Ulkopuolella leirin

Kommentti Hänelle päreessäni "Poistumis- ja lähestymiskiellon kaksoissidoksessa".
*
Hän kirjoitti

Tää taitaa mennä jo biosemiotiikan puolelle, mistä sana kaksoissidos tulee?

Termillä on tietenkin myös kemiallinen merkitys, mutta Gregory Batesonin työryhmä antoi sille uuden sisällön 1950-luvulla.

Katso vaikka seuraava linkki ja sen lisälinkit: http://en.wikipedia.org/wiki/Double_bind. Aiheesta löytyy kyllä tietoa niin netistä kuin kirjastostakin, kun etsii oikeilla nimillä - esim. Gregory Bateson and his colleagues (including Don D. Jackson, Jay Haley and John H. Weakland) ja http://www.creativity.co.uk/creativity/guhen/pag.htm (The Palo Alto Group).

Hän kirjoitti

'Kenellä sitten Ei ole jumalan suhteen poistumis -tai lähestymiskieltoa...'

Periaatteessa ei kenelläkään, mikäli vanhurskauttamisoppi on kristinuskon pelastusopillinen ydin.
Mutta vastaan sinulle kääntämällä kysymyksesi päinvastaiseen muotoon: kenellä on jumalan suhteen poistumis- ja lähestymiskielto?

Vastaan: sillä, joka haluaisi uskoa Jumalaan vanhurskauttamisopin (ja etenkin sen luterilais-melanchtonilais-forenssisen äärimuodon) 'kriteereillä'.

Vanhan kirkon sakramenttioppi ikäänkuin 'lieventää' monergismista seuraavaa 'pessimismiä': ihmisen ja jumalan välistä erottamatonta kuilua muttei suinkaan millään muotoa mitätöi sitä.
Tietysti on niitä (suurin osa kristityistä), jotka eivät tätä ongelmaa pohdi, eli jotka ovat joko 'laukaisseet' kaksoissidoksen vapauttavalla uskon kokemuksella (mitä minä en henkilökohtaisesti ymmärrä ja johon en pysty samaistumaan) tai eivät yksinkertaisesti ajattele tai ymmärrä siitä mitään - tai niitä, joille se on usein yhtä yhdentekevää kuin heidän oma kirkkoon kuulumisensa.

Jälkimmäisiä - nimikristityiksi luokittelemiani ihmisiä saatan joskus ('elitistisesti'?) kritisoida: erotkoon kirkosta, koska eivät sen asioista/sanomasta mitään ymmärrä eivätkä edes halua ymmärtää! Välinpitämättömyydestään huolimatta heillä silti näyttää olevan kanttia esittää aina joku asiaan kuulumaton pinnallinen mielipide kirkon asioista...

Ylipäätään luterilaisen kirkon olisi parempi ajautua tietoisesti ja avoimesti marginaaliin yhteiskunnassa, jossa vain murto-osa sen jäsenistä on 'uskossa'. Nyt siitä on tullut pelkkä kaste,-vihki- ja hautausautomaatti - ikäänkuin leimasin eli yhteiskunnallisen byrokratian osa - ei paljon enempää.

On uskon rehellisyyden ja totuudellisuuden kannalta parempi jättää ihmiset palvomaan myyttisiä 'epäjumaliaan' (jatkuva kasvu, raha, valta jne.) kuin tarjota heille lähes narrimaisesti kaiken maailman 'päivitettyjä' Jeesus-spektaakkeleita, joita sitten jälkimodernin ajan ihmiset voivat pällistellä ekstreme-elämysten etsijöitten tapaan.

Luterilainen kirkko voisi tietoisesti olla paljon vaatimattomampi (sic) eikä pyrkiä markkinoimaan itseään kuin mikäkin populaaribusineksen pörssiyhtiö. Sen pitäisi vain kylmän rauhallisesti vetää raja siihen, minkä se kokee perinteekseen, joka pitää ehdottomasti säilyttää, ja mikä taas on pelkkää postmodernia hömppää tai suoranaista heresiaa.

(Esim. ei-teistiset teologit Don Cuppit ja Mark C. Taylor liikkuvat hyvin lähellä heresian rajaa, sillä he eivät ole 'edes' mystikoita Eckhardin tapaan vaan pelkästään uskonsa menettäneitä derridalaisia retorikkoja, jotka haluavat yhä silti ylläpitää kirkkoa, josta ei enää löydy uskonnollista vakaumusta yhtään enempää kuin Disneylandista - ja eräänlainen antiikkinen Disneylandhan tuollainen ei-teistinen kirkko jo onkin.)

Marginaalissa oleva kirkko voisi toimia/osallistua syrjässä ja seurata syrjästä, kuinka 'nämä viimeiset ihmiset, jotka ovat keksineet onnen (Nietzsche) pärjäävät itsensä ja muitten kanssa tässä totaalisen hömpän maailmassa. Mutta ei tietenkään ilman kritiikkiä.

Ongelmalliseksi tilanteen tosin tekee, että nykyaikana 'profeetat', jotka Vanhan Testamentin aikaan olivat kansan puolella vallanpitäjiä vastaan, joutuvat nyt haukkumaan yhtäläisesti sekä kansan että vallanpitäjät.

Toki VT:n profeetat haukkuivat myös kansan pataluhaksi, mutta he katsoivat että kansaa oli johdateltu hallitsijoitten taholta epäjumalanpalvontaan, ja koska kansa on 'heikko', se lankeaa. Nyt tilanne on toinen, sillä demokratia ja liberalismi ovat vapauttaneet paitsi kaupan myös kaikkien ihmisten omantunnon.
Viimeiset ihmiset eivät usko enää muuhun kuin maalliseen onneen, jonka teknologia ja kulutuskulttuurihömppä muka turvaa.
*
Edellinen ei ole kovin rakastavaa vaan pikemminkin ekslusivistista ja diskriminoivaa puhetta, josta minun on syytä itseäni varmaankin soimata - huolimatta siitä, että kirkkoisät ja uskonpuhdistajat ovat usein olleet kovin jyrkkiä ja ristiriitaisia ihmisiä hekin.

Nythän on niin, että ihmiset uskovat tai ovat uskomatta ennenkaikkea oman mentaliteettinsa sekä temperamenttinsa lähtökohdista, jolloin dogmeilla on aina vähemmän vaikutusta kuin itse halulla uskoa.

Mutta tietty mentaliteetti totta kai huokuu myös eri kirkkojen käytännöistä, jotka perustuvat tehtyihin dogmaattisiin perusratkaisuihin.

Valitettavasti luterilaisen kirkon eetos ei ole minua miellyttänyt, joskin olen kirkon ja uskonnon suhteen aina ollut hyvin passiivinen käytännössä mutta silti pohtinut näitä asioita melko aktiivisesti teorian tasolla ja sivullisen katsojan perspektiivistä.
(Koko elämäni olen vakoillut Jumalaa kykenemättä lähestymään häntä/E.M. Cioran).

Henkilökohtaisesti ristivetoa tuottaa se, että koen olevani syvästi luterilaiseen perinteeseen kasvanut skeptikko, joka kuitenkin 'kaipaa' vahvaa ja turvallista kirkkoa, sillä sitä ei ev.lut. kirkko ole minulle koskaan ollut tai antanut.

Toisaalta olen torjunut aktiivisen vaihtoehdon myös ortodoksisuuden puolelta, vaikka siihen kirkkoon merkillisten sattumien? vuoksi kuulunkin ja sitä paljon arvostankin.

Olen kai itse 'jämähtänyt' kaksoissidokseen ja ajautunut 'ulkopuolelle leirin'.
*
Seuraava teksti saa Lutherin näkemään paholaisia haudassaan.

ERÄMAA (valmistautuminen)

Hengellinen esikuva tässä on leirin ulkopuolelle erottautuminen, jonka tarkoitus on synnistä puhdistautuminen. 4 Moos 5:1-3 ja 4Moos 12:14-15

Tämä on hetki, joka on omistettu henkilökohtaiselle mietiskelylle ja itsetutkiskelulle, parannuksenteolle ja valmistautumiselle niin, että olisimme arvollisia menemään eteenpäin Armon istuimen eteen ja jotta lahjamme uhrialttarille olisi Jumalalle kelvollinen. Matt 5:23-24

Varoitus: Jumala on kuluttava tuli (Hebr 12:29) ja ne, jotka lähestyvät Häntä kelvottomalla tavalla, tekevät sen omaksi tuomiokseen (1 Kor 11:29–32) ja joutuvat kärsimään seuraukset. (Apt 5:3-1)

Saa hymyillä, joskin ihan totta tämä on...tiedän itse kokemuksesta. Ja nyt eikun odottamaan rakkauden ja armon kokemusta...ad inf.

http://www.lahdenvapaasrk.fi/docs/todistus/rukousprosessi.htm