksi eli jääveiksi projektiensa vilipttömyyden suhteen.

Zizek sen sijaan on säilyttänyt hämmästyttävästä mediahuomiostaan huolimatta kompromissittoman kriittisyytensä ja sivullisen roolinsa. Hän on, kuten olivat myös Schopenhauer, Marx ja Nietzsche, aito maverick - piirre, josta ehdottomimmat filosofiset vaikuttajat yleensä tunnistaa.

Zizek ei nuoleskele rahaa eikä juokse huippuvirkatarjousten perässä (joita kyllä löytyisi) vaan keskittyy omaan projektiinsa.

On aina helppo arvostella, jos luulee, että koska omaa mielipidettä pidetään oikeutettuna ja jopa toivottuna, ja että se siten myös (muka) sisältää varteenotettavaa tietoa - ei pelkästään kyselyyn annetun kyllä tai ei-vastauksen. - - Mutta tällainen luulo on etenkin mediademokratian luoma harhakuva todellisesta tasa-arvosta ja todellisesta edistyksestä.

Luullaan siis, että kenen tahansa mielipide voi olla yhtä painava kuin sen, joka ihan oikeasti ymmärtää asioista jotain varsinkin, jos hänellä on arvovaltaa ja etenkin oikeaa valtaa = rahaa ja/tai maan hallitus ja armeija takanaan.

Lue siis Platonin valtio, niin löydät tehokkaan systeemin, jonka avulla kyettäisiin puuttumaan esim. myös ympäristötuhoihin. - - Siinä valtiossa ihmisille on osoitettu heidän paikkansa, jonka rajoissa liikkuminen takaa yhteisön kiinteyden ja perustellut/pitävät/asiantuntevat päätökset eikä salli mitään julkimosirkusta parlamenttiin! - olkoon, että homma toki kärjistetymmillään haiskahtaa totalitarismilta.

(Karl Popper sai 1945 vaikean "'hengen ahdistuskohtauksen'" Platonin 'kommunistisesta' Valtiosta: lue Avoin yhteiskunta ja sen viholliset. - - Mutta kuten myöhempien tutkijoitten taholta on todistettu, Popper tulkitsee Platonia kuin piru Raamattua ja on lukenut, ymmärtämisestä puhumattakaan Hegelin - toisen (muka) totalitaristin - kirjoituksia luvattoman huonosti).

Mutta jopa maltillinen ja avoimesti perusteltu/määritelty yksilön vapauksien rajoittaminen on vähäinen hinta oikeasta poliittis-yhteiskunnallis-ekologisesta kurssista, jota sen sijaan sinne tänne poukkoileva, muka demokraattinen uskomus-hömppä-kapitalismi ei pysty kulkemaan.

Kapitalismilta kyllä löytyisi kaikki välineet, valmiudet ja rahaa maltillisempaan ekspansiivisuuteen, jos ahneuden määrälle kyettäisiin asettamaan raja, mutta koska silloin romutettaisiin markkinatalouden pyhiä perusteita (laissez-faire, jatkuvan kasvun myytti), niin antaa vain sademetsien tuhoutua vapaan kilpailun nimissä.

Ja kun uskotaan illusorisesti, että kapitalismin näkymätön käsi lopulta pelastaa romahdukselta (jota se nostaessaan eräitten ryhmien elintasoa itse eskaloi), ja että liberaalin demokratian mielipiteen vapaus on todellista tasa-arvoa, niin eipä meitä enää 'mietinnän kalvas karva sairaaks muuta' - kuten vielä Hamletille kävi.

Itse asiassa geeni tuhoutuu lopulta juuri omaa koodiaan toteuttaessaan, koska geeni lisääntyy aina yhä niin kauan, kunnes sen kantaja kuolee sukupuuttoon olosuhteitten pakosta eli niiden aiheuttaman ylittämättömän esteen vuoksi, joihin se ei enää ehdi sopeudu - kuten kävi dinosauruksille. (Tämän jälkeen geeni jatkaa toisessa oliossa samaa megalomaanista pakkotoimintaansa.)

Näin käy myös ihmiselle, koska tekniikan mahdollistama erikoistuminen tuhoaa hänen geneettisen muuntumiskykynsä poistaessaan mutaatioriskit, jotka ovat muuntautumisen, kehittymisen ja siten myös sopeutumisen ehto.

Tätä muuntumista ei kyetä etukäteen ennakoimaan kuin hyvin lyhyellä aikavälillä. Lopputulos saattaa kuitenkin olla olio, johon eivät virukset enää pysty tarttumaan, mutta joka ei näin ollen pysty myöskään enää muuttumaan kuin yhä enemmän tietokoneen kaltaiseksi simulaattoriksi.

Geenin tuhoutumisen kaava sisältyy itse asiassa jo moderniin, ei-teleologiseen (anti-aristoteeliseen) liikkeen määritelmään Galileolla, ja jota Hobbes sovelsi ihmisluontoon.

Ja mikä pöyristyttävintä - eräissä libertaristisissa teknokraattipiireissä (esim. Björn Wahlroos ja kump.) on täysin legitimoiduksi luokiteltua päättelyä, että koska ne, jotka luultavasti hyötyvät sademetsien tuhoista eniten ja kärsivät niistä vähiten eivätkä elä enää 100:n vuoden päästä, on täysin oikeutettua, ilman mitään omantunnon ongelmia, siirtää vastuu esim. sademetsien hakkuista tulevaisuuteen (jälleen mm. kaiken 'hyväksi' järjestävän näkymättömän käden hoidettavaksi).

Mutta jos tällainen ajattelu täyttää alkeellisemmankaan etiikan perusvaatimukset, niin silloin minä en ole koskaan ymmärtänyt etiikasta yhtään mitään - enkä tule ymmärtämään. - - Itse asiassa silloin mitään etiikkaa ei ole (ainakaan minulle) olemassakaan, on vain preferenssejä ja sopimuksia, joista ei lopulta tarvitse pitää kiinni (vastuu voidaan viime kädessä sysätä yksipuolisesti kansalle) - - varsinkaan, jos esim. vakuutusyhtiöit sopimustekstiensä 'kryptisine' ehtoineen ja pankit ylikuumenneine luototuskampanjoineen vähän ennen kuplan puhkeamista eli likviditeetin lamautumista eivät enää hyödy sopimuksistaan.

Kapitalismi (loputtoman, pakonomaisen riskinoton eskaloima oikeutettu riisto) pysyy kasassa lakien ja oikeusjärjestelmän varassa. Ja mikäli asianajaille on varaa maksaa mielettömiä summia, ei ole huolta huomisesta. Saat valehdella mielin määrin, koska pääset pälkähästä mahdollisimman lievin rangaistuksin. - - Vain huono onni eli ikävä sattuma, voi silloin olla ainoa vihollisesi - ei suinkaan oikeudenmukaisuuden vaatimus.
*
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=zizek
http://thephoenix.com/Boston/Arts/66267-IN-DEFENSE-OF-LOST-CAUSES-SLAVOJ-ŽIŽEK/?rel=inf

November 11, 2009

Äärettömien avaruuksien hiljaisuuksissa kaikuu tyhjyyttään oman sieluni hiljaisuus

Albert Camus kirjoitti 'Kapinoivassa ihmisessä': Kumpi, aurinko vai maa kiertää toistensa ympäri on loppujen lopuksi yhdentekevää. Se on suoraan sanoen mitätön kysymys. Sitä vastoin olen nähnyt, kun monet ihmiset ovat kuolleet sen takia, ettei elämä ole ollut heidän mielestään elämisen arvoinen.

Myös matemaatikko ja tiedemies Blaise Pascalia vaivasi kysymys: 'mitä oleminen tarkoittaa?' Hänelle ei Galileon ja Kopernikuksen kosmologia kuitenkaan ollut yhdentekevää - vaan ikäänkuin paljon paljon pahempaa: se oli avannut spekulatiivisen tyhjiön ei pelkästään avaruuteen vaan myös inhimilliseen ajatteluun. 'Noiden äärettömien avaruuksien hiljaisuus kammottaa minua'.

Se, mikä kammottaa Pascalia, on hänen ajattelunsa 'iankaikkinen hiljaisuus' (jota myös Camus käyttää eräänä esimerkkinään: 'minä kysyin, mutta taivas oli hiljaa') - hiljaisuus, joka ei sulje sisäänsä mitään. Pascal oli todistanut tieteellisesti tyhjiön olemassaolon ja löysi nyt sisältään 'todisteen tyhjyydestä'.

Pascal oli ensimmäinen eksistentialisti, joka löysi ihmisestä 'Jumalan mentävän reiän'. Hän aavisti, että uskonkriisi olisi nyt pysyvä olotila. - - Perustelut uskonnolliselle kokemukselle murenevat. Jäljelle jää fideistinen vakaumus, mikä tarkoittaa, että uskominen uskoon itseensä on ainoa pohja uskolle.

Mutta jos Tertullianus toteamuksessaan 'uskon, koska se on mahdotonta' ei vielä pitänyt nimenomaan uskoa mahdottomana vaan sitä, mitä pitäisi uskoa tapahtuneeksi (ylösnousemus jne.) , johon hän kuitenkin uskoi juuri tuon mahdottomuuden vuoksi (quia absurdum est), ja vaikka Pascalilla uskon piti täyttää mystisessä elämyksessä - jonka hän itse myös koki - Jumalan mentävä aukko (tyhjyys) sielussa, niin Kierkegaard meni vielä pitemmälle kyseenalaistaen rationaalisesti itse uskon lopullisesti - mutta ei ateistina vaan yhä 'uskovana' - ja määritteli sen uudestaan absurdin ja hypyn (eräänlainen älyn uhraus viimeisen varmuuden saavuttamiseksi) käsitteillä, joissa järki kohtaa uskossa täysin uuden ja ennen kuulemattoman.

Absurdista tulee tavallisesti mieleen mielettömyys. Kierkegaardille sanalla on kuitenkin erillinen merkitys, joka viittaa alkuperäiseen latinankieliseen sanaan: (ab)surdus: kuuro, mykkä, hiljainen, merkityksessä 'se, josta ei ole kuultu'.

Kun Kierkegaard sanoo meidän eksistoivan 'absurdin vallassa', hän tarkoittaa 'sen vallassa, josta ei ole kuultu'. Hän tarkoittaa hiljaisuutta, joka syntyy tajutessamme sen musertavan tosiseikan, että meidät on heitetty maailmaan. Tässä merkityksessä absurdi on kutsu, maailman meissä herättämä vaatimus löytää vastaus.

Heideggerin ajattelu modifioituu tässä Kierkegaardilta ja on linjassa kutsun kanssa, kun hän yrittää määritellä Das Manista vapautunutta ja riippumatonta, varsinaista olemista.

Ehdoton varmuus ei koskaan ole mahdollista. Jos ihmisen usko on aitoa, ei siis teeskenneltyä huonoa uskoa, se tekee ihmisen olemassaolosta väistämättä vaikeaa. Kierkegaard sanoo: Äärettömän suhteen vain yksi petos on mahdollinen, nimittäin itsepetos. Mitä hän tarkoittaa äärettömällä? Tarkoittaako hän 'varmuuden rajaa', joka kidutti Pascalia? - - myöhemmin myös Wittgensteinia tämän viimeisissä, Varmuudesta-muistiinpanoissaan.

Esimerkkinä käsittämättömän varmuuden (itsepetoksen?) ongelmasta äärettömän edessä Kierkegaard käyttää kuuluisaa kertomusta Aabrahamista ja Iisakista. Siinä enkeli välittää Aabrahamille viime hetkellä Jumalan uuden käskyn, jossa hän aiemman käskynsä kumoten kieltää/estää Aabrahamia uhraamasta poikaansa uskonsa todistamiseksi (kuten ensin oli vaatinut).

Jäljelle jää elossa olevan Iisakin lisäksi yhä silti usko. Pelkkä käsittämätön usko, jonka erottaminen itsepetoksesta tosin on mahdotonta, mutta joka absurdiudessaankin lienee ihmisen ainoa varmuus olemassaolonsa tarkoituksen suhteen.
*
Siteerattu ja lisäyksin muokattu Richard Appignanesin kirjasta 'Mihin uskovat eksistentialistit' (2006/2008)
*
http://www.waterfront.co.uk/news/archivedetails.aspx?id=1123

November 10, 2009

Adorno, Zizek ja Minotauroksen labyrintin arvoitus






Etsi kuvista a) Minotauros, b) Adorno, c) Zizek

Kirjoitettu kommentiksi Timo:lle edellisessä päreessäni Opi elämään huuliherpeksesi kanssa.
(Kielimafia tarkisteli - klo: 23.05)
*
Kiitos Timo linkistä. Olen odottanut tuon Adornon kirjan käännöstä, mutta ei kuulu ei näy - - joten tilasin sen nyt viimeinkin amazon uk:lta. - - £3,17 ei ole kallis hinta, vaikka postikulut tekevät saman verran tai enemmänkin.

By the way - tsekkasin myös kirjan The Culture Industry (Routledge Classics) by Theodor W Adorno and J. M. Bernstein (Paperback - 17 May 2001) sisällysluetteloa ja ellen olisi etukäteen tiennyt, olisin saattanut pitää ko. kirjaa koosteena Zizekin teksteistä ;].
http://www.amazon.co.uk/gp/reader/0415253802/ref=sib_rdr_toc?ie=UTF8&p=S006&j=0#reader-page

Zizek tosin pystyy 'lacanisoidusta' Freudista käsin analysoimaan Adornoa - jos ei syvemmin niin sanokaamme johdonmukaisemmin (ellemme sitten hyväksy täysin Adornon pessimismiä) sitä, miksi pop ja rock edustavat nykyään myös 'kapitalistisen työväenluokan' (fantasioitua) vapauden ääntä.

Marxilaisittain oletettua 'väärää tietoisuutta' ei nimittäin ole/ollut olemassa kuin protokolla-propagandana.

On 'vain' fantasioita, joissa erilaiset - usein vastakkaiset ja itsensä sisäisesti kumoavat uskomukset kietoutuvat yhteen tieteellis-poliittis-kulttuurisiksi 'faktoiksi' ja tällaisina fantasioituina 'faktoina' loputtomaksi solmuksi jopa niin tiukasti, että tuon solmun avaava koodi on hävinnyt jonnekin solmun sisään (vrt. antiikin myytti Minotauroksesta, Ariadnen langasta ja Theseuksesta).

http://fi.wikipedia.org/wiki/Minotauros

Onko Zizek meidän aikamme Theseus? Hitto - tätä pitäisi jonkun häneltä kysyä - yhtä aikaa sekä huumorin pilke silmäkulmassa että vakavasti.

Monitulkintaisuudestaan huolimatta tai ehkä juuri sen takia esim. Nietzsche piti Minotauroksesta, Ariadnesta ja Theseuksesta kertovaa labyrintti-myyttiä yhtenä kaikkein syvällisimmistä tarinoista, joissa 'luonnollinen' yhtyy metaforiseen (kuten kaikki inhimillisessä tietoisuudessa), ja joka siten voi auttaa meitä inhimillisen ja kulttuurisen tietoisuuden kehityksemme oivaltamisessa ja 'purkamisessa'.
*
Ensin pitäisi luultavasti hahmottaa, mikä on se meidän aikamme Minotauros, jonka kynsistä Totuus (Ariadne?) halutaan pelastaa? - - Ja mitä totuus meille 'enää' merkitsee tai ylipäätään voi merkitä - - tilanteessa, jossa saamme äärimmäiset vastaukset joko manipuloitavissa olevilta geeneiltä sekä uskomuksenvaraisista allegorioista ja metaforista (molemmat selitysmallit - kuten manipuloida-verbistä jo voimme päätellä - ovat kietoutuneet toisiinsa)?

Jos kerran geenejä voidaan poistaa, lisätä tai jalostaa, niin kuka päättää sen, kenen preferointeja eli fantasioita ja siten metaforia meidän tulee uskoa? Keiden geenimanipulaattoreitten (suurkarjankasvattajien) talliin me lopulta hakeudumme tai ajaudumme?

Geenit eivät nimittäin ole tippaakaan helpottaneet eettisiä valintojamme - päinvastoin, koska yhä tieteellisemmiksi ja siten auktoriteettia omaavammiksi naamioituneilla tutkimuksilla kyetään manipuloimaan yhä suurempaa joukkoa ihmisiä - ilman, että he pystyvät ymmärtämään, kenen etua preferoinnit/fantasiat kulloinkin palvelevat.

Sikainfluessa-rokote-kampanja on tästä hyvä esimerkkki, koska rokotteiden terveydelliset vaikutukset ovat epäselviä. Toisin sanoen rokotteiden lääketieteellisten haittojen ja hyötyjen puolueeton arviointimahdollisuus on häivytetty terveyspoliittisella propagandalla, joka paljastuu jääviksi jouduttuaan jo aikaa sitten turvautumaan suurbisneksen eli lääketehtaitten rahalliseen tukeen. - - Seurauksena on väistämätön lojaliteettikriisi, koska kahta herraa (kansaa ja suurbisnestä) ei voi palvella eettisesti samalta pohjalta - ei ellei laki anna myöten. (Ja sehän antaa...)

Mutta onko itse lainkäyttökin viime kädessä jääviä, koska se kulkee suuren rahan perässä kuin pässi narussa. Tuo naru on toki joustava, jotta oikeuslaitokset säilyttäisivät itsenäisyyden, vapauden ja puolueettomuuden illuusion, mutta se joustaa vain tiettyyn rajaan asti - rajaan, jonka viivan piirtää aina raha. - - Tapaus Mauno Saari ja Paavo Haavikko viestii meille osaltaan myös jotain tällaisen lainkäytön korruptoituneisuudesta.

Voidaan jopa väittää, että itäblokin murtuminen johtui rahasta. Tosin tässä tapauksessa oletettiin, että raha takaisi juuri sen vapauden ja hyvinvoinnin toteutumisen, minkä kommunistisen tehottomuuden, sensuurin ja kulissitehtailun jähmettämä kulttuuri oli estänyt. - - Kyseinen projekti on sittemmin toteutunutkin - tietysti kapitalismin ehdoilla.

Herää kysymys, kenen etua tässä viime kädessä ajetaan. Vastaus: kaikkien, vaikka kukaan ei koskaan kerro mitä 'kaikilla' tarkoitetaan, koska olemme koko ajan ovelasti indoktrinoitujen uskomusten varassa - jopa niin ovelien, että niihin uskoo myös Suomen tyylikkäin ja fiksuin nainen: optimisti-Anne (Brunila).

Mitä eivät suurbisnes ja poliitikot valehtelisikaan saadakseen miljardikaupat pyörimään? - - Eihän sotakaan yhtä miestä kaipaa - ei edes uhrina.

Mutta miksi valittaisin, koska syy palautuu aina itseeni: minultahan puuttuu yksi ja sen mukana kaikki, mitä kapitalismiin tarvitaan: uskallus (tosin myös mahdollisuus - lukuunottamatta lottoamista, jota en sitäkään harrasta, laiskuri kun olen!) ottaa taloudellisia riskejä - loputtomiin!
*
Palatakseni alkuun: Adornoa ja kriittistä teoriaa (taustalla Hegel, Marx, Freud ja Nietzsche) voinee perustellusti pitää eräänä Zizekin ajattelun filosofisena alku- ja peruslähtökohtana.

'Vanhassa' Jugoslaviassa - maltillisemman poliittisen sensuurin ('suojasää') aikana - vaikutti aikoinaan filosofiryhmä Praxis (n. 1964-74), joka käsitteli juuri kriittisen teorian lähtökohdista muun muassa vallitsevaa kommunistista marxismia ja Heideggeria.

Silti kyseessä ei ollut varsinaisesti ideologia-kriittinen oppositioliike (sellaista ei olisi sallittu), mutta yllättävän vapaa (ja 'liiankin' suosittu) joka tapauksessa.

Zizekin ajattelu on suurelta osin lähtenyt etenemään sekä käytännössä että henkisesti tästä liikkeestä laajentuen sitten ehkä merkittävimmäksi ideologia- ja kulttuurikritiikiksi, mitä viimeisten 20:n vuoden aikana on maailmassa esitetty.
*

November 8, 2009

Opi elämään huuliherpeksesi kanssa, vaikka vihaisit sitä kuin preferenssi-utilitarismia tai ontologista reduktionismia

Tämän hiirenloukun juusto-syötti vaikutti minuun kohtalokkaalla tavalla.
*
(Kielimafian editointeja 9.11.)

Kirjoitettu Sediksen Hiirenloukku-kuvapäreen syötiksi ja houkuttimeksi asetetun juusto-hallusinogeenin vaikutuksen alaisena.

I
Onpa upea ilmoitus Mousetrapin esityksestä, joka on meneillään jo 57:ttä vuotta kyseisellä näyttämöllä - näin ymmärsin. - - Näytelmä kuuluu Agatha Christien tuotannon suosituimpiin.

Hiukan ihmettelen Agathan suosiota. En ole lukenut kuin murto-osan hänen kirjoistaan mutta ihan tarpeeksi arvatakseni, että esim. neiti Marple on englantilaisen sinkku-bi-sex-vanhapiian potretti eli hetero-Agathan fiktiivinen omakuva fantasioiden tasolla (hehheh - uskokoon tämän ken haluaa).

Marple on naispuolinen Hercule Poirot: tylsä eli näennäisen hauska luonne, näppärä loogikko mutta surkea psykologi ja vielä kerran: helvetin ikävystyttävä - ellei sitten ryhdy tutkimaan häntä tieteellisesti, mikä tietysti sopii brittiläiseen eetokseen erinomaisesti.

Brittiläiset nimittäin pitävät siitä, että heitä tutkitaan tieteellisesti, koska brittien mukaan tieteessä yhdistyvät sekä moraali että hyöty (= utilitarismi - - 'That nation of shopkeepers, you know').

Herkules Puaröö puolestaan on ranskalaisia apinoivan, belgialaisen sinkku-piilo-bi-sex-vanhanpojan peribrittiläistetty karikatyyri: miespuolinen neiti Marple.- - Jessös miten ihanasti lespaava transvestiitti!

II
Onkin tavallaan käsittämätöntä, että juuri Shakespeare sattui syntymään Englannissa. - - Se lienee kohtalon ivaa, sillä Shakespeare on groteskiuteen asti rehellinen, kun taas englantilaiset kirjoitti(a)vat sekä ennen Shakespearea että hänen jälkeensä lähinnä lipeviä ja stereotyyppis-rasistisia moraliteetteja.

En tietenkään kiellä, etteikö Elisabethin (hallitsijana 1558-1603) ja siten myös Shakespearen Englanti ollut melko levotonta ja jopa barbaarista aikaa verrattuna Viktorian Englantiin 300 vuotta myöhemmin.
*
Tosin koko Eurooppa - ei ainoastaan Englanti - ajatui uskonpuhdistuksen aikana ja sen jälkeen jatkuvaan kriisiin 1600-luvulla (30- vuotinen sota), joskin protestantismi - rehellisen kyynisesti tarkastellen - oli suurelta osin pelkkä ideologinen savuverho sille, että maallinen hallitsija pyrki ottamaan kirkon johtajuuden - lopulta myös Englannissa.

Ranskan ja etenkin Englannin hallitsijat olivat tietysti jo kauan ennen reformaatiota havitelleet saavuttavansa yliotteen Paavista ja siten myös kirkkonsa poliittisen hallinnan, mutta erillinen, hieman eristäytynyt ja myöhemmin ajoittain pakkokeinoinkin eristetty saarivaltio Englanti halusi maalleen autonomiaa vähän kaikissa asioissa suhteessa manner-Eurooppaan ja sen institutionaalisiin käytäntöihin (ääriesimerkkinä Henrik VIII, joka halusi Paavin sijasta päättää itse eroaako, meneekö naimisiin ja kuinka monen naisen kanssa).

Lutherilla perimmäisen vallanjaon hegemonia-ongelman kuitenkin poisti kahden regimentin oppi, jossa maallisen ja hengellisen regimentin hallinnointialueet erotettiin legitimaatioperustaltaan autonomisiksi.

Englanti onnistui sekin irtautumaan Paavista alistaen - erotuksena vuoteen 1866/1870 asti pirstaleisten ruhtinaskuntien Saksaan - kirkon lopulta parlamentin poliittisille päätöksille. - - Saksassa protestanttinen kirkko hajaantui tai ironisesti sanottuna reformoitui yhä lahkolaisemmiksi hihhuliporukoiksi. Poliittinen hallinto sen sijaan nationalisoitui etenkin Bismarckin vaikutuksesta ikäänkuin maallisen Vatikaanin kaltaiseksi valtakeskittymäksi.

Ranskassa käytiin monia sisällissotia hugenottiprotestanttien (ranskalaisten kalvinistien) uskonnonvapaudesta (hugenotteihin kohdistuviin verilöylyihin asti). - - Kuningas Henrik IV teki melkoisen kameleonttitempun diplomaattisesti ja antoi hugenoteille uskonnonvapauden Nantesin ediktissä 1598, vaikka itse kääntyikin - tosin vain muodollisesti - katolisuuteen. - Katolinen fanaatikko murhasi (kuinkas muuten) kiitetyn ja sovintoa omalla esimerkillään hakevan, aikakauteensa nähden suvaitsevan hallitsijan 1610.

Yksinvaltias, Aurinkokuningas Ludwig XIV kumosi näiden ahkerien, aikaansaavien ja yhteiskunnan tärkeissä asemissa vaikuttaneitten hugenotti-protestanttien uskonnonvapauden 1685, mikä kielto kumottiin täydellisesti vasta Ranskan vallankumouksen aikana yli sata vuotta myöhemmin.

Katolisen Ranskan vainoja paetessaan hugenotit emigroituivat vuosisatojen ajan ympäri Eurooppaa ja lähes koko maailmaa - myös Suomeen (esimerkiksi van 'hugenotti' Vaarinkin suku). - - Väitetään, että 1600-/1700-luvun vaihteen Ranska ei vuosikausiin elpynyt hugenottien maastamuuttoon sisältyneestä aivoviennistä, jota on verrattu USA:n Saksan juutalaisilta saamaan brain drainiin antisemitistisen natsihallinnon aikana.

Katolinen vastauskonpuhdistus Trentossa 1545-60 ymmärsi, että maallinen valta ja maallikkoliikkeet Fransiscuksesta ja fransiskaaneista, 1200-luvulta alkaen, toimivat poliittisesti linjassa luterilaisen pelastusopin kanssa, joka korosti yksilöä uskon keskipiteessä, vaikka samalla totaalisti mitätöikin yksilön tahdon pelastuksen suhteen - ei kuitenkaan Paavin auktoriteetin takia. - - Jo 1534 Loyola ystävineen oli luonut sotilaallisen 'vastavallankumousjärjestön' eli jesuiittaveljestön puolustamaan Paavin hegemoniaa.

III
Tuo merkillinen oppi (luterilaisuus) omaksui fransiskaanien kehittämästä nominalismista voluntarismin, mutta halusi yhä silti säilyttää Jumalan kaikkivaltiuden tavalla, joka tuhosi ko. yksilö-voluntarismin pätevyyden, koska se olisi johtanut pelagiolaisuuteen tai augustinolaisen predestinaatio-käsityksen hyväksymiseen (kumpikin äärimmillään mielipuolisia valintoja kristillisen soteriologian ja siten myös etiikan kannalta!).

Lopputuloksena oli perimmältään ateistis-nihilistinen oppi - olkoonkin, että se saattaa sopivin varauksin kuvata maailmassaolemisemme psykologis-intellektuaalista situaatiota ja positiota erittäin osuvasti.

Sillä - - ihmiskunnan kulttuurinen ja aatteellinen historia on juuri nihilismin eli arvojen pluralisoitumisen, individualistumisen, relativoitumisen ja rationaalisen oikeutuksensa menettäneitten ja sillä tavoin mystifioituneitten eettisten vakaumusten - sanalla sanoen: ajattelun ontologian heikentymisen ja jopa sen aksiologisen tuhoutumisen - historiaa, kirjoitti Nietzsche.

Luterilaisuus tuhosi sakramentaalisen, kristillisen kirkon eli kaiken muun paitsi uskon, armon ja kirjoitukset eli Raamatun kirjaimellisen 'ulkoluvun'/rr. - - Totuus kuitenkin on, että luterilaisuus tuhosi myös em. vanhurskauttamisopin perustan, koska se riisti ihmisiltä järkeä ja psyykkistä tasapainoa edellyttävät mahdollisuudet, joiden varassa usko ja armo olisivat heidän elämässään voineet, institutionaalisten eli sakramentaalis-fantasianomaisten käytänteiden puitteissa, toteutua.

Mutta kas - Englannissapa hyväksyttiin konsensuksen ja kaupanteon hengessä tietysti molemmat, toisensa kumoavat ääripäät - niin tahdon vapaus kuin ennaltamäärätyminenkin. - - Tästä sekasotkusta sitten syntyi anglikaaninen evankelismi, joka on näin ollen (jälleen) pikemminkin utilitarismia apinoivaa opportunimismia kuin teoreettisesti kirkasta ajattelua.

IV
Lukekaa Alasdair McIntyren Hyveen jälkeen, niin tajuatte, miksi Mooren intuitionismi ja sen suora johdannainen: emotivismi, julistaessaan itsensä objektiivisiksi ja universaaleiksi moraaliperiaatteiksi, ei ainoastaan esimerkeiksi siitä, miten moraalista kieltä käytetään vaan myös itse moraalisten arvostelmien ilmaisuiksi, valehtelivat itselleen ja muille päin naamaa.

Mutta mikäs oli valehdellessa, kun ei ymmärretty, tiedostettu ja tunnustettu, että intuitionismi sekä emotivismi heijastelivat englantilaiseen utilitarismiin sisältyvää kvantitatiivista preferenssi-ideologiaa - siis ikiaikaista kaupankäynnin eetosta.

Näin ollen huudahdus 'Ihana auto!' ilmaisee paitsi ei-moraalisen arvotuksen, joka on ilmaisultaan samaa muotoa kuin kaikki moraalisten ilmaisujen käyttö, se myös samalla (muka) on universaalinen moraalinen arvostelma, joka mm. implikoi käskyn/kehotuksen: 'osta siis sinäkin samanlainen'.

Mutta tuo objektiivisuus ja universaalisuus ei löydy itse intuitiivis-emotiivisen ilmaisun moraalisesta käytöstä, joka on samalla - jälleen muka (?!) objektiivinen moraalinen arvostelma vaan siitä, että sen taustalla vaikuttavat pyyteet kiinnittyvät paitsi yliopistojen sisällä käytyyn akateemiseen keskusteluprosessiin, myös laajempaan aate- ja sosiaalihistorialliseen kontekstiin, josta intuitionismin ja emotivismin kannattajat väittivät pokkana olevansa vapaita - - kuin yhtä lailla loogisista empiristeistä moraalin suhteen 'autistisimmat ja hedelmättömimmät' - Ludwig Wittgenstein ja häntä väärinkäsittäen apinoiva Rudolf Carnap väittivät olevansa.

Wittgenstein sentään oivalsi etiikan, estetiikan ja uskonnon ongelmien ymmärtämisen voivan olla mahdollista mutta täysin eri lähtökohdista kuin, mitä Carnapin fakki-idioottinen 'filosofia on tieteen kielen looginen syntaksi'-slogan edellytti ja mihin se antoi mahdollisuuden.

Nyky-Suomessa emotivistien ja Carnapin kanssa yhtä hedelmättömän kannan uskontoon on äskettäin esitänyt fyysikko Kari Enqvist. Hänen mukaansa uskonto on rupi - herpes-rupi, joka kasvaa ikävä kyllä sinne tänne huuliamme.

Ennenkuin käsittelen tarkemmin Enqvistin provosoivasti yksipuolista mutta huom! - erinomaisen johdomukaista ja harkittua määritelmää: uskonto alempien organismien sairaalloisesta atrofiasta kasvaneena rupena, totean vain, että reduktionistina Enqvist joutuu käyttämään 'rupeaan' semanttisesti vain ja yksinomaan rupena, koska reduktionisteille fysikaalis-biologisen ja mentaalis-kulttuurisen välinen vuorovaikutus toimii aina vastavuoroisesti ja yhden kielellisen vokabulaarin puitteissa (aivan kuten Carnapilla.) - - Fysikaalinen ja mentaalinen ovat siten sekä periaatteessa että ongelmattomasti palautettavissa toisiinsa.

Toistan: saamme vielä tulevaisuudessa hymähdellä Enqvistin kustannuksella (se kai osittain on hänen ovela tarkoituksensakin), mutta emme siis siksi, että hän reduktionistina olisi väärässä rupi=uskonto=rupi kehän suhteen vaan siksi, että tämän verran reduktionisti voi avartaa meitä yrittäessämme ymmärtää uskontojen mentaalis-psyykkis-kulttuurista luonnetta.

Toivon, että Enqvist pysyy tiukkana eikä luovu tuosta herpes=uskonto samaistuksestaan, sillä jos hän vähänkään lipsahtaa käyttämään sitä metaforana, hänen johdonmukaisuutensa on iäksi mennyttä, koska kyseessä olisi tällöin pahimman luokan kategoriavirhe, mitä hän ontologisena reduktionistina fysikaalisen suhteen tulisi tietoisuuden ja kulttuuri-ilmiöiden suhteen tekemään.

Edelleen toistoa: silmänkääntötemppu eli tässä: ontologisen reduktionistin turvautuminen käyttämään esim. herpes-käsittettään metaforisena abstraktiona on metafyysinen eli ontologisen tason muutos/siirto, koska temppu ei siis seuraa materialistisesta perustastaan vaan kielenkäytössä tapahtuu kategoriseen virheeseen rinnastettava hyppäys, jota teoreettiset sitoumukset eivät missään tapauksessa voi uskottavuuttaan menettämättä sallia!

V
Shakespeare itse on immoralisti ja sillä tavoin nihilisti.

Voidaan tietysti kysyä, eikö juuri immoraalisuus ole myös englantilaisen small talk-utilitarismin todellinen ydin. - - Toisin sanoen kun puhutaan ystävällisesti ja 'neutraalisti' säästä, niin perimmäisenä tarkoituksena tällöin saattaakin olla pyrkimys saada toinen osapuoli huijattua ostamaan ylihintaan jo matkan aikana osaksi pilaantuneita hedelmiä, joita siis on viimein tullut laivalastillinen Lontoosen asti.

Jos näistä 'kaunis-ilma-tänään-joten-ostakaa-ei-ihan-vielä-täysin-mätiä-appelsiinejamme-ylihintaan-ja-luulkaa-että teitte-hyvät-kaupat'-käytännöistä löytyy jotain positiivista (ei pelkästään win-loose vaan myös win-win) moraalia, niin opetus siitä, miten moraalia ei missään tapauksessa tule ymmärtää!

Jos ja kun minulta nyt kysytään, että miten kaupankäynti ylipäätään voi olla mahdollista, mikäli poikkeuksia tekemättä kritisoidaan kaikkea voitontavoittelua väittämällä sen aina sisältävän epärehellisen ja epäoikeudenmukaisen pyrkimyksen (kohtuuttomaan) lisäarvoon, niin voin luvata vain sen, että vastaan tähän ihmiskunnan historian kannalta perustavaan ja perimmäiseen kysymykseen heti, kun olen keksinyt 'oikean' ratkaisun - - siis mahdollisesti vasta haudan takaa - jos sieltäkään.

Joka tapauksessa kaikki voitontavoittelu liikkuu aina hyvän tavan, hyvän maun, ahneuden, kohtuuden, kohtuuttomuuden ja tolkun välimaastossa.

Sopimukset eivät takaa vielä mitään moraalin suhteen, sillä niissä on aina kysymys kaupankäynnistä, joka jo rakenteellis-psykologisesti perustuu lailliseen mahdollisuuteen rikastua sattuman sekä huijauksen avulla. Sitäpaitsi sopimukset voidaan aina mitätöidä joko väistämällä niiden velvoitteita tai suoranaisesti rikkomalla niitä.

Toisaalta kaupankäynti, jossa toimisimme mahdollisimman moraalisesti - määrittelemällä yleisesti, mikä on voiton määrän ja sen saavuttamisen keinojen kannalta kohtuullista ja mikä ei (ilmeisesti mahdoton määrittely-yritys ellei sitten mennä niin abstraktin analyysin alueelle kuin John Rawls), tyrehdyttäisi kaupan tai palauttaisi sen lopulta takaisin agraaris-tyyppiseen vaihtotalouteen tuotteilla ja palveluilla.

Toisten huijaaminen konkreettisten käyttöarvojen pohjalta ei kuten tiedetään ole aivan yhtä helppoa kuin abstraktien vaihtoarvojen, esim. sijoitusrahastojen, pörssikeinottelun - ylipäätään koronoton eri muotojen kautta.

Mutta tuskin enää ketkään muut kuin pessimistisimmät ekofasistit: Pentti Linkola ja Paavo Haavikko-vainaa, kieltävät sitä, että olemme jo liian pitkällä abstraktin vaihto-, korko-, ja/eli sijoitustalouden suossa, jotta maailma kyettäisiin pelastamaan anglo-saksisen luonteen tekopyhältä utilitarismilta, joka sai lisäpotkua kalvinismista (tunnetaan Englannissa metodismin nimikkeellä).

Optimistis-idealistisimmat vihreätkin ovat hyväksyneet käytännön, jonka mukaan päästöistä kuten kaikesta muustakin (lopulta myös moraalisista arvoista!) voidaan käydä kauppaa, koska muuta vaihtoehtoa ei ole.

Englantilaiset (ja heitä apinoivat pintaliitäjät: amerikkalaiset) - nuo 'kärsivälliset, huumorintajuiset ja suvaitsevaiset' ihmiset yrittivät rakentaa imperialismin ja kolonialismin aikana maailman, joka omaksuisi lopulliseksi moraalikseen kaupankäynnin - - siis käytännön, jota hallitsevat kaksoisstandardit kaikissa eri muodoissaan.

Tämä moraalin perusopetus tai -maksiimi kuului ja kuuluu edelleen:

Älä koskaan luota toiseen kuin sen verran, että tiedät voivasi tiukan paikan tullen kiristää vaikka oikeusteitse sen voiton, minkä olit alunperin suunnitellut häneltä - toistenne luottamuksen varaan rakentuvan 'reilun kaupan/sopimuksen' jälkeen - ahnehtivasi.

Tällä tavoin et nimittäin tule itse kovin helposti petetyksi, vaikka toisen osapuolen lakimiehet olisivat yhtä päteviä ja vaikutusvaltaisia (lue: rahalla ostettavissa) kuin sinunkin - - edellyttäen toki viime kädessä, että sinulta löytyy enemmän rahaa/luottoa heidän palkkaamisekseen kuin sopimuksen toiselta osapuolelta.
*
http://neuronarrative.wordpress.com/2009/10/05/once-you-start-trusting-a-source-beware-the-trust-trap/