Tyyli on luonnefiksaation uusintamista itseilmaisussa ja kulttuurisissa traditioissa

Yläkuvassa rituaalia parhaimmillaan. - - Keskellä Suomi lähtee nousuun kokoomuslapsen positiivisella ponnistelulla. - - Kuvan Churchill on väärässä, sillä pessimistiset maailman- ja ihmistenvihaajat ovat aktiivisia ihmisiä, jotka saavat 'käyttövoimaa' juuri negatiivisuudestaan [mikä ei ole sama asia kuin kaikesta valittaminen].

.

Osa I on kommentti Kemppisen päreeseen Perko ja Kaartin seitsikko. Osa II on positiivisen vitutuksen ja sitä markkinoivan Humble Gay Walrus-yritykseni mainos.

.

I

Kemppisen isäsuhde on ajoittain mietityttänyt minua, koska se vaikuttaa olevan niin perin erilainen kuin minulla johtuen lähinnä isäni varhaisesta kuolemasta. Minulle jäi pysyvä depressiivinen trauma sekä isästä että läheisestä enostani, joka täräytti aivonsa pihalle kolme kuukautta ennen isän kuolemaa. 

.

Kemppiselle sen sijaan on tainnut jäädä yli 90:ksi eläneestä superaktiivisesta isästään jonkinlainen palvontafiksaatio. Entä sitten? Jos tuo fiksaatio saa niin komioita piirteitä kuin, mitä tässäkin Kemppisen kirjoituksessa [Perko ja Kaartin seitsikko] on annettu ilmi, niin sitähän voisi hyvällä syyllä nimittää jo tyylilajiksi. 
.

Vaikka tyyli T. S. Eliotin mukaan onkin lopulta hyödytön käsite, niin yhä silti tyyli [ei niinkään muoti] on jotain merkillistä ‘emergenssiä’, jossa yksilön autenttinen mentaliteetti [luonnefiksaatio] ilmenee jos on ilmetäkseen. Tyyliä me tuotamme, vaikkemme tahtoisi tai siihen pyrkisi ja tyylin kautta meitä ymmärretään tai väärin käsitetään, moititaan tai kehutaan.

.

Tyyli on kuin tietoisuus ajatuksena. Kukaan ei tiedä missä se lopulta sijaitsee, mutta kukaan ei voi myöskään kieltää, etteikö se olisi olemassa. Eivät edes dadaistit tai CERNin ‘orjat’, joilla tyylin ja persoonallisuuden välinen kytkös on katkaistu ja koodattu joko nonsense’ksi tai numeroiksi. Mutta dadaistit ja CERNin palvojatkaan eivät ole tyylittömiä ainakaan siinä määrin kuin he ovat luovia. Tyylittömiä ovat vain tylsät, typerät, teennäiset ja tekopyhät. 

.

Niinpä suhtaudun Kemppisen tyylikkääseen ‘isänpalvontarituaaliin’ positiivisella mielellä. Ehkä haluan sen eri ‘oireita’ seuraamalla muistella myös omaa isääni hiukan myönteisemmästä kokemusperspektiivistä kuin minkä tyly kohtalo ja rahan korruptoiman maailman mieletön meno voisivat itsessään oikeuttaa.

.

II

1

Motto:

To be stupid, selfish, and have good health are three requirements for happiness, though if stupidity is lacking, all is lost. [Gustave Flaubert]

.

Olen oppinut Gustave Flaubert’n vihaisesta melankoliasta enemmän positiivista ajattelua kuin Pekka Himasen globaalista facebook-etiikasta ikinä.

.

2

Tarkemmin määrittelemätön media toistaa loputtomiin, että positiivisella ajattelulla on hyviä seurausvaikutuksia - myös markkinatalouteen, talouskasvuun ja bruttokansantuotteeseen, joista tullut nykymaailman suurimpia ja vaativimpia isähahmoja, joten en toki haluaisi pessimististä kapinamieltä lietsomalla olla edesauttamassa ja aiheuttamassa Suomen vajoamista pitkäaikaiseen taloustaantumaan. 

.

Ehkä minäkin ryhdyn yrittäjäksi. Alan myydä ‘Ole iloisesti positiivinen vaikka kuinka vituttaa’-tarroja. 20 euroa/kpl. 10 kappaletta 8:n hinnalla. Kesto-ostajalle tukkualennus ja suurimmille ostajille bonuslisä. Kirjaudu sinäkin jo tänään Humble Gay Walrus-sivustolleni. Se on vastaveto Angry Birds’n ilkeälle [joskin yllättävän? suositulle] negativismille. Kauppa käy kohta kuin siimaa. Huomenna laajennetaan yritys-organisaatiota. Ylihuomenna mennään pörssiin. Ja niin lähti Suomi nousuun, kun se alkoi ajatella positiivisesti. 
.
Studio: Porilaisten marssi!

.

3

PLAY AGAIN: - - Ostakaa nyt ‘Positiivinen vitutus’-tarroja! 10 kappaletta 8:n hinnalla! Kesto-ostajalle tukkualennus! Parhaimmille ostajille bonuslisä! Kirjoittaudu Humble Gay Walrus-osakkaaksi sadan [100] tarran aloitussummalla. Ensi viikolla ensimmäinen osakeanti. Varmat voitot odottavat sinua. Nyt Suomi nousuun!

*

http://kemppinen.blogspot.fi/2012/11/perko-ja-kaartin-seitsikko.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Gustave_Flaubert

http://en.wikipedia.org/wiki/Gustave_Flaubert

http://alliesconsulting.com/services/execcoach.html

http://www.shaunrosenberg.com/positive-thinking-quotes

http://www.savukeidas.com/melender [Flaubertin ‘mentaalinen‘ perillinen, Tommi Melender, kirjoittaa parasta suomalaista esseistiikkaa tällä hetkellä]

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Kohtaa+vihollisesi/HS20100905SI1KU02hoi

http://fi.wikipedia.org/wiki/Fiksaatio

http://fi.wikipedia.org/wiki/Rituaali

Usko tai älä osa n

Kirjoitettu kommentiksi takkiraudan päreeseen Ympäri leikataan, yhteen tullaan.
*
Tarmo Manni kertoi minulle aikoinaan luottamuksellisesti keskisuomalaisesta pakanarituaalista, jossa kylän 'vittumaisimmalta' akalta tervattiin perse.

Kyseessä oli erittäin suosittu akti, johon osallistuivat mielellään niin miehet kuin naisetkin. Naiset kuulemma oikein jonottivat vuoroaan.

Mutta tällaista tapahtui siis vain Saarijärvellä kolmen kesäkuukauden aikana 24-03 välillä keskiöisin - 1950-luvun alussa, jolloin modernismi ei vielä ollut ehättänyt agraaris-pakanallisen Keski-Suomen saloille, jossa elettiin yhä kalevalaisten myyttien ja shamanististen kulttien hämärän eroottisessa taikamaailmassa.

Myöhemmin tervatut naiset tulivat mielestään järkiinsä luettuaan Susan Sontagia ja perustivat kannatusyhdistyksen nimeltään The Whining Tarryasses - Vinkuvat tervaperseet.

Yhdistyksen tarkoituksena oli kerätä varoja Hyväksikäytettyjen Aikuisten Naisten Maineenpalauttamislainsäädännön edistämiseksi.

Tarmo M. itse kuului tuohon yhdistykseen. Häneltä(kin) oli nimittäin epähuomiossa joskaan ei vastoin tahtoaan kerran tervattu ahteri. Tekijät olivat kuulemma humalaisia homomiehiä.

Että sellaista. Ja vielä Suomessa. Sivistysvaltiossa.

Usko vaan se helpottaa, kuitenkaan et mua saa - lauloi Jumala/Reaalinen/Nainen...

Kirjoitettu kommentiksi mattitanelille päreessäni "Usko tänään" sekä Mummolle päreessäni "Kirjeitä seinänaapurille 1".
(Lisäys 13.6)
*
mattitaneli kirjoitti
Rituaali on siis keskeisempää kuin oppi. Toisaalta rituaaliin sisältyy jokin oppi tai jokin senkaltainen- aina. Onkohan niin, että pyhään sekoittuu aina jotain sekulaaria tai pikemmin vielä enemmän?

Mummo kirjoitti
Minä tahtoisin tietää, mikä on se "sisin", josta tuolla yllä puhut, se, jonka ei soisi paljastuvan. Eikö mystiikan mukainen sisin ole kuitenkin täysin tyhjä sydän?
*
RR

Kyllä kai rituaali on aina ollut kaikessa uskonnollistyyppisessä uskossa (myös poliittis-ideologisessa) tärkeämpää kuin oppi - ainakin massoille.

Rituaali toimintana aktualisoi ja konkretisoi sen 'millä' uskotaan, eli rituaali toimii sekä performatiivisesti että 'dramaturgisesti' uskon aktina.
Lisäys 13.6
Oppi/dogmi ei ole uskon dramaturgiaa (käsikirjoitus tai näyttämösovitus) vaan uskon 'matematiikkaa': kaava/muoto, jolla usko ('empiirinen') selitetään. Paradoksaalista vain, että tuo kaava on samanaikaisesti runoutta - niin sitkeästi kuin siitä yritetäänkin laatia propositionaalisesti/argumentatiivisesti pätevä ja luotettava...

Luterilaisuudessa tämä tietysti on ongelma, koska siinä kielletään rituaali (siis melkein kaikki sakramentit ja symbolit) pakanallisena.
Niinpä ihmisistä tulee protestanttisen maallistumisen ja valistusaatteen 'seurauksena' (kyseessä ei ole suora kausaalivaikutus ;/) 'salapakanoita', koska ei ole mahdollista uskoa 'järjellisellä' tavalla ilman jotain funktionaalista ja performatiivista elettä, johon usko kiteytetään/kiteytyy (ks. kuitenkin PS.).

Niinpä hevosenkenkä oven yläpuolella kiteyttää oivallisesti maallistuneen uskonnollisuudenkin (myös ateismin) väistämättä performatiivisen luonteen, koska siihen sisältyvä uskomus on niin jyrkässä ristiriidassa järjellisten tosiasioitten kanssa.

Vaikka siis esimerkiksi luterilaisuudessa, liberaalissa teologiassa tai jopa naturalismissa/fysikalismissa (esim. Bohr) uskon ja järjen välinen vastakohta on fokusoitunut äärimmilleen, niin yhä silti se, joka uskoo, uskoo jonkun eleen ja performaation kautta - olkoonkin, että tuo performaatio on menettänyt kokonaan aiemman sisältönsä, joka/mikä uskottiin todeksi.

Ihmisestä on tullut merkillinen puppet in the string: aiemmin häntä liikutteli Kosmos, Logos ja Jumala institutionalisoituneine 'valtiokoneistoineen' ('jumalallinen' hallinto, kirkko, yhtenäinen kasvatus/opetus, kansakunta, valtio jne.), kun taas nyt häntä liikuttelevat sisältönsä menettäneet myytit ja ideologiat (myytit vapaudesta, demokratiasta, jatkuvasta kasvusta jne.), abstrakti raha ja ylipäätään lukemattomia muotoja saavat fantasiat, joita varsinkin populaarikulttuuri tuottaa ja syytää markkinoille kuin kyseessä olisi kulutustavara (ja sitähän fantasia tietyssä mielessä onkin).

Mutta yhtä kaikki - uskonto/ideologia/myytti ei ole kuollut - päinvastoin. Se vain saa uuusia fantasmaattisia muotoja 'teknisen uusintamisensa aikakaudella' (Benjamin), jos on lupa samaistaa taide, fantasia ja uskonto/usko tiettyyn rajaan asti.

Toki kyse on maallisemmista ja hedonistisemmista fantasioista kuin aikaisemmin, mutta jos onni 'ennen vanhaan' projisoitiin tuonpuoleiseen, niin nykyään nykyään sitä etsitään vain tämänpuoleisesta - niin mystikkoina kuin eräät itseään pitävätkin.

Silti kyseessä on aivan sama onni, joka pysyy kuitenkin ikuisesti saavuttamattomana niin tuon- kuin tämänpuoleisessakin todellisuudessa - ainakin sille, joka sattui syntymään (tähän) maailmaan.
*
Tietenkin pyhä on aina myös sekulaaria - onhan se kivikin, jota palvotaan itse asiassa pelkkää materiaa. Materia on uskon alku- ja loppupiste. Siinä välissä Henki, Korkeampi voima eli Jumala 'tekee visiitin' materiaaliseen, ja tuon visiitin seurauksena sitten 'syntyy monenmoista fantasiaa'...

Kristinusko on tosin siitä merkillinen uskonto että siinä Pyhä tyhjentää itsensä yliluonnollisuudestaan ja 'siirtyy' pysyvästi 'lihaan' (tietenkään tämä ei ole alunperin vain kristinuskon 'keksintö'.

Toivoa sopii ;/, että Pyhä tuossa kenosiksessaan tyhjensi jollain merkillisellä tavalla ihmiseen myös 'sisältönsä' eikä vain pelkkää opillista 'muotoa' tai tyhjää rituaalia (performanssia) kuten luterilaisuudessa näyttää käyneen.

Olisihan hirvittävää, jos Jumala tyhjentyessään 'elementeistään', jotka ihmisen on omaehtoisesti mahdotonta omaksua, olisikin samalla tyhjentänyt itsensä myös kaikesta 'korkeammasta' merkityksestään ja tarkoituksestaan!

Nimittäin - jotain hyvin paradoksaalista ja 'pahaenteistä' oli siinä, kun usko 'puhdistettiin' Lutherin ja eräiden muiden hysteerikkojen toimesta: jäljelle ei jäänyt muuta kuin kirjaimellinen oppi ja tyhjä muoto/rituaali - myös itse usko oli siten kadonnut 'pesuveden' mukana, - tai kuten aavistelin: ainakin se oli kadottanut metafyysisen sisältönsä.

Mutta usko ilman alkuperäistä merkitystä on fantasia, joka on tuomittu toistamaan tuota vanhaa sisältöä tai katoamaan iäksi jonkun 'tehokkaamman' fantasian tieltä.
Sisällyksetön usko ei ole enää kuin 'kertakäyttökamaa': nousuhumala tai huumetrippi, joka aikanaan haihtuu verestä, ja siksipä sitä on jatkuvasti myös uusinnettava.

Toki edellinen väite pätee kaikkeen uskonnollisuuteen eikä vain äärimonergistiseen luterilaisuuteen: onhan uskoa aina pidettävä yllä toiston pakon muodossa.
*
Usko on päättymättömän halun eli loputtoman ja pohjattoman puutteen luoma fantasia kauhistuttavasta/ihastuttavasta reaalisesta.

Fantasia kiertää reaalista kuin kissa kuumaa puuroa sitä koskaan saavuttamatta, vaikka juuri reaalinen on fantasian 'dynamo'.

a) Fantasia on aina jo jotain muuta kuin reaalinen eli 'se, mikä on', sillä b) fantasia paljastaessaan reaalisen fantasiana samalla peittää ja nimenomaan pyrkii peittämään sen.

Kyseessä on ontologis-traumaattinen split eli halkeama, jonka minän synty samanaikaisesti sekä edellyttää että luo.

Fantasia on siis reaalisen oire ja siten ainoa tapa, jolla reaalinen on symbolisesti tai imaginaarisesti olemassa.

Fantasiaa reaalisen oireena voidaan kuvata esimerkiksi näin: nainen reaalisena = miehen fantasia = miehen oire.

(Kieltämättä reaalisesta assosioituu mieleen juutalainen JHWH ('minä olen se, joka minä minä olen') tai mystikkojen 'Absoluutti', mutta siitä ei Lacanilla nimenomaisesti ole kyse ;/)

PS.
Toki meidän on mahdollista uskoa 'järjettömälläkin' tavalla, mutta se vaatii aivan hillittömästi järkeä kuten Kierkegaard lienee osoittanut.