Hämärää, sanoi Dawkins, filosofiasta

Katsoin eilen illalla dokumenttia ‘Uskonnottomat’ evoluutiobiologi Richard Dawkinsin ja fyysikko Lawrence  Kraussin esiintymisistä ateismin sanansaattajina eri puolella maailmaa. En osaa sanoa tunsinko enemmän inhoa, sääliä vai huvittuneisuutta yrittäessäni löytää heidän kommenteistaan edes yhtä relevanttia pointtia itse asiasta eli siitä, mitä uskonto perimmältään tarkoittaa ja merkitsee. Heille kaikki eksistentiaalis-tyyppiset tai filosofis-metafyysiset [tietoteoria, ontologia, semantiikka] kysymykset ovat fysikaalisia ja biologisia eli vain ja ainoastaan luonnontieteellisiä ongelmia, jotka voidaan palauttaa luonnontieteellisten ongelmanasettelujen piiriin ja myös joihin myös voidaan vastata luonnontieteellisen tutkimuksen tuloksilla. Joko he eivät ymmärrä metafysiikkaa tai ylipäätään filosofisia kysymyksenasetteluja tai eivät edes halua ottaa niitä vakavasti ja perehtyä niihin. Luultavasti kumpaakin.

.

Tällaisesta lähtötilanteesta seuraa, että kommunikaatio uusateisti-luonnontieteilijöiden ja teologien välillä tyssää jo miltei alkuunsa. Luonnontiede ei etsi vastausta olemassaolon ongelmaan eksistentiaalisessa mielessä vaan rajaa tutkimuksen jostain ilmiöstä tehtyyn havaintoon ja tästä havainnosta löydettävien syy-yhteyksien mahdollisten säännönmukaisuuksien todentamiseen. Kun uusateisti-luonnontieteilijä väittää, että saatuaan tilastollisesti luotettavan vastauksen tutkimiensa ilmiöiden syy-yhteyksistä, hän tulee samalla vastanneeksi myös elämän perimmäiseen eli olemassaolon ja tietoisuuden suhteen ongelmaan, hän tekee ajattelussaan karkean kategorisen virheen, joka on 1] ristiriidassa hänen metodisten periaatteidensa kanssa, 2] ilmentää noiden periaatteiden rikkomisesta johtuen pyrkimystä käyttää tieteellistä tutkimusta avoimesti ideologisen vallankäytön välineenä ja uskonnon elämänkatsomuksellisena korvikkeena, vaikka uskonto perimmältään [ainakin siten kuin David Bentley Hart loistavassa kirjassaan ‘The Experience of God’  Jumalan ja uskonnon määrittää] pyrkii antamaan vastauksen ontologisesti täysin erityyppiseen ongelmaan kuin, mihin eksakti kokeellis-empiirinen tiede etsii ja ylipäätään edes voi etsiä vastausta.

.

Nietzsche ja Foucault sekä Adorno ja Horkheimer [Valistuksen dialektiikka] saattavatkin olla aivan oikeassa. Valistuksen eli [välineellisen] järjen tieteellinen projekti on lopultakin [itse asiassa jo alunperin] tieteen auktoriteettiin naamioitunut, välineestä päämäärärationaaliseksi muuttunut ideologisen hallinnan ja vallankäytön ei siis ainoastaan väline vaan jo itsessään ideologisen mantran merkitykset ja käytön omaksunut poliittis-uskonnollinen oppi, dogmi ja auktoriteetti. Dawkinsin ja uusateistien pyrkimyksenä on propagoida ja ‘psykologisoida’ luonnontiede tärkeimmäksi ja vaikuttavimmaksi osaksi ihmisten maailmankatsomusta, ihmiskäsitystä ja eettistä itseymmärrystä.

.

Mutta hiukkasten liike tai evoluution kehitys ei ole elämän tarkoitus vaan pelkästään kuvaus siitä, miten aine, energia ja elämä muuttuvat ja ‘liikkuvat’. Ne eivät itsessään kerro mitään olemassaolosta tai elämän tarkoituksesta, eivät suoraan edes tietoisuudesta. Ne ovat eksakteimmillaan [tosina kuvauksina] triviaalia, itsestään selvää informaatiota eivätkä yhtään mitään sen enempää tai vähempää. Ne eivät muutu maailmankatsomuksiksi tai moraalisiksi periaatteiksi ilman ihmisen niihin projisoimaa ‘propagandaa’ eli tulkinta- ja valtapyrkimyksiä.

.

Niinpä kausaalinen ‘siirtymä’ 1] geenissä kausaalisesti [‘automaattisesti’] vaikuttavasta, siihen itseensä sisältyvän informaation toistamisesta tai kopioitumisesta, 2] geenin [‘tarpeeksi’ kehittynyt geenirypäs/genomi ymmärrettynä ihmiseksi] ‘itsekkääseen’ [intentionaaliseen] pyrkimykseen vahvistaa itseensä sisältyviä moraalisia ja poliittisia intressejä, on loogisesti virheellinen oletus – ainakin, mikäli pidetään kiinni naturalismin perusperiaatteesta, jonka mukaan luonnontiede tutkii ainoastaan kausaalisesti tosia tapahtumia. Kausaalisesta kuvauksesta ei voi kausaalisen todistusketjun puitteissa siirtyä puhumaan sen intentionaalisesta tavoitteellisuudesta ilman, että ‘hypätään’ päättelyssä analogiselle [symbolit, metaforat] tasolle, jota kausaalisen tapahtumaan ja kuvaukseen ei edes voi sisältyä ilman, että tuodaan eksaktiin kuvaukseen siihen kuulumaton looginen taso.

.

Evoluutiobiologit esimerkiksi sekoittavat funktionaalisiin selitysmalleihinsa [esim. ‘kelpoisuus’ luonnonvalinnan perusperiaatteena] käänteistä teleologiaa, jonka mukaan luonto ei ‘valitse väärin’ kelpoisimpien yksilöiden pystyessä jatkamaan sukuaan vähemmän kelpoisiin verrattuna. Mutta luonto ei valitse myöskään ‘oikein’ tai ‘itsekkäästi’. Evoluutio on triviaali tapahtuma – sattumanvarainen ja usein yllättäväkin, monien muuttujien tulos, jolla ei ole päämäärää [ellei luonnon tulkitsija sitten ole fundamentalisti-uskovainen tai Aristoteleen metafyysisen biologismin kannattaja (entelekheia)].

.

Mutta edes tätä, logiikan ja tieteen teorian alkeisiin kuuluvaa ehtoa, ei Dawkins kumppaneineen noudata johdonmukaisesti. Sen sijaan Dawkins jopa väittää, että yrittäessään selkiyttää asioita, filosofit vain hämärtävät niitä. Niinpä juuri, ainakin hänen itsensä kannalta, sillä hän ei kerta kaikkiaan ymmärrä, ettei evoluutioteorialla voi kumota uskonnollisia maailmankatsomuksia, koska evoluutioteoria ja uskonto pyrkivät vastaamaan ontologisesti aivan erilaiseen peruskysymykseen elämästä ja olemassaolosta. Miten hän siis voisi ymmärtää edes filosofin jos ei vaatimusta niin rationaalista toivetta noudattaa loogisesti johdonmukaisen käsitteellisen argumentaation ehtoja eikä tehdä militanttiin ja fundamentalistiseen tyyliin propangandaa luonnontieteen puolesta suhteessa kaikkiin elämisen ja olemisen asioihin [toki tämä kritiikki pätee kaikenlaisiin fundamentalisteihin].

.

Kommunikaatio uusateistien kanssa on – ei ainoastaan argumentaation ehtoja ymmärtävälle, sivistyneemmällekin teologille [fundamentalistit ovat oma lukunsa] vaan myös perusasiat osaavalle filosofille melkein mahdoton tehtävä. Communication failed. Herää kysymys, kuka tässä loppujen lopuksi on se ‘pahin’ fundamentalisti. Filosofi se ei ainakaan ole. Filosofeja voi kyllä ajoittain perustellustikin syyttää käsitesaivartelusta, mutta parhaimmillaan he ovat niitä, jotka ainakin yrittävät olla paitsi tiedollisesti että semanttisesti tarkkoja mutta myös niitä, jotka pyrkivät samalla aidosti tekemään yleiskatsausta kulloinkin käytävästä laajemmasta keskustelusta. Tähän eivät uskonnolliset fundamentalistit eivätkä luonnontieteelliset tutkijat lähtökohdistaan johtuen edes voi pyrkiä – ensin mainitut uskonsa, jälkimmäiset metodisten sitoumustensa vuoksi.

*

http://areena.yle.fi/tv/2159743 - - [tämä dokumentti on lajissaan mitä pinnallisinta amerikkalaista henkilöpalvontaa, ja itse asian syvällisempi pohdinta jää lähes olemattoman ohueksi johtuen tietysti pääosin kuvattaviensa filosofisesta typeryydestä; lievemmin en osaa asiaa sanoa].
*

http://en.wikipedia.org/wiki/Potentiality_and_actuality#Entelechy_or_entelechia

Darwinin Kelpoiset [DarK]

Taipumus luokitella ihmiset eläinten tavoin eri karsinoihin haluttujen ominaisuuksien perusteella on tyypillisesti bio-luonnontieteellinen tai ylipäätään kaikkeen tieteeseen sisältyvä yleisrasistinen metodilähtökohta. Rasismi siis nousee tieteestä itsestään eikä vain jostain muukalaisvihamielisestä tai uskonnollisesta ennakkoluulosta. Biologian funktionalistinen kelpoisuusajatus [jotkut elämän ilmentymät ovat geneettisesti 'kestävämpiä/arvokkaampia' kuin toiset] toimii ihmispopulaatioihin sovellettuna viime kädessä aina ja väistämättä rasistisena erotteluperiaatteena, joka on yhtä kuin [strategista hegemoniaa synnyttävä] luonnonvalinta evoluutiossa tai [harhautukseen ja kiristykseen perustuvat strategis-hegemoniset] markkinavoimat kapitalismissa.

E. O Wilson ja Steven Pinker ovatkin aikamoisia idealisti-hörhöjä yrittäessään kiertää tämän tosiasian ja kääntää sen jotenkin positiiviseen muotoon ihmisen ja ihmiskunnan kehityksen suhteen. Mutta oikeaoppiset bio-rasistit eivät vihreitten bio-humanistien tavoin vain unelmoi hyvästä ihmisestä ja paremmasta maailmasta: he toteuttavat sen ‘paremman maailman’ vaikka väkisin vai pitäisikö sanoa korrektisti bio-tieteelliseen luokittelu- ja kelpoisuus-ajatteluun tukeutuen, jolloin se, mikä toteutuu, on pikemminkin välttämätöntä kuin pakotettua – toisin sanoen luonnonvalinnan ja markkinavoimien tulosta.

Luonnontieteellinen teknologia, kapitalismi ja demokratia on nykyajan rasismin Pyhä kolminaisuus. Pääoman lobbaamaamalla kastroima muodollinen demokratia ja media lopulta vain legitimoivat tämän luonnontieteellis-kapitalistisen eskalaation. Darwinin Kelpoiset [DarK] rulettaa maailmantalouden pelipöytiä ja ÄO-genetiikan tutkimuslaboratorioita. DarK on se globaali Jytky, joka meille on tapahtumassa ja jolle me emme luultavasti voi enää yhtään mitään, vaikka tajuaisimmekin, että luonnonvalinta, kelpoisuus ja rasismi ovat yksi ja sama asia - myös älykkyyden mittauksessa.
* 
http://takkirauta.blogspot.fi/2012/09/periytyyko-akateeminen-koulutus-ja-miksi.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kelpoisuus

Funktionalistinen ‘sammakko'

Kuvassa Cassandra - ennustajasammakko, jolta pääsee 'sammakoita'.

 *

Tämä päre on kirjoitettu kommentiksi Ironmistressin kommentiin hänen päreessään INTJ-nainen – luonnonoikkuko?

I

Ironmistress kirjoitti: 'Ja kyllä, jotkut seksuaaliset poikkeamat ja vaihtoehtoiset elämäntyylit todella ovat kokonaisuuden kannalta vahingollisia. Jos ne eivät olisi, ne eivät olisi karsiutuneet pois kulttuurievoluution olemassaolotaistelussa.'

*

Todista tämä väite. Evidenssiä please. Esimerkki kehiin.

*

Väitätkö tosiaan, että on olemassa myös seksuaalisen tai ylipäätään minkäänlaisen nautinnon muotoja, jotka olisivat evolutiivisesti [lajinsäilyttämisen suhteen] ei-toivottavia ja jotka vain siitä syystä ovat joutuneet tai joutuvat väistymään evoluutiossa? Pahempaa rasistista evo.lut.-shittiä en ole kuullut pitkiin aikoihin. 

*

Karsiutuminen ei ole evoluutiossa [‘kokonaisuuden kannalta’] mikään normatiivis-moraalinen [‘vahingollinen’] tapahtuma. Se vain tapahtuu ja sillä siisti. Asiat menevät niin kuin ne menevät. Mitään ei voi toivoa tapahtuvaksi vain sen vuoksi, että se tuntuu moraalisesti paremmalta [ei edes jälkiviisaasti]. ‘There is no ought from is’ ainakaan luonnontieteessä.

*

Ihmisen nautinto ei ole mikään biologiseen lisääntymiseen kytkeytyvän evoluution deterministinen tuote vaan puhtaasti halun purkautumiseen liittyvien tapojen moninaisuutta lajin fysiologian ja anatomian toki asettaessa rajat nautinnon ulkoisille muodoille. 

*

Mutta fantasioita, jotka toimivat halun kiihokkeina eli sen välttämättöminä' ‘insentiiveinä’, ei minkäänlainen determinismi pysty määräämään - paitsi tietysti maagisessa evoluutioajattelussa, jossa biologisella hyödyllä pystytään selittämään jokaisen pieraisunkin perimmäinen syy - [on paradoksaalista, että juuri kaikkein abstraktein teoria voi muka selittää kaikkein yksityiskohtaisimmankin tapahtuman vähän samaan tapaan kuin kaikkivaltias Jumala toimii selityksenä kaikkeen]. 

*

Fantasia-nautinto-kytkös ei ole ehdollistettu biologiseen kopioitumispakkoon. Joka näin väittää, tekee päättelyssään kategorisen virheen samaistaessaan halun/nautinnon ja hedelmöittymisen/lisääntymisen. Fantasioille ei voi laskea evolutiivista hyötyarvoa [ellei ole stand up-koomikko, idiootti tai rasisti].

*

Väitteesi implikoi [myös] sukupuolirasistisen lähtökohdan, joka johtaa uuskonsiksien sylttytehtaalle. Ylipäätään siteeraamani kohta paljastaa rasismisi perimmäisen ytimen. Sotket evoluutio-biologiseen asenteeseen paitsi antropomorfistisen semantiikan myös normatiivis-moraalisen tulkinnan evoluutiosta. 

*

Haloo. Herää jo! Eikö mikään kello kilahda päässäsi? Niin sanottu evoluutiobiologinen tieteellisyytesi näyttääkin jälleen kerran olevan rasististyyppisen ihmiskäsityksen kulissi. Mutta et sinä mikään evoluutiobiologisesti parempi ihminen ole vaan pelkkä ‘deterministinen sattuma’ kuten me kaikki muutkin.

*

Fundamentalistisen evoluutioteorian kannattajat ja [muinaiset] fundamentalisti-kommunistit kuuluvat näköjään psykologisesti samaan persoonallisuustyyppiin. He ottavat kaikkitietävän eli maagisen jumalan roolin selittäessään historiaa muuttuen [sitä itse tietenkään huomaamatta] yhtä aikaa sekä naurettaviksi että kammottaviksi [kuten kaikki tyrannit ja rasistit].

*

Nautinto-fantasia-kytkös ei ole myöskään rinnastettavissa perinnölliseen sairauteen tai resessiiviseen geeniin [ellemme sitten harrasta jälleen ‘maagista tiedettä’]. Fantasia-nautinto-kytkös ei ole myöskään perversio, koska perversio itsessään koostuu perimmältään fantasioista, joista vain osa toteutuu/toteutetaan. 

*

Perversion ajatellaan olevan evoluution kannalta paitsi tarpeetonta myös hyödytöntä [siis jotain ‘pahaa’/Ironmistress], mutta fantasian logiikkaa ei voi sitoa ‘hyötyyn’, koska nautinto itsessään ei ole ‘hyödyllistä’. Se, mitä nautinnon ‘sivutuotteena’ mahdollisesti syntyy, on sitten asia erikseen, mutta arviointiperuste ei enää voi olla sama kuin fantasian suhteen, koska nautinnon itsensä tarkoitus on tuottaa vain nautintoa eikä mitään muuta.

II

Ironmistressin kommentteja luettuani en voi taaskaan todeta muuta kuin, että ainakaan evoluutiobiologista maailmankuvaa maailmankatsomuksenaan kannattavien on näköjään mahdoton käyttää biologiassa välttämättä tarvittavaa funktionalistista selittämistä ilman teleologista semantiikkaa, jolloin selittäminen muuttuu metafyysiseksi samaan tapaan kuin Aristoteleen biologinen metafysiikka, joka on kaiken rasististyyppisen [ei siis rasistisen] tiede-filosofoinnin arkkityyppi. 

*

Aristoteles soveltaa teleologista biologiaansa [hiukan epäselvästi] myös ihmiseen, mikä merkitsee, että ihminen voi kehittyä ja kehittää itseään [hyveitään] hankittujen ‘hyve-biologisten’ ominaisuuksien periytyessä kulttuurievoluution myötä yhteisön tuleville jäsenille näiden jatkaessa kehitystä eteenpäin edeltäjiensä saavutuksiin tukeutuen.

*

Meidän on [liian] helppo syyttää Aristotelesta lamarckismista, koska vasta moderni tiede on osoittanut, etteivät hankitut ominaisuudet periydy biologisesti vaan kulttuurisesti oppimalla, mutta vaikuttaa siltä, ettei lamarckismia yksinkertaisesti voi välttää funktionalistisissa selityksissä. On niin perin helppoa ja ‘luonnollista’ sanoa Ironmistressin tapaan, että ‘kokonaisuuden kannalta’ jotkin ominaisuudet ovat olleet ‘vahingollisia’, sillä muuten ne eivät olisi karsiutuneet evoluution kuluessa.

*

Mutta juuri tätä me emme [ollaksemme loogisesti ja argumentatiivisesti loppuun asti johdonmukaisia] voi sanoa, koska emmehän me tiedä, miten meidän käy nykyisillä ominaisuuksilla varustettuina. Lajeja on kuollut ja kuolee jatkuvasti sukupuuttoon. Voimmeko olla varmoja, ettemme myös ja juuri me kuole sukupuuttoon joskus tulevaisuudessa, vaikka miten kehittyisimme [mikä merkitsee Ironmistressin logiikalla, että ominaisuutemme olivat vahingollisia kokonaisuuden kannalta]? 

*

Emme voi. Niinpä kaikki evoluution kehitystä funktionalistisella hyödyllä [tai ei-hyödyllä eli vahingollisuudella] selittävä puhe jää väistämättä kiinni anakronismiin, antropomorfismiin ja ylipäätään lamarckistiseen edistysajatukseen, jossa oletetaan ihmisen etenevän biologisesti aina vain parempaan suuntaan.

*

Kärjistäen voisi sanoa, että biologiassa funktionalistisia selityksiä on joko liikaa [loputtomasti, jolloin niiden selitysarvo romahtaa], b] niitä ei ole lainkaan [funktio on pelkkä matemaattinen malli, joka ei kerro mitään itse asiasta eli biologiseen historiaan sisältyvästä kehityksestä, joka tullakseen ymmärretyksi kehityksenä eikä vain triviaalina muutoksena Asta Bhen vaatii aina oletuksen päämäärästä/teleologisuus] tai c] ne eivät ole [luonnon]tieteellisiä loogisen argumentaation kriteereillä [luonnontiede ei tutki (normatiivisia) päämääriä, koska sellaisia ei luonnossa luonnontieteen mukaan ole].

III

‘Kokonaisuuden kannalta - - vahingollisia'

* 

Ironmistress käyttää tässä ilmaisua ‘vahingollisia’ semanttisesti väärin, koska hän implikoi termin ‘vahingollisia’ olevan kokonaisuuteen eli koko evolutiiviseen systeemiin [?!] sisältyvä normatiivinen eikä pelkkä kausaalinen/triviaali tapahtuma. 

*

Toistan – Ironmistress ei ilman kategorista virhepäätelmää voi loogisesti arvioida biologista kehitystapahtumaa normatiivisesti [koska Humen laki] puhumattakaan siitä, että hän näyttää siirtyneen - - O My God! - - hegeliläiseen darwinismiin antaessaan vaikutelman, että juuri hän tietää, mitä Kokonaisuus vaatii ja mikä on vahingollista sen kannalta?

*

Onko IRMSTRS siis kaikkitietävä ja kaikkivaltias Jumala, joka on joka hetki tietoinen siitä, mikä on Kokonaisuuden kannalta vahingollista ja mikä ei? Sillä se, joka sanoo jotain ominaisuutta biologisesti vahingolliseksi, sen täytyy tietää, että tuo ominaisuus on vahingollista aina eikä ainoastaan nyt.

*

Ironmistress ei kuitenkaan voi perustella väitettään niillä ominaisuuksilla, jotka ovat jo karsiutuneet, sillä hän ei tiedä niiden karsiutumiseen muuta syytä kuin, että ne ovat karsiutuneet, koska ne mahdollisesti heikensivät optimaalisen lisääntymisen prosessia. Tämä ei kuitenkaan tee niistä vahingollisia missään muussa mielessä, ja koska lisääntyminen ei ole normatiivinen päämäärä eikä mikään päämäärä lainkaan, näiden ominaisuuksien vahingollisuus on pelkästään triviaalia eli ‘tiettyjen ominaisuuksien karsiutumista tapahtui, jotta lisääntyminen helpottuisi’ [ja sama uudestaan ad inf]. 

*

Tällainen toteamus kuvaa pelkän kausaalisen ketjun vailla perustetta ja päämäärää. Näin ollen siitä ei myöskään voi vetää minkäänlaisia normatiivisia johtopäätöksiä sortumatta kategoriseen virheeseen. Mutta Ironmisstresspä vetää ennustajaeukon lailla normatiivisia johtopäätöksiä biologisista prosesseista, vaikka hän nimenomaan on jankannut, ettei tosiasioista voi johtaa arvoja.

*

O Fuck mitä älyllisen omantunnon valheellisuutta ja tekopyhyyttä vai onko kyseessä peräti tyhmyys! Tämä ennustajaeukko väittää tietävänsä, mikä on biologisesti vahingollista ihmiselle seksitapojen suhteen. Onko pahempaa shittiä kuultu aikoihin? Juuri tällaisesta ajattelusta nousee rasismi – tietäkää se ja sanokaa minun sanoneen. Olen siitä täysin varma ja jos minulla jotain tehtävää tässä maailmassa on, niin osoittaa, että tällä tavoin ajattelevat ihmiset valehtelevat, vaikkeivät tiedä valehtelevansa. - He ovat siis yksinkertaisesti sekä tyhmiä että pahoja. Evoluution kannalta on tietenkin ihan sama, minkälaisia olentoja tänne jää elämään kaukaisessa tulevaisuudessa, mutta tosiaan – ainakin tämä yksi on varmaa: he ovat yhtä vahingollisia kuin ovat hyödyllisiäkin, koska tällaisilla määrityksillä ei Kokonaisuuden kannalta ole mitään merkitystä. Evoluutio on sokea biokone vailla muuta normia tai arvoa kuin, minkä ihminen sille antaa.

IV

???!!

........

Ooooo – Minä kumarran sinua oi Cassandra, sillä sinä olet Suuri Tietäjä. Mykäksi menen. Pelosta ja kunnioituksesta jäykistyvät paikkani. Maan jalkojesi alla nuolen [ja vähän muutakin]. Ooooo - - Cassandra on ratkaissut evoluutiobiologian arvoituksen ymmärtämällä KOKONAISUUDEN aina ajasta ikuisuuteen asti. - - Ooooo - - - . POK! - - Päänsä kumautti Ranehe pyramidiin. Pyörtyi tärähdyksestä ja onnesta hän. Sillä maailmankaikkeuden arvoituksen ratkaisi tuo jumalatar Lähi-Idästä.

........

Olkaa onnelliset, sillä biologinen Hyöty on nyt ymmärretty lopullisesti oikein. Seuratkaa jumalattaren ohjeita. Kääntykää uuskonservatismiin. Olkaa kunniallisia ja pidättäytykää liiallisesta seksistä ja etenkin perversiivisistä nautintatavoista, sillä ne ovat biologisen kokonais-evoluutionne kannalta vahingollisia ja suorastaan turmiollisia.

........

Mies ja vaimo. Kumartakaa toisillenne. Asettukaa sänkyyn. Päällekkäin. Kasvot vastakkain. Laske nyt mies siemenesi hedelmälliseen maahan siveästi ja puhtaasti. Ota nainen kohtuusi vahva semen ilolla ja riemulla. Kumartakaa toisillenne. Menkää vessaan ja peskää kädet huolellisesti. Pyyhkikää sormien välit kuivaksi kaikesta inhasta. Sitten takaisin makuuhuoneeseen. Kumartakaa toisillenne. Asettukaa sänkyyn. Menkää peiton alle. Älkää hipelöikö toisianne. Nukkukaa. Älkää nähkö vahingollisia unia. 

* 

[Otteita kirjasta: Profeetta Ranehen evoluutio-biologinen herääminen sekä johdanto hänen ei-vahingolliseen siveysoppiinsa].

*

http://takkirauta.blogspot.fi/2012/08/intj-nainen-luonnonoikkuko.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Cassandra

http://www.abirdyphotos.com/Amphibians_Frogs_GreenFrog_Page2.htm

Episteemistä epistä

Biorobotti tekee näköhavaintoja.
*
Kommentti Sammalkielen kommenttiin edellisessä päreessäni.
*
Minusta tuntuu, että poljen paikallani tyhjää näitä filosofia-asioita jankatessani, mutta menköön nyt vielä kerran. Pitäisi pyrkiä paljon suurempaan tarkkuuteen, mutta en ole enää aikoihin uskonut argumentaation voimaan verrattuna performatiivis-metaforiseen kielenkäyttöön. Mielikuvituksen varassa toimiva fiktio vaatii kuitenkin omanlaisensa inspiraation lähteäkseen liikkeelle. Toki sitä inspiraatiota voisi tietysti auttaa pääsemään liikkeelle eikä vain odotella - - .
*
Sammalkieli kirjoitti: Samalla varmaan myös Tapio Puolimatkan käsitys uskonnosta virheellinen? Puolimatka väittää, että teismi on nimenomaan epistemologisesti perusteltu kanta: Uskonnollisella uskolla voi olla tiedollinen [mutta myös kokemuksellinen] oikeutus.

1
Tiedollinen oikeutus itsessään, SK, on [kuten hyvin tiedät ;\] perin ongelmallinen juttu. Jo Platon oli metafyysisesta idealismistaan huolimatta [tai pikemminkin sen takia] taipuvainen hyväksymään skeptisiä argumentteja.

Augustinus mutatis mutandis sovelsi Platonia kristilliseen teologiaan: ihminen ei pysty todentamaan ideoita eli Jumalaa tiedollisesti, mistä seuraava skeptisismi oli mahdollista 'ylittää' vain uskon avulla. 'Uskon, jotta ymmärtäisin'. Usko on seuraus skeptisestä positiosta.

Aristoteles puolestaan alkoi kehitellä uusia tieteen aloja sekä niihin soveltuvia tieteellisiä metodeja ja argumentaatio-sääntöjä, mutta ei juurikaan arvostanut matematiikkaa tiedonmäärittelyn ideaalina tai edes välineenä. Platonille sen sijaan matematiikka oli jumalallista eikä pelkästään välineellistä. Koko maailmankaikkeus oli hänelle pythagoralaisesti matemaattis-geometrinen 'olio'.

2
Mistä me saamme perimmäisen, ei-jäävin ja ulkopuolisen kriteerin, joka antaa meille oikeuden pitää hyvin perusteltuja uskomuksiamme totena tietona? Emme mistään - emme ainakaan tiedollisesti. Päättelymme sisältää aina enemmän tai vähemmän monimutkaisen kehän. Sen sijaan matematiikassa kehät tai mikään muukaan 'mahdottomuus' ei ole ongelma, mutta matematiikka onkin matematiikkaa - ei tietoa, joka tulee matematiikkaan 'vasta' teorioitten kautta.

Kehän väistämättömyys johtuu itse asiassa jo tietoisuutemme rakenteesta eli kognitiivisen toiminnan mahdollistavien edellytysten/ehtojen asettamista rajoista/rajoituksista ymmärrykselle. Ihmisen tietoisuuden olemassaolo mahdollistuu vain tietynlaista tietoa hahmottavana ymmärryksenä - [vrt. Gestalt psychology].

3
Tapio Puolimatkan suurelta epistemologi-gurultaan Alvin Plantingalta omaksuma näkemys teismin episteemisestä perusteltavuudesta on kyllä järkevä siinä mielessä, ettei [a-teistinen] naturalismi voi perustaa itseään yhtään mihinkään. Se vain havainnoi, laskee ja mittaa, mutta sillä ei ole muuta perustaa kuin havainto. Jo pelkkä havainnointi johtaa päättelyn regressioon, koska havainto ei voi olla oma perustansa vaan vaatii teoreettisen kontekstin, johon se voi ankkuroitua.

Teoreettisella kontekstilla puolestaan pitää viime kädessä olla absoluuttinen eli kumoamaton perusta {alkuehto], jotta maailma ylipäätään voisi olla olemassa hahmotettavissa ja käsitettävissä olevana kokonaisuutena. Tässä piilee tieteen ja tiedon paradoksi. Jos Perusta on kumoamaton, se ei ole tieteellisesti pätevä vaan uskon asia. Jos taas mitään perimmäistä perustaa [alkuehtoja] ei ole kuin teoreettisena konstruktiona, tieto relativoituu - olkoonkin, että todennäköisyyden aste voidaan arvioida.

Reduktiivinen naturalismi rakentuu konstruoiduille joskin varmoina pidetyille alkuehdoille ja niiden perustalta päätellyille havainto-teoreettisille koordinaateille, joista uusiin havaintoihin soveltamalla saadaan lisää koordinaatistoa. Mutta kaikki tämä on viime kädessä pelkkää todennäköisyyksien maailmaa, joka ei koskaan päädy/pääty Totuuteen, koska Totuus [kokonaisuutena, oliona sinänsä] lankeaa tieteen ulkopuolelle a] kognitiivisena mahdottomuutena ja tästä johtuen b] metafyysisenä hypoteesina [uskona]

Edellä mainituista syistä johtuen naturalismista seuraa myös moraalinen nihilismi - juuri se sama, jota haukutaan [postmoderniksi] konstruktivismiksi ja jota sofistikoituneemmat, kantilaisuuteen kallellaan olevat analyyttiset ulitiltaristi-pragmaatikot poliittista korrektiutta tavoitellen kutsuvat näkemysten refleksiiviseksi tasapainoksi tai oikeudenmukaiseksi kompromissiksi [Rawls, Habermas].

4
Plantingan 'warrant' eli uskon oikeuttava varma 'takuu' on kuitenkin episteemisestä 'välttämättömyydestään' huolimatta yhtä fiktiivistä [eli varta vasten loogisesti konstruoitua] sorttia kuin mikä tahansa muu metakriteeri, joka voisi oikeuttaa uskon Jumalaan tai vastaavaan moraalis-kosmiseen perustaan.

Plantingan ideana on kuitenkin osoittaa argumentatiivisesti, että teistillä [toisin kuin naturalistilla] on kuin onkin tiedollisesti perusteltu syy uskoa Jumalaan, joka toimii kaiken havaintotietoisuutemme perustana. Muussa tapauksessa harhailisimme kaaoksessa emmekä ymmärtäisi itse asiassa elämästä ja maailmasta viime kädessä muuta kuin omat projektiomme, mikä merkitsee, että Nietzsche ja postmodernistit olisivat oikeassa: teemme vain tulkintoja tulkinnoista.

Plantinga on argumentatiivisesti varsin taitava episteeminen kalvinisti-fideisti, mutta hänen päättelynsä on lopultakin yhtä [vähän tai paljon] vakuuttavaa kuin Pascalin matemaattis-peliteoreettinen malli uskon 'kannattavuudesta', mikä sekin toimii [Pascalin] fideistisen uskon puolustuksena.

Siten Pascalin riskianalyysi uskosta ja Plantingan epistemologiset todistelut ovat lopulta yhtä tyhjän kanssa. Jos et jo alunperin usko Jumalaan, ei sinulla myöskään ole mitään pakottavaa syytä uskoa sen enempää Pascalin kuin Platingan 'pelastavaan' todistukseenkaan. He eivät voi vakuuttaa ateistia tiedollisesti, vaikka he voivatkin esittää perustellusti, ettei naturalismi ole koherentti maailmankatsomus vaan pysyy kasassa vain olettaessaan materialismin metafyysiseksi perustakseen - mitä väitettä ei voi johtaa yksittäisistä havainnoista ja kokeista.

Vielä vähemmän on olemassa jotain materialistista moraalia, joka ei olisi pelkkää määrittelijänsä egoistista ennakkoluuloa - esim. utilitaristinen sosiaalidarwinismi.

5
Itse olen Heinimäen [ja Nevanlinnan] kanssa samoilla linjoilla, mitä tulee uskon perustelemiseen. Kyseessä on apofaatisen teologian tie. Toisin sanoen me emme voi tietää Jumalasta [olemuksena, Totuutena] yhtään mitään ['jumalallisia' energioita pystymme kyllä havainnoimaan ja mittailemaan], mutta/ja juuri tässä tietämättömyydessä on Jumalan 'olemus' ja meidän [mahdollinen] 'uskomme'. Ei yhtään enempää eikä vähempää.

Tiede-ateisti tekee tuosta tietämättömyydestä tiede-fundamentalistisen johtopäätöksen ja alkaa suhtautua luonnontieteeseen siten, että vain sen antama tieto on maailmankaikkeuden ontologinen perusta eikä pelkästään tieteellisen turkimusmetodin väliaikainen tulos.

Johtopäätös menee vielä pitemmälle. Se väittää, että matematiikka on todellisuuden/Totuuden ainoa kieli - ikäänkuin ihmiset todella olisivat pelkkiä matemaattisia koneita - ikäänkuin myös moraali olisi koneisiin ohjelmoitua koodistoa, jonka voi konstruoida, dekonstruoida ja rekonstruoida - loputtomiin.

Kuten sanottu tällainen maailmankatsomus {ontologinen naturalismi = moraalinen nihilismi] ei perimmältään eroa postmodernista nihilismistä eikä edes sofistikoituneista kompromisseista kuin ehkä joidenkin käyttämiensä termien osalta.

6
Mutta niin kauan kuin minussa henki pihisee, vastustan näitä koneihmisen epäjumalakseen rakentaneita kultaisen vasikan palvojia. Eikä haittaa vaikka minut tieteellisen 'mentaalihygienian' nimissä julistettaisiin mielisairaaksi tai vaikka koko muu maailma kääntyisi minua vastaan.

Ja jos tällaista asennetta sitten sanotaan vaikka fundamentalismiksi, niin okei - minä olen fundamentalisti - sen yhden ainoan totuuden puolesta, jota itsessäni - subjektina, minänä, Rauno Räsänenä - tulen lyhyen elämäni aikana kantaneeksi täällä murheen laaksossa.

Päreitäni tunteva lukija toki tietää ja ymmärtää, että olen yksilöllistä [mutta en mielivaltaista vaan universaalia] hyvettä julistava kyynikko-Diogenes - en jollain jumalallisella ilosanomalla varustettu kiertue-apostoli - olkoonkin, että tein erään puhuja-Paavalin kanssa sinunkaupat - hänellä kun oli mielestäni ollut peräti mielenkiintoisia hallusinaatioita.

PS.
Ai mitäkö totuutta 'kannan itsenäni'? Se selviää itsellenikin vasta viimeisellä tuomiolla. Tapaamme kaikki siellä sitten joskus - ajan ja ulottuvuuksien tuolla puolen.

PPS.
Nietzsche kirjoitti puoli vuotta ennen henkistä romahtamistaan, ettei hän ole ihminen vaan dynamiittia. Minä saattaisin sanoa [jo paljon ennen sekoamistani], etten ole kone vaan itsetajuinen ja itsepäinen nahkapussi - sellaisenaan toki myös altis - jos ei räjähtämään niin ainakin rähjäämään - [oletteko koskaan nähneet ainuttakaan rähjäävää konetta? Ette ole - - -.].
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2011/09/mielestani-teet-perustavaa-laatua.html#comments
http://www.wisdom.fi/infinite/index.php?page=page9.3
http://en.wikipedia.org/wiki/Gestalt_psychology
http://en.wikipedia.org/wiki/Alvin_Plantinga
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tapio_Puolimatka
http://www.tapiopuolimatka.net/13 - [Tapio Puolimatkan suomentama Alvin Plantingan klassikko-artikkeli]
http://www.tapiopuolimatka.net/57
http://en.wikipedia.org/wiki/Pascal%27s_Wager
http://www.philosophy.dept.shef.ac.uk/hangseng/readinggroups/folkpsych.php

Käytännön metafysiikkaa

Yläkuvasta havaitaan, mitä Jumalan alakuvassa tekemästä 'virheestä' mm. seurasi [kysyjä joko heittäytyy tahallaan tyhmäksi tai sitten hän on aidosti hämmentynyt - ellei peräti molempia ;\].

Ketään ei voi käskeä [mikä on eri asia kuin pakottaminen], ellei hänellä ole mahdollisuutta olla tottelematta. Se, joka ei tottele vapaasta tahdostaan, on orja tai kone. - Mutta juuri sitä, jolla on vapaa tahto, myös pitää käskeä, jottei hän harhautuisi vaihtoehtojen suunnattomuudessa [ei suuntaa].
*
Kommentti Tomille hänen edellisessä päreessäni esittämäänsä kommenttiin.

I
Tomi kirjoitti: Ihmettelen kuinka ateistissa (joka väitä olevasi) herää apologeetikko, joka kerta kuin kristinuskoa dissataan.
*
Jos et sitä vielä tiennyt Tomi, niin minä edustan metodista [ellei peräti panteistista] solipsismia. Maailma on minun mielteeni, eikä mielteillä ole rajaa tai määrää. Näin ollen uskonnot ovat täysin relevantteja [ellei jopa relevanteimpia] diskursseja todellisuudesta siinä missä luonnontiedekin, joka kuitenkin ollakseen tiedettä joutuu rajoittamaan maailman tajuamisen matematiikkaan.

Henkilökohtaisesti kieltäydyn ehdottomasti olemasta numero [katso, minä en ole numero! ;\] ja pelkästään tämä kieltäytymiseni todistaa, etten ole numero, sillä numeroilla ei ole tahtoa, joka voisi kääntyä jopa niitä itseään vastaan.

By the way - edellisestä voidaan johtaa/tehdä ehkä hieman yllättävä rinnastus.

Kun sinunkaltaisesi ateistit saivartelevat muka syvääkin älykkyyttä osoittaen kysymällä, voiko kaikkivaltias Jumala luoda kiven, jota hän ei pysty nostamaan, niin pitää muistuttaa, että loihan Jumala ateistinkin, jota hän ei välttämättä voi [eikä välttämättä halua ;\] enää käännyttää uskovaiseksi. Sama logiikka kummassakin tapauksessa.

Tahtoo sanoa, että Jumala loi ihmisen tietoisuuden vapaaksi [tietoisuus irtoaa absoluuttisesta kausaatiosta], mutta fysikaalinen maailma ymmärretään aina kausaalisten ja luotettavasti laskettavien lakien todellisuudeksi, jossa ei voi esiintyä vapaata tahtoa tietoisuutena. - Ja silti juuri tuo vapaa tahto mahdollistaa kognitiivisesti merkityksellisen ymmärryksen. Kone ei ymmärrä mitään vaan täydellisen orjan tai sotilaan tavoin tekee mitä käsketään - eihän se muuten kone oliskaan.

Teidän luonnotieteilijöitten jumala ei ole ihmisen vaan numeron jumala. Te olette siis numero-idolin/epäjumalan palvelijoita - ja samalla ristiriidassa oman luontonne kanssa - aina todistamassa maailmaa sellaiseksi, ettei siellä lopultakaan voi olla ketään todistajaa - ikäänkuin näin sanomalla taikoisitte samalla itsenne näkymättömiksi/olemattomiksi.

Tämä syvääkin syvempi ajattelun/päättelyn perusteiden väärinkäsitys ja inkoherenssi ihmetyttää minua syvästi ja kysyn jälleen kuten monesti aiemminkin: jos ihminen on pelkkä numero - jos todellisuus on pelkkä laskennallinen koordinaatti - eikö silloin olisi parempi häipyä vähin äänin tästä maailmasta, koska se, joka ko. kausaalipakon loppuun asti tunnustaa, ei kuulu olettamaansa järjestelmään, jossa kyky tarkkailla universumia omassa itsetietoisuudessaan [ikuisuutena nykyhetkessä], on a) jotain liikaa tai b) jotain jumalallista, mitä kumpaakaan vaihtoehtoa luonnontieteilijä ei voi hyväksyä kumoamatta metodisten ennakko-oletustensa loogisia perusteita - siten omaa intellektuaalista uskottavuuttaan - jopa olemassaoloaan ihmisenä [ilman vapaata tahtoa/tietoisuutta].

Formaali-logiikan puitteissa ja kielenkäytössä edellä kuvattu ongelma tunnetaan etenkin Russellin paradoksin nimellä.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Solipsismi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Panteistinen_solipsismi
http://en.wikipedia.org/wiki/Barber_paradox
http://blog.atmajyoti.org/2007/11/the-question-of-free-will/
http://pastorpatrick.wordpress.com/2007/09/

Fossiilien rakastajat ja planeetta-hullut moraalifilosofian asiantuntijoina

Kuva: Prehistoriallisen pariutumisen ja prehomidisen seksuaalikäyttäytymisen tohtori Nanny Pussy kertoo yllättävästä löydöstään: Fossiili muutti elämäni.
*
Kirjoitettu lähinnä Tomille hänen edellisessä päreessäni kirjoittamiensa kommenttien johdosta.
*
Goodbye Tomi, me tuskin väittelemme tämän jälkeen. Edellisen päretekstini näpäytys oli etukäteen harkittu teko.

Olen käynyt tätä väittelyä luonnontieteilijöitten kanssa jo niin kauan, että nyt se on loppu. Minulla on kiinnostavampia ja inspiroivampiakin kohteita, joihin tuhlata ruutia.

Pistän välit poikki, kun havaitsen, että mikään jatkokeskustelu ei johda yhtään mihinkään.

Kumma kyllä näyttäisi siltä, että Ironmistressiltä löytyy sivistyksellistä kapasiteettia omaksua laajempia perspektiivejä ajattelujärjestelmiin kuin alunperin olin luullut, vaikka toki tiedän, ettei hänen perusnäkemyksissään mikään tule koskaan muuttumaaan eikä toisaalta tietysti tarvitsekaan muuttua.

Mutta joillain ihmisillä on kykyä ajatella kulttuuria laajemmin ja samalla myös syvemmin kuin pelkkänä teknologiana eikä jämähtää tekno-ateisti-fundamentalistiksi kuten sinulle Tomi näyttää käyneen.

Nykyinen hölöhölo-kulttuuri korostaa keskustelua, mutta minun mielestäni siellä, missä keskustelu muuttuu pelkäksi parodiaksi, joka käy niin sanotusti tyhjää, on parempi vaieta, vetäytyä omiin oloihinsa ja miettiä omaa ajattelujärjestelmäänsä kaikessa rauhassa.

Kirjoja kyllä riittää. Netti on loputon informaation Sampo. Ei tarvitse kuin etsiä, mitä tarvitsee, ottaa selvää, ajatella ja taas kerran ajatella - siinä välillä sitten kirjoittaakin jotain.

Toivotan hyvää jatkoa. Puhtaiden semanttisesti merkityksettömien eli tyhjien tosiasioiden parissa. Niistä ei voi puhua - niitä voi vain laskea.

Kaikki muu - siis 'ei-puhtaat tosiasiat' - ovat joko filosofiaa, politiikkaa, etiikkaa, estetiikkaa tai teologiaa.

Ja jos minulla olisi kaikki valta, kieltäisin fakki-idioottisimmilta luonnontieteilijöiltä oikeuden esittää julkisesti mielipiteitään näistä aiheista.

Se lupa annettaisiin vain yhdellä ehdolla. Heidän pitää esiintyä yksityishenkilöinä eikä luonnontieteilijöinä, koska eihän heillä esim. fyysikkoina voi olla asiantuntijapätevyyttä saatikka nyt edes tarvetta puhua esim. etiikasta [minähän hitto soikoon vaadin tässä vain tieteen etiikan noudattamista].

Olkoot siis yksityishenkilöitä ja puhukoot yksityishenkilöinä, jotta vältyttäisiin siltä nykyäänkin vallitsevalta harhakäsitykseltä, että jos fyysikko sanoo jotain moraalista, niin häneen uskotaan, koska hän on vaikkapa kosmologian professori - toisin sanoen suuri universumin salaisuuksien asiantuntija.

Mutta mitä tietää kosmologi astro-fyysikon ammattitaidollaan moraalista? Hän ei voi tietää sitä yhtään mitään, koska avaruudessa ei ole hyvää eikä huonoa, ei hyvää eikä pahaa.

Kuitenkin jotkut Esko Valtaojat tai Kari Enqvistit tulevat 'kiinnostavia ihmisiä' etsivän median kutsusta hälyttävän usein höpisemään kantojaan uskonnosta sekä etiikasta ja heitä arvostetaan, koska he ovat tutkineet niin kovasti planeettojen ja galaksien välisiä 'eettisiä' suhteita.

Sallikaa mun nauraa. Vielä kerran. Sillä fyysikoiden ja matemaatikoiden tieteelliseen etiikkaan kuuluu poistaa omasta tutkimuksestaan ja diskurssistaan kaikki sellainen höpöhöpö, jossa havainnot eivät ole verifioitavissa matematiikalla.

Sorry vaan - mutta pitäkööt sitten turpansa kiinni sellaisista asioista myös julkisuudessa, mikäli edustavat vain omaa tieteenaluettaan. Muussa tapauksessa toki saa tavallisena tallaajana höpistä mitä sylki suuhun tuo.

Ei siis pidä antaa moraalista auktoriteettia sille, jonka tieteelliseen koulutukseen kuuluu moraalin eliminoiminen ellei peräti tuhoaminen vakavasti otettavana keskustelun aiheena.

Sellainen ihminen tulee nimittäin silloin ajautuneeksi eräänlaiseen performatiiviseen ristiriitaan paitsi oman tieteensä myös moraalifilosofian suhteen.

Samanlainen mutta toki lievempi ristiriita [koska politiikka on mahdollista kaikille] syntyy siitä, kun vaikkapa joku Sepi Kumpulainen olisi puolivahingossa asettunut aikoinaan eduskuntavaaliehdokkaaksi [tulihan hänestä rock-tähtikin(?) puolivahingossa] ja tullut valituksi. Kas siinä meillä todellinen kunnallispolitiikan eli arjen asiantuntija. Laulava talonmies.

No - oliko se Matti Klinge joka sanoi, että kyllä eduskuntaan aina yksi narri mahtuu [tarkoitti silloin Veltto 'orgoni' Virtasta]. Mutta entä jos niitä [uusia] narreja ilmestyy Arkadianmäelle persujen tulevan kevään voittoputken jälkeen lisää kymmenittäin?

Olkaamme siis tarkkoja keiltä suostumme kuulemaan asiantuntevia totuuksia asioista, joista heillä ei välttämättä ole hölkäsen pöläyksen ymmärrystä kuin vain 'siksi', että demokratiassa kuka tahansa idiootti saa sanoa mitä tahansa melkein missä tahansa.

Noihin idiootteihin luokittelen myös moraalifilosofiasta oman tutkimusalansa edustajina puhuvat luonnontieteilijät - varsinkin fossiilien rakastajat ja planeetta-hullut.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sepi_Kumpulainen
http://viciousmomma.blogspot.com/2008_07_01_archive.html

Zur Genealogie der Moral

Kuvassa Darwin ja uusdarwinistit: Stephen Jay Gould, Richard Dawkins ja Francis Crick.

(Kielimafian yövuoro täydensi moraaliani klo: 01.25.)

Kommentti Tapsa P:lle Iineksen päreessä Moraalin synty.
*
Tapsa P kirjoitti:
Kristinusko taisi olla Iinukalla vain esimerkkinä, sillä onhan 500 vuotta vanhempi buddhalaisuuskin paljon moraalisempaa.

Hehheh. Siis mitä? Tässä meillä mies, joka tietää, mikä on moraalista, moraalisempaa ja veikkaanpa, että hän tietää vielä, mikä on kaikkein moraalisinta. Mutta buddhalaisethan ovat vaatimatonta väkeä. Kaipa sellaiset ovat samalla myös kaikkein moraalisimpia ihmisiä.

En voi filosofiaa harrastaneena todeta kateellisena muuta kuin ohhoh - olisipa minulla tuo varmuus.
*
Olen kyllä itsekin sitä mieltä, että moraalin genealogia juontuu viime kädessä biologiasta, mutta ehdottomasti eri mieltä siitä, että moraali inhimillisenä eli yksinomaan ihmiselle ominaisena projektina juontuisi suoraan evoluutiosta tai geeneistä.

Kyseessä on huomattavasti välittyneempi prosessi, ja joka muuta - naturalistina - väittää, tekee kategorisen virhepäätelmän eli puhuu asiasta, josta hän - naturalistina - on velvoittanut itsensä pysymään vaiti - - vrt. Wittgensteinin perusteltu tiukkuus eli vaikeneminen Tractatuksessa koskien etiikkaa, estetiikkaa ja uskontoa.

Miten yhdistää moraalin rationaaliset perustelut niiden evolutionaariseen perustaan ei onnistu jollain kaikkitietävällä, muka sosiaalidarwinistis-geneettisellä reduktionismilla, koska reduktionismi ei selitä inhimillisistä - siis ihmisen kielellisistä merkityksenannoista vielä juuri mitään.

Ja huom! - jos se selittäisi, niin kyse ei olisi moraalista vaan puhtaasti biologisista, lajityypillisistä ominaisuuksista eli vaistonvaraisista reaktioista.

Mitä sosiaalidarwinismiin tulee, niin kyseessä on ilman muuta rodunjalostukseen verrattava rasistinen oppi. Ja muuta oppia en suoraan evoluutiosta johdettuna oikeastaan löydä - jos siis jätämme huomiotta tuon edellä mainitun, lajityypillisen triviaalikäyttäytymisen.
*
Katsoin eilen harvinaisen videopätkän, jossa maakotka hyökkäsi poronvasan kimppuun ja tappoi sen, koska nuori emä ei kyennyt suojelemaan vasaa. - - Kyseisestä videopätkästä löytyy ihan tarpeeksi evoluutiosta johdettua 'moraalia' (huomaa lainausmerkit).

Eikä ole väliä, oliko tuo vasa buddhalainen vai ei. Kotka tappaa sen anyway - kuten kiinalainen tiibettiläisen munkin.

Olenkin jo pitkään ihmetellyt ja ihmettelen yhä jälleen - Tapsan kommentin jälkeen, miten on mahdollista, että buddhalainen hyväntahtoisuus ja rauhanomaisuus sekä biologisesta evoluutiosta eli itsekkäästä geenistä (myös altruismi on itsekästä eli oman lajin säilyttämiseen pyrkivä reaktio eläinmaailmassa) johdettu sosiaalidarwinismi kulkevat monesti kuin käsi kädessä, mutta kaipa se sittenkin on mahdollista. - - Ovathan osapäiväbuddhalaiset tosi hyviä kapitalisteja. He eivät vastusta olosuhteita niinkuin kaikenkarvaiset vasemmistointellektuellit, joiden syvimpänä haaveena on perustaa totalitaarinen valtio ja nostaa valtaan diktaattori (ihan totta - - haha - nyt melkein naurattaa joskin karvaan itseironisella tavalla).

*
Moraalisessa merkityksenannossa (kuten kielellisessä symbolisaatiossa ylipäätään) ihminen seisoo ikäänkuin toisella jalallaan biologian ulkopuolella ja toinen jalka biologian sisällä.

Verenkierto jalasta toiseen ja takaisin ei aina synkkaa - ovathan välissä kaiken lisäksi sukupuolielimet - nuo moraalin synnyttäjät ja samalla sen pahimmat viholliset.

Mutta jatkan myöhemmin ja lähden nyt k...lle.
*
On the Genealogy of Morality (Nietzsche)
http://www.princeton.edu/~howarth/402/syllabus.html
BBC - Earth News - Eagles filmed hunting reindeer

Akateeminen kaksintaistelu - varmistin päällä (kohteliaisuuden vuoksi)

Radikaaleja, uusia korjauksia, lisäyksiä ja selvennyksiä on tehty klo: 21.50. Niiden jälkeen tekstini johdonmukaisuus parani merkittävästi, väittää kielimafia.
*
Maailman tunnetuin ja ehkä arvostetuin geenibiologian popularisoija sekä ateisti Richard Dawkins ja Oxfordin teologian professori sekä molekyylibiologian tohtoriksi nuorempana väitellyt Alister McGrath keskustelevat tässä hieman yli tunnin kestävässä videokoosteessa antaen mallikkaan ja charmikkaan näytteen siitä, miten kaksi hyvin erilaista maailmankatsomusta voivat kohdata akateemisen dialogin puitteissa asiallisesti argumentoiden ja jopa toisiaan ainakin tieteen tekemisen tasolla arvostaen.

Ennen kritiikkiä minun on sanottava, että Dawkins osoittautui positiiviseksi yllätykseksi joustavassa ja maltillisessa - jopa niin sanotun spirituaalisen skeptisismin hyväksyvässä asenteessaan, minkä ei tietysti itsessään tarvitse merkitä ironisesti sanottuna muuta kuin sitä, että koska maailman tunnetuin fyysikko Albert Einsteinkin oli varsin syvähenkinen ja taiteellinen ihminen, niin täytyyhän nyt Dawkinsinkin ilmeisesti opetella kai soittamaan - jos ei viulua niin ainakin nokkahuilua - osoittaakseen olevansa paitsi henkevä myös spirituaalis-henkinen tiedemies luonnoltaan.
*
No - leikki leikkinä. Eräät Dawkinsin esittämät väittämät teologian ja tieteen suhteesta eivät kuitenkaan saa edes satiirista mieltäni innostumaan - ainakaan positiivisesti.

Olen nimittäin paria Dawkinsin yleisöesitelmää videolta seuranneena ja joitain hänen kirjojaan selailleena - tosin myös pitkälti McGrathin kritiikin kautta - tullut siihen lopputulokseen, että hänen ymmärryksensä teologiasta perustuu hieman yksipuoliseen, ranskalaisen ja englantilaisen Valistuksen sekä Darwinin ajan teologisiin käsityksiin, joissa uskonto ymmärretään deistisesti - oletuksena maailman alkuun saattaneesta muttei sen kulkuun mitenkään muuten puuttuvana, älykkäästä suunnittelijasta (Jumala), mikä usko kuitenkin lopulta Dawkinsin(kin) mukaan palautuu aina fideistiseen oletukseen Jumalasta, jota ei voi todistaa millään tavoin, ja joka siten jää kierkegaardilaisittain aina kaiken järjellisen - evidentiaalisen - saavuttamattomiin.

Usko on siis näin ollen aina jonkinlaista absurdismia - kanta, jota McGrath taas jonkinlaisena kriittisen realismin evidentialistina ei ymmärtääkseni kannata - vaikkei hän sitä kyllä loppuun asti voi loogisesti välttääkään (Dawkins on näin ollen lopulta oikeassa tässä kritiikissään - mutta ei sen perusteluissa).

Tällaisessa (Dawkinsin) päättelyssä itsessään ei oikeastaan ole mitään muuta vikaa kuin, että se olettaa uskonnon sekoittavan karkealla - epärationaalisella ja epätieteellisellä tavalla - uskon välineellisen arvon ja sen totuusarvon.

Ja juuri tässä kohdassa Dawkins tekee oletuksen, joka osoittaa, ettei hänellä ole ymmärrystä siitä, mikä on uskon merkitys ihmisen olemisen kokemuksen, siis eksistentiaalisen tilanteen kannalta. Ikäänkuin kaikki uskovaiset olisivat ala-asteikäisiä, puolittain tietämättömässä taikauskossa eläviä pikkulapsia, jotka eivät vielä ole oppineet tarpeeksi biologian ja fysiikan tosiasioita kyetäkseen eliminoimaan mielestään harhaluulon, että uskonto voisi edustaa tieteen kanssa yhdenvertaista totuusdiskurssia.

Dawkins tekee tässä virhepäätelmän, johon ylipäätään suurin osa ateistisista 'luupää-empiristeistä' lankeaa.

Uskossa on nimittäin aina kyse pikemminkin ihmisen henkilökohtaiseen olemassaoloon liittyvistä analysoimattomista, enemmän tai vähemmän välittömistä, sisäisistä merkitys- ja mielekkyyskokemuksista kuin operationalisoitavissa olevista totuusväittämistä, jotka sitten muka verifioivat tai falsifioivat kyseisten kokemuksen arvon.

Dawkinsin ajattelussa ihmisen emootioitten merkitystä maailmakokemuksessa ei kuitenkaan noteerata muuten kuin utilitaristisen kalkyloinnin kautta. Tieto ja usko voi olla vain joko totta tai epätotta, ja jos tästä jaosta syntyy evidentiaalista kiistaa, niin todennäköisyys, tilastot ja hyötypreferenssit osoittavat, mihin kannattaa tieteen nimissä uskoa.

Jos uskonnollista kokemusta tai uskonnollisuuteen taipuvaa mieltä ylipäätään yritetään sovittaa tällaiseen sapluunaan, tuloksena on niin torso käsitys ihmisen psyykkisistä merkityskokemuksista, emotionaalis-esteettisistä taipumuksista ja eksistentiaalisesta kaipuusta käyttääkseni runollisempaa ilmaisua, etten henkilökohtaisesti tunnista enää tuollaista olentoa ihmiseksi vaan robotiksi, joka on manipuloitu toimimaan jonkin ennalta ohjelmoidun 'softwaren' mukaisesti - ikäänkuin hän olisi valmiiksi ketjutettua toimintakoodistoa toistava 'orja'.

Dawkinsin ihminen ei siis ole ihminen vaan funktionaalinen kone - evoluution omassa teleologisesti sokeassa nerokkuudessaan kehittämä kone, jolla ei ole mitään muuta tehtävää ja tarkoitusta kuin pakonomaisesti toistaa oma perimänsä.

Ei siis mikään ihme, että tuollaiseen maailmankatsomukseen uskontokaan ei mahdu kuin välineeksi tukemaan geneettisen kopioinnin deistis-determinististä 'Jumalaa', jolle ihmisen kaikki eettiset ja jopa esteettiset - ylipäätään kaikki arvoihin ja hyveisiin liittyvät pohdiskelut - heideggerilaisesta eksistenssin analyysista nyt puhumattakaan - ovat yhdentekevää höpinää verrattuna siihen suureen evoluution kiertokulkuun, jonka 'kohina' sumentaa ja yhdenmukaistaa ymmärryksemme yhdeksi ja samaksi Luonnon ja universumin 'ei-miksikään', joka/mikä on empiristille lopulta todellisuuden non plus ultra - viimeinen raja.

Mutta mitä muuta tällaisen ajattelutavan voisi sanoa ilmentävän kuin epämääräistä luontomystiikkaa, joka on kuulunut ihmisen kulttuurievoluution erottamattomaksi osaksi niin kauan kuin tunnettua historiaa pystytään taaksepäin rekonstruoimaan.

Toki joudumme tekemään elämässämme monenlaisia eettisiä valintoja, haluaisimme ja etsimmekin mieluusti esteettistä nautintoa sekä kaipaamme jopa silloin tällöin uskonnollistyyppistä hiljentymistä.

Kuitenkin Dawkinsin tapaisille Geeni-Paaveille kaikki tuo kulttuurinen ja merkityskokemuksellinen sekä emotionaalis-elämyksellinen - olkoonkin, että myös hän haluaisi olla 'spirituaalinen' - on kuten edellä kirjoitin yhdentekevää höpinää.

Dawkinsin ajattelutapa muistuttaa augustinolais-kalvinistista predestinaatio-oppia: kaikki on ennalta määrättyä - mitään ei voi tapahtua ilman syytä (teologisesti: Jumalan sitä tietämättä etukäteen).

Kaikki kulttuurinen ja luovaksi toiminnaksi kutsuttu palvelee Dawkinsilla lopulta vain lisääntymistä.
###
Jos minulta kysytään - absurdina ja emootioiden perimmäistä merkitystä ihmisen psyykelle korostavana voluntaristina kun itseäni pidän, niin olen valmis heittämään tuollaisen käsityksen paitsi tieteestä myös Jumalasta sinne minne se epäilemättä kuuluukin: Jerusalemin uhraus- ja kaatopaikalle: Gehennaan!

Edellinen vaatimukseni sisältää tietysti ristiriidan siinä mielessä, että Gehenna toimi monesti lakia rikkoneitten rikollisten viimeisenä joukkohautana. Minä tulkitsen ehkä jopa skandaalinomaisesti siten, että itse deterministinen Laki tulee tappaa ja viedä kaatopaikalle mätänemään!

(En kritisoi tässä Kantia, koska Kantin filosofiassa Laki ja Vapaus (joiden suhteen ilmaisee Syyllisyys, koska ihminen ei voi olla täydellinen) ovat olemassa vain toinen toisensa mahdollistavina edellytyksinä vaan Lakia, jolle ei ole vaihtoehtoa, Lakia, joka on aina deterministinen - kutsuttiinpa sitä sitten jumalallisen Tahdon tai tieteellisen Välttämättömyyden nimellä. Kantin moraalifilosofia ja antropologia ymmärtää ihmistä selkeämmin kuin tiede ja Raamattu!).

En ole syntynyt tänne palvomaan Lakia - en ainakaan luonnontieteellistä ja/tai jumalallista Lakia. Ja jos niin olisikin kaikesta huolimatta sattunut käymään - jos todella olenkin vain marionetti vailla omaa tahtoa, tunnetta ja protestia - olen syntynyt turhaan, täysin turhaan, eikä olemassaolollani ole silloin mitään itseisarvoista merkitystä.

Siinä tilanteessa itsemurhan vaihtoehto käy mielessäni lähempänä kuin koskaan, sillä mitäpä merkitystä on ajattelevalla ruoholla - tuolla Pascalin ihmisellä - todellisuudessa, joka tappaa ihmisen sielun pelkällä hiljaisuudellaan - vaikenemisellaan ja mykkyydellään, jonka voima musertaa sinut henkisesti rusinaksi - ellet sitten satu olemaan 1) dawkinslainen: luontaisesti naivin optimistinen ja iloinen, tietämättömiä valistava hedonistinen fossiilitutkija tai 2) McGrathin tapaan Jumalasta tieteellisesti argumentoiva kriittinen realisti, jolle armo kuuluu samaan kategoriaan kuin, mikä tahansa kokeellisen psykologian tutkittavissa ja verifioitavissa olevan tunnetaipumus, jota kirkko sitten julistaa yhtä aikaa sekä tieteen että Ilmoituksen totuutena!?

Minä hyppään pois sellaisesta maailmasta - Jumalan ja Kierkegaardin perään. Hyvästi pellet! Te evidentialismin kanssa spekuloivat tiedemiehet ja teologit. Sokrates nauraa teille.

Jos Ivan Karamazov palautti pääsylippunsa Jumalalle siksi, ettei tämä välittänyt viattoman lapsen kärsimyksestä ja kuolemasta, minä palautan pääsylippuni Elämälle, jolla ei ole minulle mitään muuta annettavaa kuin viisastelevia ja omaan diskurssiinsa ideologisoituneita akateemikoita, poliittisia ja taloudellisia huijareita sekä pelkkää viihteen manipuloimaa ja manipuloitavissa olevaa massaa, joka on jostain syystä saanut oikeuden äänestää - ikäänkuin sen äänillä olisi todellisen vallan kannalta muuta kuin kosmeettista merkitystä.

Sitäpaitsi Sartre oli tismalleen oikeassa kuvatessaan Inhossa Roquentinia tämän ottaessa maasta käteensä multaa ja lehtiä. Aivan oikein: olemassaolo kuvotti Roquentinia oksennukseen asti. Hän ei voinut kestää sen löyhkää. Siinä oli yhtäaikaisesti jotain liíkaa ja liian vähän, ja se oli jo puolittain mädäntynyttä - jotain samankaltaista, mitä hän itse tulisi olemaan muutaman hetken päästä.
###
Mutta ennen kuin menen tuon dramaattisen lopetukseni jälkeen hirteen, kehotan lukijaa kuitenkin kuuntelemaan ja katselemaan näitten kahden maailmankuulun huipputiedemiehen keskustelun.

Minulle sen teemat, miesten toisilleen esittämät kysymykset ja vastaukset ovat melko tuttuja - jopa miltei jo stereotyyppisiä, mutta oleellisinta ja opettavaisinta tämän videon tarkkaavaisessa kuuntelemisessa ja havainnoinnissa lienee, että tajuaa, mikä näitä herroja lopulta erottaa ja yhdistää.

Jospa ihan vain tyylillisen purevuuden nimissä ilmaisen ajatukseni jälleen hieman ironisesti.

Vaikka ymmärrän paremmin myös tämän keskustelun jälkeen, mikä Dawkinsia ja McGrathia ajatuksellisesti, maailmankatsomuksellisesti ja argumentatiivisesti yhdistäen erottaa and vice versa, niin silti - tai ilmeisesti juuri sen takia - minulle jäi lopuksi sellainen vaikutelma, ettei kumpikaan lopulta uskaltanut nostaa sitä varsinaista kissaa - eli kaikkein vaikeinta ja olennaisinta kiistaa: uskon olemuksen syvintä problematiikkaa - avoimesti pöydälle, vaan debatti käytiin puhtaasti ja perikuivasti pelkän akateemisen asiallisuuden ja miltei konsensuksen hengessä - jopa siinä määrin, että veikkaisinpa molempien Jumalalla - sekä Dawkinsin Sattumalla että McGrathin evankeelisella Armolla olleen syytä hymyyn videoinnin loputtua (ks. PS.)

Näin asiallisesti pystyvät puhumaan vain läpeensä akateemiset ihmiset. Varsinkin jos he kaiken lisäksi ovat englantilaisia...
*
http://video.google.com/videoplay?docid=6474278760369344626
Richard Dawkins and Alister McGrath
*
PS.
1) Dawkinsilta vain puuttuu tässä asiassa yksinkertaisesti ja kertakaikkisesti fenomenologis-hermeneuttis-eksistentiaalinen ymmärrys, jota tarvitaan uskon ymmärtämisen kontekstiksi.

2) McGrath sen sijaan on sovittamattomassa ristiriidassa ja sekaannuksessa barthilaisen teologiansa, kriittisen realisminsa, evankeelisen uskonideologiansa ja tieteellisen teologiansa kanssa. Hän yrittää sovittaa liian monta ristiriitaista elementtiä toisiinsa, eikä auta, vaikka hän silloin intuitiivisesti ja traditiotietoisesti palaa sinne, mistä kaikki alkoi. Uusortodoksinen perinne ei pelasta McGrathia hänen teologis-tieteellisen kombinaatioprojektinsa mahdottomuudelta!

Filosofiaa 2

Okei. Nyt tästä tekstistä tuli aika hyvä demonauha (ei vielä masternauha), väittää kielimafia ja kiittelee, että edes joskus vielä nykyään vakavoidun perimmäisten kysymysten äärelle. Hehheh. Kunhan mielistelevät- klo: 16.35.
*
Entä jos reduktionismi on totta? Eli tietoisuus voidaan täydellisesti palauttaa biologiseen eli geeneihin ja lopulta fysikaaliseen eli hiukkasiin, aaltoihin ja ties minkälaisiin oletettuihin vaikuttajiin.

Merkitseekö tämä sitä, että tietoisuuden ja fysikaalisen välillä vallitsee täydellinen vuorovaikutus - symmetria, mikä puolestaan merkitsee, että jos tietoisuus palautuu kausaalisesti bio-fyysiseen, se vaikuttaa myös kausaalisesti tietoisuuteen eli on tietoisuuden ehdoton determinatti?

Jos näin on, edestämme löytyy ymmärtääkseni seuraavat kaksi vaihtoehtoa, jotka eivät kuitenkaan ole saman päätelmän eri versioita, vaikka samasta juuresta lähtevätkin.

Ensimmäinen vaihtoehto on edellisessä päreessäni - Filosofiaa1 - kuvattu ontologisen eron täydellisen umpeenkuroutumisen, tai kuten empiristi-induktivistit yleensä virheellisesti ajattelevat, ontologisen eron metafyysisen mahdottomuuden malli.

Tämä on kuitenkin virheellinen vaihtoehto tai päätelmä muissa kuin mystisissä 'sovellutuksissaan'. On eri asia tietää jotain loogis-empiirisen päättelyn tasolla kuin kokea subjektiivisesti se ja sen merkitys, mitä tietää. Kierkegaard on oikeassa.

Minua kiinnostaa tässä yhteydessä toinen vaihtoehto, koska empiristit teknologisine sovellutuksineen ovat miltei lumoutuneet siitä eivätkä välttämättä tule ajatelleeksi, että siihen sisältyy paitsi ontologinen ero, se myös muuttaa täydellisesti ihmisluontoa - minkä sinänsä ei tarvitse olla huono asia, jos niin vain päätetään.

Olennaista on tietysti se, että noita päätöksiä, jotka ovat luonteeltaan eettisiä, ei sanele tiede (joka on de- ei preskriptiivistä: siis kuvailevaa, ei 'käskevää') vaan ihminen itse maailmankatsomuksineen.

Lähtöoletus on kuitenkin se, että kun esimerkiksi tunnemme ihmisen genomin/geenikartan täydellisesti, voimme myös tämän tuntemuksen perusteella poistaa häneltä haitalliseksi katsoamiamme geenejä - siis sellaisia geenejä, jota haittaavat hänen elämäänsä aiheuttaen perinnöllisiä sairauksia tai vastaavia taipumuksia.

Tämä on ensimmäinen ja vakavin siirtymä, jossa ontologinen ero tulee ilmi - toisin kuin empiristi ajattelee. On jo alunperin tehty tietoinen päätös siitä, että preferoidaan elämää kuolemaan nähden. Mutta sehän on täysin luonnollista, luonnonmukaista ja geenien meihin ohjelmoimaa - niin - mitä?

Onko kyse tiedosta, taipumuksesta vai mistä? Mistä sai tiedemies tiedon siitä, että pitää preferoida elämää - ei suinkaan kuolemaa? Geenikö sen hänelle kertoi? Lukiko se siellä geenikartassa? Testasiko hän tämän perimmäisen itsesäilytysviettimaksiimin geeneillä?

Ei. Kyseessä on intuitiivinen itsestäänselvyys, jonka hän korotti tiedoksi, ja jonka vakuudeksi hän asettaa geenit.

Mutta vaikka tuo päättely vaikuttaakin itse elämän säilyttämisen kannalta itsestäänselvältä, se ei suinkaan ole kausaalinen seuraus geenien vaikutuksesta. Mikäli näin olisi, toimisimme vaistonvaraisesti, ilman tietoista pohdintaa. Päätös on siis tehty, koska ajattelun, tietoisuuden ehdot - siis tietoisuus ylipäätään, sen mahdollistaa.

En kuitenkaan käy nyt kiistaa siitä, mikä on tietoisuuden status suhteessa biofysikaaliseen.Tuo status - kuten sanottu - ei asetu ontologisen substanssi-dualismin dikotomiaan vaan ontologisen eron subjekti/substanssi-kombinaatioon ja dialektiikkaan. Tätä näkemystä on pohtinut esimerkiksi Slavoj Zizek mm. omassa tulkinnassaan antideskriptivismistä (objektien merkitys ei ole välittömästi annettua ja determinoitunutta mutta ei myöskään sattumanvaraista kuten nominalismissa).

Se, mikä minua tällä kertaa kiinnostaa (taas kerran) on oletus siitä, että jos ja kun ihmisen tietoisuus ja psyyke on kausaalisesti riippuvaista geenien toiminnasta ja niiden vaikutuksesta, niin miksi meidän tästä huolimatta täytyy jatkuvasti tehdä geenimanipulaation suhteen sellaisia, ihmisen olemusta koskevia ratkaisuja, jotka siis ovat eettisiä ja maailmankatsomuksellisia - lyhyesti: tietoisen reflektion varaisia?

Vastaus: Mikään geeni tai mikään jumala ei kerro meille, mikä ja mitä ihminen on - tai pitäisi olla. Meidän on tehtävä päätös itse. Ja me teemme sen, mutta vielä kerran: älkäämme missään tapauksessa kuvitelko, että tuo päätös jollain tapaa itsessään riippuisi geenien 'tahdosta tai itsekkyydestä' - puhumattakaan sitten Jumalan 'kaukovaikutuksesta' meihin.

(Hmm - tai kukapa sen tietää. Ehkä geenit ja Jumala kaukovaikuttavat meihin samalla tavalla kuin rakastamamme ihminen 100 kilometrin päässä meistä.)

Kysynkin nyt tiedemieheltä, joka - astuen ehkä tiedostamattaan kategorisesti eri legitimaatio-diskurssiin kuin, minkä tiede oikeuttaa - ehdottaa innokaasti ja naivisti, uusimpia tutkimustuloksia ja siitä sovellettua teknologiaa esitellen kuin pikku lapsi, että ihmisen elinikää voidaan ja jopa pitäisi lisätä, kun siihen nyt kerta on tullut mahdollisuus.

Mihin tämä henkilö vetoaa toiveessaan tai jopa vaatimuksessaan? Geeneihinkö? Tieteeseenkö ylipäätään? Ei vaan omiin psykologisiin tuntemuksiinsa, omaan eettiseen ja maailmankatsomukselliseen näkemykseensä - jälleen lyhyesti: omaan tietoisuuteensa.

Preferoimalla elämän pidentämistä hän on tehnyt eettisen ratkaisun, joka ei palaudu milloinkaan mihinkään geeniin eikä ole sieltä myöskään johdettavissa. Vai miten on?

Eikö toki ole niin, että jos poistamme määrätyt geenit, niin ihmisen elämänhalu alkaa laantua? Eikö ole niin, että jos poistamme häneltä joitain muita geenejä, hänen mielensä muuttuu jollain muulla tavalla? Ja jos teemme oikein perusteellisia muutoksia vähentäen ja jopa lisäten geenejä genomiin, saamme tulokseksi aivan toisenlaisen ihmisen kuin, mitä hän alunperin oli - niin hyvässä kuin pahassa (joskin innokas tiedemies ja oikeassa oleva poliittinen ihminenhän pyrkivät aina vain hyvään).

Niinpä siis koko ongelma muuttuu ainakin reduktionisti-empiristin kannalta täysin. Se, mitä hän oli selittämässä, se, minkä arvoituksen hän ratkaisi esimerkiksi löytämällä geenit, mahdollisen alkuräjähdyksen tai multiversumin - kaikella tällä ei ole mitään merkitystä, kun joudutaan valitsemaan eettisen harkinnan tasolla niitä vaihtoehtoja, joita tieteen sovellutuksella - teknologialla, voidaan ihmisen manipuloimiseksi tehdä.

Nyt on huomattava myös se tärkeä ongelma, että me emme välttämättä tiedä, onko teknologia lainkaan hallittavissamme, vai kulkeeko se teknodeterminismin periaatteella vääjäämättömästi omaa latuaan eli kaikki, mikä on mahdollista, kokeillaan ja tehdään - jopa kohtalokkaista ja tiedostetuistakin riskeistä huolimatta.

On sitten toinen juttu, kuka suhtautuu teknologian innovaatioihin ja invaasioon pessimistisesti ja kuka optimistisesti, mutta jo sekin on pitkälti reflektion varainen päätös. Reflektioon sisällytän tässä sekä rationaalisen että voluntaarisen aspektin, mutta pidän silti molempia yhä saman kategorisen tason - tietoisuuden - osina, joiden vaikutus toisiinsa on eräs filosofisen pohdinnan kaikkein mutkallisimpia asioita.
*
Tulen siihen lopputulokseen (jälleen), että vaikka tietäisimme tai totuudellisemmin: luulisimme tietävämme jotain sen informaation perusteella, minkä tiede meille on antanut, niin silti me emme tiedä mitään sellaista, jota voisi kutsua totuudelliseksi tiedoksi ihmisluonnosta ja ihmisen olemuksesta. Sellaista tietoa ei yksinkertaisesti ole muualla kuin omissa fantasioissamme, toiveissamme ja illuusioissamme.

Kun teemme valintoja siitä, miten teknologiaa käytetään, olemme kaikki samalla viivalla. Olemme samanlaisia poliittis-moraaliseen retoriikkaan, humanistiseen kulturismiin ja esteettis-elämyksellisyyteen psykologismiin taipuvaisia kaikki - ihmisiä kun olemme.

Ja niin käy, että lopulta me - demokratiassa kun elämme - joudumme äänestämään totuudesta, koska emme löytäneet tai saaneet sitä jumalallisesta ilmoituksesta emmekä tieteestä tai filosofiasta. Äänestyksessä kyse on kuitenkin pelkästä (joskin sinänsä luovuttamattomasta) muodollisesta oikeudesta, koska ahneuden, himon ja kateuden vääjäämättömät voimat vievät meitä talutusnuorassaan.

Ei kuitenkaan niin, ettemme ymmärtäisi asiaa. Kyllä me ainakin joskus tiedostamme itsekkyytemme ja pahuutemme ylipäätään jollain tasolla väistämättä, joskin olemme vain tottuneet pitämään sitä ainoana totuutena - ihmisyyden ainoana luontona. Mutta mitä muuta hetkellinen altruismimmekaan lopulta on kuin läheisimpien ihmisten puolustamista vieraita ja tuntemattomia - uhkaavia - vastaan?

Moraalimme on, kuten Ronald Laing kirjoitti, kasa likaisia riepuja. Kuitenkin on tosiasia: - moraalinen tilanteemme ja karvas kohtalomme, että istumme kaikki samassa veneessä ja olemme velkaa toisillemme loputtoman solidaarisuuden ja lojaaliuden. Mieletön tilanne, koska jonkun on hypättävä aina ensin siitä veneestä, ettei se uppoaisi.

Tieteellä ei näihin asoihin ole paljon sanomista muuten kuin, että kaikki haluavat vedota juuri uusimman tieteen tuloksiin - olipa sitten kyseessä mikä tahansa tiede.

Veroja on laskettava ja ostovoimaa siten lisättävä, koska uusimmat tutkimustulokset näyttävät, että niin pitää tehdä, totesi vatiovarainministeri Katainen äskettäin. Salli mun nauraa Jyrki. Tutkimustuloksilla ei tässä ole lainkaan niin suurta merkitystä kuin sinun poliittisella linjallasi, jota olet pyöritellyt kokoomuslaiseen malliin päässäsi kai koko ikäsi.

Käytämme siis tieteellisiä tutkimusraportteja pelkästään omien intressiemme, asenteittemme ja ennakkoluulojemme pönkittäjinä. Viime kädessä kyse on vallasta. Viime kädessä kaikki palautuu siihen samaan konfliktiin, josta kaikki on alunperin alkanutkin, ja me käytämme tiedettä vain voittaaksemme tuon konfliktin ja/tai puolustaaksemme itseämme.

Siten fyysikon tai biologin työ ei tee meistä yhtään sen parempia ihmisiä kuin olemme tai olemme olleet. Sitäpaitsi mitä ihmeen merkitystä voi olla informaatiolla, jolla todistetaan (mikäli se ylipäätään on mitattavissa), että maailma on ollut aina olemassa? Tai päinvastaisessa tapauksessa että joskus tapahtui alkuräjähdys, mutta sitä ennen ei ollut mitään?

Tällainen 'tieto' ei auta meitä moraalisesti - ja kuten lukija ymmärtänee: minä korostan tässä kirjoituksessa etiikkaa (johon sisällytän varauksin myös estetiikan) tietoisuutemme perustana.

Me emme koskaan tule tietämään mitään tämän maailmankaikkeuden mysteeristä emmekä oman paikkamme tarkoituksesta tai merkityksestä siinä, ja suurin syy tähän asiaintilaan on oman tietoisuutemme dialektiikka. Tämä tragedia on suunnaton. Juuri se kyky, taito tai valmius, joka teki meistä maailmaa tajuavia olentoja samalla estää meiltä pääsyn sen mysteerin sisälle.

Tätä tarkoittaa Paratiisista karkoitus minulle. Tietoisuuden syntyä. Mikä merkitsi samalla vapaan valinnan ja pahuuden mahdollisuuden syntyä. Loppu on niin sanotusti historiaa.

On temppu hieno tää - vain tyhjä jää

Kirjoitettu kommentiksi takkiraudan päreeseen Uskontotyhjiö täyttyy.
(Kielimafia koukkasi tätä kautta klo: 20.50)
*
markku kirjoitti
Sinunko mielestäsi on asiallista jatkuvasti kääntää keskustelu mielikuviisi Ruukinmatruunan persoonasta - oli aihe melkein mikä tahansa? Niin sinä olet tehnyt täällä jo varmaan kymmeniä kertoja.
*
I
Hyvä kysymys - ihan oikeasti. Olen sitä miettinyt kyllä - joskus ihan 'avustajan' kanssa. Vastaus on periaatteessa yksinkertainen ja ainakin osittain itsekriittinen.

Minun pitäisi vain olla kirjoittamatta tänne yhtään mitään, koska bloginpitäjän (matruunan - lat. huom.) tapa 'nähdä maailma' on niin kerta kaikkiaan toinen kuin omani.

Minua raivostuttaa etenkin se, mitä matruuna pitää oikeassaolemisena, koska minun mielestäni tällainen sanakirja- sekä kaavaviisastelu, jossa luotetaan mittareihin ja tilastomatematiikkaan, ei ole kuin tietämisen yksi, selkeästi rajattu, osa-alue - sikäli kuin meillä ylipäätään voi olla tietoa siinä mielessä kuin jo Platon asiaa suuresti kiistellyssään Thaietetos-dialogissaan pohtii (Platon jättää harkitusti artikuloimatta, mikä hänen kantansa tiedon luonteen ja mahdollisuuden suhteen lopulta on).

Silti matruuna katsoo tietävänsä jotain aivan olennaista tästä maailmasta.

Mutta ei - se ei ole tietoa vaan pelkästään informaatiota, joka saa tiedollisen arvonsa käyttötarkoituksesta, jonka määrää sekä teknologia itse että omat käytännölliset intressimme.

Jos emme voi itse vaikuttaa teknologian kehitykseen läheskään siinä mielessä kuin kuvittelemme vaikuttavamme (teknodeterminismi) ja/tai jos tietomme ja sovellutuksemme ovat subjektiivisesti hyötysidonnaisia tavalla, jota voi pitää lopulta egoististen intressiemme lähes kausaalisena seurauksena, niin paitsi että me emme todellakaan - argumentatiivisesti määritellen - tiedä lopulta mitään, olemme samalla ajamassa itseämme sellaiseen tilaan suhteessa luontoon ja ekosfääriin, että sen lopputulema on paradoksaalisesti lähtökohtiensa eli luonnon vastainen, mikäli oletetaan, että luonto on pyrkii lisääntymiseen ja säilyttämiseen (mikä tietysti on kyseenalainen oletus sekin).

Ylivoimaisessa kyvyssään hallita ympäröivää luontoa, itsekäs geeni ihmisessä lopulta tuhoaa sen mahdollistaneen evoluution peruselementit, tai - jos haluan olla muka optimistisempi - on ihmisen kautta luomassa maailmasta yhä steriileimmistä luonnonsuojelualueista ja yhä kaoottisimmista urbaanislummeista koostuvaa reservaattia tähän universumiin (asia, joka ei tietysti liikuta muuta universumia vähääkään).

Tämän verran seurauksia on sillä tiedolla, johon matruuna niin kovin luottaa.

Valotin asiaa kuitenkin vain yhdestä näkökulmasta. Olennaisinta lienee kuitenkin se, että liikkuessani kyseisessä blogissa, en pysty havaitsemaan todellakaan muuta hengen paloa kuin sen, minkä tämä yksiulotteisen metodinsa (utilitaristinen tekno-empirismi) rajaama ihminen saa oman, toki erinomaisen laaja-alaisen, faktatietämyksensä esittelystä.

Koen olevani väärässä paikassa - jälleen kerran - olkoonkin, että kyseessä lienee jonkinlainen 'obsessio': olen nimittäin mielelläni väärässä paikassa vastoin tahtoani (I prefer not to). Se on minun tapani ajatella ja tuntea kriittisesti.

Olen kuin profeetta, jolla ei ole tarjota kuin huonoja pelastusvaihtoehtoja niille, jotka pitävät maailmaa ikäänkuin ihmiselle valmiiksi annettuna materiaalina, jota hän voi sitten mielin määrin manipuloida innostuen yliarvostamaan teknologista ja 'hyötyanalyyttista' kyvykkyyttään tiedon ja totuuden saavuttamisen välineenä - ellei peräti sen ilmentymänä.

Olen täysin eri mieltä, koska mitään totuutta ei ole, koska mitään ei perimmältään ole (ainakaan sellaisessa mielessä kuin newtonilainen empiristi maailman ajattelee). Silti myönnän pakottomasti (ja contra Derrida), että jotain (kon)tekstin ulkopuolella vaikuttavaa toki on, joskaan en tiedä, mitä se on, vaikka saatankin tuntea sen äärimmäisen syvästi.

Voin toki hyväksyä sen periabstraktin mutta kokeelliseen havaintoon perustuvan kvanttiteoreettisen formuloinnin, että maailma ei ole edes empiirisesti palautettavissa vain yhteen tasoon - on olemassa aina kaksi havainnon tasoa, joissa 'aine'/todellisuus ilmenee. Tieto on peruuttamattomalla tavalla ontologisen eron (cogiton ja havainnon perimmäinen dialektiikka) määräämää, mitä havaintokykymme parallaksisuus juuri ilmentää.

Emme näe maailmaa koskaan yhtenä ja samana, kokonaisena totaliteettina yhdessä havainnossa - emme edes kaikkein tarkimmassa havainnossa - ja nimenomaan emme siinä. Todellisuus splittautuu sisäiseen ja ulkoiseen ontologisessa erossa (tietoisuuden edellytys), ja viimein se ilmenee meille yhtä aikaa 'kahtena' jopa äärimmäisimmässä havainnossa.

Tiedostan kuitenkin, että minun on turha yrittää muuttaa näiden, empirismin ja realismin keskenään mystifioivalla tavalla sekoittaneitten, luupäiden maailmankatsomusta, koska he pystyvät vetoamaan seikkoihin, jotka eivät ole kumottavissa argumentatiivisesti ja/tai empiirisesti.

Joka tapauksessa tästä seuraa asia, jota ko. ihmiset eivät itse ymmärrä. He eivät viime kädessä juuri itse pysty vakuuttamaan erimielistä osapuolta, koska jäävät 'todistuksineen' antropomorfisten ennakko-oletusten tasolle - sekoittaen keskenään sen, mikä viime kädessä on deskriptiivistä faktaa ja mikä metaforis-preskriptiivistä asennnetta, jonka puitteissa faktat saavat faktaluonteensa kussakin diskurssissa.

Näille todistekielipeli-ihmisille kaavamainen todistus on kuin uskon akti. He ovat kuin hieman höynähtänyt filosofi-loogikko, joka rakennettuaan kuukausikaupalla pätevää jumala-todistusta tulee ihmisten ilmoille julistaen, että hän on nyt sen todistanut - Jumalan olemassaolon.

Mutta tämä raukka (kuten matruunakin) ei ymmärrä sitä, ettei pelkkä todistus vielä riitä sen uskon syntymiseen, jota Jumalaan uskomiseen tarvitaan. Ei pelkästä olemisesta tosiaankaan seuraa automaattisesti pitämistä tässäkään tapauksessa.

Niinpä voin vain pudistella päätäni ja ehkä hymyillä tälle ihmiselle hiukan säälivästi. Hän ei selvästikään ole tajunnut olennaisinta vaan yrittää ikäänkuin kuvan/mallin avulla todistaa minulle, että maailma on olemassa ja että se on juuri tällainen.

Juuri tämän vuoksi minä en tule koskaan tietämään. Kuva ei ole yhtä kuin todellisuus - ellei todellisuus sitten voi näyttäytyä ihmiselle kuin 'pelkkänä' kuvana. Olen tässä kohtaa äärimmäisen valinnan edessä: 1) tyhjä - käsitteellisettävissä mutta ei esitettävissä oleva ei-mikään tai 2) kuvan yhtäaikainen transparenssi ja opaakkisuus.

...ajatustauko...

Ja sittenkin - eikö 'kuva' - siis taide - yhä sittenkin voisi ilmentää todellisuuden perimmäistä luonnetta? Ehkä voi, mutta silloin sen tulisi ikäänkuin kadottaa oma artefaktamainen kuvamaisuutensa ja sulautua maailmaan - todellisuuteen. Miten tämä on mahdollista? Aavistan, että se on mahdollista. En kuitenkaan voi oivaltaa miten. Ehkä minun pitäisi olla ajattelematta koko asiaa 'yhteyden' saavuttamiseksi...

II
Minun 'virheeni' voisi nyt sanoa olleen se, että kun olen jo aikaa sitten tajunnut, mikä on edellä esitetty asiaintila matruunan blogissa, niin minun pitäisi valita: joko a) jatkaa keskustelua bloginpitäjän ontologisten, metodisten ja argumentatiivisten määritysten 'alaisuudessa' eli ne hyväksyen, tai b) katkaista keskusteluyhteys välittömästi, koska minun on täysin mahdotonta paitsi tulla ymmärretyksi myöskään esittää mitään olennaista näkökulman muutosta näiden matruunan edellyttämien diskurssiehtojen puitteissa.

Joten mikäs siinä. Virhe oli minun. Taas kerran.

Paljastetakoon vielä tämä: ad hominem-stretegiani on ollut sekä aivan vakava yritys osoittaa matruunan peruslinjan persoonalliset implikaatiot esimerkiksi ja etenkin, mitä islamiin tulee, myös provosoida hänen perusteitaan siinä määrin 'väärästä' ja yllättävästä perspektiivistä, että hän joutuu väen väkisinkin katsomaan itseään ja maailmaa eri perspektiivistä kuin, mihin on maailmakatsomuksellisesti, yksiulotteisine metodeineen sitoutunut.

Silti minun täytynee nyt - taas kerran - myöntää, että olen tässä asiassa tekemisissä 'itseäni suurempien voimien' kanssa ja osata siten kohteliaasti peräytyä, jotten tekisi itseäni tämän enempää naurettavaksi - mikä seikka ei muuten hätkäytä minua pätkääkään - päinvastoin.

Kun yrittää saada ihmiset pohtimaan itseään ja maailmaa todella syvällisesti ja henkilökohtaisesti, heidän psyykeään pitää järkyttää. Heidät pitää saada tolaltaan, jotta he pystyisivät näkemään maailman ja todellisuuden uudella tavalla - hieman eri kulmasta kuin ennen.

En tarkoita, että ihmisen tulisi silloin välttämättä luopua kokonaan aiemmista vakaumuksistaan vaan pelkästään sitä, että hän siis kykenisi näkemään maailman myös toisin. Koska maailma on aina myös toisin.

PS.
On vielä mainittava olennaisen tärkeä asia. Huumorintaju. Jos siinä ei synkkaa, niin kahden ihmisen välinen kommunikaatio lienee aina erittäin vaikeaa millä tasolla tahansa.

Eksaktin tiedon huippuosaajat tietoteorian ja ontologisen eron suossa

Kirjoitettu kommentiksi Kalevi Hotasen päreeseen kahleitten laki.
*
meri kirjoitti
‘kaikki mitä ihminen tänään uskoo ja tajuaa on vasta alkua.’

‘nähtävissä olevassa tulevaisuudessa - ei kuitenkaan omana elinaikanani - kaiki asiat hahmottuvat täysin uudella tavalla, korkeammalla ja laajemmalla tavalla kokonaisuudeksi. nykyiset vääristymät - meinasin sanoa ristiriidat - ovat ohimeneviä.’

Oh no! I prefer not to believe that.
*
ripsa kirjoitti
‘Eli vastaus kysymykseen onko niitä, eli missä kaikki ovat, oli positiivinen. Niitä siis on.’

En saanut mitään tolkkua argumentin formuloinnistasi ripsa. Mistä oikein oli kysymys?

Väitän kuitenkin empiristien charlatan-todistukset tuntien, että tuossa ei itse asiassa todistettu millään tavoin yhtään mitään. Kysymys on nimittäin tiedon mahdollisuudesta ylipäätään. Ei pelkästään jostain metaforisesta viinirypäleestä ja sen todennäköisestä olemassaolon mahdollisuudesta.

Valtaoja luultavasti lekitteli juuri todennäköisyyden mahdollisuudella, mutta minä menen itse asiaan.

Seuraavassa klassinen esimerkki, joka ilmaisee kaiken kokemustiedon perimmäisen ongelmallisuuden.

Nostaessaan kätensä ja väittäessään tietävänsä sen olemassaolon G. E. Moore ei itse asiassa tietämällä tiennyt yhtään mitään, koska hän tiesi jo etukäteen kätensä olevan olemassa.

Tämä fakta oli ikäänkuin determinoitunut hänen tajuntaansa hänen elinvuosiensa aikana. Mutta tällainen performaatio ei ole tietoa vaan itsestäänselvyys, jota ei voi eikä edes ole tarpeen todistaa - ja vielä enemmän: sitä ei edes pidä ryhtyä todistamaan, koska todistaja on jäävi todistettavan suhteen. Hän ikäänkuin tietää liikaa voidakseen olla objektiivinen.

Toki käsi on/oli olemassa, mutta sen olemassaolon todistus välittömän empiirisen näytön kautta on yhtä vähän tietoa kuin Freudin yritys redusoida kaikki näkemämme unet perimmältään libidinaalisten toiveitten epäsuoriksi toteutumiksi (väite, joka toki sisältää totuuden jyväsen).

Toisin sanoen kyseessä on looginen kehä kuten Moorellakin. Tämä on kaiken reduktionismin argumentatiivinen dilemma. Mutta jos nyt sanotte minulle takkiraudan tavoin, että kyseessä ei ole paha kehä, niin minun on pakko ‘antautua’. Pahuuttakin vastaan voi nimittäin taistella, mutta tyhmyyden edessä jopa minä olen voimaton.

Tietoa meillä on vasta sitten, kun todistamisen kriteerit täyttyvät. Ja koska niitä ei koskaan voi absoluuttisesti täyttää (premissien regression ja induktion ongelman vuoksi), ainoa ‘tieto’, jota meillä voi olla, jää aina joko tottumuksen tai arvauksen asteelle.

*
Peittäkääpä te täpö-fanit sen menninkäis-Valtaojan silmät ensin siteellä ja antakaa sille kouraan sitten vaikka muovinen hevosenp…a (HP) ja kysykää: mikä tämä on?

Veikkaanpa, ettei Valtaoja tiedä.

Kysykää kuitenkin seuraavaksi: mikä on tämän materiaalin (HP) olemassaolon todennäköisyys? Jos Valtaoja vastaa ½, niin taputtakaa, sillä hän on vastannut oikein.

Mitä tästä opimme?
*
meri kirjoitti
“sanamuoto i prefer not to sulkee pois kaikki vaihtoehdot ja nielaisee sekä sen minkä se väittää säilyttävänsä että kaiken minkä se torjuu” ( gilles deleuze : bartleby ja sanamuoto )
*
RR
Zizek näyttää The Parallax View’ssa omaksuneen Deleuzen kanssa samantyyppisen kannan Bartlebyn negatiiviseen lausahdukseen. Omaa muotoilua käyttääkseni I prefer not to kieltää jopa kieltämisen, koska mitään kiellettävää ei oikeastaan alunperinkään ole.

I prefer not to palaa alkuperäiseen, ontologiseen tyhjyyteen, josta se on eräänlainen kuolemanviettiin verhoutunut viesti tälle maailmalle, elämälle ja sen ihmisten ‘kriittiselle edistyksellisyydelle’, että on olemassa vain joko valhe (taiteena), ei-mikään (usko, tieto) tai kuolema (sein zum tode/Heidegger). Ja lopulta kuolema sisältää myös kaksi edellistä.

Paradoksaalista kyllä - juuri tässä mielessä - Bartlebyn ei olisi tarvinnut tappaa itseään preferoimalla enemmän kuolemaa kuin ruokaa. Hänellähän ei kirjaimellisesti ollut mitään menetettävänään…vai mitä (hymiö)?
*
Kunpa saisin tuon Deleuzen esseen luettavakseni mahdollisimman pian.

Kirjeitä seinänaapurille 1

(Tarkennuksia tehty kohtaan PPS. 11.6)

Ikävä kuulla, että läheisesi on vakavasti sairaana. En kuitenkaan osaa kirjoittaa lohdutuksen sanoja. Olen siinä asiassa suorastaan kehno. Mielestäni kaikkein kauheinta elämässä on seurata tai pelätä rakastamansa ihmisen kuolemaa. En kestä sellaista.

Ehkä muistat jostain kommentistani, että menetin enoni ja isäni 1968 kolmen kuukauden sisällä, enkä luultavasti ole siitä tragediasta toipunut koskaan. Surutyö jäi tekemättä loppuun asti, koska jähmetyin henkisesti jonkinlaiseen shokkiin, joka sittemmin on sekoittunut lähtemättömästi persoonallisuuteni pohjavirtaan.

Jos hauska ja hullutteleva mutta kuitenkin syviin ahdistus- ja tuskareaktioihin taipuvainen murrosikäinen poika menettää kaksi läheisintä aikuista miestä elämässään näin nopeasti ja traagisesti (itsemurha, sydäninfarkti), niin siitä ei hänen tulevaisuudelleen voi hyvää seurata.

Reaktioni kuolemaan on torjunta. En torju itse kuoleman realiteettia – päinvastoin, sillä eräänlainen ’haustausmaaihminen’ minäkin olen – mutta itse kuoleman uhkan aiheuttaman ahdistuksen ja surun kohtaaminen kokemuksellisesti on minulle hirveää. Se vie mielettömästi energiaa, vaikka toisaalta mitään muuta keinoa surun läpielämiseen ei ole kuin ’antaa sen tulla ja täyttää koko sielun ja ruumiin’.
Kyse on aivan samantyyppisestä psykologisesta prosessista kuin minkä tahansa syvän tunne-elämyksen valtaan antautumisessa.

Ilman sitä voi kyllä kuvitella jopa erinomaisella psykologisella vaistolla, mitä tunne käsitteellisesti ajatellen on, mutta sisimmässään ei koskaan ’tiedä’, mitä se todella on, koska ei ole antanut tuon elämyksen ja kuohun vavisuttaa itseä loppuun saakka.

Näin pitkälle pääsee järkeni ilman, että suru edes hipaisisi tunteitani. Kauhistuttavaa vaikka itse sanonkin. Nytkö mä kaaduin, kun oli kaikkeni tarpeen? Jähmetyn jääksi, kun meni haavani arpeen?, kirjoitti ’joku’ runoilijakin...

Mutta.

Paradoksaalista kyllä – luulen olevani yliherkkä, mitä tunnereaktioihin ja affekteihin ylipäätään tulee.
Saatan ajautua voimakkaan tunnekuohun ja -elämyksen valtaan sekä tahtoen (juuri tiettyä elämystä tietoisesti etsien) että tahtomattani (esimerkiksi musiikkia kuunnellessa tai kirjallisuutta lukiessa) , kunnes käy niin, että koen itsekontrollini/todellisuudentajuni 'irronneen' liiaksi omille teilleen - johonkin toiseen, fantasianomaiseen maailmaan, joka on jyrkässä ristiriidassa arkisen, sen hetkisen elämäni kanssa.

Jo tämänkin vuoksi olen taipuvainen rationalisoimaan tunteitani tai pistämään ’jarrut päälle’, mikäli (yli-)romanttinen minäni uhkaa ’ottaa vallan’ ajatuksistani esimerkiksi konserteissa, teatterissa tai elokuvissa.

Iso aikuinen mies ei saa eikä kehtaa itkeä julkisella paikalla - mikä typerä syy hävetä omia tunteitaan ja niiden ilmaisua!

Seurauksena on pahimmillaan lähes paniikinomainen lukkoonmeno ja 'kovettuminen' – varsinkin useampien ihmisten läsnäollessa, mikä tietysti osoittaa myös taipumusta sosiaaliseen fobiaan, joka tosin on iän myötä lieventynyt varsin paljon.

Ralf Långbacka sanoi Saarikoskesta, että kahden kesken tämä oli aivan välitön ja vakava, mutta auta armias, jos/kun paikalle tuli kolmas tai useampia – siitä alkoi välittömästi ilveilyshow, jonka takaa Penaa ei enää tunnistanut.

Pystyn mielestäni erittäin hyvin ymmärtämään, millaisesta reaktiosta tuossa oli kyse. Joko menet lukkoon tai alat näytellä klovnia, mutta omaa sisintäsi et kykene ihmisille paljastamaan - paitsi ehkä kaikkein läheisimmille – jos heillekään. Ei ihme, että Kierkegaard teki Saarikoskeen suuren vaikutuksen.

On paradoksaalista, että hyvä ystävä saattaa tuntea minut paremmin kuin rakastamani ihminen, mutta hyvälle ystävälle myös puhutaan hieman eri asioita ja ennenkaikkea erilaisesta näkökulmasta kuin rakastetulle.

Ehkä on niin, että useiden vieraiden ihmisten ympäröimänä sisin olemukseni on yhtä ’uhattuna’ kuin se on suhteessa ihmiseen, joka on minua ’liian’ lähellä.

Identiteetin ja tasapainon säilyttääkseni minun on siten pakko ’näytellä’ niin yleisölle kuin rakastetullekin, mutta hyvä ystävä ei haavoita sisimpääni tulemalla liian lähelle joko ’rivon tuijotuksen’ ja/tai psykofyysisen samaistumisen/yhtymisen muodossa. Ystävälle ei tarvitse näytellä mitään. Ja se on suuri helpotus – parasta terapiaa.

*
Mutta miksi puhuisin itsestäni (tai muista) yhtään sen enempää tällä kertaa. Tosin syy, miksi ylipäätään kirjoitin itsestäni, on se, etten osannut lohduttaa sinua. Siten edellä kirjoitettu tuleekin käsittää yritykseksi – enemmän tai vähemmän epäonnistuneeksi yritykseksi – kirjoittaa sinulle...

Sano X:lle terveisiä ja kerro pahoitteluni siitä, etten ollut valmis tapaamaan pitkämatkalaista, vaikkei meillä siitä asiasta nyt mitään puhetta ollutkaan. Joku toinen kerta sitten.

Ja tosiaan – sytyttäkää minunkin puolestani tuohus Uspenskissa. Kuulunhan minä kumma kyllä yhä edelleen ortodoksiseen kirkkoon – tosin syistä, jotka eivät ole itselleni aina niin täysin selkeitä – jos lainkaan – (ks. PS.)

Voimaa, Rauhaa ja muuta senkaltaista

Rauno
*
PS.

Mitä syytä minulla olisikaan enää kuulua sellaiseen uskonnolliseen yhteisöön, jonka olemuksesta ja ’salaisuudesta’ olen päässyt samanlaiseen selkeyteen kuin ironmistressin (takkirauta) kaltainen utilitaristi ja ’teknopositivisti’, jolle maailma on ’selvä kuin pläkki’.

Paradoksaalista jälleen mutta buddhalaisuus sopii erinomaisesti teknologisen luonnontieteilijän (kuten takkiraudan) uskonnoksi. Siinä ei tarvitse olettaa persoonallista Jumalaa (eikä siten myöskään ihmistä, subjektista nyt puhumattakaan), karman laki toimii omien lainalaisuuksiensa mukaisesti ja persoonaton, mystinen Nirvana, odottaa, kunhan vain käyttäydyt oikein – MOT.

Buddhalaisuus on kyllä monella tapaa vetoava uskonto, mutta koen itseni vaivautuneeksi sen suhteen – niinkuin kaikkien uskontojen suhteen. Tässä tapauksessa minua vaivaa myös pakkomielteinen halu kieltää kaikilta luonnontieteilijöiltä mikä tahansa uskonto. Palvokoot tiedettään mutta pysykööt hiljaa uskonnoista, etiikasta ja taiteesta (siitä mistä ei voi puhua jne.).

Mieluummin ehdoton antagonismi ja epävarmuus (joka ei tarkoita tässä indeterminismiä) kuin tylsä ja monotoninen maailma, jossa mitään ei tapahdu ilman, että luonnontieteilijä osaisi selittää sen kokeellisesti ja kausaalisesti ’pois häiritsemästä’ reifikoitunutta (teko-)älyään, joka ei siedä salaisuuksia ja mysteeriä eikä siten myöskään ymmärrä mitään reflektoivan subjektin (psyko-)ontologiasta.

(Mysteeriä ei pidä sekoittaa naiviin, kaupalliseen mystiikkaan: itämaisuuden ihailuun - eikä myöskään deterministiseen (Einstein) tai indeterministiseen (Bohr), fysikalistiseen mystiikkaan. Mysteeri on pikemminkin Lacanin mahdoton Reaalinen.)

PPS.

Jos minun olisi pakko valita profeettojen ('ideologisten innovaattorien') ja mystikkojen ('taiteilijoiden') välillä (mikä jaottelu on osittain perusteltu osittain keinotekoinen), niin olisi todella vaikea päättää, kumman linjan valitsen.
Askeetteja ('kyynikkoja') löytyy joka tapauksessa molemmista uskonnollisen elämän, ajattelun ja julistuksen ilmenemismuodoista. Tosin oletan, että askeetteja on enemmän mystikkojen kuin profeettojen joukossa.