Mahdollista ja mahdotonta puhetta Jumalasta

Kaikki subjekti-predikaattirakenteeseen perustuva kielenkäyttö, jolla puhutaan Jumalasta, on väärinkäsitys ja mahdottomuus. Siksi jokainen, joka puhuu Jumalasta, puhuu aina jostain muusta kuin Jumalasta. Jumalasta ei voi puhua kuin havaittavasta olennosta. Yhtä vähän kuin voin havaita itseni tietoisena ajattelevana subjektina, yhtä vähän voin havaita Jumalan. Yhtä vähän kuin voimme pelkästään aistiemme kautta nähdä itsemme itsereflektiivisinä persoonina, ikään kuin voisimme osoittaa itsessämme kohdan, joka on ‘minä itse’, yhtä vähän voimme osoittaa, että tuossa on Jumala. Silti koemme vahvasti [eikä tuo kokemus ole pelkkää havaintoa vaan jotain perustavampaa, jotain, mikä on mahdollistaa inhimillisen ajattelun ja ymmärryksen syntymisen materiassa], että olemme olemassa juuri tiettynä olentona, jolle on annettu kasteessa tietty nimi. Jumala on olemassa juuri tuollaisen kokemuksen ytimessä, eikä ‘häntä’ tarvitse erikseen todistaa olemassa olevaksi tai ei-olemassa olevaksi. Mutta siinä mielessä kuin Jumala on vain meidän tietoisuutemme kautta, on häntä myös mahdoton kieltää ilman, että kieltäisimme samalla oman itsetajuisuutemme. Itse asiassa Jumalan kieltäminen onkin väärinkäsityksistä naurettavin. Lähes yhtä naurettava on tietysti mikä tahansa argumentatiivinen todistus Jumalan olemassaolon puolesta. Ikään kuin minun pitäisi erikseen todistaa olemassaoloni subjektiivisena olentona.

. 

Yhtä lailla kuin minun ei tarvitse ollakseni olemassa todistaa olemassaoloani, yhtä vähän minun tarvitsee todistaa Jumalan olemassaolo, sillä Jumala ei voi olla ilman minun tietoisuuttani. Jumalan ei kuitenkaan ollakseen tarvitse olla olemassa tietoisuutena. Minun tarvitsee. Miten sitten voin erottaa itseni Jumalasta? Empiirisesti en mitenkään, sillä ero on ontologinen. Ero minun ja Jumalan välillä on olemisen tavassa, ei fysikaalisessa luonnossa. Minä olen singulaari, joka kykenee päättelemään käsitteellisesti olemassaoloon, universaaliin, Jumalaan, mutta ei havaitsemaan sitä/häntä. Jumala taas on universaali, joka voi olla olemassa vain minun, singulaarin, kautta. Mutta tietenkin Jumala on, vaikkei sattuisikaan olemaan olemassa minun kauttani, sillä, yhtä vähän kuin minä olen itse ‘keksinyt’ itseni, yhtä vähän olen itse keksinyt Jumalan [PS.].

.

Jos empiirikko nyt [kuten yleensä] sanoo, ettei mitään ontologista eroa ole olemassa kuin metafysiikkana ja että metafysiikka on pelkkää käsitteillä pelailua, hänen täytyy kyetä selittämään tietoisuus, olemassaolo, aika ynnä muita perinteisesti metafysiikkaan luettuja asioita naturalistisesti, havaittujen materiaalisten syy-yhteyksien loogisesti välttämättöminä seurauksina. Ja sitä hän ei kykene tekemään ajautumatta ristiriitaan omien metodisten periaatteidensa kanssa. Tietoisuutta ja olemassaoloa ei voi havaita, koska ne aina jo toimivat kaiken havainnon perustana. Havainto ei luo tietoisuutta ja olemassaoloa. Pikemminkin on päinvastoin: vasta tietoisuus ja olemassaolo antavat havainnoille mielen ja merkityksen.

*

PS. Huomautettakoon, että sekä deismi että fideismi ovat perimmältään ateismia. Kreationismi deismin antropomorfistisena ja fundamentalistisena muunnelmana on näin ollen myös perimmältään jos ei ateismia niin ainakin projektiivista epäjumalanpalvontaa. Fideisti taas voi uskoa mihin tahansa miten tahansa mistään perusteluista mitään piittaamatta. Näin ollen fideisti on relativistinen voluntaristi, joka de facto palvoo itseään jumalana.

 

Panteismista puuttuu uskova subjekti. Ateismi on modaalilooginen väärinkäsitys.

Richard Dawkinsin perimmäinen oivallus: Jumala on kana

Hän on Richard Dawkinsin Jumala. Terävänokkainen ja kovaääninen, mutta aika söpö. Antaako hän silittää itseään?

. 

Arvoisa Richard Dawkins. Olen tullut kirjoituksianne luettuani ja dokumenttiohjelmianne katsottuani siihen ehdottoman todennäköiseen johtopäätelmään, että J/jumala [sekä pienellä että isolla j:llä] on ehdottoman todennäköisesti kana [pienellä k:lla; ei pidä sekoittaa japanilaiseen ‘kanaan’]. Kiitos tästä paljastuksesta, jonka lahjomaton naturalistinen katseenne on havainnut ja tuonut meidän taikauskoisten silmien eteen näkyville kuin ilmestyksen uskovaiselle. Kyseinen ilmestys tosin on paljon konkreettisempi ja todentuntuisempi kuin romanttisten haihattelijoiden tai filosofisten käsitemongertajien Jumala. Muniva Jumala. Gallus deus domesticus: katafaattisen evoluutiomytolog- anteeksi -biologian suurin löytö. Entä urospuolinen kana? Siis kukko. Onko sekin Jumala, vai pelkkä kanan mies? Itse arvelen, että tokihan se jossain määrin on jumalallinen ainakin sukulaisuussuhteen, olkoonkin avioliiton kautta. Vai onko kyseessä rekisteröimätön parisuhde? No, biologia antaa meille vielä vastauksen tähänkin ongelmaan, jota edes Khalkedonin kirkolliskokous ei olisi pystynyt ratkaisemaan kuin paradoksilla ja kompromissipäätöksellä.

*

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kana

http://en.wikipedia.org/wiki/Kana

http://en.wikipedia.org/wiki/Cataphatic_theology

http://conservativesonfire.wordpress.com/2013/09/21/chicken-soup-for-the-soul-or-something-an-essay-by-dan-miller/http://en.wikipedia.org/wiki/Council_of_Chalcedon

http://fi.wikipedia.org/wiki/Khalkedonin_kirkolliskokous

http://en.wikipedia.org/wiki/Richard_Dawkins

http://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Dawkins

http://en.wikipedia.org/wiki/Deus

Pahan J/jumalan palvojat

Kommentti Ironmistressin päreeseen ‘Misoteismi, eli Jumala on olemassa mutta hän on hyvin paha ja ilkeä olento’.

.

1

Kaikenlainen Jumalan ominaisuuksien psykologisoiva selittäminen on paitsi harhaan johtavaa myös täysin turhaa ja päätyy  juuri tällaisiin kammottaviin naurettavuuksiin, joita Ironmistresskin tässä esittää. Klassisen teismin Jumala ei ole ‘sisällöllisesti’ ihmiskäsittein määriteltävissä ja siksi kaikki uskonnonfilosofiakin päätyy lopulta umpikujaan = dialektis-argumentatiivinen kehä ja käsitteellinen antropomorfismi. Ajallinen, äärellinen, partikulaari/singulaari ihmisolio ei kykene ymmärtämään kaikkivaltiutta.

. 

Mutta mikäs siinä – Ironmistress tuli taas kerran ‘pahan jumala esittelyssään’ paljastaneeksi kalvinistien syvimmän /ihmis-/jumalankäsityksen todellisen luonteen [sellainen ihminen millainen hänen jumalansa]. Piilopelagiolaiset kalvinistit uskovat pahaan, puolueelliseen ja siten lähes rasistiseen Jumalaan, joka suosii tiettyjä tekoja, tiettyä kansaa, tiettyä ihmisryhmää. Tällaisen jumala-käsityksen juuret juontavat [läntisessä] teismissä minnekäs muualle kuin varhaisjuutalaisuuden ankaraan Jahveen [sekä Olympos-vuoren ihmismäisiin jumaliin].

. 

Itse olen taipuvainen David Bentley Hartin tavoin ajattelemaan Jumalaa olemisen analogian kautta [Jumalan luomistyö on ‘olemisen olemassaoloa (*)]. Jumala ei myöskään kärsi ihmiskunnan puolesta/takia [divine apathy], vaikka lähtökohtana tässä ei olekaan deistinen oletus Jumalasta, joka ei luomisen jälkeen puutu maailman menoon [deismi on sekä ‘piiloateistinen’ että kreationistis-fundamentalistinen näkemys samanaikaisesti]. Jumala on nimittäin koko ajan läsnä olemisessa/tietoisuudessa. Silti ‘häneen’ ei tarvitse uskoa. Usko on ‘kykyä’ uskoa transsendenssiin, ei ‘taitoa’ todistaa Jumala olemassa olevaksi havainnon kohteena [esim. kuin kivi, solu, hiukkanen tai ylipäätään havaittava ‘olento’].

.

Seuraako siitä, että Jumala on kaikkivaltias, mutta ei ‘tunteva olio’ se, ettei hän ole hyvä vaan nimenomaan paha, on läpeensä antropomorfistinen kysymys. En aio esittää sellaista kysymystä tai väitettä.

.

2

‘Divine apathy is the doctrine that the divine nature is incapable of suffering, passivity or modification. This doctrine is a common feature of Platonist, Aristotelian, and Stoic philosophical theology and seems to have heavily influenced post-Biblical Jewish, Christian, and Muslim thought. On the other hand, the Bible depicts YHWH as capable of grieving, for example:

.

"And it repented the LORD that he had made man on the earth, and it grieved him at his heart." (Genesis 6:6 King James Version)
.
"And then יהוה sighed as He has effectuated the ʔǟḏǟ̖m in the land, and then He travailed (Himself) to His heart." (Genesis 6:6 Scriptures of the Faith Once Delivered)’'.’

***

‘The analogy of faith, which was advanced by St. Augustine, is sometimes contrasted with the analogy of being (Latin: analogia entis), which, according to St. Thomas Aquinas, allows one to know God through analogy with his creation.’

*

( *) ‘Tuomas Akvinolainen katsoi, mahdollisesti seuraten Avicennaa, että Jumala on puhdasta olemassaoloa ja että hänessä olemassaolo (existentia) ja olemus (essentia) ovat samaa. Suunnilleen samoihin aikoihin nominalismia kannattanut Vilhelm Occamilainen katsoi teoksessaan Summa logicae, etteivät kategoriat ole olemassaolon muotoja itsessään, vaan että ne on johdettu yksilöolioiden olemassaolosta.’

*

http://fi.wikipedia.org/wiki/Olemassaolo [lukekaa ja pohtikaa tätä]

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mahdolliset_maailmat [samoin tätä]

http://en.wikipedia.org/wiki/Divine_apathy

http://en.wikipedia.org/wiki/David_Bentley_Hart

http://en.wikipedia.org/wiki/Rule_of_Faith

http://en.wikipedia.org/wiki/David_Bentley_Hart

http://takkirauta.blogspot.fi/2014/05/misoteismi-eli-jumala-on-olemassa-mutta.html

Representaation kehkeytymisen metafysiikkaa

An Artist in his Studio, 1629, Rembrandt

*

Olemme siirtymässä luonnon mykkyydestä tekniikan hiljaisuuteen. Äänekäs ja vimmainen näyttelijä nimeltään ihminen tulee tämän kehityksen myötä häipymään lavalta keikkumasta.

.

Tämä päre on lähtenyt liikkeelle kommenttina Valkean kommenttiin päreessäni ÄO, osa 2, mutta laajentui ‘äärettömyyksiin’.

. 

Valkea kirjoitti: ‘Korkea ÄO on pohjimmiltaan aivojen prosessointikykyä, esim. kykyä kuvitella mielessään monimutkaisia geometrisiä rakennelmia, pyöritellä niitä mielessään ja tehdä niihin monimutkaisia muutoksia.’

. 

I

Älykkyys siis on ‘pelkkä’ tietokoneen täysin ohjelmoitu hardware ~ 'objektiivista' syntaksia [kausaliteetti] eikä suinkaan 'subjektiivista'  semantiikkaa [substanssi], jos semantiikka nyt lainkaan on ilmaistavissa muuten kuin metaforisesti - tai - juuri prosessoinnin epätäydellisyytenä eli/tai 'koneen virheenä’ - sanalla sanoen luonnon anomaliana, jollaisena itsereflektiivistä representaatiota pidän. ^*. 

Tällainen absoluuttisesti syntaktinen älykkyys on minulle viime kädessä todellinen antiutopia: robottihelvetti [fenomenologisemmin: houkutteleva ‘subjektiton’ hallusinaatio/meditaatio], joka näennäisellä mutta haavoittuvalla [katkaise sähköt (tai fenomenologisemmin: fantasia, meditaatio, LSD:n vaikutus) ja ‘älysi’ katoaa] helppoudellaan typistää meidät ‘takaisin’ luonnon kausaliteettia mallintavaan ‘teknisen autismin’ orjuuteen, josta fantasian kautta pääsimme [valitettavasti?] kerran irtautumaan [ei tietenkään ilman vakavia traumoja] kohti ikuisuutta/‘jumaluutta’. Nyt tuo ikuisuus-jumaluus näyttää kuitenkin älymme käsissä muuttuvan täydelliseksi koneeksi: J/jumalan ‘malliksi’ eli epäjumalaksi.

. 

Mutta kuten jo Anaksimandros [myös juutalaiset oppineet joskin hiukan eri syistä] ‘tiesi’: ‘Mistä olioilla on syntynsä, siihen tapahtuu myös niiden häviäminen velvoitteen mukaan: ne näet korvaavat ja kostavat toisilleen oikeudenloukkauksen aikajärjestyksen mukaan’ [filosofian syntysanat]. Selkokielellä sanottuna tämä ei ole muuta kuin kaiken evoluution [luomisen, syntymisen] perimmäinen tarkoitus ja päämäärä: ‘mit’ ikään syntyköön, se omiaan vain on häviöön’, kuten Faust replikoi. - - Anaksimandroksen ajattelu sisälsi metafyysistä moralisointia, mutta kuten me jo nykyään ‘tiedämme’ [mikäli uskallamme sen tunnustaa], on evoluutio sekä hyvän ja pahan [jopa huonon] tuolla puolen että vailla mitään päämäärää.

. 

Tässä kohtaa pitää ehdottomasti muistaa, että koneet eivät ‘synny’ [katoavaisen muutoksen biologinen alku] vaan ovat tavallaan ikuisia artefaktoja kuten Platonin ideat tai monoteismin Jumala, joka ei luomisessaan kuitenkaan ollut riippuvainen edes ikuisista ideoista tai ylipäätään logiikan eli ihmisjärjen ‘pakkopaidasta’. Näin ollen siinä missä ikuiset ideat ovat ‘teknisesti’ eli rationaalis-kausaalisesti täydellisiä, siinä Jumala oli kaikkivaltiudessaan jotain täysin muuta – jotain, millaiseksi kone ei koskaan voi tulla, koska ‘Hän’ on myös luonnon kausaliteetin luoja eli absoluuttinen vapaus ja tahto [II, III].

. 

II

Me ‘luodut’ [edes ihmiset] emme ymmärrä Jumalan absoluuttista vapautta, koska se on järjen kannalta ratkeamaton ristiriita eli antinomia ~ äärellinen ei voi ymmärtää ääretöntä eikä ajallinen ikuista kuin symbolisesti. Niinpä vapauden kokemus on ‘todellinen illuusio’, jota ‘ilman’ [lainausmerkit, koska en ymmärrä, mitä merkitsee olla ilman vapautta] ei ole olemassa rationaalista päättelyä.

*

Kyseessä on samalla absoluuttinen paradoksi, koska vapauden ‘ytimestä’ löytyy seksuaalinen halu tai formaalimmin ilmaistuna informaation kopioitumisen ja siirtymisen deterministinen pakko. Näin siis maailmaan itseensä sisältyvä dynaaminen elementti [liike, muutos] saa ihmisen kielellis-käsitteellisen kehityksen myötä transsendentaalisena koetun [dialektis-strukturaalisesti konstruoidun] vapauden ‘ulottuvuuden’ [ei-ulottuvaisuuden/vrt. Descartes’n cogito].

.

Aiemmin täysin vaistonvaraisen eli syklis-deterministisesti vaikuttavan entsyymi-toiminnan pakottaman ihmisen halu ei hämmästyttävää kyllä enää välittömällä tavalla suuntaudukaan kohteisiinsa täysin automaattisesti vaan pysähtyy – ei enää ajan, paikan ja affektin täydellisesti ehdollistamana vaan ikään kuin ‘ikuisuutta silmällä pitäen’ [sub specie aeterni] arvioimaan oman ‘halunsa, tahtonsa ja ‘olotilansa’ ‘laatua, merkitystä ja mielekkyyttä’ suhteessa halun kohteisiin ja suhteessa itseensä.

. 

Tämä on biologisessa evoluutiossa jotain täysin uutta - ja lopultakin tarpeetonta, mikäli evoluution ainoa tarkoitus [tietenkään evoluutiolla ei ole mitään erityistä tarkoitusta; vain ihminen kuvittelee niin] on ainoastaan ‘suosia ja auttaa’ [nämäkin ovat tietysti antropomorfismeja, koska evoluutio ei ‘suosi, auta eikä syrji’ ketään: se vain ‘antaa’ (ei se anna vaan/) eli tekee (ei se tee mitään, koska tekeminen on subjektiivista toimintaa eikä evoluutio ole subjekti) muutoksen puitteet mahdollisiksi ja joskus [sopeutujan löytämän‘ratkaisevan (lisääntymis)edun’[?] vuoksi’) ehkä hiukan helpommiksi ~ ‘sopeutuvimmat selviytyvät’] niille, jotka pystyvät parhaiten sopeutumaan olosuhteisiin ja siten turvaamaan lisääntymisensä [evoluution liikettä voisi näin ollen kuvata ‘funktionaalisena tautologiana’].

.

Mutta välittömän halun irtoaminen affektiivisesta ruumiistaan ja havaituista kohteistaan ei enää suoraan ‘palvele’ lajinsäilymistä, vaikka se toki sitäkin tekee. Tällä tavoin ihminen vähitellen mutta peruuttamattomasti alkaa siirtyä luovan fantasian maailmaan, mikä prosessi ei siis ainakaan suoraan ja välittömästi toimi lajinsäilymistä varten vaan ruokkii viime kädessä vain fantasiaa itseään. Siten fantasia irtautuu autonomiseksi ‘projektikseen ja alueekseen’ aivan samassa mielessä kuin tekniikka [paljon myöhemmin] ‘karkasi’ käsistämme kuin se entinen mopo. - - Näin syntyivät ensin käsityöstä taide, havainnoivasta ja päättelevästä ajattelusta filosofia, myöhemmin [siirtyessämme 1300-1600 luvuilla universalismista nominalismiin ja voluntarismiin] kokeellis-matemaattinen tiede ja moderni tekniikka sekä ei-ekspressiivinen estetiikka poiesiksen yhä monimutkaisempina ja mimesiksestä irtaantuneina muotoina.

.

III

Jumalan vapaudessa ei ole kyse Platonin universaalien ideoiden muistelemisen, stoalaisten ehdottoman varman katalepsiksen, Spinozan pelkästään positiivisten passioiden, Hegelin hengen fenomenologian/evoluution ‘täyttymisen’ tai Marxin deterministisen luokkataistelun tuottamasta ‘vapaudesta’ [1], jotka itse asiassa ovat vapauden täydellisiä vastakohtia [koska ne lopulta ‘uhraavat’ yksilön redusoimalla sen ideoihin (tai Jumalaan pelkkänä Ideana) tai bio-fysikaaliseen ‘tyhjyyteen’] vaan yksilöllisesti koetun kairos-hetken ilmentämästä vapaudesta – Tapahtumasta, ‘jossa’/’jolloin’ ikuisuus tunkeutuu aikaan ~ äärellinen ihminen kohtaa ‘itseään menettämättä’ [2] itsessään äärettömän ikuisuuden ~ jossa singulaarinen erottautuu pluraalisessa kuitenkaan kadottamatta pluraalista [3, 4, 5].

. 

Tällaista hetkeä subjekti ei voi intensiivisimmillään jakaa kenenkään kanssa [6], vaikka sen voi kokea vain ‘toisten’ [‘ulkomaailman’] kanssa [myös fantasia representaationa on käsitteellisesti joskaan ei kokemuksellisesti ‘ulkomaailmaa’]. Ja juuri tämän ‘hetken’ vuoksi kristinusko ja [varauksin] Fichte, Schopenhauer ja Stirner [myös Nietzsche] ovat ‘maltillisina solipsisteina’ oikeassa.

.

Itse määrittelisin niin, että Olio sinänsä = Tuleminen = Halu/Tahto = Fantasia = Tietoisuus = Ego + Egolle ilmenevät ilmiöt ja olennot. Tämä trivialiteetti on todellista ‘ylieläimellisyyttä’, joka on avoinna kaikille ‘vapaille ihmisille/hengille’ [mutta ei deterministeille tai ylipäätään materialistisille empiristeille, jotka ovat luonnon lakien ‘säälittäviä orjia’ ;\].

.

1] Sen sijaan Darwinin evoluutioteoriassa yksilöllä ja/tai vapaudella ei lajiin nähden ole pienintäkään itseisarvoa: yksilö on aina pelkkä evoluution ‘väline’: minkäänlaista ‘vapautta’ ei ole olemassa, sillä edes sopeutuminen ei ole vapautta vaan funktionaalista liikettä.

. 

2] Toisin kuin edellä mainituissa ‘vapauksissa’ tapahtuu ~ etenkin deterministinen, monistinen materialismi [stoalaisuus ja epikurolaisuus; Spinoza] ja naiivi empirismi [empirismi on aina enemmän tai vähemmän naiivia] sekä [varauksin] erilaiset objektiivisen idealismin ja realismin muodot [Platonia ja Hegeliä en täysin luokittele tähän metafyysisten ‘orjien’ sarjaan dialektisen asenteensa vuoksi].

 

3] Kuten äärimmäisessä antirealismissa ~ solipsismissa ja ‘systemaattisessa’ egoismissa tapahtuu [Berkeley, Stirner].

. 

4] Viitepisteinäni tällaisen kokemuksen ilmaisemisessa olkoon Aristoteleen tragedian kahtharis [sielun ‘puhdistuminen ja ylevöityminen’/vrt. kairos-hetki], Heideggerin Tapahtuma ja Aukeama [Ereignis, Lichtung/vrt. kairos-hetki], kristinuskon khalkedonilainen teologia [Jeesus ihmisenä ja jumalana] sekä ‘”materialisoitu ja sosialisoitu”’ solipsismi [huomaa tripla-lainausmerkit] ~ Egon absoluuttinen vapaus luonnon ja yhteiskunnan sosiaalisessa välttämättömyydessä.

 

5] Koska tämäntyyppisen ‘metafyysisen’ asenteen ja siten myös kaiken etiikan lähtökohtana on Egon vapaus [vastinparinaan nominalistien kaikkivaltias voluntaristinen eikä niinkään universalistien rationaalisiin lainalaisuuksiin sidottu Jumala] on Egon on opittava rajoittamaan itseään/vapauttaan, jotta sen vapaudella olisi ylipäätään mitään mieltä ~ kategorinen imperatiivi/Kant, Rawls].

. 

6] Sen vuoksi, koska identtisiä kollektiivisia kokemuksia ei yksinkertaisesti vain ole olemassa, vaikka rakkaus/orgasmi sekä uskonnollinen tai poliittinen joukkohysteria eri muodoissaan huijaisikin meitä näin ajattelemaan.

. 

7] Kuten jo on huomattu, kalastan kartesiolaisissa vesissä ja näyttelen kartesiolaisessa teatterissa. Mielestäni ulkomaailma on sekä hyödyllinen että vaarallinen keksintö, jonka yritämme saada toimimaan haluamallamme tavalla.

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/06/ao-pare-osa-2.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Macbeth

https://en.wikipedia.org/wiki/Heideggerian_terminology#Clearing

https://en.wikipedia.org/wiki/Heideggerian_terminology#Ereignis

http://en.wikipedia.org/wiki/Kairos

http://massthink.wordpress.com/2007/07/08/heidegger-twists-husserl-dasein-not-tego/

http://www.artinthepicture.com/paintings/Rembrandt/An-Artist-in-his-Studio/

Lumous haihtui, mutta Jumala pysyy - ?

 

God is so great he does not have to exist [Charles Larmore]

.

http://www.amazon.com/Morals-Modernity-Modern-European-Philosophy/dp/0521497728

Tsiisus tulee kuin siemensyöksy!

Jumala takaa viihdyttävän, kätevän ja nautinnollisen tulevaisuuden.

*

Kirjoitettu alunperin kommentiksi nimimerkki Valkealle Ironmistressin päreessä Aikamme ateismin kasvot.

1

Valkea kirjoitti: Vaikka superälykäs olento on karkea yksinkertaistus Jumalasta, pyrin tällä sanomaan sen, että Jumalaan uskominen ei ole ihmeellistä, ja se on perusteiltaan rationaalista (toisin sanoen se ei vaadi uskomista sellaisiin asioihin, joilla ei ole selitystä. Jumala pystyy selittämään omien toimiensa "mekanismin").

Valkealle minun on rehellisesti sanottava, etten itse osaa [enää jos koskaan] kaivata hänen kuvaamaansa superälykästä olentoa eli Suurta Toista [lacanilainen Big Other on symbolinen totuusjärjestys, jota subjekti tottelee ja johon se imaginaarisesti samaistuu]. Miksiköhän? Selitäpä Valkea tällainen 'irrationaalisuus' ['Jumala-impotenssi'] niin rationaalisesti ja tieteellisesti kuin vain ikinä pystyt. Minä kuuntelen ja ihmettelen.

2

Jumala on mutatis mutandis Lacanin reaalinen, jota ei voi lähestyä kuin subjektin irrationaalis-imaginaarisena samaistumisena Substanssiin [= itseidenttisyyden harha], mistä paradigmaattisin metafyysinen esimerkki on Spinoza ja tietysti idän ei-subjektiiviset mediaatio-terapiat sekä symbolisena totuutena ja lakina [Big Other], mutta mitään suoraa pääsyä reaaliseen ei ole. 

Reaalinen on ajattelujärjestelmiemme ja jopa estetiikkamme [ainakin mimesis-estetiikkamme] oikosulku, joka tappaa, tekee hulluksi tai haavoittaa iäksi [vrt. VT:n varoitus: joka näkee Jumalan, ei voi jäädä eloon].

Reaalinen on kuin Heideggerin oleminen, jota 'itse' ei ole olemassa - ei ainakaan samassa mielessä kuin olioiden olemassaolo, koska oleminen itsessään on olioiden ilmenemisen reaalinen. Tässä yhteydessä on opettavaista muistaa Karl Barh, jonka Roomalaiskirjeen tulkintaa Heideggerin [ehkä myös Wittgensteinin] tiedetään lukeneen: 'Me emme voi puhua Jumalasta, mutta meidän täytyy. Tämän rinnalla kaikki muu ahdistuksemme on lastenleikkiä'.

Minulle reaalisesta puhuminen ei kuitenkaan ole sama asia kuin Jumalasta puhuminen. Reaalisessa ei ilmene mitään jumalallista eli symbolista totuutta, johon imaginaarisesti kosmisen itseidenttisyyden harhassa samaistuisimme persoonallisesta Jumalasta nyt puhumattakaan.

'Tietomme' reaalisesta on aina imaginaarista tai symbolista eikä sinällään anna mitään suoraa perustaa Jumala-uskolle. Itse asiassa puheemme Jumalasta on vieraantumista Jumalasta.

Pyhyyteen ja jumalallisuuteen vetoaminen on pikemminkin esteettis-poliittinen kannanotto kuin mikään relevantti todiste teismin puolesta tai ylipäätään transsendenttisen 'sfäärin' olemassaolosta, koska [kuten sanottu] symbolinen tietomme ja imaginaarinen kuvittelumme ovat alunperin mahdollisia dialektisesti vain vieraantumisena ja koska ne lähestyvät totuutta, joka on perimmältään tyhjyys.

Kummallista ettei tätä kvanttifysiikankin mallintamaa vahvaa tyhjyys-hypoteesia voida hyväksyä vaan aina joku oppinut ja sivistynytkin hörhö on taipuvainen yhtä aikaa naiviin, triviaaliin ja perimmältään animistiseen panteismiin. Hitto - uskokoot sitten mieluummin vaikka Jeesukseen kuin panteismiin, jos kerran eivät voi olla uskomatta! Jeesus oli sentään [laajassa mielessä] yhteiskunnallisesti radikaali eikä pelkästään buddhalainen säälimoralisti [sitäkin hän nimittäin oli].  

Mutta ihmiset tarvitsevat satuja, tarinoita, legendoja, eettisiä käskyjä, ohjeita, jopa dogmeja. Sen sijaan ne, jotka näkevät illuusioiden ja harhojen läpi, eivät tarvitse tällaisia lastenkamarijuttuja sielunsa ja mielensä lohdutukseksi. He nauttivat [jos nauttivat] vain totuudesta, joka on olemisen tyhjyys ja tuosta tyhjyydestä kumpuava Dasein [ihmisenä oleminen] .

3

Sanottakoon kuitenkin lopuksi se, minkä olen sanonut aiemminkin. Mitään autenttista ja alkuperäistä uskontoa ei ole koskaan perustettu pelkästään pragmaattisin perustein. On junttimaisen mekanistista ja jälkiviisasta kulttuuri-genetiikkaa ajatella, että koska uskontoa tarvitaan, sellainen pitää puoliväkisin valita, agitoida tai jopa perustaa, jotta ihmiset eivät ajautuisi ennenpitkää perversioiden ja väkivallan tielle.

Vakavasti otettavat uskonnot [ja uskoontulot] eivät ole ensisijaisesti kauppatavaroita eli markkinatuotteistamisen tuloksia - - eivät myöskään evoluutiobiologisia mutaatioita, jotka muka täyttävät jonkin kulttuuri-geneettisen [memeettisen] tyhjiön - [näin massiiviset yleistykset ja reduktiot kadottavat koko uskonnon kulttuurisen idean lähes kokonaan kykenemättä (esim. Dennet) tekemään selkeää käsitteellistä ja ideahistoriallista eroa esim. hevosenkekä-taikauskomuksen ja Jeesus-uskon väliillä].

Mutta kuten tiedämme, etenkin USA:sta löytyy jo aivan kaameita esimerkkejä uskontojen uudesta markkina-innovoinnista [kulttuuri-biologisista mutaatioistako?]. Olemmehan nähneet dokumentteja noista kalvinistis-metodistisista ostoskeskuskirkoista. 

David B. Hart arvioi 2004, että Amerikan uusi uskonnollisuus on synkretistinen sekoitus vähän kaikkea viihteellisestä markkinahumusta taikauskoiseen pakanallisuuteen eikä niinkään alkuperäisen kristillisen sanoman renessanssia. 

Hartin esseen jälkeiset 8 vuotta ovat olleet tämän finanssi-viihde-kirkollisuuden jatkuvaa nousua. Kapitalismi on ahmaissut siis uskonnonkin kitaansa. Jään odottelemaan, milloin ostos-nautinto-keskus-kirkkojen aikuisviihteen kappeli-osastoilla aletaan esittää pyhiä porno-orgioita. Kyllä kapitalismi sellaisetkin aikaansaa. Money talks ja ihmiset veisaavat gospelia kuin kiimaiset eläimet.

Tsiisus tulee kuin siemensyöksy! Naisille kolmen kuukauden orkkutakuu. Selkäydintä rassaava elämys. Bonus-edulla. Kokeile jo tänään!

4

Rooma voitti. Mikä merkitsee, että kristinusko sulautuu, assimiloituu ja integroituu pakanallis-maalliseen uskomus- ja valtajärjestelmään - ja nyt USA:ssa jo ties monennenko kerran.

Eurooppa sen sijaan on edennyt kristinuskon syvimmän ydinsanoman [Jumala kuoli ristillä] ja siten ihmiskunnan sivistyksen äärirajoille asti eli nihilismiin, sillä näyttipä demokraattinen humanismimme miten inhimilliseltä ja oikeudenmukaiselta tahansa, sen arvopohja on jo menetetty ja kadotettu. Sillä Jumala on kuollut. Ja me tapoimme hänet [Nietzsche].

Kristinuskon moraalisesta eetoksesta kumpuava liberaali-demokraattinen humanismi on Jumalan kuoleman kehitystä vasten itsensä eli oman arvoperustansa kumoava ajattelu- ja uskomusjärjestelmä. Se ei mahda enää mitään vahvemmille tuotteistamis-trendeille ja jos mahtaakin, niin tavalla, joka johtaa myös kaikki muut aikanaan nihilismiin.

Arvoista tulee kapitalistisessa nihilismissä teknokraattisia menettelytapoja vailla muuta sisältöä kuin, minkä shoppailu antaa ja kirkoista joko museoita tai ostoskeskuksia [tai molempia, sillä kapitalistilla on valitettavasti innovatiivista bisnesälyä].

5

Mutta näin ilmeisesti pitikin käydä. Aloitimme tyhjästä ja päädymme takaisin tyhjyyteen. Eurooppa on tämän rankan kierroksen kertaalleen tehnyt ja sen on jo aika levätä ja raueta - pitkään.

.....

Toisin kuin Eurooppa USA sen sijaan palaa takaisin synkretistiseen pakanuuteen ja incredible enough Kiinasta tulee kristillisen kalvinismin kaupallinen superveturi. Jo ollaan aikoihin eletty - - .

II

http://www.youtube.com/watch?v=x6ilb-Z4ER8

Jeesus pelastaa - Juice Leskinen & Coitus Int - 1972 - Demo Tape - - [tänks Dzyis - ju meid mai dei]

Ei huumekauppiaat nyt enää hassiksella rahaa tee,
kun Jeesus nousi kuolleista ja kauppiaita suojelee.
Ja terveelliset elintavat pääsee kunniaan,
nyt juodaan jeesusviinaa tullaan jeesushumalaan,
ja tapellaan kun Jeesus silloin tällöin uhriin tarvitsee.

Jee jee jee Jeesus pelastaa "Jeesus pelastaa"
nyt Jeesuspaita ostakaa "pelastaa".
Jee jee jee Jeesus pelastaa "pelastaa",
hallelujaa "pelastaa".
Nyt Jeesuspaita ostakaa,
Jeesus kyllä pelastaa "pelastaa".

Nyt jeesuskuvat pannaan siistiin nippuun jeesuskansioon.
Ja jeesuspurkaa leukoihin ja jeesussuihke kainalooon.
Ja jeesushattu päähän ja jeesuspaita ylle,
ja sitten kaikki riviin mennään jeesuskävelylle,
meitä meidän oma paitakaupan jeesus kyllä ohjatkoon.

Jee jee jee Jeesus pelastaa "Jeesus pelastaa"Find More lyrics at www.sweetslyrics.com
nyt Jeesuspaita ostakaa "pelastaa".
Jee jee jee Jeesus pelastaa "pelastaa",
hallelujaa "pelastaa".
Nyt Jeesuspaita ostakaa,
Jeesus kyllä pelastaa "pelastaa".

Nyt mennään jeesusorgioihin, Jeesus kyllä sallii sen,
on jeesuskaljaa mukanamme jeesuskorillinen,
ja jeesusrokkilevyt pannaan jeesuslevariin,
ja jeesuskalu peitellän me jeesuskondomiin,
ja monet synnit muut, saamme anteeksi nimeen Jeesuksen.

Jee jee jee Jeesus pelastaa "Jeesus pelastaa"
nyt Jeesuspaita ostakaa "pelastaa".
Jee jee jee Jeesus pelastaa "pelastaa",
hallelujaa "pelastaa".
Nyt Jeesuspaita ostakaa,
Jeesus kyllä pelastaa "pelastaa

*

http://takkirauta.blogspot.fi/2012/06/aikamme-ateismin-kasvot.html

http://www.blogger.com/profile/10835782570473516162

http://en.wikipedia.org/wiki/David_Bentley_Hart

http://davidbhart.blogspot.fi/2007/11/all-culture-arises-out-of-religion.html

http://teknokekko.vuodatus.net/blog/1134689

'Mielestäni teet perustavaa laatua olevan ajatusvirheen suhtautuessasi Jumalaan samalla tavalla kuin tieteelliseen teoriaan tai hypoteesiin. Se osoittaa, että käsityksesi uskonnosta on virheellinen' [Jaakko Heinimäki].

Usko-mattoman juupas-eipäs-kisan ehdoton voittaja on Jaakko Heinimäki [oik.]. Jussi K. Niemelän lähettäisin mitä pikimmin terapiaan, sillä hän tarvitsee jotain täsmä-rentoutushoitoa umpirationalistiselle asenteelleen. Tämä yksiulotteinen mieshän ratkeaa muuten liitoksistaan joku päivä: häneltä katkeaa verisuoni päästä [vaikkei mikään tyhmä ja tietämätön olekaan]. 

I
Päreestäni löytyy kirjailija-pappi Jaakko Heinimäen erinomaisen selventävä kommentti  keskustelukumppanilleen 'tiede-ateisti' Jussi K. Niemelälle koskien mm. kategorista eroa kristillisen uskon kielen ja tieteellis-teoreettisten lausumien välillä.

Luonnontiede-kielipeliinsä dogmaattisesti jämähtäneenä Niemelä ei Heinimäen selkeää puhetta kuitenkaan voi hyväksyä [eikä silmälappuisena umpi-tiederationalistina edes kunnolla tajua], koska hänen tieteellinen sekä muka liberaali ja muka uskontoneutraali [itse asiassa Niemelä on käänteinen fundamentalisti] todellisuuskäsityksensä tekee hänelle mahdottomaksi ymmärtää ihmisen kokemuksellista ulottuvuutta muuna kuin fysikaalisena kaavana [ai niin - numerot tosiaan ovat ateistisille bioroboteille kokemuksellisuuden 'aitoa' kieltä - eh]. 

Sitaatti on kirjasta Kamppailu Jumalasta - 12 erää uskosta/Jaakko Heinimäki&Jussi K. Niemelä, 2011 [s.160-163].

II
Jaakko Heinimäki

Tulee vähän semmoinen olo, että heittelet epämäräisiä heittoja ja olet sitten kovasti ihmettelevinäsi niitä. Olen yrittänyt jo aiemmin kirjeissäni selittää sinulle, että olennon nimeltä Jumala olemassaoleminen ei välttämättä ole kristinuskon keskiössä, koska kristillisen teologian mukaan Jumala ei ole olento siinä mielessä kuin olennot tapaavat olla. Perimmäiset kysymykset liittyvät enemmän mieleen ja merkitykseen, rakkauteen, moraaliin ja sen tapaisiin asioihin. Ajatus siitä, että niihin haettaisiin vastauksia ainoastaan luonnontieteestä, tuntuu minusta perin erikoiselta.

Miksikö uskon juuri kristinuskon Jumalaan? Taisin joskun aiemminkin kirjoittaa, että uskonnollista uskoa harvemmin omaksutaan samalla tavalla argumenttien perusteella kuin tieteellisiä käsityksiä. Usko syntyy pikemminkin kasvatuksen ja sosiaalistumisen tuloksena, se muistuttaa oikeastaan kohtaloa. En varmaankaan olisi tällainen körttiläinen luterilainen kristititty, jos olisin syntynyt Grönlannissa tai Naurusaarilla. Siinä mielessä uskonto tosin ei ole vääjäämätön kohtalo, että tietenkin me voimme ottaa, ja otammekin, kantaa omaan uskonnolliseen perinteeseemme ja voimme valita uskonnon tai uskonnottomuuden. Mutta myös näiden valintojen taustalla on koko joukko kasvatuksen ja sosiaalistumisen myötä syntyneitä oletuksia.

Saattaa muuten hyvinkin olla, että minä uskon kaikkiin mahdollisiin jumaliin. Mutta minulla on aika kovat kriteerit sille, mikä on mahdollinen jumala. Sen sijaan tottujen ja joulupukkien ja keijukaisten mukaan sotkeminen keskusteluun on kohtuullisen epämääräinen heitto, joka minua puolestaan häiritsee ateistisessa uskontokritiikissä.

Lähdit liikkeelle siitä, että tulkintojen moninaisuus ja Raamatun tekstien sisäiset ristiriidat osoittavat, että mikään uskonto ei voi olla totta. Ei pidä paikkaansa. On myös mahdollista ajatella, että koska on niin paljon uskontoja ja tulkintoja Jumalasta tai jumalista, tulkintojen takana nimenomaan on jokin todellisuus.

Siitä, että uskontoja on paljon, ei seuraa loogisesti, että ne kaikki olisivat väärässä. Ja vaikka kaikki uskonnot olisivatkin väärässä ja kaikki ihmisen Jumalaa koskevat tulkinnat olisivat pielessä, ei siitäkään millään loogisella välttämättömyydellä seuraa, että Jumalaa ei olisi. Onhan sellainenkin mahdollista, että Jumala on, ja kaikki uskonnot perustuvat vääriin oletuksiin hänestä. Itse asiassa oma apofaattisen teologian sävyttämä kantani muistuttaa juuri tätä näkemystä.

Mitä taas tulee Raamatun ristiriitoihin, niin usein kertomusten ristiriidat pikemminkin todistavat fiktiohypoteesia vastaan. Jos tyypit olisivat sepittäneet koko jutun, kai ne olisivat edes karkeimmat ristiriidat silotelleet. Se, että Raamattu ei ole tasalaatuinen taivaasta laskeutunut Jumalan kirjoittama mestariteos, ei ole luterilaiselle kristitylle mikään ongelma.

Mielestäni teet perustavaa laatua olevan ajatusvirheen suhtautuessasi Jumalaan samalla tavalla kuin tieteelliseen teoriaan tai hypoteesiin. Se osottaa, että käsityksesi uskonnosta on virheellinen. Uskonnossa, ainakin kristinuskossa, suhde Jumalaan muistuttaa pikemminkin rakkaussuhdetta kuin suhdetta tieteelliseen ongelmaan. Ja siinä olen vanhan kunnon Wittgensteinin kanssa samoilla linjoilla, että tieteen kieli ei ole kaiken kielenkäytön mittari. Erilaiset 'elämänmuodot' muodostavat erilaisia 'kielipelejä', jotka kadottavat käyttökelpoisuutensa oman elämänmuotonsa ulkopuolella.

Esimerkiksi juuri rakkauselämä on elämänmuoto, jonka sisällä toimii toisenlainen kielipeli kuin vaikkapa luonnontieteen maailmassa. Minusta tuntuisi erikoiselta, jos joku rakastellessaan huokailisi kvanttiteorian lauseita kumppaninsa korvaan - elleivät sitten kvanttiteorian lauseet heidän rakkauselämänsä kielipelissä saa joitakin ihan muita merkityksiä, mutta silloin ne eivät enää ole kvanttiteorian proposioita.

Tieteen kieli toimii tieteen sisällä, mutta se ei yllä koko todellisuuteen. Olisi mieletöntä yrittää lohduttaa itkevää ystävää alkamalla selvittää hänelle kyynelten kemiallista koostumusta. Samoin uskonnollinen kieli liittyy uskonnon elämänmuotoon. Se on sidoksissa uskonnolliseen yhteisöön ja sen käytäntöihin: ennen kaikkea liturgiaan ja rukoukseen. Jumala ja hänen olemassaolonsa ei uskonnon elämänmuodossa ole tieteellisen hypoteesin kaltainen päättelemällä muodostettu oletus vaan koko elämänmuodon periusta.

Luonnontieteen tapa puhua maailmankaikkeuden synnystä on relevantti oman käytäntönsä sisällä [ja sekin sisältää metafyysisiä ja tietoteoreettisia taustaoletuksia, esimerkiksi erehtymisen mahdollisuuden], ja uskonnollinen puhe Jumalan luomistyöstä on relevantti oman käytäntönsä sisällä. Mutta ne eivät toimi toinen toisensa kielipeleissä. Jumalan tutkiminen luonnontieteen keinoin on ihan yhtä älytöntä kuin tieteellisen teorian perustaminen Raamatun luomiskertomukselle. Tässä mielessä fundamentalistit ja tieteelliset ateistit lankeavat samaan ajatusansaan. [....]. 

Jaakko

III
http://www.youtube.com/watch?v=uQf_-2gGJMU
Jumala ompi linnamme elokuvasta Helmikuun manifesti
*
Tässä videossa kiteytyy monta seikkaa, jotka ilmentävät uskon ja uskonnon merkityksellisyyttä suomalaisen ihmisen elämässä ja mielessä noin sata vuotta sitten. Pappi repii virren lopussa manifestista ilmoittavan paperin, joka hänen on pitänyt lukea seurakuntalaisille. 
*
Jumala ompi linnamme (kirjoitetaan joskus virheellisesti Jumala onpi linnamme) on suomalaisen virsikirjan tunnetuimpia virsiä. Virren on alkujaan sanoittanut Martti Luther, jonka alkuperäisteksti Ein' feste Burg ist unser Gott (suom. Vahva linna on Jumalamme) vuodelta 1528 perustuu psalmiin numero 46: "Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä". Ein' feste Burgista tuli jo Lutherin aikana uskonpuhdistuksen kannattajien tunnuslaulu, ja sitä on kutsuttu myös "reformaation taistelulauluksi".
...
Luther tarkoitti ensimmäisen säkeistön "sillä vanhalla vainoojalla" (saksaksi der altböse Feind) saatanaa, mutta Suomessa sanontaa käytettiin usein tarkoittamaan keisarillista Venäjää tai Neuvostoliittoa - [wiki]
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jaakko_Heinim%C3%A4ki
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jussi_K._Niemel%C3%A4
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Pappi+ja+ateisti++paiskaavat+k%C3%A4tt%C3%A4/HS20110828SI1KU015go
http://fi-fi.facebook.com/pages/Kamppailu-Jumalasta-12-er%C3%A4%C3%A4-uskosta/148739321862944
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jumala_ompi_linnamme
http://fi.wikipedia.org/wiki/Helmikuun_manifesti
http://suomenkuvalehti.fi/kuvat/2011/04/20/jaakko-heinimaen-ja-jussi-k-niemelan-kamppailu-jumalasta-12-eraa-uskosta-kirjan-julkistamistilaisuus

'God speaks God, and creation occurs within that speaking, as a rhetorical embellishment, a needless ornament' - [luominen kauneutena ja retoriikkana - David Bentley Hart kalvinistien pahennuksena]

Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala [...] Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.

1
'God is, so to speak, infinite discourse, full of the perfect utterance of his Word and the limitless variety of the Spirit’s ‘reply.’ Here, in the most elementary terms, is Christian metaphysics: God speaks God, and creation occurs within that speaking, as a rhetorical embellishment, a needless ornament'.
*
Hart positively detests Calvin’s picture of God as 'the omnipotent despot … who not only ordains the destiny of souls, but in fact predestines the first sin and so brings the whole drama of creation and redemption to pass (including the eternal perdition of the vast majority of humanity) as a display of his own dread sovereignty'.

2
If you are not familiar with Hart, you should be. Why? Well consider that his first book [The Beauty of the Infinite, 2003] received the following commendations: “David Hart is already the best living American systematic theologian” – John Milbank; “A remarkable work…This magnificent and demanding volume should establish David Bentley Hart, around the world no less than in North America, as one of his generation’s leading theologians” – Geoffrey Wainwright; “I can think of no more brilliant work by an American theologian in the past ten years” – William Placher.

3
The Beauty of the Infinite is a splendid extended essay in “theological aesthetics.” David Bentley Hart here meditates on the power of a Christian understanding of beauty and sublimity to rise above the violence — both philosophical and literal — characteristic of the postmodern world.

The book begins by tracing the shifting use and nature of metaphysics in the thought of Kant, Hegel, Nietzsche, Heidegger, Lyotard, Derrida, Deleuze, Nancy, Levinas, and others. Hart pays special attention to Nietzsche’s famous narrative of the “will to power” — a narrative largely adopted by the world today — and he offers an engaging revision (though not rejection) of the genealogy of nihilism, thereby highlighting the significant “interruption” that Christian thought introduced into the history of metaphysics.

This discussion sets the stage for a retrieval of the classic Christian account of beauty and sublimity, and of the relation of both to the question of being. Written in the form of a dogmatica minora, this main section of the book offers a pointed reading of the Christian story in four moments, or parts: Trinity, creation, salvation, and eschaton. Through a combination of narrative and argument throughout, Hart ends up demonstrating the power of Christian metaphysics not only to withstand the critiques of modern and postmodern thought but also to move well beyond them.

Strikingly original and deeply rewarding, The Beauty of the Infinite is both a constructively critical account of the history of metaphysics and a compelling contribution to it.

4
D. B. Hartin teologia on haastavaa luettavaa ainakin reformoidun kristinuskon perillisille - kuten nyt tälle Laura Smit'ille, joka on Assistant Professor of Theology at Calvin College - http://www.laurasmit.com/

http://www.laurasmit.com/downloads/Hart%20Review.pdf

5
The Beauty Of The Infinite: The Aesthetics Of Christian Truth

God’s impassibility [apatheia]is the utter fullness of an intimate dynamism, the absolutely complete and replete generation of the Son and procession of the Spirit from the Father, the infinite “drama” of God’s joyous act of self-outpouring – which is his being as God.

Within the plenitude of this motion, no contrary motion can fabricate an interval of negation, because it is the infinite possibility of every creaturely motion or act; no pathos is possible for God because a pathos is, by definition, a finite instance of change visited upon a passive subject, actualizing some potential, whereas God’s love is pure positivity and pure activity.

His love is an infinite peace and so needs no violence to shape it, no death over which to triumph: if it did, it would never be ontological peace but only metaphysical armistice (p. 167).
*
Creation’s “series,” its [akolouthia] (vide infra), is at an infinite distance from the “order” and “succession” of the divine taxis, but that distance is born of God’s boundlessness: the Trinity’s perfect act of difference also opens the possibility of the “ontico-ontological difference,” as the space of the gift of analogous being, imparted to contingent beings who, then, receive this gift as the movement of an ontic deferral.

God’s transcendence is not absence, that is, but an actual excessiveness; it is, from the side of the contingent, the impossibility of the finite ever coming to contain or exhaust the infinite; the soul must participate in it successively or endlessly traverse it, “outstretched” by a desire without sucrease, an “infinition” of love; but God pervades all things, and all is present to his infinite life. Because the difference between God and creation is not simple metaphysical distinction between reality and appearance, but the analogical distance between two ways of apprehending the infinite – God being the infinite, creatures embracing it in an endless sequence of finite instances – the soul’s ascent to God is not a departure from, but an endless venture into, difference.

The distance between God and creation is not alienation, nor the Platonic chorismos or scale of being, but the original ontological act of distance by which every ontic interval subsists, given to be crossed but not overcome, at once God’s utter transcendence and utter proximity; for while the finite belongs to the infinite, the converse cannot be so, except through an epektasis toward more of the good, which can be possessed only ecstatically; possessed, that is, in dispossession (pp. 193-194).

Similarly:

God’s transcendence is the supereminent fullness of all blessings, which gives analogical expression to itself in creation: God sets it at a distance – and so it is created – but is himself the infinite distance that measures out all its differences within the abundant harmony of trinitarian peace.

As Trinity, his is always somehow a determinate infinity, so that each thing’s determinateness is actually an advance “quantitatively” toward the fullness of the infinite he is; but each thing is also always at that qualitative distance that makes it free, determinate, finite, pleasure, and gift. Indeed, the infinite qualitative difference is, in a sense, an effect of the infinite quantitative distance: not, that is, because God is simply the coincidence of every series (in a pantheistic sense), but because he is the infinite in which every series moves, and lives, and has its being.

For Gregory [of Nyssa], therefore, the always remaining infinity is not simply the interval between created and divine natures (statically conceived), but is the ever new infinity of the ever present God in distance, and the infinite dynamism of one nature being transformed toward another. This is so because divine infinity is that infinity, full of form, that belongs to the Trinity, whose unity is also a differentiating love (p. 210, emphasis added).

http://www.amazon.com/Beauty-Infinite-Aesthetics-Christian-Truth/dp/080282921X
*
http://www.godisbeautiful.com/Hart.htm
http://faith-theology.blogspot.com/2006/08/david-bentley-harts-beautiful-theology.html
http://en.wikipedia.org/wiki/David_Bentley_Hart
http://theologyforum.wordpress.com/2008/07/25/david-bentley-hart-on-trinitarian-infinity/
http://theologyforum.wordpress.com/2008/07/11/david-bentley-hart-on-the-trinity/
http://www.amazon.co.uk/Beauty-Infinite-Aesthetics-Christian-Truth/dp/080282921X/ref=sr_1_3?ie=UTF8&qid=1295780536&sr=8-3
http://fi.wikipedia.org/wiki/Gregorios_Nyssalainen
ttp://en.wikipedia.org/wiki/Gregory_of_Nyssa
[Gregorios Nyssalainen on Hartin ehkä tärkein teologinen lähde ja innoittaja]
http://faith-theology.blogspot.com/2006/11/analogia-entis-makes-comeback-david.html
http://www.biblicist.org/bible/terms.shtml
http://www.michaelramseyprize.org.uk/titles.php#dbh
http://www.michaelramseyprize.org.uk/titles.php
http://cruciality.wordpress.com/category/david-bentley-hart/
http://theovertonsalon.com/2010/07/14/review-david-b-harts-the-beauty-of-the-infinite/
http://www.artloversnewyork.com/zine/the-bomb/2009/06/06/casey-jex-smithlaviola-bank-opens-to-nite/

Kumman valitset: fiktiivis-käsitteellisen vai imaginaaris-virtuaalisen tietoisuuden? Oletko rationalisti vai zombie?

Kuvassa 'minä' repeytyy irti sokean, mykän ja kuuron luonnontilan (vaistonvaraisuuden) deterministisyydestä katsoen maailmaa ja yrittäen turhaan löytää siitä itsensä reaalisena eli muunakin kuin fiktiona (kieli) ja fantasiana (imaginaarinen, narsistinen, ideologia).

Mutta (Heideggeria mukaellen) juuri tässä repeytymässä kauhea on aina jo tapahtunut: sisäinen (reaalinen) ja ulkoinen (kieli), ovat lopullisesti eronneet toisistaan, eikä niitä voi enää yhdistää kuin vieraantumisen kautta: fantasiana ja/tai fiktiona. - Kyse on asymmetriasta: kielen palautumattomuudesta reaaliseen sen yrittäessä symbolisesti käsitteellistää reaalista. Tätä asymmetriaa voi pitää subjektin olemassaoloon perustavasti sisältyvänä ontologisena erona.
*
Ninni kirjoitti edellisessä päreessäni:
'on olemassa tämä oppikunta, jonka mukaan olemme virtuaalinen maailma.'
*
Mutta jos samalla väitetään, että tietoisuutta ei ole olemassakaan - ei missään muussa mielessä kuin osistaan seuraavana summana, joka on palautettavissa reaalisiin (fysikaalisiin) osiinsa ja jopa ymmärrettävissä vain niistä käsin, ollaan rähmällään hämärän ja käsitteellisesti sekavan mystiikan kanssa.

Tässä yhteydessä pitää muistaa, että Platon oli tietyssä äärimmäisyydessään matematiikkaan totaalisti hurahtanut gnostilainen lukumystikko, jonka metafysiikka pseudofilosofisimmillaan muistutti lähes horoskooppiselityksiä.

Matematiikkaa on käytetty aina vähintäin yhtä paljon maagisten ennustusten kuin aitojen tieteellisten selitysten välineenä (silti odotan erittäin kiinnostuneena Alain Badioun vihdoin suomennetun Oleminen ja tapahtuma ilmestymistä; - Badiou rakentaa tyhjän joukon 'perustalle' minimaalisen ontologian!).

Tosin Platon yhdisteli ajattelussaan niin monia filosofian perinteitä, että hän oli varmasti tietoinen omien kokeilujensa 'vaaroista' dialektisen (siihen aikaan 'tieteellisen') ajattelun kannalta.

Ylipäätään koko kreikkalaisella (lopulta idealistis-monistisella) rationalismilla oli erilainen - kollektiivisempi ja neutraalimpi (samalla metafyysisesti naturalistisempi - sanoisinko itämaisempi) käsitys subjektista kuin juutalaisesta perinteestä lähtevällä Jumalan/ihmisen tahtoa korostavalla ajattelulla.
*
Me emme ole subjekteina mitään virtuaalimaailman simulacrisia osia, joskaan tietoisuudellamme (subjekteina) ei ole substantiaalista olemusta, joka voitaisiin artikuloida/yhdistää identtisyytenä tuohon substantiaaliseen sisältöön.

Ei siis ole mitään lopullisen itseidenttisyyden mahdollisuutta. Ei edes meditaatiossa.

Subjekti on reaalisesta (halun energeettisyydestä) kumpuava repeämä tai murtuma mykän vaistovaraisessa, determinoituneessa eläimellisyydessä (reaalisessa).

Identiteettimme on aina imaginaarista väärintulkintaa ja subjektina olemisemme reaalista ilmentävän ja siitä samanaikaisesti vieraantuvan kielellis-symbolisen minän (eli minän 'kuoren', joka on ainoa artikuloitavissa oleva 'substantiaalinen' minä), olemassaoloa.

Minuutemme ei ole läpinäkyvä, kuten reduktionisti tai mystikko olettaa. Olemme jopa arvoituksen tuolla puolen: itseämme pettäviä mysteereitä eli itseidenttisyyden harhassa eläviä energeettisiä singulaareja.

Paradoksaalisesti itseidenttisyys mahdollistuu vain ideologisena uskona Suureen Toiseen (Jumala, tieteen kaikkivoipaisuus), joka on tuon harhaisen itseidenttisyysoletuksen sekä ideologis-uskonnollinen (imaginaarinen) että institutionaalis-symbolinen (kielellis-fiktiivinen) tae.

Reduktionistisen tieteen tekee uskonnoksi juuri sen edustajien pakkomielteenomainen, samaa toistava, tautologinen mantra: 'tiede ei ole uskonto, tiede tutkii vain totuutta, tieteessä ei uskota kuin totuuteen, koska tiede ei ole uskonto jne.'

Juuri tämä 'vilpittömyys' totuuden suhteen, tämä 'jumalallisen' luonnontieteellisen menetelmän hallinnasta seuraava auktoriteettivaade uskonnon ja ihmistieteitten suhteen, on ideologiaa puhtaimmillaan - ja se perustuu siis oletukseen, että Asiaa (tiede reaalisena) artikuloivalla Toisella (tieteen metodi, symbolinen järjestys) on Toinen (normatiivinen Metakieli, Jumala, Big Other).

Mutta mitään Toisen Toista, mitään Big Otheria ei ole. Joka näin kuvitelmissaan narsistisesti fantasioi ja joka tällaiseen Suureen Toiseen tieteellisen metodin (symbolis-fiktiivis-kielellinen järjestys) muodossa uskoo, on (kätketyn) ideologian vallassa - siis (taika-)uskonnollinen par excellence.
*
http://www.dailygalaxy.com/my_weblog/virtual_worlds/

http://en.wikipedia.org/wiki/Simulacrum

Kun Jumalasta tuli ateisti

Kuva: Slavoj Zizek terapoimassa Jumalaa Jobin tapauksen jälkeen.

*

Kommentti Tapsa P:n kommenttiin Iineksen päreessä It hurts to say goodbye?
*
Tapsa kirjoitti mm.:
Raamatussakin ihminen luodaan nimenomaan jumalan kuvaksi. Mutta mitä se tarkoittaa, sitäpä ei ole ainakaan meidän kristillisyydessämme trendikästä pohtia.

Ihminen on Jumalan kuva - mutta ei sentään kääntäen miltei suora joskin paisuteltu projektio ihmisestä itsestään kuten kreikkalaisten jumalat monessa suhteessa olivat.

Jumalan ja Saatanan välille on kuitenkin hankala tehdä eroa. Kyseessä lienee sama tyyppi tai vähintäinkin saman tyypin tapa saada pahan avulla ihminen kaidalle polulle. Jotta ihminen tajuaisi armon merkityksen ja siten eksistenssinsä perimmäisen perustan.

Sillä jos paheita, joista seuraavia rikkomuksia ja niiden aiheuttamia koettelemuksia ei olisi, mitään armoa ei tarvittaisi.

Näin ollen - tehdessään Jumalasta yksinomaan hyvän kristillinen teologia puhuu romanttis-haaveilevaa puppua.

Eihän Jeesuksen mainitsema 'Isäkään' ollut pelkästään hyvä. Rakastavaksi Jeesus häntä kyllä kutsuu, mutta kuten tiedämme ja olemme kokeneet, rakkaus ei ole suinkaan pelkkää lellittelyä vaan myös tiukkojen rajojen vetämistä ja joskus ankaraakin kuritusta, mikäli annettuja lupauksia ei pidetä ja/tai sääntöjä noudateta.

Tämä ei tietenkään tee rakastavasta Jumalasta pahaa, mutta asettaa kyseenalaiseksi lapsellisen ajatuksen siitä, että Jumala on armossaan meitä aina hyvin kohteleva. Päinvastoin! Jumala(kin) testaa ja kurittaa sitä, jota rakastaa, mutta - ja tämä on kristityille todella vaikea asia - joskus tuo kuritus saattaa mennä täysin 'överiksi' kuten Jobin tapauksessa.

Tällaiset ylilyönnit ovat Jumalan uskottavuuden ja viimein jopa hänen oman itsetuntonsa kannalta peruuttamattomalla tavalla kohtalokkaita.

Jobin hirveän kohtalon aiheuttajana Jumala näkee ja ymmärtää itsensä silkkana sadistina menettäen tämän seurauksena uskon itseensä. Siten Jumalasta itsestään tulee ensimmäinen ateisti! (vapaasti Zizekiltä).
*
Voimme lähestyä Jumalan pahuuden ongelmaa myös foucault'laisen problematiikan kautta.

'Kieltämällä ja ympäröimällä jokin asia moninaisin varoitustauluin, se nostetaan esiin asioiden tasaisesta massasta, sille annetaan tietynlainen erityisasema suhteessa muihin asioihin, ja näin ihminen kiinnittää siihen pakostakin huomionsa.

Miksi esimerkiksi Aatami ja Eeva halusivat syödä juuri hyvän ja pahan tiedon puusta, vaikka heillä oli koko paratiisi monine iloineen käsiensä ulottuvilla? Eikö heidät vietellyt hyvän ja pahan tiedon puun puoleen juuri se, että siitä oli kielletty maistamasta, kielletty hedelmä huokutteli juuri siksi, että se oli kielletty, ja tähän kieltämiseen käärmekin vetosi - 3.

3. Tässä onkin teologeille kuuma peruna purtavaksi. Tämä tulkinta nimittäin herättää epäilyksen siitä, että käärme olikin itse Jumala valepuvussa tai ainakin Jumalan liittolainen ja vallan pönkittäjä.

Eli Aatami ja Eeva eivät vastoin yleistä käsitystä toimineetkaan Jumalan tahtoa vastaan, vaan päinvastoin Jumala halusikin johtaa heidät lankeemuksen tielle. Tämä tulkinta siis kyseenalaistaa kristinuskon perusmyytin Jumalan ja Saatanan välisestä ehdottomasta vastakohtaisuudesta.' (ks. linkki).
*
http://www.netn.fi/498/netn_498_fouc4.html

http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=0h&oq=sla&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=slavoj+zizek
http://naughtthought.wordpress.com/category/zizek/

Filosofinen Wappu-sekoitus

Kielimafia tekee lisäyksiään, korjauksiaan ja tarkistuksiaan - viimeksi: 10.5 klo: 02.05. (Tarkennuksia semanttiseen antideskriptivismiin - etenkin Zizek).

Motoksi:

1) Varmuus ei ole tietoa vaan itsestään selvyyttä ja uskoa. Tietäminen on 'vain' menetelmä, jonka sivutuotteena toki saattaa olla jopa totuus. - - Mutta tämä 'meta-asiaintilakaan' (totuus) ei seuraa tietämisestä/oikeutuksesta vaan jostain 'ylimäärästä', joka tavallaan yllättäen ilmestyy ja sisältyy premisseistä seuraavaan johtopäätökseen - ikäänkuin se olisi ollut siellä jo alusta lähtien - ensimmäisessä premississä/propositiossa.

Kun sanotaan: ihminen on kuolevainen, siitä seuraa, että Sokrates on kuolevainen. Sillä onhan itsestään selvää, että Sokrates on ihminen. Mitään syllogistista kikkailua ei siis tarvita kuin osoittamaan, että intuitio voidaan todistaa muodollisesti oikeaksi. Silti todistus ei lisää mitään olennaisesti uutta ensimmäiseen premissiin/propositioon. - Sama pätee premissin/proposition epätotuuteen. - - Kaikki on loogisessa päättelyssä selvää jo ensimmäisestä askeleesta lähtien. Loppu on pelkkää saivartelua.

- Huom! En sanonut: tarpeetonta, koska todistaminen on 'julkinen velvoite', jolla pyritään eliminoimaan mielivalta eli/ja määrittelemään subjektiivisten mielipide-erojen prioriteetti suhteessa toisiinsa. - Kyse ei siis kuitenkaan ole mistään tämän 'enemmästä' (eli Tiedosta isolla T:llä).

Näin ollen: koska tieto ei ole proseduurin lopputulos vaan itse asiassa pelkkä oikeutusprosessi/proseduuri itsessään, tietoa ei senkään vuoksi voi olla olemassa jonain väistämättämänä seurauksena premissien jatkumosta (en puhu nyt analyyttisista totuuksista, jotka ovat tautologioita). Kyseessä on pikemminkin 'hyppäys' premisseistä totuuteen (vrt. Kierkegaardin uskon hyppy).

Se, mitä kutsumme tiedoksi on siis lopulta aina joko uskoa, jolla uskova uskoo Jumalaansa (ei niinkään sitä, mitä hän uskoo) ja/tai samanlaista varmuutta, jolla G. E. Moore muka 'tiesi' kätensä olevan olemassa - - eli/tai samaa vakuuttuneisuutta, johon kuka tahansa ihminen perustaa oman henkilökohtaisen makunsa pätevyyden.

- - - Toistan yhä: muodollinen oikeutus ei tuo intuitioon mitään sellaista uutta, mikä ei siihen jo alunperinkin sisältyisi, mikäli se on 'totta' (tai 'epätotta' - riippuen mm. yleisestä mielipiteestä, enemmistöpäätöksistä ja esim. valamiehistä; - lainausmerkit siksi, että tässä näkemyksessä(ni) totuus ja epätotuus eivät ole Tietoa vaan todenkaltainen mielipide; - jokaisella on nimittäin aina perusteltu oikeus sanoa, että on sisimmässään eri mieltä, vaikka oikeuden päätös (todistusproseduuri) osoittaisi hänen olevan väärässä!).

2) Perimmältään usko (Jumalaan) ja nihilismi eivät eroa semanttisesti tai epistemologisesti toisistaan. Uskovalla tosin on Raamattu (Ilmoitus) tukenaan, kun taas nihilisti 'uskoo' ilman Raamattua (ilman Ilmoitusta). Silti kummatkin jakavat - yhteisesti! - tuon saman epävarmuuden, mitä olemiseen ja olemassaoloon tulee, sillä kun Jumala on hiljaa ('useimmiten?'), se hiljaisuus on sitä samaa hiljaisuutta, minkä myös nihilisti 'kuulee'.

I
Onhan nyt lama - onhan?

Kuvan mies on joutunut realiteettien eteen. Hänen säästönsä 'takavarikoitiin' lamantorjuntaan. Onko hän oikeistolainen vai vasemmistolainen? Sama se. Suuryritykset ja pankit vievät lopulta kaiken. Aivan kaiken. Niin kapitalismissa kuin valtiojohtoisemmassa suunnitelmataloudessakin.

Ihmisluonto - siis ahneus - on lopulta aina voimakkaampi talouden ja politiikan kannustin kuin ihmisjärki eli pyrkimys oikeudenmukaisuuteen. Yhteiskunnallisesti ymmärretty 'sensus communis' on pelkkä kulloinkin vallassa olevan eliitin (myös työläisten eliitin) ideologinen savuverho, jolla se naamioi omat itsekkäät intressinsä. Tätä sitten kutsutaan parlamentarismissa demokratiaksi - enemmistöhallituksen valtaa. Ja hyvä kai niin, sillä parempia (lue: oikeudenmukaisesti vapaampia) vaihtoehtoja ei oikein taida löytyä tälle retoriikan ja totuutta välttelevän teeskentelyn syövyttämälle päätösproseduurille.

On sitten miltei täysin asia erikseen, mikäli suostumme avoimesti ja harkitusti rajoittamaan vapauttamme yhteisen hyvän nimissä. Tämä asiain- ja tajunnantila kuitenkin vaatii sellaista ideologisen tietoisuuden astetta, jossa on oivallettu ja sisäistetty se varma totuus, että jos oikeudenmukaisuudella halutaan olevan mitään todellista sisältöä, ei vapaus voi olla vain negatiivista eli vapautta rajoitteista ja pelkkää oikeuksien tavoittelua. On olemassa myös perimmäisiä ja periaatteellisia velvollisuuksia - suorastaan käskyjä.

Evoluutioteorian mukaan heikommat häviävät aina. Kyseessä on evoluutiobiologinen lainalaisuus ellei suorastaan 'imperatiivi'. - - Sopeutuvimmat varmaankin selviävät parhaiten hengissä mutta millä hinnalla? Vastaus: joko alistamalla tai alistumalla. Globaali oikeudenmukaisuus a la Kant sen sijaan on evoluutiolle täysin vieras 'keksintö'. Evoluutiobiologien moraali sen sijaan ei - ajautumatta ristiriitaan muiden oletustensa kanssa - voi olla globaalia. Simpanssien käyttäytymisestä ei nimittäin voi tehdä universaaleja oletuksia moraalista ottamatta riskiä joutua loogis-filosofisen päättelyn ehdoista tietämättömän/ymmärtämättömän typeryksen kirjoihin.

Voimme myös perustellusti kysyä, onko mitään evoluutiota ollut olemassakaan, sillä jos muutoksella ei ole päämäärää, niin miten voisi olla olemassa jotain 'kehitystäkään'. Nimittäin - kehityksellähän on aina suunta ja tavoite - pelkällä muutoksella sen sijaan ei sitä ole. Näin ollen evoluutio/kehitys pitäisi korvata lakonisesti ja tylysti pelkästään sanalla muutos tai prosessi.

Sitäpaitsi - loogisesti - jos muutoksella on suunta, tavoite ja jopa päämäärä (eli se on siis kehitystä!), niin silloin sen täytyy johdonmukaisesti ajatellen olla myös etukäteen suunniteltua. Näin ollen evoluutiobiologien reduktionismilla ja todennäköisyyslaskelmilla tieteelliseksi naamioituun funktionalismiin sisältyy aina metafyysis-teologis-teleologinen implikaatio. Mikä merkitsee suoraan sanottuna, ilman sofistikoituneita selittelyjä, että Jumala/jumala on olemassa (ettäs tiedätte!).

Filosofisesti voisin jatkaa aiheesta eteenpäin vaikka tämän kirjan puitteissa: Se ei sittenkään pyöri. - - Biologin ja fyysikon on aina syytä kysyä itseltään, mkä on hänen tarkkailupisteensä suhteessa universumiin ja historiaan, ja miten hän sen voi oikeuttaa. - - Mitä siis seuraa siitä, että ihminen arvioi maailmankaikkeutta ja historiaa omasta perspektiivistään - maasta käsin - ihmisenä? Ei välttämättä niin sanottua objektiivisuutta - ks. linkki.

Ensin tulee toki selvittää, voiko edes propositioihin luottaa eli mikä on kielen semanttinen pätevyys. Ja mikäli kielen (propositioitten) referentiaalisuus eli viittavuus ilmiöihin ja objekteihin osoittautuu kyseenalaiseksi, ei tietoteorialla (tai jollain tieteen teorialla) voi tätä 'vajavuutta' enää paljonkaan korjata.

Saatamme - propositioitten/kielen referentiaalisuuden 'vajavuuden' tai (kausaalisesti epäjatkuvan) kompleksisen välittyneisyyden hyväksyessämme - ajautua postmodernin relativismin hengessä antideskriptivismiin, jossa sanat viittaavat olioihin pelkästään sattumanvaraisesti eli ovat 'tyhjiä' - (Itse en hyväksy näin 'mahdotonta' äärikantaa, joka hajottaa lopulta jopa oman subjektiivisen totuusperustansakin eli ei ole edes kommunikoitavissa - vrt. solipsismi).

Päinvastaisessa vaihtoehdossa (deskriptivismi) propositiot olisivat pelkästään lyhenteitä vallitsevista tosiasiakuvauksista, mikä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, koska se merkitsisi, että Tractatuksen kuvateoria ja Carnapin toteamus: - 'filosofia on vain tieteen kielen looginen syntaksi', pitäisivät paikkansa. No - Wittgenstein hylkäsi kuvateoriansa nopeasti ja viimeistään Quine osoitti, että Carnap oli väärässä.

- - Emme voi nimetä ketään mustasukkaiseksi, ellemme aina jo etukäteen, esiymmärryksessämme, ole tietoisia siitä, mitä pidämme mustasukkaisuutena ja mitä emme. Mustasukkaisuus ei ole kieleen sisältyvä empiirinen 'ominaisuus', mutta ei se myöskään ole pelkkä sattumanvarainen nimitys jollekin sattumanvaraiselle tunteelle ja käytökselle jotain ihmistä kohtaan vaan pikemminkin on niin, että taipumuksille annetaan nimityksiä, jotka säilyvät psykologisesti/kokemuksellisesti - tai ehkä on osuvinta sanoa Lacaniin ja Zizekiin viitaten fantasianomaisesti perimmältään sellaisina, millaisiksi ne oli aikanaan verbaalisesti 'kastettu'. Tämä tarkoittaa, että tuossa nimityksessä säilyy läpi yhteiskunnallisten ja kulttuuristen muutosten tietty ydin, jota ko. käsite/propositio - esim. mustasukkaisuus/mies on mustasukkainen - ilmentää.

Edellinen esimerkki viittaa erittäin yleisellä tasolla Saul Kripke deskriptivismiin päin kallistuvaan malliin, jonka hän esittää perusteellisimmin kirjassaan Naming and Necessity.

Slavoj Zizek on Kripken 'kasteteoriaan' pohjautuen muokannut oman semantiikan sovellutuksensa hegeliläis-lacanilaisen metodin puitteisiin, jossa korostetaan nimeämisen/nimien kompleksista - sekä historiallista että strukturaalista ('psykoteoreettista') - välittyneisyyttä psykoanalyyttisen fantasia/ideologia-rakenteistumisen teoreettisessa viitekehyksessä. - - Nimet eivät siis ole Zizekille - huolimatta semanttisesta antideskripitivismistä - pelkkiä tyhjiä, sattumanvaraisesti valikoituneita sanoja vailla syvempää kausaalista kytköstä psykososiaaliseen alkuperäänsä, joka voidaan ilmaista edellä mainittujen teoreettisten perustelujen puitteissa.

*
Varmuudesta - jälleen kerran

G. E. Moore nosti kätensä ylös ja sanoi, että tässä on käsi, ja hän tietää sen olevan olemassa, eikä tämä tieto tarvitse oikeutusta. Mutta ei Moore tietämällä tiennyt yhtään mitään. Hänellä toki oli varmuus kätensä olemassaolosta, mutta tietoa se ei ollut. Miksi? Siksi, että hän ei voinut epäillä kätensä olemassaoloa, ja mitä ei voi epäillä, sitä ei voi myöskään todistaa todeksi tai epätodeksi (vrt. Popper ja fallibilismi).

Mooren varmuus ei kuitenkaan ollut uskoa vaan itsestään selvyyttä, koska tuo käsi oli aina ollut osa hänen ruumistaan. Mutta juuri sen vuoksi hän ei myöskään voinut epäillä sitä.

Näin siis puhdas empiirinen havainto on olemassa varmuutena ainoastaan itsestään selvyyden ja siten common sensen introspektiivisista lähtökohdista.

Havaitaan, että paradoksaalista kyllä - common senseen vetoaminen ei Mooren(kaan) tapauksessa periaatteessa eroa loogisesti solipsistin privaatista höpinästä, jonka mukaan hän tietää esimerkiksi, että hänellä on nerokkaita ajatuksia päässään, mutta hänen ei tarvitse todistaa niiden olemassaoloa ;]. Jos muut kuitenkin ovat samaa mieltä hänen kanssaan, niin asia on sillä selvä. Solipsismisyytös kumoutuu silloin pragmaattisesti - mutta ei edelleenkään tiukan loogisesti.

Entä usko Jumalaan? Eikö juuri se ole solipsistista höpinää? Kyseessähän on jonkinlainen kokemuksellis-emotionaalinen varmuus, joka kuitenkin on ikäänkuin ratifioitu spekulaatioilla eli Sanalla (Jumalan Raamatusta löytyvä ilmoitus itsestään). Näin ollen pidän uskoa perimmältään rationaalisena asenteena. Kuitenkin myös uskoon liittyvä ongelma on epistemologisesti lähes samaa loogista muotoa kuin Mooren empiristinen varmuus. Syynä tähän on juuri tuo sama - kuten oman kätensä ei myöskään Jumalan olemassaoloa voi epäillä, koska molemmat ovat olleet aina olemassa - Jumala jopa pitempään kuin oma käteni ;] (Oleellista on tietysti se, että käsi ja Jumala ovat aina olleet osa minua - käsi konkreettisemmin, Jumala abstraktimmin.)

Mutta varmuus Jumalan olemassaolosta ei ole automaattista itsestäänselvyyttä kuten em. käden olemassaolon varmuus vaan uskoa, joka siis on itsereflektiivinen spekulaatio eli rationaalisen vakuuttuneisuuden tulos. Oman käden olemassaolon rationaalinen todistaminen sitäpaitsi vaikuttaa jo itsessään mieleltään järkkyneen ihmisen pohdiskelulta. Mutta niin vaikuttaa - ainakin minun mielestäni - myös Jumalan olemassaolon todistaminen (esim. Svinburne ja muut evidentialistit; - Ergo: pro Pascal, contra Descartes). Sillä eikö yritys todistaa/oikeuttaa jotain, jonka osa itse on, olekin kaikkein suurinta epäuskoa?!

Tämän vuoksi fideismi tulee aina olemaan uskon perimmäinen ydin. Uskon, jotta ymmärtäisin. Uskon, koska on mahdotonta todistaa näitä perimmäisiä asioita.

Painotan kuitenkin - usko ei fideismissäkään ole itsestäänselvyys kuten oma käteni minulle on. Usko on ja pysyy uskona - mysteerinä. Käsi sen sijaan on jotain triviaalia ja banaalia - jotain jonka olemassaoloon uskominen ei tuo mitään lisää siihen itseensä (vrt. myös Kantin kritiikki ontologista Jumalatodistusta kohtaan), ja jonkakaltainen usko siis vaikuttaisi pikemminkin naurettavalta kuin järkevältä (vaikka looginen järkeily tuntuukin joskus naurettavalta).

Toisin on Jumalan laita. Jumalaan uskova toki saattaa hyvinkin elää jokapäiväistä elämäänsä niin, että Jumala kuuluu siihen itsestään selvänä sisältönä, mutta silti Jumalan olemassaolon itsestäänselvyys syntyy uskosta, kun taas oman käden itsestään selvyys on pelkästään triviaalia varmuutta, johon ei sisälly mitään semanttista 'syvyyttä', mikä taas on Jumalan olemassaoloon uskovan saama 'bonus' uskostaan, mikäli on lupa käyttää tällaista pörssitermiä näistä asioista puhuttaessa...

Hyvää - filosofista - Wappua.

PS.
Muistakaa lopuksi edelleen ja aina, että me emme voi havaita mitään lopullisen objektiivisesti an sich, koska tietoinen havaitseminen on mahdollista vain eron tekemisenä havaittuun. Toisin sanoen se, mikä mahdollistaa tietoisen havainnoinnin samalla estää pääsyn havaitun perimmäiseen 'olemukseen'. Kääntäen: jos havaitsisimme jotain täysin objektiivisesti, emme voisi - eikä sitäpaitsi olisi enää edes 'tarpeen' - tiedostaa sitä. - - Tätä merkitsee minulle ontologinen ero, jota Lacan kutsuu tietoisuuden dialektiikaksi. Tämä on minulle filosofisen ((itse-)reflektoivan: tiedostavan) ajattelun perimmäinen paradoksi. - - Tämän vuoksi zeniläiset koanit eivät voi 'sanoa tai ilmaista' mitään kausaalisesti 'järkevää'; - nehän ovat itsessään ja sellaisenaan 'objektiivisia' ja näin ollen tietoisen/subjektiivisen kokemuksen/havainnon ytimessä. Ja juuri tämän vuoksi ne ovat subjektittomia ja subjektien tavoittamattomissa.

.....

Reduktionismi on todistettavissa vain fenomenologisesti - vaikenemalla. - - Ellet sitten satu olemaan runoilija...

*
II
Älä ota Vappuna liikaa. Muuten käy näin:

http://www.youtube.com/watch?v=cXXm696UbKY

III
Puujalkavitsejä Vapuksi

- Miksi kutsutaan isoa töppäystä Pauligilla?- Juhlamokaksi.

- Miksi Hjallis kutsuu kesäisin Teemu Selänteen mökilleen?- Hän haluaa sinne maailman parhaan laiturin.

- Minkälaisista alaisista yritysjohto pitää?- Johdonmukaisista.

- Miksi suntio lukitsi kirkon ovet?- Seudulla liikkui Raamatun kääntäjä.

- Kuka oli skotlantilaisten esi-isä?- Förskotti.

- Miksi tanssinopettaka otti loparit?- Hän ei kestänyt sitä rumbaa.

- Mistä äänekäs kissa tunnetaan?- Mausta.

- Miksi masokisti nauttii kesälomasta?- Silloin aina sattuu ja tapahtuu.

- Miksi Riverdance syntyi Irlannissa?- Pubeissa on vain yksi vessa.

- Mikä on naimaton diplomaatti?- CD-single.

- Miksi kannibaalit ei ottanut lopareita?- Työnantaja tarjosi lämmintä kättä.

- Miksi näyttelijät menevät niin usein keskenään naimisiin?- He viihtyvät kulissiavioliitoissa.

- Miksi kenguruäidit vihaavat sadepäiviä?- Lapset haluavat silloin leikkiä sisällä.

- Mitä seuraa Nokian ja tampaxin fuusiosta?- Langaton tamppooni.

- Mitä dementiapotilaat laulavat jouluna ?- Koska meillä on joulu?

- Mitä yhteistä on atomipommilla ja Vesivehmaan jenkalla ?- Siinä meni nuoret sekä vanhat samanlailla.

- Miksei spitaalinen päässyt inssistä läpi?- Hänellä jäi jalka kaasulle.

- Mummo ja vaari pelasivat jalkapalloa. Vaari hävisi.

- Etsinnät jatkuvat yhä.- Miksei Meksikolla ole olympiajoukkuetta?- Kaikki juoksu-, hyppy- ja uimataitoiset ovat jo USA:n puolella.

- Miksi naiset panostavat enemmän ulkonäköönsä kuin älyynsä?- Koska miehet ovat pääsääntöisesti tyhmiä muttei sokeita.

- Mistä tunnistaa sokean nudistirannalla?- Velttoudesta.

- Kuinka naisen saa sokeaksi?- Asetetaan hänen eteensä tuulilasi.

- Miksi kuulovammaiset masturboivat vain yhdellä kädellä?- Koska he voihkivat toisella...

- Miksi Pekalla oli jalka paketissa?- Hän kävi salilla pudottamassa painoa.

- Teloittajien työriidassa sopu.- Tästä lähtien vedetään yhtä köyttä.

- Minne Hannes kolehmainen joutui kuoltuaan?- Nurmen alle.
*
http://www.google.fi/search?hl=fi&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=se+ei+py%C3%B6ri+sittenk%C3%A4%C3%A4n&btnG=Hae&meta=
Saul Kripke - Wikipedia, the free encyclopedia

http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=0&oq=saul+kr&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=saul+kripke

www.voimahali.fi/vh/showthread.php?p=252177
http://iluvsa.blogspot.com/2009/03/r-is-for-recession.html