Kartesiolainen dualismi vailla jakoa kahteen substanssiin

Kirjoitettu Hotasen päreeseen Roaska (eriskummaisia persoonallisuuksia) kommentiksi Petri Järveläiselle.
*
Ehkä tässä ei sittenkään metsästetä absoluuttisia (vaikkakin kyllä 'uskottavia') analyyttisia totuuksia, vaan yritetään panna koko 'paletti' uusiksi, mitä tulee a) nimen, objektin ja ne yhdistävän merkityksen/identiteetin, yhtä lailla kuin b) subjektin, substanssin/objektin ja ne yhdistävän ideologisen diskurssin ja fantasian väliseen dialektiikkaan.

Jälkimmäisestä on ollut puhetta aiemmin sekä tässä blogissa että omassa Zizek-sitaatti-sarjani nro:ssa 12.

Zizekin - suunnattoman kiinnostavana mutta samalla äärettömän haastavana ja kunnianhimoisena - pyrkimyksenä on rakentaa subjektin perustava ontologia uudelleen, uudesta teoreettisesta asetelmasta ja viitekehyksestä käsin - a) vailla realistis-universalistis-essentialistisia ennakko-oletuksia, jotka samaistavat subjektin ja substanssin - mutta myös b) irtisanoutua tyhjästä, (perimmältään loogis-käsitteellisestä), ideologiattomasta ja ei-fantasmaattisesta (eli ei-psyykkisestä) - siis nominalistisesta subjekti-termistä, joka implikoi subjektin olemassaolon lukemattomiksi subjektipositioiksi, mikä postmoderni näkymys johtaa solipsistiseen absurdismiin.

Jälkimmäisestä linjasta toimikoon esimerkkeinä etenkin nietzscheläis-deleuzeläinen 'nomadi-projekti' ja nietzscheläis-foucault'lainen 'valta tulee kaikkialta, ja yksilö on siten ei-autonominen osa vallan tuottavaa struktuuria'.

Tosin Foucault muutti tätä perimmäistä asennoitumistaan yksilön autonomian suhteen eräässä aivan viimeisimmistä julkaistuista artikkeleistaan koskien Valistusta ja Kantia.
Foucault'han oli nuorempana kääntänyt yhtenä tutkintotyönään ranskaksi Kantin Antropologian.

Habermas hämmästyi suuresti, miten strategista toimintaa kommunikatiivisen sijaan painottanut nietzscheläinen saattoi yhtäkkiä lähentyä näin yllättävästi hänen omaa kantilaista projektiaan.

Zizekille Habermas ja Foucault ovatkin - vastoin yleistä diskursiivista jakolinjaa - kiinni perimmältään samoissa yhteisöllisissä perusasetelmissa/-ongelmissa, kun taas Althusseria (joka kyllä vaikutti suuresti myös Foucaultiin muttei Habermasiin) voidaan pitää heidän todellisena vaihtoehtonaan ideologis-teoreettisesti (näkisin tällä hetkellä, että Zizekin väitteellä on oikeutuksensa.)

Zizekin projektissa on kyse kartesiolaisen subjektin ja jopa Valistuksen projektin uudelleen visioimisesta: hyvin yksinkertaistetusti tiivistäen: kyse on eräänlaisesta dualismista vailla perinteistä substanssijakoa.
Toki Zizekin malli on huomattavan hankala sisäistää kaikkine Lacan-Hegel-muunnelmineen - mutta siinä on kuin onkin järkeä - ja ehkä loputtomasti? opiskeltavaa.

Zizek ei ole mystikko - ei ainakaan 'tavanomaisessa' mielessä (Lacanin mahdoton reaalinen tosin tavallaan muistuttaa mystikkojen kaikkeutta/ei-mitään), jossa minuus sulautuu Jumalaan tvs. universumiin, mihin sekä äärimmäinen realismi-essentialismi että oletus äärettömästä subjektipositioiden määrästä johtaa.

Ensinmainitussa subjekti 'häviää' järjen olettamaan substanssiin, jälkimmäisessä subjekti on pelkkä tyhjä termi = empiristinen reductio ad absurdum.
Wittgensteinin yksityisen kielen kritiikki osuu ainakin jälkimmäisen kannan solipsismiin kuin torpedo, ja upottaa sen...
*
Mutta sen sanon, että liikun nyt ja Zizekin kanssa erityisesti aivan analyyttisen että muun filosofisen ymmärrykseni äärirajoilla, joten ammattimies en näissä asioissa tunne vielä suinkaan olevani...
*
Zizekillä on muuten kiinnostava Augustinukseen liittyvä tekstikohta liittyen tämän esittämään käsitykseen falloksesta kirjassaan De nuptiis et Concupiscentia (Avioliitosta ja himosta). Ajattelin jo aiemmin siteerata sitä joko muuten vain tai sopivassa aiheyhteydessä.

Zizekin mielestä A:n päättely ko. kirjassa on erittäin kiinnostavaa, koska Augustinus ajattelee siinä perinteisenä pidetyn kristillisen käsityksen vastaisesti, että seksuaalisuus on pikemminkin rangaistus ja katumus synnistä kuin, että seksuaalisuus itsessään olisi synti, joka aiheutti lankeemuksen.

Zizek käyttää Augustinuksen päättelyä falloksen 'tilasta' Lacanin fallisen signifikoijan paradoksin analyysissaan - eikä tämä päättely perustu seksistisiin premisseihin (huom! naiset ja etenkin feministit) vaan operoi puhtaasti teoreettis-symbolisella tasolla.

Palaan asiaan.