February 19, 2008

Olipa kerran subjekti, objekti - ja ei mikään

Kirjoitettu kommentiksi takkiraudan päreeseen "Täällä radio Metropolis".
(Tarkennuksia iltapäivällä 19.2)
*
Myös sinä ruukinmatruuna (olitpa sitten gynoidi tai blogitiimi) - ja etenkin sinä - olet tyyppiesimerkki siitä, miten äärirationalisti ajautuu hulluuden partaalle, kun argumenttien ja käsitteiden selityskyky ikäänkuin loppuu.

Ja kas vain - nimenomaan 'vihollisesi' saksalainen idealismi ajautui ensimmäisenä modernistisena projektina käsitteellisiin mielettömyyksiin (joskin usein hyvin heuristisiin sellaisiin ;/) viedessään itsenäisen ei-pragmaattisen, ei-empiristisen, käsitteiden varaan rakentuvan ajattelun äärimmäisyyksiin.

John Lennon (mitenkään aliarvioimatta hänen musikillista lahjakkuuttaan) ja pragmaattis-teatraaliset englantilaiset ylipäätään keinotekoisine small talkeineen on kehno esimerkki saksalaista idealismia vastaan, joka 1800-luvulla edusti koko sen ajan maailman ylivoimaisinta intellektuaalista ajattelua.

(Lennonin I am the Walrus on sanoitukseltaan absurdismia - joku nimittäisi sitä pseudointellektuellismiksi. Sekopää Yoko Onon vaikutus Lennoniin näyttää alkaneen juuri tässä vaiheessa. Itse biisi on OK. Veikkaan, että Lennon on saanut siihen vaikutteita myös Frank Zappalta.)

Mutta koanit länsimaisen (etenkin pragmaattisen, ei suinkaan rationaalis-idealistisen ja fenomenologisen!) filosofian kritiikkinä ovat sitten toinen juttu, joskin esimerkiksi saksalaista Heideggeria on tutkittu Japanissa jo vuosikymmeniä, koska hänen filosofiansa on koettu läheiseksi juuri zeniläisen ajattelun piirissä.
*
Antiikin Kreikan filosofit taistelivat (turhaan) kielen itseensäviittaavuustaipumuksen kanssa - 'nyt minä valehten; puhunko siis totta'.
Loogikoille ja skeptikoille jäi 'käteen' vain paradoksi, kehäpäättely, loputon perusteluketju tai auktoriteetiusko, eikä mikään niistä voinut olla rationaalisesti tyydyttävä ratkaisu toden tiedon perustelemiseksi.

(Tarkennus)
Kreikkalainen ajattelu ja aatemaailma päätyi materialistiseen monismiin (epikurolaisuus, myös stoalaisuus huolimatta Logos-painotuksista). Se teki teki täyden ympyrän 1) jumal-sankarimyyteistä (Homeros) , 2) luonnon (esisokraattiset luonnonfilosofit - Thales, Anaksagoras jne.), 3) ihmisen (Sokrates, kyynikot, skeptikot) 4) Logoksen (stoalaisuus) kautta 5) Jumalaan (kristinusko) tai 'Yhteen' (uusplatonistismi).

Koko prosessi merkitsi olympolaisten jumalien ja myyttisten rakenteitten hajoamista. Lopussa jumalat olivat kuolleet. Sitten Ateenaan ja Roomaan tulivat Paavali ja kump., ja alkoi aatehistoriallinen murros, jonka kukoistuskausi sijoittui myöhäiselle keskiajalle, ja jonka loppua me nyt olemme eläneet viimeiset 150 vuotta - eli koko modernisaatiokehityksen ajan.

Länsimainen ajattelu on aatehistoriallista dialektiikkaa, joka ei hegeliläisittäin kehity kohti synteesiä (ellei monoteistinen 'pelastaja-Kristus' sitten ole synteesi?) vaan 'sahaa' subjektin ja objektin vastakohtaisuuden väliä päätyen aina takaisin siihen, mistä alkoi - olipa se sitten subjekti (ihminen, yksilö, osa) tai objekti (Jumala, maailma, todellisuus, kokonaisuus).

Zen-mestarit olivat tavallaan kreikkalaisia ja juutalaiskristillistä teologiaa/filosofiaa viisaampia siinä mielessä, että he eivät lähteneet ratkomaan kieleen kätkeytyvää 'petollisuutta' subjektista käsin vaan jättivät oppilaat 'tyhjyyteen' - pelkän 'mykän ja luonnollisen' intuition varaan, jonka kuitenkin piti tulla oppilaalle henkilökohtaiseksi ja käytännölliseksi oivallukseksi - ei pelkästään tietoisuus-teoreettiseksi (minkä mestari halusi osoittaa olevan harhaa) opiksi.

Itämaisissa kielissä ja ajattelussa minätunne kieliopillisen subjektin muodossa on aina ollut huomattavasti heikommin korostunut kuin lännessä. Joissain aasialaisissa (mongolit?) kielissä minä ilmaistaan ainoastaan kiertoilmauksin (hiukan samaan tapaan kuin lapsi tai vanha Sibelius puhuttelevat itseään 'häneksi' ;)

Tämänkaltainen subjektiin jämähtämisen välttäminen on ollut itämaisen ajattelun suurin etu ja suurin heikkous - riippuu siitä, ymmärrämmekö edelliseen viitaten maailman subjektista/Jumalasta (teismi) käsin vai ymmärrämme todellisuuden perimmältään sykliseksi kaaokseksi (joka ei ole kokonaisuus käsitteen parmenidelaisen monismin merkityksessä - siis länsimaisittain), jossa ei ole kiinnekohtaa - ei subjektissa (joka on harha) eikä Jumalassa, joka on universaalin ja omnipotentin subjektin 'peilikuva' tai kuten kristillinen teologia opettaa: jonka peilikuva subjektin pitäisi olla.

Nämä kaksi kosmisen itseymmärryksen tapaa nivoutuvat toisiinsa huonosti ja muodostavat äärimmillään metafyysiset linjat, jotka a) eivät voi ymmärtää toisiaan, mutta b) eivät juuri tämän takia oikeastaan edes voi asettua toisiaan vastaan.

Nimittäin - länsimaisessa ajattelussa subjekti asettuu joko objektia tai toista subjektia vastaan (*), mutta kuten koaneista haivaitsemme, zeniä vastaan on mahdoton asettua tällä tavoin. Zen ei ole länsimaiselle ajattelulle subjekti eikä objekti.

(*) Esim. Arthur Schopenhauer, Søren Kierkegaard, Friedrich Nietzsche ja Martin Heidegger ovat jälleen soveltuvin osin poikkeuksia, koska etenkin kolme ensimmäistä veivät subjektifilosofian absurdiin äärimmäisyyteensä, jossa se kumoutui.

Kyseessä ei ole kuitenkaan hegeliläis-marxilainen kumoutuminen vaan subjektin 'hajoaminen', koska se kohtaa äärimmäisessä yksilöllisyydessä oman perustattomuutensa. Kierkegaardin fideistinen uskon hyppy (subjektin äärimmäisin teko) nimenomaan 'hävittää' tai 'uhraa' esteettis-moraalisen subjektin eksistentiaalisen 'varmuuden' takia.

Heideggerille subjekti taas jo terminologisesti on modifioitu ja positioitu ulos sekä empirismin konstruoidun, hobbesilaisen, negatiivisen vapauden subjektin että idealistisen tradition metafyysisen, positiivisen vapauden subjektin kollektiivisuudesta. (Esim. nationalistisen Fichten Ego Kantin 'oliona sinänsä' ja Max Stirner, joka kuitenkin oli irronnut jo kohti nihilististä egoismia. Yllättävää kyllä - Nietzsche ei ilmeisesti ollut Stirneriä lukenut).

Dasein ei ole Heideggerille subjekti sanan perinteisessä merkityksessä, ei myöskään yleiskäsitteellinen ihminen.
*
Zen on taolaisen ajattelun termein ikäänkuin wu wei ('ei-tekemistä') - antivoima, jolla vastustajan voima tehdään tyhjäksi oman 'voimattomuuden' kautta.
Kun vastustajan voima kohtaa 'tyhjän', se raukeaa 'tyhjiin' ja sammuu. Itämaiset kamppailulajit ovatkin erinomaisesti soveltaneet koaneja käytäntöön wu weiksi ymmärrettynä.
*
Kannattaa muistaa myös, miten myöhäisemmän Wittgensteinin mielestä kieli 'noituu' meidät, ja miten perinteiset filosofiset ongelmat ovat hänelle pelkkiä syväkieliopillisia väärinkäsityksiä, jotka ovat fiksoituneet totuuksiksi, vaikka ne alunperin ovatkin olleet perin konkreettisia ja kirjaimellisia sekä tapauskohtaisia kuvia tai kuvauksia.

Nietzschen käsitys maailman ja kielen suhteesta oli hämmästyttävän samanlainen (On Truth and Lie in an Extra-Moral Sense) kuin myöhemmällä Wittgensteinilla, joka on saanut vaikutteita analyyttisten filosofien (mm. Frege, Russell, Moore) ohella etenkin Schopenhauerilta ja Kierkegaardilta sekä ilmeisesti jossain määrin - ainakin intuitiivisesti myös Nietzscheltä.
*
Mutta mitä matruunaan tulee, niin hänenkin asenteensa näyttää pakkomielteisesti olevan se, ettei teknologiseen ajatteluun sisälly irrationaallisuutta. Tällainen oletus on yksinkertaisesti pelkkä vale ja syvä itsepetos.
Onko matruuna lukenut esimerkiksi Timo Airaksisen Tekniikan suuret kertomukset (Voin lainata, jos ei ole.)

Pelkkä hyödyn ja/tai päämäärän käsitte teknologisessa suunnittelussa on irrationaalinen in the long run, eivätkä rationaaliset keinot tee tuosta päämäärästä rationaalista, vaikka mitä karman lakia sovellettaisiin.

Nykyisen informaatioteknologian mielettömän nopean kehittymisen aikana hyödyn irrationaalisuus (ja perimmäinen hyödyttömyys; - kyseessähän on pelkkä kapitalismin suuren kertomuksen eli jatkuvan kasvun harha) päämääränä, teknologisia verkkoja sekä apparaatteja suunniteltaessa, tulee ilmi entistä selvemmin ja - etten sanoisi faustisemmin.

Tarkoitan sitä, että me etenemme kuin Faust, joka on saanut paholaiselta kyvyn kaikkeen tietoon, mutta joka kaiken saatuaan joutuu luovuttamaan sielunsa tälle.

Tässä mielessä Spengler muuten kyseenalaisine analogioineen oli oikeassa: länsimainen kulttuurimme, joka nyt globalisoituu nopeasti on faustinen. Sen haluaa kaiken, se kokeilee kaikkea, se etsii totuutta mihin hintaan hyvänsä seurauksista välittämättä (vrt. von Wrightin kirjoitukset).

Meillä on jo ekologinen uhka päällämme - todiste siitä, että päämäärämme (etenkin jatkuva taloudellinen kasvu) ovat ainakin tähän asti olleet irrationaalisia siinä mielessä, että niihin pyrkiessämme vaarannamme oman olemassaolomme lajina - eikä vain sitä vaan koko ekosfäärin olemassaolon.

Jos joku ajattelee, että antaa mennä vaan, niin hänelle itsetuho on väistämättä päämäärä ja arvo sinänsä. Näitä ihmisiä on paljon, vaikka he eivät tunnistakaan hyöty- ja päämääräkäsitystensä tekopyhyyttä, valheellisuutta itsetuhoisuutta. He ovat eräänlaisia kalvinisteja skientismin valepuvussa.
*
Miten esimerkiksi matruuna yksittäisenä ihmisenä voisi päästä paradoksien, koanien, dilemmojen, arvoitusten ja mysteerien 'yläpuolelle' - ikäänkuin Jumalan silmäksi, joka voi ratkaista kaikki eteentulevat ongelmat ainoalla oikealla tavalla.

Tällainen on sietämättömän lattealla tavalla arroganttia hybristä varsinkin, kun tuohon omahyväisyyteen ei sisälly itseironista aspektia, joka on kaiken syvälle päässeen ajattelun eräs tunnusmerkillisimpiä ominaisuuksia.

Elleivät - niinpä - elleivät sitten juuri koanit ole matruunan itseironiaa. Jos näin on - vedän edellisen kritiikkini takaisin.

Dasein - Wikipedia, the free encyclopedia

6 comments:

Anonymous said...

Nautin kirjoituksistasi. Ne ovat tunteikkaita ja arvaamattomia - siis jotain ihan muuta kuin ruukinmatruunan elottomat sepustukset.

Anonymous said...

minä taas tykkään sekä yokon msutista hiuksista että walruusista . mitä eroa niillä on koneisihin, koaneihin. mutta oikeastan en halua tietää.
lähtiks tää kaikki siitä juamlan tappamisyrityksestä?
viime aikoina minusta on tuntunut että vaikka jumala on taitavampi kuin meja ehkä suunnitellut koko jutun niin tosiaan tämä subjekti-objekti on heikoin kohtansa
ja siksi hänen on parempi olla virkkamatta itsestään kovin paljoa
ja kertoessaankin jotain lähestyy ihmistä hyvin varovasti pelotellen
ei kuitenkaan niin etteikö se olisi mahdollista
en tiedä miehen sielusta mutta ei tässä pahalla ole mitään tekemistä

näennäinen erehtyminen pienellä aikavälillä on helppoa
mutta erehdyksiä sinänsä ei ole

Anonymous said...

toisaalta ajattelin että ihminen pyrkii ja pystyy suurempaan eettisyyteen kuin jumala
ja usein juuri jumalankieltäjä osaa olla eettinen.
minusta on hirveän raakaa miten ihmiset ja ihmiskunta ja eläinkunta näyttää kehittyvän
ja kuitenkaan en voi syyttää ketään
jos haluaisin voisin tehdä oman osani
mutta en usko olevani korvaamaton
subjektina olen korvaamaton

Hän said...

olen joskus pahoitellut kun en halunnut oppia saksaa vaikka saksassa on hienoja filosofeja
en ajattele asioita taistelijan näkökulmasta vaikka kieltämättä se on kiehtovaa, taistelen kenties jollain muulla tasolla kuin Sinä

Anonymous said...

hieno juttu, että kirjoitat siitä kuinka loppujen lopuksi tämä teknologinen aikakausi on irrationaalinen. koneet ovat irrationaalisia kapistuksia, joiden avulla yritetään kaaosta järjestää mieleiseksi.

myös markkinavoimat ovat irrationaaleja voimia, joiden liikahdukset luonnollisesti vaikuttavat ihmisen (ja luonnon) toimintaan ja elämään.

nautin myös kuten edellä olevat lukijat kirjoituksistasi, koska et pelkää tunteidesi virtaa ja voimaa, joka nostaa viisauden yhdistyessään älyysi.


- artikkeleidesi säännöllinen naaras-lukija

Rauno Rasanen said...

anonymous (especially the last one)

Minä kiitän suosiollisuudestanne..;)