Jumala, painovoima ja usko

Kirjoitettu kommentiksi styrvaiselle Järveläisen päreessä "Hyvinvoinnin tulevaisuudesta sekä kirkkojen ja uskontojen näkemyksistä".
*
P - eiku Styrvainen skrivasi:
'Täytyy sanoa, että kauhistutti, kun eräässä kommentissa kaikki islamilaiset yhdessä calvinistien kanssa esitettiin ei-toivottuina.'

Voihan transsextantiatiaatio! On teillä ongelmat.

Hei se olin minä, joka siirsin kalvinistit ja muhametit ikuisuuteen. Siinä hiukan ennen kommenttia lukee se mun nimi. (Silmälasi olis kiva sulla...)

Olen mä lukenut tässä keväällä pari Hämeen-Anttilaa ja Armstrongin Karenin Jumalan historian, jossa suuuufilaisia kovasti kehutaan.
Mutta pyörikööt ne itsensä olemattomiin. Minun puolestani.

On kuitenkin aika kiinnostavaa, miten korkealla tasolla etenkin sialaisten (älä lue stoalaisten styrv.) pohdiskelut pyörivät tuossa about 900-1037 ja ½.
(Esimerkkinä mainittakoon kuuluisa Ibn Sina/Avicenna, joka kuoli ylettömään viinin juontiin ja seksihurjasteluihin).

Kiinnostavaa on myös se, miten samantyyppisiä ongelmia lopulta on käsitelty kaikissa kirjan uskonnoissa - hieman eri aikoina vain.
(Juutalaisuudessa kabbalasta väännettin aivan sekopäisiä versioita 1200-luvulta 1800-luvulle asti - esim. hasidit vai kekä ne nyt oli.)

Idässähän mystiikka oli jo oikeastaan passe, kun siitä lännessä tuli hetkellisesti marginaalinen pop-kultti - ennenkuin reformaatio sitten siirsi senkin ajattelu- ja kokemisperinteen naftaliiniin sekoittamasta ihmisten'oikeaa' uskoa', jossa tunnetaan suufilaisten 'surraamiseen' verrattuna vain kaksi liikettä: kumarrus ja sormien puristelu limittäin toisiinsa (=käsien ristiminen).

Ennenkaikkea pitää osata pyllistää oikeaan suuntaan - kohti Saatanaa!

Niin - olen mä kyllä nähnyt monesti, kun ortopoxit jopa lankeavat lattialle melkein makaamaan...Se tosin tapahtuu vapaaehtoisesti eikä hysteerisessä hypnoosissa kuten karismaattisissa liikkeissä.

Itse en uskalla kontata enkä kaatua (ainakaan nykyään), koska en ehkä pääse sieltä lattialta enää ylös ilman nousemusapua.
Olis meinaan lopullinen lankeemus meikäläiselle se - ainakin yksin ollessa (90% ajastani).

Ei auttais silloin muu kuin ruveta uskomaan Lutherin ristin teologiaan, jossa se langennein on kuulemma lähinnä Jumalaa.

Sitten kun minut viimein tullaan lattialta nostamaan, esitän jyrkän vastalauseen ja ärisen: minä etsin Jumalaa! (todellista syytä miksi, en kerro, sillä olen edelleen ortopoxi).

Mutta vastaanotto-osatollehan ne minut kuitenkin kuskaa.

Kuulen jo nyt korvissani ambulanssimiehen kuiskaavan päivystävälle psykiatrille: tämä paksu äijänroikale on varmaan dementti: se on sekoittanut keskenään maan vetovoiman ja Jumalan kutsun...

PS. Maan vetovoimalla lienee jotain tekemistä painovoiman kanssa.