Älyn, tunteiden ja persoonallisuuden testauksesta

Kommentti Iineksen kommenttiin päreessään "Kosimakirjeistä".

Iines kirjoitti

No jaah, pistemääräni oli siis vajaa, koska laiminlöin muistitestin, koska poltin siinä päreeni. Minua rasitti kauheasti yrittää muistaa mekaanisia numerosarjoja!

*

Valitettavasti vain tulokset ja testaajat eivät (ainakaan tässä tapauksessa) kysy, olitko mahdollisesti motivoitunut tai ei.

Mutta juuri noihin mumerosarjoihin liittyy minullakin samankaltainen kokemus. Muistan mielestäni ihan kohtuullisesti koodeja sekä tunnuslukuja.
Niitä tosin pitää käyttää aina silloin tällöin, jotta sarja säilyy muistissa.

Testissä kuitenkin myös minulla numeromuistiosio petti aika pahasti, koska taisin ensin ymmärtää tehtäväksiannon väärin ja muutin 'merkintätaktiikkaa' kesken kaiken.

*
Tunne-elämä ei ole vakioitavissa/strukturoitavissa tutkimuksen kohteeksi lainkaan samassa mielessä kuin muisti, päättely ja havainnointi.

Jos niin olisi, kyseessä ei oikeastaan olisi tunne-elämä ollenkaan vaan eräänlainen ohjelmoitu 'affekti-systeemi', mitä on kyllä yritetty luoda kautta historian.

Muistakaamme vain Antiikista peräisin oleva oletus ruumiinnesteiden ja temperamentin välisistä vastaavuuksista.
Yhteiskuntasopimusteorian isä Thomas Hobbes puolestaan pyrki luokittelemaan ihmisen psykologisia taipumuksia ja ominaisuuksia (affekteja) kuin ne olisivat fysikaalisia objekteja.

Myös tämän vuoksi monet persoonallisuustestit ovat tulkittavissa vähän miten sattuu.

Mutta mitä sitten on 'tunneäly'? Onko se jokin tunne'elämän 'vakio' vai pelkkä oxymoron?

*
Trendihän on kuitenkin yleensä ollut se, että kuten ihmisen kognitiiviset ominaisuudet niin samalla tavoin myös oletetut affektiiviset ominaisuudet pyritään redusoimaan johonkin perustavampaan: nykyään geeneihin ja/tai erityyppisiin tietokoneohjelmoinnin (tekoälyn) muotoihin.

Toisaalta aiemmin älykkyys persoonallisuus, tunne- ja motivaatiotekijät pyrittiin johtamaan jopa pelkästään ulkonäköön - usein kallonmuotoon ja väriin liittyvistä piirteistä (frenologia ja eugeniikka), ja vielä Kretschmerin persoonallisuustypologiat 1920-luvulla lähtivät siitä, että ihmisen fysiologisen ulkomuodon ja temperamentin välillä vallitsi vastaavuussuhde tyyliin 'lihavat on lepposia'.
(Kts. lisäys)

*
(Lisäys - psykologiatedettä vajaan sadan vuoden takaa)

Ote osoitteesta:
http://www.uta.fi/tyt/avoin/verkko-opinnot/sosiaalipsykologia/yksilo.html

Kretschmerin ja Sheldonin typologiat

Tunnetuimmat persoonallisuustypologiat luetaan Kretschmerin ja Sheldonin nimiin. Ne olivat hyvinkin suosittuja 1900-luvun alkupuolella. Kretschmerin typologia liittyi erityisesti mielisairauksien määritykseen.

Skitsofreniaan taipuvainen olisi joko hoikka leptosomi, jolla on sisääpäin kääntynyt eli skitsotyymi-luonne tai hidas viskoosiluonteinen atleetikko.
Maanis-depressiivisyys taas liittyisi pyöreään pykniseen ruumiinrakenteeseen ja ulospäinkääntyneeseen syklotyymiin luonteeseen.

Sheldon "tieteellisti" Kretschemerin luonnehdintoja havainnoimalla nuorten miesten alastonkuvia ja tuntemiaan miehiä ja systematisoimalla havaintojaan. Hänen typologiansa perustui eri elinten hallitsevaan asemana.

Niinpä sisäelinten hallitsema visketoroni on leppoisa, lihaksiston hallitsema somatotoni suora ja fyysinen, ja hermoston hallitsema kerebrotoni jännittynyt.

Vaikka tuon ajan teoreetikkojen luokittelu- ja nimitysvimma saattaa nyt hymyilyttää, käytettiin ajatusta ruumiinmuotojen ja persoonan yhteydestä vähemmän huvittavin seurauksin.

Yksi sovellusalue oli kriminologia, jossa rikollisia yritettiin tunnistaa ruumiin mittausten perusteella.
Samoin eri rotujen paremmuutta todisteltiin ruumiinmuotojen ja henkisen suorituskyvyn yhteydellä.

Eurooppalaisten pitkä kallonmittauksen ja oman ylemmyyden osoittamisen perinne sai järkyttävän huipentumansa natsi-Saksan arjalaisessa rodunjalostuksessa.