Kettu joka oli valepukuinen siili

Kirjoitettu kommentiksi Homo Garrulukselle Järveläisen päreessä "Freudista lukiessa".

'Tämä on täysin lumottu maailma. Luonto juhlii sovintojuhlaansa ihmisen kanssa. Myytti kertoo, että Apollon on liittänyt revityn Dionysoksen taas kokonaiseksi. Tämä on Apollonin uudelleen luoman, aasialaisesta eripuraisuudesta pelastetun Dionysoksen kuva.'
(Ote Nietzschen tekstistä Traagisen ajattelun synty (Niin&Näin, 3/94 - http://www.netn.fi/394/netn_394_niett.html, http://en.wikipedia.org/wiki/Dionysus, Apollonian and Dionysian
*
HG

Minä olenkin siili - en kettu.

Olen siili, joka on erikoistunut Nietzscheen - kettuun, joka oli valepukuinen siili, mutta kuulostaa toki vähintäinkin paradoksaaliselta ja itseironiselta väittää näin.
Miten ihmeessä Friedrich Nietzsche voisi olla yksi suuri idea - mies, jonka ajattelu on miltei kirjaimellisesti kuin kappaleiksi hajonnut/revitty Dionysos?

Mutta katsos HG - minun puolihullu missioni on yrittää kasata jälleen kokoon ja ('ihmis-')eläväksi tuo mainadien ('elämänvoimien' raivon) kappaleiksi repimä Dionysos (ks. PS.).
Oikeastaan Dionysos itse on kontrolloimattomien 'elämänvoimien' inkarnaatio ja mainadit hänen oman hulluutensa ilmenemismuotoja.

Dionysos lienee Jeesuksen (ja Osiriksen) ohella mysteeriuskontojen, joissa jumala läpäisee elämän ja kuoleman rajan, tunnetuimpia hahmoja.
Jeesushan on myös 'kahdesti ovesta tullut' (dionysos) eli uudestisyntynyt.
Jesse vain sittemmin 'nousi ylös' lopullisesti - Dionysos sen sijaan jatkaa muodonmuutoksiaan maan päällä loputtomiin.

Nietzscheä ja hänen ajatteluaan yhdistää todellakin se merkillinen ominaisuus - eikä tämä ole pelkkä retorinen analogia, että vaikka hänen hulluksi tulemisensa johtui ties mistä aivojen 'pimahtamisesta', myös hänen filosofiansa loppupiste ihmisjärjen kannalta voi olla VAIN hulluus.

Siten hulluksi tullut Nietzsche on konkreettisin ja kirjaimellisin todiste filologi ja filosofi Nietzschen ajattelun perimmäisestä olemuksesta tai luonteesta: se ei voi päätyä muuhun kuin kaaokseen, joka 'naamoituu' aina uusiin ja muutoksenalaisiin hahmoihin.

Kaaos ei ole kuitenkaan sama kuin loppu (ikäänkuin mitään alkua ja loppua olisi muualla kuin mielikuvituksessamme).
Dionysos kuten sanottu muuttaa jatkuvasti muotoaan. Myös Nietzschen filosofiasta käyty 'verinen' tulkintataistelu, jossa Nietzsche on 'korotettu tai murhattu' lukemattomia kertoja, osoittaa omalta osaltaan tämän väitteen todeksi.

Kaikkein paradoksaalisinta lienee silti, että Nietzsche ei voi olla edes 'pelkkä' hullu, sillä hänessäkin on dionyysisen tulemisen ja herakleitisen muutoksen eräänlaisena 'tiivistymänä' apollonista järkeä (principium individuationis, myös Herakleitoksen Logos) eli tarve ja taipumus uskoa ikuisuuteen olemisena, mitä voi pitää länsimaisen, platonisoidun kristinuskon metafyysisena perusoletuksena ja -elementtinä.

Nietzsche itse pohtii, että ikuisen paluun ajatusta voi pitää olemiselle analogisena käsityksenä.

Tämän apollonisen Nietzsche-Dionysoksen minä haluan konstruoida hetkeksi 'ihmisten ilmoille', väiaikaisesti käsitettäväksi hahmoksi, koska kuten me muutkin - myös hän on ihminen, vaikka onkin samanaikaisesti hullu (dionysinen jumala).

*
Tekstiin alun sitaatti kertoo professori-Nietzschen nuoruuden idealismista, jolloin hän vielä koki dionyysisen ja apollonisen välisen tasapainon kaiken kulttuurin perusedellytykseksi.
Sittemmin tuo sidos höltyi, ja Nietzschen apollonisuus sulautui yhä enemmän dionyysiseen todellisuuteen - vallantahdoksi kohti yli-ihmistä, jonka viimeinen kauhu, kiusaus, koettemus - ja 'pelastus' - oli ikuinen paluu.

*
PS.
Taidan olla vähän samaa sukua kuin Lemminkäisen äiti..;)

'Martti Haavion mukaan tarina Lemminkäisen kuolemasta ja henkiin heräämisestä on pohjimmiltaan samaa kantaa kuin muinaisen Egyptin Osiris-myytti. Egyptiläisen myytin mukaan Osiris-jumala paloiteltiin, mutta palat koottiin yhteen, ja Osiris herätettiin henkiin. (wikipedia)
*
PPS.

Nietzsche's ideas about ethics are far less well known than some of his striking coinages: immoralist, overman, master morality, slave morality, beyond good and evil, will to power, revaluation of all values, and philosophizing with a hammer.
These are indeed among his key conceptions, but they can be understood correctly only in context. This is true of philosophic terms generally: Plato's ideas or forms, Spinoza's God, Berkeley's ideas, Kant's intuition all do not mean what they would mean in a non-philosophic context; but scarcely anybody supposes that they do.
In Nietzsche's case, however, this mistake is a commonplace -- surely because few other philosophers, if any, have equaled the brilliance and suggestiveness of his formulations. His phrases, once heard, are never forgotten; they stand up by themselves, without requiring the support of any context; and so they have come to live independently of their sire's intentions.

[Source: Walter Kaufmann, From Shakespeare to Existentialism: An Original Study (Princeton: Princeton University Press, 1959), pp. 207-8.]

PPPS. Homo garrulus: Minä en itse asiassa keskustele, minä käyn monologia. Niin näyt tekevän sinäkin. Mutta koska tämä lienee yhteinen piirteemme eli meitä yhdistävä tekijä, miksi emme jatkaisi tätä monologista 'dialogia'.

Meillä on vapautemme - eikö se riitä 'kaksin käytävän' yksinpuhelun motiiviksi - ainakin minulle riittää.