February 28, 2008

Nihilistin 'uskontunnustus'

Kyseisestä sarjakuvasta löytyy ainoa mahdollisuus 'ratkaista' nihilismin ongelma ;) Suosittelen myös kirjaa Laughing at Nothing.

Kirjoitettu kommentiksi jussille päreessäni "Filosofinen sähköpostiviesti".
jussi kirjoitti
Sinäkö tämän tuonne Wikipediaan olet skrivannut? ;)
*
Kiitos kysymästä. En kuitenkaan ole kirjoittanut noita nihilismin sinänsä oikeita määritelmiä, joskin kuittaan kyllä kaiken siihen asti, kunnes kirjoittaja alkaa määritellä uuden yhteiskuntamallin aatteellisia perustoja.

Sitäpaitsi Nietzsche ei ollut lainkaan varma siitä, onko nihilismi 'voitettavissa', ja siten hänen pyrkimyksensä ylittää nihilismi sisälsi tietoista epävarmuutta ja epäuskoa, jonka hän sitten pyrki kompensoimaan ajoittain liiallisella hurmioituneisuudella ja individualistisella ylioptimismilla, joka ei kyllä aina vakuuta aitoudellaan vaan on jotenkin väkinäistä.

Itse en usko ihanneyhteiskuntaan - en menneeseen kulta-aikaan tai tulevaan onneen - en ole koskaan uskonut - kuten esim. kommunistit tai 'näkymättömän käden uskovaiset': uusliberalistit, jotka uskovat pikemminkin täydelliseen markkinatalouteen.

Maailma on helvetti ja tässä helvetissä vain on elettävä, ellei sitten ole rohkeutta poistua siitä oma-aloitteisesti.

Jos nihilismi halutaan ylittää, se on tehtävä illusorisesti - uskonnon ja taiteen - tai huumorin - avulla. Tämä vaatii uskoa - myös taiteen 'autuaaksi tekevään' voimaan.
Huumoriin ei sen sijaan tarvitse uskoa, koska se on nihilismin 'positiivinen serkku' - naurua kyynelten läpi, mikä jo sellaisenaan oikeuttaa itse itsensä (ja samalla saattaa itsensä kuolemanvaaraan kaikenmaailman fundamentalistien silmissä).

Tieteen ja utilitarismin liitto, joka on jatkuvan kasvun myytin perusta, ajaa meidät tuhoon. Kyseessä on faustinen tilanne.
(Nykäänhän ihmisten uskoa mitataan lähinnä uskolla talouteen. No - usko mikä usko.)

Rationalismi ja humanismi eivät voi toteutua missään kuin utopioina - uskokoon niihin ken halua - en vastusta, mutten myöskään usko niiden aktuaaliseen toteutumiseen.
Onko muka George Bush humanisti? Entä Vladimir Putin? Entä serbit, muslimit, eräiden Afrikan maitten johtajat (esim. Sudan) jne. jne.

'Lopetan raportin tähän ja palaan tynnyriini' (Diogenes Sinopelainen/RR).

6 comments:

Jussi said...

Hyvä teksti!

Eikö samalla kyse ole (huomattavassa määrin) myös suorituksesta.

Välillä tuntuu, että ihmisen on oltava hyvä näyttelijä selvitäkseen.

Eikö hulluus ole yksinkertaisin tila, jossa ihanteet ovat edes jossakin mielessä saavutettavissa.

http://www.youtube.com/watch?v=uHW1K2LeQXE&feature=related

palaan tekemään voileipää

;)

A-K.H said...

Jäin taannoin aprikoimaan väittämääsi, että ilman sakramentteja kirkko kuolee. Tarkoitit varmaan laitoskirkkoa, valtiokirkkoa, kansankirkkoa, jossa henkilökohtainen yhteys Jumalaan on korvattu sakramenttiuskovaisuudella, armonvälineillä. Käsitykseni mukaan katolilaisuudessa ollaan luterilaisuuuttakin löyhemmässä jumalahirressä. Riittää, kun uskoo kirkon uskoon.

Täällä Pohjois-Savossa vaikuttaa 61-vuotias pastori Markku Suokonautio, jolla on hyvin piispallinen uskonkäsitys, joka ei lähde uskosta ja muistuttaa kovasti kanadalaisen piispa Spongin ja sawolaisen piispa Riekkinen käsitystä ns. uskosta.

Kadassa pitkään toiminut Suokonautio sanoo SK:n jutussa, että Raamatulla lyödään päähän edelleenkin, vaikka jokainen pappi ymmärtää, mitä Raamattu on. "Raamatusta löytää tukea lähes mille tahansa", hän sanoo. "En ajattele niin, että se on Jumalan sanaa, vaan että se on senaikaisten ihmisten yritystä ymmärtää ja puhua elämästä ja jumalisuudesta. Sitä on vain alettu pitää Jumalan sanana,"

Suokonautio huomauttaa Raamatussa on yli kaksi miljoonaa murhaa, jotka (rakastava) Jumala itse on tehnyt tai käskenyt tehdä. Suokonautio sanoo uskovansa taivaaseen ja helvettiin, jotka ovat tässä ja nyt, maan päällä. Hilpeää! Mitä helvettiin tulee, vaikuttaa muuan RR olevan samaa mieltä, mutta eihän se todellisesti uskonkysymys ole.

Toimittaja Heli Karhumäki on haastatellut Suokonautiota ja kirjoittaa sitä kirkon Kotimaa-lehdessä. Suokonaution mukaan kaikki uskonnot ovat pohjimmiltaan yhtä. Vain sanasto ja kultit ovat erilaisia. Kristinuskolla ei hänen mielestään ole sanomaa, joka poikkeaisi juutalaisuudesta hinduismista tai islamilaisuudesta. Synnistä hänen mielestään puhutaan liikaa ja synnintunnustuksen voisi jättää jumalanpalveluksesta pois. "Jeesus ei ole ruumiillisesti noussut kuolleista, vaan kysymyksessä on symbolinen myytti." Myös uskontunnustus on symbolinen eikä sitä sellaisenaan pysty pitämään totena. Jeesusta Suokonautio ei pidä kenenkään syntien sovittajana ja lähetyskäskyä hän pitää oppitekoisena lausumana, jota ei ole kuultu Jeesuksen suusta.

Uskosta riisuttu usko on melkoinen paradoksi.

Jussi said...

http://www.youtube.com/watch?v=2I9KXRr3VhI

A-K.H said...

Se on mukavaa, kun uskoa saa nävertää, mutta kirkon työjärjestyksen vastustamisesta joutuu raastupaan tai ainakin määräaikaiseen helvettiin.
Sakramenttien pyhyys on niin ehdoton ja hyvän ja pahan tuolla puolen, että ehtoollisen voi nauttia kelvottomankin papin kädestä.
Olisi muuten hienoa, jos sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtajaksi valittaisiin piispa Kantola. Piispuus on ja pysyy ja sen myötä piispalliset tunnukset. Paimensauva olisi kova sana SDP:n puhujapöntössä, joten: - Ällös pelkää sinä piskuinen lauma.

Rauno Rasanen said...

Suokonautio kuuluu samaan jengiin kuin pappi ja teologi Don Cuppit tai myös teologiaa pohtinut filosofi Mark C. Taylor - hän on siis 'ateisti alttarilla' kuten toisen äärilaidan teologi Timo Eskola kirjoittaa.

*
Olet tehnyt ihan oikean päätelmän yksipuolisen? sakramenttipainotteisesta kirkollisuudestani.

Koska 'minimoin' uskon (ks. kuitenkin PS!) samalla kun 'korotan' sakramentit, päädyn soveltuvin osin lähelle Cuppitin ja Spongin edustamaa postodernia, ateistista teologiaa, vaikka en liberaalin teologian perinnettä arvostakaan kuin ajoittain taitavana filosofointina.

Löysässä hirressä siis roikun uskon suhteen, vaikka Cuppittia ja 'aateveljiään' kritisoinkin.

Mutta tähän paradoksiin tai dilemmaan on vaikea löytää rationaalista ratkaisua.

Paradoksaalista on tosin sekin, että vaatii itse asiassa aikamoista uskoa (sic) nojautua vilpittömästi ja koko persoonallaan sellaiseen kirkkoon, josta on jäjellä enää pelkät kuoret.

Spong (ja ilmeisesti myös Suokonaho) haluavat kuitenkin maalata uusiksi koko paletin, mikä merkitsee traditionaalisen kristinuskon loppua ja jonkun uuden kristillisyydestä kumpuavan, 'synkretistisen' uskonnon syntyä.

Mikäs siinä - onhan noita lahkoja - ollut aina ;) Yksi lisää aatteiden supermarkettiin ei tunnu missään - vai?

*
Huom!

Petri kirjoitti aivan oikein, että usko on ortodoksisuudessa paljon kokonaisvaltaisempi praxiksen asia kuin luterilaisuudessa (sitä ei 'tutkita' propositionaalisesti) - ja tämä onkin ehkä tärkein sakramenttipainotteisuuteni perusta.

Uskoa ei voi analysoida tai tislata eroon kirkollisesta praxiksesta kuten reformaatiossa lähinnä luterilaisuuden osalta tapahtui.
Joka niin tekee, on jo matkalla kohti uskon kadottamista - ainakin minun 'teologiassani'.

Rauno Rasanen said...

Kristinuskosta kun puhutaan, niin lukekaas tuo: http://tavallista.blogspot.com/2008/02/onni.html