Kunnian kulttuureista hippileiriin ja Jeesukseen

'Te siis haluatte tietää, mitä mieltä minä olen Antti Korhosen erottamisesta. Mitä te sillä tiedolla teette? Ettekö ymmärrä, ettei tässä tapauksessa voi tuomita ketään - ei edes opetusviraston juonittelijoita, vaikka he tietävätkin mitä tekevät. Taivaallinen Isäni kyllä aikanaan tuomitsee heidät. Mutta teidän tehtävänne ei ole tuomita ketään. Niin kovasti kuin haluaisittekin. Te kyykäärmeen sikiöt. Aina toisianne pilkkaamassa ja myrkkyhampain raatelemassa! Minä lähden nyt kala-leipä-aterialle, enkä siedä häiriköintiä ruokailupaikalla. Ehkä ymmärrätte, mitä tarkoitan.'

*

‘Korjaava kommentti’ koskien kommenttia päreessäni ‘Johtaako itseohjautuva kasvu- ja oppimisprosessi häpeän kulttuuriin vai hippileiriin? Vai - -?’.

.

Kirjoitin seuraavasti: 'Ehkä lähes perverssit kunniakoodit ovat tarpeen juuri siellä, missä ei ole kyetty ratkaisemaan yhteisöllistä kanssakäymistä ja sen eettisiä periaatteita [...]’.

.

Kommenttini jättää toivomisen varaa sekä kokonaisuuden että yksityiskohtien suhteen. Esimerkiksi. Mitä olen tarkoittanut ilmaisulla yhteisöllisen kanssakäymisen ratkaisemisesta? Ja eikö olisi pitänyt hiukan selkiyttää sitä, miksi kunnian periaate on niin tärkeää toisilleen lähes vastakkaisissa yhteisöllisen elämän muodoissa eli romanikulttuurissa [piittaamattomuus demokraattisista instituutioista ja etenkin oikeuslaitoksesta; yksilö on ensisijaisesti suvun/klaanin jäsen] sekä Jani Kaaron kuvaaman ja preferoiman japanilaisen ‘vapaan oppimis-periaatteen’ yhteisöllisyydessä tukahduttava institutionaalinen roolikulttuuri, jossa yksilöllisyys ja yhteisöllinen rooli samaistuvat ‘vapaan’ ryhmäoppimisen prosessissa]. 

.

Näissä institutionaaliseen yhteisöllisyyteen täysin eri tavoin suhtautuvissa kulttuureissa romanit tappavat kunnian takia toisiaan mutta japanilaiset itsensä. Sen sijaan pidäkkeetöntä vapautta ja hedonistista nautintoa tavoittelevat hipit puolestaan viis veisaavat suvun tai yhteisön heihin kohdistamista moraalisiksi tulkittavan kunnian vaatimuksista - aivan kuten uusliberaalit kapitalistit eivät piittaa muusta kuin egoistista talous- ja nautintoarvoista. 

.

Hipit elävät kiertelevää elämää kuten romanit, mutta heidän valintojaan eivät siis säätele ja kahlitse suvun tai yhteisöllisten roolien paine vaan nautinto-addiktio – aivan kuten uusliberaalin finanssi-kapitalistin toimintaa ei ‘rajoita’ lopulta mikään muu kuin hänen ahneutensa määrä. Hipit ja kapitalistit ovat oman [ja ‘toisen navan’] ympärillä pyöriviä egoisteja siinä määrin kuin nautinto-addikti nyt ylipäätään pystyy olemaan reflektoivasti tahtova minä. Hänen elämänsähän on pääosin riippuvuuden ehdollistamaa eikä reflektoivan tahdon alaista toimintaa. Myöskään kunnian kulttuurin jäsen ei kärjistetysti tulkittuna ole yksilö vaan oman yhteisönsä edustamien arvojen vanki, jolla ei ole sananvaltaa itseään koskeviin tärkeisiin päätöksiin.

.

Näin ajatellen hippien pidäkkeettömän universaali lähimmäisenrakkaus [altruismi] on paradoksaalisesti egoistisen ahneuden kääntöpuoli eikä jokin ihmisen hyvyyden mahdollistava ‘luonnollinen’ elämänmuoto. Mitä ikinä Jeesus sitten Vuorisaarnassa lopulta tarkoittikaan [etenkin moraalikäsitystensä realistista toteutettavuutta silmällä pitäen], niin huolimatta eettisestä syvällisyydestään hän oli myös tyypillinen utopisti-idealisti, joka ei ehkä tajunnut tai halunnut hyväksyä sitä, ettei mikään yhteisö pysy kasassa ilman moraalisia koodeja ja/eli institutionaalisia rakenteita [‘Lakia’]. Jeesus tosin sanoi tulleensa täyttämään lain, mutta eiköhän kristinuskon myöhempi historia kerro pikemminkin päinvastaisesta – Laki täytti Jeesuksen. 

.

Jos Jeesus kuitenkin oli oikeassa, niin hänen sanomansa ei näytä toteutuva ainakaan tässä maailmassa kuin yksittäisten yksilöitten kohdalla, ellemme sitten [kuten usein väitetään] pidä vapauden, veljeyden ja tasa-arvon julistajien vaatimaa demokratia-kehitystä Jeesuksen oppien sekulaarina versiona. 

-

Mutta hei – väittikö Jeesus kirjaimellisesti, että rakkaus toteutuu jo tässä maailmassa? Eikös kyseessä ollut optio koskien Jumalan valtakuntaa? Jos näin, niin Jeesusta voisi tavallaan pitää myös yhtenä kapitalismin kaikkein suurimmista guruista. Tulevaisuuteen kannattaa sijoittaa. Pascal ryhtyi sittemmin lyömään jopa vetoa asiasta. Tosin Rooman kirkko oli jo myöhäiskeskiajalla myynyt 'riskittömiä' pelastus-optioita kovaan hintaan. Moraalinen rappio saa joskus lähes nerokkaita muotoja varsinkin, kun rahasta ja valllasta on kyse.

.....

?? Hmm. Tämän verran ‘korjauksia’ tällä erää. Kyse on niin isoista etiikan, yhteisöllisyyden ja ihmisluonnon ongelmista, ettei niitä [itse]ironisesti puhuakseni ratkaista kuin juuri siellä yhteisöllisessä kanssakäymisessä – jos ratkaistaan. Jätän asian muhimaan, mutta lienee väistämätöntä palata siihen myöhemmin uudestaan.

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/04/johtaako-itseohjautuva-kasvu-ja.html

http://www.properuskoulu.net/2013/04/miksi-antti-korhosesta-tehtiin.html

Seitsemän Euroa-Päre raportoi: Saul vainoaa köyhiä ja heikkoja 'altruistisella rasismilla'

Kokoomuksen Saul Schubak vainoaa köyhiä ja heikkoja 'altruistisella rasismilla'. Vain Jumala voi muuttaa hänen mielensä kuten kävi Saulin kristittyjä vainoavalle kaimalle noin 2000 vuotta sitten. Lähettääkö Jumala armossaan [tämä on augustinolainen armon tulkinta erotuksena luterilais-forenssiseen, jossa ihminen ei muutu sisäisesti vaan alkaa ainoastaan totella Jumalaa] sähköshokin, jonka seurauksena Suomen Saul muuttuu hengelliseksi kristityksi ja hylkää materialistisen tataari-juutalaisuutensa? Talousetiikan erikoisblogi: Seitsemän Euroa-Päre seuraa tapahtumia myös kulissien takaa. Elämme jännittäviä aikoja.

*

Kommentti Timolle edellisessä päreessäni.

.

Timo kirjoitti: ‘Mutta en mitenkään tullut ajatelleeksi, että saattaisit ottaa kommenttini itseesi’.

 .

En minä ole ottanut kommenttiasi itseeni, ellei sitten oman näkökannan retorisesti vahvaa esittämistä sellaisena pidetä, mitä kovasti ihmettelen.

*

Schubak on objektiivisesti väärässä eräitten empiiristen faktojen suhteen ja subjektiivisesti eri mieltä [mikä on eri asia kuin olla argumentatiivisesti väärässä] kuin minä normatiivisten ‘tosiasioiden’ suhteen. Ensin mainitut tosiasiat on helppo osoittaa esim. sosiaalilainsäädännöstä tarkistamalla, mutta normatiiviset faktat täytyy jokaisen itse selvittää itsensä kanssa. 

.

Arvot ovat perimmältään aina subjektiivisen päätöksen ja vakaumuksen tulosta. Toisin sanoen arvot ovat objektiivisia vain edustamiensa ihmisten ja ihmisryhmien perspektiivistä katsottuna. Niinpä myös Schubak voi puolustaa omiaan joutumatta periaatteelliseen ristiriitaan itsensä kanssa, mikä ei tietenkään merkitse, ettei häntä jostain toisesta perspektiivistä katsoen voisi pitää ristiriitaisena yhteiskunnallisen/sosiaalisen integraation kannalta. Yhtä lailla Schubak voi kritisoida vasemmistoa taloudellisen ajattelun tehottomuudesta ja jopa irrationaalisuudesta.

 .

Mitä tästä näennäisen arvorelativistisesta asiaintilasta seuraa? Antagonismi. Vanha kunnon antagonismi, joka ei laukea millään selittelyillä vaan jättää ikuisen konfliktin kapitalisti-porvarin sekä palkan- ja tukiensaajan välille. Vähäinenkin järki ja intuitio sanoo, ettei Schubak taatusti ole köyhän ja heikon ihmisen asialla vaan pikemminkin hänen vihollisensa. Ei ole olemassa perustavaa syytä, jonka vuoksi köyhyysrajalla elävien ja alemman keskiluokan pitäisi olla samaa mieltä hänen peruslinjaustensa kanssa.

.

Demokratia on köyhän kannalta siitä hyvä systeemi, että siinä pyritään sovittelemaan näitä konflikti-tilanteita. Tämä on köyhän ainut mahdollisuus vaikuttaa, ellemme laske mukaan väkivaltaa ja terroria, jotka eivät oikeastaan ole mahdollisuuksia lainkaan vaan itsetuhoinen noidankehä. Rikkailla ja ahneilla [esim. pikavippifirmat] sen sijaan on muitakin vaikutusmahdollisuuksia ja niitä he myös käyttävät kokien, että eduskunta heidän ‘vapaata ja hyödyllistä’ kaupankäyntiään [koronkiskontaa] väärämielisesti rajoittaa. Niinpä he pyrkivät kiertämään lakeja minkä keksivät ja ehtivät. He haluavat aina vain enemmän voittoa ja väittävät, että se tuottaa kaikille enemmän, vaikka he maksavatkin veroja suhteellisesti yhä vähemmän ja taantumia miljoonavoittojen keskellä ennakoiden erottavat tuhansia ihmisiä tehtaistaan ja firmoistaan. 

.

Tämä on kaksinaismoralistinen yhtälö, josta seuraa, että Schubakin arvoissa on sittenkin jotain mätää, koska hän toimii vain omaa henkilökohtaista hyötyään ajatellen, vaikka naamioikin puheensa kaikkia koskevan ja hyödyttävän markkinatalousrationalismin eli ‘näkymättömän käden’ talousmetafysiikkaan.

.

Schubakin arvot ovat ja pysyvät markkinavoimien eliitin arvoina, koska hänen arvomaailmansa hyväksyy ja oikeuttaa tuon pienen eliitin yhä suuremman rahallisen vallan. Minä en tällaista asiaintilaa hyväksy vaan pidän sitä paheena, valheena ja eettisenä asennevammana, olkoonkin, että jokainen joutuu itse päättelemään omien arvojensa pätevyyden. En kuitenkaan sanonut, että arvojen subjektiivisuus koskisi suoraan niiden sisältöjä vaan ainoastaan niiden valintaan liittyvää päätöstä. Päätös on väistämättä subjektiivinen mutta sisällöt verrannollisia toistensa kanssa, joten niitä voidaan punnita oikeuden ja oikeudenmukaisuuden vaa’alla. Päädymme jälleen eduskuntaan, mikä ei Schubakin kaltaisia laissez faire-pelureita miellytä, koska eduskunnan päätökset asettavat väistämättä rajoituksia heidän ahneudelleen, koronkiskonnalleen ja mainosmanipulaatioilleen. 

.

Kokoomuksen ultraliberalistit eivät tarvitse eduskuntaa rajoittamaan kaupankäyntiä. He haluavat täydet valtuudet ja vapaudet myydä rahaa, pornoa, huumeita ja aseita. Mutta samalla he haluavat myös täyden turvallisuuden kaikelle kaupankäynnilleen, omaisuudelleen ja omalle hengelleen. Ja sen eduskunta voi rikoslakien ja poliisivalvonnan kautta järjestää. Nämä ihmiset siis haluavat eduskunnan paitsi legitimoivan koronkiskontansa myös takaavan tällaiselle toiminalle poliisin suojelun. Hehheh. Tuskin voisi ultraliberaali ihmisten tarpeilla keinottelija enempää/vähempää valtiolta vaatia. Vain kaiken.

.

Evoluutiobiologia toki tuntee biologisen lainalaisuuden, jossa vahvemmat syövät ravintoketjussa heikompiaan, mutta tällaisen luonnontilan kopioiminen suoraan yhteiskunnalliseksi käytännöksi ihmisten maailmassa on pöyristyttävää. Sitä esim. Wahlroos, Sasi, Schubak [Sasin entinen avustaja], Stubb ja Vapaavuori kuitenkin haluavat. Heikot ja kilpailun kannalta tarpeettomat on poistettava yhteiskuntaluonnon kiertokulusta, koska he ovat vain pelkkä menoerä kapitalistille. 

.

Kun markkinavoima-ravintoketjun kannalta tarpeettomat ihmiset eivät ole enää aiheuttamassa häiriöitä ideaalisen kysynnän ja tarjonnan vapaalle muodostumiselle [mikä on tietysti utopia ja valhe sekin], voi keskiluokkaa juoksuttaa mielin määrin mainosmedian perässä ostattamassa itselleen joka viikko uutta imaginaarista statusta. Silloin on kaikki hyvin. Uusliberalistiset ideaalimarkkinat toimivat täydellisesti. Köyhiä ei enää ole. On vain yhä harvalukuisempi eliitti, joka omistaa melkein kaiken ja rahan orjien valtava massa, josta tarpeettomiksi ja hyödyttömiksi tulleet eliminoidaan mm. Schubakin sosiaalieettisin metodein.

 .

Minulle on ilman mitään sofistikoituneita taloustieteen tai etiikan argumenttejakin päivänselvää, että Saul 'The Social Darwinist' Schubakin ‘altruistinen’ sosiaalietiikka, joka vetoaa syntymättömien lasten oikeuteen saada onnellinen elämä eli jäädä syntymättömiksi 'antisosiaalisten' [esim. vaikeasti huumeriippuvaisten] vanhempien osalta, on paitsi törkeää ihmisarvon loukkaamista myös pelkkä ökykapitalistin raadollinen juoni, jolla tehostetaan yhteiskunnan kilpailuttamista. Tietenkin sitä voisi nimittää silkaksi typeryydeksi tai jopa suoranaiseksi pahuudeksi, jota Schubak ei itsessään tajua. Mutta jos näin on laita, niin Saulin 'sammakot' menevät kaikki luonnehäirön piikkiin niin että paukahti. Kuvitelkaa siis kaupallisia arvojaan ainoina oikeina pitävä luonnehäiriöinen äärikokoomuslainen puhdistamassa yhteiskuntaa antisosiaalisesta aineksesta, jottei se häiritsisi markkinavoimien ideaalista dynamiikkaa tahallisella vapaamatkustajuudellaan. 

.

Tziizus - tästä ei tosiaankan ole natsismi kaukana. Eivätkö sitäpaitsi juuri veroparatiisien asukkaat/asiakkaat ole niitä kaikkein halveksittavimpia vapaamatkustajia - eivät suinkaan köyhät ja heikot!

*

http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

http://www.thatreligiousstudieswebsite.com/Religious_Studies/Phil_of_Rel/God/religious_experience_intro.php

Raymond Braveheart lilliputtien maailmassa

Suvereeni on tullut järjestämään ahneista ja laiskoista koostuvan valtion asiat oikeudenmukaiselle tolalle.

Motto:
Totuus on tuottavin kaikista ihmisen erehdyksistä
Nietzsche

[Kielimafian korjauksia ja lisäyksiä - viimeksi klo: 21.35]
1
Ironmistress kirjoitti edellisen päreeni kommentissa: Metsällä on paha taipumus vastata juuri niinkuin sinne huudetaan.

Sen kun vain huudat tai vastaat sille metsälle. Varo kuitenkin syleksimästä tuuleen, koska tuuli saattaa yltyä myrskyksi, jos sille tarpeeksi vittuillaan. Saat omat sylkesi takaisin omaan naamaan.

Kun rasismi nostaa päätään, saman tekee terrorismi - ja päinvastoin. Vain globaali diktatuuri ['demokratia'] pysäyttää tämän saatanallisen noidankehän.

Eikä siinä demokratiassa ole hyvää tai pahaa, ei juutalaista tai romania, ei muhamettilaista tai buddhalaista, ei finanssipankkiiria tai rehellistä työtä tekevää.

Siinä pannaan kaikki samaan riviin, ja joka ei tottele järjestystä vaan ahnehtii ja rötöstelee eli käyttää toisia ihmisiä hyväkseen millä tahansa varastamisen keinolla [myös korkoa kiskomalla] - se joko ammutaan tai lähetetään vankileiriin.

Siinä järjestyksessä loppuu kaltoin kohdeltujen [niin rikkaitten kuin köyhienkin] valitus ja huuto eli kateus, ylimielisyys, velttous ja vastuuttomuus.

Siinä järjestyksessä tyydytään pieneen köyhyyteen ja vältetään suurta rikkautta, eikä siinä järjestyksessä, toisin kuin meritokraattisessa kapitalismissa, edes sallita subjektiivista sortoa, joka perustuu ihmisten ahneuteen tai laiskuuteen.

Globaalissa diktatuuri-demokratiassa ihmiset vapautuvat näiden saatanallisten taipumusten vallasta. Ja mikäli vapautuminen ei ota onnistuakseen [kyseessähän ovat hiviömäisen sitkeät lihallis-sielulliset voimat], järjestelmä auttaa ihmisiä vapautumaan [erikoistuneitten terapeutti-inkvisiittorien avustuksella].

Ihminen siirtyy elämään tällaisessa järjestelmässä [omaksi parhaakseen] sen vuoksi, että evoluutio-saatana, joka hänet syyttömästi synnytti itseään [ja katoavuuttaan] palvelemaan, on voitettavissa vain globaali-demokraattisella diktatuurilla.

Jos ihminen ei kuitenkaan halua elää, hän voi myös kuolla - omasta tahdostaan. Eutanasia laillistetaan, mutta mitään muuta eugeniikkaa ei sallita [ei ainakaan tieteen nimissä]. Ihmiset ovat mitä ovat, eikä heitä muuteta keinotekoisesti. 'Ainoastaan' heidän äärimmäisiä taipumuksiaan kontrolloidaan systemaattisesti ja optimaalista järjestystä silmällä pitäen.
*
Ja kuka tätä kaikkea hallitsee? Kuka tätä moraalin ja oikeuden tuolla puolen olevaa järjestystä ylläpitää?

Se on salaisuus. Viimeinen salaisuus. Jonkinlainen kaikkivaltias Paavi kuitenkin on kyseessä. Tai vähintäinkin eräänlainen Gulliver lilliputtien maassa.

2
Hannah Arendtin ja Jürgen Habermasin poliittinen pluralismi joutavat roskikseen epärealistina malleina ihmisluonnon tilasta ja mahdollisuuksista rauhanomaisen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan saavuttamiseksi.

Arendt on sekava idealistinen [muka keskusteleva] universalisti, joka ei ymmärrä valtiosta juuri mitään - lukuunottamatta omaa juutalaista perintöään ja omia juutalaisia kokemuksiaan natsi-Saksan barbariasta.

[Juutalainen identiteettihän ei kytkeydy omaan kansallisvaltioon (sitä ei ole) vaan omaan myyttiseen Vanhan Testamentin historiaan, josta se on maallistunut diasporassa ateistiseksi kapitalismiksi eli kultaisen vasikan palvonnaksi].

Habermas on oikealla asialla, mutta hänen idealistinen [myöskin muka keskusteleva] puhetilanteensa ei toimi.

Argumentatiivisesti dogmaattis-muodollisilla paremmuuskriteereillään se joko lopettaa kaiken poliittisen [koska avoin poliittinen mielipide ei ole Habermasille argumentti vaan epärelevanttia polemiikkia] keskustelun [eli kumoaa lähtökohtansa/periaatteensa] tai muodostaa toisiaan vastaan taistelevia, täysin erillisiä yksikköjä [sfäärejä - vrt. Zizekin ystävän ja [ääri-]oikeistolaisen Peter Sloterdijkin samanniminen sarja, jonka lähtökohta tosin on pikemminkin biologiassa ja Heideggerissa kuin Habermasissa].

Mutta nimenomaan mitään antagonististen poliittisten sfäärien muodostusta tai toisaalla jotain liberalistista mielipide-lässytys-kulttuuria minun järjestykseni ei suosi. -Maltilliset agoniset kiistat sallitaan, mutta niitä ei siis päästetä eskaloitumaan antagonistisiksi vihollisuus-asetelmiksi tai amerkkalaistyyppiseksi populismi-paskanjauhannaksi.

Kummallakaan, Arendtilla tai Habermasilla, ei ole tajua siitä, miten univeraalinen järjestys todella on mahdollista. Se ei koskaan tapahdu vapaaehtoisesti, koska ihminen ei sellaiseen ihmeeseen itsenäisesti kykene. Vain globaali diktatuuri/diktaattori voi aikaansaada toimivan demokraattisen järjestyksen, joka ei perustu toisen ihmisen hyväksikäyttöön - ei sortoon eikä vapaamatkustajuuteen.

3
Anarkismin idea on kyllä pätevä ja arvostettava, mutta en usko sen toteutumisen tieteellisiin perusteluihin, joissa esitetään evolutiivisen kehityksen altruistinen malli populaatioitten sisäiselle yhteistyölle kehityksen optimoimiseksi.

Pjotr Kropotkinin mukaan edellä esittämäni järjestys nimittäin toteutuisi ilman keskitettyä pakkoa eli ihmisten keskinäisen ja vapaan yhteistoiminnan seurauksena.

Höpöhöpö.

Ihminen ei ole hyvä [kuten anarkismi olettaa] vaan paha. Hirviö etten sanoisi. Se pitää kasvattaa kurilla niinkuin koira. Muussa tapauksessa saamme tulokseksi utilitaristisen sortojärjestelmän, joka naamioituu demokratiaksi oikeuttaen tällä silmänkääntötempulla yhteiskunnallisen epätasa-arvon.

Minun järjestelmäni ei naamioidu miksikään tai mihinkään. Se perustuu avoimesti globaaliin kontrolliin ja yhtenä sen perimmäisenä lähtökohtana toimii Platonin Valtio [myös hobbesilais-schmittiläinen käsitys suvereenin tehtävästä järjestyksen takaajana].

Systeemini [päinvastoin kuin Platonin ajattelu] ei kuitenkaan ole sidottu mihinkään metafyysiseen tai edes episteemiseen totuuteen. Pikemminkin päinvastoin. Se pyrkii vain ylläpitämään tiettyä hyveellistä järjestystä, joka ei vaadi totuuden nimeä itselleen. Se vain on - taaten rauhantilan, jossa yhteiskunnallinen toiminta mahdollistuu ilman riistoa [tai ylipäätään hyväksikäyttöä] ja siten ilman suuria tulo- ja statuseroja.

Totuuteen pyrkivät yleensä ne, jotka intohimoisesti havittelevat jotain metafyysisesti tosiolevaa tai 'tosiolematonta' [ikäänkuin jumalallista ja/tai ei-olevaa].

Minun käsitykseni mukaan ihmiselämässä kuten elämässä yleensäkään ei ole mitään totuudellista vaan siinä on absoluuttiseen loppuun asti kyse pelkästään fenomenaalisesta ilmenemisestä eli näennäisyydestä [joka ei ole edes harhaa, sillä tuon termin rationaalinen käyttö vaatisi dialektiseksi vastinparikseen toden], jota ei voi ylittää millään ajatustempulla [siten oletus nirvanasta tekee jopa buddhalaisuudesta totuus-harhan].

Se, joka korottaa ajattelunsa totuudeksi, valehtelee melkein joka sanan.
4
Tämän [alla olevan] Kropotkin-sitaatin maksiimi tai oletus ilmaisee myös oman järjestelmäni perusolemuksen, mutta toisin kuin Kropotkin, en siis usko, että se voisi toteutua ihmislajin kyseessä ollen itsestään eli ilman ulkoista kontrollia ja auktoriteettia.

Tarvitaan globaalia diktatuuri-demokratiaa, joka takaa sellaisen [Kropotkinin alunperin esittämän ja esim. evoluutiobiologi Stephen Jay Couldin hyväksymän] altruistisen yhteistyön toteutumisen, joka ei perustu perustarpeet ylittävälle yksityisomitukselle, ja jossa ei hyväksytä myöskään vastuutonta vapaamatkustajuutta.

Näin ollen tästä yhteiskunnasta poistetaan [esim. toiselle planeetalle] sekä ökyrikkaat juutalaiset spekulantti-koronkiskurit [kiristäjät] että rikollisuuteen taipuvaiset vaeltelevat romanit [kerjäläiset]. Globaali altruistinen oikeudenmukaisuus vaatii sitä.

In the animal world we have seen that the vast majority of species live in societies, and that they find in association the best arms for the struggle for life: understood, of course, in its wide Darwinian sense - not as a struggle for the sheer means of existence, but as a struggle against all natural conditions unfavourable to the species.
The animal species, in which individual struggle has been reduced to its narrowest limits, and the practice of mutual aid has attained the greatest development, are invariably the most numerous, the most prosperous, and the most open to further progress. The mutual protection which is obtained in this case, the possibility of attaining old age and of accumulating experience, the higher intellectual development, and the further growth of sociable habits, secure the maintenance of the species, its extension, and its further progressive evolution. The unsociable species, on the contrary, are doomed to decay.
Peter Kropotkin, Mutual Aid: A Factor of Evolution (1902), Conclusion
*
http://takkirauta.blogspot.com/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pjotr_Kropotkin
http://en.wikipedia.org/wiki/Peter_Kropotkin
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jonathan_Swift
http://www.jyu.fi/taiku/aikajana/kirjallisuus/ki_va_gulliver.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Gulliverin_retket
http://jyk.jyu.fi/jyk/kokoelmat/julkaisut/kielletyt_kirjat/censura.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hannah_Arendt
http://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%BCrgen_Habermas
http://fi.wikipedia.org/wiki/Stephen_Jay_Gould
http://satunelkku.vuodatus.net/blog/category/NELKUT

Itsensä uhraamisesta

Kirjoitettu kommenttiin päreessäni "Laki jälkeheni syntynyt myös perässäni pysyy".
*
Anonymous said...
Pätevää tekstiä. Itse en tosin aivan kyennyt seuraamaan ajatuskulkua, joka johtaa siihen, että itsensä uhraamisessa ilmenee myös kaikkein egoistisin moraali.

RR

Huomaa, että uhrautuminen on aina vapaaehtoista - eihän se muuten uhrautumista olisikaan vaan pikemnminkin onnettomuus.
Mutta juuri tämä vapaaehtoisuus on samalla myös itsekäs valinta, joskin hyvin erikoisella tavalla.

En sano, että kyseessä olisi itsekkyys samassa mielessä kuin, jos joku yrittää esimerkiksi etuilla jonossa, mutta eipä hän myöskään liioin uhraudu, mikäli vain odottaa kiltisti omaa vuoroaan kuten pitääkin.

Itsensä uhraaminen on teko, jota kukaan ei voi toiselta vaatia, ei mihinkään lakiin vedoten - eikä edes oman itsensä takia.

Laissa säädetyt kaikkia koskevat auttamisvelvollisuussäännöt ovat asia erikseen. Lakimääreisen velvollisuutensa tekevä ei uhraudu vaan yksinomaan noudattaa lain käskyä.
Tietysti tulee aina olemaan tapauksia, joissa on vaikea arvioida, milloin riski toisen ihmisen auttamisen suhteen jossain onnettomuustilanteessa on liian vaarallista itselle ja milloin taas auttamisen vältteleminen on perusteltua luokitella jopa rangaistavaksi välinpitämättömyydeksi ja laiminlyönniksi.

Tällöin tekemättä jättämisen (omissio) on täytynyt aiheuttaa vakavia seuraamuksia sille, jota lain mukaan olisi pitänyt auttaa, koska mahdollinen auttaja olisi omaa henkeään vaarantamatta voinut häntä auttaa.
*
Itsensä uhraamisessa on siten kyseessä lain ylittävä - joskus jopa lakia rikkova ja sillä tavoin (siis lain kannalta) egoistinen teko, joka kuitenkin sisältää jonkun moraalisesti arvostettavan intention ja sisällön.

Hyvä esimerkki on Antigone, joka Sofokleen tragediassa kieltäytyy tottelemasta kuninkaan käskyä olla hautaamatta (muka) kansanpetturiveljeään ja valitsee siten tietoisesti kuolemanrangaistuksen.
Oleellista on, että Antigone uhrautuu, koska hän tajuaa, että veljen säädyllinen hautaaminen on moraalisesti oikein: se on kirjoittamaton velvollisuus, vaikka itse hautaamista tässä tapauksessa pidetäänkin rikoksena Lakia vastaan.

Antigone on kuitenkin moraaliselta integriteetiltään syvällisempi kuin Kuningas Kreon, ja sen takia hänen uhrauksensa opettaa myös tragedian katselijoille tai lukijoille jotain hyvin syvällistä siitä, mitä moraalinen integriteetti merkitsee.

Kyseessä kun ei ole mikään itsestään selvä asia. Moraalisen integriteetin voisi sanoa olevan siinä mielessä sukua rakkaudelle, että se ylittää aina lain ja tapojen kirjaimelliset vaatimukset ja kriteerit.

Kuuluisin ja klassisin esimerkki itsensä uhraamisesta moraalisen integriteetin (jota siis ei voi kirjoittaa lakiin!) ylläpitämisen ja velvoittavuuden takia lienee Sokrates, joskin Antigoneen tapaus on selkeämpi ja ehkä siksi sopivampi esimerkki - joka tapauksessa vähintäin yhtä vaikuttava.

Sokrateellakin olisi ollut mahdollisuus välttää kuolemanrangaistus, mutta tuo valinta olisi välittömästi murtanut hänen itselleen (ja myös muille) asettamansa eettiset periaatteet ja horjuttanut hänen moraalisen eheytensä uskottavuutta.

Sokrates ajattelee, että jos ihminen tietää toimivansa/-neensa oikeamielisesti ja oikeudenmukaisesti, kuolema ei voi satuttaa ketään muuta kuin hänen tuomitsijoitaan.
Kääntäen: jos Sokrates nyt pakenee (mitä hänen tuomitsijansakin odottavat) hän tavallaan osoittaa syyllistyneensä juuri siihen, mistä häntä syytetään - epämoraalisiin ja halventaviin puheisiin sekä tekoihin.
*
Uhrautuneet ihmiset (olivatpa he tekonsa jälkeen elossa tai ei) palkitaan usein jollain kunnianosoituksella ja heidän käytöstään pidetään sankarillisena - ehkä jopa esimerkillisenä, vaikkei sitä voidakaan suositella noudatettavaksi, koska se on yleensä tapahtunut poikkeuksellisessa ja yllättävässä tilanteessa.

Sitäpaitsi jos ihminen tietoisesti ryhtyisi etsimään tilaisuutta uhrautua, hänestä tulisi lähinnä koominen ja ehkä mieletön hahmo.

Sankaruutta on tietenkin monelaista. Edellä tarkoitin sankaruudella nimenomaan sellaisia henkilöitä, jotka asettavat peliin oman henkensä pelastaakseen jonkun tai joidenkuin muiden hengen. Mutta on olemassa urheilusankareita, iskelmäsankareita, julkkiksia ja ties mitä lähes sankaripalvontaa osakseen saavia ihmisiä.

Nämä ihmiset eivät uhraudu kenekään puolesta, vaikka he saattavat satsata paljonkin energiaansa ja lahjakkuuttaan esim. oman maansa puolesta kilpaillessaan.
Siten he myös ovat lähempänä sitä egoismia, josta ei ole hyötyä kenellekään muille kuin heille itselleen, kun taas Antigonen, Sokrateen ja miksei myös toisen ihmisen oman henkensä uhalla hukkumasta pelastaneen itsekkyydestä on hyötyä yhdelle tai useammille ihmisille.

Antigoneen ja Sokrateen esimerkkien voidaan jopa yleistää 'hyödyttävän' koko ihmiskunnan moraalitajua.

Silti en nimittäisi Sokratesta ja Antigonea altruisteiksi kuten moraalitunteitten teoriaa kannattavat psykologit ja biologit ehkä tekisivät. Eiväthän he oikeastaan pelastaneet kenekään henkeä uhraamalla itsensä. Pikemminkin päinvastoin - saattoivatpa toimia jopa esikuvina esimerkiksi monille varhaiskristityille, jotka pitivät marttyyrikuolemaa suorana pääsynä paratiisiin/taivaaseen...
*
Tästä voisi jatkaa eteenpäin ja pohtia jälleen kunnian kulttuurin sekä pelkkään eloonjäämiseen ja onnellisuuteen pyrkivän sivilisaation välisiä eroavuuksia ihmisen itseymmärryksen tasolla. Tällöin täytyisi keskittyä etenkin filosofisen antropologian, uskontojen, ideologioiden ja ylipäätään henkisen ja hengellisen eetoksen kovin eri tyyppisesti korostuneeseen problematiikkaan näissä yhteiskunnissa.

Altruismiko universaalia?

Kirjoitettu kommentiksi maalaisen kommenttiin päreessäni Insinööritieteilijän ruumiin- ja 'hengenavaus.
*
Tästä tuli näköjään aivan liian pitkä jaarittelu, jossa toistan aiempia filosofisia perustelujani, ja joista loppuu niin sanotusti veto, mutta en nyt jaksa enää ryhtyä editoimaan tämän enempää.
Etenkin päreen alku saattaa kuitenkin valaista jotain oleellista kritiikkini lähtökohdista. Monikulttuurisuutta käsittelen hiukan myöhemmin.
*
Jos heittäis alkuun kieli poskessa vakavan 'faktan'. Minulla on hiukan sama taipumus ihmisten suhteen kuin Nietzschellä, joka haukkui tietoisella ja filosofisen linjansa kannalta johdonmukaisella (siis johdonmukaisen ristiriitaisella ;) paatoksella kaikki ne filosofian ja uskonnon (ylipäätään kulttuurin) historian ihmiset, joita arvosti (!?)
(Se oli hänen tapansa kiittää, veisteli muistaakseni Will Durant (Suuria ajattelijoita).

Esimerkiksi Jeesuksen ja Sokrateen suhteen N. ei koskaan päässyt yksimielisyyteen itsensä kanssa, koska näki Sokrateessa sekä alkuperäisen, kreikkalaisia yhdistävän tragedian 'tappaneen', muodolliseen, sisällyksettömään ja loputtomaan dialektiikkaan jämähtäneen rationalistin että verrattoman älykkään ja rohkean ironikon, leikinlaskijan ja ilveilijän (prankster).

Jeesus puolestaan sai Nietzschen korkeimman 'arvonimityksen': - vapaa henki, etenkin sen vuoksi, ettei Jeesuksessa ollut lainkaan kostonhalua ja kaunaa eli ressentimenttiä (niinpä niin matruuna: Nietzsche todella kirjoitti näin Antikristuksessa!).
Mutta samalla Jeesuksen julistama universaali lähimmäisenrakkauden oppi saa N:ltä kovaa kritiikkiä epärealistisuutensa ja illusorisuutensa vuoksi.

Nietzsche siis haluaa sanoa, että vaikka ihminen ei olisikaan kaunainen, se ei merkitse, että hän tästä johtuen ikäänkuin automaattisesti (piikki Kantille) kokisi mytötuntoa muita ihmisiä kohtaan. Rakkaus kun ei voi olla mikään velvollisuus.

*
Asiat ja ihmiset eivät ole yksiulotteisia, yksitasoisia ja mekaanisesti selitettäviä - käytettiinpä sitten miten kompleksisia ja 'bifurkatiivisia' metodeja tahansa.

Koska en ole luontojani empiristi (syystä, jota en tiedä ;), minulle mikään deskriptiivinen havaintokuvaus ihmisestä ja maailmasta ei voi olla kuin osatotuus - ja sellaisenaan triviaali.

Luulisin, että hyvin yksinkertaistetusti ilmaistuna juuri tässä piilee matruunan ja minun välinen 'skisma'.

Vaikka esitänkin seuraavassa erään ristiriidan, jonka näen matruunan ajattelussa, niin kritiikkini lähtökohta tai varsinainen 'pointti' ei sittenkään ole hänen mahdollisesti argumentatiivisissa 'mokissaan' tai faktoina esittämissään polemiikeissa.
Ei - koska olemme mitä ilmeisimmin hyvin usein kiinnostuneita samoista asioista ja päätyneet osaksi siten myös samantyyppisiin sisäisiin ristiriitoihin.

Olennaisinta tässä polemiikissa lienee lopultakin se, että minä olen filosofisilta lähtökohdiltani hänen pataluhaksi haukkumansa saksalaisen idealismin (Kant, Hegel, Schopenhauer) perillinen - ja niin oli Nietzschekin, vaikka kritisoi tuota perintöään joskus liian epäoikeudenmukaisesti - samaan tyyliin kuin edellä on kuvattu.

Matruuna on naturalisti, empiristi ja 'teknologi' - siis kaikkea sitä, mihin minä olen aina suhtautunut suurella uteliaisuudella mutta samalla erittäin varauksellisesti.

Kyse on filosofian tasolla - ei enempää tai vähempää - maailmakatsomusten erilaisuudesta. Silti - kuten sanoin - voimme päätyä esimerkiksi uskontoon ja kultuuriin liittyvien ongelmien tasolla samantyyppisiin ratkaisuihin - joskin useimmiten ainakin jossain määrin (mutta väistämättä) eri syistä ja lähtökohdista.

Tapamme ymmärtää todellisuus, maailma ja itsemme on ratkaisevasti erilainen. Kyse ei ole laajasta kuilusta, mutta se on syvä kuin helvetti!

*
Matruunalla on eräitä peräti järkeviä peruslinjauksia ja -mielipiteitä, joihin suhtaudun positiivisesti, mutta olen hämmentynyt ja hämmästynyt siitä tavasta, jolla hän suhtautuu estetiikkaan, etiikkaan ja humanismiin yleensä.

Kun ajattelen esimerkiksi suuresti arvostamaani runoilija Aaro Hellaakoskea, joka oli koulutukseltaan ja siviiliammatiltaan biologi/geologi väitöskirjaan asti, en kuuna päivänä voisi edes kuvitella, että ruukinmatuunan 'hengen palo' yltäisi jonkun 'Hauen laulun' kosmis-lyyrisiin sfääreihin.

Pikemminkin hänen 'palonsa' on jotain, mikä autioittaa ne viimeisetkin keitaat, joista runoilijat ammentavat.
Mutta jos koneet joku päivä osaavat runoilla kuin Shakespeare, niin myönnän olleeni väärässä...

*
Sitten on tämä ilmeinen, sisäinen ristiriita, matruunan 1) utilitaristis-evolutiivis-sosiaalidarwinistisen ja 2) buddhalaisen 'lempeys- ja väkivallanvastustamismoraalin' välillä.
En ymmärrä, miten ne ovat sovitettavissa keskenään.

Miten buddhalainen munkki voisi toimia biologisesti 'omaa' lajiaan säilyttävänä ja jopa ekspansiivisesti, mitä dynamiikkaa voitaneen pitää evoluutioteoreetikkojen itsekkään geenin 'näkyvänä ilmenemismuotona' kaikkien lajien tasolla?

Mitä 'hyötyä' evoluutiolle on ihmisistä (tietenkään evoluutio ei 'ajattele' hyötyä - me ihmiset teemme niin sen 'puolesta'), jotka kieltäytyvät kilpailusta ja osallistumisesta tämän maailman 'oravanpyörään'?
Eivätkö he pikemminkin ole passiivisen nihilismin äärimmäisiä edustajia - lopullisia luusereita, jotka tulevat häviämään omaa ja oman ryhmänsä intressejä ajavien valtakeskittymien murskatessa heidät alleen?

Mutta kas - pitkälti juuri tämän problematiikan vuoksi Nietzschekään - tuo 'Darwinin poika ja Bismarckin veli' (N:ä kriittisesti mutta samalla rakentavasti arvioineen Will Durantin ironinen ja ehkä tietoisen harhaanjohtava slogan) - ei hyväksynyt olemassaolon taistelun ja luonnonvalinnan periaatetta sellaisenaan.

Nämä 'henkisimmät', korkeimman tason tyypit: nerot - Jeesus painotetusti mukaanlukien - kun eivät toteutakaan ihmisen geeneihin ohjelmoitua 'itsekästä' koodia ainakaan ekspansiivisessa muodossa vaan ovat pikemminkin kaikkein hauraimpia ja herkimpiä ihmisiä, mitä tulee juuri tuohon 'pintatason' käsitykseen darwinismin perusperiaatteen (survival of the fittest) oletetuista moraalisista ja sosiaalisista seurauksista.

Nietzschen problematiikka on tässä kohtaa aivan samaa tyyppiä kuin ruukinmatruunan ja evoluutioteoreetikoiden (Wilson etunenässä) yritys saada altruismi sopimaan jollain naturalistisesti osoitettavissa olevalla tavalla luonnonvalinnan osaksi, mutta sen lähtökohta ei ole naturalistinen vaan kulttuurikeskeinen sekä psykologinen - laajemmin: filosofisen antropologian alueeseen kuuluvaa.

Nietzschehän ei pyri nimenomaan todistamaan mitään vaan esittämään etymologis-käsitteellisistä lähtökohdiasta (klassisen filologian professori kun oli) genealogisen metodin, jonka puitteissa tarkastellaan etenkin moraalin alkuperää, syntyä ja kehittymistä.

Tämä tarkastelutapa on lähtökohtaisesti naturalistis-sosiologinen mutta samalla se pyrkii ottamaan huomioon moraalin käsitteellis-transsendentaalisen luonteen, koska pelkkä ilmiön redusointi historialliseksi prosessiksi ei vielä selitä sen psykologisia vaikutuksia ja motiiveja merkitysrakenteiden eli ihmisten itseymmärryksen tasolla.

(Yleensä käy niin, että juuri äärimmäinen redusointi hävittää ja kadottaa kaikki merkitysrakenteet. Mutta juuri tämä on naturalistisen reduktion paradoksi. Etsiessään ja tutkiessaan todellisuutta/totuutta, se kadottaa tiedon sekä totuuden löytäen vain lukemattoman määrän informaatiota.)

Uskonnot ja moraali (ylipäätään arvot) ovat aina jotain 'enemmän' kuin pelkästään ne selitykset, joita niille annetaan. Tämä tosiasia jää aivan liian usein reduktionistisimmilta naturalisteilta oivaltamatta.
Arvot ja niiden perustana olevat uskonnot perustuvat 'luonnolliseen metafyysiseen tarpeeseen', jonka 'tyyydyttyminen' mahdollistaa ja ikäänkuin legitimoi tietyn ryhmän, heimon tai kansan itseymmärryksen, identiteetin, sosiaalisen integraation ja lopulta jopa niiden 'eksistentiaalisen eli univeraalis-kosmisen olemassaolon oikeutuksen'.

Lienemme tässä asiassa samoilla linjoilla ruukinmatruunan kanssa.

Mutta miten siis sovittaa universaali altruismi yhteen evoluution perusperiaatteitten - 'soveltuvimpien (?) säilyminen ja geenin itsekkyys (?) - kanssa.
Kysymysmerkit siksi, että molemmat ilmaisut sisältävät itseensä niin vahvan annoksen antropomorfista käsitemetafysiikkaa ja jälkiviisastelua, että moisen luulisi olevan ehdottoman kiellettyä johdonmukaiselta naturalistilta.

Olennaisin asia altruismi-pohdinnassa on kuitenkin tuo käsite: universaali. Ongelma on hyvin yksinkertainen käsitteellis-argumentatiivisesti, mutta sitä ei välttämättä ole helppo tajuta.

Puhe jonkun lajin yksilöiden uhrialttiudesta itse lajin puolesta ei nimittäin ole universaalia altruismia siinä mielessä kuin minä altruismin ymmärrän. Itse asiassa se on käänteistä itsekkyyttä, joka nyt sattuu 'sankarillisesti' palvelemaan lajin muita yksilöitä - olipa sitten kyse linnuista tai ihmisistä.

Itse asiassa me juutumme jo käsitteeseen universaali. Joko on olemassa jotain universaalia tai sitten ei.
Jos uhrautuminen ei ole universaalia - siten myös velvollisuus, koska kantilaisittain se, mikä on universaalia on aina myös velvoittavaa, niin mitä naturalistit sitten tarkoittavat altruismilla?

Tähän saumaan esitetään kaikenlaisia gradualististyyppisiä ja probabilistisia slippery slide-vaihtoehtoja, joiden pitäisi selittää jonkun kottaraisparven käyttäytymisen perusteella psykologisesti myös ihmislajin altruismi.
Mitään universaalia selitystä tuollainen todistelu ei kuitenkaan tuota. Todistelu jää induktiivisen yleistyksen varaan ja on jo pelkästään sen vuoksi pelkkä hatara hypoteesi.

Väitän, että mitään universaalia altruismia ei ole olemassa kuin käsitteellis-spekulatiivisessa viitekehyksessä, mutta siellä se todella ON olemassa! Universaalius ei kuulu luonnon - siis luonnollisiin - 'ominaisuuksiin'. Se on väistämättä spekulatiivinen määre.

Mutta menepä kantilaisena selittämään tätä Edward Wilsonille ja hänen 'fasistisemmalle' kolleegalleen Richard Dawkinsille - ylipäätään perusnaturalistille, niin havaitset että toinen (sinä transsendentalistina) puhuu aidasta ja toinen (naturalisti) aidanseipäästä.

Toisin sanoen: jo itse perusintuitio käsitteen universaali käytöstä - samalla myös järjen käytöstä, on kantilaisella transsendentalistilla (ei pidä sekoittaa transsendenssiin!) ja reduktionistisella naturalistilla ratkaisevasti erilainen, eikä tätä kuilua voi täyttää mikään, vaikka siltoja yritettäisiinkin rakentaa - kuten on tehty.

*
En toista tässä Nietzschen käsitystä altruismista (sääli, lähimmäisenrakkaus jne.), mutta saatan palata siihen. Joka tapauksessa se on enemmän naturalistinen kuin kantilainen, joskin tämäkään väite ei N:n suhteen ole lainkaan niin yksiselitteinen kuin monesti on annettu ymmärtää.

Yksipuolisena sloganina totean aiheesta sen verran, että jos Marxille moraali oli hallitsevien ja valtaa pitävien juoni heikompien huijaamiseksi, alistamiseksi ja rauhallisina pitämiseksi, niin Nietzschelle kristillinen säälimoraali ja altruismi oli päinvastoin heikkojen ja alistettujen juoni valtaa pitäviä, vahvoja ja sillä tavoin vapaita ihmisiä kohtaan.

Nyt on syytä heti muistaa, että vapaa ihminen ei Nietzschellä kuitenkaan ole ennalta määrätysti sidottu mihinkään luokkaan (olkoonkin että N. itse on mieleltään aristokraatti sui generis), ja ennenkuin teette mitään johtopäätelmiä Nietzschen suhteen muistakaa, ettei hänen linjauksensa perustunut talouspolitiikkaan eikä politiikkaan ylipäätään.
Se kertoo pelkästään siitä, miten moraaliset tunteet ovat kehittyneet länsimaisen kulttuurihistorian tietyn ajanjakson aikana.

Ja kiinnittäkää huomio sanaan kehittyä, koska Nietzschelle moraalitunteitten kehitys on sekä yksilöllistä (synnynäistä) että kontekstisidonnaista (opittua ja yhteisöllistä).
Ongelmaksi jää, missä määrin meidän pitäisi itse kehittää itsessämme jotain tiettyä moraalista arvointuitiota ja missä määrin me voimme sen ylipäätään itsessämme tiedostaa (hyve-etiikan ongelma).

*
Aikana, jolloin maailma muuttuu yhä nopeammin, ja jossa globaalin arvomaailman ristiriitaisuus ilmenee yhä kiihtyvämpänä kilpailuna (itsekäs geeni) sekä samanaikaisesti yhä helpommin ja laajemmin mahdollistuvana yhteistyönä ihmisten välillä, mikä edellyttää luottamusta ja ainakin 'rajoitettua' altruismia, mikään moraalikoodi ei tunnu pätevän.

Tähän on jälleen hyvin yksinkertainen mutta samalla äärimmäisen vaikea selitys: usko niin sanotun näkymättömän käden (vapaa markkinatalous) ihmeitä tekevään vaikutukseen. Näkymättömän käden 'kirkko' on pörssi eikä pörssi tunne moraalia - se on hyvän ja pahan tuolla puolen.

Hyve-eettinen Nietzsche halusi yli-ihmistä, joka pystyi elämään hyvän ja pahan tuolla puolen hyveellisesti, arvokkaasti ja luovasti, vaikka näkikin jo ensimmäisillä Bayreuthin Wagner-festivaaleilla 'viimeisten ihmisten' (jotka ovat keksineet onnen) tulevan kauppakassit kourassaan ja kädet täynnä rihkamaa sekä banaalia viihdettä.

'Koko Euroopan joutava rupusakki', hän kirjoitti. Wagnerista ja taiteesta ylipäätään oli tullut pelkkää viihdettä. Nietzsche lähti pois - ei musiikin vaan yleisen ilmapiirin takia. Maailman ehkä nerokkain 'luuseri' - Jeesuksen jälkeen..;)

*
Evoluutioteoreetikoille Nietzschen haikailut ovat yhtä tyhjän kanssa, koska heille moraali vaikuttaisi olevan pelkkä konstruktio - sopimuskysymys. Yritykset sovittaa geenin itsekkyys lajityypillisellä uhrautumiskäyttäytymisellä (altruismi) kaatuvat omaan argumentatiiviseen mahdottomuuteensa kuten olen hyvin pintapuolisesti hahmotellut.

Minkään empirisen kokeen tulosten perusteella tehty analogia esimerkiksi lintujen käyttäytymisen ja ihmisen altruismin välillä voi todistaa enintään intressisidonnaisen (siis itsekkään) lähimmäisenrakkauden olemassaolon.
Universaali lähimmäisenrakkaus sen sijaan on hulluutta, johon kykenevät ilmeisesti ja nimenomaan vain hullut/nerot, eikä sitä voi selittää kuin käsitteellis-spekulatiivisesti - siis perimmältään rationaalisesti.

Mutta usko ja uskonto (yleisemmin ideologia instituutiona) on se 'kenttä', jossa tuo altruismi voi toteutua laajemminkin - empirian tasolla. Mitä altruismi palvelee evolutiivisesti, sitä ei tiedä evoluutio itsekään - mutta epäilemättä ruukinmatruuna tietää...;)