August 19, 2007

Geneettisiä virhepäätelmiä, oxymoroneita ja absurdin filosofiaa

Kommentti Gc:n kommenttiin edellisessä päreessäni.

*
Gc sanoi...
Joidenkin tiedemiesten mielestä uskonnollisuuden syy on jossain uskonnollisessa geenissä ja ilmeisesti tämän tyyppistä reduktionismia sinä Rauno vastustat, ainakin siinä mielessä jos tuota tarkoitetaan ilmiön tyhjentäväksi selitykseksi.

Minäkin luen (joskus) Dostojevskin tai Kierkegåårdin uskonnollisia ajatuksia, mutta ei se tarkoita etteikö minusta myös uskonnollisuuteen yllyttävää geeniä voisi olla olemassa.
Todennäköisesti jopa älyllisemmälle uskonnollisuudelle ja vulgaarille taikauskolle on täysin omat geeninsä.
Hyvin harva näiden alojen asiantuntia on kuitenkaan palauttamassa teologiaa tai uskontotiedettä pelkkään biologiaan, joten sellaista pelkäävät saavat olla minusta aivan rauhassa.
Osa tutkimuksesta voi tietenkin hyvillä mielin liikkua myös tuohon suuntaan. Tällaiseen kuitenkin liittyy muutakin. Jos kuvitellaan että suuret uskontotieteelliset löydöt tehdään tutkimalla miljoonien laitteistoilla ihmisen genomia, monista tuntuu että aika vähän perinteinen humanistinen tutkimus voi enää olla alansa ytimessä.
Tällaiset pelot synnyttyvät konstruktivismia ja luonnontieteen vastaisuutta humanistipiireissä. Parasta olisi jos luonnontieteelle ja humanistisille tieteillä löydettäisiin tiedon kerrostumissa omat paikkansa ja tällä mielin minä Heideggerin systeemejä luen aina kun ehdin.

RR

Tulee aika, jolloin on pakko tunnustaa jopa luonnontieteen nimissä, että ihmisen genomin perimmäinen funktio ja 'olemus' on yhtä aikaa sekä triviaali: lisääntyminen - että mysteeri: miksi evoluutio kehitti ihmisen, joka loi itseään varten biologisesti täysin tarpeettoman oletuksen 'tuonpuoleisesta' pelastuksesta.

Me tiedämme toki, että geenien perustarkoitus on pyrkiä kopioimaan itsensä, mutta juuri tämän takia uskontoa ei voi johtaa geeneistä, koska uskonnot eivät palvele välittömästi lisääntymistä - pikemminkin päinvastoin.

Kaikki uskonnot - ateistinen buddhalaisuus mukaanlukien - ovat luoneet erityyppisiä 'transsendensseja', jotka kuvataan käsittämättömän paljon paremmiksi paikoiksi kuin tämä immanentti, maanpäällinen elämä - tämä 'nahkapussissaan' kävelevän haavoittuvan, sairastuvan ja rappeutuvan olennon kärsimyksentäyteinen tie.

Uskonnot ovat kyllä aina pyrkineet integroimaan ihmisryhmiä sosiaalisesti, mutta ei tämän- vaan tuonpuoleisen nimissä.

Silti Richard Dawkinsin yritys selittää uskonnot alunperin evoluutista adaptaatiota palveleviksi mutta biologisen kehityksemme myötä tarpeettomiksi ja väärin suuntautuneiksi käyttäytymismuotoiksi on naivi.

Vai onko sittenkään?

Jos uskontojen perusidea ymmärretään transsendenttiseksi pelastukseksi maailman katoavuudesta ja ihmisen egoistisesta paheellisuudesta (synnistä), niin eikö tässä juuri olla pyrkimässä irti biologian kahleista kohti illusorisen uskon ikäänkuin 'itsetuhoista' lopputulemaa - kohti maailmaa, jota ei voi olla kuin fantasioissa?

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, koska uskovat eivät toki tee joukkoitsemurhia kuin aivan äärimmäisissä tapauksissa - äärimmäisen fanaattisissa uskonsuuntauksissa. Itsemurha on sitäpaitsi julistettu kristinuskossa kuolemansynniksi.

Lähestyessämme aihetta nihilismin ja absurdismin kautta - etenkin käyttäen Camus'n todella kovakaliiberista kommenttia, jonka mukaan suurin ihme on, etteivät kaikki ihmiset ole jo tehneet itsemurhaa, päädymme lopulta asian ytimeen.

Ja mistä syystä? Siksi, että todellisuus ja maailma näyttäytyy ihmisille rehellisimmillään täysin mielettömänä, vailla mitään toivoa edes välttävän järjellisestä vastauksesta kysymykseen: miksi minä olen olemassa.
Ihminen kysyy, mutta maailma on hiljaa.

Tämä on minun mielestäni kaikkein johdonmukaisin tapa suhtautua geenien ohjaamaan evoluutioon, jolta aivan aidosti puuttuu mieli, tarkoitus ja päämäärä!

Olen siis eri mieltä kuin evoluutiobiologi E. O. Wilson, joka kritisoi jyrkästi Camus'ta tämän absurdin filosofiasta.

Mutta Wilson ei olekaan argumentatiivisesti ja loppuun saakka johdonmukainen. Hän on luonnontieteilijä eikä nihilismiin asti 'nähnyt' filosofi.

Niinpä Wilson on biologisen elämän ja evoluution sinnikkyydestä rakentanut itselleen metafysiikan, jonka nimissä hän henkeen ja vereen puolustaa naivisti käsitystä, jonka mukaan elämän kunnioittaminen on suurin hyve ja elämän tuhoaminen on biologiaa (evoluutiota, geenejämme! - hah!) vastaan tehty rikos.

Mutta mikä voisikaan olla uskonnollisempaa kuin tällainen päättely. Ei puutu kuin, että sen edustaja ilmoittaisi olevansa panpsykisti/panteisti, jonka korkeimpana pyrkimyksenä on rakastaa Luontoa=Jumalaa intellektuaalisesti kuten Spinoza.

Tämä Jumala ei tietenkään vielä/enää ole persoonallinen, mutta ero persoonallisen ja persoonattoman välillä on tässä asiassa pelkkä teologinen spekulaatio, jolla toki on filosofis-teologisesti syvä antropologinen merkitys, mutta joka jopa kristinuskon sisällä - triniteettiopillisesti - on painotukseltaan hyvin erilainen läntisessä ja itäisessä kristillisyydessä.

Itäisessä korostuu Jumalan/Jeesuksen persoonattomuus, lännessä persoonallisuus.

*
Nietzsche yrittää 'pelastautua nihilismistä' ja 'saman ikuisesta paluusta' vallantahdon avulla sekä pitäen yksilön päämääränä etenkin itseään luovaa, yli-ihmisyyteen kurottavaa esteettistä ideaalihahmoa.
Kyse on vakavasta pyrkimyksestä välttää passiivisen nihilismin tuhoava vaikutus: resignaatio ja itsemurha.
Tässä siis jopa Nietzsche asettuu kvasiuskonnollisesti toiselle katsantokannalle kuin Camus.

*
Richard Rorty luopui alunperin kannattamastaan ajatuksesta, että itsensä luominen nietzscheläisessä mielessä voisi olla aidosti mahdollista, eli että ihminen voisi tehdä 'itseään luodessaan ja itsensä valitessaan' oikeita valintoja sekä ratkaisuja, koskapa mitkään - edes Foucault'n nietzscheläiset identiteettitekniikat eivät johda kuin keinotekoiseen - siis fiktiiviseen olemukseen ja käsitykseen itsestä - käsitykseen, joka on aina vaihdettavissa, koska subjekti on vielä enemmän konstruoitu fiktio kuin Nietzsche väitti sen mm. Descartes-kritiikissään olevan.

*
On syytä kysyä lopuksi: miten biologi/luonnontieteilijä voi puhua yhtään mitään elämän tai ihmisen arvosta, mikäli ihmisen subjektiivinen identiteetti palautuu pelkästään DNA-ketjuun ja kromosomeihin - lopulta hiukkasiksi ja aaltoliikkeiksi?

Mitä ne kertovat subjektiivisesta identiteetistä? Vastaus: eivät itsessään yhtään mitään. Vain omat kulttuuriset ja kirjalliset tulkintamme, jotka ovat aina pelkkiä myyttejä, fiktioita sekä illuusioita voivat kertoa meille ihmisen tai elämän ainutlaatuisuudesta ja arvosta.

Niiden johtaminen geeneistä on pelkkää oxymoronismia ja taikatemppuilua: kaniineja hatusta! Toisin sanoen kyse on geneettisestä virhepäätelmästä.

(Sijoita jälkimmäisen linkin esimerkin kakkospremissin: epämiellyttävä tilalle miellyttävä/hyvä ja johtopäätöksen: epätosi tilalle tosi, niin esimerkki soveltuu paremmin juuri E. O. Wilson-kritiikkiini, koska Wilson näköjään pitää evoluutiota determinoivia? geenejä positiivisina tai jopa hyvinä! ominaisuuksina.)


Olkaa siis luonnontieteilijät johdonmukaisesti nihilistejä - mikä ei kuitenkaan merkitse että te voisitte - johdonmukaisina pysyäksenne - olla ateisteja.

Agnostismi ja nihilismi ovat ainoita johdonmukaisesti perusteltavissa olevia kantoja näissä asioissa.

8 comments:

seppo said...

niin jos uskonto ja jla eivät liittyisi johonkin pelastukseen, joka toistaiseksi on minulle kaikkein kaunein ajatus, voisihan tuo tuonpuoleinen käyttää meitä johonkin (pahaankin)tarkoitukseensa...
josta emme tiedä
mutta silloin uskonto olisi jlan tahallista itsepaljastusta
minusta on selvää että tuonpuoleinen haluaa olla yhteydessä meihin..jostian syystä

Gc said...

Häpeäkseni en ole lukenut kokonaan yhtään Wilsonin kirjaa, mutta en koskaan tällaisessä tapauksessa olettaisi että tiedemies puhuu ikään kuin tieteen aktoriteetillä. Meidän täytyy muistaa, että yhä yleistajuisia luonnontieteellisiä kirjoja kirjoitetaan
valistustarkoituksessa suurelle yleisölle, eikä sellaisissa kirjoissa ole tapana problematisoida hyödyllisiä poliittisia asioita kuten luonnonsuojelu yms.

Itse toki kannatan luonnonsuojelua ja muutakin ei-nihilististä toimintaa. Mutta minulla ei teini-iän jälkeen ole ollut tapana sen kummemmin kyseenalaistaa omia motiiveitani - en tiedä olenko tässä asiassa taantunut vai kehittynyt - enkä pohdi omia elämänratkaisujani tai arvojani mistään tieteellisestä näkökulmasta, ikään kuin sovittaakseni ne joihinkin yleiseen kategoriseen prinsiippiin tms, enkä usko että oikein kukaan voi niin järkevästi tehdä. Annettakoon siis tieteen parissakin työskenteleville ja luonnontieteellisistä selityksistä kiinnostuneille oikeus olla omassa elämässään ei-objektiivisia.

Jussi said...

Sittenhän voimme vain ihmetellä, että missä ne Buddhat ja Einsteinit oikein luuraavat, koska tilastollisen todennäköisyyden mukaan heitä pitäisi täällä käyskennellä kasapäin, sillä tuon yhteisen geenivaraston olisi pitänyt luoda heikäläisiä tähän juuri nyt elämäämme aikaan vähintään - tämä on oma arvioni - kolme kappaletta.

Elvis elää!

Toisaalta jos onkin sattunut joku geneettinen lipsahdus ja tuutista olisikin syntynyt pelkästään noita kaikkein täydellisimpiä paskiaisia, se tietysti selittäisi kaikenlaista, vai selittäisikö sittenkään?

Wikipedia;

Tosiasia (tosiseikka, tosio, fakta) on yksilöllisestä käsityksesta tai tulkinnasta riippumaton asia.

Ihmisen pitäisi olla jotakin enemmän, kuin pelkät luonteenpiirteensä tai genominsa antavat olettaa. Ne ovat pelkästään partikkelien pölyä, kuin hiekkaa silmissä tai sontaa käsissä. Se mikä on käsitettävää, ei ole tavoittelemisen arvoista, vain käsittämätön antaa valon!

mattitaneli said...

Hei hyvä Rauno,

Kiitos kkintoisasta ja hienosta
analyysistasi. Olen eri mieltä
kuin E.O. Wilson Camusta eli aika
lailla samaa mieltä kuin Sinä.
Dawkinsin argumentit ovat kyllä rautalankamallisia ja tietyin tavoin myös "olkinukkeja". Hän ei näy tuntevan, ainakaan hyvin, teologisia kirjoituksia David
Straussista lähtien.
Camus on huippu ja yksi "avain" moniin kristinuskon vaikeasti avautuviin eksistentialistisiin
kysymyksiin.

Nietzcshestä tuli mieleen seuraava
"hauska" juttu. N. kirjoitti
Ecce Homossaan "Pelkään, että jonain päivänä minut julistetaan
pyhimykseksi" ja hän ajatteli sen
tapahtuvan kolmannen vuosituhannen
alussa sillä oletuksella, että ihmisten sallitaan lukea hänen
kirjoituksiaan vuoden 2000 paikkeilla. Hän oli varma, että
ihmiset pitäisivät lukemastaan.
N. toteaa Ecce Homossa seuraavasti:
"Minusta näyttää siltä, että kun joku ottaa käteensä minun kirjani,
hän samalla saa yhden harvinaislaatuisimmista kunnianosoituksista, joita itselleen voi ylipäänsä antaa -oletan tässä, että hän samalla riisuu myös kenkänsä -saappaista
puhumattakaan."

Tarkoittaako tuo persoonattomuus
ortodoksisuudessa sitä, että
Jumala on kolmiyhteisenä ( kolme persoonaa ja yksi olemus ) vähintäinkin persoonallinen ts. persoonallisuus on minimi, jonka se täyttää vai
jotain muuta - mysteeriä kenties?

Ystävällisesti Matti

mattitaneli said...

Hei hyvä Rauno,

Vielä tuosta persoona-sanasta.
Minulle on kyllä aika selvää isien käyttämä persoonan sanamerkitys tässä yhteydessä: ut significet non partem aut qualitatem in alio, sed quad proprie subsistit
Enkä myöskään olle ymmärtämättä,
että Jumalan ykseys ( unus Deus)
kielletään, jos kolmeen persoonaan
ajatellaan kuuluviksi myös kolme jumalallista olemusta ( tres essentiae divinae) tai kolme
jumalallista luontoa ( tres naturae
divinae) kuten tekevät triteitit
tai subordinatiaanit;)

Ystävällisesti Matti

Rauno Rasanen said...

Mattitaneli kirjoitti

'Tarkoittaako tuo persoonattomuus
ortodoksisuudessa sitä, että
Jumala on kolmiyhteisenä ( kolme persoonaa ja yksi olemus ) vähintäinkin persoonallinen ts. persoonallisuus on minimi, jonka se täyttää vai
jotain muuta - mysteeriä kenties?'

*
Voi hyvä Mattitaneli! Mistä minä sen tietäisin?!

*
Mutta minusta tämä Jumalan persoonallisuuden pohdiskelu näyttäisi liittyvän lähinnä filosofisen antropologian hengessä idän ja lännen erilaisiin mentaliteetteihin ja siten myös niiden subjekti- (joka on Jumalan 'kääntöpuoli' kristinuskossa) käsitysten erilaisuuteen.

Kuten Nietzsche kielitieteilijän ammattitaidolla totesi, käsityksemme subjektista vaihtelevat ja paljon.

Subjektin 'ilmeneminen' ja sen painotus maailman eri puolten kielissä ja kieliopeissa ovat erilaisia.

Nietzsche mainitsee (muistaakseni) jopa erään aasialaisen kielen, jossa ei subjektin käsitettä tunneta lainkaan.

Kolminaisuusoppi ja kristologia heijastelevat tätä minäkäsitysten (niiden kehittyneisyyden tai kehittymättömyyden) fundamentaalista merkitystä ihmisen kielellisessä eli hänen itsereflektiivisyytensä kehityksessä.

Anonymous said...

Filosofis antroboligista speculaatiota, entellectuaalinen foorummi missä pääsee purkamaa vieraperäistä, akateemista sanastoa ja voi sitten päätyä vaikka hovifilosohfiksi helsinkiin.
Hitto, joskus nuoren se oli jännä. enään enään ei soi oiken korvaan.

Rauno Rasanen said...

ad anonymous

KÖÖTÖS!