August 9, 2007

Oliko elämä erehdys?

'Vastaus?' Hotasen päreessä "Cracia a la vida" olleeseen kafkaesquen kommenttiin.
(Korjauksia ja täydennyksiä klo: 16:45)

*
Kafkaesque kirjoitti
'sanotko siis eläneesi nuoruutesi ilman puoluetta, isänmaata tai jumalaa? saat syvimmät osanottoni.
*
Kyllä - nimenomaan ja kirjaimellisesti juuri noin.

K jatkaa heti perään
ehkä tuossa mokassa on kuitenkin, kuten synkkä sieluni pakottaa ajattelemaan, jotain hyvääkin.'

Siis mikä moka? Nyt en ymmärrä...tai jospa edes yritän...

*
1968 huhtikuun lopussa minulle hyvin läheinen 33 vuotias enoni ampui pienoiskiväärillä kuulan kalloonsa - taustalla mm. pieleen mennyt avioliitto ja skitsofrenisoiva äitisuhde. Saman vuoden heinäkuun lopussa 43 vuotias isäni kuoli sydäninfarktiin.

Olin 14 ikäinen ja lapsuuteni sekä alkava muoruuteni loppui näiden tapahtumien johdosta kuin seinään.

Nuoruutta positiivisine ideologisine ihanteineen minulle ei tullut. Itse asiassa olin vanha mies jo 18 vuotiaana.

Ehkä nyt ymmärrät paremmin, jos pidän itseäni nihilistinä, - minä todella olen sitä - olen ollut aina!

Ainoa todellinen valopilkku elämässäni on ollut eräs S., jonka turhaan havittelen saavani enää takaisin. Tiedän kyllä, että olen itse polttanut sillat takanani tässä(kin) asiassa.

*
Ei uskoa, ei toivoa, - ja silti pitäisi toimia.

(Lisäyksiä ja korjauksia)

Tarkoitan, että aina on kuitenkin olemassa uskon ja toivon mahdollisuus, vaikka kyseessä olisikin pelkkä haaveilu tai illuusio.
Kiitos tästä 'vakaumuksesta?' menee myös osaltaan jo mainitulle S:lle

Kierkegaard, Schopenhauer, Dostojevski, Nietzsche ja Camus eivät hekään olleet pessimistejä vaikka päätyvätkin absurdiin (Kierkegaard, Camus), pragmaattiseen ateismiin (Ivan Karamazov) ja nihilismiin (Schopenhauer ja Nietzsche).

(Edes Schopenhauer ei ollut sisimmässään pessimisti kuten Nietzsche terävästi asian osoitti: ihminen tahtoo mieluummin ei-mitään kuin on tahtomatta ja tällä tavoin olennaisin eli Tahto on pelastettu. Schopenhauer on siis valepukuinen optimisti.)

Tähän päivään asti olen kuitenkin käyttäytynyt Jumalan suhteen kuin Cioran, joka kirjoitti jotenkin näin: 'Koko ikäni olen vakoillut Jumalaa, kykenemättä lähestymään häntä.'

*
Richard Rortyn - jota nimitän myös nihilistiksi - ironian korostus on kuitenkin alkanut henkisesti väsyttää minua.
Ironia syö ihmiseltä lopulta sielun kokonaan. Jäljelle jää/jäi narri, joka yrittää olla hauska, vaikka kyyneleet valuvat silmistä.

*
Että sellainen moka oli se elämä...

4 comments:

lamusicaqueescuchaabel.blogspot.com said...

taisi akfkan moka

. said...

miksi vakoilla
kun toinen on vahvempi

A-K.H said...

Rauno

Meillä on taipumusta äärimmäiseen individualismiin, mutta voimme toteuttaa sitä vain suhteessa muihin ihmisiin tai ampua kuulan kalloomme, mikä sekin on kommentti keskusteluun.

Voit tietysti sanoa, että puhu vain omasta puolestasi, joten siinä tapauksessa OK. Jotenkin olen pitänyt sinua sielunveljenäni, vaikka en kykenekään yhtä rankkaan raadollisuuden retoriikkaan, kuin sinä.

kafkaesque said...

rauno

olisi pitänyt käyttää moka-sanan sijasta esimerkiksi valinta-sanaa, mutta pistin mokan, koska yritin olla satiirinen. satiiri on vaikea laji; kun ihminen yrittää olla satiirinen, hänet todennäköisesti ymmärretään väärin. kiitos että et suuttunut. kiitos että yritit ymmärtää.