Kirjoitettu kommentiksi Sipuran ja Kafkaesquen kommentteihin päreessäni "Rakkaus raatelee(?)".
(Lisäyksiä ja tarkennuksia on tehty ja tehdään - klo:18:25)
*
Sipura sanoi...
RR: "Onko minusta tulossa kaikkein höyrähtäneimmän luokan idealisti, joka haluaa kieltää ihmisluonnon realiteetit?"
Pääsit vihdoin ihmisluonnon äärelle. Kyllä se sieltä tulee kun vähän potkii.
*
RR
Mitään ihmisluontoa ei ole olemassakaan, ja vaikka olisi, niin me emme siitä mitään tietäisi.
*
On vain informaatiota, fragmentteja sekä induktiivisia yleistyksiä=todennäköisyyksiä, mutta tämä ei ole tietoa.
Tieto on aina enemmän tai vähemmän konstruoitua - se ei seuraa kausaalisesti kaavalla: kontrolloitu eli samalla jo manipuloitu (sic) havainto + selitys = tieto. Havainnot ovat aina teoriapitoisia.
Lisäys
Havainnon ja teorian välillä on kategorinen katkos, mutta paradoksaalisesti me ymmärrämme tuon katkoksen vasta sitten, kun meillä on käytössämme havaintoa kuvaava - siis havainnon ja ajattelun yhdistävä käsite.
Havainto on toki olemassa ilman sitä ilmaisevaa käsitettä, mutta silloin sen olemassaolo on vailla merkitystä!
Kuten tiedetään kyseessä on kantilainen perusoletus, joka ei tietenkään tarkoita, että havaintoa ilmaisevan käsitteen/merkin ja havaitun välinen suhde olisi mitään muuta kuin arbitraarinen - sattumanvarainen.
(Muista Ferdinand Saussuren lingvistiset periaatteet).
Merkitys ei tietenkään ole irrallaan siitä käytännöstä, 'jota se noudattaa'. Nyt on kuitenkin muistutettava, että käytäntö myöhemmän wittgensteinin mukaan säännön seuraamisena ei ole sama asia kuin esim. Wienin piirin 'tieteellisten filosofien' ja Tractatuksen (nuoren Wittgensteinin) ajatus siitä, että käsitteen merkitys on yhtä kuin sen looginen verifikaatioprosessi.
Merkityksestä tuli W:n kielipeliteorian myötä 'myrkkyä' sekä osittain kantilaisille että etenkin naturalisteille. Mutta Wittgenstein on oikeammassa kuin naturalistit ja kantilaiset...
Merkitykset ovat kehittyviä, historiallisia ja relatiivisia, eikä niitä voi kiinnittää mihinkään metafyysiseen tai naturalistiseen viitekehykseen lopullisesti.
Kiintoisaa on tietenkin pohtia, mitä merkitys itsessään voi merkitä - niin naturalistille kuin transsendentaalifilosofian (Kantin) perilliselle. On selvää, että ei ainakaan ihan samoja asioita.
(Toivon, että kommentoit tätä lihavoitua tekstiä Mika Sipura.)
*
Edellisestä seuraa myös, että kun itse käytän käsitettä ihmisluonto ikäänkuin objektiivisessa mielessä, käytän sitä aina väärin!
Ei voi mitään (Kts PS.)
Kyse ei ole edes tiedollisen kompetenssin vähyydestä tai tyhmyydestämme kuten Feynman sanoisi (asia jota Kemppinen näyttää säännöllisin väliajoin hehkuttavan) vaan siitä, että me olemme itse kielen kautta luoneet tämän ihmisen maailman, ihmisen todellisuuden ja ihmisluonnon sen mukana.
Sanalla sanoen: me olemme valehdelleet helvetin hyvin, koska jotkut valheistamme toimivat mainiosti tässä maailmassa.
(On aivan sama valitseeko totuuden tai valheen maailmassa, josta puuttuu tiedollinen perusta - Jumala, Metafysiikka tai Intuitio - pääasia että valinta toimii käytännössä.
Epätoden ja toden kanssa sillä ei kuitenkaan in the long run ole välttämättä tekemistä.
Se, minkä nyt koemme hyödylliseksi (hyödyllinen selitys on tiedemiehen 'tosi'), saattaa 100 vuoden päästä osoittautua ekologisesti - siis olemassaolomme kannalta - vääräksi valinnaksi.
Naturalistinen pragmatismi yrittää vakavissaan edustaa tätä filosofista kantaa - ikäänkuin kukaan voisi pitää sitä enää muuna kuin luonnontieteen ja taloustieteen melko tarpeettomana 'apulaisena'.
Tiede itse on muuttunut omaksi filosofiakseen.
*
Perimmältään ihminen jotain 'liikaa' - kuin syöpä, joka tuhoaa kaiken minne se meneekin.
Ja jos sitä minulta kysytään niin tässä on ihan tarpeeksi vastausta siihen, mikä on ihmisluonto.
Me olemme kaikki itsekkään geenimme vietävinä, koemme varsin aidon tuntuista onnea 'kopioitumisesta' eli lapsistamme, mutta kaikki tämä on varsin vähäistä mielihyvää verrattuna siihen mielipahaan - tuhoon, jonka olemme saaneet aikaan tässä teknologian 'kivettämässä' maailmassa, puhumattakaan siitä, että vielä joskus tulee hetki, jolloin tämä pieni planeetta tuhoutuu lopullisesti.
Sitä ennen me olemme kuitenkin kuolleet sukupuuttoon oman toimintamme seurauksena.
Ihmisluonto on nerokas ja paha, sillä vaikka miten haluaisimme korottaa itsemme ihmisluonnon ja Luonnon puolustajiksi ja tuntijoiksi, samalla korotamme itsemme myös Luonnon yläpuolelle, - ja se on pahinta laatua oleva hybris.
Anaksagoraan a-peiron (ei- rajaa) eli 'rajaton' ei ole rajattavissa, ja rajauksesta seuraa kosto.
Lopulta Luonto siis ikäänkuin 'kostaa' meidän nerokkaan mutta yksipuolisen toimintamme (todellisuuden rajaamisen) muuttamalla elinolosuhteemme mahdottomiksi.
*
Tähän dilemmaan en näe ratkaisua. Monet, naturalistiset tiedemiehet kyllä näkevät, mutta he ovat usein kuin pikku lapsia tutkimuksineen, tuloksineen, ennusteineen, toiveineen ja uskomuksineen.
Katselin Prima-sarjan Aika-dokumentin ensimmäistä osaa, jossa pohdittiin viimein, josko ihmisen ikää voisi pidentää ties miten paljon.
Sitten tehtiin 'mielipidetutkimusta' ja kyseltiin, miten pitkään ihmiset haluaisivat elää esim. yli 80 ikävuoden - jos haluaisivat.
Vastaajien joukossa oli myös monia ohjelmassa esiintyneitä tutkijoita.
Viimein tuo japanilaissyntyinen sympaattiselta vaikuttanut tiedemies vastasi itse kysymykseen haluaisiko hän elää vaikka 200 vuotiaaksi, ja vastaus oli naivin ykskantaan: miksi en haluaisi?
Jos nyt katsojat luulevat, että myös tuo kommentti perustui tieteelliseen asenteeseen, niin sotku on valmis.
*
Tieteellä ja tieteenteolla on tietyt ehtonsa, joista luopuminen johtaa joko skientismiin, joka on uskonto tai sellaisen auktoriteetin ottoon, joka ei tieteelle kuulu (esim. Richard Dawkinsin alkeellinen ateismivouhotus).
Halullamme elää ikuisesti - toive joka sisältää biologisen jatkuvuuden ja itsesäilytyksen tarpeen ohella erittäin vahvan moraalisen ja ehkä metafyysisen/uskonnollisen asenteen - on tekemistä tieteen kanssa vain siinä mielessä, että tiede voi mahdollistaa meille yhä pitemmän eliniän.
Tiede on siis väline, jolla biologista ja psykologista olemassaoloamme pyritään parantamaan.
Mutta tuo tarve itsessään ei ole naturalisoitavissa täydellisesti, koska se artikuloituu kielellisesti ja kulttuurisesti niin monin tavoin, että sen 100%n redusointi joihinkin biologisiin lainalaisuuksiin sekoittaa pahan kerran toisiinsa muuttuvat kielelliskulttuuriset ja pysyvät naturalistiset syy-seuraussuhteet.
Toki luonnontieteet yrittävät selvittää juuri sitä, mitkä ovat näitä alkuperäisiä ja pysyviä (sikäli kuin ihmisluonto on jotain pysyvää) biofysikaalisia syy-seurauksia ja lainalaisuuksia, mitkä taas kulttuurin mukanaan tuomia - muutoksen tilassa olevia säännönmukaisuuksia, mutta toistan yhä vielä, että (myös) tiede - olkoonkin että perustuu kokeelliseen havainnointiin ja tutkimukseen - tekee tuon erottelun kulttuurista ja tietystä kontekstista - ei jostain ihmeen objektiivis- jumalallisesta Arkhimedeen pisteestä käsin.
Tiede on osa ihmisen kulttuuria mutta ei mikään arvojen perusta: - se on väline hyötyyn ja mielihyvään, ei itse hyödyn ja mielihyvän legitimoija - valtuuttaja.
*
Toisin sanoin.
Ikuisen elämän tarve on pyrkimys, joka punnitaan vain yksilöllisesti, vaikka suurin osa ihmisistä tietysti haluaisi elää niin pitkään kuin mahdollista, jos pysyisi terveenä.
Mutta minun pointtini on tässä jälleen se, että kun tuollaiset auktoroidut luonnontieteilijät pannaan tekemään tiedeohjelmaa, niin pitäisi samalla tehdä erittäin selväksi, missä kohtaa mennään mielipiteen ja spekuloinnin puolelle.
Nyt katsojalle saattoi jäädä vaikutelma, että ohjelmaa juontavan tiedemiehen myöntävä vastaus perustui tieteseen!
Tällä tavoin naturalistinen asenne hivuttautuu 'väärän' auktoritetin voimalla moraalikysymysten ratkaisijan rooliin - rooliin, mihin se ei tieteen periaatteiden mukaan kuulu eikä voi kuulua.
Tiede - etenkään luonnontiede (korostan tätä luonnontieteen suuren 'voittokulun' takia) - ei voi määritellä tai auktoroida moraalilakeja tai arvoja - ne ovat aina politiikan, yhteisön, kulttuurin ja/tai yksittäisen ihmismielen tuotteita, ja jos joku vetoaa luonnontieteeseen sosiaalidarwinismin tai rousseaulaisen 'luontomystiikan' puolesta, hän ei puhu nimenomaan objektiivisena tiedemiehenä, jolle havainnot ovat ikäänkuin valmiita ja välittömästi annettuja (koejärjestely/tutkimusdesign on aina keinotekoinen konstruktio) vaan tietyn kulttuurisen kontekstin ja ihmismielen/ihmiskielen edustajana.
*
Epäasiallinen lopetus.
Kirjoitin varsin schopenhauerilaisessa hengessä. Näin on ihmisvihaajan hyvä aloittaa aamunsa. Vihaamalla oikein saatanallisesti kaikkea.
Nietzsche - tuo terävistä itsensä tuntijoista teräväpäisin (eikä kuitenkaan välttämättä aina rehellisin!) kirjoitti mainiosti, että Schopenhauer ei olisi voinut edes elää ilman naisia ja Hegeliä, joita hän niin kovin rakasti vihata.
Kas tässä se on paljastettu - minunkin 'ihmisluontoni'. Minäkin rakastan 'vihata' joitain asioita. Se virkistää...
*
Loppuun 'kevennys'. Ainoa mitä voimme tehdä enää on joko rukoilla tai kuten Heidegger kirjoitti - laulaa.
'Sua kohti Herrani..!' Titanic uppoaa!
*
PS. Järveläiselle ja filosofeille myönnän avoimesti, että tiedostan kyllä ensimmäiseen virkkeeseen sisältyvien loogisten implikaatioitten määrän ja vaikeuden.
Siten tiedostan myös, että tehdessäni jyrkän eron tieteen ja moraalin välille, tavallaan rikon tuon perusväittämäni logiikkaa vastaan.
Mistä minä voin tietää, mihin tieteen ja moraalin välinen raja tulee vetää, jos en kerran tiedä, mitä (ihmis-) Luonto on?
Mutta jos ryhtyisin kirjoittamaan pitäen jatkuvasti ja tiukasti mielessäni, että tekstin tulee täyttää täysin pitävästi ja pätevästi loogisen konsistenssin vaatimus, en voisi kirjoittaa mitään persoonallista vaan pelkästään noita logiikan häkkyröitä, jotka eivät kerro muuta kuin sen, miten toimii maailma, jonka oletetaan olevan identtinen ja ristiriidaton.
Se maailma ei kuitenkaan ole 'Maailma' vaan loogikkojen konstruktio!
(Vaikka tätäkään en voi tietää ;)
21 comments:
Huomenta! ,rauno
RR: "...Merkitykset ovat kehittyviä, historiallisia ja relatiivisia, eikä niitä voi kiinnittää mihinkään metafyysiseen tai naturalistiseen viitekehykseen lopullisesti."
Juuri näin. En osaa näin yhtäkkiä ketään joka tekisi lopullista tiedettä. Ihmettelin vain sitä, miten tunnut näkevän ihmisluonnon eri tavoin kuin muut (deterministisesti). Vieläkin olisin kiinnostunut siitä: miten Sinun mielestäsi nämä naturalistit (ehkä realistit?) näkevät käsityksesi mukaan ihmisluonnon? Sinulla täytyy olla siitä selkeä kuva kun kykenet sitä kovin sanoin arvioimaan.
Toinen häiritsemään jäänyt asia on tuolla "Kävin Kemppisellä" päreessä: "Mitä Sipuraan ja naturalisteihin tulee: He laskevat tieteellisesti sydämen tuskan ja autuuden kvantiteetin, mutta eivät tajua että tulivat samalla selittäneeksi pois sen mitä tutkivat." Tajuamisesta. Tajuatko Sinä mihin heimoon särmärusokas kuuluu? Ehkä et sillä tämän tajuaminen ei hetkauta. Se ei muuttaisi maailmaasi miksikään, joten olet priorisoinut muut tajuttavat edelle. Luonnontiede ei "tajua" tarpeettomasti, sillä työtä on muutenkin. Jokainen luonnontieteilijä on tietoinen mm. metafyysisistä ongelmista, mutta hetkessä, puutteellisin resurssein sen pohtiminen ei ole relevanttia. Et voi syyttää heitä tajuamisen puutteesta, korkeintaan pohtia syitä siihen, miksi on "päätetty olla tajuamatta", toistaiseksi.
Vaimoni joka hoitaa tällä hetkellä vauvaamme, on alkanut ajatella vauvan käyttäytymistä evoluutiopsykologian kautta koska "se auttaa parhaiten ymmärtämään ja ratkaisemaan arjen ongelmia" Mistä tiedät rakkauden kadonneen?
Höpö höpö.
Sinä olet nyt - aivan oikeutetusti! - rakkaudesta sekaisin sekä vauvaasi että vaimoosi.
En ota sinua vakavasti - toistaiseksi.
'Ihmettelin vain sitä, miten tunnut näkevän ihmisluonnon eri tavoin kuin muut (deterministisesti).
*
Oikein sanottu. Tavallaan olen deterministi väittäessäni, etten tiedä yhtään mitään.
Kun ei tiedä mitään, tietää jo - ei tarpeksi - vaan kaiken.
Tätä paradoksia ja kehää Platon ei tarpeeksi valaissut meille Sokrateen tapauksessa.
*
"Mitä Sipuraan ja naturalisteihin tulee: He laskevat tieteellisesti sydämen tuskan ja autuuden kvantiteetin, mutta eivät tajua että tulivat samalla selittäneeksi pois sen mitä tutkivat."
*
En kyllä - mietin sitä jo tämän kirjoittaessani - tarkoittanut tässä välttämättä sinua vaan esimerkiksi Kari Enqvistiä ja Richard Dawkinsia, joiden äärireduktionismi on suurimman halveksuntani kohde tieteenfilosofisesti.
On turha uhoilla faktoilla, jos ei ymmärrä riippuvuuttaan teorioista ja käsitteistä sekä viimein omasta motivaatiostaan eli halustaan olla oikeassa - aivan kuten minäkin haluan olla oikeassa - siksi etten tiedä mitään!
RR: "Höpö höpö."
Argumentaatiosi on ihailtavaa :)
Kiitos.
Muuten - tiedät kyllä Kausalan raviradan.
Asuitko siitä kovinkin kaukana - tai lähellä?
Valjastiellä, puolisen kilometriä raviradalta. Jos olet käynyt helluntairaveissa 80-luvulla, olen istunut finninaamaisena sen kasteluauton kyydissä. Ravit olivat Kausalassa joskus iso juttu. Ravikuningas Vieteri tapasi käydä niittämässä itselleen heinää meidän tontiltamme. Ei tuntenut tieteellistä ravivalmennusta. Ala-asteen kouluni sijaitsee siinä raviradan vieressä. Kuten huomaat, hyvää työtä opettajat tekivät.
En kerro tässä enempää - tietenkään, mutta äitini pitkäaikainen miesystävä (isäni kuoleman jälkeen huom!) asui Kausalassa, joten tunnen paikan sen vuoksi aika hyvin.
Tiedät Kausalan virastotalon tai kunnantalon - miksi sitä nyt nimitettiinkin.
Sen vieressä on kahden rapun kaksikerroksinen asuintalo.
Siinä talossa tuli yövyttyä joltisenkin monta kertaa ja tuli myös käytyä äidin ja Oivan kanssa monesti kalassa Kymijoella, Leininselällä.
Muikkua me pyydettiin melkein 'teollisesti' syksyllä. Muikun mäti oli rahallisesti tuottoisaa, mutta vaati aivan helkkaristi työtä.
No - enhän mie isseksein enempää rupia selittelemään...
*
Ihan kaunis lapsi teillä on - jahkas se vähän kasvaa ;)
Jos Oiva oli talossa talkkarina, olin hänen kesäsijaisenaan 1987-1991. Legendaarinen ruusunkasvattaja. Poika, poika, sanoi oiva. Kovin paljon pidempään ei ehkä kannata jatkaa - entisissäkin sukulaisissa on riittävästi.
Sama mies.
Joo. Sukulaisissa - jopa entisissä - on ihan tarpeeksi - liikaakin...
huomasitko jotain?
anonymous
Vedä käteen!
"Ihan kaunis lapsi teillä on - jahkas se vähän kasvaa ;)"
Lässyn lässyn rabelais.
Tuo omien jälkeläisten esittely, kuvaaminen ja heidän ympärillään pyöriminen on osoitus surkeasta itsekritiikistä ja samalla se on äärimmäisen tympäisevää oman egon palvontaa jälkeläisten/kloonien kautta.
Kävin vilkaisemassa sipuran sivustoja ja tunnistin ton oireyhtymän heti.
Hoh hoijaa....
catulux
Käytin hymiötä ;)
Mitä tulee muuhun sanomaasi: - 'niin minäkin - valitettavasti'.
Joskin aivan luonnollistahan se on.
Vastasyntynyt vauva on aina ihana...
Ellei se olisi niin ruma ja kurttuinen...eh....
(W.C Fields tai jotain sinnepäin)
Mika - onko se jopa sinun näköinen?
*
Haa - minä olen kai vain kateellinen, kun isit ja äidit vertailevat omaa pientä tulevaa terminaattoriaan omiin ominaisuuksiinsa.
*********************************
Catulux - sinä näet nyt kauaksi. Olethan luullakseni yläasteen opettaja...
(Satu (tiedät kyllä kuka) on erikoistunut alkuopetukseen, joka on oma 'taiteen, kasvatuksen sekä tiedottamisen ja manipulaation - lajinsa.)
Kerro mitä näet, kun koulut ovat alkamassa tai alkaneet. Palkankorotuksista saa taistella kai jopa lakkoon asti...
Kokoomus/keskusta teki tästä palkkakiistasta tällaisen, koska Tupo menetettiin.
Nyt kaikki joutuvat taistelemaan kuin jne, etujensa takia, mutta hallitus 'johdonmukaisesti toteaa: kaikille ei riitä ja siitä kaikkien piti (muka) olla tietoisia.
Paskapuhetta siinä mielessä, koska vastuu siirrettiin näin liitoille.
Seuraukset ovat joko pirulliset tai 'nössöt' kuten OAJ: piirissä.
Maisteritason tutkinnon suorittaneet ihmiset saavat samaa tai jopa paljon huonompaa palkkaa kuin hyvin urakoivat siivoojat - joiden työ toki on fyysisesti todella raskasta.
Tämäkö on tasa-arvoa. Valmistua maisteriksi ja saada siivoojan palkka?
RR: "höpö höpö"
argumentaatiosi mikan tekstiin on suunnilleen yhtä vangitseva kuin yritys pyydystää tornadoa hiusverkolla.
sipuran kirjoitukset ovat tiheydessään, kerrostuneisuudessaan ja taituruudessaan minkä tahansa tiede- tai filosofisen kielen veroista ja vähän enemmänkin.
kafkaesque
Olet oikeassa. Mika on hyvä kirjoittaja. Minä pidän hänen tavastaan ilmaista luonnontieteellisiä asioita.
Mutta myös catulux sanoi jotain olennaista ;)
*
Kaikki tämä ajoittain 'ylinäyttelevä' kielenkäyttöni on 'pelkkää' teatteria, mutta se kuuluu erottamattomasti minun tyyliini ja skribentin olemukseeni.
*
Lue Platonin Faidros-dialogi, jossa pohditaan juuri rakkauden ja retoriikan olemusta.
Se on ehkä hiukka vaikea ilmaisultaan mutta peräti jännittävä ja emootioihin vetoava dialogi.
Kyseessä on ja ei ole teoreettinen teksti, koska puheen ja metaforan analyysi on aina sidoksissa suostutteluun - ei pelkästään todistamiseen.
Platonilla on kolme huippua: Valtio, Pidot ja Faidros.
rauno: "kaikki tämä ajoittain 'ylinäyttelevä' kielenkäyttöni on 'pelkkää' teatteria, mutta se kuuluu erottamattomasti minun tyyliini ja skribentin olemukseeni."
dramaturgi outi nyytäjä piti muutama vuosi sitten hesarin toimittajille esitelmän journalistisesta / skribentistä ilkeilystä. sehän on satiirin lailla jalo taito, jos sen oikein osaa.
hän teki kuitenkin eron kahdenlaisen ilkeilyn välillä: toista hän nimitti vittuiluksi, toista pikkuvittuiluksi. ensimmäinen on taitolaji. se vaatii työtä, faktojen tarkistamista ja vaivannäköä.
jälkimmäinen ei vaadi mitään. se on pelkkää omien asenteiden ja ennakkoluulojen painopaperille oksentamista, matalamielisyyden sanoiksi pukemista.
nykysuomen sanakirja määrittelee vittuilun kahdella sanalla: vittuilla ~ keljuilla, kenkkuilla. tämä on minusta aika mehuton ja vaisu luonnehdinta sellaiselle toiminnalle, joka kielenkärjeltä laukaistuna voi aiheuttaa kolmannen maailmansodan, mutta joka tyylipuhtaimmillaan on sanamiekkailun korkeinta potenssia.
( ja jolle naiset ovat saaneet / joutuneet luovuttamaan yhden ihanan ruumiinosansa )
vittuilun etymologisia serkkuja ovat ainakin satiiri, ironia, väittely, parodia ja pamfletti. sekä sellaiset brittisarjat kuin the fast show, not the nine o'clock news, blackadder, little britain ja office.
jos hyvin käy, väitteen ja vastaväitteen väliltä löytyy ratkaisu ja uusi helmi lingotaan maailmaan. tätä ei luonnollisestikaan saada tietää, jos käytössä on skribenttinen nollatoleranssi ja vastapuoli rutiininomaisesti suolataan.
aina vittuilu ei kuitenkaan onnistu. sen tiedämme ainakin me, joiden kyljestä vastaväittäjän intentiot ovat rusahtaneet kolisten sisään.
kirjoitus ja puhe on monimutkaista. hiljaisuus on sitä harvemmin. oman raadollisuutensa tunnistaminen on ainoa tapa välttää vainoamasta sitä toisissa. nylkeminen ei nimittäin ole enää vittuilua; se on nautiskeleva tappo.
itse olen huomannut, että joskus paras tapa kritisoida jotakin asiaa on tehdä ihan muuta: vaihtaa kukkiin mullat, katsella kirjoista kuvia, tiskata astiat, perehtyä kvanttiteoriaan ja muuhun hauskaan, mitä tämä maailma jumalankiitos on pullollaan.
" On vain informaatiota, fragmentteja sekä induktiivisia yleistyksiä=todennäköisyyksiä, mutta tämä ei ole tietoa..."
Virallisesti Filosofiaa Opiskelevat ovat jaksaneet hämmästyttää minua uskonnollisella antaumuksellaan Nietzscheä kohtaan. He pitävät ihaillen Nietzscheä objektiivisena superfilosofina, vaikka subjektiivisempaa ja epästabiilimpaa ajattelijaa saa todella etsiä.
Ihan kuin he eivät olisi kuulleet ikinä spekulatiivisesta ajattelusta ja dekonstruktiivisesta spekulaatiosta.
Nietzsche lisäksi halveeraa varmuuteen ja toistettavuuteen nojautuvaia ajattelijoita, jotka luulevat voivansa ratsastaa ja rakentaa itseään Filosofina suuren ajattelijan niskavilloista repien.
Nietzschen fanit, tietäjät, knoppailijat ja tuntijat eivät oikein hiffaa kuinka Nietzsche halveksi tietämistä suhteessa ajatteluun. Kuinka halvaannuttava ja degeneroiva on ihmiskunnan halu tuntea kokevansa tietää ja pysähtyä palvomaan kuvia.
Nämä Nietzschen edustajat eivät sitten uskalla sanoa mitään omia mielipiteitään oman elämänsä ystäväpiirissä. Ihaillaan Lopullista Filosofia jotta ei tarvitsisi nähdä filosofiaa kokonaisvaltaisena omassa elämässä.
Nietzsche halveerasi vittillen juuri tietoon tukeutujia ja referoijia ja siksi kävi oppi-isänsä kimppuun ainakin osoittaakseen olevansa orpo löytöretkeilijä totuuden armottomissa labyrinteissä. Kuinka löytäjä ei voi olla (sokraattisesti) tietäjä.
Nietzsche iskee esimerkiksi Sokratesta monta kertaa todella raskaalla miekalla, yrittää pilkata sokraattista metodia ja Platonista isäkuvaa sokraattisella metodilla - kun itse käyttää sitten ahkerasti sokraattista esittelyn, pilkkomisen, kyseenalaistamisen ja uudelleenarvionnin monologidialogimetodia vaikka mihin.
Mikä oli Nietzschen suurin ongelma?
Totuus.
Hän vetosi aina suurimpaan merkitystä antavaa totuuteen Oikeasta yli-ihmisestä, totuutta konstruoivasta Ajattelijasta - vaikka pilkkasi kaikkea totuuskulttuuria.
Nietzschen itsetuho alkoikin turhan totisesta paradoksien kiertämisestä.
Ketä vastaan tuulimylly taistelee?
Kuvittelisin, että tyyntä.
Kun avaa useamman rintamalinjan samanaikaisesti, läpimurron vaara moninkertaistuu. Eivätkä enää "Höpö-höpö" panssarinyrkit auta.
arhii
Kiinnostavaa. Palataan asiaan.
RR:"Tiede on osa ihmisen kulttuuria mutta ei mikään arvojen perusta."
Viärin men.
Biologinen luonnontiede on suuresti arvostamiesi "ekologisten arvojen" perusta ja alkujuuri. Ilman sitä ei olisi ekologian tietoisuutta eikä edes termejä, eikä niinollen edes "alkupistettä"... Vain pelkkää ensi talvella hyödynnettävää hylkeennahkarasvasaapasta..
(Based on Niiniluoto.;)
Post a Comment