Surusta ja suremisesta

Kirjoitettu kommentiksi Järveläisen päreeseen "Di".
(Alkuperäistä kieliasua on editoitu - viimeksi klo: 22.20)

Löysin tuon Audenin runon Funeral Blues 2½ vuotta sitten ja tein siitä pienen 'päreen'.
Täydellinen hautajaisruno, joka muistaakseni on silti alunperin koottu kahden keskeneräisen ja erityyppistä tarkoitusta palvelevan runon osasta, jotka Auden sitten kokosi yhdeksi surun purkaukseksi.

*
Suru on merkillinen tunne.

On olemassa melankoliaa eli masennuksenkaltaista surua, joka kohdistuu itse elämään, omaan elämäntunteeseen tai sen puutteeseen. On olemassa kaipuunkaltaista surua, joka voi liittyä sekä elämään, Jumalaan että ihmiseen.

Yleisimmin suru ymmärretään kuitenkin menetyksen aiheuttamaksi tuskaksi ja ahdistukseksi.

Läheisen omaisen kuolema menetyksenä on silti mahdollista - ainakin osittain - 'surra pois', kun taas ylempänä mainitut liittyvät jollain tapaa itse elämään tai ihmisen tapaan kokea elämä.

Kaltoin kohdeltu Job ja etenkin illuusioton Saarnaaja eivät pääse irti melankolisesta perusasenteestaan elämää kohtaan, mutta yksittäisen rakastetun ihmisen menetys ei välttämättä jää ikuisena taakkana painamaan mieltä ikäänkuin tuomiona henkirikoksesta.

*
Ehkä kuitenkin liioittelen painottaessani 'surutyön' positiivista merkitystä, mutta sitä haluan ehdottomasti korostaa, ettei näitä pohdiskeluja - Diana-ilmiötä lukuunottamatta - ole syytä liittää keskusteluun 'positiivisesta elämänasenteesta negatiivisen vastapainona, mikä on lähinnä median ja kaupallisten trendien 'mainosproduktiota'.

(Tosin laulussa Esplanadi (1965, Hootenanny Trio) laulettiin kyllä jossain määrin opettavaisesti, että 'jos joku suruistaan piittaa, niin silloin ne merkit aina kuolemaan viittaa..;)

Omalla kohdallani surin joka tapauksessa esimerkiksi äitini kuoleman jo neljä vuotta ennenkuin hän sitten kuoli kesällä 2005.

Olin nimittäin täysin varma siitä, että äiti kuolee kesällä 2001 erään leikkauksen jälkeen, ja kohtasin menetyksen tosiasian totaalisti juuri silloin. Itkin häntä kynttilän valossa vain yhden illan, mutta tunne oli sitäkin murskaavampi.

Tämän kokemuksen ja surutyön jälkeen en sen sijaan kokenut hänen varsinaisen poismenonsa jälkeen suurtakaan tuskaa. Sehän oli jo surtu 'pois'.

Tämä on hyvä esimerkki minun tavastani kohdata läheisten kuolema tai sen vakava uhka. Olen siis kokenut saman useampiakin kertoja.

(Sen sijaan enoni ja isäni äkillistä, täysin yllättävää kuolemaa kolmen kuukauden sisällä 1968 en ilmeisesti vieläkään ole kyennyt täysin kohtaamaan ja suremaan.
Jonkilainen shokkivaihe lienee jäänyt ikuisesti päälle...)

*
Kaikkein vaikein surtava ihmisistä puhuttaessa lienee oman lapsen kuolema, mutta ehkä surun 'priorisointi' ylipäätään on sittenkin kehnoa ja kvantitatiivista psykologisointia asiassa, jossa sellaista ei tunneulottuvuuden tasolla on mieletöntä tehdä, ellei lukeudu sosiaalidarwinistiseksi reduktionistiksi.

Tässä kohtaa on nyt hyvä muistaa, mitä Ingmar Bergman sanoi vuosia pitkäaikaisimman vaimonsa Ingrid Thulinin (os. von Rosen, joka muistutti hämmästyttävästi Bergmanin omaa äitiä) kuoleman jälkeen.

'En ole koskaan toipunut Ingridin kuolemasta. Jäin pysyvästi invalidiksi...Kuin osa minua/-sta olisi repäisty lopullisesti irti...'

(Vihonviimein solmittu avioliitto (1971) loppui Thulinin kuolemaan 1995. Yhteinen lapsi parilla oli jo vuodelta 1959, mutta Bergman 'rauhoittui' ja asettui aloilleen vasta 1970.)

***
Mitä taas prinsessa Dianan aiheuttamaan 'suruun' tulee, niin sitä en ole koskaan kunnolla ymmärtänyt.
Ihmiset mitä ilmeisimmin halusivat surra, mutta voiko suremista 'haluta' - ihan aidosti? Eikö tässä ole kyse jostain muusta?

Dianasta saatiin - vaikkei sitä tietenkään ääneen lausuttu - sekä erinomainen syntipukki että koston väline, jolla soimata kuningashuoneen skandaaleja että - varsin tekopyhästi - puhdistua omista 'mokistaan' suremalla psykologisesti mitä sopivinta uhria, joka oli yhtä aikaa sekä julkisuuden kautta sopivan läheinen että samalla tarpeeksi kaukainen, jotta itse suru olisi pystynyt todella vakavasti uhkaamaan omaa emotionaalista tasapainoa...

Syksykesän aamu

Aamu valkenee aika nopeasti vielä näin loppukesän ja alkusyksyn usvien haihtuessa jonnekin meteorologien 'taivaaseen'. Lapset rientävät kouluun. Opettajat skarppaavat ja yrittävät olla 'esimerkillisisiä' ;) - rupeavat 'saattamaan jos joku vaikka ehkä kasvaisi.'

Itse olen kipeästi ulkona kaikesta tästä yhteisöä hyödyttävästä työstä. Olen enää tarkkailija. Sivullinen - ihan oikeasti.
Omat - varsin epärealistiset kuvitelmani sekoittuvat monesti (muka) kuvitelmiin hiki päässä työtään tekevien ihmisten elämästä, jota sekä kadehdin että kammoksun.

En ole enää? 'taistelija´niinkuin Saara (Iines ym. vahvat naiset) tai liki stoalaisen, analyyttisen mutta silti kepeän tyyneyden omaava (eikö näin ole?) Järveläinen; - tietoa jopa peräsuolestaan (mutta tyylikkäästi) purkava Kemppinen.
Tai aina niin hyvää oloa viestittävä Sedis.
*
Olen väsynyt. Lienemme catuluxen kanssa veljeksiä tässä asiassa - mutta älkää panko kaikkea kaljan piikkiin, vaikka se kyllä muodostaa tärkeän depressioon johtavan syy(s)-seuraussuhteen, joka on tieteellisesti todennettavissa.
*
Kafkaesque - ennenmuita sinulle haluan kirjoittaa - taas kerran...;) Mutta miksi sanani katoavat ajatuksistani kuin vesi sormieni välistä? Otinko leikin liian tosissani? Sekoitinko omat syvimmät tunteeni roolin rajattuun ilmaisuun?
Niin tein. Ja maksan siitä nyt hintaa.

Kuka olet sinä Kafkaesque? Yksi niistä kolmesta tai neljästä naisesta, joilta olisin voinut (joskus) saada lapsen - eli viimeisen todisteen, joka pitäisi minut vielä kiinni tässä mielettömässä 'geenipoolissa', jonka päämäärää edes Mika Sipura ei kysy vaan aivan ymmärrettävästi kuolaa esikoisensa kanssa kuin älykäs sukkulamato ikään.

Minä menin harhaan. Kuten aina. Enkä valinnut Jumalaa. En myöskään ateismia. En missään tapauksessa!
Ateistit - Nuo itseensä tytyväiset ja kaikentietävät järkijaakot! Mä nauran ne suohon ennenkuin on päästy edes perusteitten ja perusteluitten erotteluun.

*
Mutta Kafkis. Me ollaan yli viisikymppisiä, joten paree siis hyväksyä kohtalonsa, ellei sitten halua potkia (ainakin henkisesti) seiniä kuolemaansa asti, mikä tietysti meikäläisen kannalta tuntuu ihan 'aktiiviselta' vaihtoehdolta.

*
Sirkka Turkka, jonka opin tuntemaan hetken aikaa noin 30 vuotta sitten Nikkilän sairaalan kirjastossa että Sipoon Kellarin kautta, kirjoitti säkeen, joka pätee jokaiselle - looserille tai 'sarasvuolle' näyksi ja vielä enemmäksi: HITAASTI PALLO KÄÄNTYY.
(Olisko ollut Sirkan esikoiskokoelmasta 'Huone avaruudessa').

Kafkaesque: Muuta en tiedä kuin, mitä Sirkka Turkka sanoi: Hitaasti pallo kääntyy...

Siinä mekin voimme olla yhtä - ilman minun nietzscheläisiä harhailujani itsensä luomisen naurettavuudesta, josta Foucault'n - seurauksista piittaamattoman hippi-ideologian jälkeen tuli Nietzschen ajatusten kaatopaikka.

*

Mutta hyvää uutta päivää teille työtätekevät - mitä työtä sitten teettekin.
Nalle Wahlroosille en lähetä terveisiä, koska hän ei tarvitse niitä. En kyllä tiedä tarvitsetteko te muutkaan...

Kafkaesque: sinulle, joka edustat unelmiani ja pettymyksiäni: sinulle lähetän mansikkaleivoksia ja suukkoja - Ja minä en olisi minä, ellen tarjoaisi 'palanpainikkeeksi' Fernet Brancaa....

Älyn, tunteiden ja persoonallisuuden testauksesta

Kommentti Iineksen kommenttiin päreessään "Kosimakirjeistä".

Iines kirjoitti

No jaah, pistemääräni oli siis vajaa, koska laiminlöin muistitestin, koska poltin siinä päreeni. Minua rasitti kauheasti yrittää muistaa mekaanisia numerosarjoja!

*

Valitettavasti vain tulokset ja testaajat eivät (ainakaan tässä tapauksessa) kysy, olitko mahdollisesti motivoitunut tai ei.

Mutta juuri noihin mumerosarjoihin liittyy minullakin samankaltainen kokemus. Muistan mielestäni ihan kohtuullisesti koodeja sekä tunnuslukuja.
Niitä tosin pitää käyttää aina silloin tällöin, jotta sarja säilyy muistissa.

Testissä kuitenkin myös minulla numeromuistiosio petti aika pahasti, koska taisin ensin ymmärtää tehtäväksiannon väärin ja muutin 'merkintätaktiikkaa' kesken kaiken.

*
Tunne-elämä ei ole vakioitavissa/strukturoitavissa tutkimuksen kohteeksi lainkaan samassa mielessä kuin muisti, päättely ja havainnointi.

Jos niin olisi, kyseessä ei oikeastaan olisi tunne-elämä ollenkaan vaan eräänlainen ohjelmoitu 'affekti-systeemi', mitä on kyllä yritetty luoda kautta historian.

Muistakaamme vain Antiikista peräisin oleva oletus ruumiinnesteiden ja temperamentin välisistä vastaavuuksista.
Yhteiskuntasopimusteorian isä Thomas Hobbes puolestaan pyrki luokittelemaan ihmisen psykologisia taipumuksia ja ominaisuuksia (affekteja) kuin ne olisivat fysikaalisia objekteja.

Myös tämän vuoksi monet persoonallisuustestit ovat tulkittavissa vähän miten sattuu.

Mutta mitä sitten on 'tunneäly'? Onko se jokin tunne'elämän 'vakio' vai pelkkä oxymoron?

*
Trendihän on kuitenkin yleensä ollut se, että kuten ihmisen kognitiiviset ominaisuudet niin samalla tavoin myös oletetut affektiiviset ominaisuudet pyritään redusoimaan johonkin perustavampaan: nykyään geeneihin ja/tai erityyppisiin tietokoneohjelmoinnin (tekoälyn) muotoihin.

Toisaalta aiemmin älykkyys persoonallisuus, tunne- ja motivaatiotekijät pyrittiin johtamaan jopa pelkästään ulkonäköön - usein kallonmuotoon ja väriin liittyvistä piirteistä (frenologia ja eugeniikka), ja vielä Kretschmerin persoonallisuustypologiat 1920-luvulla lähtivät siitä, että ihmisen fysiologisen ulkomuodon ja temperamentin välillä vallitsi vastaavuussuhde tyyliin 'lihavat on lepposia'.
(Kts. lisäys)

*
(Lisäys - psykologiatedettä vajaan sadan vuoden takaa)

Ote osoitteesta:
http://www.uta.fi/tyt/avoin/verkko-opinnot/sosiaalipsykologia/yksilo.html

Kretschmerin ja Sheldonin typologiat

Tunnetuimmat persoonallisuustypologiat luetaan Kretschmerin ja Sheldonin nimiin. Ne olivat hyvinkin suosittuja 1900-luvun alkupuolella. Kretschmerin typologia liittyi erityisesti mielisairauksien määritykseen.

Skitsofreniaan taipuvainen olisi joko hoikka leptosomi, jolla on sisääpäin kääntynyt eli skitsotyymi-luonne tai hidas viskoosiluonteinen atleetikko.
Maanis-depressiivisyys taas liittyisi pyöreään pykniseen ruumiinrakenteeseen ja ulospäinkääntyneeseen syklotyymiin luonteeseen.

Sheldon "tieteellisti" Kretschemerin luonnehdintoja havainnoimalla nuorten miesten alastonkuvia ja tuntemiaan miehiä ja systematisoimalla havaintojaan. Hänen typologiansa perustui eri elinten hallitsevaan asemana.

Niinpä sisäelinten hallitsema visketoroni on leppoisa, lihaksiston hallitsema somatotoni suora ja fyysinen, ja hermoston hallitsema kerebrotoni jännittynyt.

Vaikka tuon ajan teoreetikkojen luokittelu- ja nimitysvimma saattaa nyt hymyilyttää, käytettiin ajatusta ruumiinmuotojen ja persoonan yhteydestä vähemmän huvittavin seurauksin.

Yksi sovellusalue oli kriminologia, jossa rikollisia yritettiin tunnistaa ruumiin mittausten perusteella.
Samoin eri rotujen paremmuutta todisteltiin ruumiinmuotojen ja henkisen suorituskyvyn yhteydellä.

Eurooppalaisten pitkä kallonmittauksen ja oman ylemmyyden osoittamisen perinne sai järkyttävän huipentumansa natsi-Saksan arjalaisessa rodunjalostuksessa.

Tieteen Kuvalehden älykkyystestin tulosraportti

(Lisäyksiä klo: 22:50 - Via Ikkunaiines älykkyystesti; - tsekatkaa kommentteja Iineksen päreestä. Ne selventävät tätä pistevouhotusta ehkä hiukan järkevämmällä tavalla kuin olen tässä tehnyt.)

*

Kokonaispistemäärä:
127 Tuloksen luokitustaso:
Erittäin hyvä

Pistemääräsi oli korkeampi kuin
96 %:lla väestöstä keskimäärin.

*
Kielellisten osioiden pistemäärä:
144.5

Suoritusosioiden pistemäärä:
103.6

*
Abstrakti päättelykyky: Kokonaistuloksesi mukainen

Kielellinen muistamiskyky: Vahvuus

Symbolien muistamiskyky: Heikkous

Kielellinen päättelykyky: Vahvuus

Matemaattinen ajattelukyky: Kokonaistuloksesi mukainen

*

Hiukan paremmalla keskittymisellä suoritusosio olisi luultavasti parantunut, mutta näin lonkalta heitetyksi 'dagen efter-suoritukseksi' tulos tyydyttää kyllä, ja vaikken älykkyystestejä noteeraakaan, niin yleislinja (en puhu nyt pistemääristä) pitänee tässä kutinsa - ainakin, mitä tulee meikäläisen kielellisyyden erinomaiseen ja symbolien muistamisen (ymmärtämisen?), keskittymis- ja havaintokyvyn paljon huonompaan tulokseen.

Olen havainnut näiden ominaisuuksien/kykyjen välisen kompetenssieron taipumuksissani hyvin selvästi tähänastisen elämäni aikana - ja ilman mitään testejä!

*

Kielellis-retorinen ja symbolis-havainnollinen ymmärrys/muisti ovat siis kognitiivisesti varsin eri tyyppisiä kykyjä...

*

Huom!

'Tieteen Kuvalehden älykkyystestin osiot jaetaan kahteen pääluokkaan, kielelliseen osaan ja suoritusosaan.

Kieliosa mittaa kielellisten ulottuvuuksien ymmärtämistä ja työmuistia, kun taas suoritusosa pyrkii mittamaan käsittelynopeutta ja kykyä tehdä havaintoja.

Suuri ero kielellisen osan ja suoritusosan tuloksen välillä on psykologisesti merkittävä.'

(Hmm...;/ - Mitähän tuo 'psykologisesti merkittävä' tarkoitti:..viittaa varmaan 'psykopatiaan'...)

Rakkauslaulu

Joka päivä ja joka ikinen yö - sinua ajattelen...

http://www.youtube.com/watch?v=ErnrOsk-Nbs

Vetää vertoja mille tahansa tangolle.

Kommentointia päättelystä, perustasta ja subjektista

Kommentti edellisen päreeni kommenttiin.

Gc sanoi...mm.

'Tieto ei minusta sinänsä muodosta kehää, vaan tieto lähtee perustusta jota ei todisteta, vaan osoitetaan.'

*
Tämä pätee varmaankin matematiikkaan (joka ei sisällä mitään vaan on ikäänkuin pelkkää 'kuollutta muotoa') muttei dialektiseen päättelyyn.

Johtopäätöksen on seurattava premisseistä, mutta se ei saa olla pelkkä premissien toisin sanoin lausuttu versio eli tautologia.

Silloin tapahtuu ei-matemaattisen (ja ei-analyyttisen) päättelyn kannalta 'pahin' eli se, että johtopäätös sisältyy jo ensimmäiseen ('aksiomaattiseen') premissiin, jolloin koko todistaminen on muotoa 'ruusu on ruusu on ruusu'.

Maailman yksinkertaisin ja yleisin esimerkki edellisestä.

1) Sokrates on ihminen
2) Ihmiset ovat kuolevaisia
3) Siis: Sokrates on kuolevainen

Ikäänkuin Sokrateen kuolevaisuus ei olisi sisältynyt jo ensimmäiseen premissiin (!)

Tämä ei ole klassinen esimerkki dialektisesta kehästä, mutta koska johtopäätös vain toistaa ensimmäiseen premissiin sisältyvän tosiasian, sitä voi pitää kehäisenä, eli johtopäätös ei anna meille mitään olennaisesti uutta (premisseistä riippumatonta mutta kuitenkin niistä seuraavaa) tietoa Sokrateesta ja hänen ihmisyydestään.

Tällä esimerkillä halusin myös osoittaa, että kaikki päättelymme on tavalla tai toisella kehäistä - ja nimenomaan kehän 'pahassa mielessä'.

Dialektiseen päättelyyn väitetään tosin sisältyvän niin sanottuja hyväksyttäviä eli luonnollisiakin kehiä, joihin lasketaan kuuluvan etenkin transsendentaaliargumentti (ainakin tämän argumentin kannattajat itse ajattelevat näin).

Transsendentaaliargumentin perusidea (olen määritellyt tämän jo pari kertaa aiemminkin) piilee siinä, että kaikki kommunikaatio tapahtuu kielessä, ja kieli sisältää itsessään aina jo tietyn universaalin 'arvosidonnaisuuden', jota sen käyttäjä ei voi kieltää, mikäli ylipäätään osallistuu kommunikaatioon.

Ei ole olemassa kielellisesti kommunikoivaa ihmistä, joka voisi käyttää kieltä kielen ulkopuolelta käsin ja arvioida muka objektiivisesti muita kielenkäyttäjiä tai julistaa itsensä riippumattomaksi kielestä ja arvoista.

Yleensä transsendentaaliargumentin kannattajat pyrkivät tällä tavoin kumoamaan systemaattisen skeptisimin mahdollisuuden.

*
Sitten on 'causa sui', eli että jokin on 'itse itsensä syy' kuten Spinozan monistinen substanssi.

Tästä tulee mieleen Aristoteleen 'liikkumaton liikuttaja' eli deistisen jumala-käsityksen 'protoversio'.

Mutta kuten Kant esitti, kyseessä on antinomia (yksi neljästä) eli 'täydellinen olio', joka on itsessään ristiriitainen käsite.
Sitä käytetään, jotta voisimme rationaalisesti käsitellä esimerkiksi kosmolologisia kysymyksiä filosofiassa.

*
'...tieto lähtee perustusta jota ei todisteta, vaan osoitetaan.'

*
Mitä tarkoittaa osoittaminen?

Wittgensteinhan sitäpaitsi itse luopui tuosta Tractatuksessa esittämästään verifikaatiotavasta myöhemmin.
Osoittaminen kun voi merkitä eri ihmisille vallan erilaisia asioita.

Niinpä W. alkoi pitää tiedon merkityksen ilmaisijana sen käyttöä kielipeleissä aiemman, osoittavan verifikaation sijasta.

On sitten epäselvää, mitä hän mahtoi tarkoittaa viimeisissä muistiinpanoissaan ('Varmuudesta') sillä, että jos meitä pyydettäisiin muuttamaan käsitystämme jostain (ilmeisen perimmäisestä?) asiasta, niin mitään ongelmaa ei synny, koska meidän ei tarvitse muuttaa käsitystämme.
Riittää, että meillä on siitä henkilökohtainen varmuus.
(Erittäin vapaa ja muistinvarainen siteeraus)

Mutta jos meillä on tällainen varmuus, niin tavallaanhan sitä voisi pitää ikäänkuin aksiomaattisena perustana tiedollemme.

Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että meidän pitäisi jotenkin osoittaa se tai edes vedota mihinkään käytäntöön. Se (perusta) vain on.

Tietenkään tämä ei ole mikään matemaattisesti perusteltavissa oleva aksiooma vaan lähestulkoon fideististä uskonvarmuutta ja siten varsin ongelmallinen asia.

*
'Gödelin kiinnostus Husserliin lähti luullakseni juuri Husserlin ajatuksesta välittömästä puhtaasta näkemisestä, jonka Husserl ajatteli intuitiivisen matemaattisen perustana.'

*
Heideggerin mielestä Husserlin 'välitön, puhdas näkeminen' eli fenomenologinen reduktio oli mahdotonta toteuttaa täydellisesti.
Näin osaltaan siksi, että tuohon puhtaaseen näkemiseen vaadittava 'transsendentaalinen ego' oli hyvin kyseenalainen oletus.

Heideggerhan ei halunnut tehdä perinteistä, metafyysistä (kartesiolaista) erottelua subjektin ja objektin tai mielen ja ruumiin välillä.

Riippumattoman, autonomisen ja konsistentin subjektin ajatus oli hänelle kuten Nietzschellekin metafyysinen jäänne - toisin kuin eräille muille eksistentialisteille kuten Kierkegaard ja Sartre - varauksin myös Camus, joskin näille(kin) herroille subjekti oli jo irronnut Kantin puhtaan käsitteellisestä roolista energeettiseksi eli kokemuksellis-elämykselliseksi 'affektikasautumaksi'.

Dostojevskilla on myös voimakkaasti subjektiivista vapautta painottava tendenssi, mutta hänen romaanihahmonsa eivät ole tasapainoisia ja eheitä, joten on syytä ajatella, että Dostojevski ei pitänyt subjektiviteettia kantilaisittain autonomisena.

Nietzschen subjekti näyttää sen sijaan ottaneen aika ajoin liikaa ecstasya ja menettäneen tällä tavoin 'itsehillintänsä'..:)

Nihilistin muotokuva

Gc kirjoitti mm.

'Itse toki kannatan luonnonsuojelua ja muutakin ei-nihilististä toimintaa.'

*
RR

Mutta tästähän kuvailemassani nihilismisssä tai sen vastaisuudessa ei ole kysymys.

Korostan, että 'edustamani' nihilismi on lähinnä metodologista ja/eli tietoteoreettista laatua.

Siitä ei välttämättä seuraa arvofilosofisesti yhtään mitään eikä se itsessään seuraa mistään muusta kuin päättelijän omasta älyllisestä vakuuttuneisuudesta, jonka mukaan evoluutiolla ei ole päämäämäärää, ja että sen ainoa tarkoitus on DNA:n kopioituminen eli lisääntyminen.

Ja tämä 'tarkoitus' taas ei merkitse ihmisen kannalta rationaalisesti - normatiivisesti, moraalisesti - yhtään mitään!

Kyseessä oleva episteeminen (ei siis 'ideologinen' ja/tai metafyysinen) nihilismi tarkoittaa myös sitä, että nihilisti voi periaatteessa olla kuin kuka tahansa: vaikka luonnonsuojelija, piittaamaton roskakulttuurissa eläjä, itsemurhapommitusten suunnittelija tai jopa toteuttaja.

Mutta yksi on olennaista: hän ei usko lopullisesti minkäänlaiseen reduktionismiin - olipa se naturalistista tai supranaturalistista.

Arvot eivät palaudu geeneihin eivätkä Jumalaan - eikä niitä myöskään voi niistä johtaa.
Arvojen ja Luonnon/Jumalan välillä on ikuisuuden ja äärettömän syvyyden kaltainen katkos.

*
Teologit oivaltanevat, että tämä väite merkitsee todellisuuden/olemassaolon Mysteerin tunnustamista ja jättää siten oven auki eräänlaiselle mystiikalle.
Mutta kun sanon 'jättää oven auki' - en missään tapauksessa väitä/vaadi, että siitä ovesta tulisi astua 'sisään'.
Sen valinnan/'riskin' jätän kullekin ihmiselle itselleen...

*
Nihilisti ei suinkaan kieltäydy jääräpäisesti uskomasta kokeellisen havainnon ja järjen viimeisimpiin tuloksiin - ei myöskään välttämättä Jumalaan.

Päinvastoin - ja kuitenkin: hän on nihilisti juuri niiden vuoksi - niin luonnontieteiden kuin Jumala-uskon perustelujen ja tulosten vuoksi!
Hänen mielestään maailma, joka palautuu ja siten 'tyhjenee' johonkin perimmäiseen alkuperään kadottaa rationaalisen merkityksensä, olipa sitten kyseessä Jumala, aaltohiukkanen tai geeni.

Kahdesta asiasta hän silti ainakin sisimmässään on varma: - kaikkiin sellaisiin johtopäätöksiin ja vakuutteluihin, jotka ylittävät argumentatiivisen päättelyn ehdot eli tekevät oletuksia, jotka voidaan osoittaa virhepäätelmiksi (esim. kehäpäätelmät), voi suhtautua oikeutetusti epäillen ja jopa ylenkatseella.

Tosin nihilisti tietää, ettei hän itsekään ole vapaa kehäpäättelystä - kukaan ei ole. Tämä rationaaliseen päättelyyn itseensä sisältyvä paradoksi vain pitää tiedostaa ja pitää tarkoin mielessä.
(Kts. lopputoteamus)

Toinen seikka on nihilistin omaan kokemukseen perustuva, hänen episteemistä nihilismiään tukeva 'tuntemus' siitä, että maailma itsessään on tyhjä merkityksistä, ja että juuri luonnontiede ja Jumalan loputon vaikeneminen ovat tämän osoittaneet (kuten edellä totesin).

Niinpä - jos luonnontieteilijä (tai teologi) yrittää puhua maailmasta ikäänkuin se olisi arvokas ja merkityksellinen, hän puhuu ristiriitaisesti, argumentoi väärin - sanalla sanoen puhu 'läpiä päähänsä'!

*
Tietoni Wilsonin teoksesta Konsilienssi perustuvat kirjareferaatteihin ja sähköpostikeskusteluihin henkilön kanssa, joka kirjan on lukenut.

Mutta en tarvitse kovin paljon informaatiota oivaltaakseni Wilsonin kvasiuskonnollisen asennoitumisen ja siten sen ristiriidan itse luonnontieteen kanssa - olkoonkin, että mies on evoluutiobiologian huippunimiä.

Enhän nimittäin kritisoi hänen evoluutiobiologisia tutkimuksiaan - 'vain' hänen arvofilofisia päätelmiään - vaikkeivät ne aina näyttäisikään olevan erotettavissa toisistaan. Sitä pahempi Wilsonille.

*
Olemisesta ei seuraa pitämistä, toesi David Hume.
Itse kommentoin, että pitäminen seuraa tahtomisesta, mutta tämä ei tietenkään ole loogisesti pitävä väite.
Joka tapauksessa on praktisesti järkevää väittää näin.

Voisi esittää kysymyksen: miksi Wilson lähes mystifioi Luonnon arvon ja elämän kunnioituksen?
Vastaus: hän kokee ja tahtoo niin sisimmässään.
Mutta ryhtyä väittämään, että tämä vakaumus olisi argumentatiivisesti pätevä ja perusteltu on itsensä ja muiden huijaamista.

*
Kysytte nyt, enkö sitten minä edellä myös vedonnut omiin kokemuksiini ja siten myös tahtomalla tahdo nihilismiä.

Vastaan tähän kysymykseen kuten Nietzsche Hyvän ja pahan tuolla puolen kirjassaan kritiikkiin, joka hänen äärirelativismiaan vastaan tullaan esittämään, eli että eikö siis hänenkin esittämänsä tulkinta ole VAIN tulkinta - ei mikään Totuus?

Olkoon niin - aina vain parempi!

Geneettisiä virhepäätelmiä, oxymoroneita ja absurdin filosofiaa

Kommentti Gc:n kommenttiin edellisessä päreessäni.

*
Gc sanoi...
Joidenkin tiedemiesten mielestä uskonnollisuuden syy on jossain uskonnollisessa geenissä ja ilmeisesti tämän tyyppistä reduktionismia sinä Rauno vastustat, ainakin siinä mielessä jos tuota tarkoitetaan ilmiön tyhjentäväksi selitykseksi.
Minäkin luen (joskus) Dostojevskin tai Kierkegåårdin uskonnollisia ajatuksia, mutta ei se tarkoita etteikö minusta myös uskonnollisuuteen yllyttävää geeniä voisi olla olemassa.
Todennäköisesti jopa älyllisemmälle uskonnollisuudelle ja vulgaarille taikauskolle on täysin omat geeninsä.
Hyvin harva näiden alojen asiantuntia on kuitenkaan palauttamassa teologiaa tai uskontotiedettä pelkkään biologiaan, joten sellaista pelkäävät saavat olla minusta aivan rauhassa.
Osa tutkimuksesta voi tietenkin hyvillä mielin liikkua myös tuohon suuntaan. Tällaiseen kuitenkin liittyy muutakin. Jos kuvitellaan että suuret uskontotieteelliset löydöt tehdään tutkimalla miljoonien laitteistoilla ihmisen genomia, monista tuntuu että aika vähän perinteinen humanistinen tutkimus voi enää olla alansa ytimessä.
Tällaiset pelot synnyttyvät konstruktivismia ja luonnontieteen vastaisuutta humanistipiireissä. Parasta olisi jos luonnontieteelle ja humanistisille tieteillä löydettäisiin tiedon kerrostumissa omat paikkansa ja tällä mielin minä Heideggerin systeemejä luen aina kun ehdin.

RR

Tulee aika, jolloin on pakko tunnustaa jopa luonnontieteen nimissä, että ihmisen genomin perimmäinen funktio ja 'olemus' on yhtä aikaa sekä triviaali: lisääntyminen - että mysteeri: miksi evoluutio kehitti ihmisen, joka loi itseään varten biologisesti täysin tarpeettoman oletuksen 'tuonpuoleisesta' pelastuksesta.

Me tiedämme toki, että geenien perustarkoitus on pyrkiä kopioimaan itsensä, mutta juuri tämän takia uskontoa ei voi johtaa geeneistä, koska uskonnot eivät palvele välittömästi lisääntymistä - pikemminkin päinvastoin.

Kaikki uskonnot - ateistinen buddhalaisuus mukaanlukien - ovat luoneet erityyppisiä 'transsendensseja', jotka kuvataan käsittämättömän paljon paremmiksi paikoiksi kuin tämä immanentti, maanpäällinen elämä - tämä 'nahkapussissaan' kävelevän haavoittuvan, sairastuvan ja rappeutuvan olennon kärsimyksentäyteinen tie.

Uskonnot ovat kyllä aina pyrkineet integroimaan ihmisryhmiä sosiaalisesti, mutta ei tämän- vaan tuonpuoleisen nimissä.

Silti Richard Dawkinsin yritys selittää uskonnot alunperin evoluutista adaptaatiota palveleviksi mutta biologisen kehityksemme myötä tarpeettomiksi ja väärin suuntautuneiksi käyttäytymismuotoiksi on naivi.

Vai onko sittenkään?

Jos uskontojen perusidea ymmärretään transsendenttiseksi pelastukseksi maailman katoavuudesta ja ihmisen egoistisesta paheellisuudesta (synnistä), niin eikö tässä juuri olla pyrkimässä irti biologian kahleista kohti illusorisen uskon ikäänkuin 'itsetuhoista' lopputulemaa - kohti maailmaa, jota ei voi olla kuin fantasioissa?

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, koska uskovat eivät toki tee joukkoitsemurhia kuin aivan äärimmäisissä tapauksissa - äärimmäisen fanaattisissa uskonsuuntauksissa. Itsemurha on sitäpaitsi julistettu kristinuskossa kuolemansynniksi.

Lähestyessämme aihetta nihilismin ja absurdismin kautta - etenkin käyttäen Camus'n todella kovakaliiberista kommenttia, jonka mukaan suurin ihme on, etteivät kaikki ihmiset ole jo tehneet itsemurhaa, päädymme lopulta asian ytimeen.

Ja mistä syystä? Siksi, että todellisuus ja maailma näyttäytyy ihmisille rehellisimmillään täysin mielettömänä, vailla mitään toivoa edes välttävän järjellisestä vastauksesta kysymykseen: miksi minä olen olemassa.
Ihminen kysyy, mutta maailma on hiljaa.

Tämä on minun mielestäni kaikkein johdonmukaisin tapa suhtautua geenien ohjaamaan evoluutioon, jolta aivan aidosti puuttuu mieli, tarkoitus ja päämäärä!

Olen siis eri mieltä kuin evoluutiobiologi E. O. Wilson, joka kritisoi jyrkästi Camus'ta tämän absurdin filosofiasta.

Mutta Wilson ei olekaan argumentatiivisesti ja loppuun saakka johdonmukainen. Hän on luonnontieteilijä eikä nihilismiin asti 'nähnyt' filosofi.

Niinpä Wilson on biologisen elämän ja evoluution sinnikkyydestä rakentanut itselleen metafysiikan, jonka nimissä hän henkeen ja vereen puolustaa naivisti käsitystä, jonka mukaan elämän kunnioittaminen on suurin hyve ja elämän tuhoaminen on biologiaa (evoluutiota, geenejämme! - hah!) vastaan tehty rikos.

Mutta mikä voisikaan olla uskonnollisempaa kuin tällainen päättely. Ei puutu kuin, että sen edustaja ilmoittaisi olevansa panpsykisti/panteisti, jonka korkeimpana pyrkimyksenä on rakastaa Luontoa=Jumalaa intellektuaalisesti kuten Spinoza.

Tämä Jumala ei tietenkään vielä/enää ole persoonallinen, mutta ero persoonallisen ja persoonattoman välillä on tässä asiassa pelkkä teologinen spekulaatio, jolla toki on filosofis-teologisesti syvä antropologinen merkitys, mutta joka jopa kristinuskon sisällä - triniteettiopillisesti - on painotukseltaan hyvin erilainen läntisessä ja itäisessä kristillisyydessä.

Itäisessä korostuu Jumalan/Jeesuksen persoonattomuus, lännessä persoonallisuus.

*
Nietzsche yrittää 'pelastautua nihilismistä' ja 'saman ikuisesta paluusta' vallantahdon avulla sekä pitäen yksilön päämääränä etenkin itseään luovaa, yli-ihmisyyteen kurottavaa esteettistä ideaalihahmoa.
Kyse on vakavasta pyrkimyksestä välttää passiivisen nihilismin tuhoava vaikutus: resignaatio ja itsemurha.
Tässä siis jopa Nietzsche asettuu kvasiuskonnollisesti toiselle katsantokannalle kuin Camus.

*
Richard Rorty luopui alunperin kannattamastaan ajatuksesta, että itsensä luominen nietzscheläisessä mielessä voisi olla aidosti mahdollista, eli että ihminen voisi tehdä 'itseään luodessaan ja itsensä valitessaan' oikeita valintoja sekä ratkaisuja, koskapa mitkään - edes Foucault'n nietzscheläiset identiteettitekniikat eivät johda kuin keinotekoiseen - siis fiktiiviseen olemukseen ja käsitykseen itsestä - käsitykseen, joka on aina vaihdettavissa, koska subjekti on vielä enemmän konstruoitu fiktio kuin Nietzsche väitti sen mm. Descartes-kritiikissään olevan.

*
On syytä kysyä lopuksi: miten biologi/luonnontieteilijä voi puhua yhtään mitään elämän tai ihmisen arvosta, mikäli ihmisen subjektiivinen identiteetti palautuu pelkästään DNA-ketjuun ja kromosomeihin - lopulta hiukkasiksi ja aaltoliikkeiksi?

Mitä ne kertovat subjektiivisesta identiteetistä? Vastaus: eivät itsessään yhtään mitään. Vain omat kulttuuriset ja kirjalliset tulkintamme, jotka ovat aina pelkkiä myyttejä, fiktioita sekä illuusioita voivat kertoa meille ihmisen tai elämän ainutlaatuisuudesta ja arvosta.

Niiden johtaminen geeneistä on pelkkää oxymoronismia ja taikatemppuilua: kaniineja hatusta! Toisin sanoen kyse on geneettisestä virhepäätelmästä.

(Sijoita jälkimmäisen linkin esimerkin kakkospremissin: epämiellyttävä tilalle miellyttävä/hyvä ja johtopäätöksen: epätosi tilalle tosi, niin esimerkki soveltuu paremmin juuri E. O. Wilson-kritiikkiini, koska Wilson näköjään pitää evoluutiota determinoivia? geenejä positiivisina tai jopa hyvinä! ominaisuuksina.)

Olkaa siis luonnontieteilijät johdonmukaisesti nihilistejä - mikä ei kuitenkaan merkitse että te voisitte - johdonmukaisina pysyäksenne - olla ateisteja.

Agnostismi ja nihilismi ovat ainoita johdonmukaisesti perusteltavissa olevia kantoja näissä asioissa.

Akateemisesta valtataistelusta

Gc sanoi...

"Keskivertoluonnontieteilijällä on yleensä pirun pitkä matka humanismiin..."/RR

Näin teoriassa. Käytännössä taas luonnontieteilijät kyllä ymmärtävät mitä useimmat humanistit tekevät, mutta luonnontieteilijöiden touhut ovat lyhyen matematiikan lukeneille humanisteille täysin käsittämättömiä.

*
Rauno Rasanen sanoi...

Ei ole tarvis ymmärtää yksityiskohtia, kunhan ymmärtää olennaisen, ja se tieto on mahdollista hankkia ilman pitkää matematiikkaakin.
(Kirjoitti lyhyen matikan kiitettävin arvosanoin - kotilaskuja tekemättä - suorittanut!).

Sattuneesta syystä olen suorittanut osan (alun) lukiosta kielilinjalla, osan (lopun) taas pakon sanelemana luonnontieteisiin painottuneessa reaalilukiossa, jolloin jouduin tenttaamaan myös kaikki pakolliset luonnontieteen kurssit alusta lähtien...kiitettävin arvosanoin.
Muttei se minusta luonnontieteilijää tehnyt...

*
Gc sanoi...
Minusta konstruktivismi on vain humanistien tekosyy puolustaa näkemystä, että lopultakin vain filosofeilla on avain todelliseen tietoon, niin kuin oli joskus antiikissa, ja siksi luonnontieteilijöiden pitää olla lopulta radikaalisti väärässä. Kysymys on tässä taistelusta vallasta.

*
RR
Olet oikeassa. Eivät filosofit mitään tiedä. Mutta - he osaavat esittää argumentatiivisesti oikeita kysymyksiä.
Ja sitä taas luonnontieteilijät eivät osaa, koska yrittävät selittää kaikki maailman asiat 'yksiulotteisesti' matematisoimalla/kvantifioimalla kaikki havainnot.

Mutta valtataistelunahan tätä humanismi-luonnontiede-vastakkainasettelua voinee kuitenkin perimmältään pitää.

Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään uusi keksintö; - tsekkaa esim. Thrasymakhoksen ja Kallikleen kommentit Platonilla.

Tosin Platon itse Sokrateen suulla vastusti näiden herrojen relativismia ja vahvemman vallan oikeutusta ihan oivallisesti, mutta kenet se nyt sitten lopulta täysin vakuuttaa.

'Kaiken' taustalla vaikuttavan vallantahdon on viimeksi päivittänyt nietzscheläisistä 'tosikkomaisin' - Michel Foucault - sosiaalisen konstruktivismin ehkä 'pahamaineisin' edustaja.

Muistutan, että Foucault'n käsitys vallasta on strukturalistinen (systeemin sisäinen ominaisuus), kun se taas Hobbesilla kytkeytyy yksilöihin ja heidän psykologiaansa sekä biologiaansa.

Foucault'n mukaan valtaa ei voi omistaa tai luovuttaa pois. Se tulee 'kaikkialta'.
Hobbesilainen käsitys yksilöstä vallan ainoana todellisena 'yksikkönä' on Foucault'lle vain vallan jäävuoren huippu.

'Lady in Black' - Amy Winehouse - makaa tätä menoa ruumisarkussa ennen joulua...

Kuvassa näkyvän Amyn iloinen mutta riutunut ilme ja silmät paljastavat liikaa: too much, too soon, too high - just die!/RR

***
http://www.mollygood.com/celebs/blake-fielder-civil/

Linkkikuvien 'kuolevan joutsenen' pitäisi olla juuri nyt! katkolla eikä dokaamassa heroinistiukkonsa kanssa, mutta kun ei niin ei;...Amy otti hatkat katkaisuklinikalta.

Keikkoja on peruttu - entiset menevät miten sattuu, pää sekoaa ja sisäelimet prakaavat. Tervemenoa siis ruumisarkkuun.

Ei ole mikään ihme, että isänsä sai raivokohtauksen ja on Amyn äidin kanssa (pariskunta erosi jo 1993) toimittamassa tytärtään psykiatriseen pakkohoitoon ja miettimässä lähestymiskiellon hakemista 'nistivävylleen' Blake Fielder-Civilille, joka mitä ilmeisimmin hankkii Amylle heroiinia (hän polttaa sitä kuten marihuanasavukkeita mutta ei piikitä - ei ainakaan omien sanojensa mukaan) ja muita huumeita.

http://www.thehollywoodgossip.com/categories/blake-fielder-civil/

*
Kaikki menee Amy Winehousen kohdalla juuri niinkuin sen pahimmillaan olin ajatellutkin menevän - valitettavasti :(
Toukokuussa solmittu avioliitto jo kertaalleen jätetyn poikaystävän kanssa oli näköjään virhe, koska mies on heroinisti - aivan kuten arvelin.

Ja kun kaksi päihdeongelmaista menee yhteen, on lopputulos aina enemmän kuin osiensa summa. Itsetuhoisuuden (jos tietysti rakastavassa ja 'tolkullisemmassa' suhteessa onnenkin) määrä kasvaa yhdessä moninkertaiseksi - olkoonkin, että alla kerrotussa tapauksessa aviomies toimitti Amyn ensiapuun.
Vaihtoehtona tosin olisi saattanut olla yliannostuksesta aiheutunut kuolema...

Rahaa huumeisiin joka tapauksessa riittää, koska Amyn todella erinomaista Back to Black albumia on nyt myyty maailmanlaajuisesti ainakin 3,5 miljoonaa kappaletta.

*
Olen aikoinaan toiminut hoitajana myös päihdehuollossa noin 7 vuoden ajan, enkä tämän kokemuksen enkä oman - ajoittain 'reippaan' alkoholinkäyttökokemuksenikaan perusteella jaksa enää olla kovin optimistinen Amyn suhteen.

Ainoa akuutti ja tehokas apu Amylle tässä vaiheessa - jota voi käytännössä pitää täydellisenä itsetuhoisuutena ja huumeriippuvuutena - lienee enää pakkohoito, mitä hänen vanhempansakin nyt vakavasti harkitsevat.

Mutta kyseessä on silloinkin lopulta vain väliaikainen - ikäänkuin hätäratkaisu, koska päihteistä vapautuminen vaatii jokaisen päihderiippuvaisen kohdalla aina omassa tahdossa - omassa tunne-elämässä tapahtuvaa muutosta, jonka perusydin piilee siinä, ettei päihteen tuoma hetkellinen huumaus motivoi koko elämää, minkä jälkeen vasta tulee sitten kaikki muu - Amyn kohdalla jopa laulaminen ja musiikki!

Varmaa kuitenkin on, että mitä pitemmän aikaa tätä menoa kestää - eikä tuota aikaa ole paljon: nyt puhutaan enää ehkä kuukausista - sen varmemmaksi käy, että saamme uuden uhrin rock-maailman surtavaksi.

*
Kurt Cobainko (Nirvana) se oli edellinen tämän kuuluisuusluokan stara, joka päätyi pitkälti päihderiippuvuuden takia itsemurhaan 27 vuotiaana vuonna 1994.
Tai onhan noita sekä itsetuhoisia että muiden tappamia rappareita ja hiphoppareita, mutta niitä minä en juurikaan tunne.

27 on 'maaginen' luku näissä asioissa. Tiedän 5 muuta kovan luokan tähteä, jotka ovat kuolleet juuri 27 vuotiaina huumeitten takia, mutta Amy, joka täyttää vasta 24 syyskuussa, ei elä tätä menoa likikään sinne asti.

Brian Jones (Rolling Stones), -69, Alan 'Blind Owl' Wilson (Canned Heat), -70, Jimi Hendrix -70, Janis Joplin, -70, Jim Morrison, (Doors) - 71 - ja Kurt Cobain 1994.
Kaikki siis 27 vuotiaita kuolessaan.

*
Amy - don't leave us. We love you.

########

Amy Winehouse jätti vieroituksen!
16.8.2007

Brittiläinen soulsensaatio Amy Winehouse on lähtenyt vieroitushoidosta. Toissapäivänä apua päihdeongelmiinsa hakenut kultakurkku päätti kuitenkin jo eilen lähteä pois vieroituksesta vanhempiensa vastustuksesta huolimatta.

Upeasta äänestään ja holtittomasta juhlimisestaan kuulu laulaja Amy Winehouse ei viihtynyt pitkään vieroituksessa. Brittiläisen The Sun-lehden saamien tietojen mukaan Winehouse jätti päihdehoitolan eilen ja lensi Lontooseen aivokuvausta varten.

Ongelmainen tähti sai reilu viikko sitten epileptisen kohtauksen otettuaan yliannostuksen huumeita ja alkoholia. Lääkärit selvittävät nyt, kärsiikö Winehouse epilepsiasta.

Useita keikkoja kesän aikana perunut Winehouse ehti selvitellä päätään ammattilaisten valvonnassa vain vajaat kaksi vuorokautta.


Amyn lyhyeksi jäänyt vieroitushoito on suututtanut laulajan perheen.
Laulajan vanhemmat pelkäävät, että Amyn päihdeongelmainen aviomies estää Winehousia pysymästä kaidalla polulla.
Tähden huolestuneet vanhemmat miettivät lähestymiskiellon hakemista vävylleen Blake Fielder-Civilille.

Brittilehden mukaan Mitch ja Janis Winehouse harkitsevat myös tyttärensä passittamista psykiatriseen hoitoon.

The Sun-lehden haastattelemien sisäpiiriläisten mukaan Winehouse oli suunnitellut pysyvänsä vieroituksessa pari viikkoa, mutta hän tuli pian toisiin ajatuksiin. Tähden ystävät pelkäävät, että Winehouse jatkaa juhlimistaan hautaan asti.

Mirror-lehden mukaan Winehouse meni vieroituksesta lähes suoraan juomaan, Lehden toimittajalle lyhyesti puhunut Amy totesi:
- Olen kunnossa, älkää olko huolissanne.

Huoleen silti varmasti aihetta, sillä Winehouselle ei ollut mitään käsitystä, mitä edelliselle viikolle oli tapahtunut. Pari tuntia kotona viihtynyt Amy riensi eilen miehensä kanssa paikalliseen pubiin.

***
Amy Winehouse: Kuolen vuoden sisällä
15.8.2007 14:15

Ongelmainen laulaja Amy Winehouse on kertonut ystävilleen uskovansa, että hän kuolee vuoden sisällä.Winehouse saa parhaillaan hoitoa heroiini- ja kokaiiniriippuvuuteensa Priory-vieroitusklinikalla.

Winehouse vajosi koomaan viime viikolla käytettyään huumeita kolme päivää. Hän sekoitti kokaiinia, heroiinia ja ketamiinia viinaan. Hänet kiidätettiin sairaalaan toipumaan.

- Hän käytti kaikkea, minkä käsiinsä sai. Hän oli valkoinen kuin lakana. En koskaan unohda hänen silmiään: ne olivat kuolleet, ystävä kertoo Daily Sport -lehden mukaan.
- Hän on itsekin vakuuttunut, että tähän aikaan ensi vuonna hän on jo kuollut.

Huumeongelman lisäksi Amy kärsii myös anoreksiasta.

- Hän ei ymmärrä, kuinka vaarallista alkoholi hänelle on. Hän juo hirveitä määriä viinaa. Pahana päivänä hän voi nauttia pullon vodkaa yhdellä istumalla.

Amyn ongelmat ovat vaikuttaneet myös laulajan töihin. Hän on joutunut perumaan useita esiintymisiä, muun muassa kaksi keikkaa Rolling Stones -bändin kanssa.

***
Winehouse myönsi heroiiniongelman ja meni vieroitukseen
14.8.2007 19:53, päivitetty 14.08. 19:57

Laulaja Amy Winehouse on viimein myöntänyt heroiini- ja kokaiiniongelmansa. Hän on kirjautunut yhdysvaltalaiselle vieroitusklinikalle yhdessä aviomiehensä Blake Fielder-Civilin kanssa.

Amy joutui viime viikolla sairaalaan juhlittuaan hillittömästi kolme vuorokautta. Hän oli käyttänyt heroiinia, ekstaasia, kokaiinia, ketamiinia sekä alkoholia.

- Hän ymmärsi lopulta, että alkoholi ja huumeet aiheuttavat valtavasti ongelmia kaikille, lähde kertoi Mirror-lehdessä.

Vain pari päivää sairaalasta pääsyn jälkeen Amyn paras ystävä Juliette Ashby näki, kuinka laulaja poltti jälleen heroiinia hotellissaan.

Amyn isä Mitch sai raivokohtauksen kuullessaan tyttärensä jatkuvasta huumeidenkäytöstä. Lopulta isä sai tyttärensä hakeutumaan hoitoon.

- Amy ymmärsi tarvitsevansa hoitoa vasta nähdessään, kuinka hänen perheensä kärsi, ystävä kertoi.
- Hän myönsi, että hänellä ja Blakella on huumeongelma ja lupasi hakeutua klinikalle.Amy on kuitenkin kiistänyt koskaan piikittäneensä heroiinia suoneen.


- Mutta nyt he molemmat ymmärtävät, että elleivät he hae apua, he kuolevat nuorena.

***
Amy Winehouse: Olen heroiiniriippuvainen
15.8.2007 16:33

Amy Winehouse on tunnustanut anopilleen olevansa riippuvainen heroiinista.

Amy Winehouse kertoi anopilleen totuuden huumeiden käytöstä.
Asiasta kertoo metro.co.uk -sivusto. Laulajattaren anoppi on paljastanut, että hänen miniänsä on tunnustanut olevansa huumeriippuvainen.

Winehouse tapasi miehensä Blake Fielder-Civilin kanssa Blaken vanhemmat hienossa maalaishotellissa, jossa he keskustelivat parin ongelmista.
Winehousen on kerrottu tunnustaneen anopilleen kahden kesken, että he eivät Blaken kanssa pysty elämään ilman huumeita.

***

Amy Winehouse kertoo yliannostuksestaan
12.8.2007 16:01

Huumeiden yliannostuksen takia viime viikolla sairaalaan joutunut Amy Winehouse kertoo News of the World -lehdelle koettelemuksestaan:

-Se oli hullua, yksi elämäni pelottavimmista hetkistä. En osaa kuvailla, mitä tapahtui. En oikein edes tunne itseäni.

Koomaan vaipunut Winehouse kiidätettiin sairaalaan kolmen päivän huume- ja alkoholijuhlien jälkeen.

- En edes muista, miltä näytin. En tunnistanut itseäni. Olin kauhusta kankeana ja täysin kontrolloimaton.

Amy kertoi yliannostuksen säikäyttäneen hänet.

- Olin ihan sekaisin. Tiedän, että asioiden täytyy muuttua. Minun täytyy saada itseni kuntoon.

Amyn hengen pelasti aviomies, joka kiidätti hänet sairaalaan. Winehouse kertoi lehdelle kuitenkin palaavansa töihin jo maanantaina.

- Minun on pakko. Voin jo ihan hyvin, ongelmainen laulaja vakuutteli.

***

Amy Winehouse pelkää itsemurhaa
11.8.2007 18:50

Laulaja Amy Winehouse on itsemurhan partaalla, mutta hän ei silti suostu menemään hoitoon, Sun-lehti kertoo.

Lehden mukaan Winehouse on koukussa poltettavaan heroiiniin, ja laulaja sai huumeesta myös yliannostuksen.

Amy joutui sairaalaan tällä viikolla huumeiden ja alkoholin yliannostuksen takia. Tällä hetkellä hän on hotellissa.

Laulaja on lehden mukaan hyvin sairas, hän oksentelee jatkuvasti eikä pysty syömään. Hänen luonaan käy lääkäreitä ja psykiatri.

Nuori laulaja on kertonut äidilleen pelkäävänsä tekevänsä itsemurhan.- Amy on kertonut äidilleen miettivänsä usein itsemurhaa. Hän tietää kuolevansa nuorena, ystävä kertoi Sun-lehdelle.

*

Amy Winehousen esiintymiskunnosta lyötiin vetoa, miten kävi?

Amy Winehouse on tullut tutuksi peruutettuaan keikkojaan viime hetkessä heppoisin syin. Tämä koettiin Suomessa Provinssirockissa, mutta sama on toistunut Hollannissa, Irlannissa, Skotlannissa ja Englannissa.

William Hill -vedonlyöntitoimisto otti kohteekseen Winehousen esiintymisen Eden Sessions -tapahtumassa Cornwallissa eilisiltana.

Todennäköisyydeksi esiintymisen suhteen oli arvioitu 50 / 50. Lieneekö Winehouse sisuuntunut vedonlyöntikohteeksi joutumisestaan, mutta tähti hoiti tällä kertaa keikan moitteetta.

*

Amy Winehouse sekoili myös Cornwallissa

Eilen uutisoimme, että Amy Winehousen esiintymiskunnosta lyötiin vetoa Cornwallin-keikan osalta. Samassa mainitsimme, että Winehouse oli hoitanut keikan moitteettomasti. Moitteettomus koski tällä kertaa kuitenkin vain paikalle saapumista, kun lukee The Sun -lehden reportaasia keikasta. Winehouse poistui lavalta jo kahden biisin jälkeen.

Laulaja palasi takaisin, mutta loput biisit olivat täydellistä sekoilua. Winehouse läpsäisi itseään kasvoihin, löi mikrofonia päähänsä toistuvasti, unohti biisiensä sanoituksia ja sotki mukaan kirosanoja.

Kaiken huipennukseksi Winehousi sylki kohti yleisöä ja poistui lavalta kesken viimeisen kappaleen.

The Sun -lehden haastattelema (ex-)fani tiivistää keikkamuiston näin: "Maksoimme kalliisti keikasta, koska olin suuri fani, mutta en ole enää."

***

http://viihde.mtv3.fi/uutiset/musiikki.shtml/552527?winehouse_amy

http://www.iltalehti.fi/viihde/200708156467257_vi.shtml

http://www.findance.com/uutiset.php?id=1758

http://www.findance.com/uutiset.php?id=1751&comments=visible

Liian hyvä rock-bändiksi - Blood, Sweat & Tears

Nämä eivät ole alkuperäisen Blood, Sweat & Tearsin esityksiä vaan jostain 1990-luvun alkupuolelta.
Bändin kuuluisuuden 'tavaramerkki' David Clayton-Thomas joka tapauksessa laulaa - ja edelleen erinomaisesti. Hän on laulajana eräs proge-jazz-rockin suurimmista.
*
SPINNING WHEEL
04:14

You've Made Me So Very Happy
03:52

God Bless the Child
09:00

Hi-De-Ho / And When I Die
10:22
*
Live 1970 Japan And When I Die
06:49
Tässä erittäin hyvä live-esitys kappaleesta And when I die Japanin kiertueelta 1970.
(Miksi muuten japanilaiset ovat niin hillitöntä rock-kansaa ainakin läntisten tähtien suhteen? Monet bändit ovat tehneet parhaimmat live-taltiointinsa Japanissa...)

62 vuotta (J. Fogerty) vaan ei suotta...

June 23 - Glastonbury, England.
*
Up around the bend.
Time: 02:44
*
Who'll Stop The Rain
Time: 02:37

Who'll Stop The Rain Lyrics:

Long as I remember the rain been comin down.
Clouds of mystry pourin confusion on the ground.
Good men through the ages, tryin to find the sun;
And I wonder, still I wonder, wholl stop the rain.

I went down virginia, seekin shelter from the storm.
Caught up in the fable, I watched the tower grow.
Five year plans and new deals, wrapped in golden chains.
And I wonder, still I wonder wholl stop the rain.

Heard the singers playin, how we cheered for more.
The crowd had rushed together, tryin to keep warm.
Still the rain kept pourin, fallin on my ears.
And I wonder, still I wonder wholl stop the rain
*
Bad Moon Rising
Time: 02:20
*
Rockin' All Over The World
Time: 02:49

Rockin' All Over The World - 2 Cam Mix
Time: 03:04

Vastauskommentteja

Katso edellisen päreeni kommenttiosasto.
*
PJ

Kyse on siis muutoksen ja samuuden ykseydestä. Miten se voi olla mahdollista?
Miten minä voisin olla edelleen sama minä 54 vuotiaana kuin 10 vuotiaana?

Ja silti jopa omasta mielestäni - ainakin muistikuvissani - olen.

Muistan itseni mummolassa - Päijänteen rannalla - hyvin selvästi, ja tiedän - siis todella tiedän (näin sanoo ymmärrykseni - mitä se lieneekin), että minä olen tuo kymmenvuotias poika - edelleen, 44 vuotta myöhemmin (vaikka monet ovatkin täysin eri mieltä - joskus jopa minä itse!).

Tämä esimerkki vihjaa Augustinuksen Tunnustuksiin kuten varmasti huomasit.

*
Timo, Ripsa et al.

Miettikääs hetkeksi Kretschmerin persoonallisuutypologioita, jotka juontuvat 1800-luvun lopulta ja joita on pidetty jo pitkään (tieteen näkökulmasta aivan oikeutetusti) huuhaana.

Dostojevskin ja Nietzschen aikana ne olivat kuitenkin muodissa - eli tieteen viimeisin sana.

Entä jos meidän pitäisi analysoida/arvioida fiktiivisten teosten roolihahmoja näiden jo 'ohitettujen' psykologisten oletusten pohjalta, niin pitäisimmekö ko. hahmoja realistisina vai vähintäinkin omituisina?

Meillehän ei enää (ainakaan arkisesti ajatellen) edes ole olemassa 'luonteita' tai tyyppejä. On vain tietyn temperamentin omaavia (usein keinotekoisia) rooleja.

Mutta kuten parhaimmassa fiktiivisessä/dramaattisessa kirjallisuudessa - roolihahmot eivät alistu mihinkään psykologiaan (ajatelkaa vaikka Hamletia), sillä ne eivät pelkästään jäljittele elämää vaan - epätoivoisesti tai nauraen - yrittävät olla itse elämä!

'Psykologinen' on siis - näin ajattelen - melko löyhä ja jopa turha viitekehys parhaimmalle fiktiolle.

Ei kuitenkaan siinä merkityksessä kuin nykytiede meille psykologian esittelee vaan itse tieteen paradoksaalisesta määritelmästä ja luonteesta johtuen.

Tieteen pitäisi olla totta (pysyvää) - ja silti se muuttuu jatkuvasti...

Mutta Dostojevski ja Shakespeare eivät muutu, vaikka keksittäisiin miten hieno fysikaalinen teoria.

Kvantit ja kvarkit eivät selitä mitään ihmisluonnosta.

Kieltämättä tämä on jollain tapaa myös traagista, vaikka sen voivat tajuta ehkä vain Einsteinin kaltaiset nerot.

Keskivertoluonnontieteilijällä on yleensä pirun pitkä matka humanismiin...

Toki puolestaan suuri osa humanisteista ajattelee usein, että heidän dramaattinen ihmiskeskeisyytensä on jotain täysin - siis täysin - autonomista ja riippumatonta luonnon 'voimista'.

Näin onkin mutta vain sillä ehdolla, että humanisti katselee suoraan 'silmiin' biofysikaalisen maailman määrällista kaikkeutta ja sisällöllistä tyhjyyttä, jonka ainoa 'Luoja' (merkityksessä esse est percipi) hän itse on - ellei häntä itseään(kin) sitten jo alunperin ole luotu....

Tulkoon kakku! Ja kakku tuli....

Kommentteja edellisen päreeni kommentteihin.
*
A-K.H sanoi...
Olemisesta ei seuraa pitäminen.

Rauno Rasanen sanoi...
Mutta tahtomisesta seuraa...
*
Sipura sanoi...
'Onko MrKATin kommentissa kyse palautettavissa olevasta kausaalisuudesta? Vai siitä että jauhot ja munat ovat kakun perusta?'

RR

Eli 1) reduktionistinen vai 2) emergentti kausaliteettimalli?

Itse valitsen jälkimmäisen ja vastustan ensimmäistä, sikäli kuin arvoista on kysymys.

Paistettu kakku ei palaudu enää kemiallisesti niihin osiinsa, joista se on valmistettu.

Kari Enqvist tosin on eri mieltä ja todistaa minulle kvanttiteoreettisesti, että paistamaton ja paistettu kakku koostuvat molemmat edelleen samoista! hiukkasista ja aaltoliikkeistä.
(Kiitos Kari - but you have lost the point!)

Oleellista on, että kakun leipoo ihminen - ei sukkulamato, sammakko tai simpanssi.

Ihmisellä(kin) on nälkä mutta se keksi tehdä jauhoista, munista ja vedestä nostattamalla ja etenkin paistamalla erilaisia tuotteita.
Se tahtoi niin. Siksi se myös keksi - ainakin melkein siksi...;)

Keksiminen ei seuraa suoraan halusta: se on ensijaisesti tahdon asia - toissijaisesti järjen.
Tahto ei palaudu enää välittömästi haluun, eikä se myöskään tottele pelkkää järkeä.
Mutta toki terävä järki helpottaa tahdon asiaa.

Eräitä näistä - etenkin tahdon vaikuttamista 'tuotteista' voisi nimittää 'arvo-kakuiksi'. Ne on maustettu uskolla, järjellä ja pyhällä.

*
PS. Kaikki arvokakut eivät välttämättä maistu hyviltä..;) Miksi? Se on jo toinen juttu...

Tahto, (itse-)reflektio ja arvot

Kommentti "Tuntematon Ihmisluonto puhuu"-päreessäni esitettyyn kommenttiin.

*
MrKAT sanoi...

RR: "Tiede on osa ihmisen kulttuuria mutta ei mikään arvojen perusta."

Viärin men.

Biologinen luonnontiede on suuresti arvostamiesi "ekologisten arvojen" perusta ja alkujuuri. Ilman sitä ei olisi ekologian tietoisuutta eikä edes termejä, eikä niinollen edes "alkupistettä"... Vain pelkkää ensi talvella hyödynnettävää hylkeennahkarasvasaapasta..
(Based on Niiniluoto.;)

RR

Älä mystifioi luonnontiedettä! Älä sijoita siihen ominaisuuksia, joita siinä ei ole!

Sinä olet nimittäin nyt se, joka projisoi omia antropomorfismejaan luonnontieteeseen.

Kyseessä on yksinkertainen ja alkeellinen virhepäätelmä, mutta ilmeisesti juuri tämän takia niin perin sitkeä.

Arvot eivät seuraa kausaalisesti mistään tieteestä, eivät luonnontieteestä eivätkä uskontotieteestä - eivät edes 'tieteellisestä' teologiasta tai 'tieteellisestä' filosofiasta.

Arvot ovat eräänlaisia yksilöllisen ja/tai yhteisöllisen tahdon ilmauksia, joissa kiteytyy tietty eetos, joka saa ihmiset valtaansa, mutta tämä tahto ei ole enää palautettavissa biofysikaaliseen todellisuuteen, vaikka se toimiikin tietämisen tahdon ja 'arvotahdon' ei-intentionaalisena ja ei-reflektoivana perustana.

Arvot ovat eräänlaista tahdon pyrkimystä transsendoida äärellinen eli tehdä moraalista universaalia, mitä ei pidä sekoittaa fysikalistisesti esim. avaruuden laajenemiseen tai biologisesti 'itsekkään' geenin meissä aiheuttamaan seksuaaliseen tarpeeseen kopioitua ad inf.
(Tosin jälkimmäistä kutsutaan myös rakkaudeksi kuten Mika Sipurakin joutunee myöntämään..;)

Näissä kahdessa (arvot/itsereflektiivinen tahto sekä 'Luonto') on kyse kategorisesti erilaisista ontologisen (olemisen) tason todellisuuksista.

Voit toki sanoa, että myös minä sorrun näin sanoessani antropomorfismeihin, mutta jos näin on, teen sen täysin tietoisesti, sotkematta tiedettä asiaan ja olettamatta tieteelle sellaista kausaalis-determinististä 'valtaa', jota sillä ei ole muuten kuin ihmisen tiedostamattomissa projektioissa.

Tieteellä on oma tärkeä roolinsa, moraalilla/arvoilla omansa, eikä näitä kahta pidä sekoittaa väkisin.

Mutta huom! Tämä kanta ei kuitenkaan välttämättä implikoi kartesiolaista dualismia vaan spinozalaisen parallelismin, jossa mentaalinen ja fysikaalinen ovat saman asian (yhden Substanssin, joka on Jumala eli Luonto) eri puolia, mutta jotka eivät välttämättä enää koskaan ole yhtä samassa mielessä kuin ne ovat yhtä vielä eläimissä ja ylipäätään orgaanisessa luonnossa.
(Tässä tosin eroan jyrkästi Spinozan panpsykismistä/panteismista - sekä determinismistä!).

Vaikka siis perusta on sama - yksi Substanssi - niin Substanssin attribuutit: mentaalinen ja fyysinen eivät kohtaa toisiaan kuin analogisesti. Mitään suoraa tai selkeää kausaliteettia fysikaalisesta mentaalisen ei voida osoittaa itsereflektiivisissä arvokysymyksissä: vain - sanottakoon se vielä kerran - analogioita.

Mutta analogiathan ovat vähän samaa kuin fiktiot: 'kirjallisuutta' - ei tiedettä.

Spinozalaisittain saattaisin kutsua analogioita kerettiläisesti eräänlaisiksi 'moodeiksi' - Jumalan ajattelun 'ilmauksiksi' ihmisessä - tosin siten, että ihmiselle on suotu suhteellinen vapaus ajattelun suhteen.
Kuten sanottu en siis purematta niele Spinozan determinismiäkään...

(Ne jotka johtavat arvot jopa kvarkeista saakka eivät ole muuta kuin höyrähtäneitä New Age-vouhakkeita!)

*
Niiniluoto on viittä vaille skientisti, sillä truthlikeness-teoria on 'totuuden lähestymisessään' (mutta vain lähestymisessään ?!) loogisesti ristiriitainen (mistä Niiniluoto voi tietää lähestyvänsä juuri Totuutta - ja ettei hän sitä kuitenkaan koskaan saavuta - voi Pyhä Mooses mitä päättelyä!) ja metafyysinen (käsiterealismi) teoria.

Kyseessä on siis eräänlainen uskonnollisen tieteen/filosofian muoto.

Hallusinaatioita vai kangastuksia?

'Psykopatologiani' pahenee tässä kuumuudessa. En osaa erottaa enää hallusinaatiota kangastuksesta. Mutta melko miellyttäviä ilmiöitä nämä toistaiseksi ovat.
(Hmm...kukahan noista oli Kafkaesque..?)
*
Women In Film
Time: 02:28
(Aika uskomatonta. Tässä videossa on ollut lähes 100000! kävijää viimeksi kuluneen vuorokauden aikana...)

"Beautiful! Hmm, what is the song?" "It's the prelude to the first Bach cello suite. Sounds like the Yo Yo Ma recording. But maybe not."
(Kuunnelkaapa siis tuota musiikkia kuvien taustalla. Vetää vertoja kasvoille!)
*
Nimet ovat ymmärtääkseni ja nähdäkseni siinä järjestyksessä kuin kasvot ilmestyvät.

Mary Pickford, Lillian Gish, Gloria Swanson, Marlene Dietrich, Norma Shearer, Ruth Chatterton, Jean Harlow, Katharine Hepburn, Carole Lombard, Bette Davis, Greta Garbo, Barbara Stanwyck, Vivien Leigh, Greer Garson, Hedy Lamarr, Rita Hayworth, Gene Tierney, Olivia de Havilland, Ingrid Bergman, Joan Crawford, Ginger Rogers, Loretta Young, Deborah Kerr, Judy Garland, Anne Baxter, Lauren Bacall, Susan Hayward, Ava Gardner, Marilyn Monroe, Grace Kelly, Lana Turner, Elizabeth Taylor, Kim Novak, Audrey Hepburn, Dorothy Dandridge, Shirley MacLaine, Natalie Wood, Rita Moreno, Janet Leigh, Brigitte Bardot, Sophia Loren, Ann Margret, Julie Andrews, Raquel Welch, Tuesday Weld, Jane Fonda, Julie Christie, Faye Dunaway, Catherine Deneuve, Jacqueline Bisset, Candice Bergen, Isabella Rossellini, Diane Keaton, Goldie Hawn, Meryl Streep, Susan Sarandon, Jessica Lange, Michelle Pfeiffer, Sigourney Weaver, Kathleen Turner, Holly Hunter, Jodie Foster, Angela Bassett, Demi Moore, Sharon Stone, Meg Ryan, Julia Roberts, Salma Hayek, Sandra Bullock, Julianne Moore, Diane Lane, Nicole Kidman, Catherine Zeta-Jones, Angelina Jolie, Charlize Theron, Reese Witherspoon, Halle Berry.
*
Kommentaattorin mielipide

'I'm utterly impressed and moved, this was sooooo beautifully constructed and the music added so much to the apparent visual beauty of the faces. For some reason Bardot's image stood out the most for me.
If I were to redo this I would add the following faces: LOUISE BROOKS, CLARA BOW, GINGER ROGERS, MONICA VITTI, SIGORNEY WEAVER, JULIETTE BINOCHE, GONG LI and you can't do a women in film without JEANNE MOREAU, many legendary directors hail her as the greatest actress ever!'

Turkki Juuroupan Junioniin ja sassiin!

Turkin kieli tutuksi
Time: 01:46
(Coman Olli Rehn. These guys are all ready for it!)

(14.8 - Tämä sketsi kuuluu parhaimpien suomalaisten huumoripläjäysten top teniin! KHHRRRZZAHNNKRRHZA!!)

Turpa kii tai se märkenee

Yläastelaisten omaehtoinen kurikoulu - Kantri-Jyri 'kastaa'...
Time: 01:34
(Calutuxen idea toimii: yläastelaiset panivat pystyyn (?) omaehtoisen käytöskampanjan.)

Aamust...is

Armeijassa
Time: 02:14
(Löydä nyt aamufantti)

Kupeesi herkeät ja pingoittuneet, lämpimät lihakset jne.

20 vuotta sitten
*
Olen todella kateellinen PPPPPeteliukselle. Vaikka AAAkallialakin on aika kova juttu!

Absurd - so good, vaikkei tämä mikään sekojuttu ole - ei ei...mutta missä Johannes on? J: Täälhä mie konttaan. Kyllikki: Et kai sie polo o menny juomaan viinaa. J: En o, vaikka enhän mie ees tiiä miltä se maistuu, kun en o koskaan maistant.
K: Jessus - tämmosen peritolvanan kanssa ko miun, joka olen sentään TV-suosikki - pitäis elää..

*
(Loppu on härski juttu, mutten kerro sitä, koska julkkikset haastavat minut oikeuteen.)

Poikki.
*
Tommy Tabermann poliisilaitoksella
Time: 03:02

Pakattua energiaa...

Ja sitten boogieta.

Canned Heat -yhtyeen kantava voima, erittäin persoonallisen äänen omannut ja jopa Johnnie Lee Hookeria hämmästyttänyt ja hooker-kitaroinnin hallinnut Alan "Blind Owl" Wilson on näissä valikoiduissa pätkissä pääosassa - ei niinkään karhumainen Bob 'The Bear' Hite, joka soittaa huuliharppua ja laulaa.

On the double album Hooker 'N' Heat (1970), John Lee Hooker is heard wondering how Wilson is capable of following Hooker's guitar playing so well. Hooker was known to be a difficult performer to accompany, partly because of his disregard of song form. Yet Wilson seemed to have no trouble at all following him on this album. Hooker concludes that "you [Wilson] musta been listenin' to my records all your life".

*
Toki lihavan ja karhumaisen Hiten sekä 'kainon' Wilsonin esiintyminen samassa bändissä herätti yleisön mielenkiintoa, mutta Wilsonin itsemurhan (?) jälkeen (1970) Canned Heat - vaikka saikin edelleen kulttikiinnostusta - ei koskaan enää palannut listoille.

*
Kiinnittäkää huomionne Wilsonin äärimmäisen yksinkertaisen riffin tajuun. Se vaikuttaa lapselliselta, mutta se toimii kuin - sanonko ma!

***
Let's Work Together-Canned Heat
Time: 03:16
(Wilson soittaa slidea kuin 'kiltti demoni'.)

Canned Heat - On the Road Again
Time: 03:02
(Kuunnelkaa tuota ääntä ja ihmetelkää hillitöntä groovia!)

Canned Heat - Little Red Rooster (Live at Woodstock 1969)
Canned Heat performing Little Red Rooster at Woodstock. Fades out when the solo starts.
Time: 04:14
(Valitettavasti - kuten uploadaajakin kertoo...mutta kyllä tästä saa silti erittäin hyvän 'tatsin' bändiin.)

Canned Heat - Human Condition, live at Kralingen 1970
Most probably the last filmed footage of the great Alan Wilson; 28 june 1970, he's singing his composition "Human Condition", written about his experience with the psychiatrist after his second suicide attempt. Two months later he was dead. RIP, Blind Owl.
P.S. check out the 'sharing stuff' bit at the end, heh...
(jointti kiertää jees...)

Tuntematon Ihmisluonto puhuu

Kirjoitettu kommentiksi Sipuran ja Kafkaesquen kommentteihin päreessäni "Rakkaus raatelee(?)".
(Lisäyksiä ja tarkennuksia on tehty ja tehdään - klo:18:25)
*
Sipura sanoi...
RR: "Onko minusta tulossa kaikkein höyrähtäneimmän luokan idealisti, joka haluaa kieltää ihmisluonnon realiteetit?"

Pääsit vihdoin ihmisluonnon äärelle. Kyllä se sieltä tulee kun vähän potkii.

*
RR

Mitään ihmisluontoa ei ole olemassakaan, ja vaikka olisi, niin me emme siitä mitään tietäisi.

*
On vain informaatiota, fragmentteja sekä induktiivisia yleistyksiä=todennäköisyyksiä, mutta tämä ei ole tietoa.
Tieto on aina enemmän tai vähemmän konstruoitua - se ei seuraa kausaalisesti kaavalla: kontrolloitu eli samalla jo manipuloitu (sic) havainto + selitys = tieto. Havainnot ovat aina teoriapitoisia.

Lisäys

Havainnon ja teorian välillä on kategorinen katkos, mutta paradoksaalisesti me ymmärrämme tuon katkoksen vasta sitten, kun meillä on käytössämme havaintoa kuvaava - siis havainnon ja ajattelun yhdistävä käsite.
Havainto on toki olemassa ilman sitä ilmaisevaa käsitettä, mutta silloin sen olemassaolo on vailla merkitystä!

Kuten tiedetään kyseessä on kantilainen perusoletus, joka ei tietenkään tarkoita, että havaintoa ilmaisevan käsitteen/merkin ja havaitun välinen suhde olisi mitään muuta kuin arbitraarinen - sattumanvarainen.
(Muista Ferdinand Saussuren lingvistiset periaatteet).

Merkitys ei tietenkään ole irrallaan siitä käytännöstä, 'jota se noudattaa'. Nyt on kuitenkin muistutettava, että käytäntö myöhemmän wittgensteinin mukaan säännön seuraamisena ei ole sama asia kuin esim. Wienin piirin 'tieteellisten filosofien' ja Tractatuksen (nuoren Wittgensteinin) ajatus siitä, että käsitteen merkitys on yhtä kuin sen looginen verifikaatioprosessi.

Merkityksestä tuli W:n kielipeliteorian myötä 'myrkkyä' sekä osittain kantilaisille että etenkin naturalisteille. Mutta Wittgenstein on oikeammassa kuin naturalistit ja kantilaiset...

Merkitykset ovat kehittyviä, historiallisia ja relatiivisia, eikä niitä voi kiinnittää mihinkään metafyysiseen tai naturalistiseen viitekehykseen lopullisesti.

Kiintoisaa on tietenkin pohtia, mitä merkitys itsessään voi merkitä - niin naturalistille kuin transsendentaalifilosofian (Kantin) perilliselle. On selvää, että ei ainakaan ihan samoja asioita.

(Toivon, että kommentoit tätä lihavoitua tekstiä Mika Sipura.)

*
Edellisestä seuraa myös, että kun itse käytän käsitettä ihmisluonto ikäänkuin objektiivisessa mielessä, käytän sitä aina väärin!
Ei voi mitään (Kts PS.)

Kyse ei ole edes tiedollisen kompetenssin vähyydestä tai tyhmyydestämme kuten Feynman sanoisi (asia jota Kemppinen näyttää säännöllisin väliajoin hehkuttavan) vaan siitä, että me olemme itse kielen kautta luoneet tämän ihmisen maailman, ihmisen todellisuuden ja ihmisluonnon sen mukana.

Sanalla sanoen: me olemme valehdelleet helvetin hyvin, koska jotkut valheistamme toimivat mainiosti tässä maailmassa.

(On aivan sama valitseeko totuuden tai valheen maailmassa, josta puuttuu tiedollinen perusta - Jumala, Metafysiikka tai Intuitio - pääasia että valinta toimii käytännössä.
Epätoden ja toden kanssa sillä ei kuitenkaan in the long run ole välttämättä tekemistä.

Se, minkä nyt koemme hyödylliseksi (hyödyllinen selitys on tiedemiehen 'tosi'), saattaa 100 vuoden päästä osoittautua ekologisesti - siis olemassaolomme kannalta - vääräksi valinnaksi.

Naturalistinen pragmatismi yrittää vakavissaan edustaa tätä filosofista kantaa - ikäänkuin kukaan voisi pitää sitä enää muuna kuin luonnontieteen ja taloustieteen melko tarpeettomana 'apulaisena'.
Tiede itse on muuttunut omaksi filosofiakseen.

*
Perimmältään ihminen jotain 'liikaa' - kuin syöpä, joka tuhoaa kaiken minne se meneekin.
Ja jos sitä minulta kysytään niin tässä on ihan tarpeeksi vastausta siihen, mikä on ihmisluonto.

Me olemme kaikki itsekkään geenimme vietävinä, koemme varsin aidon tuntuista onnea 'kopioitumisesta' eli lapsistamme, mutta kaikki tämä on varsin vähäistä mielihyvää verrattuna siihen mielipahaan - tuhoon, jonka olemme saaneet aikaan tässä teknologian 'kivettämässä' maailmassa, puhumattakaan siitä, että vielä joskus tulee hetki, jolloin tämä pieni planeetta tuhoutuu lopullisesti.

Sitä ennen me olemme kuitenkin kuolleet sukupuuttoon oman toimintamme seurauksena.

Ihmisluonto on nerokas ja paha, sillä vaikka miten haluaisimme korottaa itsemme ihmisluonnon ja Luonnon puolustajiksi ja tuntijoiksi, samalla korotamme itsemme myös Luonnon yläpuolelle, - ja se on pahinta laatua oleva hybris.

Anaksagoraan a-peiron (ei- rajaa) eli 'rajaton' ei ole rajattavissa, ja rajauksesta seuraa kosto.

Lopulta Luonto siis ikäänkuin 'kostaa' meidän nerokkaan mutta yksipuolisen toimintamme (todellisuuden rajaamisen) muuttamalla elinolosuhteemme mahdottomiksi.

*
Tähän dilemmaan en näe ratkaisua. Monet, naturalistiset tiedemiehet kyllä näkevät, mutta he ovat usein kuin pikku lapsia tutkimuksineen, tuloksineen, ennusteineen, toiveineen ja uskomuksineen.

Katselin Prima-sarjan Aika-dokumentin ensimmäistä osaa, jossa pohdittiin viimein, josko ihmisen ikää voisi pidentää ties miten paljon.
Sitten tehtiin 'mielipidetutkimusta' ja kyseltiin, miten pitkään ihmiset haluaisivat elää esim. yli 80 ikävuoden - jos haluaisivat.
Vastaajien joukossa oli myös monia ohjelmassa esiintyneitä tutkijoita.

Viimein tuo japanilaissyntyinen sympaattiselta vaikuttanut tiedemies vastasi itse kysymykseen haluaisiko hän elää vaikka 200 vuotiaaksi, ja vastaus oli naivin ykskantaan: miksi en haluaisi?

Jos nyt katsojat luulevat, että myös tuo kommentti perustui tieteelliseen asenteeseen, niin sotku on valmis.

*
Tieteellä ja tieteenteolla on tietyt ehtonsa, joista luopuminen johtaa joko skientismiin, joka on uskonto tai sellaisen auktoriteetin ottoon, joka ei tieteelle kuulu (esim. Richard Dawkinsin alkeellinen ateismivouhotus).

Halullamme elää ikuisesti - toive joka sisältää biologisen jatkuvuuden ja itsesäilytyksen tarpeen ohella erittäin vahvan moraalisen ja ehkä metafyysisen/uskonnollisen asenteen - on tekemistä tieteen kanssa vain siinä mielessä, että tiede voi mahdollistaa meille yhä pitemmän eliniän.
Tiede on siis väline, jolla biologista ja psykologista olemassaoloamme pyritään parantamaan.

Mutta tuo tarve itsessään ei ole naturalisoitavissa täydellisesti, koska se artikuloituu kielellisesti ja kulttuurisesti niin monin tavoin, että sen 100%n redusointi joihinkin biologisiin lainalaisuuksiin sekoittaa pahan kerran toisiinsa muuttuvat kielelliskulttuuriset ja pysyvät naturalistiset syy-seuraussuhteet.

Toki luonnontieteet yrittävät selvittää juuri sitä, mitkä ovat näitä alkuperäisiä ja pysyviä (sikäli kuin ihmisluonto on jotain pysyvää) biofysikaalisia syy-seurauksia ja lainalaisuuksia, mitkä taas kulttuurin mukanaan tuomia - muutoksen tilassa olevia säännönmukaisuuksia, mutta toistan yhä vielä, että (myös) tiede - olkoonkin että perustuu kokeelliseen havainnointiin ja tutkimukseen - tekee tuon erottelun kulttuurista ja tietystä kontekstista - ei jostain ihmeen objektiivis- jumalallisesta Arkhimedeen pisteestä käsin.

Tiede on osa ihmisen kulttuuria mutta ei mikään arvojen perusta: - se on väline hyötyyn ja mielihyvään, ei itse hyödyn ja mielihyvän legitimoija - valtuuttaja.

*
Toisin sanoin.

Ikuisen elämän tarve on pyrkimys, joka punnitaan vain yksilöllisesti, vaikka suurin osa ihmisistä tietysti haluaisi elää niin pitkään kuin mahdollista, jos pysyisi terveenä.

Mutta minun pointtini on tässä jälleen se, että kun tuollaiset auktoroidut luonnontieteilijät pannaan tekemään tiedeohjelmaa, niin pitäisi samalla tehdä erittäin selväksi, missä kohtaa mennään mielipiteen ja spekuloinnin puolelle.

Nyt katsojalle saattoi jäädä vaikutelma, että ohjelmaa juontavan tiedemiehen myöntävä vastaus perustui tieteseen!

Tällä tavoin naturalistinen asenne hivuttautuu 'väärän' auktoritetin voimalla moraalikysymysten ratkaisijan rooliin - rooliin, mihin se ei tieteen periaatteiden mukaan kuulu eikä voi kuulua.

Tiede - etenkään luonnontiede (korostan tätä luonnontieteen suuren 'voittokulun' takia) - ei voi määritellä tai auktoroida moraalilakeja tai arvoja - ne ovat aina politiikan, yhteisön, kulttuurin ja/tai yksittäisen ihmismielen tuotteita, ja jos joku vetoaa luonnontieteeseen sosiaalidarwinismin tai rousseaulaisen 'luontomystiikan' puolesta, hän ei puhu nimenomaan objektiivisena tiedemiehenä, jolle havainnot ovat ikäänkuin valmiita ja välittömästi annettuja (koejärjestely/tutkimusdesign on aina keinotekoinen konstruktio) vaan tietyn kulttuurisen kontekstin ja ihmismielen/ihmiskielen edustajana.

*
Epäasiallinen lopetus.

Kirjoitin varsin schopenhauerilaisessa hengessä. Näin on ihmisvihaajan hyvä aloittaa aamunsa. Vihaamalla oikein saatanallisesti kaikkea.

Nietzsche - tuo terävistä itsensä tuntijoista teräväpäisin (eikä kuitenkaan välttämättä aina rehellisin!) kirjoitti mainiosti, että Schopenhauer ei olisi voinut edes elää ilman naisia ja Hegeliä, joita hän niin kovin rakasti vihata.
Kas tässä se on paljastettu - minunkin 'ihmisluontoni'. Minäkin rakastan 'vihata' joitain asioita. Se virkistää...

*
Loppuun 'kevennys'. Ainoa mitä voimme tehdä enää on joko rukoilla tai kuten Heidegger kirjoitti - laulaa.
'Sua kohti Herrani..!' Titanic uppoaa!

*
PS. Järveläiselle ja filosofeille myönnän avoimesti, että tiedostan kyllä ensimmäiseen virkkeeseen sisältyvien loogisten implikaatioitten määrän ja vaikeuden.

Siten tiedostan myös, että tehdessäni jyrkän eron tieteen ja moraalin välille, tavallaan rikon tuon perusväittämäni logiikkaa vastaan.
Mistä minä voin tietää, mihin tieteen ja moraalin välinen raja tulee vetää, jos en kerran tiedä, mitä (ihmis-) Luonto on?

Mutta jos ryhtyisin kirjoittamaan pitäen jatkuvasti ja tiukasti mielessäni, että tekstin tulee täyttää täysin pitävästi ja pätevästi loogisen konsistenssin vaatimus, en voisi kirjoittaa mitään persoonallista vaan pelkästään noita logiikan häkkyröitä, jotka eivät kerro muuta kuin sen, miten toimii maailma, jonka oletetaan olevan identtinen ja ristiriidaton.

Se maailma ei kuitenkaan ole 'Maailma' vaan loogikkojen konstruktio!

(Vaikka tätäkään en voi tietää ;)

Rakkaus raatelee(?)

Kirjoitettu kommentiksi Hotasen kommenttiin päreessä "Cracia a la vida".
(Päre numero 1000)

a-k.h kirjoitti
Haastatellessani kerran psykoterapeutti Ritva Pölöstä, jonka asiakkaina oli myös taiteilijoita ja poliitikkoja, hän sanoi, että oli tilanne melkein mikä tahansa, on kolme asiaa, joita on vaikea ohittaa: isänmaa, uskonto ja seksuaalisuus.

*
Isänmaalla on kovin vähän merkitystä minulle. Aivan kuten ihmisten ihonvärillä tai sosiaalisella asemalla.

Yritän päästä samaan kyynis-stoalaiseen asenteeseen myös ihmisten uskonnollisten ja poliittisten asennoitumisten suhteen, mutta se on jo vaikeampaa, koska minulla on näistä asioista jo lähes vakiintuneita mielipiteitä joskaan ei vakaumuksia.

Seksuaalisuudesta on kaikkein vaikein päästä eroon, koska se liittyy sekä täysin 'eläimelliseen' biologiseen viettiin että sosiaalisen ja kommunikatiivisen läheisyyden ja hellyyden tarpeeseen.

Minun on hyvin vaikea ymmärtää rakkautta, josta puuttuu seksuaalisuus, vaikka ymmärränkin että ilman muuta voi olla seksuaalisuutta ilman rakkautta - vaikkei se kyllä välttämättä kerro emotionaalisesessa mielessä kovin hyvää henkilöstä, jolle tämä asia on muka itsestään selvyys.

Intressitön lähimmäisenrakkaus ('laupias samarialaisuus') on jotain erittäin merkillistä - ajatelkaamme nyt jälleen vaikka ruhtinas Myskiniä.

Lähimmäisenrakkaus, joka ei rakasta itsekkäällä tavalla ketään erityisesti (onko sellaista rakkautta?) on kyllä ihailtavaa mutta toisaalta miltei pelottavaa: sekä itse Myskinin että hänen vaikutuspiirissään elävien kannalta.

Myskin ei kykene 'pelaamaan' niitä 'pelejä', joita raadolliset ihmiset toistensa suhteen juonineen pelaavat, ja hänen vaikutuspiiriinsä joutuneet kokevat häpeää omien paheittensa vuoksi häneen verrattuna, mutta ennenmuuta he ovat hämmentyneitä, koska tuo Jeesus/Myskin on immuuni heidän tarpeelleen ihailla ja jopa palvoa häntä ja siten nostaa hänet jalustalle.

Toisaalta he myös kokevat jopa vihaa siitä, että Myskiniin ei voi saada otetta millään - ei ihailun tai halveksunnan keinoin.

*
Ihanne olisi, ettei isänmaalla, uskonnolla eikä myöskään seksuaalisuudella olisi likimainkaan niin suurta sijaa mielessämme.

Vasta sitten kun motiivimme perustuvat läheisyyden ja hellyyden kaipuuseen sekä jonkinlaiseen teeskentelemättömään hyvään tahtoon, saavat seksuaalisuus, isänmaallisuus ja uskontokin edes jonkinlaisen oikeutuksen, koska ne eivät silloin dominoi ajatteluamme sekä halujamme ja aiheuta splittausta (me hyvät, nuo pahat) vaan ovat alisteisia jonkinlaiselle ihmisrakkaudelle.

'Rakkaus raatelee', lauloi Ismo Alanko Sielun veljissä. Sitä se kyllä tekee ja usein, mutta niin ei tarvitsisi olla.

Juuri tässä kohdassa Lutherin peripessimistinen kanta ihmisluonteen kykyyn eli kyvyttömyyteen pelastuksen suhteen nousee aina ajatuksiini. Onko ihminen todella täysin itsekäs olio rakastessaankin - jopa Jumalaa rakastaessaan?

Jotenkin en kerta kaikkiaan haluaisi uskoa ja hyväksyä noin syvää pessimismiä. En osaa enkä malta odottaa (jos sellaista ylipäätään voi odottaa) sitä, kun Jumalan armo pamahtaa kallooni kuin salama taivaasta ja vapauttaa minut synneistäni uskomaan Jeesuksen pelastussanomaan, joka on kaiken kattava ja voittava rakkaus.

Ja silti - minäkin odotan jotain hyvin samantyyppistä ilmiötä tapahtuvaksi - mutta en siis kuitenkaan juuri luterilaisen vanhurskauttamisopin esittämässä mielessä.

Mitä se voisi olla? Myskin, Aljosa Karamazov, Isä Zosima?

*
Jaa-a. Mitähän minä nyt oikein kirjoitin? Onko minusta tulossa kaikkein höyrähtäneimmän luokan idealisti, joka haluaa kieltää ihmisluonnon realiteetit?

Nihilistin - tai ainakin negativistin kansallislaulu

(Kuvassa The Fugsien perustajajäsenet Ed Sanders, Tuli Kupferberg, ja Ken Weaver.

Kyseessä on 1960-luvun legendaarisen ja radikaalin - ensimmäisen underground-, vastarinta-, protesti- huumori- runo- jne.-yhtyeen The Fugsien negatiivisuuden ylistys: Nothing - kappale, jonka Hector mainiosti suomensi ja esitti.

Herrat Sanders ja Kupfergerg ovat yliopistotutkinnon (kirjallisuus, sosiologia) suorittaneita tyyppejä, runoilijoita ja aktivisteja.

Weaver toimi yhtyeen rumpalina, mutta kirjoitti myös joitain biisejä ja osallistui monien muiden tekoon (Ironista kyllä hän toimi myöhemmin - 1980-luvulla - CIA:n palveluksessa Venäjän kielen kääntäjänä!?).

Yhteeseen kuului ulkojäseninä studiossa ja keikoilla monia rock-muusikoita.

*

Anekdootti Tuli Kupfergerin elämästä. Lue ja ihastu/kauhistu.

'I asked Tuli Kupferberg once, "Did you really jump off of The Manhattan Bridge?" "Yeah," he said, "I really did." "How come?" I said. "I thought that I had lost the ability to love," Tuli said. "So, I figured I might as well be dead. So, I went one night to the top of The Manhattan Bridge, & after a few minutes, I jumped off." "That's amazing," I said. "Yeah," Tuli said, "but nothing happened. I landed in the water, & I wasn't dead. So I swam ashore, & went home, & took a bath, & went to bed. Nobody even noticed."

(excerpt from "Memorial Day 1971" by Berrigan & Waldman)

*

Coby Batty on eräs Fugs-yhyeen jäsenistä, ja hän laulaa tässä kyseisen biisin, jota Hector on sovittanut hieman yksinkertaisemmaksi muttei huonommaksi. Huomataan, että Fugsien huumori on ainakin tässä kappaleessa tosi synkkää - olkoonkin totta kai kieli poskessa tehtyä.

*

The Nothin Song

03:14

Coby Batty is singing the Nothin Song written by Tuli Kupferberg. Tuli and Coby are both members of The Fugs out of NYC. Coby lives in Richmond Va. when he is not touring with The Fugs and is available for solo gigs. Coby has other videos as well. Video produced by Wilson Pitts.

(Lukekaa tämä esittely)

*
EI MITTÄÄN (työttömän arkiviisu)

Maanantai: ei mittään,

Tiistai: ei mittään,

Keskiviikko, torstai: ei mittään.

Perjantai: ei mittään,

Lauantai: ei mittään,

Sunnuntai: ei siitäkään mittään.

Tammikuu: ei mittään.

Helmikuu: ei mittään.

Maalis-, huhti-, toukokuu: ei mittään.

Kesä-, heinä-, elo-, syys- ja lokakuu: ei mittään.

Marraskuu ja joulukuu: ei mittään.

Eduskunta: ei mittään.

Hallitus: ei mittään.

Kunnanvaltuustot: ei mittään.

Kaksisataa kertaa nolla ei oo mittään,

Kun kukaan eikä mikään tee mittään.

Kokoomus: ei mittään,

Demarit: ei mittään,

Kristilliset, kepu: ei mittään.

Ruottalaiset, kommarit, ei liberaalit mittään.

Perustuslailliset: ei mittään.

Uuesaa: ei mittään,

Eurooppa: ei mittään,

Neuvostoliitto: ei mittään.

Afrikka ja Kiina ja mitä niitä onkaan

Ja Suomi siinä sivussa: ei mittään.

Kun minä olen työtön ja sinä olet työtön,

Mut mehän ei ollakaan mittään.

Länteen taikka ittään, me ei olla mittään,

Kun kukaan ei tee millekään mittään.

Viina ei oo mittään,

Pillerit ei mittään,

Partakoneen terä ei mittään.

Raamattu: ei mittään,

Pääoma: ei mittään

Ja Disney: ei siitäkään mittään.

Tulukeepas meille, me leivomme teille

Leivän joka ei ole mittään.

Toivoa vain soppii, että köyhä oppii,

Että armonpalat ei ole mittään.

*

http://www.greenspun.com/bboard/q-and-a-fetch-msg.tcl?msg_id=00BlDL.

Logiikasta

Kirjoitettu kommentiksi Järveläisen päreeseen "Neronleimaus".

*
Logiikka on Prokrusteen vuode.

Vaikka miten hienovaraisesti se ' kaavoittaisi' todellisuuden, niin aina se on supistamassa - ehkä jopa tappamassa kokemusta.

Toki ymmärrämme paremmin, kun olemme johdonmukaisia ja yritämme selittää kaiken pelkästään identtisen ja ristiriidattomuuden kautta.

Täytyy vain uskaltaa esittää kysymys: mitä me ymmärrämme paremmin, kun redusoimme maailman noihin häkkyröihin? Logiikkaa itseään vai ihmistä/maailmaa?! Minun vastaukseni jo varmaan tiedetään...

Ja etteikö ihmisellä muka voisi olla mielessään yhtäaikaisesti kahta tai jopa useampaa toistensa kanssa ristiriitaista mielipidettä ja/tai mielentilaa?

Kyseli Nietzsche ja vastasi, että kyllä voi, eli Aristoteles on väärässä, mitä tulee kolmannen poissuljetun lakiin (tertium non datur).
Eikä meitä tässä sumea logiikka auta yhtään paremmin. Fuzzy logic on vain hienojakoisempaa kaksiarvologiikkaa - nothing more.

Mutta kokemus/elämys/emootiot ovat sellaisenaan aina tulemisen - ei olemisen - tilassa, - ja siten tavallaan 'autonomisia ja koskemattomia' - kaikessa ristiriitaisuudessaankin, ja kun logiikka alkaa niitä paimentaa, se on vähän samaa kuin pantaisiin susi lammaskoiraksi.

Eikä auta vaikka suden rotu olisi IF (Hintikan Indipendence Free-susi). Se nimittäin tappaa 'elämyslampaita' yhtä lailla kuin Aristoteleen syllogismit.

Logiikka on kuin suuri pato, jonka virtaava vesi ajan mittaan kuluttaa ja murskaa. Muussa tapauksessa pato aiheuttaa lopullisen luonnonkatastrofin.

*
Olen palaamassa lopullisesti Herakleitokseen. Ongelmana Herakleitoksen kohdalla tosin on hänen käsityksensä logoksesta.

Miten tulemisen, ristiriidan ja vastakohtien todellisuus voi ilmentää jonkun hallitsevan universaalin järjen - logoksen - olemassaoloa.

Herakleitoksen logos/logiikka, jonka Hegel sitten vei liki mahdottomiin äärimmäisyyksiin, on psykologistista: se ei ole muodollisesti vaan 'sisällöllisesti' totta.

Mutta tämä ongelma sitten viekin pohdinnan jo väistämättä - jos ei metafysiikkaan niin ainakin metafiktioon.

Kantin yritys tehdä metafysiikasta eräänlainen tiede mm. jakamalla väitteet analyyttisiin ('muodollinen') ja synteettisiin ('sisällöllinen') ei vakuuta, joten todellisuudesta on pakko puhua metafiktiivisesti - ja sitähän moderni fysiikka äärimmillään juuri tekee...