Richard Rorty on kuollut - eläköön filosofia!

Kommentti Järveläisen päreeseen "Filosofian kuolema?".
(Pari lisäystä on tehty ja lisää saattaa tulla.)

*
Richard Rortylle filosofia oli eräs kirjallisuuden/kirjoittamisen laji tai muoto.
Ei yhtään enempää - tai vähempää...

Tietoisuus ei heijasta todellisuutta eikä tiedolla ole mitään objektiivista perustaa, joten totuudesta puhuminen on illuusio.

Hengissä säilyminen on todellakin perimmäisin motiivimme, jota juuri kieli välineenä palvelee - ei mikään ikuinen idea, Jumala tai korkeampi tietoisuus.

Rortylle mitään itsensä kanssa identtistä, metafyysistä subjektia ei tietenkään voi olla olemassa siinä mielessä kuin se Locken ja Kantin perinteissä ymmärretään.

Rorty menee subjektin kritiikissään jopa pitemmälle kuin Nietzsche, jolle sentään vielä itsensä luominen tai itsensä valitseminen ja siten yli-ihmisyys oli ideaali.

Rorty sen sijaan Freudin tavoin olettaa, että edes mitään oikeaa valintaa ei ole, koska subjekti on lopullisen pirstaleinen ja monimielinen eli monikielinen re- ja de-konstruktio.

*
Rortyn poliittiset näkemykset ovat yhtä lailla anarkistisia.
Ideologisesti häneltä ei jää kiveä kiven päälle, ja silti hän haluaa puhua solidaarisuudesta.

Olen samaa mieltä kriitikoiden kanssa.
Rortyn solidaarisuus-hurskastelu ei vakuuta vaan on itse asiassa akateemisesta turvapaikastaan 'lelukranaatteja' ympäristöönsä heittelevän nihilistin mautonta pilaa.

Hänen liberaaliin individualismiin (EI Jumalaan, hyveisiin tai moraalilakiin) tukeutuva 'älkää olko julmia, olkaa kilttejä toisillenne' (vrt. Augustinus - tai Wittgenstein) periaatteella ihmisten välinen sopusointu ei onnistu yhtään sen paremmin kuin, jos eläisimme fundamentaalisemman kannan mukaisesti.

Tuskin kukaan irakilainen haluaisi kuulua Rortyn ironikkojen klubiin, jossa kokoontuvat kaikki samanmieliset - oletetaan nyt vaikka lintubongausta harrastavat luonnonrakastajat - kuten Rorty itse.

Rortyn sinänsä selkeässä ja hyvin artikuloidussa nihilismissä 'haisee' todellakin kummallisella tavalla se sama akateemisuus, josta hän syyttää akateemisia ammattifilosofeja.

Rortyn mukaan nuo ammattifilosofit pyrkivät siis ratkomaan pelkkiä näenäiskysymyksiä, mikä varmasti on osittain täysin oikeaan osuvaa kritiikkiä.

Mutta kun tarkastelemme Rortyn omaa - nihilistis-ironistis-esteettistä ratkaisua, niin hänen luotinsa ovat pikemminkin paukkupatruunoita kuin esim. Nietzscheen verrattavaa dynamiittia.

Rorty ei tuo 'filosofiapeliin' mitään uutta. Sen hän toki itsekin on avoimesti myöntänyt. Hän tekee kompilaatioita.

Rorty vain on ehkä kaikkein selkeimmin kyennyt kritisoimaan analyyttista filosofiaa sen sisältäpäin käsin - itse nimenomaan anglo-amerikkalaisen analyyttisen filosofin koulutuksen saaneena mutta erittäin hyvin myös mannermaisen (eurooppalaisen) filosofian tuntien, mikä on analyyttisille filosofeille peräti harvinaista.

Kaiken lisäksi R:n vaikuttimena oli kritisoida analyyttista filosofiaa paitsi sen omilla - Kantiin pohjautuvilla - aseilla, nimenomaan mannermaisen filosofian muodikkaimmilla nimillä kuten Kierkegaard (saksalaisen idealismin kriitikkona), Nietzsche, Wittgenstein ('½:ksi' mannermainen), Heidegger ja Derrida.

Toisaalta anarko-trotskilaisen perheen lapsi yrittää tavallaan itsekin olla loppuun asti kuin vanhempansa, mutta koko strategia kumisee onttouttaan, koska siitä puuttuu totaalisti arvofilosofia.

Kun seuraava sota maailmassa/länsimaissa syttyy - ja ennenpitkää se syttyy: ilmastonmuutoksen takia - voi vain ihmetellä, miksi Rortyn kaltaiset sivistyneet ja liberaalit ironikot ovat niin mitätön vähemmistö, vaikka heidän pitäisi edustaa edistyneintä tietoisuutta maailmassa.

Ehkä siksi, etteivät he suostuneet ottamaan periaatteellista kantaa mihinkään oleelliseen arvo-ongelmaan maailmassa - 'akateemisen'ja liberaalisen nihilisminsä takia.

Väitän, että Nietzsche ei Rortyn nihilismiä olisi kovin korkealle noteerannut. Hänen filosofiansa perusongelmahan olivat nimenomaan arvot - tai niiden puute ja niiden uudelleen arviointi.

Rorty on toki johdonmukainen - päinvastoin kuin ehkä Nietzsche: kun tiedon perusta ja siten 'Totuus' on 'menetetty', arvoista puhuminen on pelkkä makuasia.

Nietzsche itse kirjoitti likipitäen juuri näin, mutta sisimmässään hän ei koskaan hyväksynyt sanomaansa loppuun asti - hän vain totesi johdonmukaisesti antifoundationalismin ja antirepresentationalismin seuraukset.

Nietzschen intentioihin jäi siten melko ammottava ristiriita, koska hän oli 'hengeltään' uskonnollinen moralisti niin pitkään kuin pysyi järjissään.

Mutta Rorty on täysin - sanoisinko jopa liian - johdonmukainen nihilisti - edelleen siis mitä analyyttisin mies, joka ei haluaisi ottaa ainoatakaan argumentatiivisesti 'väärää' askelta sen jälkeen, kun on heittänyt Kantin likaviemäriin.

Mutta sellainen ihminen ei lopultakaan ole mitään mieltä mistään, missään eikä milloinkaan.
Sellainen ihminen lakkaa kiinnostamasta ketään, koska hän on kuin filosofiansa: ei mitään!

Vain ne, jotka ottavat riskin olla ristiriidassa itsensä kanssa kuten Nietzsche voivat olla mielenkiintoisia ja innovatiivisia.

Rorty on kuitenkin yhtä ja samaa. Me tiedämme jo hänen vastauksensa kaikkeen, eikä se enää kiinnosta meitä.

Kummallista, että mies, joka piti filosofiaa eräänä kirjallisuuden - siis fiktion - lajina hakeutuen lopulta jopa alan professuuriin, onnistui kirjoittamaan sisällöltään - ei tyyliltään - niin perin latteaa 'mielen ylennystä'.

Ehkäpä hän todella onnistui tappamaan filosofian - omalla kohdallaan...