Altruismiko universaalia?

Kirjoitettu kommentiksi maalaisen kommenttiin päreessäni Insinööritieteilijän ruumiin- ja 'hengenavaus.
*
Tästä tuli näköjään aivan liian pitkä jaarittelu, jossa toistan aiempia filosofisia perustelujani, ja joista loppuu niin sanotusti veto, mutta en nyt jaksa enää ryhtyä editoimaan tämän enempää.
Etenkin päreen alku saattaa kuitenkin valaista jotain oleellista kritiikkini lähtökohdista. Monikulttuurisuutta käsittelen hiukan myöhemmin.
*
Jos heittäis alkuun kieli poskessa vakavan 'faktan'. Minulla on hiukan sama taipumus ihmisten suhteen kuin Nietzschellä, joka haukkui tietoisella ja filosofisen linjansa kannalta johdonmukaisella (siis johdonmukaisen ristiriitaisella ;) paatoksella kaikki ne filosofian ja uskonnon (ylipäätään kulttuurin) historian ihmiset, joita arvosti (!?)
(Se oli hänen tapansa kiittää, veisteli muistaakseni Will Durant (Suuria ajattelijoita).

Esimerkiksi Jeesuksen ja Sokrateen suhteen N. ei koskaan päässyt yksimielisyyteen itsensä kanssa, koska näki Sokrateessa sekä alkuperäisen, kreikkalaisia yhdistävän tragedian 'tappaneen', muodolliseen, sisällyksettömään ja loputtomaan dialektiikkaan jämähtäneen rationalistin että verrattoman älykkään ja rohkean ironikon, leikinlaskijan ja ilveilijän (prankster).

Jeesus puolestaan sai Nietzschen korkeimman 'arvonimityksen': - vapaa henki, etenkin sen vuoksi, ettei Jeesuksessa ollut lainkaan kostonhalua ja kaunaa eli ressentimenttiä (niinpä niin matruuna: Nietzsche todella kirjoitti näin Antikristuksessa!).
Mutta samalla Jeesuksen julistama universaali lähimmäisenrakkauden oppi saa N:ltä kovaa kritiikkiä epärealistisuutensa ja illusorisuutensa vuoksi.

Nietzsche siis haluaa sanoa, että vaikka ihminen ei olisikaan kaunainen, se ei merkitse, että hän tästä johtuen ikäänkuin automaattisesti (piikki Kantille) kokisi mytötuntoa muita ihmisiä kohtaan. Rakkaus kun ei voi olla mikään velvollisuus.

*
Asiat ja ihmiset eivät ole yksiulotteisia, yksitasoisia ja mekaanisesti selitettäviä - käytettiinpä sitten miten kompleksisia ja 'bifurkatiivisia' metodeja tahansa.

Koska en ole luontojani empiristi (syystä, jota en tiedä ;), minulle mikään deskriptiivinen havaintokuvaus ihmisestä ja maailmasta ei voi olla kuin osatotuus - ja sellaisenaan triviaali.

Luulisin, että hyvin yksinkertaistetusti ilmaistuna juuri tässä piilee matruunan ja minun välinen 'skisma'.

Vaikka esitänkin seuraavassa erään ristiriidan, jonka näen matruunan ajattelussa, niin kritiikkini lähtökohta tai varsinainen 'pointti' ei sittenkään ole hänen mahdollisesti argumentatiivisissa 'mokissaan' tai faktoina esittämissään polemiikeissa.
Ei - koska olemme mitä ilmeisimmin hyvin usein kiinnostuneita samoista asioista ja päätyneet osaksi siten myös samantyyppisiin sisäisiin ristiriitoihin.

Olennaisinta tässä polemiikissa lienee lopultakin se, että minä olen filosofisilta lähtökohdiltani hänen pataluhaksi haukkumansa saksalaisen idealismin (Kant, Hegel, Schopenhauer) perillinen - ja niin oli Nietzschekin, vaikka kritisoi tuota perintöään joskus liian epäoikeudenmukaisesti - samaan tyyliin kuin edellä on kuvattu.

Matruuna on naturalisti, empiristi ja 'teknologi' - siis kaikkea sitä, mihin minä olen aina suhtautunut suurella uteliaisuudella mutta samalla erittäin varauksellisesti.

Kyse on filosofian tasolla - ei enempää tai vähempää - maailmakatsomusten erilaisuudesta. Silti - kuten sanoin - voimme päätyä esimerkiksi uskontoon ja kultuuriin liittyvien ongelmien tasolla samantyyppisiin ratkaisuihin - joskin useimmiten ainakin jossain määrin (mutta väistämättä) eri syistä ja lähtökohdista.

Tapamme ymmärtää todellisuus, maailma ja itsemme on ratkaisevasti erilainen. Kyse ei ole laajasta kuilusta, mutta se on syvä kuin helvetti!

*
Matruunalla on eräitä peräti järkeviä peruslinjauksia ja -mielipiteitä, joihin suhtaudun positiivisesti, mutta olen hämmentynyt ja hämmästynyt siitä tavasta, jolla hän suhtautuu estetiikkaan, etiikkaan ja humanismiin yleensä.

Kun ajattelen esimerkiksi suuresti arvostamaani runoilija Aaro Hellaakoskea, joka oli koulutukseltaan ja siviiliammatiltaan biologi/geologi väitöskirjaan asti, en kuuna päivänä voisi edes kuvitella, että ruukinmatuunan 'hengen palo' yltäisi jonkun 'Hauen laulun' kosmis-lyyrisiin sfääreihin.

Pikemminkin hänen 'palonsa' on jotain, mikä autioittaa ne viimeisetkin keitaat, joista runoilijat ammentavat.
Mutta jos koneet joku päivä osaavat runoilla kuin Shakespeare, niin myönnän olleeni väärässä...

*
Sitten on tämä ilmeinen, sisäinen ristiriita, matruunan 1) utilitaristis-evolutiivis-sosiaalidarwinistisen ja 2) buddhalaisen 'lempeys- ja väkivallanvastustamismoraalin' välillä.
En ymmärrä, miten ne ovat sovitettavissa keskenään.

Miten buddhalainen munkki voisi toimia biologisesti 'omaa' lajiaan säilyttävänä ja jopa ekspansiivisesti, mitä dynamiikkaa voitaneen pitää evoluutioteoreetikkojen itsekkään geenin 'näkyvänä ilmenemismuotona' kaikkien lajien tasolla?

Mitä 'hyötyä' evoluutiolle on ihmisistä (tietenkään evoluutio ei 'ajattele' hyötyä - me ihmiset teemme niin sen 'puolesta'), jotka kieltäytyvät kilpailusta ja osallistumisesta tämän maailman 'oravanpyörään'?
Eivätkö he pikemminkin ole passiivisen nihilismin äärimmäisiä edustajia - lopullisia luusereita, jotka tulevat häviämään omaa ja oman ryhmänsä intressejä ajavien valtakeskittymien murskatessa heidät alleen?

Mutta kas - pitkälti juuri tämän problematiikan vuoksi Nietzschekään - tuo 'Darwinin poika ja Bismarckin veli' (N:ä kriittisesti mutta samalla rakentavasti arvioineen Will Durantin ironinen ja ehkä tietoisen harhaanjohtava slogan) - ei hyväksynyt olemassaolon taistelun ja luonnonvalinnan periaatetta sellaisenaan.

Nämä 'henkisimmät', korkeimman tason tyypit: nerot - Jeesus painotetusti mukaanlukien - kun eivät toteutakaan ihmisen geeneihin ohjelmoitua 'itsekästä' koodia ainakaan ekspansiivisessa muodossa vaan ovat pikemminkin kaikkein hauraimpia ja herkimpiä ihmisiä, mitä tulee juuri tuohon 'pintatason' käsitykseen darwinismin perusperiaatteen (survival of the fittest) oletetuista moraalisista ja sosiaalisista seurauksista.

Nietzschen problematiikka on tässä kohtaa aivan samaa tyyppiä kuin ruukinmatruunan ja evoluutioteoreetikoiden (Wilson etunenässä) yritys saada altruismi sopimaan jollain naturalistisesti osoitettavissa olevalla tavalla luonnonvalinnan osaksi, mutta sen lähtökohta ei ole naturalistinen vaan kulttuurikeskeinen sekä psykologinen - laajemmin: filosofisen antropologian alueeseen kuuluvaa.

Nietzschehän ei pyri nimenomaan todistamaan mitään vaan esittämään etymologis-käsitteellisistä lähtökohdiasta (klassisen filologian professori kun oli) genealogisen metodin, jonka puitteissa tarkastellaan etenkin moraalin alkuperää, syntyä ja kehittymistä.

Tämä tarkastelutapa on lähtökohtaisesti naturalistis-sosiologinen mutta samalla se pyrkii ottamaan huomioon moraalin käsitteellis-transsendentaalisen luonteen, koska pelkkä ilmiön redusointi historialliseksi prosessiksi ei vielä selitä sen psykologisia vaikutuksia ja motiiveja merkitysrakenteiden eli ihmisten itseymmärryksen tasolla.

(Yleensä käy niin, että juuri äärimmäinen redusointi hävittää ja kadottaa kaikki merkitysrakenteet. Mutta juuri tämä on naturalistisen reduktion paradoksi. Etsiessään ja tutkiessaan todellisuutta/totuutta, se kadottaa tiedon sekä totuuden löytäen vain lukemattoman määrän informaatiota.)

Uskonnot ja moraali (ylipäätään arvot) ovat aina jotain 'enemmän' kuin pelkästään ne selitykset, joita niille annetaan. Tämä tosiasia jää aivan liian usein reduktionistisimmilta naturalisteilta oivaltamatta.
Arvot ja niiden perustana olevat uskonnot perustuvat 'luonnolliseen metafyysiseen tarpeeseen', jonka 'tyyydyttyminen' mahdollistaa ja ikäänkuin legitimoi tietyn ryhmän, heimon tai kansan itseymmärryksen, identiteetin, sosiaalisen integraation ja lopulta jopa niiden 'eksistentiaalisen eli univeraalis-kosmisen olemassaolon oikeutuksen'.

Lienemme tässä asiassa samoilla linjoilla ruukinmatruunan kanssa.

Mutta miten siis sovittaa universaali altruismi yhteen evoluution perusperiaatteitten - 'soveltuvimpien (?) säilyminen ja geenin itsekkyys (?) - kanssa.
Kysymysmerkit siksi, että molemmat ilmaisut sisältävät itseensä niin vahvan annoksen antropomorfista käsitemetafysiikkaa ja jälkiviisastelua, että moisen luulisi olevan ehdottoman kiellettyä johdonmukaiselta naturalistilta.

Olennaisin asia altruismi-pohdinnassa on kuitenkin tuo käsite: universaali. Ongelma on hyvin yksinkertainen käsitteellis-argumentatiivisesti, mutta sitä ei välttämättä ole helppo tajuta.

Puhe jonkun lajin yksilöiden uhrialttiudesta itse lajin puolesta ei nimittäin ole universaalia altruismia siinä mielessä kuin minä altruismin ymmärrän. Itse asiassa se on käänteistä itsekkyyttä, joka nyt sattuu 'sankarillisesti' palvelemaan lajin muita yksilöitä - olipa sitten kyse linnuista tai ihmisistä.

Itse asiassa me juutumme jo käsitteeseen universaali. Joko on olemassa jotain universaalia tai sitten ei.
Jos uhrautuminen ei ole universaalia - siten myös velvollisuus, koska kantilaisittain se, mikä on universaalia on aina myös velvoittavaa, niin mitä naturalistit sitten tarkoittavat altruismilla?

Tähän saumaan esitetään kaikenlaisia gradualististyyppisiä ja probabilistisia slippery slide-vaihtoehtoja, joiden pitäisi selittää jonkun kottaraisparven käyttäytymisen perusteella psykologisesti myös ihmislajin altruismi.
Mitään universaalia selitystä tuollainen todistelu ei kuitenkaan tuota. Todistelu jää induktiivisen yleistyksen varaan ja on jo pelkästään sen vuoksi pelkkä hatara hypoteesi.

Väitän, että mitään universaalia altruismia ei ole olemassa kuin käsitteellis-spekulatiivisessa viitekehyksessä, mutta siellä se todella ON olemassa! Universaalius ei kuulu luonnon - siis luonnollisiin - 'ominaisuuksiin'. Se on väistämättä spekulatiivinen määre.

Mutta menepä kantilaisena selittämään tätä Edward Wilsonille ja hänen 'fasistisemmalle' kolleegalleen Richard Dawkinsille - ylipäätään perusnaturalistille, niin havaitset että toinen (sinä transsendentalistina) puhuu aidasta ja toinen (naturalisti) aidanseipäästä.

Toisin sanoen: jo itse perusintuitio käsitteen universaali käytöstä - samalla myös järjen käytöstä, on kantilaisella transsendentalistilla (ei pidä sekoittaa transsendenssiin!) ja reduktionistisella naturalistilla ratkaisevasti erilainen, eikä tätä kuilua voi täyttää mikään, vaikka siltoja yritettäisiinkin rakentaa - kuten on tehty.

*
En toista tässä Nietzschen käsitystä altruismista (sääli, lähimmäisenrakkaus jne.), mutta saatan palata siihen. Joka tapauksessa se on enemmän naturalistinen kuin kantilainen, joskin tämäkään väite ei N:n suhteen ole lainkaan niin yksiselitteinen kuin monesti on annettu ymmärtää.

Yksipuolisena sloganina totean aiheesta sen verran, että jos Marxille moraali oli hallitsevien ja valtaa pitävien juoni heikompien huijaamiseksi, alistamiseksi ja rauhallisina pitämiseksi, niin Nietzschelle kristillinen säälimoraali ja altruismi oli päinvastoin heikkojen ja alistettujen juoni valtaa pitäviä, vahvoja ja sillä tavoin vapaita ihmisiä kohtaan.

Nyt on syytä heti muistaa, että vapaa ihminen ei Nietzschellä kuitenkaan ole ennalta määrätysti sidottu mihinkään luokkaan (olkoonkin että N. itse on mieleltään aristokraatti sui generis), ja ennenkuin teette mitään johtopäätelmiä Nietzschen suhteen muistakaa, ettei hänen linjauksensa perustunut talouspolitiikkaan eikä politiikkaan ylipäätään.
Se kertoo pelkästään siitä, miten moraaliset tunteet ovat kehittyneet länsimaisen kulttuurihistorian tietyn ajanjakson aikana.

Ja kiinnittäkää huomio sanaan kehittyä, koska Nietzschelle moraalitunteitten kehitys on sekä yksilöllistä (synnynäistä) että kontekstisidonnaista (opittua ja yhteisöllistä).
Ongelmaksi jää, missä määrin meidän pitäisi itse kehittää itsessämme jotain tiettyä moraalista arvointuitiota ja missä määrin me voimme sen ylipäätään itsessämme tiedostaa (hyve-etiikan ongelma).

*
Aikana, jolloin maailma muuttuu yhä nopeammin, ja jossa globaalin arvomaailman ristiriitaisuus ilmenee yhä kiihtyvämpänä kilpailuna (itsekäs geeni) sekä samanaikaisesti yhä helpommin ja laajemmin mahdollistuvana yhteistyönä ihmisten välillä, mikä edellyttää luottamusta ja ainakin 'rajoitettua' altruismia, mikään moraalikoodi ei tunnu pätevän.

Tähän on jälleen hyvin yksinkertainen mutta samalla äärimmäisen vaikea selitys: usko niin sanotun näkymättömän käden (vapaa markkinatalous) ihmeitä tekevään vaikutukseen. Näkymättömän käden 'kirkko' on pörssi eikä pörssi tunne moraalia - se on hyvän ja pahan tuolla puolen.

Hyve-eettinen Nietzsche halusi yli-ihmistä, joka pystyi elämään hyvän ja pahan tuolla puolen hyveellisesti, arvokkaasti ja luovasti, vaikka näkikin jo ensimmäisillä Bayreuthin Wagner-festivaaleilla 'viimeisten ihmisten' (jotka ovat keksineet onnen) tulevan kauppakassit kourassaan ja kädet täynnä rihkamaa sekä banaalia viihdettä.

'Koko Euroopan joutava rupusakki', hän kirjoitti. Wagnerista ja taiteesta ylipäätään oli tullut pelkkää viihdettä. Nietzsche lähti pois - ei musiikin vaan yleisen ilmapiirin takia. Maailman ehkä nerokkain 'luuseri' - Jeesuksen jälkeen..;)

*
Evoluutioteoreetikoille Nietzschen haikailut ovat yhtä tyhjän kanssa, koska heille moraali vaikuttaisi olevan pelkkä konstruktio - sopimuskysymys. Yritykset sovittaa geenin itsekkyys lajityypillisellä uhrautumiskäyttäytymisellä (altruismi) kaatuvat omaan argumentatiiviseen mahdottomuuteensa kuten olen hyvin pintapuolisesti hahmotellut.

Minkään empirisen kokeen tulosten perusteella tehty analogia esimerkiksi lintujen käyttäytymisen ja ihmisen altruismin välillä voi todistaa enintään intressisidonnaisen (siis itsekkään) lähimmäisenrakkauden olemassaolon.
Universaali lähimmäisenrakkaus sen sijaan on hulluutta, johon kykenevät ilmeisesti ja nimenomaan vain hullut/nerot, eikä sitä voi selittää kuin käsitteellis-spekulatiivisesti - siis perimmältään rationaalisesti.

Mutta usko ja uskonto (yleisemmin ideologia instituutiona) on se 'kenttä', jossa tuo altruismi voi toteutua laajemminkin - empirian tasolla. Mitä altruismi palvelee evolutiivisesti, sitä ei tiedä evoluutio itsekään - mutta epäilemättä ruukinmatruuna tietää...;)