Logiikasta

Kirjoitettu kommentiksi Järveläisen päreeseen "Neronleimaus".

*
Logiikka on Prokrusteen vuode.

Vaikka miten hienovaraisesti se ' kaavoittaisi' todellisuuden, niin aina se on supistamassa - ehkä jopa tappamassa kokemusta.

Toki ymmärrämme paremmin, kun olemme johdonmukaisia ja yritämme selittää kaiken pelkästään identtisen ja ristiriidattomuuden kautta.

Täytyy vain uskaltaa esittää kysymys: mitä me ymmärrämme paremmin, kun redusoimme maailman noihin häkkyröihin? Logiikkaa itseään vai ihmistä/maailmaa?! Minun vastaukseni jo varmaan tiedetään...

Ja etteikö ihmisellä muka voisi olla mielessään yhtäaikaisesti kahta tai jopa useampaa toistensa kanssa ristiriitaista mielipidettä ja/tai mielentilaa?

Kyseli Nietzsche ja vastasi, että kyllä voi, eli Aristoteles on väärässä, mitä tulee kolmannen poissuljetun lakiin (tertium non datur).
Eikä meitä tässä sumea logiikka auta yhtään paremmin. Fuzzy logic on vain hienojakoisempaa kaksiarvologiikkaa - nothing more.

Mutta kokemus/elämys/emootiot ovat sellaisenaan aina tulemisen - ei olemisen - tilassa, - ja siten tavallaan 'autonomisia ja koskemattomia' - kaikessa ristiriitaisuudessaankin, ja kun logiikka alkaa niitä paimentaa, se on vähän samaa kuin pantaisiin susi lammaskoiraksi.

Eikä auta vaikka suden rotu olisi IF (Hintikan Indipendence Free-susi). Se nimittäin tappaa 'elämyslampaita' yhtä lailla kuin Aristoteleen syllogismit.

Logiikka on kuin suuri pato, jonka virtaava vesi ajan mittaan kuluttaa ja murskaa. Muussa tapauksessa pato aiheuttaa lopullisen luonnonkatastrofin.

*
Olen palaamassa lopullisesti Herakleitokseen. Ongelmana Herakleitoksen kohdalla tosin on hänen käsityksensä logoksesta.

Miten tulemisen, ristiriidan ja vastakohtien todellisuus voi ilmentää jonkun hallitsevan universaalin järjen - logoksen - olemassaoloa.

Herakleitoksen logos/logiikka, jonka Hegel sitten vei liki mahdottomiin äärimmäisyyksiin, on psykologistista: se ei ole muodollisesti vaan 'sisällöllisesti' totta.

Mutta tämä ongelma sitten viekin pohdinnan jo väistämättä - jos ei metafysiikkaan niin ainakin metafiktioon.

Kantin yritys tehdä metafysiikasta eräänlainen tiede mm. jakamalla väitteet analyyttisiin ('muodollinen') ja synteettisiin ('sisällöllinen') ei vakuuta, joten todellisuudesta on pakko puhua metafiktiivisesti - ja sitähän moderni fysiikka äärimmillään juuri tekee...