February 4, 2008

Karjalan Kunnailla

Paras Suomessa koskaan tehty TV-sarja. Esimerkiksi Kotikatu ei ole mitään tähän verrattuna...(Kuvasta puuttuu muutamia päähenkilöitä).

10 comments:

mikis said...

Vaikea verrata kun en ole katsonut muita. Tätä ko.-oota tuijotin yhtenä ehtoona 5 minuuttia.

Jos tämä on "parasta", olen hyvilläni että olen menettänyt ne "huonommat".

Eikä aika ole minulle koordinaatio, millekään.

Rauno Rasanen said...

mikis

Paljon on sulla opittavaa näissäkin asioissa.

Kun 5 minuutin aika ei riitä kunnolla edes paskalla käymiseen, niin miten se voisi sitten riittää 50 minuutin (ja 12 osaisen) ohjelman kokonaisvaltaiseen arviointiin.

Kirjoitti television sarjaohjelmia miltei koko sydämestään inhoava - poikeuksena nyt tämä Karjalan kunnailla.

Mulla oli kyllä jonkunmoinen (tosin lievä) varaus päällä vielä kahden ensimmäisen jakson jälkeen, mutta sitten repsahti. Vanha romantikko oivalsi, että tässähän on kaikki kohdallaan - monella tapaa - pientä härskiyttä myöten.

Ei teeskennellä psykologisoivasti mitään eli ei olla 'niinku' vakavasti (esim. Kotikatu ja Salkkarit) vaan 'oikeasti': sympaattisesti ja huumorilla - kiinnostuneita toisten ongelmista, riidellään, tapellaan, ryypätään, riudutaan rakkaudesta ja mustasukkaisuudesta, parutaan eron kauheata tyhjyyttä, nauretaan omille ja muitten hölmöilyille mutta ketään ei halveksita sentään ihan luonnehäiriöisesti, eikä väkivalta ole koskaan itsetarkoitus - ei edes vakava vaihtoehto.

Tämä Miikkulan kylä asukkaineen on juuri sellainen, hieman ehkä 'vanhanaikainen' mutta aina uusi (koska tunteet eivät koskaan vanhene) Utopia, jota minä olen kaivannut.

Ei siis edes yritetä trendipelleillä mitään actionia tai tekopsykologiaa, koska eri-ikäisten, eri-luonteisten ja eritapaisten ihmisten välittömissä ja samalla kuitenkin fiktiivisesti sävytetyissä vuorovaikutussuhteissa on ihan tarpeeksi - loputtomasti - 'jutun juurta'.

Sitäpaitsi olenhan minäkin tunteva ihminen - niin vihassa kuin rakkaudessa.
Miksi en siis kokisi läheiseksi tällaista yhteisöä...olkoonkin jonkinlainen satumaailman ja kollektiivisen utopian tyyssija.

Suoruudessaan se kuitenkin jopa hätkähdyttää.
Silti äärimmäisen vakavia, tunteita myllerryttäviä asioita kyetään lähestymään ja kuvaamaan sellaisella lämmöllä, johon en usko kyetyn milloinkaan aiemmin suomalaisessa tv-sarjassa.

mikis said...

Minua terävämmät kriitikot pystyvät mitätöimään esitykset edes näkemättä niitä (vrt. Kanerva,I). Minähän sanoin, että näin, tarpeekseni.

Kirjaa kun lukee, ensimmäiset 5 sivua näyttävät mistä on kyse... yl. Ei toki aina. Mutta ei oo aikaa lukea (= keskittyä paskaan) tunti & tolkulla.

Ps. Opittavaa mulla on toki kaikessa.

Rauno Rasanen said...

mikis

No kyllä on niin moternia niin moternia että.

Ei tuollai opi mitään - koskaan...kaikki mulle heti nyt 5:ssä minuutissa - ja mieluummin äksönii - eikö niin?

*
Mutta olkoon. Jäi sanomatta, että Karjalan kunnailla-sarjan ehkä kovin valtti on sen kyky nauraa naivisti mutta samalla syvällisesti inhimillisille kommelluksille ja heikkouksille - siis sen huumorintajun ainutlaatuisuus - vakavissakin asioissa.

Harvoin on esimerkiksi hormonihoitoa ja keinohedelmöitystä käsitelty niin hauskasti ja kuitenkin asian vakavuutta vähättelemättä - päinvastoin - kuin tässä sarjassa.

Pölönen on Mestari - Auteur, ja tekijätiimi: koko Miikkulan näyttelijäporukka täyttä huippua.

*
Huumorista puheen ollen:

En oikein ymmärrä, miksi esimerkiksi 'Läpiveto' sai Venlan, sillä vaikkei se nyt toki huono ollutkaan, niin väkisin väännetty huumori ei klassikoksi muodostu - olkoon miten improvisoitua tahansa.

Ei - ei se huono ollut, mutta ilmeisesti parempiakaan huumoripläjäyksiä ei enää nykyään tv-stä tule, kun Petelius ja kump. eivät ole remmissä.

Mikään ei korvaa todella hyvää käsikirjoitusta, ja niiden tekijät ovat todella vähissä - aina. Esim. 'Harvoin tarjolla' ei yllä Kk:lla tasolle, vaikka sieltä paremmasta päästä onkin.

Karjalan kunnailla ei ole tietenkään mikään huumorisarja, mutta silti siihen sisältyy aivan herkullisen kutkuttavia kohtauksia, jotka eivät voi olla nauarattamatta ääneen - ja esimerkkejä on monia.

Mitäpä niitä luettelemaan. Helmiä sorkkaeläimille.

mikis said...

"Läpivetossa" huvittavinta on se että ne oikeasti mokaavat itsensä. Ei se hauskaa ole monastikaan.

TABU oli/on minusta ylittämätöntä. Ymmärrän, että monet on eri mieltä. Se on heidän näkemyksensä.

Mun mielestä Pölösen "Onnenmaa" on yksi parhaita elokuvia(tms) mitä on Suomessa tehty. Siitäkin toiset on eri mieltä.

Ps. Veskusta (Vierikosta) muistan kun kerran silpattiin lipputankoon. Akat katteli kun riisuttiin vaatteet; ai että miksi? En tiedä vieläkään. Oli helmikuu ja -20 astetta, Hervannan yö... Meinas siinä kilikalikellot huurtua.

Rauno Rasanen said...

mikis

Tabu oli loistava. Opettajainhuonesketsi sekä 'kieliopetusohjelma', jossa Vierikko lausuu Tampereen murteella Peteliuksen tavallisella suomella esittämiä sanoja tulevat ensimmäisinä mieleen.

Jälkimmäinen olis kyllä mennyt heti eka otolla purkkiin, mutta kameramiestä nauratti Vierikon (joka on muistaakseni viettänyt lapsuutensa Tampesterissa) 'ääntelyt' ja tuijottava ilme niin hervottomasti, että siltä petti jalat alta..;)

mikis said...

Vesa asui Kissanmaalla (Catlandia), mun ex-akkani sen nuorisoteatteriin värkkäsi. Ja ujo Juhani Leskinen Juankoskelta (hän oli päässyt kieli-instituuttiin opiskelemaan) asui samassa, Vesan äidin kaksiossa.

Ja Ilona.

mikis said...

Ps. Ilona, os. Lampi, tietysti myöhemmin pamahti paksuksi.

Rauno Rasanen said...

Arvelinkin, että tunnet 'täkäläisiä' hieman perusteellisemmin...

mikis said...

Osan kyllä, osan en. Iso osa niistä tosin on jo kuollut, kuka mihinkin. Lähinnä viinaan.