Tahto, (itse-)reflektio ja arvot

Kommentti "Tuntematon Ihmisluonto puhuu"-päreessäni esitettyyn kommenttiin.

*
MrKAT sanoi...

RR: "Tiede on osa ihmisen kulttuuria mutta ei mikään arvojen perusta."

Viärin men.

Biologinen luonnontiede on suuresti arvostamiesi "ekologisten arvojen" perusta ja alkujuuri. Ilman sitä ei olisi ekologian tietoisuutta eikä edes termejä, eikä niinollen edes "alkupistettä"... Vain pelkkää ensi talvella hyödynnettävää hylkeennahkarasvasaapasta..
(Based on Niiniluoto.;)

RR

Älä mystifioi luonnontiedettä! Älä sijoita siihen ominaisuuksia, joita siinä ei ole!

Sinä olet nimittäin nyt se, joka projisoi omia antropomorfismejaan luonnontieteeseen.

Kyseessä on yksinkertainen ja alkeellinen virhepäätelmä, mutta ilmeisesti juuri tämän takia niin perin sitkeä.

Arvot eivät seuraa kausaalisesti mistään tieteestä, eivät luonnontieteestä eivätkä uskontotieteestä - eivät edes 'tieteellisestä' teologiasta tai 'tieteellisestä' filosofiasta.

Arvot ovat eräänlaisia yksilöllisen ja/tai yhteisöllisen tahdon ilmauksia, joissa kiteytyy tietty eetos, joka saa ihmiset valtaansa, mutta tämä tahto ei ole enää palautettavissa biofysikaaliseen todellisuuteen, vaikka se toimiikin tietämisen tahdon ja 'arvotahdon' ei-intentionaalisena ja ei-reflektoivana perustana.

Arvot ovat eräänlaista tahdon pyrkimystä transsendoida äärellinen eli tehdä moraalista universaalia, mitä ei pidä sekoittaa fysikalistisesti esim. avaruuden laajenemiseen tai biologisesti 'itsekkään' geenin meissä aiheuttamaan seksuaaliseen tarpeeseen kopioitua ad inf.
(Tosin jälkimmäistä kutsutaan myös rakkaudeksi kuten Mika Sipurakin joutunee myöntämään..;)

Näissä kahdessa (arvot/itsereflektiivinen tahto sekä 'Luonto') on kyse kategorisesti erilaisista ontologisen (olemisen) tason todellisuuksista.

Voit toki sanoa, että myös minä sorrun näin sanoessani antropomorfismeihin, mutta jos näin on, teen sen täysin tietoisesti, sotkematta tiedettä asiaan ja olettamatta tieteelle sellaista kausaalis-determinististä 'valtaa', jota sillä ei ole muuten kuin ihmisen tiedostamattomissa projektioissa.

Tieteellä on oma tärkeä roolinsa, moraalilla/arvoilla omansa, eikä näitä kahta pidä sekoittaa väkisin.

Mutta huom! Tämä kanta ei kuitenkaan välttämättä implikoi kartesiolaista dualismia vaan spinozalaisen parallelismin, jossa mentaalinen ja fysikaalinen ovat saman asian (yhden Substanssin, joka on Jumala eli Luonto) eri puolia, mutta jotka eivät välttämättä enää koskaan ole yhtä samassa mielessä kuin ne ovat yhtä vielä eläimissä ja ylipäätään orgaanisessa luonnossa.
(Tässä tosin eroan jyrkästi Spinozan panpsykismistä/panteismista - sekä determinismistä!).

Vaikka siis perusta on sama - yksi Substanssi - niin Substanssin attribuutit: mentaalinen ja fyysinen eivät kohtaa toisiaan kuin analogisesti. Mitään suoraa tai selkeää kausaliteettia fysikaalisesta mentaalisen ei voida osoittaa itsereflektiivisissä arvokysymyksissä: vain - sanottakoon se vielä kerran - analogioita.

Mutta analogiathan ovat vähän samaa kuin fiktiot: 'kirjallisuutta' - ei tiedettä.

Spinozalaisittain saattaisin kutsua analogioita kerettiläisesti eräänlaisiksi 'moodeiksi' - Jumalan ajattelun 'ilmauksiksi' ihmisessä - tosin siten, että ihmiselle on suotu suhteellinen vapaus ajattelun suhteen.
Kuten sanottu en siis purematta niele Spinozan determinismiäkään...

(Ne jotka johtavat arvot jopa kvarkeista saakka eivät ole muuta kuin höyrähtäneitä New Age-vouhakkeita!)

*
Niiniluoto on viittä vaille skientisti, sillä truthlikeness-teoria on 'totuuden lähestymisessään' (mutta vain lähestymisessään ?!) loogisesti ristiriitainen (mistä Niiniluoto voi tietää lähestyvänsä juuri Totuutta - ja ettei hän sitä kuitenkaan koskaan saavuta - voi Pyhä Mooses mitä päättelyä!) ja metafyysinen (käsiterealismi) teoria.

Kyseessä on siis eräänlainen uskonnollisen tieteen/filosofian muoto.