June 2, 2008

Hauskaa paskaa? Eli miten huumorintaju auttaa sinua modernin taiteen ymmärtämisessä ja itsesi pilkkaamisessa

Kirjoitettu kommentiksi Hotasen päreeseen Roaska (eriskummaisia persoonallisuuksia).
*
Ripsa saattaa olla oikeassa - tavallaan.
Ympäristötaiteen tekemisessä ja ymmärtämisessä kuten Moternin Taiteen ymmärtämisessä yleensä tarvitaan huumorintajua...

Taiteesta on tullut nykyään NII-IN huonoa, että sille pitää osata vain nauraa...kun ei viitsis ihan itkeäkään...

Kiasman johtajakin on lähinnä eräänlainen Onni Klovni: johtava sirkuspelle tai sirkustirehtööri...
*
Toisaalta - asian voi nähdä niinkin, että jo esimerkiksi 'neropatit' Magritte 'piippuineen' ja Duchamp 'wc-lavuaareineen' pitivät ironisessa dadaismissaan katsojaa samalla pilkkanaan..?

Heille taide oli enää vain tyhjä nimi materiaalisen objektin tietylle, sopimuksenvaraiselle (siten myös sattumanvaraiselle, koska kaikki sopimukset voidaan purkaa) funktiolle, eikä tuolla funktiolla siten ollut realistista, aitoa kytköstä/referenssiä itse objektiin ja sen ominaisuuksiin. (ks. PS.)

Mutta miksi minun pitäisi mennä Kiasmaan pilkkaamaan itseäni? Sillä taiteilijan (huijarin/'huijarin') tarkoitushan on nimenomaan pilkata minua kuskaamalla sinne museoon jotain romua/värisotkua, jota minun pitäisi sitten mennä ihmettelemään ja jopa ihailemaan taiteena? Rahallista korvausta vastaan.

On kuitenkin hieman surullista, jos minulta puuttuu 'tarpeellinen' määrä 'huumorintajua' ymmärtääkseni, että se romu on 'taidetta'...

Huumorintajun puutetta voisi verrata nimittäin uskon puutteeseen. Yhtä lailla kuin en voi pitää itseäni uskovaisena, jos/kun minulta puuttuu usko, niin yhtä lailla en voi ymmärtää vitsiä, jos minulla ei ole (tiettyä) huumorintajua.

Siten myös moderni taide jää sinulle etäiseksi. Eikä tätä 'vajausta' voi parantaa esim. yliopisto-opinnoilla. Se on 'synnynnäistä kyvyttömyyttä' hyväksyä sitä sietämätöntä tosiasiaa, että taide on 'kielipeli' ja sosiaalinen konstruktio - eräänlainen etiketti ja protokolla', jota tulee noudattaa, jotta sitä (muka) voisi ymmärtää.

Valitettavasti en vain kerta kaikkiaan tajua (metatasolla) ja hyväksy sitä, miten pelkkä sosiaalisten pelien pelaaminen voisi synnyttää aidon ymmärtämisen, uskon tai huumorintajun.

Mutta minä olenkin kyynikko - sanan alkuperäisessä ('koiramaisessa') - en sen nykyisessä: 'välinpitämättömän suvaitsevassa/piilorasistisessa' - merkityksessä.

Jos en näe/koe romussa tai väriläiskissä taidetta (kaunista, ylevää tvs.) vaan pelkkää sekasotkua, niin en myöskään kutsu sellaista taiteeksi.
Haluan nimittäin itse valita sen tavan, jolla minua saa pilkata...
*
Tosin Slavoj Zizek - tuo minua huomattavasti fiksumpi ja lahjakkaampi kyynikko, on sentään hieman 'parantanut' ymmärrykseni vajavuutta näissä populaarikulttuurin ja 'korkean taiteen' ymmärtämisasioissa.

Ehkä taide (kuten uskonto ja jopa filosofia) lopulta on kuin onkin Suuri Vitsi - hyvin 'syvällisessä?' mielessä tietysti.
Teoreettisella tasolla Zizekin antideskriptivismiä ja hänen Lacanin objet petit a:ta (objekti pikku a) käsittelevistä pohdinnoista on joka tapauksessa hyötyä taiteenkin ymmärtämisen kannalta.
*
PS.
Tässä joudumme filosofisen ongelman eteen: a) missä mielessä nimet ovat ilmaus objektin aidoista ominaisuuksista, b) missä mielessä nimet taas määräävät objektin ominaisuuksia. Ensimmäinen vaihtoehto on realistinen ja deskriptivistinen, toinen lähinnä nominalistis-antideskriptivistinen.

Antideskriptivismin perusongelma 'on sen määrittäminen, mikä objektissa - sen deskriptiivisten piirteinen ulkopuolella - muodostaa sen identiteetin' (ks. Sitaatteja Zizekiltä 13: 'tulossa').

Slavoj Zizek on periaatteessa nominalisti ja antideskriptivisti, joskin hänen antideskriptivisminsä on eri tavalla diskurssisidonnaista kuin Kripken mallissa ja nominalisteilla.
Tarkoittaa jotain sellaista, että kun objekti on kerran saanut 'alkukasteessa' nimen, niin tuo nimi määrää 'kohtalonomaisesti' objektin myöhempää 'tarinaa' tai merkittävää osaa siitä - lacanilaisen 'objekti pikku a':n merkityksessä (*).

Nimi ei siis ole pelkkä tyhjä, vaihdettavissa oleva, yksinomaan kontekstisidonnainen kirjainyhdistelmä, vaan sisältää ikäänkuin 'aina jo' osan omasta diskursiivisesta tulevaisuudestaan, jossa objektin ominaisuudet saavat monesti alkuperäisestä eriäviä merkityksiä.

(*) 'Erityisesti siinä on kyse ainakin filosofisessa katsannossa Kantin transsendentaaliobjektin vastineesta: transsendentaaliobjekti on tekijä, joka mahdollistaa havainnon objektit ikään kuin pitämällä psyykkisessä prosessissa avoinna tilaa, johon objektit konstruoituvat.
Samoin lacanismissa objekti pikku a toimii todellisuuden tukena ja tavallaan vetää subjektin intersubjektiiviseen yhteyteen.
Objekti pikku a on subjektin ja Toisen yhteenliittävä nivel.'

3 comments:

marenaadi said...

nonyt tuli kolme )3( tekstiä jotka kyllä söisin
jos osaisin

.. said...

toinen viiva kolmas kesäkuuta

Anonymous said...

taidan olla objet petit a ainakin sinne asti paasin. voiko subjekti olla objektiivinen onko subjektiivisuus puuttellisuutta
mika on radical alterity