April 29, 2010

Burkaa vai jytää?

'We're opposed to wearing burqas'
*
Seuraavassa jatkoa edelliseen päreeseen.
*
Burka on pelkkä pisara valtameressä, jonka liberalismi ja demokratia pyrkii desinfioimaan niin puhtaaksi, että siinä vedessä ei kohta elä enää kuin lipeäkala.

Kuinka monta burkan aktiivista 'pakko'käyttäjää Ranskan 60-miljoonaisesta populaatiosta muuten löytyy? - Alle tuhat kappaletta.

Todellinen ongelma länsimaiselle liberalismille ovatkin ne musliminaiset, jotka haluavat käyttää burkaa vapaaehtoisesti, koska he tavallaan pilkkaavat länsimaista vapauskäsitystä - ja hyvä niin, koska tällä tavoin he erittäin osuvasti paljastavat rasismimme kaksinaismoralistisen luonteen.
*
Ensinnäkin: burkapakko ei ole avointa väkivaltaa tai perversiivistä pakottamista. Toisekseen: mediakohun keskittyminen burkan kaltaiseen uskonnollis-kulttuuriseen merkkiin toimii oivallisena apuna kapitalistihyeenoille, jotka saavat puolisalaisesti laatia riistolakejaan kansan tajuamatta julkisen kohun suuntaavan ihmisten mielenkiinnon johonkin, markkinatalouden rakenteellisen väkivallan kannalta täysin epäolennaiseen ilmiöön.

Burkakielto ei vapauta meitä (vaikka fantasioissa saatammekin harhaisesti niin kuvitella) pääoman ja sen edustajien saatanallisesta itsekkyydestä, valehtelusta ja manipulaatiosta.

Epäoikeudenmukaisuudesta, epätasa-arvosta ja rasismia edistävistä käytännöistä puhuessamme kannattaa yhä nykyäänkin siteerata Brechtiä: 'Mitä onkaan pankin ryöstäminen verrattuna pankin perustamiseen?'

Kontekstia vaihtaen: mitä onkaan halu holhota naista islamissa (= oletettu vapauden ja yksityisyyden riisto) verrattuna naisen (kuten kaiken muunkin medialle kelpaavan 'rehun') pornoistettuun ryöstöviljelyyn markkinakapitalistisessa uusliberalismissa?

Minä perustin lähtökohtani makrotason talouspoliittiseen ja ideologiseen asetelmaan, mutta yritin tarkastella sitä fantasiadynamiikkana psykoanalyysin perspektiivistä ja kontekstissa.

Kieltämättä kyseessä on hieman hankala näkökulman- ja sisältökontekstinvaihto.

Koska olen kiinnostuneempi yhteiskunnan ja psyyken rakenteellisesta dynamiikasta kuin valtainstituutioitten legitimoimista muodollisista julistuksista (velvollisuuksista, oikeuksista, ylipäätään laeista), en halunnut (toisin kuin moni lukija odotti) edes vastata kysymykseen burkan käytön puolesta tai sitä vastaan. - Pidän tuota kysymymystä paitsi po. asian eri ulottuvuuksia yksinkertaistavana sekä johdattelevana/manipuloivana myös pinnallisesti ja siten huonosti pohdittuna.

Psykoanalyysihan ei ole kiinnostunut niinkään siitä, että ihmisiä vapautetaan muodollisesti tuosta tai tästä ulkoisesta pakosta kuin siitä, mitä fantasioita sekä intressejä erityyppisten pakkojen ja vapauttamisten topologinen rakenne viime kädessä todella ilmentää.

Minun mielestäni - jos burka kielletään, mikä siis merkitsee, ettei sitä sallita julkisessa käytössä (yksityisesti kyllä), silloin pitäisi suunnata järkähtämätön kritiikki myös koko länsimaista naisen (ja koko länsimaisen elämäntavan) pornoista/umista kohtaan.

Mutta näin ei tehdä, koska porno eri muodoissaan myy aivan jumalattoman hyvin. Ja silti kyse on rasismista - naisen epäsuorasta alistamisesta, jonka naiset kuitenkin itse näyttäisivät hyväksyvän (seksuaalisesti vinksahtaneina pidettyjä äärifeministejä lukuunottamatta) - noudattaahan liki perverssiksi vaatimukseksi muuttunut mantra yksilön vapaudesta liberaalin ihmisoikeuslain kirjainta: jokainen saa vapaaehtoisesti tehdä itsellään/itselleen mitä vain.
*
Muistakaamme taas lacanilais-zizekiläinen h/t/uomio länsimaisen ideologian perusimperatiivista: Nauti! Osta tuotetta/ideologiaa, joka saa sinut kokemaan suuria elämyksiä! - Kyse on siis yhä suoremmaksi ja häikäilemättömämmäksi muuttuvasta 'huumekaupasta'.

(Alan hitto soikoon kohta kaivata jopa mainosguru-nero David Ogilvy'a, jonka mainos-slogan-ideat eivät valehdelleet ihan niin paljon eivätkä tyrkyttäneet tuotetta yhtä häpeämättömästi suut silmät täyteen passiivisena idioottina pidetylle kuluttajalle kuin nykyiset  houkuttimet vaan olivat vielä kaikessa oveluudessaankin paitsi yllättävän osuvia, asiallisen säädyllisiä myös viettelevän tyylikkäitä.)
*
Kapitalistinen (itse-)manipulaatio (jota myös Foucault'n identiteettitekniikat ilmentävät) perustuu siihen 'vapauteen', että ihmiset saavat yksityisesti (ikäänkuin de Saden'n hengessä ;\]) harjoittaa aivan mitä tahansa perversioita haluavat, mutta heidät myös saa/voi koukuttaa täysin laillisesti noihin perversioihin - jopa maanitella heitä yhtä häpeämättömällä houkutus-retoriikalla kuin karamelleihin rakastuneita lapsia tai ylipäätään vähä-älyisiä kulutusautomaatteja.

Niinpä systeemin (perustus-)lain kirjaimen (ei hengen) mukaan toimivista ahneimmista pedoista (ylimpänä finanssipankkiirit), jotka kykenevät koukuttamaan ihmisiä menestyksekkäimmin, tulee maailman hallitsijoita - eli mielikuva-rasismia ylläpitäviä tyranneja. - Tätä järjestelmää sitten kutsutaan vapaaksi, tasa-arvoiseksi ja hyvän elämän ilmentymäksi.

Edellä kirjoitettua makroproblematiikkaa sekä oletetun burka-rasismin psykodynamisen fantasialuonteen pohdintaa vasten burkasta protestoiminen onkin minun mielestäni paitsi toisarvoista hyttysen ininää myös ideologisessa harhassa elämistä, kun asiaa tarkastellaan suhteessa siihen kaksinaismoralismin eli suvaitsevuudeksi kutsutun rasismin kaksoisstandardiin, jonka perustalle koko länsimainen järjestelmä on rakennettu.

PS.
Jos minulta nyt kuitenkin väen väkisin (esim. kiduttamalla tai enemmistöpäätöksellä ;\) vaaditaan joko tai-vastausta, niin sanon, että burkan käyttö pitäisi julistaa vapaaehtoiseksi - ei siis kieltää sitä lailla (liberalismi) tai pakottaa sen pitämiseen (teokraattinen islam erotuksena maallistuneempaan islamiin).

Toivon samalla hiljaa mielessäni, että burka'sta tulisi jopa kuuminta hottia eli naisten hitti-muotivaate!

Onhan lävityksistäkin tullut muotia, jopa intiimilävityksistä. Eikä kukaan puhu mitään rasismista niiden yhteydessä, koska kukaan ei todistettavasti pakota niiden asentamiseen ja käyttämiseen.

Yksilön vapauden (oikeuksien) nimissä (lue: muotitrendien ja -brändien, jotka itse asiassa ovat pakkosyöttöä) saa tehdä, mitä huvittaa, jopa lisätä nautintoon uutta ulottuvuutta itselleen kipua tuottamalla.

Kapitalisen yhteiskunnan ihanneihminen on kuluttaja, joka ei enää edes halua erottaa toisistaan nautintoa ja kipua (diagnoosi: addiktiivinen sadomasokismi!) - joka pitää alistumista nautinnon tavoitteluun todellisena onnena - joka on etukäteen täydellisesti ohjelmoitu robottimainen narkomaani.

Vapaata markkinataloutta ei kuitenkaan voi haastaa oikeuteen pakottamisesta niinkuin näköjään islamin voi. Näin ollen sen, joka haluaa vastustaa kapitalismin rasismia, pitää lopulta turvautua 'positiiviseen terroriin' - niinkuin nyt esimerkiksi minä tässä blogissa.

Yhteiskuntarauha kun ei (edes) kapitalismissa ole varma merkki siitä, että oikeudenmukaisuus toteutuu ja vallitsee.

Mutta miten nautinnon orjat edes kykenisivät kapinoimaan, mikäli he saavat säännöllisesti jokapäiväisen annoksensa kapitalismin tuottamaa huumetta: yksityistä vapautta erilaisine fantasian ja elämyksien muotoineen?

Ehkä tuollaista imago-idiotiaa voisi tosiaankin kutsua taivaaksi maan päällä. Ja saahan siellä käyttää myös burkaa - 'vapaaehtoisesti'.

Loppukevennys

'Pillupelkoa' väitti Iines minun asenteestani. Hehe. Taitaa Iines itse kaivata sitä Anna Kontulan mainostamaa 'patriarkaalista panoa'.

'Taju män mut mieli kirkastu', sanoi burka-vapaa ex-rouva Vantaalta vahvan coituksen jälkeen. - Mutta eikö kannattaisi kokeilla välillä myös burkan kanssa. Ainakin miehiä se kiihottaa. - Vai mitä Tapsa?

Taloustieteilijöitten kokouksessa paljastui skandaalimaisia asioita. Ekonomistit puhuvat, mitä sykli suuhun tuo (Alivaltiosihteeri).
*
http://i-iines.blogspot.com/2010/04/kerta-kiellon-paalle.html
http://ecc-cartoonbooksclub.blogspot.com/2009/11/thing-called-quirit-wow-eva.html
http://www.hs.fi/juttusarja/merilainen/artikkeli/Hyv%C3%A4+mies/1135256469709/?cmp=tm_etu_kolumni
http://fi.wikipedia.org/wiki/Anna_Kontula

April 27, 2010

Burkaa ja jytää

Kuvassa länsimainen burkamalli, joka ei loukkaa naisten ihmisoikeuksia tai yksityistä vapautta.
(Kielimafia säätää ja viilaa - viimeksi psykoanalyysia - klo: 19.55)
1
Tapani kirjoitti Iineksen päreessä Kerta kiellon päälle
'Musliminainen burkassa on sama kuin juutalainen raitapyjamassa.'
*
Käyttämääsi rinnastusta radikaalisti muunnellen ja soveltaen voisin itse puolestani väittää, että vapaassa markkinataloudessa elävä ihminen on tavallaan kuin keisari ilman uusia vaatteita.
Vaatteet edustavat tässä vapautta, tasa-arvoisuutta ja toleranssia.

Kertomuksen mukaan kukaan, paitsi pikkulapsi (joskus myös filosofinen ideologiakriitikko), joka ei vielä ole oppinut elämään valheessa ja auktoriteetin pelossa, uskaltaa sanoa, ettei keisarilla ole lainkaan vaatteita päällään.

Minun kertomuksessani asia on kuitenkin hieman toisin. Ihmiset eivät niinkään pelkää sanoa totuutta (kritisoida valhetta) näkymättömistä vaatteista, koska he todella ja ihan oikeasti luulevat näkevänsä/kokevansa nuo vaatteet keisarin (ja itsensä) päällä: vapauden, tasa-arvon jne.

Näin tapahtuu siksi, että heille vapaus mahdollistuu pelkästään vapautena burkista = rajoituksista, pakoista ja holhouksesta (ns. negatiivinen vapaus eli vapaus jostakin).

Tämän periaatteen lähtökohtana on epälooginen ja epärealistinen oletus, jonka mukaan hyvä elämä annettaisiin yhtä aikaa samalla lautasella kuin muodollinen vapaus eli yksityinen oikeus olla vapaa tekemään aivan mitä tahansa, kunhan ei riko muodollisen lain kirjainta.

Negatiivinen vapaus ei kuitenkaan ole kapitalismissa ilmaista ja toteutuu siinä useimmiten itsensä kumoten - siten, että ihminen ehdollistuu pelkäksi talous- ja markkinasubjektiksi tai pikemmikin - foucault'laisittain: se tuottaa ihmisen, joka on vähintäin yhtä paljon (viime kädessä itse asettamansa) holhouksen alainen (imagotekniikat ovatkin estetisoidun kantilaisen(!) etiikan perversiivinen muoto) kuin burkaa käyttävä nainen - nyt vain ilman näkyvää ja peittävää huntua.

Holhoavan hunnun ovat länsimaissa korvanneet coca-colonialistisen kulutus-viihde-mediateollisuuden trendit, brändit sun muut merkkituotteet, joita burkan sijaan ostetaan ja käytetään vapauden, ei suinkaan pakkosyötön, symboleina (pakkosyöttöä ne silti perimmältään ovat: sekä systeemisessä että psykologisessa mielessä).

Niinpä ihmiset liberaali-kapitalistisissa maissa luulevat, ettei heillä ole burkaa päässään, vaikka he itse asiassa paitsi automaattisesti elävät, ovat yhä manipuloidummassa määrin myös entistä pakotetumpia elämään ulkoapäin tuotettujen (ideologis-imaginaaristen) fantasioitten ja uskomusten maailmassa (tai pikemminkin ostamaan tuota maailmaa), joka pitää heidän elämäänsä ja mielikuviaan jatkuvasti ja tiukasti vankinaan määritellen heidät pelkästään vaihtoarvoina - ei itseisarvoina.

Franz Kafka kuvaa romaaneissaan tällaisen maailman perimmäistä luonnetta yksilöllisen kokemuksen kannalta, jossa anonyymi, tavoittamaton ja näkymätön auktoriteetti (byrokratia, teknokratia, pääoma) holhoaa meitä.

Mutta niiltä (heitä on paljon), jotka kokevat itsensä vapaiksi anonyymin auktoriteetin (pääoman ja vaihtoarvon) maailmassa (kuten ilmeisesti Tapanikin), puuttuu kyky ja käsitteet ilmaista epävapautensa luonnetta.

He ovat onnellisia - paitsi mitä nyt burka saa heidät kokemaan itsensä ahdistuneiksi - syystä, joka ei kuitenkaan johdu mistään ylevästä, kaikkia ihmisiä koskevasta vapauden ja tasa-arvon vaatimuksesta eli sympatiasta tai säälistä burkaa käyttäviä kohtaan vaan kyseessä on paljon syvempi, torjutumpi ja siten hankalammin oivallettavissa oleva asia (ks. 2).

Kieltämättä joskus tekisi mieli vain jättää nämä vapauden ja tasa-arvon 'sankarit' elämään omassa pienen mukavuuden eli vapauden illuusion häkissään, mutta koska he yleensä vaativat kaikkia osallistumaan siihen peliin, jota itse pelaavat paljastaen siten oman rasistisuutensa, eivät ne, joille totuus on tärkeämpää kuin väärien profeettojen houkutukset, voi vaieta ja esittää vastalausetta - en minäkään.

2
Burka-ongelmassa on kaksi tasoa, joista ilmeisimpään eli negativisen vapauden (vapaus jostakin) ongelmaan vastasin edellä. Toisessa tasossa/ulottuvuudessa, joka on syvempi ja sen vuoksi yleensä myös torjutumpi, analysoidaan ja kuvataan fantasiakokemuksemme psyykkistä dynamiikkaa, rakennetta, sen muodostumista ja oivaltamista.

Kirjoitit Tapani tavallaan aivan oikein minun väittäneen omahyväisesti burkan vastustajista, että 'burka on ongelma meille, koska emme näe naista burkan alla'. - Juuri siitä onkin kysymys, mutta aivan eri mielessä kuin sinä asian seksismisyytöksellä tulkitset.

Länsimainen ihminen pelkää burkan takana olevaa naista (ihmistä), koska silloin hän joutuu todella konkreettisesti kasvotusten toisiin kohdistuvien, omien - mahdollisesti rasististen fantasioittensa kanssa.

Burkasta riisuttu nainen sen sijaan on imaginaarisesti 'vaarattomampi' psykodynamiikkamme ja siitä kumpuavien asenteitten kannalta, koska paljaat kasvot ovat tietoisuuden tasolla aina helpommin manipuloitavissa.

Syvimmät mielikuvamme (todelliset asenteemme) eivät pääse paljaitten kasvojen edessä liikaa häiritsemään ja estämään fantasioittemme tietoista kontrollia, koska juuri paljas iho ja ja sen piirteet toimivat paljon parempana maskina (jota ei voi enää riisua) sille, mikä ihminen on, kuin burka, joka nuo kasvot peittää.

Tässä mielessä jokainen naamio paljastaa enemmän katsojasta itsestään kuin mikään face to face-kontakti.

Tämä on myös yksi suurimpia syitä sille käytännölle, miksi psykoanalyytikko ja analysoitava henkilö eivät ole kasvokontaktissa analyysin aikana.Kasvojen avullahan on paljon helpompi valehdella (itselleen ja muille) kuin pelkästään vapaan assosiaation sanoihin kätkeytyvillä mielikuvilla!
*
Suhtautumisemme toiseen ihmiseen syntyy aina fantasiana hänestä, ja juuri tuota fantasiaa analysoitavan analyytikkoon kehittämä transferenssisuhde pyrkii ilmentämään, selventämään ja mahdollisesti purkamaan - 'pedagogisella' intentiolla.

Mutta - koska ihmissuhteet enemmän tai vähemmän pakonomaisesti ovat juuri transferenssi- ja/tai fantasiasuhteita (ja pysyvät sellaisina), voinee psykoanalyysin perimmäisenä tarkoituksena ainakin lacanilaisittain pitää analysoitavan radikaalia oivallusta siitä, että vaikka hän ei voikaan ravistaa fantasioita kokonaan pois psyykestään, hänen on mahdollista oppia elämään oireiksi transformoituneitten 'imaginaaristen halukonteksiensa' kanssa - jopa niitä itseilmaisussaan hyödyntäen ja ihmissuhteissaan  'hallinnoiden'.
*
Burka kasvot peittävänä naamioina siis herättää meissä kontrolloimattomia mielikuvia, joita emme välttämättä haluaisi kohdata ja tunnistaa/tunnustaa itsessämme. Ihoa, tuota nahkamaskia sen sijaan ei voi riisua, joten se toimii paljon tehokkaammin ennakkoluulojemme lähteenä ja naamioina.

Mutta tämä kaikki lienee Tapanin kaltaisille, sivistyneille ja liberaaleille herrasmiehille ylivoimaista käsittää ja edes yrittää ymmärtää - hyväksymisestä nyt puhumattakaan.
*
Kaksinaismoralististen (asenne tai asu täyttää ihmisoikeuksien vaatimukset, jos se palvelee minun omia vapaita bisneksiäni/intressejäni, muuten ei) herrasmiesten ymmärtämättömyyteen tekisi mieli vastata kuin aikoinaan Cambridgessä filosofian tohtoriksi väitellyt Wittgenstein (hänelle piti saada jokin akateeminen arvo luento-oikeutta varten), joka totesi vastaväittelijöinä toimiville, väitöskirjan (Tractatus) suhteen jotakuinkin pihalla oleville maailmankuuluille filosofeille, Bertrand Russellille ja G. E. Moorelle, akateemisen maailman historian ehkä absurdeimmmassa väitöstilaisuudessa: 'Olkaa huoleti, te ette tule koskaan ymmärtämään kirjaani'.
*
http://i-iines.blogspot.com/2010/04/kerta-kiellon-paalle.html
http://nextstarartist.wordpress.com/next-star-artist-finalists/

April 23, 2010

Me odotamme totuudenpuhujia - ja he tulevat!

The Cleansing of the Temple (Matthew Chapter 21) 

12: And Jesus entered the temple of God and drove out all who sold and bought in the temple, and he overturned the tables of the money-changers and the seats of those who sold pigeons.

13: He said to them, "It is written, `My house shall be called a house of prayer'; but you make it a den of robbers."

14: And the blind and the lame came to him in the temple, and he healed them.
*
'The time is always right to do what is right.' - Martin Luther King Jr.
1
Ajattelin kirjoittaa Marjut Lindberg'in kolumniin ärhäkän ja innostuneen intron, mutta muutama rivi riittänee, sillä Ari Ojapeltohan 'kirjoitti' eilen kyseistä aihetta sivuten muutaman alustuksen jo etukäteen.

Joka tapauksessa Lindberg'in teksti on ainakin minulle täyttä ja itsestään selvää asiaa, mutta pekkä mielipiteen ilmaisu ei köyhien itsepuolustukseksi vielä riitä, joskin välttämätön lähtökohta se toki on. Konkreettinen ja tuloksellinen puolustautuminen mahdollistuu kuitenkin lopulta vain silloin, kun köyhien, sorrettujen ja uusliberalismin protofasistisella aatteella huijattujen vastarinnasta syntyy konkreettisia tekoja - ikäänkuin 'positiivista terrorismia' (aktivismia), joka on ainoa terrorismin laji, minkä minä hyväksyn.

Ilmoitusluontoisesti totean lopuksi, että ne, jotka eivät tätä Asiaa hyväksy tai kykene ymmärtämään, tuskin kuuluvat siihen ihanneyhteiskuntaan, jossa minä haluaisin elää.

Mutta mitäpä minusta, sillä meitä saman kokemuksen ja saman Asian jakavia on niin paljon, että porvari tulee aina nukkumaan yönsä huonosti, sillä ovathan pääoman eli megayhtiöiden tyrannian alla elävät juuri se omantunnon yhteiskunnallinen konkretisoituma, jonka kolkutus pitää kokoomus-porvarin hereillä ja levottomana.
2
Onnellisuus ei poista köyhyyttä

Marjut Lindberg marjut.lindberg@hs.fi Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimittaja.

Mitä kovemmaksi maailma ympärillä muuttuu ja mitä suuremmiksi tasa-arvon ja hyvinvoinnin erot väestöryhmien välillä kasvavat, sitä pehmeämmiksi muuttuvat keinot erojen ja epäkohtien korjaamiseen. Nyt yhä useammissa hyvinvointia ja tulonjakoa koskevissa keskusteluissa nostetaan yhdeksi hyvinvoinnin tärkeimmistä elementeistä onnellisuus. Onnellisuuden tavoittelu on tuotu jo sellaisiinkin keskusteluihin, joissa ihan tosissaan pitäisi pohtia, miten vähimmäisetuudet turvataan koko väestölle tasapuolisesti.

Tällaista keskustelua, onnellisuus tavoitteeksi nostettuna, käytiin muun muassa tällä viikolla Säätytalossa, jossa aiheena oli sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittäminen.

Tutkimustietoa onnellisuuden merkityksestä löydetään nyt melkein mistä vain.

Taannoin julkaistiin selvitys, jossa kerrottiin, miten nuorten odotukset työelämästä ovat muuttuneet niistä odotuksista, joita heidän vanhemmillaan oli. Enää nuorten ykköstoiveena ei ole vakaa ja hyvätuloinen työsuhde, vaan tärkeäksi on noussut mahdollisuus viettää omaa elämää ja aikaa perheen ja ystävien kanssa – olla onnellinen.

Selvityksestä ei käynyt ilmi, oliko nuorilla joitain euroina, neliöinä tai tunteina mitattavia vähimmäisvaatimuksia sille, että onnellisuudesta ja hyvästä omasta elämästä voisi nauttia. Pelkkä onnellisuus ei takaa asuntoa eikä ruokaa pöytään.

Kun kansantuotteen kehityksestä ei heru lisää rahaa rispaantuneiden vähimmäisetujen parsimiseen, on kätevää nostaa onnellisuus tärkeäksi hyvinvoinnin mittariksi. Onnellisuudelle ei voida säätää vähimmäistasoa, ja sen kasvua tai vähenemistä on mahdotonta mitata. Onnellisuuteen ei tarvita palveluntuottajia eikä niiden kilpailutusta. Sitä ei voida jakaa edes palveluseteleinä.

Onnellisuus on siitä kätevä olotila, että vakavasti masentuneita tai sietämättömistä kivuista kärsiviä ihmisiä lukuun ottamatta lähes kaikki ihmiset tuntevat itsensä ainakin silloin tällöin onnellisiksi. Myös dementoituneet vanhukset, joille jää palvelutalossa muutama kymppi käyttörahaa kansaneläkkeestä, tuntevat itsensä onnellisiksi, kun kuka tahansa käy katsomassa.

Onnellisuudesta rakennetaan taitavasti huntua, jolla voi verhota yhteiskunnan rakenteellisia epäkohtia. Mediassa kerrotaan tämän tästä selviytymistarinoita ihmisistä, jotka elävät toimeentulotuen varassa ja ovat silti onnellisia.

Kun sinnittelijöistä tehdään onnellisia sankareita, verhotaan häveliäästi piiloon se, ettei yhteiskunta ole onnistunut tukemaan ihmistä työllistymisessä ja oman toimeentulonsa hankkimisessa. Työtön toimeentulotukiasiakas voi olla köyhä mutta onnellinen.

Toinen kätevä verhoilusana on yhteisöllisyys. Se on läheistä sukua onnellisuudelle, sillä onnellinen ihminen yleensä myös kuuluu johonkin yhteisöön.

Kun yhteisöllisyyttä korostetaan hyvinvoinnin mittarina, voidaan siirtää ainakin osa kuntien järjestämisvastuulle kuuluvista palveluista yhteisöjen tuotettaviksi. Yhteisöt ovat tarpeen, kun pitää luoda lumet, käydä naapurin vanhukselle kaupassa tai hoitaa sairastunutta lasta.

Suomalaiset sosiaalialan päättäjätkin ihastelevat yhteisöllisyyttä monissa sellaisissa yhteiskunnissa, joissa julkinen lasten- tai vanhustenhoito ei toimi eikä kotipalvelusta ole kuultukaan. Niissä yhteisöllisyys ei ole herttaista onnellisuutta: se on käytännön pakko.

Niin onnellisuus kuin yhteisöllisyyskin joutuvat vielä koetukselle, jos myös seuraava hallitus jatkaa määrätietoista tuloerojen kasvattamista sekä kansalaisten jakamista menestyjiin ja epäonnistujiin.

Tuloerojen kasvattaminen alkoi 1990-luvun laman jälkeen, kun palkansaajien ja varsinkin vauraimman väestönosan verotusta kevennettiin mutta sosiaaliturvan taso jäi pahasti jälkeen. Nykyinen hallitus on korottanut alimpia tukia, mutta korotusten jälkeenkään ne eivät ole edes lähellä 15 vuoden takaista tasoa.

Entisten ongelmien lisäksi nykyisellä hallituksella on käsissään uusi ongelma, joka saattaa laimentaa varsinkin nuorten onnellisuutta. Nuoria työttömiä on nyt yhdeksän kertaa niin paljon kuin viime laman aikana. Tällä kertaa työttömyys koskettaa myös koulutettuja ja ammattiin valmistuneita nuoria, sillä julkinen sektori on supistanut työhönottoaan merkittävästi.

Hyvinvoinnin ylläpitoon eivät enää auta pehmeät keinot. Nyt tarvitaan rakenteellisia ratkaisuja ja valintoja, mille ryhmille apua suunnataan. Poliittisten päätösten taloudelliset seuraukset pitää avata rehellisesti, siten että niiden vaikutukset ovat koko kansan ymmärrettävissä.

Työllä ansaittu siedettävä elintaso on suurimmalle osalle kansasta myös onnellisuuden edellytys. Kansalaisten hyvinvoinnin kehitystä pitää yhä mitata myös materiaalisin mittarein eikä verhota eriarvoistumista onnellisuuden epämääräiseen huntuun.
*
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Onnellisuus+ei+poista+k%C3%B6yhyytt%C3%A4/1135256327167
http://www.excerptsofinri.com/jesus_of_nazareth_iiii.html

April 22, 2010

Uusliberalistin yksityistetty omatunto

Kuvassa Björn Wahlroos T-paidassaan.
*
Ennustus nykyisestä finanssikriisistä (Ari Ojapelto)

Kolmas ennustus nykyisestä finanssikriisistä (n. 2 vuotta ennen).

Finanssikriisin ennustamisesta

JULKAISTU: Kansan Uutiset/Viikkoliite 14.11. 2008, Vapaa Suomi 8/2008

Finanssikriisin alussa television A-Talk ohjelmaan oli kutsuttu haastateltavaksi alan arvostettu asiantuntija investointipankkiiri Björn Wahlroos. Hän tunnusti ohjelmassa, ettei vielä viikkoa aikaisemmin hänkään olisi arvannut tulevaa kehitystä.

Kummallista, ettei hän, eikä lukuisten tutkimuslaitosten talousprofessoritkaan, ole aikaisemmin varoittaneet rahoitusmaailmassa jo pitkään jatkuneesta virtuaalitaloudesta. Varoitin siitä jo kaksi vuotta sitten julkaistussa kirjassani “Ahneuden aika“. (VS-Kustannus 2006)

Kannattaisi lukaista sieltä ainakin seuraavat kohdat: “Pörssiromahdusta odotellessa” ja “Hyytyvätkö USA:n markkinat?”.

Edellisten lisäksi kannattaa lukea myös luvut: “Finanssimaailma on irtautunut reaalimaailmasta”, “Pääomille ei enää löydy järkeviä investointikohteita”, “Pörssidiilerit ovat vastuuttomia puoskareita” ja “Onko uhkapeli poliitikkojen erityisessä suojeluksessa?”.

Lopuksi voisi vielä tutkailla taloustieteilijöiden osaamista, ennustamiskykyä ja moraalia lukemalla luvut “Polttakaa taloustieteilijöiden oppikirjat”, Missä on taloustieteilijöiden moraali? , “Onko taloustiede tiedettä vai uskontoa? ja “Tulevaisuuden ennustaminen ei ole mahdotonta“.

Näille talouden huippuammattilaisille on ilmeisen vaikeaa huomata virtuaalimaailman ja reaalimaailman eroa. Pankkien välisillä virtuaalisilla eli investointipankkien johdannaismarkkinolla liikkuu professori Vesa Puttosen mukaan yhteensä n. 60 000 miljardin euron jättimäinen kupla, jonka todellisesta arvosta ei tiedä kukaan. Europarlamentaarikko Esko Seppänen on puolestaan arvioinut näiden vedonlyöntimarkkinoiden olevan jopa 513 000 miljardia dollaria. Mikä tahansa luku onkaan oikea, se kertoo ongelman suuruusluokan.

Kun näitä summia vertaa reaalimaailmaan, ymmärtää kuplan jättimäisyyden. Esimerkiksi koko maailman BKT:n arvo (kaikki maailmassa tuotetut tavarat ja palvelut) oli 46 543 miljardia dollaria vuonna 2006. Niitä vertaamalla saa karkean käsityksen tämän pankkien välisen uhkapelin suuruudesta.

Tämä finanssikupla on syntynyt investointipankkiirien ahneuden tuloksena. Lainatessaan rahaa toinen toisiltaan, he ovat “innovoineet“ eli leiponeet johdannaismarkkinoilla erilaisia osakepaketteja lainojen vakuudeksi. Ne voivat aluksi sisältää sekä hyviä että huonoja velkapapereita (esim. subprime-luotot). Seuraava pankki leipoo seuraavan arvopaperin ja lisää edelliseen taas huonoja velkapapereita. Kun tätä “innovointia“ eli edelleen kehittelyä ja -myyntiä jatketaan 10-20 kertaa, viimeisillä ostajilla ei ole mitään käsitystä pakettien sisällöstä ja arvosta.

Nyt kun vakuuksien arvo on romahtanut, optioilla ja bonuksilla rikastuneet pankinjohtajat huutavat veronmaksajia apuun.

Kaikki tämä pörssikeinottelu ja johdannaismarkkinat ovat saaneet rauhassa muhia poliitikkojen ja uusliberalististen taloustieteilijöiden suosiollisella myötävaikutuksella. Kaikki on tapahtunut ns. vapaiden markkinoiden ja “vapauden“ ideologian nimissä.

Pankinjohtaja Wahlroosin mukaan nämä “heilahtelut ovat normaaleja korjausliikkeitä“ ja “koska innovatiivisessa prosessissa luodaan uutta, ei ole käsikirjaa, joka kertoisi, milloin on edetty liian pitkälle“.

Wahlroos ei ole myöskään paheksunut rikkaiden ja pankinjohtajien privatisoimia ja “innovoimia“ veroparatiiseja. Niihin on piilotettu verottajan ja säätelyn ulkopuolelle 11 500 miljardia dollaria. Se onkin ymmärrettävää, sillä Wahlroos on todennut viime vuoden kirkkopäivillä, että “hän haluaisi privatisoida myös omantunnon“.

Nyt alkaa uhkapelin toinen vaihe. Poliitikot eivät ole antaneet pankkien mennä konkurssiin ja markkinatalouden “luovan tuhon“ tapahtua, vaan ovat menneet kilvan pelastamaan pankkien osakkeenomistajia rökäletappioilta.

Vanhasen johdolla Suomen tukipaketissa valtio on varannut veronmaksajien rahoja 50 miljardia euroa takauksia ( ne ovat suurempia kuin valtion budjetti tai valtion velka) ja lisää neljä miljardia suoralle pankkituelle. Katainenkaan ei paheksu lähes kuntien valtionosuuksien (n. 5 mrd) suuruisen rahasumman kaatamista vanhojen ja täysin mätien pankkirakenteiden päälle.

Suomen pankeissa oli vuoden 2007 lopulla 93 miljardia euroa. Pankkien muodostamassa Talletussuojarahastossa on tällä hetkellä varoja noin 520 miljoonaa euroa, eli teoreettisesta korvaussummasta se pystyisi vastaamaan noin yhden prosentin verran.

Suomalaispankit vielä urhoollisesti väittävät, etteivät he nykytilanteessa tarvitse valtion miljardeja. Velkojen arvonalennusten kirjaamista taseisiin yritetään viivyttää ja prosessi vie useamman vuoden, joten kaikkein pahimmassa tapauksessa uudesta pankkitukipaketista voi koitua maksettavaksi 10 000 euroa jokaiselle suomalaiselle.

Kauheinta tässä finanssikriisissä on, että millään valtiolla ei ole kassassa tällaisia jättisummia, vaan ne joutuvat menemään hattu kourassa anomaan rahaa lainaksi samoilta pankeilta, joita he ovat pelastamassa!

Maailmalta kerätty finanssikriisin pelastuspakettien yhteissumma on jättimäiset 3 000 miljardia, mutta se ei riitä alkuunkaan pelastamaan finanssikuplaa, joka on mahdollisesti 1-5 kertaa koko maailman bruttokansantuote. Sillä vain siirretään kuplan puhkeamista vähän tuonnemmas.

Tällä “pelastusoperaatiolla“ on toinenkin moraalinen ongelma. Nyt pankinjohtajat ja finanssikeinottelijat tietävät, että viimekädessä voitot voi privatisoida ja riskit ja tappiot voi sosialisoida veronmaksajien maksettaviksi.

Nyt pankinjohtajat voivat iloisesti jatkaa Hedgefundien, termiinien, swappien ja warranttiensa innovointia. Siellä keinotellaan jopa velkarahalla.

Pörssissä joka päivä n. 2 000 miljardia dollaria vaihtaa omistajaa. Siitä vain 5-10 prosenttia tarvitaan maailmanlaajuisiin investointeihin ja kauppaan. Loput ovat vain uhkapeliä, jossa osakkeet vaihtavat omistajaa keskimäärin kahden viikon välein.

Maailmalla rikkaille on kasautunut liikaa rahaa, jolle ei enää löydy tuotannollista investointikohdetta. Teollisuusmaiden automatisoitunut tuotanto ja teknologian mahdollistama työpaikkojen siirto halpatyömaihin sekä internet-pohjaiset itsepalvelujärjestelmät syövät markkinoilta työpaikat ja ostovoiman. Siksi maailman BKT:n kasvu on hyytynyt nollasummamarkkinoiksi.

Vielä 60-luvulla koko maailman vuotuinen BKT:n kasvu oli n. neljä prosenttia. 70-luvulla, maailmankaupan vapautuessa vain kaksi prosenttia. 80-luvulla se supistui puoleentoista prosenttiin ja 90-luvulla kasvu oli enää vain yksi prosentti. 2000-luvulla se on painunut alle prosentin (Lähde: World Comission on the Social Dimension of Globalization, A Fair Globalization).

Nollasummamarkkinoilla tuottavuuden lisäys teknologialla lisää automaattisesti työttömyyttä.

Kokoomuslaiset poliitikot ja uusliberalistiset talousprofessorit perustelivat aikoinaan, että pääomien vapauttaminen luo jatkuvaa kasvua ja hyvinvointia kaikille tasapuolisesti.

Tilannetta pahentaa vielä, että teollisuusmaissa palkkojen osuus BKT:n kasvun sisällä on dramaattisesti pienentynyt pääoma- ja yritystulojen hyväksi. Esimerkiksi Suomessa palkkojen osuus BKT:stä on pudonnut 55 prosentista runsaaseen 40 prosenttiin.

Ostokykyisistä kuluttajista on huutava pula.

Nyt finanssihuijarit vielä pahentavat tilannetta. EU:n johtajatkin alkavat olla peloissaan. Jopa oikeistolaiset vapaan kilpailun kannattajat Nicolas Sarkozy ja Gordon Brown ovat ehdottaneet finanssimaailman villille ja vastuuttomalle menolle aivan samoja lääkkeitä kuin allekirjoittanut kirjassaan “Ahneuden aika“.

Vaikka meillä on ollut investointipankkiiri Sauli Niinistö Euroopan investointipankin (EIB) varapääjohtajana pankkimaailman ytimessä, ei hänenkään ammattitaitonsa riittänyt varoittamaan tulevasta finanssikriisistä. Hän on vain keskittynyt pitämään vain valtion budjettia kurissa, mutta finanssimaailman kurinpidon hän on unohtanut kokonaan.

Ei Katainen, ei Vanhanen eikä Stubb ole ehdottanut EU:n kokouksissa, että veroparatiisit pitäisi saada kuriin ja pääoman siirtelylle tulisi laittaa varainsiirtovero eli ns. Tobinin-vero. Sillä voitaisiin hillitä nopeita pääomaliikkeitä, joiden tuotto-odotukset ovat joskus muutaman tunnin mittaisia.

Yhden prosentin transaktiovero toisi keskuspankeille johdannaiskaupassa jopa 4 800 miljardia euroa kahdeksassa vuodessa. Siinä olisi jo puskuri pankkikonkursseihin.

Miksi Wahlroos, ekonomistit ja sadat tutkimuslaitosten talousprofessorit eivät ajoissa varoita poliitikkoja odotettavissa olevista talouskuplista? Siitähän heille maksetaan. Ei auta, kun Etlan johtaja Sixten Korkman alkaa korjata ennusteitaan, kun sokea Kreettakin näkee, että lama on jo päällä. Jälkiviisaita taloustieteilijöitä Suomi on pullollaan.

Omantuntonsa privatisoinut Wahlroos tuskin innostuisi näistä Sarkozyn ja Brownin puuhailemista “sosialisointitoimista“. Mutta kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja Maailmanpankin perustaja John Maynard Keynes ei aikoinaan innostunut markkinavoimien kahlehtimattomuudesta: “Kapitalismi on häkellyttävä uskomus, jonka mukaan pahimmat ihmisistä tekevät pahimmanlaatuisia asioita kaikkien yhteiseksi hyväksi“.

Ari Ojapelto
tietokirjailija
Tampere
*
http://ariojapelto.blogspot.com/2009/05/ennustus-nykyisesta-finanssikriisista.html
http://www.zazzle.com/a_clear_conscience_laughs_at_false_accusations_tshirt-235533687096665686

Valehtelijoitten muotokuva

Kokoomuksen nousu valheiden varassa (Ari Ojapelto)

JULKAISTU: Kansan Uutiset / Viikkoliite 20.3. 2009 (lyhennettynä). Verkkojulkaisussa 29.4. 2009 Voima/Fifi: http://fifi.voima.fi/

Arvopuolue Kokoomus on onnistunut kasvamaan Suomen suurimmaksi puolueeksi. Jo neljännes kansasta uskoo arvoihin, joista puheenjohtaja Jyrki Katainen hiljattain kertoi Helsingin Sanomissa (16.2.09).

Hän kertoi olevansa sivistysuskovainen ja näki valtion roolin yhteiskunnassa olevan ”mahdollistaja”. Hän kertoi, että kokoomuslainen arvomaailma on hyvin ihmiskeskeinen. ”Me uskomme, että ihmiset luovat oman ja yhteisen onnen omilla toimillaan, kun se vain on mahdollista”, Katainen muotoili. ”Suomi on tulevaisuudessa korkean osaamisen ja tuottavuuden maa”, hän hehkutti.

Hän kertoi, että työnteon pitää olla rahallisesti kannustavaa ja menestyksestä hyötyy koko yhteisö.

Kataisen mukaan Suomessa on menty kymmeniä vuosia kohti yhteiskuntaa, jossa välittämisen vastuun on katsottu kuuluvan valtiolle ja kunnalle.

”Nyt on tapahtumassa herääminen. Enää ei kuvitella, että lasten ylipaino tai vanhusten yksinäisyysongelma voidaan ratkaista pelkästään vahvistamalla valtioiden palveluja ja tulonsiirtoja”.

Kokoomuksen koko ideologia perustuu ns. ”vapauden” ideologiaan, jonka toteutuessaan uskotaan toimivan kaikkien hyväksi – ja myös tasapuolisesti.

Nämä ovat Kokoomuksen ylläpitämiä uskomuksia, jotka kriittisemmässä tarkastelussa paljastuvat pelkiksi valheiksi.

1. Valhe: Pääomien vapauttaminen kiihdyttää tuotannon kasvua.

Sen jälkeen kun Kokoomus pääsi Harri Holkerin johdolla hallitusvastuuseen, se heti ensi töikseen vapautti pääomamarkkinat. Kokoomus ja uusliberalistiset taloustieteilijät ovat perustelleet niiden maailmanlaajuista vapauttamista sillä, että se kiihdyttää kaikkien maiden kasvua, työpaikkojen syntyä ja hyvinvointia.

Totuus on kuitenkin päinvastainen. Vielä 60-luvulla maailman BKT:n kasvu oli noin neljä prosenttia. 70-luvulla, maailmankaupan vapautuessa, kasvu oli vielä kaksi prosenttia ja Saksa toimi vielä Euroopan veturina.

80-luvulla kasvu jo supistui puoleentoista prosenttiin ja talousveturin valtikka siirtyi Japaniin. 90-luvulla kasvu oli enää vain yksi prosentti ja Japanin talous oli joutunut koomaan. Pientä ”Kaukoidän tiikerien” pyrähdystä lukuun ottamatta maailman ainoaksi talousveturiksi siirtyi Yhdysvallat ja sen vanavedessä Kiina.

2000-luvulla kasvu painui jo alle prosentin. Nykyisen laman jälkeen ollaan pakkasen puolella. Markkinoiden hyytyminen on seurausta tuotannon siirtymisestä matalapalkkamaihin. Sinne toki syntyy uutta ostovoimaa, mutta se on murto-osa siitä, mitä teollisuusmaiden ostovoimasta menetetään. Kasvu on mahdollista ainoastaan markkinaosuuden valtauksena joltakin toiselta maalta, joka kokee häviön työttömyytenä.

Nyt sitten nämä viimeisetkin talousveturit ovat rojahtamassa nykyisen finanssikriisin seurauksena. Markkinatalous syö omaa häntäänsä. (ks. Graafi / Lähde: World Commission on Social Dimension of Globalization, A Fair Globalization / David Harvey: ”Uusliberalismin lyhyt historia”. s.189).

2. Valhe: Pääomien ohjailu on sosialismia.

Finanssikriisi on seurausta kokoomuslaisesta vapaus-ideologiasta. Pääomat on vapautettu innovoimaan riskialttiita finanssi-instrumementteja ahneille keinottelijoille, jotka ovat tuhoamassa koko pankkijärjestelmän.

Vaikka Kokoomuksen Sauli Niinistö oli vuosikausia Euroopan Kehityspankin varapääjohtajana pankkimaailman aitiopaikalla, ei hänenkään ammattitaitonsa riittänyt näkemään finanssikuplan syntyä. Siksi valtionvarainministeri Jyrki Katainen on joutunut lähes joka viikko korjaamaan omaa lama-ennustettaan.

Kataisen johdolla veronmaksajien rahoja ollaan laittamassa pankkisektorin mustaan aukkoon 50 miljardia euroa takauksina (suurempi kuin valtion budjetti) ja 4 miljardia pääomalainoina (valtionosuudet kunnille 5mrd).

Kokoomuksen päästyä 80-luvun lopulla hallitusvastuuseen, alkoi tapahtua. Ensi töiksi vapautettiin valuuttasäännöstely ja kokoomuslaiset pankinjohtajat ajoivat jo tuolloin koko isänmaan pankkijärjestelmän konkurssiin ja lamaan. Silloinkin veronmaksajat laitettiin maksumieheksi pankinjohtajien vastuuttomuuksista. Nyt itsenäiset suomalaiset pankit ovat historiaa ja melkein kaikki ulkomaisessa omistuksessa ja määräysvallassa.

3. Valhe: Vapaa markkinatalous jakaa hyödyn koko yhteisölle tasaisesti.

Maailma ja Suomi elävät nyt nollasummamarkkinoilla. Toisen voitto on aina toisen häviö. Kataisen väittämä, että ”jonkun menestyminen ei ole keneltäkään pois”, ei siis pidä paikkaansa. Se koskee valtioita, yrityksiä ja yksilöitä.

Markkinoiden ja ostovoiman kasvua kalvaa vielä teknologian kansantulon jakoon kohdistuva ikävä kehitys. Kaikissa teollisuusmaissa on tapahtunut sama kansantulon sisällä tapahtunut muutosilmiö kuin Suomessa. Palkkojen osuus BKT:n sisällä on 90-luvun alusta pudonnut 55 prosentista 45 prosentin tasolle. Pääoma- ja yrittäjätulot ovat rajusti lisääntyneet tuottavuuden nousun seurauksena.

Pääasiassa kokoomuslaisille menevät osingot ovat viimeisten kymmenen vuoden aikana kymmenkertaistuneet, voitot ja yritysten myyntivoitot kuusinkertaistuneet sekä vuokratulot yli kaksinkertaistuneet.

Ylin tulokymmenys on vienyt puolet kaikesta tulonlisäyksestä, ylin prosentti siitäkin valtaosan. Alimmassa tulokymmenyksessä on tapahtunut joko suhteellista tai absoluuttista köyhtymistä. Keskituloisten ostovoima on polkenut lähes paikallaan.

Suomalaisen työn tuloksista yli puolet valuu osinkoina maan rajojen yli amerikkalaisille rikkaille eikä kotimaisiin investointeihin. Kokoomuslaiset pääoman omistajat ovat sijoittaneet vieraisiin maihin kaksi kertaa enemmän kuin isänmaahan ja niissä työskentelee henkensä pitimiksi jo yli 300 000 työntekijää. Kokoomuslaisten yritysjohtajien suurin innovaatio on ollut viime vuosina siirtää tuotanto Suomesta matalapalkkamaihin jossa työ teetetään orjatyönä.

Tämän kaiken on siunannut entinen ”työväen” presidenttiehdokas Sauli Niinistö. Isänmaallisesta innovaatiosta onkin maksettu Kokoomuksen kannustavuusideologian mukaan kokoomuslaisille johtajille ylisuuret bonukset ja optiot. Seurauksena tuloerot ovat revähtäneet ennätyssuuriksi.

Kun voitot ovat kasautuneet harvoille ja valtio ei saa enää verotuloja tuotannon kasvun suhteessa, sosiaalisia velvoitteita on siirretty valtiolta kunnille. Kuntien talous on laitettu ahdinkoon, koska jo edellisten sinipunahallitusten aikana valtionosuuksia leikattiin niin, että vuonna 2000 ne olivat enää 21,9 prosenttia kuntien budjetista. Vuonna 1990 ne olivat vielä 36,7 prosenttia. Tämän “toivo“-puolueen hallintokaudella hyvinvointipalvelua on ajettu vauhdilla alas. Nyt ne ovat reaalisesti 90-luvun alkupuolen tasolla.

Siksi, että Katainen ja valtiosihteeri Raimo Sailas eivät ymmärrä, osaa tai kykene enää ulosmittaamaan kasvaneesta tuotannosta verotuloja tuotannon kasvun suhteessa hyvinvointipalveluihin. Tämä on sitä kykypuolueen “välittämistä“.

Valtion budjetin pitäisi olla nyt tuotannon kasvuun suhteutettuna 45 miljardin euron asemesta lähes 70 miljardia. Siitä riittäisi valtiolta jaettavaksi kunnillekin jo valtionosuuksia.

4. Valhe: Osaaminen ja korkea tuottavuus takaa täystyöllisyyden.

Kaikki kokoomuslaiset ovat olleet viime vuosina huolissaan ”työvoimapulasta”. Aivan kuten ennen 90-luvun lamaa.

Vaikka tuotanto on 90-luvulla kasvanut valtavasti, niin työtunnit eivät? Osa kasvusta on puristettu työntekijän selkänahasta ja se näkyy nyt lasten ja työntekijöiden pahoinvoinnin oirehtimisena.

Tärkein tekijä kuitenkin on tuottavuuden valtava nousu. Tuottavuutta on nostettu teknologialla, automaatiolla ja tietokonepohjaisilla itsepalvelujärjestelmillä. Suomen tuottavuuskasvu on ollut kymmenen vuotta nopeampaa kuin Yhdysvalloissa ja euroalueella.

TietoEnatorin entinen toimitusjohtaja Matti Lehti on ennustanut, että digitalisointi etenee kaikille toimialoille ja vähentää tietointensiivisten palvelutehtävien automatisoinnin avulla myös palvelusektorilta jopa 160.000 työpaikkaa. Teollisessa tuotannossa se on jo tapahtunut. Sitten teknologia mahdollisti tuottavuuden lisäämisen entisestään ja pääoma vei tehtaat matalapalkkamaihin.

Palvelualoilta vapautuvien määrä on sama kuin 2010-luvulla eläkkeelle siirtymisestä johtuva työvoiman vähentyminen. Lehti tietää mistä puhuu. TietoEnator tekee juuri sellaisia ihmistyötä korvaavia ohjelmistoja ja itsepalvelujärjestelmiä, jotka hävittävät työpaikkoja.

Katainen uskoo vielä täystyöllisyyteen ja että sen mahdollistaa siirtyminen ns. sivistys- ja korkean osaamisen yhteiskuntaan.

Suomea pidetään yhtenä tietotekniikan edelläkävijämaana ja meillä on noin 80.000 it-osaajaa. Heistä vain runsas 20.000 on todellista huippuosaajaa, joiden taidoille voisi olla maailmanlaajuista kysyntää. Suurin osa it-alan työntekijöistä on rivikoodaajia ja tietoliikenteen ylläpitäjiä. Vain pieni osa kehittelee todellisuudessa uusia innovaatioita.

Tuotekehittelytehtävissä korkeasti koulutettuja superammattilaisia Suomessa on noin 80.000, joten nämä kaksi huippuosaajaryhmää yhdessä muodostavat vasta murto-osan meidän 2,5 miljoonan hengen kokonaistyövoimastamme. Niiden varaan ei täystyöllisyyttä voi laskea, vaikka olisikin ”toivo”-puolue.

Katainen ei ole huomannut, että tutkimus- ja tuotekehittely on vapaaksi päästetyssä maailmassa siirtymässä myös kovaa vauhtia matalapalkkamaihin. TietoEnatorin ja Nokian uudet t&k -työpaikat on perustettu Tsekkiin, Romaniaan, Kiinaan ja Intiaan. Esimerkiksi Nokian henkilökunnasta enää kymmenesosa työskentelee Suomessa. Sen tiedotusosasto ei ”jostakin syystä” enää kerro Suomessa toimivien t&k työntekijöiden määrää.

”Toivo” -puolueen uskomuksista huolimatta ikävä kehitys kiihtyy, sillä yhä isompi osa insinööreistä on ja valmistuu Kiinassa. Kiinalaisista korkeakouluista valmistuu vuosittain yli 300.000 uutta halpaa insinööriä. Heistäkin 20–30 prosenttia jää ylituotannon takia työttömiksi.

Kiinalaisista yliopistoista valmistui vuonna 2008 kuusi miljoonaa halpaa osaajaa. Heistä 1,5 miljoonaa joutuu heti työttömäksi. Työttömyys aiheutti vuonna 2008 peräti 100 000 ”massiivista välikohtausta”.

Suomessa insinöörien työttömyys on jo arkipäivää. Nokiakin tarjoaa nyt ”kultaista kädenpuristusta” (vuoden palkka) 15 vuotta yhtiössä työskennelleelle työntekijälle. He ovat jo nelikymppisinä työmarkkinoilla ”ongelmajätettä”, koska entisestä huippuosaajasta on paras ”mehu” puristettu ulos.

Muutama vuosi sitten Ericsson antoi vastaavan tarjouksen yli 35-vuotiaille insinööreille, jotka olivat jo yli-ikäisiä innovatiiviseen työyhteisöön. Silti nykyinen hallitus on nostamassa eläkeikää. Poliitikot taitavat elää työelämätiedoissaan aivan eri todellisuudessa.

Nollasummamarkkinoilla tuottavuuden kasvu hävittää automaattisesti työpaikkoja ja ostovoimaa. Katainen ja muutkin poliitikot ovat vastuuttomia valehtelijoita, jos he tällä yhtälöllä lupaavat uusia työpaikkoja.

Hallituksen ja Sitran markkinoima palveluyhteiskuntakin on täysi kupla. Yksityisestä palvelutuotannosta Suomessa 2/3 osaa palvelee tuotantoelämää eikä yksityistä kuluttajaa. Jos tuotanto menee Kiinaan, niin palvelutuotannon on pakko mennä sinne perässä. Aivan kuten Nokian kännykkätuotannon mentyä Kiinaan, sen Suomessa olleen alihankkijateollisuuden on ollut pakko seurata perässä.

5. Valhe: Työn määrä on lisääntynyt.

Niinistö hehkutti valtionvarainministerinä kuten Katainen nyt, että Lipposen sinipunahallitukset ovat nousukaudella luoneet 300 000 uutta työpaikkaa.

Todellisuudessa työttömyys on parantunut 90-lopulla vain erilaisilla tilastollisilla kepulikonsteilla. Vaikka työllisyysaste onkin noussut edellisen laman 60 prosentin tasolta nykyiselle erinomaiselle 70 prosentin tasolle, työn määrä ei ole lisääntynyt. On käynyt päinvastoin. Työtunnit (työn määrä) ovat vähentyneet, josta valtamediat ovat kollektiivisesti vaienneet.

Vuonna 1990 tehtiin kaikkiaan 4 415 miljoonaa työtuntia.. Vuonna 2000 kokonaistyötunnit olivat vain 4 019 miljoonaa työtuntia. Vuoteen 2008 mennessä työtunnit olivat vähentyneet jo 3 554 miljoonaan. Markkinaehtoista työtä on siis hävinnyt lähes miljardi työtuntia, vaikka kokonaistuotanto on kasvanut yli kaksinkertaiseksi ja vienti on kolminkertaistunut.

Kehitys kertoo karua kieltä siitä, että työ tehdään nyt joustavina epätyypillisinä työsuhteina, joilla ei enää elä. Useat osa-aika-, pätkätyöläiset ja jopa kokoaikaiset matalapalkkatyöläiset joutuvat turvautumaan sosiaalisiin tulonsiirtoihin.

Nämä ovat niitä Kataisen mainostamia palvelualojen ”paskatyöpaikkoja”, joiden palkkataso ja työtuntimäärä ovat niin pieniä, että niillä ei elä paikkakunnilla, joissa paskatyötä on tarjolla. Toki siivoojan, marketin kassan, ravintolaekstraajan ja vuokratyöfirman työ on sinänsä arvokasta, mutta sivistysuskovaisen ministerin tulisi ymmärtää, että teollisuustyöntekijän kaksinkertaisilla keskituntiansiolla elättää sentään perheen.

Nyt hallitus tavoittelee utopistisesti työllisyysasteen nostamista 75 prosenttiin. Mitenkähän työn määrä laman aikana nousee, kun se ei kasvanut edes korkeasuhteen aikana, jolloin tuotannon kasvu Suomessa oli EU-maiden paras?

6. Valhe: Suomella on itsemääräämisoikeus omissa asioissaan.

Suomen lainsäädännöstä 80 prosenttia tulee nykyään Brysselistä. Siellä meillä on alle kahden prosentin vaikutusmahdollisuus itseämme koskevissa asioissa.

Herää kysymys, mitä me enää teemme eduskunnalla? Eiköhän sitäkin voitaisi ”tervehdyttää” 80 prosentilla tai kustannussyistä ulkoistaa Kiinaan.

Vähäisemmälläkin miehityksellä voitaisiin hoitaa globalisaation pakottama hyvinvointivaltion alasajo.

”Isänmaalliset” kokoomuslaiset rikkaat ovat pääomien vapauttamisen jälkeen myyneet pörssiosakkeensa kansainvälisille keinottelijoille. Yli puolet suomalaisten yhtiöiden osakkeista on nyt pelivälineinä maailmalla. Taloudellinenkin päätäntävalta on siten ulkoistettu valtakunnan rajojen ulkopuolelle. Kansainvälisiä pääomasijoittajia ei kiinnosta vähäisimmässäkään määrässä ylläpitää suomalaista hyvinvointivaltiota saati sitten suomalaista työllisyyttä.

Suomalaisen työn hedelmät jaetaan osinkoina maasta pois, herää kysymys, mihin benzyskowicziläinen ”vapaus” on meidät johtanut? Kokoomuksen vallassaoloaikana Suomeen on syntynyt ruoka- ja soppajonot sekä kirpputorit.

Enää vai yksi kolmesta kansalaisesta uskoo oikeudenmukaiseen Suomeen, kertoo juuri ilmestynyt Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton (Stkl) valtakunnallinen Kansalaisbarometri.

Vaikka Kokoomus ja Katainen painottaa ”oman vastuun” ottamista, Stkl:n toiminnanjohtaja Riitta Särkelä pitää sitä ongelmana. ”Vaarana on, että itsestä ja läheisistä kannetaan vastuuta, kunnes ei enää jakseta”.

Yli kolmas osa kansalaisista piti itseään koskevissa asioissa vaikutusmahdollisuuksiaan heikkoina. Yli kolmasosa suomalaisista epäilee kunnallispolitiikan luotettavuutta. Vielä useampi tuntee epäluottamusta valtakunnallista politiikkaa kohtaan.

Koska päätäntävalta on karannut poliitikoilta ja eriarvoisuus räjähtänyt, kansalaiset kokevat voimattomuutensa eivätkä enää äänestä. Jopa poliitikoilta on mennyt usko teoreettisiin vaikutusmahdollisuuksiin europarlamentissa, koska kaikilla puolueilla on huutava pula EU-ehdokkaista.

Kokoomuksen Alexander Stubb joutui tunnustamaan EU:n demokratiavajeen, kun hän ihmetteli julkisuudessa, miksei häntä kutsuttu finanssikriisin aiheuttamaan EU:n isojen maiden kriisikokoukseen. Hänelle on ilmeisesti jäänyt lapsenusko Paavo Lipposen visiosta, että pieni Suomi voisi olla EU:n päätöksenteon ytimessä.

7.Valhe: Kokoomus on yrittäjien asialla

Kokoomuksen ajama pääomien vapauttaminen on ollut tuhoisaa pienyrittäjille ja kotimarkkinateollisuudelle. Vientivetoiseen kasvuun satsaaminen vahvan euron aikana on ollut pienyrittäjille katastrofaalista. Niiden markkinat ovat pääosin kotimaassa ja paikallisia. Kotimarkkinatuotannon osuus kokonaistuotannosta oli vielä 80-luvun puolivälissä n. 55 prosenttia, mutta v. 2007 enää vain 7 prosenttia. Isot monikansalliset yritykset ovat syöneet pienyritysten markkinaosuuden.

Poliitikot väittävät, että yrittäjyydellä luodaan jatkossa uusia työpaikkoja. Kuitenkaan yrittäjyyden tärkein edellytys, kotitalouksien ostovoima, ei juuri kasvanut 90-luvulla. Kotitalouksien ostovoiman vuosikasvu oli olemattomat 0,5 prosenttia, aikana jolloin Suomen talous kasvoi nopeimmin EU-maista. Puolen prosentin reaalisella vuosikasvulla ei luoda uusia työpaikkoja, ei luoda pohjaa yrittäjyydelle eikä edes ylläpidetä nykyisiä työpaikkoja pysähtyneillä markkinoilla. 2000-luvulla kansalaisten ostovoima parani, mutta ei kuitenkaan samassa suhteessa kuin tuotanto.

Palkansaajien ostovoimaa on nakerrettu muillakin keinoilla. Osa työantajille aiemmin kuuluneista tel-maksuista on pantu suoraan palkansaajan tilipussista maksettavaksi (palkansaajan osuus nyt 4,3%). Lisäksi erilaisten sairaus-, lääke-, sosiaali-, lapsenhoito-, ja vanhusten palveluiden omavastuuosuuksia on huimasti korotettu.

Pienyrittäjyydestä on tullut usein ”pakkoyrittäjyyttä” kun muuta työtä ei ole ollut tarjolla. Monikansalliset pääomasijoittajat ovat ostaneet suomalaisia yrityksiä usein vain rahastaakseen sen omaisuuden ja ostaakseen sitä kautta markkinaosuutta. Hetken kuluttua koneet on pakattu Kiinaan, kuten Nokian alihankintateollisuudelle kävi. Saabin ja Volvon kohtalot kertovat karua kieltä, miten pienelle käy kun iso ostaa pienen tytäryhtiötaloudessa.

Suomen ”vapauden valtakunnassa” on käynyt samoin palvelutuotannolle. Pankit, hotellit, laivayhtiöt, ostoskeskukset, kylpyläparatiisit ja jopa siivous- ja kiinteistöhuoltopalvelut ovat siirtyneet ulkomaiseen omistukseen ja hallintaan. Jopa parhaimmat ja kalleimmat rantatontit ovat siirtymässä venäläisten uusrikkaitten haltuun kokoomuslaisten isänmaanystävien suosiollisella myötävaikutuksella.

Edes kokoomuksen puolustusministeri Jyri Häkämies ei ole hermostunut, kun strategisten tiedonsiirtomastojen lähistöltä venäläiset ovat alkaneet ostella maa-alueita. Raha ei haise, tuli se mistä ilmansuunnasta tahansa.

8. Valhe: Yksityistämisellä luodaan uusia työpaikkoja

Kun Kokoomus on päässyt valtaan, sillä on ollut kiire myydä Suomen ”kruunun jalokiviä” eli valtionyhtiöitä. ”Vastuullisen markkinatalouden” kannattajapuolueen mielestä valtion ei sovi häärätä yksityisessä bisneksissä mukana. Ideologisista syistä valtionyhtiöitä on alettu myydä, vaikka maailmalta löytyy karmaisevia esimerkkejä katastrofaalisista seurauksista yksityistämisestä (Enron, Englannin rautatiet jne.).

Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander on tehnyt pienen tutkielman siitä vaihtoehdosta, että Suomi ei olisi myynyt Kokoomuksen painostuksesta kansallisomaisuuttaan eli valtionyhtiöitä, vaan myyntitulojen sijasta olisi ottanut hyödyn ulos niistä osinkoina.

Yksityistämispolitiikan taloudellinen saldo on hänen mielestään vaatimaton. Jälkikäteen arvioituna osakkeiden myynti on aiheuttanut valtiolle noin 15 miljardin euron suuruisen laskennallisen tappion verrattuna siihen vaihtoehtoon, että osakkeista ei olisi luovuttu, vaikka huomioidaankin myyntitulojen käyttäminen velanmaksuun.

Toisaalta tulos osakemyyntien tappiollisuudesta on lähes itsestään selvä: osakeomistuksen tuotto on pitkällä aikavälillä yleensä aina suurempi kuin valtion velkapapereiden tuotto. Tämä on juuri se syy, minkä vuoksi osakkeisiin yleensä sijoitetaan.

Yksityistämispolitiikassa on taas menetelty päinvastoin: korkeatuottoisia sijoituksia on myyty pois, ja näin saatuja myyntituloja on käytetty matalakorkoisten lainojen maksamiseen. Näistä lähtökohdista on lähes itsestään selvää, että seurauksena on tulojen menetyksiä.

Terveys- ja sosiaalipalvelut ovat olleet arvopuolueen erityisen mielenkiinnon kohteina, koska siellä liikkuu isot rahat. Yhteiskunnan palveluja on lähes joka alueella heikennetty, koska kokoomuslaiset ovat yleensä hyväpalkkaisissa työsuhteissa ja siten työterveyspalvelujen piirissä.

Jos perheenjäsen tarvitsee terveyspalveluja, heidän ei tarvitse jonottaa yhteiskunnan terveyskeskuksissa, vaan heillä on varaa mennä jonon ohi yksityiselle lääkärille. Jonossa seisova pienituloinen vielä maksaa tämän kokoomuslaisen jonon ohituksen, koska hän on maksajana verotuksen kautta Kela-korvauksissa, jonka hyväosainen ohittaja saa yksityislääkärillä käynnistään.

Tämä on varmaan sitä ”lähiyhteisön vastuun korostamisesta” ja ”mahdollisuuksien tasa-arvoa”, joka lukee Kokoomuksen nettisivuilla kohdassa ”Kokoomusaate”.

Arvopuolue unohtaa mainita, että Yhdysvalloissa, jossa terveyspalvelut toimivat yksityisten vakuutusten varassa, kokonaiskustannukset ovat kaksinkertaisia Suomen järjestelmään verrattuna. Silti siellä 45 miljoonaa pienituloista kansalaista jää terveyspalveluiden ulkopuolelle.

9. Valhe: Verotuksen keventäminen lisää työpaikkoja

Arvopuolueen nettisivuilla lukee myös: ”Kokoomus korostaa arvokysymyksissä yksilöiden omantunnon merkitystä ja moniarvoisuutta”.

Verotuskysymyksissä omallatunnolla on erityinen merkitys kokoomuslaisen elämässä.

Samoin nettisivuilla kerrotaan, että ”Kokoomus etsii ratkaisuja yhteiskunnallisiin epäkohtiin”. Vaikka verotuksella juuri näihin epäkohtiin tehokkaimmin vaikutettaisiin, arvopuolue on valtaanpääsynsä jälkeen mantrana toistanut veronalennusten siunauksellisuutta.

Kokoomus, Elinkenoelämän keskusliitto ja Veronmaksajien keskusliitto ovat vuosikausia toistaneet, että verohelpotusten tuomilla talouden “dynaamisilla vaikutuksilla” elvytetään talous ja näillä “dynaamisilla vaikutuksilla” odotetaan verotulojen jopa kasvavan ja hyvinvointivaltion palvelujen säilyvän tai jopa paranevan.

Uskomusta levitetään tehokkaasti, vaikka meillä on jo 90-luvulta empiiristä kokemusta moisesta hölynpölystä. Valtamediat, uusliberalistiset taloustieteilijät sekä EK ja yrittäjäjärjestöt toistavat vieläkin tätä dynaamisten vaikutusten pajunköyttä.

Kokoomuslaiset valittavat, että himoverotus ja kohtuuton progressio tappavat yrittäjyyden ja työhalut. He ja valtamediat unohtavat mainita, että työntekijään kohdistuvista palkkaperusteisista työnantajan kustannuksista ainoastaan valtion tulovero on progressiivinen. Sen osuus työntekijän kokonaiskustannuksista on vain n. 15 prosenttia. Kunnallisvero, arvonlisävero ja sosiaaliturva- ja eläkemaksut ovat tasaveroja jotka rasittavat yhtä paljon köyhää kuin rikasta. Käytännössä olemme jo melkein tasaveroyhteiskunnassa.

Siksi kokoomuslaiseen moraaliin sopii, että valtionveroa pitää keventää jolloin kunnallisveroa joudutaan kiristämään. Katainen toteutti juuri EK:n ikiaikaisen haaveen ja poisti työnantajilta Kela-maksut kansalaisten perusturvasta lama-hysterian varjolla. Hän toteutti oikeaoppisesti Naomi Kleinin ”sokkiteorian” avulla pääomalle ja tuotantoelämälle palveluksen, joka maksoi yhteiskunnan tulomenetyksinä n. miljardi euroa. Nyt valtio ottaa reilusti velkaa, jotta parempiosaisille voitaisiin jakaa lisää verohelpotuksia.

Suomen verotus vuotaa nyt kaikista saumoista. Veroaste nousi vuosina 1990-2000 43,5%:stä 47,2%:een. Nyt 2000-luvulla porvarihallitusten aikakaudella se on supistunut peräti 41,3%:iin. Ei ihme, että peruspalveluihin ei riitä enää rahaa.

Omantunnon merkitys on tainnut unohtua arvopuolueelta, sen järjestäessä rikkaille muitakin tapoja kiertää veroja. Suurituloisimmat yrittäjät ottavat tulonsa alhaisesti verotettuina pääomatuloina. Arvopuolueen aloitteesta poistettiin rikkailta omaisuusvero kokonaan ja perintöveroakin helpotettiin.

Kokoomuksen Jari Koskinen paheksui tuolloin muutaman demarin lipeämistä eduskunnan varallisuusveron äänestystilaisuudessa puhumalla kateusyhteiskunnasta. Koskiselta voisi kysyä, olikohan kysymys kateudesta vai ahneudesta?

Rikkaille ollaan parhaillaan kehittelemässä valtionvarainministeriössä lisää veroetuja. Pitkäaikaissäästämisen verotukea aiotaan kaikessa hiljaisuudessa laajentaa eläkevakuutuksista muihin sijoitusmuotoihin, kuten säästötileihin, sijoitusrahastoihin sekä osake- ja obligaatiosijoituksiin.

Osingotkin vapautettiin jo aikaisemmin 90 000 euroon asti kokonaan verosta ja ylimenevääkin osuutta lievennettiin. Lähes miljoonan euron osinkotulot ovat täysin verovapaita, joten alhaisesti verotettuja pääomatuloja joutuu teoriassa maksamaan vain tosirikkaat.

Vain teoriassa, sillä heillekin arvopuolue on järjestänyt erityiset veronkiertomahdollisuudet. Kokoomuksen myötävaikutuksella voitot ja omistus voidaan siirtää johonkin verokeidasmaahan, verotus minimoida holding-yrityksien ketjuttamisen avulla, verotusta kiertää hallintarekisterien kautta ja omaisuus piilottaa säätiöihin.

Suomen pörssistä jo 40 prosenttia osingoista ohjautuu hallintarekistereiden kautta verokeidasmaissa oleviin postilaatikkofirmoihin verottajan ulottumattomiin. Kun EU yritti taannoin saada moista vastuuttomuutta ja moraalittomuutta kuriin, arvopuolueen silloinen Kokoomuksen euroedustaja Piia-Noora Kauppi toimi sen komitean puheenjohtajana ja vesitti koko yrityksen. Moisesta ”rikkaiden välittämisestä” hänet palkittiin hyväpalkkaisella vakanssilla Finanssialan keskusliitossa.

10. Valhe: Kasvu luo hyvinvointia.

Kokoomuslaiset ymmärtävät hyvinvoinnin kasvun vain taloudellisena kasvuna. BKT:n kasvu on heille, talousprofessoreille ja taloustoimittajille tärkein kehityksen mittari. Kansalaisten hyvinvoinnin kannalta se antaa kuitenkin vääriä merkkejä hyvinvoinnista. Se ei kerro tulojen jakautumisesta eikä tuotannon haitallisuudesta.

Tilastokeskuksen tutkimuspäällikkö Jukka Hoffrén julkaisi juuri kaksi uutta hyvinvoinnin mittaria. Isewin l. ”kestävän taloudellisen hyvinvoinnin indeksin” ja Gpi:n l. ”aidon kehityksen indikaattorin”. Vuodesta 1985 bruttokansantuote on yli kaksinkertaistunut, mutta Isewin ja Gpi:n arvot olivat vuonna 2005 alemmalla tasolla kuin 20 vuotta aikaisemmin. Juuri tuolloin arvopuolue Kokoomus oli päässyt Urho Kekkosen parikymmentä vuotta kestäneestä pannasta.

Kokoomuksen valtakaudella uusliberalismi on hiipinyt keskuuteemme vaikka Katainen väittää toista. Rikkaat ovat rikastuneet, köyhät köyhtyneet ja eriarvoisuus, syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat lisääntyneet. Huolestuttavinta ovat aivan uudet arvopuolueen edesauttamat ilmiöt, kuten Myyrmannin, Jokelan ja Kauhajoen vavahduttavat tapaukset. Yhteiskunnallisen vastakkainasettelun aika ei ole ohi, vaikka Niinistön valitsema mainostoimisto niin yrittää meille uskotella.

Vastakkainasettelua lisää kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicin jokin vuosi sitten lausuma näkemys. Hänen mielestään sosiaalidemokraattisesta “paapovasta” hyvinvointiyhteiskunnasta oli tuolloin aika siirtyä “kannustavaan” kokoomuslaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan.

Zyskowiczin mukaan sosiaalidemokraattinen hyvinvointiyhteiskunta mahdollisti turvaverkossa “köllöttelyn”, kun taas kokoomuslainen turvaverkko on kuin trampoliini. - Kun putoat turvaverkkoon, siihen ei jäädä makaamaan. Ylös pääsee hyvin pienelläkin ponnistuksella. Jos makaamaan jää liian pitkäksi aikaa, joku keppi sieltä alta sohaisee, hän havainnollisti.

Ja keppi sohaisi juuri äskettäin. Hallitus nosti paniikissa eläkeiän 65 vuoteen, vaikka nyt nelikymppisiä huippuosaajia laitetaan menestyvistä yhtiöistä pellolle. Samalla ollaan katkaisemassa kannustavuuden nimissä ansiosidonnaisista päivärahoista eläkkeelle johtavat putket poikki. Ja siinä se on: eläkepommi purettu ja työantajilta poistetut Kela-maksut saatu paikatuksi.

Ne, jotka eivät enää kelpaa eivätkä jaksa, kokevat kokoomuslaisessa turvaverkossa ihmeparannuksen ja ponnahtavat kokoomuslaisesta trampoliinista suoraan kadulle tarpeettomien armeijaan.

Tässä on esitetty vain 10 Kokoomuksen ja valtamedian ylläpitämää valhetta. Niitä on muitakin, mutta jo nämäkin ovat sen verran karmaisevia, että Kokoomuksen puheenjohtajana moiset syytökset olisi syytä heti osoittaa faktatiedolla perättömiksi. Kykypuolueella pitäisi olla vastineeseen substanssia ja jos oma osaaminen ei riitä, apua varmaan löytyy Etlasta, Evasta ja Kauppakorkeakoulusta.

Jos esittämiäni ”valheita” ei heti oikaista, saattaa olla, että ne leviävät laajemmallekin. Kokoomuksen pienipalkkaiset riviäänestäjät: opettajat, sairaanhoitajat, parturikampaamoyrittäjät ja muut pikkuyrittäjät saattavat vielä ruveta epäilemään Kokoomuksen arvomaailmaa sekä omaa etuaan ja äänestää jatkossa jaloillaan.

Uskoakseni Kansan Uutiset antaa journalistisen tasapuolisuuden nimissä palstatilaa, jotta arvopuolue voi korjata ”virheelliset” näkemykseni.

Ari Ojapelto
tietokirjailija
ari.ojapelto@taloverkot.fi
*
http://ariojapelto.blogspot.com/2009/04/kokoomuksen-valheet.html
http://www.satakunnankokoomus.fi/fi/eduskuntavaalit/markkinatalous.html
http://www.kokoomus.fi/mediapankki/valokuvat/
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010020411051469_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200901198935110_uu.shtml

Ari Ojapelto: Ennustus nykyisen laman etenemisestä

Maailmanlaajuinen talouskupla purkautuu ja peittää koko pohjoisen pallonpuoliskon tuhkallaan.
*
MITEN LAMA TÄSTÄ ETENEE? (Ari Ojapellon laajempi ja yksityiskohtaisempi versio edellisen päreen kirjoituksen, samaa aihetta käsittelevistä teemoista)

JULKAISTU: Yhteiskuntapolitiikka-lehti 2 / 2009

Markkinataloudessa on totuttu siihen, että lamoja tulee ja menee. Se on ikään kuin sisäänrakennettu ominaisuus, jolle ei voi mitään. Noususuhdanteen jälkeen tulee lasku ja sitten alkaa taas nousu. Joku aina kärsii ja joku käyttää tilannetta hyväkseen ja voittaa. Sitä kutsutaan myös omaisuuden uusjaoksi.

Nyt harrastan pientä ajatusleikkiä ja ennustan, kuinka nykyinen lama etenee. Tämä taantuma tai lama on aivan erilainen ja paljon vaarallisempi kuin aikaisemmat ylikuumenneet suhdannevaihtelut.

Tähän lamaan syyllisiä eivät ole työpaikkansa menettävät työntekijät eivätkä konkurssiin menevät yrittäjät. Ensisijaisia syyllisiä ovat poliitikot, jotka eivät ole olleet tehtäviensä tasalla. He ovat päästäneet rahoitusmarkkinat vapauden ideologian hullaannuttamina kaikesta poliittisesta ja demokraattisesta kontrollista.

Nykyinen kriisi on seurausta monista poliittisista laiminlyönneistä. Yhdysvalloissakaan poliitikot eivät ole antaneet pankkien mennä konkurssiin ja markkinatalouden “luovan tuhon” tapahtua, vaan ovat menneet kilvan pelastamaan pankkien osakkeenomistajia jättitappioilta.

Suomessa pääministeri Matti Vanhasen johdolla valtio on tukipaketissaan varannut veronmaksajien rahoja 50 miljardia euroa takauksia (summa on suurempi kuin valtion budjetti tai valtion velka) varten ja lisäksi neljä miljardia euroa suoralle pankkituelle pääomalainoina. Valtionvarainministeri Jyrki Katainenkaan ei paheksu lähes kuntien valtionosuuksien eli noin 5 miljardin euron suuruisen rahasumman kaatamista vanhojen ja mätien pankkirakenteiden päälle.

Suomen pankeissa oli vuoden 2007 lopulla 93 miljardia euroa. Pankkien muodostamassa Talletussuojarahastossa on tällä hetkellä varoja noin 520 miljoonaa euroa, eli teoreettisesta korvaussummasta se pystyisi vastaamaan noin yhden prosentin verran.

Suomalaispankit vielä urhoollisesti väittävät, etteivät ne nykytilanteessa tarvitse valtion miljardeja. Velkojen arvonalennusten kirjaamista taseisiin yritetään viivyttää ja prosessi vie useamman vuoden, joten kaikkein pahimmassa tapauksessa uudesta pankkitukipaketista voi koitua maksettavaksi 10 000 euroa jokaiselle suomalaiselle.

Nykyisen maailmanlaajuisen finanssikriisin taustalta löytyvät mm. spekulatiivinen pörssikauppa, kaiken kontrollin ulkopuolella oleva johdannaiskauppa, veroparatiisit, joita ei ole laitettu kuriin jne.

Poliittinen valta on jo pitkään ollut alisteista pääomamarkkinoille, jolloin poliitikoille on jäänyt vain sivustakatsojan ja aspiriinin tarjoajan rooli. Ymmärtämättömyyttään he ovat pienentäneet omaa leikkikehäänsä.

Pääoman edustajat, pankinjohtajat ja erityisesti investointipankkiirit ovat ottaneet tästä ”vapaudesta” ilon irti. On syntynyt rahoitusmarkkinoiden “hullut päivät”. Poliittiset päättäjät saati sitten tavallinen kansa eivät tiedä juuri mitään pankeille annetusta mahdollisuudesta taikoa tyhjästä rahaa.
*
Jo tavallisessa pankkitoimessa säästäjien pankkiin kiikuttamia roposia vastaan pankeilla on oikeus ottaa 90 prosenttia lainarahaa toisilta pankeilta tai keskuspankeilta lainanantonsa lisäämiseksi. Joissakin eurooppalaisissa pankeissa omarahoitusosuus on vain pari prosenttia.

Keskuspankeilla ei tietenkään ole tuollaisia summia rahaa holveissaan, vaan ne voivat painaa lisää seteleitä tai myydä velkakirjoja ja niitä vastaan se voi jakaa “virtuaalirahaa” tavallisille pankeille. Siellä se muuttuu taseissa reaalirahaksi, jota vastaan voidaan taas ottaa uutta lainaa ja näin pankkien kupla paisuu. Kun tämä uusi lainaraha siirtyy kaupankäynnin seurauksena toiselle pankille, niin se on taas uusi talletus, jota vastaan voi taas lainata uutta rahaa tyhjästä. Siis laina luo kuvitteellisia talletuksia ja taas pankkien kupla kasvaa edelleen.

Pankkien välisessä kaupassa lainojen takuuksi annetaan velkakirjoja, joiden sisällöstä on nyt tullut ongelma. Näistä investointipankkiirien innovoimista ja paketoimista hedge-fundeista on tullut pankkimaailman jättikupla. Nämä investointipankkiirien taikomat ns. vipu- tai suojarahastot voivat sisältää ihan mitä vain arvottomista velkapapereista johdannaisiin. Niitä finanssialan huippuaivot kirnusivat rakentamalla valtavia velkapaketteja ja myymällä osuuksia niistä eteenpäin.

Lopuksi kukaan ei tiennyt niiden sisällöstä ja arvosta mitään. Kaikki toimi vain pankkien keskinäisen ns. luottamuksen varassa. Nyt nämä sijoitusammattilaiset eivät enää luota toisiinsa ja pankkimaailma on koomassa.

Näillä termiinien, swappien ja warranttien aikakaudella pörssikaupasta on tullut varsinaista venäläistä rulettia. Ne ovat kaiken virallisen kontrollin ja tilastoinnin ulkopuolella. Näiden kuplamarkkinoiden suuruutta ei tiedä kukaan tarkasti, mutta arviot niiden suuruudesta liikkuvat 60 biljoonasta 1 000 biljoonaan euroon (biljoona = 1 000 miljardia). Kun näitä summia verrataan koko reaalimaailman bruttokansantuotteeseen (BKT), joka on 48 biljoonaa ja joka sisältää kaikki maailman tuotannon ja palvelun arvon, poliitikkojen pitäisi vihdoin tajuta vapautus­ideologiansa seuraukset.

Pörssikaupan sisältämästä “ilmasta” kenelläkään ei ole tarkkaa tietoa. Ensimmäiset todennukset on julkistettu Islannista. Siellä pankinjohtajien ja muiden finanssinerojen vastuuttomien toimien seurauksena velkapapereista hävisi taivaan tuuliin 94 prosenttia.

Tämän suuruista aikapommia ei ole ollut aikaisempien lamojen yhteydessä. Sen suuruudesta saa hämärän kuvan pienellä laskuharjoituksella. Jos reaalimaailman 48 biljoonan vuosittaiseksi reaalituotoksi arvioisi 5 prosenttia, niin vuosituotto olisi n. 2,4 biljoonaa. Jos 60 biljoonasta olisi Islannin 94 %:n sijasta vaikka vain 50 % ilmaa, ja kaikki reaalimaailman tuotto laitettaisiin tähän pankkimaailman mustaan aukkoon, sen maksaminen kestäisi 12–13 vuotta.

Jos taas aikapommin pahin vaihtoehto olisi 1 000 biljoonaa, niin takaisinmaksuaika olisi yli 200 vuotta! Siksi poliitikkojen tulisi olla erityisen varovaisia antaessaan veronmaksajien rahoilla luottotakuita tai pääomarahoitusta pankeille, jotka ovat omalla vastuuttomalla keinottelutoiminnallaan ajaneet itsensä konkurssitilaan.

Tämä laskelma on todella vain kuvitteellinen, sillä reaalimaailman tuotot eivät suinkaan ohjaudu poliitikkojen määräysvaltaan, vaan rikkaille pääomanomistajille. He eivät suinkaan ole valmiita maksamaan pankinjohtajien hölmöilyjä. Hekin huutavat maksumieheksi tavallista veronmaksajaa rahoitusmarkkinoiden hengissä pysymisen nimissä.

Poliitikot sitten ymmärtämättömyyttään keräävät veronmaksajilta veroina pankkien pelastuspaketit. Nekin rahat ovat sitten pois työpaikkoja luovista investoinneista, palkankorotuksista ja hyvinvointipalveluista.

Valtioilla ei tietenkään ole holvissa sellaisia miljardimääriä, joita pankkien pelastamisessa tarvitaan, vaan nekin joutuvat menemään hattu kourassa kerjäämään pankeilta lainarahaa, jotta ne voisivat pelastaa lainoittajansa! Ja taas velkakupla kasvaa. Yhdysvaltalaisen New Yorkin yliopiston taloustieteen professori Nouriel Roubini on varoitellut finanssikuplasta jo etukäteen. Tämä “tuomion tohtori” on todennut, että maailman luottotappiot ovat jo nyt suuremmat kuin pankkien omat pääomat.

Vaikka Yhdysvalloissa on jo nyt syydetty satoja miljardeja dollareita pääomalainoihin, niiden yrityselämälle ja kuluttajille annettavat lainat ovat silti supistuneet. Herää kiusallinen kysymys, mihinkähän ne rahat ovat hävinneet?

Finanssikriisiä on pahentamassa muitakin katastrofiherkkiä pelejä. Isot hedge-rahastot keinottelevat velkavetoisesti ottamalla lainaa koomassa olevista japanilaisista pankeista puolen prosentin korolla (Japanissa rahalle ei löydy enää investointikohdetta) ja sijoittamalla ne korkeamman koron instrumentteihin. Tämä on tuonut markkinoille paljon löysää rahaa ja jyrkentänyt osaltaan osakemarkkinoiden alamäkeä. Pelkästään näiden jenipohjaisten ns. carry trade -­positioiden arvoksi on arvioitu 1 000 miljardia euroa.
*
Ja sitten varsinaiseen ennustamiseen. Maailmalla rikkaille on kasautunut liikaa sekä todellista että virtuaalirahaa, jolle ei enää löydy todellista tuotannollista investointikohdetta. Teollisuusmaiden automatisoitunut tuotanto ja teknologian mahdollistama työpaikkojen siirto halpatyömaihin sekä internet-pohjaiset itsepalvelujärjestelmät syövät markkinoilta työpaikat ja ostovoiman. Siksi maailman BKT:n kasvu on hyytynyt nollasummamarkkinoiksi.

Vielä 60-luvulla BKT:n kasvu oli noin neljä prosenttia. 70-luvulla, maailmankaupan vapautuessa, kasvu oli vielä kaksi prosenttia ja Saksa toimi vielä Euroopan veturina. 80-luvulla se jo supistui puoleentoista prosenttiin ja talousveturin valtikka siirtyi Japaniin. 90-luvulla kasvu oli enää vain yksi prosentti ja Japanin talous oli joutunut koomaan. Pientä Kaukoidän tiikerien pyrähdystä lukuun ottamatta maailman ainoaksi talousveturiksi siirtyi Yhdysvallat ja sen vanavedessä Kiina.

2000-luvulla kasvu painui jo alle prosentin. Nykyisen laman jälkeen ollaan pakkasen puolella. Nyt sitten tämä viimeinenkin talousveturi on rojahtamassa. Se olikin jo hyvin ennustettavissa, koska koko kasvu perustui pelkkään velkaan kuten pankkimaailmassa. Kun rahoitusmarkkinat avattiin friedmanilaisen vapauden hengessä, kokoomuspuolue ja uusliberalistiset taloustieteilijät lupasivat sen johdosta jatkuvaa kasvua ja hyvinvointia kaikille tasapuolisesti. Kävikin aivan päinvastoin.

Nykyisillä nollasummamarkkinoilla tuottavuuden lisäys teknologian avulla lisää automaattisesti teollisuusmaiden työttömyyttä. Työttömyysongelma on pysyvä ja kasvava, sillä koko maailman työvoimasta yli puolet on valmiiksi varastossa ja kaiken virallisen työvoimatilastoinnin ulkopuolella.

Yhdysvallat on ylivelkainen kaksi kertaa yli EU-maiden normin, osavaltiot ovat ylivelkaisia, yritykset ovat ylivelkaisia, kansalaiset ylivelkaisia lähes kaksi kertaa vuosiansioidensa verran ja lisäksi luottokorttivelat. Vuonna 2008 amerikkalaisten pörssivarallisuudesta katosi 5 000 miljardia dollaria. Pörssikurssit ovat laskeneet vasta 40 prosenttia. Talousprofessori Nouriel Roubini on ennustanut, että pörssikurssit laskevat tänä vuonna vielä 20 prosenttia. Kaiken kukkuraksi USA:n kaksi samanaikaista sotaa on imenyt kansakunnan voimavaroja jo yli 10 000 miljardia dollaria.

USA:ssa liittovaltion ja kansalaisten velat ovat 300 prosenttia kotimaisesta BKT:sta! Luottokelvottomille kansalaisille pakkomyydyt subprime-lainat vain laukaisivat mahot rahoitusmarkkinat. Rojahdus tullee olemaan raju ja 2,7 miljoonaa uutta työtöntä runsaan 8 miljoonan lisäksi ovat vain pientä esileikkiä siitä, mitä tuleman pitää. Köyhien määrä Yhdysvalloissa on paisunut jo viidennekseen väestöstä. Taloustieteilijä Paul Krugman on todennut, että amerikkalaisten nettovarallisuus ei ole kasvanut koko tällä vuosikymmenellä vaan on alempi kuin vuonna 2001.

Edes tänä eikä ensi vuonna nähdä USA:n laman pohjaa, sillä pankinjohtajat piilottelevat viimeiseen asti roskalainojaan ja velkapapereidensa luottotappioita säilyttääkseen työpaikkansa. Pankkeja kaatuu USA:ssa vielä kuin heinää pienestä valtion 700 miljardin dollarin tukipaketista huolimatta. Ketjureaktiona terveitäkin yrityksiä kaatuu ja Yhdysvaltoihinkin tulee massatyöttömyys. Kun pörssikurssit laskevat, tuhon kierre vain kiihtyy ja eläkeläistenkin säästöt häipyvät taivaan tuuliin ja heidänkin perusturvansa järkkyy.

Koska Yhdysvaltojen autokaupasta 90 prosenttia myydään velaksi, eivätkä kansalaiset saa enää pankeista lainarahaa, autojätti General Motors on menossa konkurssiin. Jos Barack Obama ei saa riittävää pelastuspakettia kasaan, sen mukana häviää autoteollisuuden alihankkijat sekä mahdollisesti myös vaikeuksissa olevat Ford ja Chrysler. Ford on jo ilmoittanut luopuvansa Volvosta.

General Motors on pyytänyt liittovaltiolta tukea peräti 22 miljardia dollaria ja silti päättänyt luopua Saabista. Jos Saab kaatuu, se vaikuttaa myös Suomen alihankintaketjuun ja työllisyyteen. Saabin kohtalo on karmaiseva esimerkki tytäryhtiötaloudesta ja globalisaatiosta.

Asuntojen arvot ovat tippuneet Detroitissa jo kolmasosaan ja pankkien haltuun siirtyneitä asuntoja pakkomyydään pilkkahintaan jopa 500–1 000 dollarilla. Vuonna 2008 amerikkalaisia koteja pakkohuutokaupattiin jo 2,5 miljoonaa.

Yhdysvaltojen BKT:sta 70 prosenttia on kuluttajien ostovoiman varassa. Kiinalaiset ovat edesauttaneet keinotekoisesti amerikkalaisten ostohaluja ostamalla valtion velkapapereita. Jo nyt joka päivä massoittain kauppoja ja pikkuyrityksiä menee konkurssiin ja lopettaa toimintaansa, kun pankeista ei enää saa käyttöpääomaa.

Ketkä sitten häviävät, kun Yhdysvallat vajoaa lamaan? Sen suurimpia lainoittajia ovat Japani ja Kiina. Amerikan luottotappiot pitävät Japanin edelleen koomassa ja Kiinalle ne merkitsevät vakavaa uhkaa pitkään jatkuneelle l0 prosentin vuotuiselle talouskasvulle. Jo kirjassani “Ahneuden aika” (2006) ennakoin myös Kiinan romahdusta. Se tapahtuukin luontevasti Amerikan romahduksen yhteydessä. Kiinahan on nopeasti muuttunut koko maailman teollisen tuotannon pajaksi, josta orjia ei tarvitse enää kuljettaa teollisuusmaiden pajoihin.

Luottotappioiden lisäksi Amerikan kuluttajien alho on vakava uhka Kiinan jatkuvalle kasvulle. Halvat hikipajojen tuotteet eivät enää mene kaupaksi entiseen mallin. Jotkut taloususkovaiset uskoivat Kiinan kasvun jatkuvan maailman tappiin.

Huvittavinta Kiinan kohdalla on se, että sillä on kansallisesti maailman kovimpia säästämisasteita, koska maasta puuttuu kaikkinainen sosiaaliturva. Säästöjä ei kuitenkaan ole investoitu omaan maahan, vaan keinottelurahana Yhdysvaltoihin. Oman maan valtava infrastruktuurirakentaminen on lainoitettu ulkomaisella velkarahalla. Lainoittajat ovat pääosin ulkokiinalaisia miljardöörejä ja pankkiireja, jotka asuvat Hongkongissa, Singaporessa, Taiwanissa ja Koreassa. Japanilaiset ja Kaukoidän pankit sekä öljyllä rikastuneet arabipankit ovat myös voimakkaasti mukana Kiinan lainamarkkinoilla.

Vaikka USA:n talousromahdus on vasta alkuaskelmilla, sen heijastus Kiinaan on jo ollut melkoinen. 10 miljoonaa kiinalaista on jo nyt joutunut työttömäksi. Uuden vuoden juhlan ja loman jälkeen 20 miljoonaa siirtotyöläistä on jäänyt kotiseudulleen, kun rannikolta on työt loppuneet. Pörssikurssit ovat laskeneet jo 65 prosenttia, joten eläkeläiset ovat jääneet puille paljaille. Ennestäänkin kiinalaisilla on ollut vaikeaa. Peräti 72,5 prosentilla maan noin 100 miljoonasta siirtotyöläisestä on palkkasaatavia hallituksen selvityksen mukaan 12 miljardia dollaria.

Jos tai kun Kiina joutuu elvyttämään työttömyysongelmien takia kotimaista kysyntää, se joutuu pienentämään Yhdysvaltain valtionvelan rahoittamista. Sen seurauksena dollari halpenisi ja Yhdysvallat joutuisi kiristämään finanssipolitiikkaansa. Lamatilanteessa se olisi katastrofaalista myös USA:n työllisyydelle. Kiinan valtio on perustanut 400 000 aseellista kansanpoliisia pitämään odotettavissa olevat levottomuudet ja mielenosoitukset aisoissa.

Ne ovatkin tarpeen sen jälkeen kun talousguru Milton Freedman kävi opettamassa Deng Xiaopingille uusliberalistista vapautta ja yksityistämistä. Kun valtion varallisuutta huutokaupattiin, kommunistisen puolueen virkailijat sukulaisineen kaappasivat parhaat palat ja olivat jonon kärjessä haalimassa isoimmat voitot,­ aivan kuten Venäjän oligargit Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä. Freedmanin vapauden ideologian seurauksena 90 prosenttia Kiinan uusista yuan-miljardööreistä on kommunistisen puolueen virkailijoiden lapsia. Näiden 2 900 kiinalaisen “pikkuprinssin” omistaman omaisuuden yhteisarvo on 260 miljardia dollaria.

Yli 40 prosenttia Kiinan bruttokansantuotteesta on suoria ulkomaisia sijoituksia, jotka aikaisemmin investoitiin läntisiin teollisuusmaihin. Valtavista investoinneista huolimatta ulkomaiset yhtiöt ovat luoneet Kiinaan vain vajaat 10 miljoonaa työpaikkaa. Nokiankin kännykkätehtaat siellä ovat niin pitkälle automatisoituja, että palkkakustannusten osuus tuotteen tehdashinnasta on vain yksi prosentti!

Teknologisesti vanhanaikaiset valtio-omisteiset tehtaat ovat samanaikaisesti joutuneet kilpailusyistä vähentämään 27 miljoonaa työpaikkaa (1998–2002). Työpaikkojen nettohävikki on ollut 15 miljoonaa teollista työpaikkaa. Hävikki on tuntuva, sillä Kiinan talous on vain samaa kokoluokkaa kuin Saksan talous.

Näille Kiinaan investoijille sen romahdus olisi tosi paha isku, sillä valtavat patohankkeet, moottoritiet (15 000 moottoritiehanketta), uudet rautatiehankkeet (15 000 km) lentoasemat (200 kpl), lukemattomat satamat ja sillat itsessään eivät tuota lainarahoja takaisin.

Lainat eivät ole pitkäaikaisia velkapapereita vaan lyhytaikaisia pankkiluottoja. Lisäksi Kiinan pankit ovat pääosin konkurssikypsiä valtio-omisteisia pankkeja, joiden rahat menevät huonojen valtionyhtiöiden pyörittämiseen. Pankkien lainojen kokonaismäärä oli jo vuonna 2004 kohonnut viisinkertaiseksi valtion budjettiin verrattuna. Jo vuonna 2003 valuuttavarantoja jouduttiin siirtämään 45 miljardia dollaria kahdelle suurelle valtion pankille. Valtionpankkien lainakannasta nyt jo yli puolet on ongelmaluottoja.

Kiinan romahduksen jälkeen monikansallinen pääoma joutuu taas etsimään “uusia lupaavia markkina-alueita”. Intia tuntuisi seuraavalta kolonialisoinnin kohteelta, koska 90 prosenttia sen työvoimasta on virallisen työvoiman ulkopuolella. Sen romahduksen jälkeen vuorossa on Afrikka, jossa hyödynnettävissä ovat maailman köyhimmät ja kurjimmat ihmiset.
*
Yhdysvaltojen ja Kiinan tilanne ei voi olla vaikuttamatta Euroopan ja Suomen taloudelliseen tilanteeseen. Eurooppa on jo pari vuosikymmentä ollut valmiiksi hitaan kasvun alue, joten kun Suomen päämarkkinat menevät vientiyrityksiltämme tukkoon, massatyöttömyys tulee valitettavasti vääjäämättä myös Suomeen.

Joka päivä uutisista kuulemme jo nyt, että Suomessakin yritykset “varmuuden vuoksi” lomauttavat ja irtisanovat määräaikaisia työntekijöitään. Ahneet ulkomaiset osakkeenomistajat eivät halua edes tilapäisesti vaarantaa voittojaan eivätkä suomalaiset johtajat optioitaan ja bonuksiaan.

Pankkimaailman ahneuden ja vastuuttomuuden seurauksena nykyinen lama tulee olemaan pitkä ja sitkeä. Ennustaisin pituudeksi vähintään viittä vuotta ja hitaaseen toipumiseen vielä toinen mokoma. Lama ei mene ohi vuodessa eikä kahdessa kuten useimmat pankkien ekonomistit uskovat.

Laman aikana pankki- ja rahoitusmaailma pitäisi poliitikkojen toimesta laittaa täysin uuteen uskoon, jottei sama ongelma olisi muutaman vuoden kuluttua jälleen edessä. EU-maiden johtajat ovat puuhanneet Kansainvälistä valuuttarahastoa (IMF) finanssimarkkinoiden suitsemiseen. Siinä ”pelastusmallissa” laitettaisiin itse asiassa pukki kaalimaan vartijaksi. Toista edellä kuvatun laista lamaa yhteiskuntarauha ei enää kestäisi,­ ei meillä, eikä muuallakaan.

Ari Ojapelto
tietokirjailija
Tampere
*
http://www.mvnet.fi/index.php?osio=Tutkielmat&luokka=Lukio&sivu=GE3_-_Endogeeniset_hasardit

Onko helpompaa kuvitella maailmanloppu kuin vaihtoehto kapitalismille?

Lama tästä eteenpäin (Ari Ojapelto, 27.01.2009)

Talouslehdet ovat nykyään täynnä erilaisia ekonomisteja ja muita "virallisia ennustajia". Kaikki ennustukset olivat lähes identtisiä keskenään.

Nykyiseen lamaan syyllisiä ovat poliitikot, jotka eivät olleet tehtäviensä tasalla. He halusivat irrottaa rahoitusmarkkinat vapauden ideologian hullaannuttamina kaikesta poliittisesta ja demokraattisesta kontrollista.

Maailmalla rikkaille on kasautunut liikaa sekä todellista että virtuaalirahaa, jolle ei enää löydy todellista tuotannollista investointikohdetta. Teollisuusmaiden automatisoitunut tuotanto ja teknologian mahdollistama työpaikkojen siirto halpatyömaihin sekä internet-pohjaiset itsepalvelujärjestelmät syövät markkinoilta työpaikat ja ostovoiman. Siksi maailman BKT:n kasvu on hyytynyt nollasummamarkkinoiksi. Vielä 1960-luvulla BKT:n kasvu oli noin neljä prosenttia. 1970-luvulla, maailmankaupan vapautuessa, kasvu oli vielä kaksi prosenttia ja Saksa toimi vielä Euroopan veturina.

1980-luvulla se jo supistui puoleentoista prosenttiin ja talousveturin valtikka siirtyi Japaniin. 1990-luvulla kasvu oli enää vain yksi prosentti ja Japanin talous oli joutunut koomaan. Pientä "kaukoidän tiikerien" pyrähdystä lukuun ottamatta maailman ainoaksi talousveturiksi siirtyi Yhdysvallat ja sen vanavedessä Kiina.

Yhdysvallat on ylivelkainen kaksi kertaa yli EU-maiden normin, osavaltiot ovat ylivelkaisia, yritykset ovat ylivelkaisia, kansalaiset ylivelkaisia lähes kaksi kertaa vuosiansioidensa verran ja lisäksi luottokorttivelat. Vuonna 2008 amerikkalaisten pörssivarallisuudesta katosi 5 000 miljardia dollaria. Kaiken kukkuraksi kaksi samanaikaista sotaa on imenyt yli 10 000 miljardia dollaria.

USA:ssa liittovaltion ja kansalaisten velat ovat 300 prosenttia kotimaisesta BKT:sta! Luottokelvottomille kansalaisille pakkomyydyt subprime-lainat vain laukaisivat mahot rahoitusmarkkinat.

Rojahdus tullee olemaan raju ja 2,7 miljoonaa uutta työtöntä runsaan 8 miljoonan lisäksi ovat vain pientä esileikkiä siitä, mitä tuleman pitää. Köyhien määrä Yhdysvalloissa on paisunut jo viidennekseen väestöstä.

Edes tänä eikä ensi vuonna nähdä USA:n laman pohjaa, sillä pankinjohtajat piilottelevat viimeiseen asti roskalainojaan ja velkapapereidensa luottotappioita säilyttääkseen työpaikkansa.

Pankkeja kaatuu vielä kuin heinää pienestä valtion 700 miljardin tukipaketista huolimatta. Ketjureaktiona terveitäkin yrityksiä kaatuu ja Yhdysvaltoihinkin tulee massatyöttömyys. Kun pörssikurssit laskevat, tuhon kierre vain kiihtyy ja eläkeläistenkin säästöt häipyvät taivaan tuuliin ja heidänkin perusturvansa järkkyy.

Yhdysvaltojen BKT:sta 70 prosenttia on kuluttajien ostovoiman varassa. Kiinalaiset ovat edesauttaneet keinotekoisesti amerikkalaisten ostohaluja ostamalla valtion velkapapereita. Jo nyt joka päivä massoittain kauppoja ja pikkuyrityksiä menee konkurssiin ja lopettaa toimintaansa, kun pankeista ei enää saa käyttöpääomaa.

Ketkä sitten häviävät, kun Yhdysvallat vajoaa lamaan? Sen suurimpia lainoittajia ovat Japani ja Kiina. Amerikan luottotappiot pitävät Japanin edelleen koomassa ja Kiinalle ne merkitsevät vakavaa uhkaa pitkään jatkuneelle l0 prosentin vuotuiselle talouskasvulle.

Jo kirjassani Ahneuden aika ennakoin myös Kiinan romahdusta. Se tapahtuukin luontevasti Amerikan romahduksen yhteydessä. Kiinahan on nopeasti muuttunut koko maailman teollisen tuotannon pajaksi, josta orjia ei tarvitse enää kuljettaa teollisuusmaiden pajoihin.

Luottotappioiden lisäksi Amerikan kuluttajien alho on vakava uhka Kiinan jatkuvalle kasvulle. Halvat hikipajojen tuotteet eivät enää mene kaupaksi entiseen mallin. Jotkut taloususkovaiset uskoivat Kiinan kasvun jatkuvan maailman tappiin.

Huvittavinta Kiinan kohdalla on se, että sillä on kansallisesti maailman kovimpia säästämisasteita, koska maasta puuttuu kaikkinainen sosiaaliturva. Säästöjä ei kuitenkaan ole investoitu omaan maahan vaan keinottelurahana Yhdysvaltoihin.

Oman maan valtava infrastruktuurirakentaminen on lainoitettu ulkomaisella velkarahalla. Lainoittajat ovat pääosin ulkokiinalaisia miljardöörejä ja pankkiireja, jotka asuvat Hongkongissa, Singaporessa, Taiwanissa ja Koreassa. Japanilaiset ja Kaukoidän pankit sekä öljyllä rikastuneet arabipankit ovat myös voimakkaasti mukana Kiinan lainamarkkinoilla.

Vaikka USA:n talousromahdus on vasta alkuaskelmilla, sen heijastus Kiinaan on jo ollut melkoinen. 10 miljoonaa kiinalaista on jo nyt joutunut työttömäksi. Ennestäänkin heillä on ollut vaikeaa. Peräti 72,5 prosentilla maan noin 100 miljoonasta siirtotyöläisestä on palkkasaatavia hallituksen selvityksen mukaan 12 miljardia dollaria.

Valtio on perustanut 400 000 aseellista kansanpoliisia pitämään odotettavissa olevat levottomuudet ja mielenosoitukset aisoissa. Ne ovatkin tarpeen sen jälkeen kun talousguru Milton Freedman kävi opettamassa Deng Xiaopingille uusliberalistista vapautta ja yksityistämistä. Kun valtion varallisuutta huutokaupattiin, kommunistisen puolueen virkailijat sukulaisineen kaappasivat parhaat palat ja olivat jonon kärjessä haalimassa isoimmat voitot – aivan kuten Venäjän oligarkit Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä.

Freedmanin "vapauden" ideologian seurauksena 90 prosenttia Kiinan uusista yuan-miljardööreistä on kommunistisen puolueen virkailijoiden lapsia. Näiden 2900 kiinalaisen "pikkuprinssin" omistaman omaisuuden yhteisarvo on 260 miljardia dollaria.

Yli 40 prosenttia Kiinan bruttokansantuotteesta on suoria ulkomaisia sijoituksia jotka aikaisemmin investoitiin läntisiin teollisuusmaihin. Valtavista investoinneista huolimatta ulkomaiset yhtiöt ovat luoneet Kiinaan vain vajaat 10 miljoonaa työpaikkaa.

Nokiankin kännykkätehtaat siellä ovat niin pitkälle automatisoituja, että palkkakustannusten osuus tuotteen tehdashinnasta on vain yksi prosentti! Teknologisesti vanhanaikaiset valtio-omisteiset tehtaat ovat samanaikaisesti joutuneet kilpailusyistä vähentämään 27 miljoonaa työpaikkaa (1998-2002). Työpaikkojen nettohävikki on ollut 15 miljoonaa teollista työpaikkaa. Hävikki on tuntuva, sillä Kiinan talous on vain samaa kokoluokkaa kuin Saksan talous.

Näille Kiinaan investoijille sen romahdus olisi tosi paha isku, sillä valtavat patohankkeet, moottoritiet (15 000 moottoritiehanketta), uudet rautatiehankkeet (15 000 km) lentoasemat (200 kpl), lukemattomat satamat ja sillat itsessään eivät tuota lainarahoja takaisin. Lainat eivät ole pitkäaikaisia velkapapereita vaan lyhytaikaisia pankkiluottoja. Lisäksi Kiinan pankit ovat pääosin konkurssikypsiä valtio-omisteisia pankkeja, joiden rahat menevät huonojen valtionyhtiöiden pyörittämiseen.

Pankkien lainojen kokonaismäärä oli jo vuonna 2004 kohonnut viisinkertaiseksi valtion budjettiin verrattuna. Jo vuonna 2003 valuuttavarantoja jouduttiin siirtämään 45 miljardia dollaria kahdelle suurelle valtion pankille. Valtionpankkien lainakannasta nyt jo yli puolet on ongelmaluottoja.

Kiinan romahduksen jälkeen monikansallinen pääoma joutuu taas etsimään "uusia lupaavia markkina-alueita". Intia tuntuisi seuraavalta kolonialisoinnin kohteelta, koska 90 prosenttia sen työvoimasta on virallisen työvoiman ulkopuolella. Sen romahduksen jälkeen vuorossa on Afrikka, jossa on maailman köyhimmät ja kurjimmat ihmiset "hyödynnettävissä".

Yhdysvaltojen ja Kiinan tilanne ei voi olla vaikuttamatta Euroopan ja Suomen taloudelliseen tilanteeseen. Eurooppa on jo pari vuosikymmentä ollut valmiiksi hitaan kasvun alue, joten kun Suomen päämarkkinat menevät vientiyrityksiltämme tukkoon, massatyöttömyys tulee valitettavasti vääjäämättä myös Suomeen.

Joka päivä uutisista kuulemme, että Suomessakin yritykset varmuuden vuoksi lomauttavat ja irtisanovat määräaikaisia työntekijöitään. Ahneet ulkomaiset osakkeenomistajat eivät halua edes tilapäisesti vaarantaa voittojaan eivätkä suomalaiset johtajat optioitaan ja bonuksiaan. Pankkimaailman ahneuden ja vastuuttomuuden seurauksena nykyinen lama tulee olemaan pitkä ja sitkeä. Ennustaisin pituudeksi vähintään viittä vuotta ja hitaaseen toipumiseen vielä toinen mokoma. Lama ei mene ohi vuodessa eikä kahdessa kuten useimmat pankkien ekonomistit uskovat.

Laman aikana pankki- ja rahoitusmaailma pitäisi poliitikkojen toimesta laittaa täysin uuteen uskoon, jottei sama ongelma olisi hetken kuluttua jälleen edessä. Toista edellä kuvatunlaista lamaa yhteiskuntarauha ei enää kestäisi – ei meillä, eikä muuallakaan.
*
Ari Ojapelto on Tampereella asuva tietokirjailija, joka on ennustanut 1990-luvun laman kirjassaan Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä (Tammi 1989). Nykyisen finanssikriisin Ojapelto ennusti kirjassaan Ahneuden aika (VS-kustannus 2006).
*
http://fifi.voima.fi/artikkeli/Lama-t%C3%A4st%C3%A4-eteenp%C3%A4in/134
http://bbvm.wordpress.com/2009/06/10/american-capitalism-gone-with-a-whimper/
http://ariojapelto.blogspot.com/2009/05/farisealaista-ikarasismia.html