SITEERAAN ESITTELYTEKSTIÄ - http://www.teos.fi/kirjat.php?id=142.
*
Miia Toivion esikoisrunokokoelmassa Loistaen olet historia ja rakkaudesta paksut vokaalit nahistelevat keskenään. Kertomus on ymmällään ja salaisuudet pakenevat, kunnes rakastavaiset auttavat ne takaisin maailmaan.
Kokoelman alkuvoimaiset runot ovat yhtä aikaa sekä mystisiä että kirkkaita kuin kansanlaulu. Ne puhuvat arvoituksin ja sirottelevat sitten vihjeitä väyläksi. Niiden sydän laulaa metsässä, ne pukeutuvat vihreään, punaiseen ja mustaan. Värit virtaavat läpi runojen kunnes Toivion latautunut kieli kokoaa ne hopealankana, terävöittää valollaan maailman ja runon reunat.
Oppiiko historia rakastamaan, pysyvätkö metsät ja arkkitehtuuri yhdessä? Runo kyselee ja leikittelee, kirjoittaa kaiken uudestaan ja toisin. Toivion kuriton kokoelma on jatkuvaa kasvua mutta aina kohti kaiken alkua.
Rakastamisen taidon runo osaa. Se sanoo neljäkymmentäyhdeksän kertaa KYLLÄ, se puhuu rakkaudesta häpeilemättä, pidättelemättä ja niin että tuntuu.
*
Sano vielä kerran sydän,
minä haluan yhä kuulla
miten sanat ponkaisevat kieleltäsi
kuolleina maahan. Salaisuus on
paennut, pannut oven säppiin,
kehällesi olet jätetty, oppaaton.
Mutta vielä kerran paina
kuumat sormesi sen läpi,
ota selkääsi arkaainen naamio,
kanna se näyttämön poikki,
ota vastaan kaikki punainen,
joka tulee sinua kohti.
***
Tämä näyte teki minuun vaikutuksen. Todella.
No comments:
Post a Comment