April 30, 2012

Myös Vapusta selviävät vain evolutiivisesti sopeutuvimmat



Yläkuvasta voimme päätellä erään täysin varman tosiasian ihmisen evoluutio-kehityksestä. Alakuvassa vappumies on kohdannut joko a] ikuisesti naisellisen [ewig weibliche], joka on ihmisen evoluution vanhin ilmenemismuoto [naaraskala] tai sitten hän b] kuuluu lajineutraaleihin polyamorikkoihin.
*
Vapputekstini, jonka lähtökohtana on Kemppisen päre Sukupensas, kommentoi evoluutioteoriaa ja sen sovellettavuutta tai soveltumattomuutta ihmisen elämän oppaaksi hänen matkallaan kohti suurta? tulevaisuutta.

1
Kemppinen kirjoitti: 'Biologien havainto ei ollut vahvimman henkiin jääminen, vaan sopeutuvimman (fittest) henkiin jääminen. Sopeutuminen saattoi merkitä esimerkiksi kylmän kestävyyttä tai mainiota ruuansulatusta.'

Vahvimpien henkiin jäämistä ja jopa oikeutta [oikeus on kulttuurinen normi eikä 'luonnollinen' tosiasia] korostava sosiaalidarwinismi ei ole darwinismia eli evoluution tiedettä vaan poliittista ideologiaa [oikeistokonservatismia ja rasismia].

Kemppis-sitaatti kuten koko evoluutioteoria [ja etenkin kovien metodien luonnontiede] on siis [ja sen pitäisikin olla] puhdasta triviaa, josta edes ihmislaji ei opi oman evolutiivisen sopeutumisensa kannalta yhtään mitään.

Niinpä Raamattu on edelleen paljon opettavaisempi kirja 'hyvässä ja pahassa' kuin Lajien synty, joka keskittyy vain tosiasioihin eli siihen, miten asiat ovat eikä siihen, miten niiden pitäisi olla.

Ei pidä sekoittaa keskenään Raamatun ja Lajien synnyn 'agendaa'. Raamattu voi tai itse asiassa Raamatun tarkoitus ja tehtävä nimenomaan on puhua uskonnon nimissä vahvojen velvollisuuksista ja heikkojen oikeuksista. .

Lajien synty sen sijaan puhuu vain sopeutumisen kulloinkin [sattumanvaraisesti] vaatimista/tarvitsemista riittävistä ominaisuuksista ja valmiuksista, joita vailla oleva populaatio kuolee sukupuuttoon - [antropomorfistinen ja anakronistinen kielemme/kielenkäyttömme mystifioi asioita, koska evoluutio ei vaatimalla vaadi yhtään mitään; ihminen vaatii].

Nuo sattumanvaraisesti tarvittavat ominaisuudet eivät ole universalisoitavissa millään tavoin - eivät etenkään eettisiksi periaatteiksi, koska populaatio [tietyin varauksin ihmistä ehkä lukuunottamatta] ei voi tietää, mitä nämä kyseiset ominaisuudet/valmiudet lopulta tulevat olemaan. Populaatio ei siis tiedä etukäteen, mitä radikaaleja [vaistoihin ja muistiin koodaamattomia] muutoksia olosuhteisiin on odotettavissa.

Jotkut lajin yksilöt saattavat kuitenkin sopeutua vaativiin ja muuttuviin olosuhteisiin täysin sattumanvaraisten taipumustensa ja valintojensa seurauksena. Tämä pätee evoluution aikaperspektiivissä myös ihmiseen.

Mikäli minimoimme aika-tapahtuma-perspektiivin emmekä silti lankea sosiaalidarwinismin [esim. älykkyysosamääristä johdettuihin] kvasi-totuuksiin ja kvasi-ennusteisiin, voidaan ainakin hypoteettisesti väittää, että oppimattomalta käytännön elämän duunari-tavikselta löytyy esimerkiksi giganttisesta luonnonmullistuksesta selviytymiseen tarvittavia henkilökohtaisia valmiuksia selvästi enemmän kuin 'humanistisen fysiikan' professorilta.

Kulttuurikehityksemme [muutama tuhat vuotta] on evoluutiokehitykseen verratuna täysin mitätön aikaperspektiivi, eikä se kerro mitään siitä, olemmeko muuttuneet sen aikana evolutiivisesti [emme kuulemma ainakaan geneettisesti]. Mutta vaikka tiedossamme olisi tarkat tiedot vaikka miljoonan vuoden kehityksestämme lajina, niin ei vielä sekään kertoisi miitä siitä, mihin suuntaan meidän pitäisi muuttua, koska evoluutiolla ei ole päämäärää vaan sitä määrittää yksinomaan kopioituvan ja sopeutuvan ['edistyvän'] informaation ajallisuus.

Siellä missä on aikaa, on liikettä/muutosta. Siellä missä on muutosta, vaikuttaa painovoima. Pitemmälle tässä päättelyssä tuskin pääsemme ilman matemaattista metafysiikkaa.

2
Jonkin yksittäisen lajin [yksittäisistä yksilöistä nyt puhumattakaan] elämä ei ole evoluution perspektiivissä yhtään sen tärkeämpää kuin sen kuolema. Evoluutiota 'pitää liikkeessä' vain yksi dynamiikka: orgaaniseen elämään sisäänrakennettu lajinsisäisen informaation siirtämisen [kopioitumisen] pakko.

Jälkeläisten hankkiminen [informaation siirtäminen] ei siis evolutiivisesti ajatellen ole mikään [teleologinen, intentionaalinen] päämäärä vaan deterministis-kausaalinen prosessi [päämäärä on sen sijaan aina looginen konstruktio], joka vasta ihmisen kielellis-kulttuurisen ja yhteiskunnallisen kehityksen myötä normittui ja arvoistui elämän uskonnolliseksi ja eettiseksi tarkoitukseksi, kunnes seksuaalisus/lisääntyminen alkoi teollistumisen ja modernisaation prosessissa muuttua kaikkein liberaaleimmissa ja suvaitsevaisimmissa yhteiskunnissa velvollisuuden sijasta 'moraalineutraaliksi' nautinnnoksi ja jopa harrastukseksi, mikä asennekumous ennenpitkää saattaa aiheuttaa lajinsäilyttämisen radikaalin ja lopullisen irtautumisen uskonnollisista, eettisistä ja ylipäätään kaikista de jure-sidoksistaan.

3
Eräänlaisena johtopäätelmänä tai ainakin lisäkommenttina rohkenen [tosin evoluutioteorian periaatteita rikkoen] etenkin edellisen luvun viimeisen kappaleen perusteella ennustaa ihmis-evoluution tulevaisuutta - tosin epäsuorasti kysymysten kautta.

Alkavatko ihmislajin seksuaalisuus ja lisääntyminen 'monimuotoistua' teknologisen ja 'moraalisen' kehityksen myötä samaan tapaan kuin luonto on kehityksensä aikana kulkenut jatkuvasti kohti biodiversiteettiä? Tuleeko ihmisestä lopulta transseksuaalinen cyborg-eläin?

Eikö juuri modernin kapitalistisen yhteiskunnan pluralistis-liberaalinen arvonihlismi ole evoluutiota 'puhtaimmillaan'? Eivätkö juuri modernin ihmislajin edustajat, kuten moniarvoisen, monikulttuurisen sekä arvoneutraalin ihmisyyden kannattajat olekin palaamassa takaisin evoluution triviaalis-primitiivisen dynamiikan alkulähteille?

Eivätkö juuri nämä uuden ihmisyyden 'polyneutraalit polyamorikot' tule olemaan myös niitä, joille on annettu ihmislajin tulevaan evolutiiviseen sopeutumiseen tarvittavat ominaisuudet ja valmiudet, koska he ovat seksuaalisesti [sekä nautinnon että lisääntymisen kannalta katsottuna] valmiita mukautumaan mihin vain?

4
Viimeistään 'lajineutraali anarkia' merkitsee kuitenkin sitä, että Raamattu tulee menettämään moraalisen auktoriteetti-asemansa ja Darwinin Lajien synnystä [vastoin päreen alussa esitettyä kategorista jakoa normeihin ja tosiasioihin], tulee uusi uskonnollis-eettinen hartauskirjamme.

5
Lisääntykää siis, mutta älkää missään nimessä täyttäkö maata! Täällä kun on jo nyt muutama miljardi ihmistä liikaa, jotta maapallon kaikki asujat [tulevista puhumattakaan] voisivat edes teoriassa yltää länsimaisen tuotanto- kulutus-ja palveluelintason mahdollistamaan nykyiseen hyvinvointiin - ja kaiken lisäksi tasapuolisesti eli reilusti eikä vain stubbilais-wahlroosilaisen kapitalismin ehdoilla.

6
Mutta kuten lukija jo ymmärsi, ennustukseni ja jopa toiveeni ovat pikemminkin satiirista vappuhuumoria kuin tieteen faktoihin perustuvaa viihdettä.
*
http://kemppinen.blogspot.com/2012/04/sukupensas.html
http://www.gdargaud.net/Humor/QuotesFood.html

April 29, 2012

Sharona ja Terästyttö


Yläkuvassa Terästyttö. Alakuvassa Sharona.

I
1
The Knack oli 70/-80-luvun vaihteessa hetkeksi maailman maineeseen noussut 1½-2 hitin ihme. Los Angelesissa perustetun yhtyeen esiintymiset ja ensimmäinen [My Sharona] sekä toinen [Good girls don't] single saivat eräät tunnetut muusikot [Springsteen, Petty, Manzarek/Roxy Music] kehumaan bändiä ja rockmusiikkitoimittajat [Knackin levy-yhtiötä kompaten] jopa hehkuttamaan, että nyt on uusi Beatles syntynyt, sillä rytmisestä erilaisuudestaan ja sovituksellisesta tiukkuudestaan huolimatta Knackin ensimmäinen LP assosioituu harmonioineen ja stemmoineen selvästi enemmän 50-luvun lopun/60-luvun alun [60-66] pop-rockiin [esim. Buddy Holly, The Beatles, The Who] kuin rythm&bluesiin ja punkiin [jos kohta My Sharonasta voi halutessaan löytää myös 70-luvun lopun punk-vaikutteita].

Mutta toisin kävi. Ilmeisesti biisintekijä/laulaja Doug Fiegerin kasvonpiirteissä haluttiin ensi-LP:n jälkeen nähdä huomattavasti enemmän John Lennon-karismaa, kuin niiden taakse lopulta sisältyikään. Lennoneita, McCartney'ja [tai Fogertyjä] kun ei pop-rock-taivaalle ilmesty edes parinkolmenkymmenen vuoden välein, vaikka [kuten Knackin levy-yhtiön tapauksessa] bändiä/artistia markkinoitaisiin miten massiivisesti tahansa.

Jytisevän tehokas mutta samalla popmaisen kepeä My Sharona on kuitenkin erinomainen debyytti-single eikä sen mukaansatempaavuus ole 30:ssä vuodessa tippaakaan vähentynyt ainakaan minun korvissani ja rock-musiikkimaussani.

2
Ensimmäisessä tuubiversiossa näemme My Sharonan säestyksellä kymmenen kaunista nuorta naista. Listan ykköseksi on asetettu Helen Slater eli Supertyttö tai Terästyttö/Ironmistress niinkuin minä häntä nimitän.

II
1
http://www.youtube.com/watch?v=EOgJEGGdnHw&feature=related
Top 10 most beautiful girls + My Sharona - - Ja kukapas muu siellä on ykkösenä kuin itse Terästyttö/Ironmistress.

2
http://www.youtube.com/watch?v=g1T71PGd-J0
The Knack - My Sharona live (HQ) - - Ainakin minä kuulen Sharonan kitarakomppiosissa The Who-vaikutteita. Lähes täydellinen rock-pop-biisi, taitavasti rakennettu kitarasoolo.

3
http://www.youtube.com/watch?v=Zc3KXwd8ZWQ
Good Girls Don't by The Knack - - Kyllä tämä Knackin toinenkin single on ihan kelpo biisi ja huomatkaa, miten beatlemäiseltä bändi vaikuttaa etenkin, kun katsotaan laulusolisti/rytmikitaristi Doug Fiegeriä, jonka kasvot tosiaan tuovat etäisesti mieleen varhaisen John Lennonin.
*
http://en.wikipedia.org/wiki/My_Sharona
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Knack
http://en.wikipedia.org/wiki/Get_The_Knack
http://en.wikipedia.org/wiki/Helen_Slater
http://fi.wikipedia.org/wiki/Helen_Slater
http://fi.wikipedia.org/wiki/Supertytt%C3%B6
http://www.listal.com/viewimage/2057347h

April 27, 2012

Tietoisuus, holismi ja aivojen teatteri















Tietoisuus [ei näy kuvassa] esittää pääroolia aivojen teatterin näytelmässä, jonka ohjaaja on tuntematon ja jonka dramaturgia muuttuu jatkuvasti.

I
Tietoisuutta ei voi ymmärtää ja selittää fysikaalisella reduktionismilla ajautumatta maagiseen realismiin sekä jakomieliseen tieteenfilosofiaan. Reduktionismin sijaan tietoisuuden tieteen paradigmaattisina perusteorioina voidaan pitää holismia, kaaosteoriaa ja autopoiesista.

Päreessä siteerattu sosiaalipsykologi Kullervo Rainio osoittaa, miten Kurt Lewinin dynaaminen psykologia ja stokastinen teoria voivat toimia holistisen tietoisuuden tutkimuksen metodi- ja sovellutusmalleina.

Tämän päreen lähtökohta löytyy Tapsan Einesbaari-tekstin kommenteista [linkki alla].

II
Kohti tietoisuuden holistista teoriaa

Kullervo Rainio 

[Tieteessä tapahtuu 3/2002]

Viime aikoina virinnyt vahva kiinnostus tietoisuuden kysymyksiin - jopa debatiksi asti - lienee lähinnä osoitus siitä, että tällä alalla varsinainen tieteellinen tutkimus on vasta hahmottumassa. On runsaasti erilaisia filosofisia näkemyksiä tietoisuuden olemuksesta, mutta empiirinen tutkimus on tuskin päässyt alkuun tai - mikä pahempi - on suuntautumassa syrjään kohteesta. Tämä koskee erityisesti aivojen neurofysiologista tutkimusta, joka esiintyy mielellään tietoisuuden probleemin ratkaisijana, mutta josta voidaan kysyä, onko se tietoisuuden tutkimusta lainkaan.

Fysikalismin suosima ajatus, ettei olisi olemassakaan mitään tietoisuutta tutkittavaksi (eliminatiivinen materialismi) tai että tietoisuuden tutkimus olisi korvattavissa aivoilmiöiden tutkimuksella (reduktiivinen fysikalismi ja emergentismi), on filosofisesti kestämätön - kuten esimerkiksi meillä Lauri Rauhala on osoittanut (Rauhala 1995; ks. myös Lowe 2000). Fysikalismi johtaa yrityksiin selittää näennäiseksi kvalioitten ja intentioiden olemassaolo ja vapaa tahto täysin illusoriseksi. Fysikalistisissa suuntauksissa, selvimmin emergentismissä, rakennetaan olettamukselle, että tutkimus tuo tulevaisuudessa mukanaan löydöksiä, jotka todistavat lähtökohdan oikeaksi. Nobelisti Sir John Eccles kutsuu tällaista filosofiaa "juhlallisten lupausten materialismiksi" (promissory materialism). Se on suuntaus, jossa tieteellinen eteneminen rajaa pois ilmiöt, jotka vaatisivat mentaalisia termejä selityksekseen, niin että ajan mittaan kaikki on kuvattavissa neurotieteen materialistisin termein. Eletään uskossa kaikkien probleemojen ratkeamiseen tätä tietä tulevaisuudessa (Eccles 1994, s. 7).

Emergentti materialismi väittää, että tietoisuuden ilmiöt ovat "monimutkaisten" fysikaalisten ilmiöiden emergenttejä ominaisuuksia, mutta mitään olettamuksiakaan siitä, miten nämä ominaisuudet syntyvät, ei ole pystytty esittämään. Siitä ei ole siten teorianmuodostuksen perustaksi, vaikkakin se holistiselta tarkastelutavaltaan poikkeaa edukseen muista materialistisista suuntauksista.

Uusi lähtökohta tutkimukselle holistiselta pohjalta

Usein tutkimus etenee ja saavuttaa tuloksia filosofisen keskustelun ollessa keskeneräistä - tätä voi pitää jopa sääntönä. Näin ei ole kuitenkaan tietoisuuden tutkimuksen laita. Tosin kognitiivinen psykologia on selvittänyt osakysymyksiä ilman yhtenäistä teoreettista käsitejärjestelmää, mutta tietoisuuden tutkimuksessa on nähtävissä suorastaan menetelmällinen taantuma - kahdessakin suhteessa:

1) Keinoälytutkimuksen piirissä kuvitellaan, että tietoisuutta - "ainakin osia siitä", kuten muka varovasti sanotaan - voitaisiin tuottaa ("emuloida") neuroniverkkojen avulla koodinmuunnos-prosesseina aivojen toimintojen neurofysiologisten mallien mukaan (esim. Igor Alexander). Tämä tekniikan piirissä syntynyt yltiöpäinen ajatus on peräisin jostakin hyvin kaukaa vuosisatojen takaa ja on ymmärrettävissä vain siksi, ettei sen esittäjille tietoisuuden perusolemus - tietoisuus holistisena, elämyksellisiä merkityksiä jäsentävänä kokonaisuutena - ole ollut vähimmässäkään määrin tunnettu. (On lisäksi kummallista, että tämän suuntauksen piirissä sivuutetaan kokonaan teon filosofinen analyysi. Koneet ohjelmineen eivät voi suorittaa tekoja, intentionaalisia, päämäärähakuisia toimintoja, niissä vain tapahtuu.)

2) Moderni, aivojen aktiviteettia verenkierron, sähköisten tai magneettisten muutosten avulla mittaava tutkimus pyrkii kartoittamaan aivoista alueita, joissa tietoisuuden toiminnot tapahtuvat. Tätä tutkimusta arvioi mm. Timo Järvilehto (2001) terävästi:

"Kognitiivisen toiminnan ja aivojen välisen suhteen tarkastelussa tutkimus on aivojen vuosikymmenen aikana taantunut 1800-luvun alun ajatuskuvioihin, frenologiseen aivotoiminnan tarkasteluun... Aivoissa ajatellaan todella olevan psyykkisen tai kognitiivisen toiminnan moduleita, jotka käytössä laajenevat ja joiden sijainti voidaan osoittaa rekisteröimällä jonkin aivojen osan aktivaatio erilaisten tehtäväsuoritusten yhteydessä... Kun siis esimerkiksi jonkin kognitiivisen toiminnon yhteydessä todetaan paikallisia muutoksia aivojen toiminnassa, näitä muutoksia pidetään riittävänä selityksenä tutkituille toiminnoille...[...]

Psyykkisen toiminnan sijainnin ja 'mekanismien' päätteleminen vain tietyistä aivojen osista suoritettujen rekisteröintien perusteella sisältää käsitteellisen sekasotkun, jossa psykologiset, koko ihmistä koskevat prosessit siirretään aivojen sisäisiksi prosesseiksi eli systeemin kokonaisuus identifioidaan yhden sen osan kanssa. Emme väitä, että kuvataiteilijan toiminta sijaitsee pensselin kärjessä, vaikka taulua maalattaessa juuri tuossa kohdassa tapahtuu selvästi havaittavia muutoksia."

Epäkypsää näissä tutkimuksissa on ennenkaikkea se, että tietoisuutta tarkastellaan - reduktionismin mukaisesti - additiivisena kokonaisuutena, mikäli se ollenkaan käsitetään kokonaisuudeksi. Kuitenkin jo hahmopsykologian perusoivalluksista lähtien (1912) pitäisi olla selvää, että elävä organismi on holistinen kokonaisuus, jossa kokonaisuus määrää osien aseman ja funktion. Tietoisuuden tutkimuksessa tämä merkitsee yksinkertaisesti sitä, että tietoisuutta on tarkasteltava mentaalisten kokonaistilojen prosessina ja käsitteet on luotava tällaisen prosessin analyysia silmällä pitäen. Kognitiivisten osatoimintojen tutkimuksessa on muistettava, että ne ovat välineen asemassa, minän välineitä ja siinä alisteisia tietoisuuden suorittamille valinnoille ja asettamille päämäärille. - On selvää, että tietoisuus ei voi olla välineittensä additiivinen kokonaisuus. (Kun puhutaan esimerkiksi ihmisen evoluutiosta, olisi erotettava toisistaan välineiden kehitys - johon darwinismin ajatus täsmää hyvin - ja nämä välineet käyttöönsä ottavan tietoisuuden synty ja oma kehitys. Viimeksi mainittua tunnetaan huonosti, mutta darwinismi siihen näyttää soveltuvan heikosti. Mainittakoon, että Ecclesillä on tietoisuuden syntyyn luonteva aivofysiologinen näkökulma.)

On siis erittäin perusteltua etsiä holistiselta pohjalta uusi lähtökohta sekä tietoisuuden käsitteelliselle analyysille että tietoisuusprosessin empiiriselle tutkimukselle. On luonnollista menetellä tieteellisen teorian yleistä rakennustapaa käyttäen: asetetaan hypoteesit abstrakteja teoreettisia käsitteitä käyttäen ja johdetaan niistä estimaatit annetuissa tilanteissa havaittavien variaabelien arvoille. (Mallina tässä voi hyvin olla kvanttimekaniikan teoria, jonka peruskäsitteet ovat täysin teoreettisia, ei-havainnollisia matemaattisia suureita. Matemaattisesti määriteltyjen olettamusten mukaisesti johdetaan teoreettisesti oletetuista asiaintiloista estimaatit havaittavien suureiden arvoille. Jos estimaatit vastaavat havaintoja, päätellään, että teoreettinen lähtökohtatilanne ja prosesseja koskevat hypoteesit ovat oikein asetettuja. Itse prosessia ei havaita!)

Holistisuuden periaate merkitsee siis sitä, että tietoisuus on kuvattava kokonaistiloina ja tietoisuusprosessit siirtyminä, transitioina, näiden kokonaistilojen välillä. Tietoisuuden tilat, mentaaliset tilat, ovat toki jäsentyneitä osiin, mutta nämä osat saavat merkityksensä kokonaistilasta - ne ovat olemassa vain kokonaistilojen jäsentyneinä osina. Uudella tavalla jäsentynyt tila on aina eri tila ja osilla on uusi merkitys uuden kokonaisuuden osina. (Siten edellä esitetty siirtymä kokonaistilasta toiseen voi tarkoittaa tilan uudelleenjäsentymistä.)

Ei voida mitenkään vaatia, että tietoisuuden tilat olisivat havaittavia. Voimme rakentaa teoriaa, vaikka ajattelemme mentaaliset tilat täysin teoreettisiksi. - Mutta kypsältä tieteelliseltä teorialta on vaadittava, että sillä on jokin yhteys empiriaan. Mitä ovat siis tietoisuuden teorian observoitavat suureet (observables)?

Jälleen on pidettävä silmällä teorian holistisuutta. Observaabelit voivat siten olla vain käyttäytymisen kokonaistiloja. Se, että ne ovat käyttäytymistiloja, tarkoittaa, että ne on voitava havaita intersubjektiivisesti, mutta myös, että ne on tulkittu niiden sisältämän merkityksen mukaisesti. Havainnontekijän on oltava selvillä siitä, mikä on relevanttia tutkimuskohteen kannalta - siis oletettujen mentaalisten tilojen käyttäytymiseen vaikuttamisen kannalta. Mikä tahansa käyttäytymisen ulkoisten piirteiden rekisteröinti ei kelpaa. Se saattaa olla täysin irrelevanttia. Tässä valossa tarkastellen aivotilojen diffuusi, hyvin summittainen rekisteröinti on juuri tuollaista irrelevanttia ulkoisten piirteiden kirjaamista.

Lewinin dynaaminen psykologia

Ainoaksi vakavaksi käyttäytymisen holistisen teorian yritykseksi lienee katsottava Kurt Lewinin dynaamisen psykologian käsitejärjestelmä ja psyykkisten voimien teoria (erityisesti Lewin 1938). Tunnusomaista sille on sellaisten voimien postuloiminen, jotka kohdistuvat nimenomaan persoonaan ajattelevana ja käyttäytyvänä kokonaisuutena. Psykologisen tarkastelun kohteena ovat siinä yksilön transitiot tilasta toiseen ja psyykkiset voimat näiden siirtymien syynä. Fyysisen, euklidisen avaruuden sijasta transitiot tapahtuvat hodologisessa (topologisessa) diskreetissä avaruudessa - nykyään sanottaisiin: graafissa.

Lewinin klassisessa teoriaesityksessä on kuitenkin lukuisia heikkouksia, jotka tekevät ymmärrettäväksi, että kiinnostus sen käyttöön on hiipunut. Kohtalokkain on se piirre, ettei Lewin selvästi erottele käyttäytymistä ja kognitiivista tapahtumista toisistaan. Lisäksi hän olettaa psyykkiset voimat deterministisesti vaikuttaviksi - mikä luonnollisesti tekee käyttäytymisprosessin estimoinnin jo periaatteessa virheelliseksi.

Lewinin käsitejärjestelmä on kuitenkin modernisoitavissa ja saatettavissa käyttökelpoiseksi, mutta se merkitsee radikaaleja muutoksia. Olen tämän toteuttanut teoksissani Stochastic field theory of behavior (1986) ja Cognitive Process and Behavior; A Conceptual Framework and Simulations (2002).

Tärkeimmät radikaalit muutokset, jotka Lewinin järjestelmään tarvitaan, ovat seuraavat:

1) Kun psyykkiset voimat vaikuttavat käyttäytymistilanteessa, nimeää Lewin suurimman niistä resultanttivoimaksi ja olettaa, että käyttäytyminen saa aina tämän resultanttivoiman suunnan. Resultanttivoima siis määrää käyttäytymisen ja tästä seuraa mainittu Lewinin teorian deterministisyys. On selvää, että tämä johtaa virheelliseen estimointiin, sillä yksilön käyttäytyminen on toki selvästi indeterminististä, ts. kussakin tilanteessa useat käyttäytymisvaihtoehdot ovat mahdollisia - tosin niin, että niiden toteutumisen todennäköisyydet ovat eri suuruisia.

2) Lewin ajattelee psyykkisten voimien vaikuttavan joskus suoraan käyttäytymiseen, joskus kognitioon tekemättä selvää eroa tällaisten voimien välillä. Tietoisuuden teoriana Lewinin esitys on siten äärimmäisen diffuusi. - On lähdettävä siitä, että psyykkiset voimat määräävät kognitiivisia tapahtumia ja vasta niitä seuraava päätöksenteko panee alulle käyttäytymisen (verbaalisen tai motorisen toiminnan).

Kognition ja käyttäytymisen stokastinen teoria

Kehittämäni Kognition ja käyttäytymisen stokastinen teoria rakentuu seuraaville käsitteille ja olettamuksille. (Tarkat loogiset määritelmät ja hypoteesit, jotka ovat riittävän eksakteja mahdollistaakseen simulointimallien ohjelmoinnin, esitetään mainituissa teoksissa. Tässä niihin voidaan vain vihjeenomaisesti viitata.)

Kognitiivisessa prosessissa oletetaan tapahtuvaksi kunakin aika-askeleena diskreetissä ajassa yrityksiä siirtyä tilasta toiseen. Yritykset määräytyvät probabilistisesti (simuloinnissa: "arpomalla") todennäköisyyksien vektoreista. (Kukin vektorin elementti-todennäköisyys merkitsee siis yhtä psyykkistä voimakomponenttia, mutta mitään voimaresultanttia ei oleteta.)

Erityinen "onnistumis"-todennäköisyys määrää, toteutuuko yritetty kognitiivinen transitio vai ei. Kognitiivisen tapahtumisen ja käyttäytymisen yhteys saadaan aikaan olettamalla ensiksikin toimintakynnys (action threshold), kokonaisluku, joka määrää, kuinka monen peräkkaisen onnistuneen yrityksen jälkeen tapahtuu käyttäytymisyritys. Se mikä tämä käyttäytymisyritys on, määräytyy erityisestä vastaavuus- eli korrespondenssitodennäköisyyksien vektorista, joka ilmoittaa ko. kognitiivisen yrityksen ja useiden eri käyttäytymisvaihtoehtojen väliset todennäköisyydet.

Jos toimintakynnys ylitetään, käyttäytymisyritys tapahtuu tiettynä (diskreetin) reaalisen ajan hetkenä ja jos se onnistuu, yksilö käyttäytyy tämän yrityksen mukaisesti seuraavana aika-askeleena. (Huomattakoon, että Lewin käsitteli vain avaruutta diskreettinä tilana, mutta tässä uudistetussa teoriassa myös aika on diskreetti variaabeli. Se mahdollistaa todennäköisyyksien käytön.)

Jonkinlainen edellä esitetyn mukainen korrespondenssi-olettamus on välttämätön, jotta mentaalisista tiloista voitaisiin johtaa seurauksia käyttäytymiseen. Kysymys ei ole vähäisempi kuin psykofyysisen probleeman ratkaisu. Formaali ratkaisumme on niin joustava, että se ei edellytä mitään etukäteistietoa mentaalisten tilojen ja käyttäytymisen tarkasta vuorovaikutuksesta. Rakennettaessa sovellusmalleja täytyy luonnollisesti tietää tai olettaa jotakin mainitusta vastaavuudesta. Niissä yksinkertaisissa kokeissa, pelitilanteissa, joihin tutkimuksen on pakko alussa rajoittua, voidaan olettaa yksi-yksinen vastaavuus: tiettyä mentaalista tilaa, "päätöstä tehdä tietty siirto", vastaa käyttäytymistila "yrittää tehdä tuo siirto" (todennäköisyydellä 1).

Sinänsä mielenkiintoinen kysymys, mitä tapahtuu aivoissa toimintapäätöksen pannessa käyttäytymisyrityksen liikkeelle, ei lainkaan kuulu tarkastelumme piiriin! Olemme tehneet ontologisen olettamuksen vain (ei-havaittavista) mentaalisista tiloista ja (havaittavista) käyttäytymistiloista sekä niitä yhdistävistä korrespondenssi-todennäköisyyksistä. Teorian estimaatiokyky osoittaa vähitellen, ovatko tehdyt mallinrakennusratkaisut varteenotettavia.

Jos kuitenkin jonkinlaista "selitystä" psykofyysiseen vastaavuuteen aivotutkimuksen kannalta välttämättä etsitään, kiintoisimman ja aukottomimman esityksen tarjoaa John Eccles (1994). Hänen mukaansa mentaaliset tilat muuttavat synapseissa sitä eksosytoosin todennäköisyyttä, jonka erityinen laukaisija (trigger) laukaisee - viimeksimainitun ollessa suuruusluokaltaan kvantti-ilmiö. Kun eksosytoosi tapahtuu samaan aikaan koko dendronissa, suuressa mutta suhteellisen eristetyssä joukossa neuroneja, vaikutus on riittävän suuri muuttamaan aivoaktiviteettia jollakin aivojen alueella. Mentaaliset tilat eivät itse ole fysikaalisia. Ecclesin mukaan mentaalisten tilojen vaikutus fysikaalisiin (aivo-) tiloihin ei järkytä fysikaalisia säilymislakeja, koska ainoastaan todennäköisyydet muuttuvat.

Ottamalla huomioon, että todennäköisyydet voivat olla monella tavalla ehdollisia, edellä tarkasteltu käsitteellinen viitekehys antaa mahdollisuuden rakentaa mitä moninaisimpia kognitiivisten prosessien teoreettisia malleja - erityisesti probleemanratkaisua koskevia. Edellä mainituissa teoksissani on esitetty yksityiskohtaisesti näitä malleja ja niiden simulointien antamia tuloksia. On selvää, että kuitenkin vain varsin yksinkertaiset laboratoriokokeissa esitetyt probleemanratkaisu-tilanteet ovat näin empiirisesti tutkittavissa. Kokeellisen tutkimuksen tavoite on ollutkin selvittää, ovatko teoreettiset lähtökohdat oikeaan osuvia.

Tietoisuuden filosofian kannalta huomautettakoon vielä eräästä seikasta. Teoriassa oletettu tapahtumisen stokastisuus ei vielä merkitse sitä, että olisi oletettu yksilön vapaa tahto. Tapahtumat oletetaan vain tilastollisen kausaliteetin mukaisiksi. Tosin tietyn yksilön käyttäytymistä laboratoriokokeessa ei voida täsmälleen ennustaa, mutta se ei kuitenkaan ole myöskään hänen määrättävissään - mikäli se noudattaa yleisiä kokeessa käyttäytymisen lakeja. Mutta se, osallistuuko yksilö kokeeseen vai ei, jatkaako hän koetta vai keskeyttääkö sen ja yrittääkö mahdollisesti "sabotoida" koetta käyttäytymällä tietoisesti epänormaalisti, on yksilön määrättävissä, periaatteessa vapaasti. Lyhyesti sanoen sitoutuminen (commitment) käyttäytymistilanteeseen tai ajattelu- ja kuvittelu-teemaan on katsottava vapaan tahdon ilmenemiseksi. Tätä tietoista sitoutumista ei voida millään keinolla liittää teorian piirissä ennustettaviin asioihin. Silti sen olemassaoloa ei ole aihetta yrittää kieltää.

Yritys tietoisuuden holistisen teorian käsitejärjestelmän ja perusolettamusten luomiseksi on tehty. Se näyttää osoittavan, että käytännössä tietoisuuden prosessit ovat vain hyvin yksinkertaisissa muodoissa saatettavissa suoraan empiirisen tutkimuksen kohteiksi - ja että on tietoisuuden ilmiöitä, joita ei periaatteessakaan voida ottaa ulkopuolisen kokeellisen tutkimuksen kohteiksi. Filosofisesti se ei liene kovin yllättävää.

KIRJALLISUUTTA

Cunningham, Suzanne (2000): What is a Mind; An Integrative Introduction to the Philosophy of Mind. Hackett Publishing Company, Inc. Indianapolis/Cambridge.
Eccles, Sir John C. (1994): How the Self Controls Its Brain. Springer-Verlag.
Järvilehto, Timo (2001): "Geenit ja aivot epäterveiden elämäntapojen ja sairauksien syinä". Suomen Hammaslääkärilehti 6/2001, ss. 338-345.
Lewin, Kurt (1938): Conceptual representation and the measurement of psychological forces.
Lowe, E.J. (2000): An Introduction to the philosophy of mind. Cambridge University Press.
Rainio, Kullervo (1986): Stochastic field theory of behavior. Commentationes Scientiarum Socialium 34. Helsinki: Societas Scientiarum Fennica.
Rainio, Kullervo (2000): "Miten tietoisuus säätelee aivojaan?" Kanava 1/2000.
Rainio, Kullervo (2002): Cognitive Process and Behavior; A Conceptual Framework and Simulations. Research Reports 1/2002, Department of Social Psychology, Helsinki University. (E-kirja, luettavissa ja kopioitavissa osoitteesta:
http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/val/sosps/muut/rainio/ )
Rauhala, Lauri (1995): Tajunnan itsepuolustus. Yliopistopaino.

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian emeritusprofessori.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kullervo_Rainio
http://fi.wikipedia.org/wiki/Holismi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tietoisuus
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaaosteoria
http://en.wikipedia.org/wiki/Autopoiesis
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tieteess%C3%A4_tapahtuu
http://lukupiiri1.blogspot.com/2012/04/stephen-hawking-leonard-mlodinow-suuri.html
http://opinnot.internetix.fi/fi/materiaalit/ps/ps3/2_tietoisuus/01_aivot_ajattelu_tietoisuus?C:D=gjs5.eyct&m:selres=gjs5.eyct

April 25, 2012

Veikko Lavi - 100 vuotta


Ota löysin rantein, älä jännitä, ota vastaan, mitä tarjoo elämä, eihän maailmassa mitään suremalla saa, päivä päivältä vain lähestyypi maa.

I
Toivo Veikko Lavi (23.4.1912 Kotka – 22. 5 1996 Hamina) oli suomalainen laulaja, lauluntekijä ja kirjailija. Lavi teki ensimmäiset levynsä 1950-luvun alussa ja nousi uudelleen suosioon 1960-luvun lopulla. Hänen laulunsa olivat useimmiten kansanlaulupoljentoisia kupletteja. Sanoituksissaan hän kuvasi usein yhteiskunnan heikko-osaisimpia, mutta Vepa tunnettiin myös humorististen tekstien taitavana nikkarina. Lavin tunnetuimmaksi lauluksi mainitaan useimmiten vuonna 1976 levytetty Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Veikko Lavi oli tuottelias lauluntekijä, tunnettu esiintyjä ja yhteiskunnallisesti aktiivinen kuolemaansa asti.

Veikko Lavi asui lapsuutensa ja nuoruutensa Kotkassa, Hovinsaarella Nilssonin talossa. Suuri osa Lavin lauluista ja kirjoista kuvaa satamakaupungin ihmisten elämää.

II
Veikko Lavi ei laula rakkaudesta, mutta silti hän on singer-songwriterin ominaisuudessa sanoittanut, säveltänyt ja esittänyt enemmän koskettavia biisejä kuin yksikään omia kappaleita tehnyt suomalainen ihmissuhde-vinkuja. Tässä vain muutama esimerkki.
*
http://www.youtube.com/watch?v=3X81nwamsoA
Veikko Lavi - Kotkan Kerttu - [Lavin ainoa tunnettu 'love story' huokuu oudon epäromanttista melankoliaa].

http://www.youtube.com/watch?v=4rVXsVNiYNo
Veikko Lavi - Se sukuvika on, kun suksi ei luista

http://www.youtube.com/watch?v=bHTnzFq-PPA
Veikko Lavi - Jokainen Ihminen on laulun arvoinen - - [onko? - - ks. video]

http://www.youtube.com/watch?v=KYrvi_rSNKE
Veikko Lavi - Nälkälinna

http://www.youtube.com/watch?v=DEO1U2Q6yec&feature=related
Veikko Lavi - Limperin Hilma

http://www.youtube.com/watch?v=iwHWk4ueHQw&feature=related
Veikko Lavi - Savolainen fakiiri

http://www.youtube.com/watch?v=fl9g4nhkpsE
Veikko Lavi - Isän kädet

http://www.youtube.com/watch?v=l5Me9bhVc2Q&feature=related
Veikko Lavi - Ota löysin rantein

http://www.youtube.com/watch?v=lgDO6ON7EvA
Veikko Lavi - Tukilisäjenkka

http://www.youtube.com/watch?v=1ptAdRx7U9o
Veikko Lavi - Tangokuningas

http://www.youtube.com/watch?v=CsGaa1-GmKk
Veikko Lavi ~ Väärä vitonen

http://www.youtube.com/watch?v=Ea1kdTl0Wn0
Veikko Lavi - Lasijauholaivakeikka

http://www.youtube.com/watch?v=C5X-K3RfZdo
Veikko Lavi - Silakka-apajalla

http://www.youtube.com/watch?v=D3LWTklYz9Q&feature=related
Veikko Lavi - Viimeinen pesti

http://www.youtube.com/watch?v=3tavdIxXKcI&feature=related
Veikko Lavi - Inhottavat naapurit

http://www.youtube.com/watch?v=dtf6suFAhH8&feature=relmfu
Veikko Lavi - Kotisaareni

http://www.youtube.com/watch?v=VBLvajPMBJQ
Veikko Lavi - Serenadi hetekalle

Hetekasta on luontevaa siirtyä extrabonus-lopetuskappaleeseemme, jota isot pojat toivoivat:

http://www.youtube.com/watch?v=RTAXqA85z50&feature=related
Veikko Lavi - Korholan tyttäret
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Veikko_Lavi
http://www.finnicakymenlaakso.fi/henkilogalleria/img/

April 23, 2012

Brändätty Breivik


Anders Behring Breivik luennoimassa ideoistaan julkisuudessa.
*
Tämä silppu on kommenttipäre Zakarie Alin edellisessä päreessäni Hakkaraisen oikeus - ja Breivikin kirjoittamaan kommenttiin. Osasin kyllä odottaa, että joltain konservatiivilta? palaa pinna provokaationi takia.

I
1
Zakarie Ali said: Nyt alitit Räsänen matalamielisyydessä itsesikin. Yritäpä perustella niin, ettei itseäsikin hävetä, miten rinnastat massamurhaajan ja joukkoraiskaajien hyysäämisestä suuttuneen?

Mietin jonkun aikaa, millä tavalla vastaisin tuolle anonyymi-Alille. Valitsin ehkä liiankin rehellisen ja suorasanaisen linjan. Päreeni ei kuitenkaan ole mikään täsmävastaus Alin kysymykseen koskien Teuvo Hakkaraista [joka on minun mielestäni pelkkä populistinen nolla], mutta tulenpahan käsitelleeksi siinä sellaisia vakioaiheitani, joista olen halunnut kirjoittaa hiukan uudesta näkökulmasta vaan en ole ryhtynyt vielä toimeen. Nyt sitten sain sopivan syyn ja 'kannustimen' pohtia tätä psykologisesti ja aatteellisesti kovin ristiriitaisia päätelmiä mieleeni nostattamaa aihetta.

2
Tiesin jo etukäteen, että tämä teksti tulee ajautumaan lähes umpikujaan, joka on toisaalta sekä a] näennäinen että b] aito, koska a] teorioitten puitteissa mitä tahansa voidaan todistaa melkein miten tahansa, mutta b] de facto asioitten ytimessä piilee aina ristiriita [antinomisuus], jota ei voi paeta mihinkään, vaikka miten todistaisimme tuon ristiriidan teorioillamme näennäiseksi ja/eli epätarkan ajattelun tulokseksi.

Itse asiassa juuri ajattelussa piilevän ristiriidan [antinomisuuden] fundamentaalinen luonne mahdollistaa kaiken teorisointimme. Jos perimmäistä de facto-ristiriitaa ei olisi, ei mitään teorioita edes tarvittaisi. Tämä on tavallaan kantilais-humelainen versio ajattelun luonteesta, jota Hegel sittemmin 'korjaili' synteesiin kykenevällä tietoisuuden dialektiikallaan, jossa tietoisuus/ajattelu 'lähestyy' absoluuttia, koska se on sekä erillinen [eriytynyt] että erottamaton [eriytymätön] osa absoluuttia eikä pelkästään 'neutraali väline' [empiristit vakioivat jopa tietoisuuden = metafyysinen alkuehto], joka operationalisoi absoluutin itsestään jättämiä jälkiä ja yleistää ne sitten teorioiksi.

3
Sitäpaitsi demokratia itsessään on paradoksi. Täydellisesti toimiva demokraattinen yhteiskunta on pelkkä tahdoton kone ja siinä elävä ihminen lopulta täysin kyvytön valintoihin [toimivassa automaatissahan intentionaaliset valinnat ovat jo muutenkin tarpeettomia ja siten poissuljettuja]. Kyseessä on tuo Max Weberin kauhistelema byrokraattinen kone, joka alkaa toimia itsestään.

Siinä missä täydellinen demokratia sulkeutuu robottimaiseksi byrokratiaksi, siinä epätäydellisesti toimiva demokratia taas ajautuu kohti traditioiden hajoamista, arvojen pluralismia sekä markkinoitten ja markkinavoimien kaoottista kilpailua.

Paradoksaalisinta lienee, että nämä molemmat ideaalit - 'totaali' demokratia weberiläisenä hallinto- ja hallintakoneena sekä  'vapaa' demokratia yhä suurempaa hajaannusta ['entropiaa'] kohti ajautuvana liberalismina toimivat yhtä aikaa toisiinsa verkostoituneina ja limittäin kapitalistisessa markkinajärjestelmässä.

II
1
Molemmilta herroilta [Breivik ja Hakkarainen] löytyy samantyyppinen aatteellinen tausta.

Ennakkoluuloinen [pohjimmiltaan rasistinen] konservatismi, antidemokraattinen nationalismi, monikulttuurisuuden jyrkkä vastustaminen, vasemmistolaisen ajattelun ja ylipäätään humanismin [etenkin klassisen sivistyksen] halveksiminen, naivi käsitys taiteesta jne. Listaa voisi helposti jatkaa.

Breivikin autistis-systemaattiseen hulluuteen verrattuna Hakkarainen on kuitenkin pelkkä alkoholisoitunut provinssi-poleemikko, joka tekee politiikkaa äärimmäisen naivilla musta-tuntuu-tasolla. Molempia 'arvojohtajia' [haha] yhdistää kuitenkin se, että he ovat valmiita ottamaan oikeuden omiin käsiinsä, ja kun sellainen askel otetaan, niin homma lipeää aina ja varmasti jossain kohtaa rasismin ja terrorin suuntaan.

Tämän tosiasian historia meille opettaa [fasismi, kommunismi] jos se ylipäätään jotain opettaa. Fanaatikot saavat aikaan pelkkää sekasotkua ja lopulta ruumiita.

2
Soini ei uskalla heittää Hakkaraista ulos Persuista kunnallisvaalien takia, mutta minun mielestäni Hakkarainen voisi perustaa jo oman puolueen: Kansallismieliset ilmiantaja-alkoholistit.

Tällaisia tyyppejä ja heidän typeryyttään ei voi vastustaa pelkästään rationaalisin argumentein, koska he eivät ole kykeneviä älyllisesti korkeatasoisen keskusteluun. Heitä voi poleemisesti vain halveksia tai sääliä.

III
1
Mutta.

Jos minulta kystään, niin Breivikin oikeudenkäynnistä on jäänyt jäljelle enää pelkkä farssi, jossa demokraattinen proseduuri kukkahattuarvoineen ja -byrokraatteineen osoittaa perimmäisen kyvyttömyytensä sanktioida siihen kohdistuvia suurimpia uhkia.

Näin ollen Breivik on kuin onkin [joskin perverssillä tavalla] epäsuorasti oikeassa, kun hän kritisoi demokratiaa.

Nyt Breivik nimittäin saa demokraattiselta systeemiltä sellaista julkisuutta, jota hän ei millään muotoa tarvitse oikeudenmukaisen tuomion langettamiseksi vaan päinvastoin muuttuu tuon demokraattisen julkisuuden prosessissa eläväksi esimerkiksi siitä, miten kapitalistis-demokraattinen media ottaa kaiken irti saaliistaan.

Joukkosurmaaja brändätään julkisuuden kohteeksi ja siten tavaraksi, jota myydään ellei peräti kampanjoida uteliaisuudesta kuolaavalle massalle vetoavilla ja mauttomilla lööpeillä.

Tällä tavalla Breivikistä tulee julkkis siinä missä kenestä tahansa hörhöstä, joka saa taakseen suuren markkinoïntikoneiston.

Mutta eikö juuri tämänkaltainen huoraaminen rikollisen teoilla ole osoitus demokraattis-kapitalistisen systeemin perverssistä rakenteesta? Eikö kapitalistisen yhteiskunnan eli tavaraistumisen kaikkialle tunkeva ja esineellistävä voima näy kaikkein irvokkaimmillaan ja perversseimmilään juuri Breivikin saamassa avoimen demokraattisessa kohtelussa?

2
Meidän ei pitäisi kuunnella massamurhaajan puolustuspuheita yhtään enempää kuin puolueettoman oikeuden antaman tuomion kannalta on välttämätöntä.

Mediajulkisuus on jo nyt vesittänyt Breivikin saaman rangaistuksen uskottavuuden. Kai hän saa elää vankilassakin kuin kotonaan. Mikä rangaistus se sellainen on? Breivik ei kadu ja tuskin tulee koskaan katumaan, joten hänen ei pidä myöskään antaa kokea oloaan miellyttäväksi vankeutensa eristyneisyydessä. Rangaistuksen on tässä tapauksessa oltava teon mukainen [käyttäkää mielikuvitustanne].

Tuo kuulosti ehkä kostonhaluiselta, mutta oletan, että Breivik vain naureskelee sellissään, josta häneltä ei puutu kuin omat avaimet. Demokratia suorastaan silittää Breivikiä, kun taas nimenomaan hänen omassa ihanneyhteiskunnassaan [tämä on Breivikin utopioiden sokea piste] hänet olisi tapettu jo tekopaikalle eli Utöyan saarelle tai sitten teloitettu viimeistään laillisen, puolueettoman ja ennenkaikkea nopean oikeudenkäynnin jälkeen.

Mutta miten onkaan käynyt joukkosurmaajalle liberaalissa norjalaisessa demokratiassa? Tapa 100 ihmistä niin pääset julkisuuteen ja voit jopa esittää jättimedialle omat mielipiteesi siitä, miksi murhaaminen oli sinun mielestäsi oikeutettua. Kaiken lisäksi saat koko tämän hollywoodin päälle elää vielä 20 vuotta kelpo elämää luxus-vankilassa.

Joten antakaa vain rajatila-Breivíkin perustella loputtomiin omia murha-motiivejaan. Kiinnostavaa? Eh - - .

Yhtä lailla voitte antaa ilmiantaja-Hakkaraisen paljastaa julkisesti rikollisten nimiä ja käräytellä keitä tahansa vihaamiaan ihmisiä, niin tulette lopulta näkemään ja kokemaan, miten pitkälle demokratiaa voi venyttää ilman, että se muuttuu lässytykseksi vailla intellektuaalista, moraalista ja poliittista tahtoa - sanalla sanoen yhdeksi massapaskanjauhannaksi, jossa jokainen vaatii demokratian nimissä omia oikeuksiaan ja vapauksiaan sotivatpa ne sitten miten paljon, miten epäloogisesti tai epäkäytännöllisesti tahansa toisten oikeuksia ja vapauksia vastaan.

Tällaisen yhteiskunnan eliittiä ovat kapitalistit ja juristit, koska juuri he hyötyvät loputtoman 'demokraattisen' lässytyksen aiheuttamasta informaatio-poliittisesta kaaoksesta hyödyntämällä eli tavaraistamalla sen osaksi omaa ansaintalogiikkaansa [ja Breivik nauraa nähdessään koko tämän liberaali-demokraattisen shown toteutuvan myös omalla kohdallaan].

3
Jos demokratia ei tiedottamisen vapauden nimissä pysty tai halua sanktioida omia perustojaan ja perusteitaan vastaan kohdistuvaa terroria ilman valtavaa kaupallista mediajulkisuutta, voidaan tämäkin sosiaaliporno lukea oireeksi sen hajoamisesta kaoottisen arvomaailmansa pluralismiin, jonka päätepisteenä on anomia [normittomuus].

Tätä arvojen kaaosta ja normien puutetta demokratiaa liekanarussaan pitelevä kapitalismi käyttää hyväkseen kuljettaen suvaitsevan liberaalista ja massa-media-viihteen mädättämää pinnallis-kaupalliseen typeryyteen vajonnutta kulutusmassaa ostotapahtumasta toiseen kuin karjaa, jota lihotetaan, jotta se kykenisi ostamaan yhä vain enemmän ja enemmän ennen mahdollisimman nopeaa kuolemaansa [vanha karja ei enää kuluta tarpeeksi vieden vain tilaa nuorilta multi-imagon rakentajilta ja peli-addikteilta].

4
Demokratian pitäisi pystyä puolustautumaan äärimmäisiä 'aineksia' vastaan eikä vain pyrkiä assimiloimaan niitä järjestelmään ikäänkuin ongelmat ratkeaisivat itsestään, kun murhaajat ja naapurien käräyttäjät saavat kohtelua, jota rikolliset jossain vähemmän demokraattisessa valtiossa suorastaan kadehtivat.

Mutta miten demokratia voi puolustautua, jos itse demokraattinen systeemi on edellä kuvatulla tavalla jo alunperin sisältäpäin rakennettu ohjautumaan kohti hajoamista?

Breivik ja Hakkarainen ovatkin osaltaan oireita sekä demokratian kriisistä että demokratian sisäisestä haavoittuvuudesta - ei suinkaan demokratian ylivertaisesta vahvuudesta muunlaisiin järjestelmiin verrattuna.

Jos paskan annetaan levitä, se mädättää koko huussin. Niinpä toistan vielä edelliseen viitaten, että Breivik on perverssillä tavalla oikeassa kritisoidessaan demokratiaa.

Tietyin varauksin [joita en tässä ryhdy analysoimaan] voi sanoa myös Teuvo Hakkaraisen ilmentävän demokratian sisään pesiytynyttä kaunamentaliteettia, joka vaatii muka oikeaa oikeutta eli valtaa käräyttää ikäviä ja epäillyttäviä ihmisiä samaan tapaan kuin tehtiin Stalinin 'äärikonservatiivisessa' Neuvostoliitossa ja USA:ssa McCarthyn kommunistivainojen aikana.

Hakkaraisessa demokratia muuttuu narsistiseksi kyttäykseksi ja vittuiluksi. Hän on käänteinen pelikuva siitä hörhö-liberaalista punaviher-suvaitsevaistosta, joka puolestaan kyttää niitä, jotka eivät lausu samaa mantraa kuin se itse.

Mutta johonkin pitää asettaa raja, joka 'tarpeen tullen' tukkii näitten paskanjauhaja-poleemikkojen turvat - kummallakin puolella. Jos demokraattis-kapitalistisesta proseduurista ja sen ihmisiä pelkkinä taloussubjekteina kohtelevasta arvo- ja normipluralismista ei siihen ole, niin tarfvittavan 'moderoinnin' tulee tekemään jokin vähemmän demokraattinen 'aktiviteetti'.

5
Juuri tässä on ongelmamme ydin. Medän pitäsi kyetä ja uskaltaa tehdä näille breivikeille ja hakkaraisille juuri se, minkä he yrittävät tehdä meille vahvan 'arvodemokratian' kannattajille - osoittaa heille kaapin paikka julkisessa keskustelussa. Juuri siihen demokratia kuitenkin näyttäisi olevan kykenemätön, koska siitä on tullut kaoottisen vapauden valtakunta.

Tietysti kaikki mielipiteet ovat tässä valtakunnassa periaatteessa yhtä arvokkaita, mutta niiden poliittista ja eettistä arvojärjestystä ei viime kädessä määrää enää [jos koskaan] mikään radikaalisti arvopohjainen keskustelu [joka on samalla skeptisesti kriittistä] ja konventionaaliseen mediaan sitoutumaton vastarinta vaan populistisis-kapitalistisin keinoin masinoitu julkkis-brändi-menestys.

Kuvottavin esimerkki em. 'demokraattisesta viihdemarkkinataloudesta', joka toimii julkista huoraamista arvottavan kysynnän ja tarjonnan lain säätelemänä on tietysti USA.

Demokraattinen enemmistön valta tarkoittaa [toisin kuin perusahne veroparatiisi-Wahlroos uskottelee] myös Suomessa markkina-media-viihteen hallintaa/vallintaa, ja kuten tiedetään, kapitalismi ei edusta sellaisia arvoja tai normeja, jota merkitsisivät sille enemmän tai jotain syvempää kuin raha ja/eli tavara. Kuri ja järjestyskin merkitsevät uusliberalismissa vain markkinarauhan turvaamista - ei mitään muuta. Se, mistä maksetaan eniten, on vallisevan parhaan arvon mitta.

Kapitalistisen demokratian ydinongelma on siis arvojen ja niitä edustavien ihmisten reifikoituminen ostamikseen tavaroiksi ja ylipäätään kuluttamikseen hyödykkeiksi. Tämä realiteetti tyhjentää demokratian ideologioista eli arvopolitiikasta. Vastarintamme on näennäistä, koska systeemi käsittelee meitä taloussubjekteina - 'esineinä', jotka ostavat 'esineitä' kaltaisiltaan 'esineiltä'. Ja jos emme samaistu tai sulaudu kuluttajamassaan, meidät leimataan yhteiskunnan siivelläeläjiksi - [mutta kuka antoi kapitalistille oikeuden pakottaa ihmiset saatanalliseen myllyynsä? Jumalako? Hehe. Sellainen Jumala ei ansaitse 'vapaan hengen' kunnioitusta].

Valintamme ja päätöksemme ovat siten pelkkää ohjelmoitua tavaraistumista ja vapautemme pelkkää kulutusvalintojen suhteellisessa vapaudessa elävän mukavuusautomaatin pakkoneuroosia.

6
Myös breivikit ja hakkaraiset ovat demokratialle pelkkää tavaraistunutta mediaviihdettä. Heti kun astut julkisuuden kenttään muutut tavaraksi ja viihteeksi, olitpa sitten suuri humanisti ja ihmisyyttä julistava Biaudet-Haavisto, Breivikin kaltainen fasistisen antimodernismin puolesta taisteleva joukkosurmaaja tai alkoholisoitunut, oppimaton, poliittisesti naivi mutta silti [tai juuri sen vuoksi] pahoja ihmisiä käräyttämään 'valmistunut' rehti ja yksinkertainen kansanmies Hakkarainen [kansa tietää ja oikeus voittaa: käräytä siis epäillyttävät ihmiset ennenkuin he ehtivät vahingoittaa sinua millään tavoin].

IV
1
Näin olen palannut alkuun, jossa jo ilmoitin, että tulen ajautumaan paradoksiin ja umpikujaan.

Kapitalistista oravanpyörää ei voi hallita tai kontrolloida osallistumalla sitä ylläpitävään kilpailuun, koska juuri kilpailu ja pelaaminen ilmentää kapitalismin evoluutiobiologisesti ja -psykologisesti pakottavinta dynamiikkaa, joka erikoistuessaan ja monimutkaistuessaan ajaa itseään samalla kohti varmaa tuhoa kuten kaikki muutkin liian erikoistuneet ja 'fiksut' lajit ennen sitä.

2
On ryhdyttävä näyttelijäksi. On kirjoitettava satiiria. On oltava teatraalinen ironikko. On tultava jopa hulluksi. Vain jonkinlainen underground-asennoituminen ja radikaali avantgarde on ainoa todellinen vaihtoehto, jolla pääsee irti tästä pelaamisen, mainosmanipuloinnin ja medialässytyksen paskaluukusta.

Tunnen suurta sympatiaa kommunistisen ajan pietarilaista avantgardea kohtaan. Todellinen vastarinta merkitsee uskallusta irrottautua vallitsevan polittisen korrektiuden ja konformismin henkisesti latistavasta ilmapiiristä oman ajattelun ja luovuuden maailmaan. Silläkin uhalla, että korruptoitunut poliittis-taloudellinen eliitti tekee kaikkensa mitätöidäkseen sinut ja jopa lähettääkseen sinut 'hoitoon' tai siirtääkseen sinut yhteiskunnan ulkopuolelle kuten kommunismi pietarilaisille taiteilijoille teki.

Kommunismissa pietarilaisella avantgardella oli kuitenkin vihollinen, jonka pystyi vielä sen massiivisuudesta huolimatta hahmottamaan ja jota vastaan pystyi asettumaan. Kapitalismissa asiat ovat toisin, koska markkinatalous tunkeutuu ihmisten haluissa ja tarpeissa loisivana himona joka paikkaan ja sopeutuu melkein mihin tahansa poliittiseen systeemiin. Jopa undergroud ja avantgarde sulautetaan lopulta markkinatalouteen [media, taidekauppa, poliittinen sirkus], vaikka ne yhä säilyttävätkin oman perimmäisen paikkansa radikaaleimman vastarinnan näyttämönä.

Pelaamista ja kilpailua vastaan on lähes mahdoton asettua, koska ihmiset väistämättä kilpailevat ja/eli pelaavat keskenään statuksia saavuttaakseen. Niinpä ainut jäljelle jäävä vaihtoehto päästä irti tästä anheuden ja typeryyden pelihelvetti-kilparadasta on vain jonkilainen harkitun hulluuden teatteri. Sokrates ja Jeesus. Myrkkymalja ja risti.

3
Myös Anders Behring Breivik yritti päästä ulos kritisoimastaan oravanpyörästä. Omaksi ja muiden onnettomuudeksi hän valitsi mielipuolisen tavan tuohon 'irtiottoon' yrittämällä tappaa mahdollisimman paljon 'syyllisiä' ikäänkuin tappamalla voisi ratkaista yhtään mitään ja ikäänkuin tappaminen saisi ihmiset paremmin vakuuttumaan ideoista ja motiiveista, joita olemme kehitelleet sekavassa päässämme.

Nyt Breivik on joka tapauksessa saanut tilaisuutensa ja ottanut roolin, jonka hänen kritisoimansa demokraattinen kapitalismi hänelle tarjoaa. Breivikistä on tullut oman hulluutensa mainosmies demokratian tavaramarkkinoilla. Ja kauppa - liberaali-demokratinen sosiaaliporno - sen kun käy.

Viekää Breivik pörssiin! Brändätkää Breivik! Myykää ennätysmäärä Angry-Breivik terrorismipelejä ja rikastukaa Breivikillä!

En tiedä pitäisikö tälle irvokkuudelle nauraa vai pitäisikö sen oksettavuutta itkeä, mutta on myönnettävä Breivikin käyttäneen demokratian tarjoaman 'lobbausvaihtoehdon' loistavasti hyväkseen. Samalla hän - luultavasti tiedostamattaan - pystyy asettamaan uusliberalistisen mediademokratian niin outoon valoon, että se alkaa äärimmäisessä avoimuudessaan muistuttaa jotain hyvin perverssiä komediaa.

Mutta juuri tämän asiaintilan Breivik halusikin osoittaa.
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2012/04/hakkaraisen-oikeus-ja-breivikin.html
http://www.whatsondalian.com/news-3390-norwegian-killer-anders-breivik-wants-free-death-penalty-or-freedom-for-massacre.html

April 19, 2012

'Jos minä alan kuolla, niin minä kuolen ihan hiljaa, niin etten pelästytä sinua.'

Yläkuvassa: Three men burying victims of Leningrad's siege in 1942. Alakuvassa: The diary of Tanya Savicheva, a girl of 11, her notes about starvation and deaths of her grandmother, then uncle, then mother, then brother, the last record saying "Only Tanya is left." She died of progressive dystrophy shortly after the siege. Her diary was shown at the Nuremberg trials.
*
Jenya died on 28th Dec. at 12.30 PM 1941
Grandma died on 25th Jan., 3 PM 1942
Leka died on 17th March at 5 AM 1942
Uncle Vasya died on 13th Apr. at 2 o'clock after midnight 1942
Uncle Lesha on 10th May at 4 PM 1942
Mother on 13th May at 7.30 AM 1942
Savichevs died.
All died.
Only Tanya is left.

I
Päreeni on tällä kertaa sitaatti musiikki- ja kulttuurihistorioitsija Solomon Volkovin erinomaisesta teoksesta Pietari - Eurooppalainen kulttuurikaupunki, jossa Volkov tekee Sankt Peterburgin 'mahdottomasta' perustamisesta alkavan katsauksen Pietarin-Petrogradin-Leningradin-Pietarin kulttuurisesti usein loistokkaisiin mutta myös poliittisen sensuurin ja 1900-luvulla jopa systemaattisen poliittisen terrorin sävyttämiin vaiheisiin.

Pietari on jo alunperin kahtiajakautuneen projektin ja siitä syntyneen ambivalentin myytin tuskallinen ja outo ykseys. Kyseessä on eurooppalaisista vaikutteista innoittuneen tsaari Pietari Suuren mahtikäskyllä alkuun pantu täysin keinotekoisesti eurooppalaistyylinen kaupunki, jota ei oikeastaan pitäisi olla olemassakaan. Sekä maantieteelliset tosiasiat että venäläiskansallinen mentaliteetti [1800-luvun tsaarit ja Stalinin kommunismi mukaanlukien] sotivat sen epävenäläistä ja eurooppalaisille vaikutteille altista olemassaoloa vastaan.

Venäläinen kulttuurieliitti onkin viimeistään Pushkinin Vaskiratsastajasta lähtien ambivalentisti sekä halveksinut poliittista ja byrokraattista Pietaria että puolustanut sen olemassaolon ristiriitaista identiteettiä niin maailmanluokan taiteensa kuin esteettis-teoreettisen ajattelunsakin voimalla.

Varsinkin 1900-luvun Pietaria on pidetty sekä sorron [tsaari ja etenkin Stalin, joka vihasi Pietaria ja sen intellektuaalista avantgardea] että kärsimyksen [Hitlerin ja Stalin uhrien] kaupunkina, ja kun tähän Nevajoen suulla sijaitsevaan suomalaisten kalastajien saareen alunperin rakennetun kaupungin historiaan tutustuu Solomon Volkovin tarjoaman informatiivisen mutta myös koskettavan ja elävän aikamatkan puitteissa, voi vain todeta, että Pietarin myytti on kuin onkin totta: Puskinin Vaskiratsastajasta [ja runon Jevgenistä] on tullut luultavasti todenmukaisin metafora, jolla minkään kaupungin asukkaat missään päin maailmaa ovat identiteettinsä ymmärtäneet ja hahmottaneet.
.........
Olkoon osan II pitkä sitaatti Volkovin kirjasta puolestaan äärimmäinen todiste ja näyttö kaikkein pahimmanlaatuisesta sorrosta ja kärsimyksestä, minkä Pietari ja sen asukkaat ovat milloinkaan joutuneet kokemaan. Lähes 900 päivän aika syyskuusta 1941 tammikuuhun 1944 oli heidän elämänsä nollapiste.
*
PS. Pushkinin Vaskiratsastajasta ja Sostakovitsin Leningrad-sinfoniasta [1941/1942] pitänee tehdä oma päre.

II
[...]
Historioitsijat väittelevät jatkuvasti siitä, oliko kaupungin puolustaminen tarpeellista tai oikeutettua sotilaalliselta kannalta katsoen. Olisiko Stalinin pitänyt luovuttaa kaupunki ja säästää siviiliväestö siten kärsimyksistään? On lähes varmaa, että Leningradin antautuminen ei olisi pelastanut sitä. Hitler janosi sen hävittämistä enemmän kuin Stalin oli janonnut ennen sotaa. Nämä kaksi pahaa henkeä leijuivat kaupungin yllä ja miltei tuhosivat sen yhteisin ponnistuksin. Monet muut kaupungit olisivat sortuneet tällaisen sorron alla. Mutta Leningradin itsepäinen, ylpeä henki ei ollut kukistettavissa.

Pahin vitsaus oli nälkä. Työläiset saivat päivässä 200 grammaa leipää ja heidän perheensä 175 grammaa, toisin sanoen kaksi ohutta palaa. Toimistotyöntekijät saivat saman verran. Sostakovits, joka oli evakuoitu Kubyseviin [Samara] kirjoitti ystävälleen 1942: 'Saan silloin tällön Leningradista kirjeitä, joita on uskomattoman tuskallista lukea. Esimerkiksi koirani on syöty, samoin monta kissaa'.

Muuan silminnäkijä muisteli kahden leipäjonossa seisseen miehen keskustelua: 'He olivat todenneet, että kissanliha oli varsin hyvää - aivan kuin jäniksen lihaa. Asian epämiellyttävä puoli oli kissan tappaminen. Se puolustaa itseään epätoivoisesti. Jos tekee jotain väärin, saa kamalia naarmuja.'

Saarron ensimmäisinä kuukausina syötiin lemmikkilinnut, papukaijat ja kanarialinnut; sitten tuli muiden kaupungistuneitten lintujen, kuten pulujen ja varisten vuoro. Sen jälkeen nälkä pakotti iskemään hiiriin ja rottiin. Ihmiset yrittivät saada kaiken syötävän irti heitä ympäröivistä asioista hämmästyttävän kekseliäästi: he raapivat jauholiisterin tapeteista ja kirjojen sidoksista, keittivät nahkavöitä, käyttivät kaikenlaisia lääkkeitä ja rohtoja, bensiinihyytelöä ja glyseriiniä. He söivät likaa; Leningradin ympärillä olevaa turvetta pidettiin terveellisenä, joten palan leipää saattoi vaihtaa kahteen mukilliseen turvetta.

Eräissä vaiheissa nälkään kuoli päivittäin 30000 henkeä. Jevgeni Schwarz muisteli: 'Ensimmäisenä meidän talossamme kuoli nälkään muuan näyttelijä nimeltä Kramskoi, jonka huhuttiin olevan samannimisen taiteilijan pojanpoika.. Hän kuoli äkkiä - kupsahti rapussa'. Olga Freidenberg kirjoitti samasta asiasta:

Ihmiset kaatuivat kävellessään, pysähtyivät ja lyyhistyivät. Kadut olivat täynnä ruumiita. Apteekeissa, portaikoissa, ovisyvennyksissä, porrastasanteilla ja kynnyksillä oli ruumiita. Ne lojuivat paikallaan, koska ihmiset olivat heittäneet ne siihen kuin löytölapsen. Ovenvartijat korjasivat ne pois seuraavana aamuna aivan kuin ne olisivat olleet jätettä. Hautajaiset, haudat ja arkut oli unohdettu aikoja sitten. Kysmyksessä oli kuoleman tulva, jota kukaan ei pystynyt hallitsemaan. Sairaaloissa oli tuhansien sinisten ja riutuneiden ruumiiden muodostamia jonoja. Ihmiset kiskoivat vaitonaisia ruumiita pitkin katuja kelkoissa. Ne neulottiin rääsyihin tai yksinkertaisesti vain peitettiin. Ne olivat kaikki pelkkiä riukuja, kuivuneita kuin luurangot - - - - Kokonaiset perheet katosivat, kokonaiset asunnot, joissa oli asunut useita perheitä. Talot, kadut ja korttelit katosivat.

Jälkipolville on jäänyt 12-vuotiaan Tanja Savitsevan sydäntäsärkevä päiväkirja. Hän itsekin kuoli nälkään 1944, mutta sitä ennen hän ennätti kirjoittaa lapsen käsialalla perheensä hirveän kohtalon seitsemälle liuskalle:

Zenja kuoli 12. joulukuuta 1941 puoli yksi aamulla. Mummo kuoli 25. tammikuuta klo: 3 iltapäivällä. Ljoka kuoli 17. maaliskuuta klo: 5 aamulla. Vasin-setä kuoli 13. huhtikuuta 1942 klo: 2 yöllä. Ljosa-setä 10. toukokuuta 1942 klo: 4 iltapäivällä. Äiti kuoli 13. toukokuuta 1942 puoli kahdeksan. Savitsevit ovat kuolleet. Kaikki ovat kuolleet. Vain Tanja on jäljellä.

Oikeat pietarilaiset - jalosukuiset, hillitysti käyttäytyvät, tunnontarkat - kuolivat säännönmukaisesti ensimmäisinä: heidän oli vaikeampi sopeutua olemassaolon epäinhimillisiin ehtoihin ja taistella henkensä edestä. Taiteilja Paul Filonov kuoli työhuoneeseensa 3. joulukuuta 1941 - hän oli jo ennen saartoa supistetuilla annoksilla, eikä hänen riutunut ruumiinsa kestänyt pitkään.

Erityisesti lapset kärsivät nälästä ja muuttuivat varsin nopeasti kuihtuneiksi pikku olioiksi. Aikuisten tavoin hekin ajattelivat ruokaa ja puhuivat ruoasta koko ajan. Muuan leningradilainen nainen muisteli poikaansa, viisivuotiasta Toljaa:

Hän oli niin laiha. että jaksoi nousta vuoteesta vain harvoin. Hän hoki koko ajan: 'Äiti! Voisin syödä kokonaisen kattilan puuroa ja kokonaisen säkin perinoita.' Kerroin hänelle satua, mutta hän keskeytti koko ajan: 'Äiti, minä voisin syödä noin suuren voileivän'; samalla hän näytti kylpyammetta. Minä sanoin: 'Et söisi. Se ei mahtuisi sinun masuusi.' Mutta hän väitti: 'Söisinpäs, soisinpäs. Minä nousisin seisomaan ja söisin ja söisin.' Hän näytti aivan linnunpoikaselta: hänessä ei ollut kuin suu ja suuret ruskeat silmät, surulliset silmät.

Pikku-Tolja ehdotti monta kertaa äidilleen, että hänet tapettaisiin esimerkiksi kaasulla. 'Ensin siitä tulisi päänsärky, mutta sitten minä nukahtaisin'. Monet lapset puhuivat tällaisia saarron aikana. Eräskin tyttö lohdutti äitiään: Jos minä alan kuolla, niin minä kuolen ihan hiljaa, niin etten pelästyä sinua.'
[....]
.....
Solomon Volkov: Pietari - Eurooppalainen kulttuurikaupunki, s. 471-472.
*
PS. Wikipedialla ja Volkovilla on Tanjan muistiliuskojen määrässä eri luvut sekä Zenjan/Jenyan kuolemaa koskien eri päivät joulukuulta 1941.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Solomon_Volkov
http://www.otava.fi/kirjat/tieto/2012/fi_FI/pietari/
http://en.wikipedia.org/wiki/Siege_of_Leningrad
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vaskiratsastaja
http://fi.wikipedia.org/wiki/Leningradin_piiritys

April 17, 2012

Tehkäämme Suomesta veroparatiisi


Maailman veroparatiisit on yläkuvassa merkattu punaisella [pian punertaa myös Nallen Suomi]. Alakuvan kirja kertoo totuuden Björn Wahlroosin sekä hänen kaltaistensa finanssikeinottelijoitten toiminnasta ja moraalista - Aarresaaret – Miehet jotka ryöstivät maailman [ilmestyy suomeksi toukokuussa].



I
Vaikka Suomen virallisen ökyoikeisto-konservatiiivin, Björn Wahlroosin, uusi kirja onkin professori Markku Kuisman asiantuntevan arvioinnin mukaan pääosiltaan varsin asiallinen mielipiteissään ja perusteluissaan, haluan puuttua kohtaan, jossa Wahlroos jälleen varoittelee korkeitten verojen ajavan suuria firmoja pois Suomesta veroparatiiseihin. Itse Wahlroos kuitenkin aikoo pysyä Suomessa. Miksi? Eikö se ole epäedullista hänelle?

Minulla on ehdotus.

Emmekö me tavalliset kansalaiset voisi jotenkin auttaa Nallea ja kokoomuslaisia viihtymään paremmin täällä Pohjan perukoilla? Emmekö me voisi tehdä tästä maasta veroparatiisia, jottei Nallen ja muitten ökyrikkaiden tarvitsisi muuttaa pois tai nousta barrikaadeille taistelemaan demokratian kaventamisen puolesta?

Emmekö juuri me keskiluokkaiset ja köyhät ihmiset voisi nostaa nämä hyvää tarkoittavat biljonäärit barrikaadeille ja poliittisen hierarkian huipulle, koska heidän pyyteetön ja kohtuullinen sijoitustoimintansa sekä harkittu sosiaalinen innovatiivisuutensa hyödyttäää koko yhteiskuntaa eli meitä kaikkia?

Emmekö siis suostuisi vapauttamaan myös julkista sektoria kokonaan yksityisen markkinatalouden piiriin, jotta kysynnän ja tarjonnan 'arvolaki' voisi objektiivisesti määrätä kilpailukykyiset hinnat esimerkiksi terveydenhuollon kustannuksiin?

Samalla alennettaisiin merkittävästi suurten yritysten veroja [osa megafirmojen tulo- pääoma- ja varallisuusveroista poistettaisiin kokonaan], mikä houkuttelisi Suomeen muitakin siirtolaisia kuin romanikerjäläisiä ja somalikurjalistoa harjoittamaan laittomia elinkeinojaan ja terrorisoimaan kunnollisia panteisti-luterilaisia säädyttömillä ja väkivaltaisilla rituaaleillaan.

Olisipa tosi kiva nähdä terasseilla ihan oikeasti valtavan rikkaita ihmisiä jakelemassa sadan euron tippejä tarjoilijoille ja ajelemassa Cadillaceilla ja Rolls Royceilla ympäri Kauppatoria ja Esplanadia [erikoisluvalla tietenkin]. Vilkuttaisimme heille hymyillen ja tuntisimme olevamme osa heidän huoletonta ja säihkyvää finanssi-maailmaansa, josta ei puutu kuin kuolemattomuus - [jahkas öky-biljoona-rahoilla suuntautettu tiede hiukan edistyy, heiltä ei kohta puutu enää sitäkään].

Eikö olekin hyvä idea? Tervetuloa ökymiljardöörit Suomeen! Tervetuloa myös Guggenheim, pilvenpiirtäjät ja formulakisat! Kansa tarvitsee kannustimia ja huvituksia. Veroparatiisista niitä löytyy paljon enemmän kuin hyvinvointivaltiosta. Sinullekin.

Anna Nallelle ja itsellesi tilaisuus. Tee Suomesta ökypohattojen aarresaari.

II
http://areena.yle.fi/audio/1334578827895
Ajantasa 16.4 - - Markku Kuisma arvioi Björn Wahlroosin kirjaa alkaen kohdasta 0.07.10.
*
Haastettelun lopulla Kuisma toivoo, että Wahlroos lukisi Francis Fukuyaman uusimman kirjan, jossa tämä käsittelee poliittisen järjestyksen syntymisen historiallisia edellytyksiä eri maissa ja kulttuureissa. Yksinomaan kapitalismi ja korkea elintaso, kuten oikeisto-konservatiivit ajattelevat, ei ole oikeudenmukaisen demokratian ylivoimaisesti tärkein edellytys - tarvitaan myös sopivasti vahvaa ja toimivaa valtiota.
*
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2012/04/loppu_enemmiston_tyrannialle_-_wahlroos_johtaisi_ripauksella_hierarkiaa_3408988.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Veroparatiisi
http://www.intokustannus.fi/kirja/aarresaaret/
http://www.amazon.co.uk/Treasure-Islands-Havens-Stole-World/dp/1847921108
http://fi.wikipedia.org/wiki/Markku_Kuisma
http://www.amazon.com/The-Origins-Political-Order-Revolution/dp/0374227349#_
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Origins_of_Political_Order
http://taxjustice.blogspot.com/2011/01/treasure-islands-and-men-who-stole.html
http://www.maailmantalous.net/?q=fi/node/52

April 15, 2012

Baletti on 'fenomenologista fysiikkaa'

















Alakuvassa: Nijinski's Petrushka' [1911] expresses the grief of marionette [Petruska on eläväksi ja tuntevaksi muuttuvan nuken burleski tragedia]. Yläkuvassa: Alexander Campbell as Petrushka.

I
1
Petrouchka or Petrushka is a ballet with music by Russian composer Igor Stravinsky, composed in 1910–11 and revised in 1947.

Petrushka is a story of a Russian traditional puppet, Petrushka, who is made of straw and with a bag of sawdust as his body, but who comes to life and develops emotions.

 
According to Andrew Wachtel, Petrushka is a work that fuses music, ballet, choreography and history in perfect balance. It evokes Richard Wagner's Gesamtkunstwerk (total artwork), but with a Russian approach.

2
Kehotan lukemaan Solomon Volkovin henkevän, informatiivisen, hauskan ja 'päähenkilönsä' kohtaloa ajatellen myös traagisen kirjan Pietari - Eurooppalainen kulttuurikaupunki, joka muiden taidemuotojen ohella ja niihin kietoutuneena avaa kulttuurisesti elävän historiallisen näkymän myös venäläisen baletin kehitykseen 1900-luvun alkuvuosina ja sen voimahahmon George Balanchinen emigroitumiseen vallankumouksen jälkeen ensin Pariisiin ja sitten Amerikkaan, jossa Balanchine tuli merkitsemään USA:n modernille klassiselle baletille samaa kuin pietarilaiset emigrantti-kolleegansa Igor Stravinski [sekä tämän lobbaama Tsaikovski] amerikkalaiselle taidemusiikkimaulle ja Vladimir Nabokov sen modernille kirjallisuudelle.

II
http://www.youtube.com/watch?v=JbWDG3LU4bc
Stravinsky - Petrouchka (1/4)

http://www.youtube.com/watch?v=bmf5T57sFHw&feature=relmfu
Stravinsky - Petrouchka (2/4)

http://www.youtube.com/watch?v=wekV-tQb-xs&feature=relmfu
Stravinsky - Petrouchka (3/4)

http://www.youtube.com/watch?v=kSssKEYzRJY&feature=relmfu
Stravinsky - Petrouchka (4/4)

III
http://www.youtube.com/watch?v=kHYwVfN3wY4&feature=related
Tchaikovsky - The Nutcracker - Kirov Ballet, St. Petersburg - - Pähkinänsärkijän satumaisen kaunista ja kokonaisvaltaista musiikkia kehon kielellä eli 'fenomenologisesti' ilmaistuna. Musiikillinen vaikutelma muuttuu baletissa liikkeiksi ja liikesarjoiksi, jotka ilmaisevat kuullun 'musiikillisen' äänimuodostelman mielen ja merkityksen kehollis-kineettisenä dynamiikkana. Sellaiseen ei suhteellisuusteoria tai kvanttimekaniikka pysty, vaikka miten säädettäis.

IV
http://www.youtube.com/watch?v=vbY_FIyXPFg&feature=related
Tchaikovsky - Swan Lake - Act 2, Pas de Quatre - - Pienten joutsenten tanssi on eräs baletin historian kuuluisimmista kohtauksista.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Fenomenologia
http://en.wikipedia.org/wiki/Petrushka_(ballet)
http://www.answers.com/topic/petrushka-ballet-burlesque-in-4-scenes-for-orchestra-1911-version
http://fi.wikipedia.org/wiki/Igor_Stravinsky
http://en.wikipedia.org/wiki/Pyotr_Ilyich_Tchaikovsky
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pjotr_T%C5%A1aikovski
http://en.wikipedia.org/wiki/Vaslav_Nijinsky
http://en.wikipedia.org/wiki/George_Balanchine
http://en.wikipedia.org/wiki/Gesamtkunstwerk
http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhten%C3%A4istaideteos
http://www.interq.or.jp/mars/siozaki/klimkin/eNijinski.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Solomon_Volkov
http://www.otava.fi/kirjat/tieto/2012/fi_FI/pietari/
http://compassrosebooks.blogspot.com/2009/11/stravinskys-three-great-ballets.html

April 12, 2012

Onko gravitaatiolla mieli vai onko se pelkkä tyhjä idiootti? Onko pelaamisessa moraalia vai onko se ihmisen barbaaris-biologisen luonnon lattein, petollisin ja pinnallisin ilmenemismuoto?

Kuvassa IDIOOTTI

Päreavaruuden osa I on kirjoitettu kommentiksi Tapsan kommenttiin hänen Einesbaari-referaatissaan Stephen Hawking, Leonard Mlodinow: Suuri suunnitelma. Luvussa II, 1 tehdään eräitä ajatuskokeita ja luvussa II, 2 yritetään sanoa jotain päättävää ja kokoavaa näistä kokeista.

I
1
Tapsa kirjoitti: 'On myös mahdollista, ettei Hawking tunne nykyfilosofiaa.'

Hawking ei kai tunne kuin uusplatonismin ja Kantin [no - sekin on jo paljon]. Mutta onhan nykyfilosofialla toki tarjota jotain melkein täysin uuttakin - vai onko sittenkään?

Quentin Meillassaoux'n yritys spekulatiiviseen realismiin [ks. linkki; vrt. metafyysinen realismi] on kyllä aika terävä, vaikka se minun [kantilaisessa] mielessäni ilmentääkin a-subjektivismissaan eräänlaista zombie-ajattelua eli perustavaa kontradiktiota, koska spekulatiiviset ei-subjektit eivät minun ymmärtääkseni ole olemassa kuin fiktioina [ja/eli uskonnollis-metafyysisesti]. Miten sellaiset voivat puhua filosofisesti yhtään mistään yhtään mitään [;\].

2
Tapsa kirjoitti: 'Hän nimittäin itse selittää todellisuuden tavalla, joka muistuttaa kovasti ns. husslerilaista fenomenologiaa – eli kaikki mitä voimme tietää maailmasta suoraan, on vain aivojemme prosessoimaa sähkömagneettisen säteilyn ja painovoiman vaikutusta. Heijastusta luolan seinässä, jos Platonia lainaisi.'

Kuvauksesi fenomenologiasta on aiheellisesta Husserl-korostuksestaan huolimatta jotenkin ongelmallinen. Se tuntuisi sopivan paremmin loogiseen [positivistiseen] ja konstruktiiviseen empirismiin kuin viimeisessä kirjassaan 'Eurooppalaisten tieteiden kriisi ja transsendentaalinen fenomenologia' kirjoittaneen Husserlin ajatteluun, jossa tämä lanseeraa fenomenologiaansa 'elämismaailman' käsitteen, joka juontuu hermeneutikko Diltheyltä [elämisyhteys, elämänkokonaisuus] ja Heideggerilta [maailmassa-oleminen]. - - Habermas hyödynsi elämismaailman käsitettä merkittävästi 'sosiaalihermeneutiikassaan', vaikkei hänen myöhäistuotannostaan enää löydy 'positiivisia' kytkentöjä Heideggeriin tai ylipäätään fenomenologiaan.

Sen sijaan voidaan myöntää, että varhaisen Husserlin fenomenologisen teorian aksioomat kumpuavat positivistis-geometrisista ihanteista eli analogia fysikalistiseen reduktionismiin ei ole täysin väärä. Mutta kuten Heidegger toteaa, loppuun asti viety fenomenologinen reduktio, jota Husserl vaatii, on mahdottomuus [kuten fysikalistinenkin reduktio].

3
'Minun' fenomenologiani ei ole 'reduktionistista solipsismia' vaan heideggerilaisittain olemisen mielen mahdollisuuden avautumista [ikäänkuin tietoisuuden alkamisen toistumista]. Tämänkaltainen eksistenssin avautuminen tapahtuu Heideggerilla kollektiivisesti kulttuurisena vaikutuksena [joskaan ei vailla 'riskiä', kuten tiedämme].

Korostan sanaa avautuminen ja alkaminen, sillä Heidegger ei etsi mitään loppua tai lopullista [matemaattis-definitiivistä kaiken teoriaa]; - sitäpaitsi länsimainen filosofia on hänen mukaansa tavallaan jo ajautunut loppuun [väärään nihilismiin] keskittyessään [jo Platonista mutta viimeistään Aristoteleesta alkaen] olemisen sijasta olevaan ja 'laskevaan ajatteluun' [rechnende Denken].

Hawkingin 'fenomenologisessa tiede-solipisismissa' ihminen on kuitenkin pelkkä robottimainen 'väline-tietoisuus', josta todellisuuden matemaattiset lainalaisuudet heijastuvat epätäydellisesti kuin kylmä valo kuun pinnasta. Siinä mielessä Hawkingin ihminen toki muistuttaa Platonin luolan vankeja.

II
1
Mutta me [ainakaan me, jotka tiedostamme ihmisrodun taipumuksen totaaliin esteettis-moraaliseen rappioon] emme ole luolassa emmekä vankeja vaan 'vapaita' taiteilijoita - näyttelijöitä [jotka lavalla keikkuvat aikansa ja häipyvät]. Me emme ole enää kiinnostuneita Totuudesta vaan yhtä hyvin myös Valheesta, joka määrää fantasioitamme Totuudesta vähintäin yhtä paljon ja enemmänkin kuin niin sanottu triviaali faktinen totuus.

Modernin fysiikan viimeisimmät kiemurat osoittavat, että maailmanhistorian luotettavimman tieteen edustajat eivät tiedä olemisesta loppujen lopuksi yhtään mitään senkään takia, koska he yrittävät ymmärtää sitä olevana, joka on hajotettavissa, hierarkisoitavissa ja priorisoitavissa erilaisiin osiin matemaattisella pelillä. He kohtaavat lopulta aina saman tyhjyyden, jolle esimerkiksi pimeä aine tai multiversumi on vain eräs sofistikoitutnut nimitys.

Nykyään he näpräävät matemaattisten teorioidensa kanssa, joita ei pystytä enää milloinkaan todistamaan kokeellisesti. Totuus on kuulemma Gravitaatio. Voi pyhä yksinkertaisuus! Pitikö tuhlata yli 2000 vuotta älyllistä energiaa idioottimaisen trivian tähden, jos jo a] stoalaisuuden syklisessä ekpyrosiksessa [maailmanpalo, Ragnarök, Götterdämmerung; vrt. multiversumi, 'jossa' maailma 'syntyy' joka hetki uudestaan] b] uusplatonismin Yhden emanaatiossa [vrt. Big Bang, suhteellisuusteoria ja gravitaatio] ja c] Jumalan luomistyössä ex nihlilo [tyhjästä; vrt. kvanttiteoria] oivallettiin olennaisin koko kosmisesta todellisuudesta?

Matemaattis-fysikaaliset selitykset eivät ole tuoneet mitään olennaisesti uutta mainittuihin kolmeen uskonnollis-metafyysiseen malliin.

On myös turha vedota siihen, että juuri moderni fysiikka, joka on mahdollistanut modernin tekniikan synnyn ja siten modernin infrastruktuurin - esim. erikoissairaanhoidon huipputeknologian jne., on samalla lisännyt myös onnellisuuttamme sub specie aeternitatis [ikuisuutta silmällä pitäen].

Lukekaa vaikka piruuttanne Heideggerin Tekniikka ja käänne, niin ymmärrätte, miksi jokin GSM on lähes yhtä tyhjän kanssa, kun kysytään sen avaamia mahdollisuuksia olemisen mielen kysymiseen. Vai avaako GSM ['Tekniikka'] meille sittenkin käyttökelpoisuudessaan olemisen mieltä jonkin verran? Kyllä avaa, sanoo Heidegger, mutta lisää heti perään, että samalla se kuitenkin myös kätkee olemista paljon enemmän kuin avaa sitä.

Teknologisten mukavuuksien ja kulutusnautintoon indoktrinoivan viihdemedian paljous toki lisää onnellisuutta, mutta tavalla joka ei Nietzscheä, Heideggeria, Bataillea tai muita filosofisia antimodernisteja miellytä.

Modernin liberalistisen 'tekno-onnellisuuden' kokemuksen [jonka lähtökohtana Nietzsche pitää ihmisen laiskuutta] edellytyksenä on nimittäin uudenlaisen ihmistyypin eli Nietzschen 'viimeisten ihmisten' kehkeytyminen tekno-media-kapitalismin hengestä. Kyseessä on ihmislaji, joka luulee keksineensä onnen ensimmäisenä maailmanhistoriassa.

Tätä kapitalismin laiduntamaa ja maksimaaliseen kulutukseen indokrtinoitua [jalostettua= markkinatalouden eugeniikka] laumaa yhdistää ja sitoo loputon turhamaisuuden, ahneuden ja raadollisen kilpailun henki, joka mieltää maailman universaaliksi Peliksi, jota pelataan kaikkialla hiukan eri muodoissaan: - pokerina, shakkina, jalkapallona ja Angry Birdsinä [ylipäätään tietokonepeleinä, joita pidän älyllisenä atrofiana] päätyäkseen lopulta pörssikeinottelun kehämäisiin ja itsensä toteuttaviin riskipekulointeihiin.
......
Varsinkaan riskispekuloinnit eivät tarkasti ottaen ole enää peliä vaan kiristystä ja huijausta, mutta joissa juuri tämän vuoksi toteutuu äärimmäisellä tavalla kaiken [ja kaikkia pelaajia koskevia] sääntöjä noudattavan pelimoraalin sisään rakennettu ja/eli sääntöjen sallima [tyyppiesimerkkinä pokeri] strateginen anti-etiikka eli petos, jolla pyritään harhauttamaan vastustajaa. - - Pokeriin voi tietysti osallistua tai olla osallistumatta vapaaehtoisesti, mutta kukaan ei sen sijaan voi kieltäytyä kapitalismista, ja tämä on osaltaan [syitä on toki muitakin] se kohtalokas ero, joka tekee kapitalismista laillistettua rikollisuutta, jonka seurauksiin ei voi vaikuttaa, kun taas pokerinpeluusta voi kieltäytyä [ellei ole pokeriaddikti].
.......
Pelin ihminen on addiktoinutut robotti, joka ei kykene ottamaan etäisyyttä itseensä ja muihin [paitsi strategisessa huijaamis- eli hyötytarkoituksessa ~ pokeri- ja finanssi-strategiat] samassa mielessä kuin teatteri/näyttelijä pystyy. Näyttelijän esittämä fiktiivinen 'valhe' ei siis pyri vulgaariin oman hyödyn tavoitteluun ['huijaanpa nyt katsojaa niin hyvin, että hän tulee toisenkin kerran maksamaan pääsylipun'] vaan taiteelliseen vaikutelmaan totuudesta, joka voi olla vaikkapa kuvaus pelureista ja heidän moraalisesta sekä psyykkisestä patologiastaan.
.......
Pelin ihminen on kadottanut jotain aivan olennaista tietoisuuden alkuperäisen avautumisen synnyttämien näköalojen/mahdollisuuksien valaisemasta aukeamasta, jossa olemisen mielen läsnäolo viipyy hetken aikaa kätkeytyäkseen ja avautuakseen riippuen siitä, miten alkuperäisinä me itse olemme läsnä tuossa avautumisessa.

Yksi on kuitenkin varmaa: pelin ihminen ei ole läsnä olemisen avautumisessa, koska hänestä on tullut eläimellisen luontonsa teknologisesti uusintava automaatti/robotti, joka vajoaa urbaanin teknologisen sivilisaation älylliseen barbariaan muuttumalla anonyymin todellisuuden anonyymiksi pelinappulaksi [vrt. Kafkan kirjojen päähenkilöt].

Mutta siinä missä Kafkan yksilöt vielä kokevat autoritaarisen 'Pelijumalan' kammottavan anonyymisyyden, anomian ja sieluttomuuden uhkaavan peroonallista minäänsä, siinä teknologisen onnen 'uudet luomukset' tuntevat, että Pelijumala kutsuu heitä jokaista erikseen [vrt. Althusserin interpellaatio] pelaamaan ilman, että kukaan asettaa kyseenalaiseksi sen oravanpyörän, mihin he astuvat suostuessaan yhäaikaa pelaajiksi ja pelinappuloiksi [hyväksikäyttäjiksi että hyväksikäytettäviksi/-tyiksi].

Olemisen mielen kysyminen on mieletöntä siellä, missä pelataan, lasketaan ja kehitelllään 'kuolleita muotoja' hyödyntäen joko formaali-loogisesti tai tilastollis-matemaattisesti Kaiken [maailman] teorioita.

Siellä missä oleminen on pelkkää ositettua olevaa [välttämätön, kontingentti, universaali, partikulaari, substanssi, aksidenssi], siellä ei 'hengen fenomenologisesti' [jolloin Käsite (myös edellä mainitut) on 'esi'-hegeliläisittäin ajatuksen elävää työtä eikä pelkkä metafyysisen tai triviaalin lauselogiikan yksittäinen, kivettynyt ja tyhjä termi] liikahda luovan älyn yksikään lehti. Siellä pätevät formaalin logiikan ja matemaattisen fysiikan kuolleet eli triviaalit lainalaisuudet [esim. ristiridattomuuden laki ja gravitaatio], joiden pitäminen olemisen mielen syvällisimpänä avautumisena olisi yhtä mieletöntä, kuin jos paaviksi naamiodun 'nerokkaan' [loistavan oppivaisen] papukaijan jakamat synninpäästöt otettaisiin täysin vakavasti.

Toki ihmis-paavi kuitenkin edustaa aivan eri todellisuutta kuin fyysikko tai loogikko jo sen vuoksi, että hän ei pelaa vaan näyttelee - niin vakavissaan kuin hän antaakin meidän ymmärtää olevansa. Papukaija sen sijaan vain matkii ja toistaa oppimansa kuin idioottimainen kone, joka on ohjelmoitu pelaamaan tiettyä peliä loputtomiin.

Kieltämättä paavi muistuttaa jossain määrin papukaijaa liturgisen toistamisen 'pakossaan', mutta vielä enemmän tuo papukaija - loistava matkija - muistuttaa matemaatikkoa, jonka aivot ovat pelkkää säännön seuraamista eli peliä sen kaikkein triviaaleimmassa muodossa.

2
Olemisen mieltä lähinnä lienee kuitenkin musiikki, koska se on yhtä aikaa sekä absoluuttista peliä [sävelten ja harmonioiden matemaattiset suhteet] että absoluuttista teatteria [musiikin ekspressiivis-kokemuksellinen esitys, esittäminen ja vaikutus].

Minun 'filosofiani' perimmäinen lähtökohta kiteytyy juuri musiikin arvoitukseen. Musiikissa [esim. Bachin 'matemaattisestikin heuristisissa' kontrapunkteissa] analyyttinen ja synteettinen yhdistyvät yhdeksi ainutlaatuiseksi olemisen mielen avaavaksi mahdollisuuksien näköalaksi tai aukeamaksi.

Mutta eikö myös matemaattinen fysiikka tee saman 'mielellisen' vaikutelman? Vastaus on, että fysiikka jää aina puolitiehen. Fysiikka on kuin musiikkia ilman ääntä, esitystä ja kokemusta. John Cagen kokeilu '4.33' osoittaa, että vaikka hiljaisuus ja tyhjyys synnyttävät merkityskokemuksia, ne eivät kykene tekemään tuota kokemusta mielekkääksi.

Soitettu ja kuunneltu [ei siis vaiettu] musiikki sen sijaan kykenee 'mielen ilmaisuun' vai pitäisikö sanoa paremminkin 'ilmaisun mieleen', mutta siihen vaaditaan kompos(t)oituja sävel-ääniä, jotka ihmismieli on rakentanut ja joihin se on tiivistänyt valtavan määrän informaatiota, joka saa musiikkiteoksessa runollis-symbolisen merkityksen. - - Kärjistäen ja yksipuolisesti sanottuna musiikki on runoutta ilman sanoja ja runous musiikkia ilman sävellettyä ääntä.

Bachin fuugien elämää suuremmissa kontrapunkteissa ja Schubertin liedien ylevän ja banaalin yhdistävässä herkkyydessä kuulemme sellaista 'olemisen mielen virettä' jota on turha hakea fysiikan ään(r)ettömistä kaavoista ja numeroista, jotka elävät omaa zombie-elämäänsä lukumystikoiksi muuttuneitten palvojiensa tieteellisissä menoissa [ei Pythagoraskaan ollut taiteilija (säveltäjä) vaan numeromaagikko].

Niinpä olen taipuvainen ajattelemaan, että juuri fyysikot ovat nykyisen aikamme todellisia mystikoita, jotka ovat sekoittaneet päänsä pahemman kerran 'törmättyään' tuntemattoman jumalan [gravitaation?] absurdiin pimeyteen ja/eli tyhjyyteen.
.....
Kosmos on kuin tyhjä idiootti, jolle Oleminen täälläolon [Dasein] muodossa eli ihmisen kielellis-symbolisessa tietoisuudessa ja luovuudessa [myös musiikki on kieltä] antaa mielen - lukuunottamatta 'viimeisiä ihmisiä', jotka pelaavat alistavia ja orgastisia pelejään kuin eläisivät huumeenomaisessa kiimassa, joka ilmentää heidän biologisen luontonsa barbaarista latteutta ja pinnallisuutta.
*
http://lukupiiri1.blogspot.com/2012/04/stephen-hawking-leonard-mlodinow-suuri.html
http://actuspurunen.blogspot.com/2012/04/nykyfilosofian-uutuus-spekulatiivinen.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Quentin_Meillassoux
http://ndpr.nd.edu/news/23797-after-finitude-an-essay-on-the-necessity-of-contingency/
http://www.netn.fi/kauppa/index.php?main_page=product_info&products_id=67
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:COSMOS-AzTEC3.jpg