Meemit - humpuukigeenit

Kirjoitettu kommentiksi takkiraudan päreeseen "Periytyykö uskonnollisuus suvussa?".
*
Vielä tuosta meemeillä selittämisestä.

Uskomukset periytyvät matruunan esittelemän meemiteorian mukaan lamarckistisesti, koska ne ovat hankittuja ominaisuuksia.
No - mikäs siinä. Lamarckismi voidaan koska tahansa korvata kasvatuksen ja oppimisen käsitteillä ja se siitä periytymisestä.

Epigeneettinen periytyminen on genetiikan kannalta mielenkiintoisempi hypoteesi, mutta sekin on toistaiseksi vailla todella vakuuttavia kokeellisia näyttöjä.
Tämä johtuu kuitenkin siitä, että kyseisen hypoteesin kokeellinen tutkiminen vie vuosikymmeniä, joten asiasta tiedetään enemmän ja tieteellisesti luotettavammin ehkä aikaisintaan 15-20:n vuoden päästä.

Joka tapauksessa ulkoisten tekijöitten vaikutus geneettiseen prosessiin - etenkin genotyypiltään samanlaisten ihmisten (esim. kaksoset) fenotyyppiin kahden kolmenkin sukupolven jälkeen, on oletus, jota muistaakseni Dawkins on jyrkästi vastustanut epätieteellisenä.

Sehän sotii jyrkästi hänen ehdotonta vakaumustaan vastaan, jonka mukaan ensijaiset poikkeukset ja muutokset geeneissä ovat mutaatioita - eivät missään tapauksessa ulkoisten olosuhteitten - siis lamarkistisen logiikan mukaisten - vaikutuksen tulosta.

Meemiperiytyminen on sitten kokonaan toinen juttu.

Matruuna on kirjoittanut aivan oikein, että meemiteoria selittää kulttuuri-ideoiden ja -tuotteiden leviämisen 'liian hyvin'.

Minulle tämä merkitsee sitä, että se ei siis ole tosi vaan väkisin tiettyyn kvasigeneettiseen sapluunaan ängetty selitysmalli, joka saattaa teoriatasolla toimia järkeenkäyvästi, mutta joka enemmän tai vähemmän piilevästä reduktionismistaan ja reduktionismia 'imitoivista' analogiaoletuksistaan johtuen myös jää analogisen hypoteesin asteelle.

Selkokielellä sanottuna: meemiteoria on geeni-evoluutiobiologien 'hiekkalaatikkoleikkien' tieteeksi naamioitunutta tiede-ideologista retoriikkaa.

*
Dawkins lienee ottanut meemiteoriaansa vaikutteita länsimaisen aatehistorian 'runsauden periaatteeksi' nimitetystä aatehistoriallisesta ideasta, jonka eräs muunnelma on ajatus 'olemisen suuresta ketjusta' - idea, jota myös Darwin hyödynsi.

Empiristi Arthur O. Lovejoy on kirjoittanut samannimisen kirjan 'The Great Chain of Being: A Study of the History of an Idea', jota kuitenkin eräät modaaliloogikot kuten Jaakko Hintikka ovat kritisoineet väittämällä, että mitään Lovejoyn olettamia perustavia yksikköideoita (unit ideas), joista erilaiset ismit ja aatevirtaukset ovat kehittyneet, ei ole onnistuttu löytämään.

Ymmärtääkseni Dawkins on jossain määrin soveltanut muun muassa Lovejoyn ideahistoriaa omaan geneettiseen maailmakuvaansa, joskin aineksia on totta kai otettu myös muualta.

Lovejoyn yksikköideoiden olemassaolo on ikäänkuin empiirinen hypoteesi, joka on muokattu jo Platonin ja Aristoteleen aikana tunnetusta runsauden periaatteen oletuksesta, jossa oletetaan, että vain todelliset mahdollisuudet aktuaalistuvat, eikä muilla mahdollisuuksilla näin ollen ole merkitystä tai ontologista arvoa.

Modaalilogiikka ei välttämättä hylännyt tämän ajattelutavan tiettyjä puolia, mutta modifioi sen realistiset lähtöoletukset käsitteellisesti huomattavasti monipuolisemmiksi ja joustavammiksi - nominalismin lauseloogisin operaatioin väittäen, että myös toteutumattomat mahdollisuudet ovat todellisia.

(Näin oli William Ockhamin mukaan siksi, että Jumala voi luoda kaikkivaltiudessaan minkälaisen maailman Hän haluaa. Se, että Jumala loi juuri tämän maailman, sattui nyt vain olemaan Hänen tahtonsa. Tällainen näkemys eroaa jyrkästi ajatuksesta, että Jumalan tahto olisi millään tavoin sidottu (realistis-deterministisen) järjen aksioomiin - lukuunottamatta ristiriidattomuuden periaatetta.)

Meemiteoria on käsitteellis-argumentatiivisessa kehityksessään kohdannut myös realismin ja nominalismin kaltaisten käsitteellis-ontologisten lähtökohtaoletusten ongelmallisen toisiinsanivomisen, mutta epäilen, että tuskin monikaan meemeillä selittäjä on pohtinut asiaa juuri tästä perspektiivistä.

Pelkkä geneettisten periaatteitten analoginen modifiointi kulttuurievoluutioon onnistuu - kuten niin moni muukin metodiseen monismiin (mieluummin vain yhteen perushypoteesiin) sitoutunut 'halki, poikki ja pinoon'-selittäminen - teoriatasolla, mutta edellä jo totesin, että se onnistuu aivan liian hyvin ollakseen totta ja huomioidakseen ne moninaiset muuttujat, joiden ristipaineessa kulttuurievoluutio kehittyy.

Meemin ja geenin väliin jää ikäänkuin samanlainen kuilu, jonka ajatellaan juutalais-luterilaisessa teologiassa vallitsevan ihmisen (meemin) ja Jumalan (geenin) välillä - jos minun on lupa käyttää metaforista kieltä näin faktuaalisen (eli vakavan;/) asian kyseessä ollen.