Kommentointia päättelystä, perustasta ja subjektista

Kommentti edellisen päreeni kommenttiin.

Gc sanoi...mm.

'Tieto ei minusta sinänsä muodosta kehää, vaan tieto lähtee perustusta jota ei todisteta, vaan osoitetaan.'

*
Tämä pätee varmaankin matematiikkaan (joka ei sisällä mitään vaan on ikäänkuin pelkkää 'kuollutta muotoa') muttei dialektiseen päättelyyn.

Johtopäätöksen on seurattava premisseistä, mutta se ei saa olla pelkkä premissien toisin sanoin lausuttu versio eli tautologia.

Silloin tapahtuu ei-matemaattisen (ja ei-analyyttisen) päättelyn kannalta 'pahin' eli se, että johtopäätös sisältyy jo ensimmäiseen ('aksiomaattiseen') premissiin, jolloin koko todistaminen on muotoa 'ruusu on ruusu on ruusu'.

Maailman yksinkertaisin ja yleisin esimerkki edellisestä.

1) Sokrates on ihminen
2) Ihmiset ovat kuolevaisia
3) Siis: Sokrates on kuolevainen

Ikäänkuin Sokrateen kuolevaisuus ei olisi sisältynyt jo ensimmäiseen premissiin (!)

Tämä ei ole klassinen esimerkki dialektisesta kehästä, mutta koska johtopäätös vain toistaa ensimmäiseen premissiin sisältyvän tosiasian, sitä voi pitää kehäisenä, eli johtopäätös ei anna meille mitään olennaisesti uutta (premisseistä riippumatonta mutta kuitenkin niistä seuraavaa) tietoa Sokrateesta ja hänen ihmisyydestään.

Tällä esimerkillä halusin myös osoittaa, että kaikki päättelymme on tavalla tai toisella kehäistä - ja nimenomaan kehän 'pahassa mielessä'.

Dialektiseen päättelyyn väitetään tosin sisältyvän niin sanottuja hyväksyttäviä eli luonnollisiakin kehiä, joihin lasketaan kuuluvan etenkin transsendentaaliargumentti (ainakin tämän argumentin kannattajat itse ajattelevat näin).

Transsendentaaliargumentin perusidea (olen määritellyt tämän jo pari kertaa aiemminkin) piilee siinä, että kaikki kommunikaatio tapahtuu kielessä, ja kieli sisältää itsessään aina jo tietyn universaalin 'arvosidonnaisuuden', jota sen käyttäjä ei voi kieltää, mikäli ylipäätään osallistuu kommunikaatioon.

Ei ole olemassa kielellisesti kommunikoivaa ihmistä, joka voisi käyttää kieltä kielen ulkopuolelta käsin ja arvioida muka objektiivisesti muita kielenkäyttäjiä tai julistaa itsensä riippumattomaksi kielestä ja arvoista.

Yleensä transsendentaaliargumentin kannattajat pyrkivät tällä tavoin kumoamaan systemaattisen skeptisimin mahdollisuuden.

*
Sitten on 'causa sui', eli että jokin on 'itse itsensä syy' kuten Spinozan monistinen substanssi.

Tästä tulee mieleen Aristoteleen 'liikkumaton liikuttaja' eli deistisen jumala-käsityksen 'protoversio'.

Mutta kuten Kant esitti, kyseessä on antinomia (yksi neljästä) eli 'täydellinen olio', joka on itsessään ristiriitainen käsite.
Sitä käytetään, jotta voisimme rationaalisesti käsitellä esimerkiksi kosmolologisia kysymyksiä filosofiassa.

*
'...tieto lähtee perustusta jota ei todisteta, vaan osoitetaan.'

*
Mitä tarkoittaa osoittaminen?

Wittgensteinhan sitäpaitsi itse luopui tuosta Tractatuksessa esittämästään verifikaatiotavasta myöhemmin.
Osoittaminen kun voi merkitä eri ihmisille vallan erilaisia asioita.

Niinpä W. alkoi pitää tiedon merkityksen ilmaisijana sen käyttöä kielipeleissä aiemman, osoittavan verifikaation sijasta.

On sitten epäselvää, mitä hän mahtoi tarkoittaa viimeisissä muistiinpanoissaan ('Varmuudesta') sillä, että jos meitä pyydettäisiin muuttamaan käsitystämme jostain (ilmeisen perimmäisestä?) asiasta, niin mitään ongelmaa ei synny, koska meidän ei tarvitse muuttaa käsitystämme.
Riittää, että meillä on siitä henkilökohtainen varmuus.
(Erittäin vapaa ja muistinvarainen siteeraus)

Mutta jos meillä on tällainen varmuus, niin tavallaanhan sitä voisi pitää ikäänkuin aksiomaattisena perustana tiedollemme.

Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että meidän pitäisi jotenkin osoittaa se tai edes vedota mihinkään käytäntöön. Se (perusta) vain on.

Tietenkään tämä ei ole mikään matemaattisesti perusteltavissa oleva aksiooma vaan lähestulkoon fideististä uskonvarmuutta ja siten varsin ongelmallinen asia.

*
'Gödelin kiinnostus Husserliin lähti luullakseni juuri Husserlin ajatuksesta välittömästä puhtaasta näkemisestä, jonka Husserl ajatteli intuitiivisen matemaattisen perustana.'

*
Heideggerin mielestä Husserlin 'välitön, puhdas näkeminen' eli fenomenologinen reduktio oli mahdotonta toteuttaa täydellisesti.
Näin osaltaan siksi, että tuohon puhtaaseen näkemiseen vaadittava 'transsendentaalinen ego' oli hyvin kyseenalainen oletus.

Heideggerhan ei halunnut tehdä perinteistä, metafyysistä (kartesiolaista) erottelua subjektin ja objektin tai mielen ja ruumiin välillä.

Riippumattoman, autonomisen ja konsistentin subjektin ajatus oli hänelle kuten Nietzschellekin metafyysinen jäänne - toisin kuin eräille muille eksistentialisteille kuten Kierkegaard ja Sartre - varauksin myös Camus, joskin näille(kin) herroille subjekti oli jo irronnut Kantin puhtaan käsitteellisestä roolista energeettiseksi eli kokemuksellis-elämykselliseksi 'affektikasautumaksi'.

Dostojevskilla on myös voimakkaasti subjektiivista vapautta painottava tendenssi, mutta hänen romaanihahmonsa eivät ole tasapainoisia ja eheitä, joten on syytä ajatella, että Dostojevski ei pitänyt subjektiviteettia kantilaisittain autonomisena.

Nietzschen subjekti näyttää sen sijaan ottaneen aika ajoin liikaa ecstasya ja menettäneen tällä tavoin 'itsehillintänsä'..:)