February 9, 2008

Insinööritieteilijän ruumiin- ja 'hengenavaus'

Kirjoitettu kommentiksi Takkiraudan päreeseen "Älä silmä pieni katso mihin vain".
*
Lyhyesti sanottuna ja myös Nietzscheä mukaillen: minua ei kiinnosta matruuna niinkään se, mitä sinä sanot, vaan kuka sinä oikein olet - yksilönä, psykologisesti.

Nyt jo eläkkeellä olevana mielisairaanhoitajana tämänkaltainen psykologinen 'kiinnostus' on herännyt minussa hyvin voimallisesti tekstejäsi ja kommenttejasi lukiessa.

Olet ajattelutavoiltasi äärimmäisen rajoittunut, vaikka tietomääräsi on suuri. Se viestii siitä, että persoonallisuutesi on kapeutunut obsessiivisten (pakkomielteisten) taipumustesi vuoksi.

Totuus (tarkoitan myös ihmisten persoonallisuutta, moraalia ja estetiikkaa, en pelkkiä numeroita ja mittauksia) ei koskaan ole niin 'yksinkertainen' ja niin mekaanisesti pääteltävissä kuin sinä oletat sen olevan.

Pakkoneuroottinen tarve selittää kaikki asiat mekaniikan, sosiaalidarwinismin ja 'numerologian' (myös karman laki on numeromagiaa) periaatteilla - toisin sanoen tarve kehittää itselleen aukoton eli loogis-matemaattisesti pitävä ja pätevä maailmankatsomussysteemi, joka toimii kuin kone, kertoo syvästä pelosta omassa sisimmässä olevaa kaaosta, tyhjyyttä ja 'pimeyttä' kohtaan.

Se on toki hyvin universaali ja siten luonnollinen sekä ymmärrettävä pelko, mutta mitä konreettisemmin ja kirjaimellisemmin ihminen pyrkii rakentamaan torjunnan tuota 'mustaa aukkoa' vastaan, sitä kapeutuneemmaksi hänen ajattelunsa ja persoonallisuutensa muovautuu.

Kun matruuna haluaa selittää asiat vain kalkyloimalla (insinööritieteellinen intressi/maailmankatsomus), hän ajatuu väkisinkin jankkaamaan eli toistamaan itseään (toiston pakko(-neuroosi) on foobista torjuntaa), mitä tulee sellaisiin aiheisiin, jotka eivät ihan noin vain mahdukaan insinöörin kaavamaiseen ajatusmaailmaan.

Kun matruunan pitäisi yrittää ymmärtää esimerkiksi Nietzscheä, joka on tietysti pikemminkin kirjallinen kuin systemaattinen ajattelija (joskin N:ltä kyllä löytyy sisäistä koherenssia), kirjallisuutta, runoutta sekä taidetta ylipäätään, matruuna - välttääkseen kaoottisuuden tunteesta (koska kaikki fiktio niin sanotusti menee yli hänen ymmärryksensä) johtuvan paniikkireaktion - alkaa jankkaamaan yhtä ja samaa sulloen kaikki fiktiiviset kulttuurituotokset samaan yhteiseen nonsense-roskakoriin, ellei sitten satu keksimään niille pragmaattis-utilitaristista käyttöä.

Fiktiivinen maailma - siis taide ja kulttuuri ylipäätään - on matruunalle oikeutettavissa vain käytännöllis-teknologisen - ei suinkaan aistillis-spekulatiivisen - intressin puitteissa. (Jopa Queenin musiikista hän näyttää pitävän lähinnä siksi, että Queenin kitaristi Brian May on myös erittäin ansioitunut tähtitieteilijä.)

Tällainen asenteellisuus on minulle lähes käsittämätöntä. Onko kulttuurissamme eräänlainen insinöörien 'rotu', joka ymmärtää taiteenkin vain ja ainoastaan teknologiana/ksi? (Onneksi sentään insinöörikoulutuksen saanut Wittgenstein oli suuri poikkeus ko. 'säännöstä').

Näin massiivisen defensiivistä - siis psyykkisiä puolustusmekanismeja ja torjuntaa omaa ahdistusta vastaan rakentavaa - persoonallisuutta en ole Blogistaniassa vielä aiemmin kohdannutkaan.

Mutta - hykerten tässä käsiäni kuin 'rotuhygieenikko' ikään (tiedostaen kuitenkin samalla vallan hyvin käyttämäni psykoanalyyttispohjaisen strategian tietyt argumentatiiviset epäselvyydet) ja onnittelen itseäni vielä kerran: olen löytänyt todella mielenkiintoisen 'tapauksen'.

Ja luulenpa olevani varma, että tässä tapauksessa minulle riittää analysoitavaa vielä 'muutamaksikin toviksi' - sillä niin kovin haastavalta se vaikuttaa...;)

9 comments:

maalainen said...

Olen tykännyt kovasti Ruukinmatroonasta, jolla vaikuttaa olevan tietopohjaa niin insinööritieteissä kuin muualta. Hän kirjoittaa selkeällä ja iskevällä kielellä ja usein kärkevästi, mistä pitäisi olla vain kiitollinen.
Ehkä olet nyt asettamassa, miehiseen tapaan, miehisillä ominaisuuksilla esiintyvää naista aloilleen, omaan naiselliseen lokeroonsa?
Suutuit kun hän mielestäsi antoi väärän todistuksen rakkasta Nietschestäsi, jota varsin harva kai tajuaakaan ja on perehtynyt samalla syvällisellä tavalla kuin sinä, jota toki itsekin ihailen. Tosin et ole onnistunut kertomaan asiasta sellaisella selkeällä kielellä, jota esim. itse tajuaisin. Nämä moitteet Ruukinmatruunasta sen sijaan ovat selkeitä.
Olet myös suuttunut, kun hän on analysoinut rakasta uskontoasi ja vasemmistolaisuuttasi. Sinä katsot, että se puolustaa heikompaa ja on siksi pyhää.

Myös realistinen asennoituminen monikulttuurisuuteen miellyttää minua.

Sen hän on tehnyt tavalla, joka minua miellyttää.

En viitsi mennä puolustamaan Matruunaa hänen blogiinsa, koska sen voisi katsoa olevan mielistelyä. Minuakin ovat joskus kovasti tietävät ja sen esiin tuovat naiset ärsyttäneet, mutta tässä tapauksessa en sellaista huomaa itsessäni.

Timo said...

suOlen pohtinut Ruukinmatroonan hahmoa varsin samantapaisesta näkökulmasta kuin Rauno, vaikken viitsisi heittäytyä psykologisoimaan yhtä avoimesti; tuollainen näkökulman vaihdos nimittäin on paitsi keskustelua haittaavaa, myös faktinen (joskin ironiseksi tulkittava) myönnytys sellaiselle yhtä tyhjänpäiväiselle kuin aggressiivisellekin fiktiivisten heimoidentiteettien politiikalle, jollaisella matroona itse (ja huomattavan suuri osa ns. mielipidekirjoittajista) leikkii. Anteeksi että käytän rujoa sanontaa, mutta sukupuolikysymyksen maalainen kyllä keksii omasta päästään. Se ei ole Raunon oletetuksi motiiviksi ollenkaan asiaankuuluva. Miehen ja naisen oletetut luonnolliset "lokerot" eivät ole mikään vastaus niihin kysymyksiin, jotka tällaisessa kulttuurifilosofisessa periaatekeskustelussa nousevat esiin, ja kansanviisauksien pätevyysalueen ohi juna ajoi jo kauan sitten.

Rauno Rasanen said...

maalainen, timo

Kirjoitin pitkän jaarituksen ikäänkuin kommentiksi maalaiselle, vaikka teksti onkin miltei kokonaan omaa vanhaa 'huttua'.

Olis saanut jäädä julkaisematta tai pitänyt editoida puolet tiiviimmäksi.
Nyt alkaa loppua argumentit ja jopa retoriikka, mikä on jo huolestuttavaa.

Timo:

Olen pohtinut, josko matruuna on nimenomaan 'pelkkä' trolli - fiktiivinen blogihahmo - tai blogitiimi.

Oletulla sukupuolella ei kuten oivalsit ole ollut läheskään niin suurta merkitystä näiden tekstien kirjoittamisessa kuin maalainen olettaa.
On sillä jotain merkitystä ollut, mutta ei samaa kuin esimerkiksi iineksen suhteen.

Psykologisointini on yhtä aikaa sekä harkittu, ironinen perspektiivi että vakavasti otettava pohdinta siitä, minkälainen 'nuppi' matruunan kaltaisella insinööritieteen edustajalla mahtaa olla.

Koen hänen linjaansa kohtaan tiettyä sympatiaa, koska hän käsittelee monia minullekin läheisiä teemoja, ja koska olen hänen kanssaan faktisestikin samoilla linjoilla joissain aioissa - esim. että uskonnoilla on juuri sosiaalisesti integroiva pragmaattinen merkitys - mutta huom! uskonnot kuten fiktiivinen kulttuurikaan eivät tyhjene pragmatistisiin selityksiin.

*
Myös Nietzsche on vaarassa ajautua pelkkään pragmatismiin, mutta sen hän tekee kyllä oman identiteettinsä ja itseymmärryksensä kustannuksella, koskapa hänellä ei ole tarjota tilalle kuin joku merkillinen yli-ihmisihanne, joka muistuttaa epämääräisesti kristillistä pyhimystä ritarin haarniskassa.

Mutta Nietzsche toki toisaalta ymmärtää syvällisesti kirkon fundamentaalisen merkityksen moraalin kannalta.

Ei moraalia voi noin vain 'taikoa' kuin paroni Munchausen itsensä ylös suosta omasta tukastaan vetämällä - mutta juuri tämä muodostui Nietzschelle ylivoimaiseksi tehtäväksi: arvojen mahdollisuus ja toimivuus pelkän vapauden, yksilöllisyyden, situaation pohjalta.
Ei se onnistunut Sartreltakaan, joka ei elinaikanaan julkaissut liki 600-sivuista kirjaansa moraalista...

Nietzsche kärsii suorastaan traumaattisella tavalla nihilismistään - kaikessa dionyysisessä ja ateistisessa uhossaankin (nimenomaan uho viestii kyseisen tuskan ja epävarmuuden!).

Tämänkaltainen nihilistisen mutta uskonnollisen sielun 'Jaakobin paini' on tehnyt minuun vaikutuksen.

*
Peruseroavuuteni suhteessa matruunaan on kuitenkin syvällä - olen viitannut siihen tämänpäiväisen päreeni alkupuoliskolla.

Humanismi ja luonnontiede, mannermainen ja analyyttinen filosofia eivät näyttäisi kohtaavan kommunikatiivisesti ja avoimesti oikein millään.

Eikä matruunan ajoittain liki hysteerisen 'jämäkkä' asenteellisuus, jossa kirjoittajan esittämistä mielipiteistä ja perusteluista huolimatta huokuu pikemminkin rasismi kuin ymmärtämys, minua miellytä.

Traumaattinen henkilö - ja sen huomaa.
Tarkoitan, että jos kirjoittajan mielipiteet sävyttyvät jatkuvasti suorastaan monomaanisella tavalla ankeista kokemuksista (mitä ne sitten lienevätkään: raiskaus, väkivaltaisuus?), niin kyllähän se vaikuttaa maailmankatsomukseen.

Surullista jos tämä on totta. Se on surullista paitsi kirjoittajan kokemana traumana mutta myös siksi, että hänen kykynsä arvioida omaa suhdettaan esimerkiksi seksuaalisuuteen ja miehiin näyttäisi mahdollisesti tästä johtuen olevan asenteellisuudessaan luotaantyöntävä ellei vastenmielinen.

Timo said...

Tätä keskustelua olisi mukava jatkaa saman tien; pohdinnat vain tahtovat viedä aikansa, enkä ole kirjoittajanakaan järin nopea. Jos innostun ja yritän kirjoittaa nopeasti, lopputulos on sotkuinen, kuten edellisessä kommentissani. ajatusprosessin keskeneräisyys näkyy. Toisaalta sitten, kun prosessi on valmis ja olen koen ymmärtäväni puheena olevan asian riittävän hyvin, kirjoittaminen ei kumma kyllä enää kiinnostakaan...

Timo said...

Taas "paradigmaattista" (vaihtoehtoisten ilmaisujen välistä) poukkoilua: ylimääräinen "olen" pääsi tuonne muiden kirjoitusvihreiden joukkoon. Äh, pelkään nykyään kirjoittavani niin epäselvästi, ikään kuin mutisten, että vaikutan naurettavalta – samaan aikaan kuin olen "tosielämässä" sosiaalisempi, ekstrovertimpi ja hövelimpi kuin koskaan. Piti blogata tästä, mutta kommenttipalstoilla avautumisessa on puolensa, kohtuuannoksin.

Timo said...

Koetan jatkaa aiheesta viikonvaihteen muistiinpanojen pohjalta, vaikken ole lainkaan varma, että kykenen ottamaan asiaa konsistentisti haltuun kuin yhden ainoan kerran, on the spot, kun miellevirta virtaa ensimmäisen kerran puhtaana ja vuolaana tajuntani läpi. Tuossa virrassa en ehdi kirjoittaa muuta kuin muistiinpanoja.


Samaan aikaan sinunkin ajatustenjuoksusi, Rauno, on edennyt jo uusille tasangoille. Tällainen satunnainen seurailija ei ehdi ikinä mukaan...

On kuviteltavissa, että Ruukinmatruuna on trolli: tiedän tuttavapiirini vaiheilla häilyvän joitakuita miespuolisia henkilöitä, joiden (teekkari)huumorintajuun ja fantasiamaailmaan hahmo sopisi ja joilla juuri ja juuri saattaisi olla ylijäämä-älliä ja -aikaa tällaisiin koirankujeisiin. R:n teksteissä ja hahmossa on jotain oudon didaktista, ohjelmallista ja osoittelevaa, jotain kukaties liian hyvää ollakseen totta. Mutta oli miten oli, sukupuolen merkitys tässä provokaatiossa on olla lähinnä pienenä terästyksenä, ei juuri enempänä.

Jos on olemassa aidosti luovia anakronismeja, niiden siemenet ovat tällaisessa keskustelussa. Oliko "nörttioikeisto", jolle äärimmäinen nihilismi on yhtä kuin common sense, olemassa jo Nietzschen aikaan, ja jos oli, niin missä muodossa?

Ja mitä ihmettä lopultakin on irrationalismi? Miksi eksistenssifilosofiaan niin usein yhdistetään irrationaalisuus, vaikka se on yleensä äärimmäisen varovaista, mitä tulee tosiasiaväittämiin, metafyysisiin dogmeihin ja tunteiden eksploitaatioon? Lieneekö kyse siitä, että vulgaaripositivistien ja (muiden) fundamentalistien rationaalisuuskäsityksessä väittämien (oletettu) konkreettisuus ja yksikäsitteisyys menee kaiken muun edelle?

Rauno Rasanen said...

timo

Osuvia arvioita ruukinmatruunasta. Olen taipuvainen ajattelemaan hänestä samoin kuin sinä - mikä lienee teekkaritrolli ;).

Jälkimmäistä osaa: irrationalismin luonne, eksistenssifilosofia muka irrationalismina, positivismi 'ainoan' eksaktin totuuden metodina, pitää pohtia tarkemmin.
Mielenkiintoinen aihe.

Sain äsken amazonilta kiintoisan 450 sivuisen kirjan The Specter of the Absurd, jossa paneudutaan lähinnä 1900-luvun nihilismiin ja 'irrationalismiin' - mm. eräät eksistentialistit ja Spengler ym..

Muun muassa Nietzsche (myös Dostojevski ym.) toimii tarkastelun eräänä tärkeimmistä lähtökohdista.

Hankin amazonin kautta myös sellaisen kirjan kuin Nihilism before Nietzsche (Michael Allen Gillespie).

Stanley Rosenin Nihilism - A Philosophical Essay - kuuluu myös tähän samaan sarjaan.

Jo näistä kolmesta saa varmasti laajempaa ja synteettisempää perspektiiviä nihilismin aatehistoriaan ja filosofiaan.

Jarkko S. Tuusvuoren netistä löytyvä 850-sivuinen väitöskirja Nietzsche and Nihilism (2000) on luku sinänsä.

Timo said...

Kiinnostavia kirjoja!

Tuusvuori on armoitettu skribentti. Allekirjoittaneella on toivottavasti kohtapuoliin tarpeeksi vähän alemmuudentuntoa ja tarpeeksi paljon aikaa, jotta väitöskirjamammuttiin perehtyminen onnistuu.

Rauno Rasanen said...

Tuusvuoren väitöskirja on aivan julmetun laaja.

Olennainen asia näyttäis kuitenkin mahtuvan ehkä jopa alle kolmeensataan sivuun, jos vain osaa etsiä ne oikeat paikat - mikäli siinä tutkimuksessa nyt varsinaisesti muuta pointtia on kuin esitellä oma Nietzsche-tuntemus ja käsitteellis-etymologisen filosofointitavan erityisluonne nietzscheläis-heideggerilaisessa kontekstissa nihilismi peruskäsitteenä.

En ole itekään kunnolla tätä tiiliskiveä lukenut. Paperiversio olis paljon silmäystävällisempi ja kätevämpi, mutten ole ruvennut printtailemaan toistaiseksi vaan lukenut sieltä täältä valikoiden.

Paljon sentään löytyy myös tuttua asiaa, mutta se on taustoitu aina valtavan laajoilla lähdemateriaalikatsauksilla.