'Kuppa-Nietzschestä' newtonilaisen kausaliteetin kautta kohti tietämättömyyttä ja viimeisiä aikoja

Kirjoitettu kommentiksi Takkiraudan kommenttiin päreessään "Viimeisellä rannalla".

Voi hyvät hyssykät! En taida osata edes suuttua enää tälle silmälappuiselle päättelylle, mitä Nietzscheen tulee - on se niin totaalisen yksipuolista ja siten niin pielessä kuin voi olla.
(Toki et ole suinkaan ainut Nietzsche-vihaaja, mutta argumenttisi ovat yhtä kajahtaneita kuin useimpien 'kolleegoittesi').

Sen verran sanon kuitenkin, että mikään Nietzscheä koskevista väitteistäsi ei läpäise kansainvälisen akateemisen Nietzsche-tutkimuksen kriteereitä. Ei ainutkaan! Joten miksi ottaisin sinut vakavasti. Enkä otakaan...
(Pahuuttakin vastaan voi vielä taistella mutta ilmiselvää ja itsepäistä tyhmyyttä vastaan ei...)

Pidä pääsi. Ethän sitäpaitsi ole haluava etkä kykenevä Nietzschestä uutta oppimaan. Pirun jääräpäinen, sanavalmis ja sitkeä akka (tämä oli tarkoitettu myös positiiviseksi kommentiksi ;)

*
Mutta mitä kausaliteetin analyysiin, sen pätevyyteen ja soveltuvuuteen makro- ja mikromaailmassa tulee, niin kommenttisi olivat oikein passeleita ja tyydyttäviä.

Tosin osasin niitä jo hieman odottaa, koska kyseisissä asioissa olet todellakin kova luu ja arvostan sinua, koska olet ylivertaisesti oppineempi insinööri- ja luonnontieteissä kuin minä, ja sulla on 'ei-populistista' kokonaisnäkemystä niissä.

Pointtini EPR-ongelman suhteen oli kuitenkin tarkoitettu vakavamman pohdiskelun aiheeksi.

Se vaatii 'valitettavasti' filosofista 'asennetta' - ei pelkästään laskutoimituksia ja empiirisiä kokeita.
Sillä jotta kokeet ja laskutoimitukset ylipäätään olisivat mahdollisia fysiikassa, meillä on oltava etukäteen valmiiksi 'kanonisoidut' alkuehdot aina jo valmiina, ennenkuin mikään hypoteesi ja koe laskutoimituksineen on mahdollinen.

Nuo alkuehdot eivät kuitenkaan ole johdettavissa suoraan maailmasta/todellisuudesta/havainnosta vaan niistä malleista ja teorioista/sapluunoista/paradigmoista, joilla olemme havaintomme selittäneet ja joihin olemme ne perustaneet.

Siten myös realiteetti- ja lokaalisuusehtojen on täytyttävä, jotta kausaliteetilla olisi mitään selittävää merkitystä havainnoinnissa.
Olen kiinnostunut kvanttifysiikasta filosofisesti lähinnä juuri tämän ongelman takia.

Fyysikot itse eivät pahemmin pohdi näitä asioita (ainakaan avoimesti) filosofian viitekehyksessä, koska siitä ei ole heidän mielestään mitään hyötyä itse fysiikan kannalta - kunhan vain tekevät mielettömän vaikeita laskutoimituksia supertietokoneillaan ja 'ajavat' mielettömän kalliilla hiukkaskiihdyttimillään 'tuhatta ja sataa'.

Silti - kun heiltä kysyy: mikä on totuus maailman synnystä ja vastaavaa, he alkavat käyttää powerpointtejaan ja heijastavat mitä hurjimpia kuvia kankaalle väittäen, että säieteoria edellyttää 11 ulottuvuutta, joista 6-7 on kuitenkin sisäkkäisiä (??)

Kari Enqvistin 'reduktionistinen' kuvaus modernista moniulotteisesta, fysikaalisesta maailmasta ('Vien Rucolan takaisin') muistutti lähinnä sktsofreenisen surrealistin tekstiä, jollaiseksi se toki oli tarkoitettukin - niin käsittämättömän vaikeiksi ja kognitiivisesti 'mahdottomiksi' - suorastaan metafyysisiksi - ovat kvanttifysiikan ja suhteellisuuteorian uusimmat mallit muodostuneet.

Kognitiivisesti ongelma on hyvin yksinkertaistaen siinä, että kun maailma yritetään kuvata nykyfysiikan ulottuvuudet huomioiden, se tehdään aina jonkinlaisen kuvan muodossa, koska me emme näe hiukkasia ja aaltoja, kvarkeista puhumattakaan.

Matemaatikoille jo pelkät kaavat ovat ikäänkuin animaatioita todellisuudesta, mutta yhtä kaikki: ne ovat animaatioita: siis keinotekoisia konstruktioita, joilla imitoidaan oletettua havaittua.

Me joudumme ikäänkuin 'piirtämään ja maalaamaan kuvan', jonka on tarkoitus symboloida modernin fysiikan todellisuutta - se ei siis edes teoriassa voi olla itse havaittava todellisuus - yhtä vähän kuin Danten Helvetti oli kirjaimellisesti tosi kuvaus.

Albert Camus kaikessa haaveettomassa lakonisuudessaan kirjoitti kuitenkin aivan nappiin jotenkin seuraavasti: minä kysyin maailmalta, mutta se oli hiljaa; minä kysyin tiedemiehiltä, mutta he piirsivätkin minulle kuvan; minä en siis koskaan tule tietämään.

Kas siinä vaatimaton ja yksinkertainen yhteenveto siitä, mitä fysiikka lopulta 'tietää'.

Teknologia on sitten asia erikseen. Sitä voinee pitää eräänlaisena tieteen 'sivutuotteena', välineenä, joka orjuuttaa meidät tekemällä meidät riippuvaiseksi itsestään - täydellisestä eli täydellisesti verkottuneesta Makrotietokoneesta - eräänlaisesta Jumalan teknologisesta korvikkeesta.

Mutta teknodeterministeinä ja tekniikan autonomian edessä alistuvina me olemme jo nyt hyvää vauhtia matkalla kohti maailmaa, josta yksikin oikein toteutettu terrori-isku tai odottamaton luonnonkatastrofi voi lamauttaa tai tuhota suurimman osan.
Esimerkiksi New York, Tokio, Lontoo jne. ilman sähköä 3-4 päivän päivän ajan on yhtä kuin maanpällinen helvetti.

Eikä vaihtoehtoja ole. On vain katteetonta toivoa - vähän samaan tapaan kuin yhtyeellä, joka soitti Titanicin kannella vähän ennen laivan uppoamista 'Sua kohti Herrani'.

Mutta toivo elää - kerrotaan...