Seuraavat sitaatit ovat kirjasta Psykoanalyysin isät ja äidit.
(Kappalejaot ja kursivoinnit minun)
*
'...[H]ellyyden ja aistillisuuden yhdistäminen samassa rakkausuhteessa muodostaa keskeisimmän vaikeuden, eli Freudin sanoin: '- - kun he rakastavat toisiaan he eivät himoitse ja kun he himoitsevat he eivät kykene rakastamaan.'
...
Eräänä syynä rakkauselämän vaikeuksiin Freud näkee aikakautensa kulttuurin vaatimuksen elää monta vuotta ilman seksuaalista rakkausobjektia. Aika seksuaalisesta kypsymisestä murrosiän sosiaaliseen kypsymiseen ja itsenäistymiseen, jolloin voi solmia parisuhteen, on pitkä.
Freud pohtii, olisiko täydellinen seksuaalinen vapaus vastauksena tähän dilemmaan, mutta toteaa sitten, että yleensä esteet nostavat libidinaalista intensiteettiä. Hän viittaa myös antiikin moraaliseen rappeutumisvaiheeseen, jolloin 'rakkaudesta oli tullut arvoton ja elämästä tyhjä' (Freud 1912d(1971, 267).
Freud toteaa, että itse seksuaalivietin olemukseen sisältyy jokin sellainen, joka ei suosi täydellistä tyydytystä. Tästä hän tekee sen johtopäätöksen, että seksuaaliobjekti on aina alkuperäisen objektin korvike.
Ensinnäkin ihmisen osa on, ettei koskaan voida saavuttaa täyttymystä ja eheyttä. Toiseksi seksuaalielämä kostuu eri komponenteista, myös sadistista ja anaalisista (koprofiilisista).
Inhimilliseen seksuaalisuuteen sisältyy siis mahdottomuus. Se rakentuu vastakkaisista pyrkimyksistä, jotka estävät täydellisen seksuaalisuuden olemassaolon.
Onko siis täydellisen seksuaalisen tyydytyksen saavuttaminen toivotonta? Freudin johtopäätökset vaikuttavat synkiltä. Mutta hän ei jää silti epätoivoiseksi. Hän innostuu selittämään, kuinka juuri tämä seksuaalivietin puutteellisuus täydellisen seksuaalisen tyydytyksen saavuttamisessa onkin itse asiassa resurssi.
Tämä nimittäin johtaa seksuaaliviettien jatkuvaan sublimaatioon ja tekee niistä suurenmoisen kulttuuritekojen ja saavutusten lähteen. Jos halujen täydellinen tyydyttäminen olisi mahdollista, mitään uusia saavutuksia ei syntyisi (Freud 1912d/1971, 159-260).
Voisi sanoa, että sekä perversion että kulttuurin konstruktiot mahdollistuvat, kun mielihyvä liitetään haluun, joka ei koskaan saa tyydytystä.
Myöhemmisssä kirjoituksissaan yhteisöistä ja kollektiiveista (esimerkiksi 'Massenpsychologie und Ich-analyse, 1921c) Freud korostaa, kuinka tärkeä aikuisen seksuaalisuuden päämäärän estäminen on, jotta siitä tulisi yhteisön koossapitävä tekijä.
Seksuaalisuuden alkuperäinen päämäärä oli Freudin mielestä fyysinen teko. Tarvitaan päämäärän estämisprosessi, jotta voimme saavuttaa 'Paavalin rakkauden'.
Freud ihaili Paavalia ja tämän kirjoittamia kauniita sanoja korinttolaiskirjeissä. Itse hän toteaa vain, 'että on kiinnostavaa todeta, että juuri ne halut, joiden seksuaalinen päämäärä on estetty, johtavat pitkäaikaisiin siteisiin ihmisten välillä. - - Aistillisen rakkauden kohtalo on sammua tyydytyksen yhteydessä' (Sjögren 1991, 278-279). (s. 36-37)
3 comments:
RR sanoi:
"Onko siis täydellisen seksuaalisen tyydytyksen saavuttaminen toivotonta? Freudin johtopäätökset vaikuttavat synkiltä. Mutta hän ei jää silti epätoivoiseksi. Hän innostuu selittämään, kuinka juuri tämä seksuaalivietin puutteellisuus täydellisen seksuaalisen tyydytyksen saavuttamisessa onkin itse asiassa resurssi".
ja minä olen sitä mieltä, että juuri niin. Se on resurssi sillä seksuaalisesti laiska tai heikko on liian tyytyväinen? On kaikki reilassa, miksi vaivautua. Seksi tai romanssi on aina haaste, jopa riski. Samalla vitaalisuus on vietti joka vie, johtaa ja hakee. Toivoo ja tuottaa fantasiaa. Luo.
Freudin vika on ollut vain siinä, että hän näki ahdistuksen menneistä kun ahdistus on nimenomaan kuten Sartre ja Nietszche ja Kirkegaard sen näki tulevasta! Thats the difference. Pitää kyetä hyppäämään tuntemattomaan (ks. Järveläinen taas tänään), eli uhmaamaan se ahdistus joka liittyy tuntemattomaan.
Rakkaus on sitten jotain muuta; seksuaalisuus on potentiaalia, tunnetta ja voimaa. Rakkaus liittyy sosiaaliseen olemiseen ja tulemiseen ilman ahdistusta välttämättä; päinvastoin se on ehkä tyytyminen eikä kamppailu? Sartre pitää kamppailuna mutta ehkä Sartre veti liian hätäiset johtopäätökset?
Rakkaus on joka tapauksessa aina kaunista mitä seksuaalisuus ei ole.
Eettisyyden ja estetiikan ristikohta kenties, eli odotus ja matematiikka? Olla ja tulla, painopiste vaa'assa sama. Samuus.
Tutustupa tähän tyyppiin: psykoanalyytikko, psykoanalyysin teoreetikko, matemaatikko Ignacio Matte Blanco.
Alla pari linkkiä, joista olen lukenut vain wikipedian, mutta siteeraamassani kirjassa esitellään myös Blancon loogis-matemaattinen perusidea Freudin tiedostamattomasta.
*
Tulevaisuus on muuten läsnä menneisyydessä - ja menneisyys tulevaisuudessa.
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Ignacio_Matte_Blanco
http://www.scispirit.com/matteblanco5web.htm
Kiitos, I will - minäkin uskon juuri noin koska mentaalinen maailma on myös pyöreä kuten fyysinen ja siksi se on vain tarkastelukulma.
Tämä taitaa olla Nag Hammadin salatuissa? Plus se, että on määrätty ihmistyyppi joka sen tajuaa (ja sillä ne siniset suuret silmät ja suurempi kyky katsoa kolmella silmällä eli abstraktisesti: näitä on vainottu siksi, että heidän kautta olisi bluffi ilmiannettu. Aiheutti paljon sairasta estämistä mistä myös jälkipolvet saivat osansa: ties oliko siinäkin geneettinen tieto taustalla joka on sairasta. Ilmankos Mein Kampf yritti antaa ns. takaisin?
Post a Comment