Nihilistin muotokuva

Gc kirjoitti mm.

'Itse toki kannatan luonnonsuojelua ja muutakin ei-nihilististä toimintaa.'

*
RR

Mutta tästähän kuvailemassani nihilismisssä tai sen vastaisuudessa ei ole kysymys.

Korostan, että 'edustamani' nihilismi on lähinnä metodologista ja/eli tietoteoreettista laatua.

Siitä ei välttämättä seuraa arvofilosofisesti yhtään mitään eikä se itsessään seuraa mistään muusta kuin päättelijän omasta älyllisestä vakuuttuneisuudesta, jonka mukaan evoluutiolla ei ole päämäämäärää, ja että sen ainoa tarkoitus on DNA:n kopioituminen eli lisääntyminen.

Ja tämä 'tarkoitus' taas ei merkitse ihmisen kannalta rationaalisesti - normatiivisesti, moraalisesti - yhtään mitään!

Kyseessä oleva episteeminen (ei siis 'ideologinen' ja/tai metafyysinen) nihilismi tarkoittaa myös sitä, että nihilisti voi periaatteessa olla kuin kuka tahansa: vaikka luonnonsuojelija, piittaamaton roskakulttuurissa eläjä, itsemurhapommitusten suunnittelija tai jopa toteuttaja.

Mutta yksi on olennaista: hän ei usko lopullisesti minkäänlaiseen reduktionismiin - olipa se naturalistista tai supranaturalistista.

Arvot eivät palaudu geeneihin eivätkä Jumalaan - eikä niitä myöskään voi niistä johtaa.
Arvojen ja Luonnon/Jumalan välillä on ikuisuuden ja äärettömän syvyyden kaltainen katkos.

*
Teologit oivaltanevat, että tämä väite merkitsee todellisuuden/olemassaolon Mysteerin tunnustamista ja jättää siten oven auki eräänlaiselle mystiikalle.
Mutta kun sanon 'jättää oven auki' - en missään tapauksessa väitä/vaadi, että siitä ovesta tulisi astua 'sisään'.
Sen valinnan/'riskin' jätän kullekin ihmiselle itselleen...

*
Nihilisti ei suinkaan kieltäydy jääräpäisesti uskomasta kokeellisen havainnon ja järjen viimeisimpiin tuloksiin - ei myöskään välttämättä Jumalaan.

Päinvastoin - ja kuitenkin: hän on nihilisti juuri niiden vuoksi - niin luonnontieteiden kuin Jumala-uskon perustelujen ja tulosten vuoksi!
Hänen mielestään maailma, joka palautuu ja siten 'tyhjenee' johonkin perimmäiseen alkuperään kadottaa rationaalisen merkityksensä, olipa sitten kyseessä Jumala, aaltohiukkanen tai geeni.

Kahdesta asiasta hän silti ainakin sisimmässään on varma: - kaikkiin sellaisiin johtopäätöksiin ja vakuutteluihin, jotka ylittävät argumentatiivisen päättelyn ehdot eli tekevät oletuksia, jotka voidaan osoittaa virhepäätelmiksi (esim. kehäpäätelmät), voi suhtautua oikeutetusti epäillen ja jopa ylenkatseella.

Tosin nihilisti tietää, ettei hän itsekään ole vapaa kehäpäättelystä - kukaan ei ole. Tämä rationaaliseen päättelyyn itseensä sisältyvä paradoksi vain pitää tiedostaa ja pitää tarkoin mielessä.
(Kts. lopputoteamus)

Toinen seikka on nihilistin omaan kokemukseen perustuva, hänen episteemistä nihilismiään tukeva 'tuntemus' siitä, että maailma itsessään on tyhjä merkityksistä, ja että juuri luonnontiede ja Jumalan loputon vaikeneminen ovat tämän osoittaneet (kuten edellä totesin).

Niinpä - jos luonnontieteilijä (tai teologi) yrittää puhua maailmasta ikäänkuin se olisi arvokas ja merkityksellinen, hän puhuu ristiriitaisesti, argumentoi väärin - sanalla sanoen puhu 'läpiä päähänsä'!

*
Tietoni Wilsonin teoksesta Konsilienssi perustuvat kirjareferaatteihin ja sähköpostikeskusteluihin henkilön kanssa, joka kirjan on lukenut.

Mutta en tarvitse kovin paljon informaatiota oivaltaakseni Wilsonin kvasiuskonnollisen asennoitumisen ja siten sen ristiriidan itse luonnontieteen kanssa - olkoonkin, että mies on evoluutiobiologian huippunimiä.

Enhän nimittäin kritisoi hänen evoluutiobiologisia tutkimuksiaan - 'vain' hänen arvofilofisia päätelmiään - vaikkeivät ne aina näyttäisikään olevan erotettavissa toisistaan. Sitä pahempi Wilsonille.

*
Olemisesta ei seuraa pitämistä, toesi David Hume.
Itse kommentoin, että pitäminen seuraa tahtomisesta, mutta tämä ei tietenkään ole loogisesti pitävä väite.
Joka tapauksessa on praktisesti järkevää väittää näin.

Voisi esittää kysymyksen: miksi Wilson lähes mystifioi Luonnon arvon ja elämän kunnioituksen?
Vastaus: hän kokee ja tahtoo niin sisimmässään.
Mutta ryhtyä väittämään, että tämä vakaumus olisi argumentatiivisesti pätevä ja perusteltu on itsensä ja muiden huijaamista.

*
Kysytte nyt, enkö sitten minä edellä myös vedonnut omiin kokemuksiini ja siten myös tahtomalla tahdo nihilismiä.

Vastaan tähän kysymykseen kuten Nietzsche Hyvän ja pahan tuolla puolen kirjassaan kritiikkiin, joka hänen äärirelativismiaan vastaan tullaan esittämään, eli että eikö siis hänenkin esittämänsä tulkinta ole VAIN tulkinta - ei mikään Totuus?

Olkoon niin - aina vain parempi!

Geneettisiä virhepäätelmiä, oxymoroneita ja absurdin filosofiaa

Kommentti Gc:n kommenttiin edellisessä päreessäni.

*
Gc sanoi...
Joidenkin tiedemiesten mielestä uskonnollisuuden syy on jossain uskonnollisessa geenissä ja ilmeisesti tämän tyyppistä reduktionismia sinä Rauno vastustat, ainakin siinä mielessä jos tuota tarkoitetaan ilmiön tyhjentäväksi selitykseksi.
Minäkin luen (joskus) Dostojevskin tai Kierkegåårdin uskonnollisia ajatuksia, mutta ei se tarkoita etteikö minusta myös uskonnollisuuteen yllyttävää geeniä voisi olla olemassa.
Todennäköisesti jopa älyllisemmälle uskonnollisuudelle ja vulgaarille taikauskolle on täysin omat geeninsä.
Hyvin harva näiden alojen asiantuntia on kuitenkaan palauttamassa teologiaa tai uskontotiedettä pelkkään biologiaan, joten sellaista pelkäävät saavat olla minusta aivan rauhassa.
Osa tutkimuksesta voi tietenkin hyvillä mielin liikkua myös tuohon suuntaan. Tällaiseen kuitenkin liittyy muutakin. Jos kuvitellaan että suuret uskontotieteelliset löydöt tehdään tutkimalla miljoonien laitteistoilla ihmisen genomia, monista tuntuu että aika vähän perinteinen humanistinen tutkimus voi enää olla alansa ytimessä.
Tällaiset pelot synnyttyvät konstruktivismia ja luonnontieteen vastaisuutta humanistipiireissä. Parasta olisi jos luonnontieteelle ja humanistisille tieteillä löydettäisiin tiedon kerrostumissa omat paikkansa ja tällä mielin minä Heideggerin systeemejä luen aina kun ehdin.

RR

Tulee aika, jolloin on pakko tunnustaa jopa luonnontieteen nimissä, että ihmisen genomin perimmäinen funktio ja 'olemus' on yhtä aikaa sekä triviaali: lisääntyminen - että mysteeri: miksi evoluutio kehitti ihmisen, joka loi itseään varten biologisesti täysin tarpeettoman oletuksen 'tuonpuoleisesta' pelastuksesta.

Me tiedämme toki, että geenien perustarkoitus on pyrkiä kopioimaan itsensä, mutta juuri tämän takia uskontoa ei voi johtaa geeneistä, koska uskonnot eivät palvele välittömästi lisääntymistä - pikemminkin päinvastoin.

Kaikki uskonnot - ateistinen buddhalaisuus mukaanlukien - ovat luoneet erityyppisiä 'transsendensseja', jotka kuvataan käsittämättömän paljon paremmiksi paikoiksi kuin tämä immanentti, maanpäällinen elämä - tämä 'nahkapussissaan' kävelevän haavoittuvan, sairastuvan ja rappeutuvan olennon kärsimyksentäyteinen tie.

Uskonnot ovat kyllä aina pyrkineet integroimaan ihmisryhmiä sosiaalisesti, mutta ei tämän- vaan tuonpuoleisen nimissä.

Silti Richard Dawkinsin yritys selittää uskonnot alunperin evoluutista adaptaatiota palveleviksi mutta biologisen kehityksemme myötä tarpeettomiksi ja väärin suuntautuneiksi käyttäytymismuotoiksi on naivi.

Vai onko sittenkään?

Jos uskontojen perusidea ymmärretään transsendenttiseksi pelastukseksi maailman katoavuudesta ja ihmisen egoistisesta paheellisuudesta (synnistä), niin eikö tässä juuri olla pyrkimässä irti biologian kahleista kohti illusorisen uskon ikäänkuin 'itsetuhoista' lopputulemaa - kohti maailmaa, jota ei voi olla kuin fantasioissa?

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, koska uskovat eivät toki tee joukkoitsemurhia kuin aivan äärimmäisissä tapauksissa - äärimmäisen fanaattisissa uskonsuuntauksissa. Itsemurha on sitäpaitsi julistettu kristinuskossa kuolemansynniksi.

Lähestyessämme aihetta nihilismin ja absurdismin kautta - etenkin käyttäen Camus'n todella kovakaliiberista kommenttia, jonka mukaan suurin ihme on, etteivät kaikki ihmiset ole jo tehneet itsemurhaa, päädymme lopulta asian ytimeen.

Ja mistä syystä? Siksi, että todellisuus ja maailma näyttäytyy ihmisille rehellisimmillään täysin mielettömänä, vailla mitään toivoa edes välttävän järjellisestä vastauksesta kysymykseen: miksi minä olen olemassa.
Ihminen kysyy, mutta maailma on hiljaa.

Tämä on minun mielestäni kaikkein johdonmukaisin tapa suhtautua geenien ohjaamaan evoluutioon, jolta aivan aidosti puuttuu mieli, tarkoitus ja päämäärä!

Olen siis eri mieltä kuin evoluutiobiologi E. O. Wilson, joka kritisoi jyrkästi Camus'ta tämän absurdin filosofiasta.

Mutta Wilson ei olekaan argumentatiivisesti ja loppuun saakka johdonmukainen. Hän on luonnontieteilijä eikä nihilismiin asti 'nähnyt' filosofi.

Niinpä Wilson on biologisen elämän ja evoluution sinnikkyydestä rakentanut itselleen metafysiikan, jonka nimissä hän henkeen ja vereen puolustaa naivisti käsitystä, jonka mukaan elämän kunnioittaminen on suurin hyve ja elämän tuhoaminen on biologiaa (evoluutiota, geenejämme! - hah!) vastaan tehty rikos.

Mutta mikä voisikaan olla uskonnollisempaa kuin tällainen päättely. Ei puutu kuin, että sen edustaja ilmoittaisi olevansa panpsykisti/panteisti, jonka korkeimpana pyrkimyksenä on rakastaa Luontoa=Jumalaa intellektuaalisesti kuten Spinoza.

Tämä Jumala ei tietenkään vielä/enää ole persoonallinen, mutta ero persoonallisen ja persoonattoman välillä on tässä asiassa pelkkä teologinen spekulaatio, jolla toki on filosofis-teologisesti syvä antropologinen merkitys, mutta joka jopa kristinuskon sisällä - triniteettiopillisesti - on painotukseltaan hyvin erilainen läntisessä ja itäisessä kristillisyydessä.

Itäisessä korostuu Jumalan/Jeesuksen persoonattomuus, lännessä persoonallisuus.

*
Nietzsche yrittää 'pelastautua nihilismistä' ja 'saman ikuisesta paluusta' vallantahdon avulla sekä pitäen yksilön päämääränä etenkin itseään luovaa, yli-ihmisyyteen kurottavaa esteettistä ideaalihahmoa.
Kyse on vakavasta pyrkimyksestä välttää passiivisen nihilismin tuhoava vaikutus: resignaatio ja itsemurha.
Tässä siis jopa Nietzsche asettuu kvasiuskonnollisesti toiselle katsantokannalle kuin Camus.

*
Richard Rorty luopui alunperin kannattamastaan ajatuksesta, että itsensä luominen nietzscheläisessä mielessä voisi olla aidosti mahdollista, eli että ihminen voisi tehdä 'itseään luodessaan ja itsensä valitessaan' oikeita valintoja sekä ratkaisuja, koskapa mitkään - edes Foucault'n nietzscheläiset identiteettitekniikat eivät johda kuin keinotekoiseen - siis fiktiiviseen olemukseen ja käsitykseen itsestä - käsitykseen, joka on aina vaihdettavissa, koska subjekti on vielä enemmän konstruoitu fiktio kuin Nietzsche väitti sen mm. Descartes-kritiikissään olevan.

*
On syytä kysyä lopuksi: miten biologi/luonnontieteilijä voi puhua yhtään mitään elämän tai ihmisen arvosta, mikäli ihmisen subjektiivinen identiteetti palautuu pelkästään DNA-ketjuun ja kromosomeihin - lopulta hiukkasiksi ja aaltoliikkeiksi?

Mitä ne kertovat subjektiivisesta identiteetistä? Vastaus: eivät itsessään yhtään mitään. Vain omat kulttuuriset ja kirjalliset tulkintamme, jotka ovat aina pelkkiä myyttejä, fiktioita sekä illuusioita voivat kertoa meille ihmisen tai elämän ainutlaatuisuudesta ja arvosta.

Niiden johtaminen geeneistä on pelkkää oxymoronismia ja taikatemppuilua: kaniineja hatusta! Toisin sanoen kyse on geneettisestä virhepäätelmästä.

(Sijoita jälkimmäisen linkin esimerkin kakkospremissin: epämiellyttävä tilalle miellyttävä/hyvä ja johtopäätöksen: epätosi tilalle tosi, niin esimerkki soveltuu paremmin juuri E. O. Wilson-kritiikkiini, koska Wilson näköjään pitää evoluutiota determinoivia? geenejä positiivisina tai jopa hyvinä! ominaisuuksina.)

Olkaa siis luonnontieteilijät johdonmukaisesti nihilistejä - mikä ei kuitenkaan merkitse että te voisitte - johdonmukaisina pysyäksenne - olla ateisteja.

Agnostismi ja nihilismi ovat ainoita johdonmukaisesti perusteltavissa olevia kantoja näissä asioissa.