Kirjoitettu kommentiksi mattitanelille päreessäni "Usko tänään" sekä Mummolle päreessäni "Kirjeitä seinänaapurille 1".
(Lisäys 13.6)
*
mattitaneli kirjoitti
Rituaali on siis keskeisempää kuin oppi. Toisaalta rituaaliin sisältyy jokin oppi tai jokin senkaltainen- aina. Onkohan niin, että pyhään sekoittuu aina jotain sekulaaria tai pikemmin vielä enemmän?
Mummo kirjoitti
Minä tahtoisin tietää, mikä on se "sisin", josta tuolla yllä puhut, se, jonka ei soisi paljastuvan. Eikö mystiikan mukainen sisin ole kuitenkin täysin tyhjä sydän?
*
RR
Kyllä kai rituaali on aina ollut kaikessa uskonnollistyyppisessä uskossa (myös poliittis-ideologisessa) tärkeämpää kuin oppi - ainakin massoille.
Rituaali toimintana aktualisoi ja konkretisoi sen 'millä' uskotaan, eli rituaali toimii sekä performatiivisesti että 'dramaturgisesti' uskon aktina.
Lisäys 13.6
Oppi/dogmi ei ole uskon dramaturgiaa (käsikirjoitus tai näyttämösovitus) vaan uskon 'matematiikkaa': kaava/muoto, jolla usko ('empiirinen') selitetään. Paradoksaalista vain, että tuo kaava on samanaikaisesti runoutta - niin sitkeästi kuin siitä yritetäänkin laatia propositionaalisesti/argumentatiivisesti pätevä ja luotettava...
Luterilaisuudessa tämä tietysti on ongelma, koska siinä kielletään rituaali (siis melkein kaikki sakramentit ja symbolit) pakanallisena.
Niinpä ihmisistä tulee protestanttisen maallistumisen ja valistusaatteen 'seurauksena' (kyseessä ei ole suora kausaalivaikutus ;/) 'salapakanoita', koska ei ole mahdollista uskoa 'järjellisellä' tavalla ilman jotain funktionaalista ja performatiivista elettä, johon usko kiteytetään/kiteytyy (ks. kuitenkin PS.).
Niinpä hevosenkenkä oven yläpuolella kiteyttää oivallisesti maallistuneen uskonnollisuudenkin (myös ateismin) väistämättä performatiivisen luonteen, koska siihen sisältyvä uskomus on niin jyrkässä ristiriidassa järjellisten tosiasioitten kanssa.
Vaikka siis esimerkiksi luterilaisuudessa, liberaalissa teologiassa tai jopa naturalismissa/fysikalismissa (esim. Bohr) uskon ja järjen välinen vastakohta on fokusoitunut äärimmilleen, niin yhä silti se, joka uskoo, uskoo jonkun eleen ja performaation kautta - olkoonkin, että tuo performaatio on menettänyt kokonaan aiemman sisältönsä, joka/mikä uskottiin todeksi.
Ihmisestä on tullut merkillinen puppet in the string: aiemmin häntä liikutteli Kosmos, Logos ja Jumala institutionalisoituneine 'valtiokoneistoineen' ('jumalallinen' hallinto, kirkko, yhtenäinen kasvatus/opetus, kansakunta, valtio jne.), kun taas nyt häntä liikuttelevat sisältönsä menettäneet myytit ja ideologiat (myytit vapaudesta, demokratiasta, jatkuvasta kasvusta jne.), abstrakti raha ja ylipäätään lukemattomia muotoja saavat fantasiat, joita varsinkin populaarikulttuuri tuottaa ja syytää markkinoille kuin kyseessä olisi kulutustavara (ja sitähän fantasia tietyssä mielessä onkin).
Mutta yhtä kaikki - uskonto/ideologia/myytti ei ole kuollut - päinvastoin. Se vain saa uuusia fantasmaattisia muotoja 'teknisen uusintamisensa aikakaudella' (Benjamin), jos on lupa samaistaa taide, fantasia ja uskonto/usko tiettyyn rajaan asti.
Toki kyse on maallisemmista ja hedonistisemmista fantasioista kuin aikaisemmin, mutta jos onni 'ennen vanhaan' projisoitiin tuonpuoleiseen, niin nykyään nykyään sitä etsitään vain tämänpuoleisesta - niin mystikkoina kuin eräät itseään pitävätkin.
Silti kyseessä on aivan sama onni, joka pysyy kuitenkin ikuisesti saavuttamattomana niin tuon- kuin tämänpuoleisessakin todellisuudessa - ainakin sille, joka sattui syntymään (tähän) maailmaan.
*
Tietenkin pyhä on aina myös sekulaaria - onhan se kivikin, jota palvotaan itse asiassa pelkkää materiaa. Materia on uskon alku- ja loppupiste. Siinä välissä Henki, Korkeampi voima eli Jumala 'tekee visiitin' materiaaliseen, ja tuon visiitin seurauksena sitten 'syntyy monenmoista fantasiaa'...
Kristinusko on tosin siitä merkillinen uskonto että siinä Pyhä tyhjentää itsensä yliluonnollisuudestaan ja 'siirtyy' pysyvästi 'lihaan' (tietenkään tämä ei ole alunperin vain kristinuskon 'keksintö'.
Toivoa sopii ;/, että Pyhä tuossa kenosiksessaan tyhjensi jollain merkillisellä tavalla ihmiseen myös 'sisältönsä' eikä vain pelkkää opillista 'muotoa' tai tyhjää rituaalia (performanssia) kuten luterilaisuudessa näyttää käyneen.
Olisihan hirvittävää, jos Jumala tyhjentyessään 'elementeistään', jotka ihmisen on omaehtoisesti mahdotonta omaksua, olisikin samalla tyhjentänyt itsensä myös kaikesta 'korkeammasta' merkityksestään ja tarkoituksestaan!
Nimittäin - jotain hyvin paradoksaalista ja 'pahaenteistä' oli siinä, kun usko 'puhdistettiin' Lutherin ja eräiden muiden hysteerikkojen toimesta: jäljelle ei jäänyt muuta kuin kirjaimellinen oppi ja tyhjä muoto/rituaali - myös itse usko oli siten kadonnut 'pesuveden' mukana, - tai kuten aavistelin: ainakin se oli kadottanut metafyysisen sisältönsä.
Mutta usko ilman alkuperäistä merkitystä on fantasia, joka on tuomittu toistamaan tuota vanhaa sisältöä tai katoamaan iäksi jonkun 'tehokkaamman' fantasian tieltä.
Sisällyksetön usko ei ole enää kuin 'kertakäyttökamaa': nousuhumala tai huumetrippi, joka aikanaan haihtuu verestä, ja siksipä sitä on jatkuvasti myös uusinnettava.
Toki edellinen väite pätee kaikkeen uskonnollisuuteen eikä vain äärimonergistiseen luterilaisuuteen: onhan uskoa aina pidettävä yllä toiston pakon muodossa.
*
Usko on päättymättömän halun eli loputtoman ja pohjattoman puutteen luoma fantasia kauhistuttavasta/ihastuttavasta reaalisesta.
Fantasia kiertää reaalista kuin kissa kuumaa puuroa sitä koskaan saavuttamatta, vaikka juuri reaalinen on fantasian 'dynamo'.
a) Fantasia on aina jo jotain muuta kuin reaalinen eli 'se, mikä on', sillä b) fantasia paljastaessaan reaalisen fantasiana samalla peittää ja nimenomaan pyrkii peittämään sen.
Kyseessä on ontologis-traumaattinen split eli halkeama, jonka minän synty samanaikaisesti sekä edellyttää että luo.
Fantasia on siis reaalisen oire ja siten ainoa tapa, jolla reaalinen on symbolisesti tai imaginaarisesti olemassa.
Fantasiaa reaalisen oireena voidaan kuvata esimerkiksi näin: nainen reaalisena = miehen fantasia = miehen oire.
(Kieltämättä reaalisesta assosioituu mieleen juutalainen JHWH ('minä olen se, joka minä minä olen') tai mystikkojen 'Absoluutti', mutta siitä ei Lacanilla nimenomaisesti ole kyse ;/)
PS.
Toki meidän on mahdollista uskoa 'järjettömälläkin' tavalla, mutta se vaatii aivan hillittömästi järkeä kuten Kierkegaard lienee osoittanut.
9 comments:
Lue uusi Scientific American Mind: The psychology of success (how to break free of others' expectations) sekä samassa lehdessä You're biased But you can control it.
Unelmoin päivin öin...en unta saa ja huominen on vaikeaa. Jos oikein uskoo niin se toteutuu kuulemma. Odotan siis toivekkaana: se helpottaa, olet oikeassa. Mutta en tee aloitetta, koska se on jo tehty symboliikan tasolla.
Toiminnan tasolla ja kuvallisella tasolla odotan (naisena) merkkejä - ei symboolisia vaan todellisia, faktisia. Minun essence-of-thought joka johtaa yhteen ainoaan yhtälöön kertoo, että se menee oikein (ks. New Scientist, Grand theory of the brain; toukokuu 08).
Ei, en enää odota sillä vuodet, joiden sanotaan vaikuttavan meni jo. Olisi siis puoleksi farssi; ei onnistu pelkästään siksi, että minun oma odotus on jo laskenut ja se tietää epäilyä siitä, että sittenkin manipuloi toista ja se ei ole minkään aidon, autenttisen tunteen kannalta ikinä oikea alku.
Odotan siis jotain muuta, en enää jotain ihmettä vaan ainoastaan, että tulisi kesä ja saisin vaikkapa kalastaa (jota olen halukas nyt opettelemaan). Fantasia on todella hyvä pelastaja: pääsee pahimmista olotiloista pelkällä huumorilla kun voi liittää siihen sadun tunnelmaa. Tosin se OLI kyllä totta, mutta loukkaantuminen oli myös totta. Se ei parane ilman aitoa empatiaa ja sitä en taida saada unelmiltani.
Reaalinen Jumalakaan ei minua auta sillä hän on pelkkä Schrödingerin kissa.
Puppet in the string (muistaako joku mm Kasper-teatterin, minun lempiohjelmani jonka faija muistaisi). Olen nukke, tuollainen
narri. Mutta saahan elämän menemään unelmoimalla, hauskottelemalla ja yrittämällä OLLA. Jos saisin vain paremman itsetunnon voisin laulaa:
Antaudun
Antautuu vain hullu rakkauteen,
on väite vanha viisaiden,
niin usein kuulin sen.
Vaikka nään mä vaaraa vaan,
en voi sua vastustaa,
sun luokses kaipaan.
Antaudun kuin narri rakkauteen,
uskonut en käyvän näin,
mä luotin viisauteen.
Kohdattiin ja tunsin syömmessäin,
tuon hullun kiihkon rakkauden.
Mä antaudun.
(soolo)
Antaudun kuin narri rakkauteen,
uskonut en käyvän näin,
mä luotin viisauteen.
Kohdattiin ja tunsin syömmessäin,
tuon hullun kiihkon rakkauden.
Mä antaudun.
Kuin hullu narri rakkauteen,
mä antaudun.
Päivin Öin lyrics
Jos en sua vierelleni saa,
sua ajattelen päivin öin.
Ja vaikket siinä olekaan,
oot mielessäni päivin öin.
Nyt on pakko unhoittaa,
en muuten unta saa
ja huominen on vaikeaa.
Mutta sydän ei rauhaa saa,
kuvas sun saa mun valvomaan.
Jos narri ehkä olenkin,
kun sinua näin ikävöin.
Ja vaikka mitä tekisin,
oot mielessäni päivin öin.
Enemmän sua kaipasin,
mä tänään kuitenkin,
kuin eilen vielä uskoinkaan.
Ja paljon enemmän,
mä aina ikävöin sua päivin öin.
(soolo)
Enemmän sua kaipasin,
mä tänään kuitenkin,
kun eilen vielä uskoinkaan.
Ja paljon enemmän,
mä aina ikävöin sua päivin öin.
En unta saa,
valvon vaan.
Oot mielessäin
taas päivin öin.
no niin, natteja nuo hoogarrun kommentit mutta ensin pitaa sanoa näin etta pietistien kesken meillä oli hyvin selvät pasmat luterilaisuudesta, rituaaleistakin kyseen ollen siitä että asiat on selitettävissä, tunettavissa. tosin olin iältäni niin mahdottoman otollinen. minä rakastin niitä selityksiä. niin paljon pieteettiä ja pietaa
nyt olen sitten kulkenut muuallakin, muun muassa hevosenkenkä otsassani
Jos pidät kenkää ylösalas (kuppina) niin onni ei valu ulos. Volity on
sitä mistä puhut metafyysisestä
loppumisesta. Valu ja voly - aika
samaa ja siihen auttaa usko mutta
se, että se ruokkii itseään myös silloin, kun se ei saa vahvistusta
(denotaation kiinnekohtaa) mistään
muusta kuin itsestään on samalla
ihme tai anomalia kaikkeen muuhun
energia/informaatio-ymmärrykseen.
Valuvika from Heaven. Mutta voin piirtää sinulle hevosen jos haluat?
Tai maalata, pensselinvedoilla - sillai, että värit sekoittuvat ja valuvat akvarellissa.
Potku päähän siis? :) hienoa siinä tapauksessa: sainpa suoraan arvonmuodostusalueeseen eli otsalohkoon heitettyä minulle tärkeät jutskat.
I'll drink to that I think
Piirra mulle Hevonen. ja maalaus
oli viela kauniimpi, niita punaisia kohtia
Otsalohkoni punertaa
Kyllä olis Lacanilla näköjään töitä...
Hmmm love juuu enivei: kadulla saat luvan tulla minua päin; suoraan minua päin sillä kyynärpääsi on jo ollut minun kädessäni niin monta kertaa etkä ole siitä mitään antanut viitettä, että on hyvä kuva hanskasta ja kädestä. Minulle tuntui aina selvältä, itsestäänselvältä ja vangitsevalta.
En enää voinut sitä unohtaa.
Love ON sitä; sopii kuin hanska käteen; joku formaatti on vain siinä ja sitä ei kannata pohtia.
Iineksen pajassa oli kovasti märistä t-paidoista (wet t-shirt party jne jne) ja alastomana nukkumisesta joten märkää tekstiä. Mutta minä en ajatellut liikuttaa sitä puolta vaikka se kieltämättä on tärkeä ja insentiivina yleensä kellä vaan - mutta halusin vain vedota Iinekseen siinä, että hän näki nämä nuket stringissä hyvin.
Minä mietin mikä tai kuka Iines on. Hän on joka tapauksessa saanut (luonut?) minun antamaa kuvaa kissanaisesta, mutta sen hän jo jätti. Kissanaisen rooli on hyppiä katolla, eli haastaa batman. Mutta se on siis hoidettu pois alta. Hyvä hyvä, voiko silloin käenpesään tulla toinenkin lintu, närhi? Kun ei tarvitse miettiä kissoja enää.
Minä mietin myös tätä räsästä; miten räsä hän onkaan ja onko räsä.
Jotenkin tuntuu, että on aika voimissaan. Kivaa siinä tapauksessa.
Post a Comment