August 18, 2007

Akateemisesta valtataistelusta

Gc sanoi...

"Keskivertoluonnontieteilijällä on yleensä pirun pitkä matka humanismiin..."/RR

Näin teoriassa. Käytännössä taas luonnontieteilijät kyllä ymmärtävät mitä useimmat humanistit tekevät, mutta luonnontieteilijöiden touhut ovat lyhyen matematiikan lukeneille humanisteille täysin käsittämättömiä.

*
Rauno Rasanen sanoi...

Ei ole tarvis ymmärtää yksityiskohtia, kunhan ymmärtää olennaisen, ja se tieto on mahdollista hankkia ilman pitkää matematiikkaakin.
(Kirjoitti lyhyen matikan kiitettävin arvosanoin - kotilaskuja tekemättä - suorittanut!).

Sattuneesta syystä olen suorittanut osan (alun) lukiosta kielilinjalla, osan (lopun) taas pakon sanelemana luonnontieteisiin painottuneessa reaalilukiossa, jolloin jouduin tenttaamaan myös kaikki pakolliset luonnontieteen kurssit alusta lähtien...kiitettävin arvosanoin.
Muttei se minusta luonnontieteilijää tehnyt...

*
Gc sanoi...
Minusta konstruktivismi on vain humanistien tekosyy puolustaa näkemystä, että lopultakin vain filosofeilla on avain todelliseen tietoon, niin kuin oli joskus antiikissa, ja siksi luonnontieteilijöiden pitää olla lopulta radikaalisti väärässä. Kysymys on tässä taistelusta vallasta.


*
RR
Olet oikeassa. Eivät filosofit mitään tiedä. Mutta - he osaavat esittää argumentatiivisesti oikeita kysymyksiä.
Ja sitä taas luonnontieteilijät eivät osaa, koska yrittävät selittää kaikki maailman asiat 'yksiulotteisesti' matematisoimalla/kvantifioimalla kaikki havainnot.

Mutta valtataistelunahan tätä humanismi-luonnontiede-vastakkainasettelua voinee kuitenkin perimmältään pitää.

Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään uusi keksintö; - tsekkaa esim. Thrasymakhoksen ja Kallikleen kommentit Platonilla.

Tosin Platon itse Sokrateen suulla vastusti näiden herrojen relativismia ja vahvemman vallan oikeutusta ihan oivallisesti, mutta kenet se nyt sitten lopulta täysin vakuuttaa.

'Kaiken' taustalla vaikuttavan vallantahdon on viimeksi päivittänyt nietzscheläisistä 'tosikkomaisin' - Michel Foucault - sosiaalisen konstruktivismin ehkä 'pahamaineisin' edustaja.

Muistutan, että Foucault'n käsitys vallasta on strukturalistinen (systeemin sisäinen ominaisuus), kun se taas Hobbesilla kytkeytyy yksilöihin ja heidän psykologiaansa sekä biologiaansa.

Foucault'n mukaan valtaa ei voi omistaa tai luovuttaa pois. Se tulee 'kaikkialta'.
Hobbesilainen käsitys yksilöstä vallan ainoana todellisena 'yksikkönä' on Foucault'lle vain vallan jäävuoren huippu.

5 comments:

evrika said...

hm! tosi mielenkiintoinen tämä foucaultin käsitys vallasta!

vrika said...

hän taisi yrittää selittää itsensä pois metafysiikasta?

Rauno Rasanen said...

evrika

'hän taisi yrittää selittää itsensä pois metafysiikasta?'

*
Niin ilmeisesti yritti, mutta minulle on aina assosioitunut Foucault'n valtakäsityksestä mieleen, että se muistuttaa jollain tapaa uusplatonismista periytyvää ja stoalaista - monistis-materialistista metafysiikkaa.

Uusplatonismissa todellisuus emanoituu (virtaa) 'Yhdestä', Foucault'lla valta tulee kaikkialta, mutta onko näillä määrityksillä metafyysisesti lopulta mitään olennaista eroa?

Foucault'n valta on joka tapauksessa jotain, johon 'ei pääse käsiksi' juridisesti tai argumentatiivisesti.

Se pyörittää kaikkea toimintaamme ikäänkuin väistämättä, joskaan ei ennaltamääräävästi.

Meidän ja vallan välillä vallitsee siis suhde, jota voisi verrata Spinozan sekä Descartes'lta, uusplatonismista että stolaisuudesta vaikutteita saaneeseen filosofiaan.

Siinä olemassaolon tahto (conatus) ilmentää itseään substanssista lähtevänä, attribuutteihin jakautuneena (parallelisimi) ja viimein moodien (ihminen ja hänen ajattelunsa) kautta.

Conatus 'vallantahtona' on kaiken käsittävää substanssia ilmentävä 'liikevoima'.

Foucault ei korosta fenomenologistyyppistä ja yksilösidonnaista liikkeenkaltaisuutta (intentionaalisuutta) vaan vallan strukturoitumista persoonattomaksi, kaiken käsittäväksi voimaksi, jota ei voi/pidä tarkastella pelkästään jostain yhdestä, valikoidusta näkökulmasta käsin - vaikka se onkin mahdollista ja intressiemme mukaista - vaan valta tulee ymmärtää eräänlaisena monismin ja pluralismin sisäkkäisenä ilmentymänä, jossa kumpikin metafyysinen lähtökohta pätee, ilman että jompikumpi dominoisi.

Tämä ei ole (hegeliläistä) dialektiikkaa, jossa 'Toiseus' on subjektin edellytys vaan pikemminkin deleuzelaista 'erojen' nomadismia, jossa yksilö on yhtä aikaa sekä riippumaton että vallan 'konatiivinen ilmentymä'.

Rauno Rasanen said...

Siteeraan ensin itseäni.

'Eivät filosofit mitään tiedä. Mutta - he osaavat esittää argumentatiivisesti oikeita kysymyksiä.
Ja sitä taas luonnontieteilijät eivät osaa, koska yrittävät selittää kaikki maailman asiat 'yksiulotteisesti' matematisoimalla/kvantifioimalla kaikki havainnot.'

*
Kääntäen sanottuna: luonnontieteilijät tietävät kyllä vastaukset ongelmiinsa, mutta makrotasolla he eivät tiedä, mihin kysymyksiin ne lopultakin ovat vastauksia...

Jos tiedän, miksi maito happanee ja sianliha pilaantuu, niin tiedän, miksi maito happanee ja miksi sianliha pilaantuu.

Mutta jos joku alkaa kehitellä yksinomaan tästä tiedosta reduktionististyyppistä makrovastausta makrokysymykseen jonkun kulttuurin uskonnollisesta perustasta, hänen yksinkertaisuutensa filosofisen argumentaation alueella hipoo Marx-veljesten parhaimpien elokuvien tasoa.

Tarkoitushan ei kuitenkaan ollut olla satiirinen vaan kertoa totuus - ja vain totuus.

Mutta koska kysymys oli väärin/yksiulotteisesti asetettu ja perusteltu, päädytään/päädyttiin triviaalisuuksiin.

Esimerkki

Koska Israelissa pelättiin, että helposti pilaantuvasta sianlihasta saa tauteja, sen syönti kiellettiin ja tuo kielto perusteltiin Jumalan antamaksi käskyksi.

Tällä tavoin syntyivät sekä juutalaisen uskonnon jumalakäsitys ja sen riitit.

MOT ;)

Gc said...

Joidenkin tiedemiesten mielestä uskonnollisuuden syy on jossain uskonnollisessa geenissä ja ilmeisesti tämän tyyppistä reduktionismia sinä Rauno vastustat, ainakin siinä mielessä jos tuota tarkoitetaan ilmiön tyhjentäväksi selitykseksi. Minäkin luen (joskus) Dostojevskin tai Kierkegåårdin uskonnollisia ajatuksia, mutta ei se tarkoita etteikö minusta myös uskonnollisuuteen yllyttävää geeniä voisi olla olemassa. Todennäköisesti jopa älyllisemmälle uskonnollisuudelle ja vulgaarille taikauskolle on täysin omat geeninsä. Hyvin harva näiden alojen asiantuntia on kuitenkaan palauttamassa teologiaa tai uskontotiedettä pelkkään biologiaan, joten sellaista pelkäävät saavat olla minusta aivan rauhassa. Osa tutkimuksesta voi tietenkin hyvillä mielin liikkua myös tuohon suuntaan. Tällaiseen kuitenkin liittyy muutakin. Jos kuvitellaan että suuret uskontotieteelliset löydöt tehdään tutkimalla miljoonien laitteistoilla ihmisen genomia, monista tuntuu että aika vähän perinteinen humanistinen tutkimus voi enää olla alansa ytimessä. Tällaiset pelot synnyttyvät konstruktivismia ja luonnontieteen vastaisuutta humanistipiireissä. Parasta olisi jos luonnontieteelle ja humanistisille tieteillä löydettäisiin tiedon kerrostumissa omat paikkansa ja tällä mielin minä Heideggerin systeemejä luen aina kun ehdin.