October 29, 2008

Filosofiaa 1

Puhun jälleen ontologisesta erosta. Joka ei siis kuitenkaan ole sama asia kuin kartesiolainen, ontologinen dualismi, jossa tietoisuus on täysin itsenäinen ontologinen substanssi.

Tulkintani ontologisesta erosta on sukua Kantille ja emergentille materialismille, joissa subjekti saa tietonsa kokemuksen kautta (Kant), ja jossa fysikaalinen (materiaalinen) toimii tietoisuuden edellytyksenä ja 'alustana', mutta jonne se ei kuitenkaan koskaan enää voi täydellisesti palautua kadottamatta samalla itseään tietoisuutena.

Tietoisuuden 'tragedia' on siinä, että materiasta emergoituessaan se samalla jää ikuisesti ikäänkuin fysikaalisen/materiaalisen ulkopuolelle, vaikka pystyykin sitä lähestymään entistä tarkemmin.

(Reduktionismi, jonka mukaan tietoisuus voidaan periaateessa ja lähes ongelmattomasti palauttaa fysikaaliseen on järkevä metodi mutta paitsi fundamentalistinen maailmankatsomus myös dialektinen virhepäätelmä argumentatiivisesti. Induktiivisen yleistyksen eli empiirisen tiedon 'logiikka' ei pääse pakoon dialektisen varmuuden vaatimusta - jota se ei koskaan tule täyttämään.)

Jos tämä tietoisuuden dialektiikkaan sisältyvä ontologinen ero kuroutuisi umpeen - kuten tietoisesti tai tiedostamattaan mystiikkaan taipuvaiset tiedemiehet ehkä toivovat - mitään tietoisuutta ei enää olisi. Sitä ei yksinkertaisesti tarvittaisi.

Mutta ei hätää - kuolema poistaa nämäkin ongelmamme. Kuolemassa ontologinen ero katoaa, ja olemme yhtä aineen (todellisuuden?) kanssa. Kuolema on siis täydellisyyden eli tässä: kauneuden - huipentuma, esteettinen unio mystica, josta emme tietoisina olioina saavuta äärimmillään kuin sen vaiston- tai pikemminkin nyt vietinvaraisen, biologisen ilmentymän - orgasmin, jota pieneksi kuolemaksikin kutsutaan.

Platon ja Plotinos sen sijaan väittävät, että voimme saavuttaa unio mystican, joka on Platonille korkeimpien ideoiden katselua (theoria tai skolastisemmin visio beata) anamnesiksen (alkuperämme eli ideoitten, muistelemisen) ja ylipäätään kontemplaation ('sisäinen katselemisen', jossa skolastisemmin ilmaistuna tapahtuu valaistuminen, mikä sitten johtaa lopulliseen 'ykseyteen/yhteyteen') kautta - eikä suinkaan materiaalis-biologisessa kokemisessa, joka pikemminkin juuri vieraannuttaa meitä totuudesta, ykseydestä.

Mutta nämä molemmat tiet samaan tavoitteeseen (yhtyä todellisuuteen, universumiin, luonnon kiertokulkuun) ovat meille avoinna - tosin vain niin kovin vastakkaisilta tuntuntuvilla tavoilla, koska olemme sekä tietoisia että biologisia olentoja.

Loppukevennykseksi pohdin: millaista on saada orgasmi lukemalla fysiikkaa tai ajattelemalla Jumalaa, siis kontemploimalla teoreettisesti tai keskittymällä intensiivisesti ei-mihinkään? No - kai nuo tantra-jooga-seksin kuningattaret sen minua paremmin tietävät. Olen kateellinen heille...He ratkaisivat ontologisen eron arvoituksen jo eläessään (hymiö x n).

PS.
Jos joku nyt sanoo minulle, että Cernin hiukkaskiihdytin (tuo fyysikkojen suuri 'Äiti') osoitti meille, että todellisuus on 0,1 nanomillimetrin tarkkuudella tällainen ja tällainen, niin kysyn, mitä he silloin tulevat sanoneeksi? Mitä he silloin tietävät? Ovatko he saavuttaneet unio mystican? Saivatko he orkun tai ainakin kicksejä tuosta tiedosta?

Jos vastaus on myönteinen, voin vain pudistella päätäni. Pahastipa on skientistinen fundamentalismi sekoittanut tiukan johdonmukaisten yhtälöidensä metodiikkaan sitoutuneen luonnontieteilijän pään.

Hän näkee havainnon, joka sopii hänen teoriaansa ja kokee mystisen elämyksen. Taaskaan en voi sanoa muuta kuin, että olen kateellinen. Mutta ymmärrettäneen, että kateuteni on ironiaa. Kyynikko Diogeneen ja skeptikko Pyrrhoksen ironiaa.

18 comments:

Anonymous said...

filii

Homo Garrulus said...

http://www.youtube.com/watch?v=BCONBEesMNM
didaktiikkaa ei pidä sekoittaa teoriaan; ei edes kontemplaation osalta. Puheet orkusta on tyhmää ja tyhjää: orkku on materiaalinen huipentuma eli materia nollaa itsensä mutta ei ole tekemisessä ajan kanssa; kontemplaatio on mielestäni aina tekemisessä ajan nollaamisessa eli näkee tulevaisuuden samalla. Meditaatio on media aikaan, orgasmi on organismin kireyden palauttaja. Kaksi eri asiaa; en osaa sanoa kumpi on tärkeämpi näin ihmiselle.
Molemmat ja nyt tullaan jälleen Descartesiin joka etsi kolmatta ainetta: se on mielestäni aika.

Rauno Rasanen said...

HG

On asia kai tavallaan noinkin, vaikka en ymmärräkään logiikkaasi täysin: - 'orgasmi on organismin kireyden palauttaja'.
Eikö se pikemminkin laukaise sitä kireyttä - näin ihan vaan arkijärjellä pääteltynä.

Vai ajatteletko, että orkku ikäänkuin treenauttaa lihakset timmiin kuosiin (haha)?

Mulle riittää kuitenkin 'yksinkertaisempi' lähtökohta.

Sanooko sulle mitään sellainen käsite kuin ekstaasi?

Mieti tuon käsitteen etymologian pohjalta orkun ja mystisen kokemuksen (kontemplaation päämäärä) samaistamista. Siitä on nyt kysymys: päästä ajan ja tilan/paikan 'ulkopuolelle'.

On käsitteellisesti ja loogisesti yks hailee, pääsetkö sinne hetkellisesti orkussa vai meditoimalla: pyrkimys, päämäärä on sama, vaikka toki kontemplaatiossa nollataan materia ja aika - myös minuus - ikäänkuin lopullisesti.

Mutta sitä on orgasmikin: ajan, paikan ja egon tuolla puolen.

Mieti orgasmin fenomenologiaa ja askeesin kautta saavutettua 'pään sekoamista'. Mitä yhteistä niillä voisi kokemuksellisesti olla.

Kummankin suhteen voit tehdä kokeita itselläsi asian verfioimiseksi (hymiö x n).

Homo Garrulus said...

Senkin pervo: tee sinä kokeita siellä sinun vaaleansinisillä pillereilläsi? Napsi sinä ekstaasia vaan ja Viagraa. Minun "ekstaasi" liittyy minun varmuudentunteeseen eli tietoon ja sen tajuamiseen. Se on riittävää jos haluaa valita. Olet oikeassa sananvalinnassa; kireys pois tietysti mutta tämän tension palautuminen on kuin hiusten likaantuminen: palaavat jälleen likaiseksi. Mentaalinen irtiotto ei palaudu, eli kykenee kiipeämään korkeammalle tasolle tiedon hierarkiassa ja snaijaa taas uutta. Siinä olisi pedagogista haastetta mutta kun orkut tulevat esteenä niin harjoitetaan nopeaa quick-fix ratkaisua eikä vapauduta tuskan tai tulen kautta. Tästä syystä olivat halunneet pitää ihmisiä pihdeissä, ettei tulisi mitään mahdollisuutta (juutalaiskristillinen siveyskäsitys) mutta eiväthän pojat funtsineet, että tulee kaupallisuus vastaan ja kaikenlaisten tarpeiden myyntiratkaisut: psyykelääkkeet ja terapiat jne jotka tulevat niin aikaisin ihmisen tietoisuuteen, ettei edes ole ryhtynyt ajattelemaan voisiko sitä ihminen korottaa olemistaan ja tietoisuuttaan menemällä sen tulen läpi. Ehei, täällä ns. pelastetaan tulesta liian nopeasti ja en minäkään halua olla se paskiainen, joka sen siihen takaisin vie: mutta se on ollut ehkä Jumalan tarkoitus jos sellaista haluaa miettiä: Jos Jumala olisi halunnut kasvattaa ihmisiä korkeammalle moraalille. Ihminen tuli ja pelasti kamunsa liian nopeasti orkkujenkin osalta.
Toisaalta - c'mon: eiköhän evoluutio vie älyllisiä ihmisiä sitten oman aikansa kautta eteenpäin ja siihen ei ihmisen pidäkään sotkeutua.

Kun sotkeaa Jumalan ajatukset niin vetää kaikki ihmiset suohon: näin ollaan tämän uskonnon kautta lähes tekemässä ja nyt pitää sitten miettiä mihin tämä on johtanut: Mafian kasvuun. Mafia on saanut kasvaa koska mukamas heillä on ollut tietoa miten tämä kasvu ihmiseksi olisi hoidettava: estää ihmisiä rakastumasta, estävät ihmsiä rakastelemasta ja estävät ihmisiä siten onnesta. Barbaarit.

Ja itse kuvittelivat, että he pelastavat ihmiset barbaareista! Muuttuivat itse siksi.

...

Organismin helpotus on siis orkku (ja maailman halvin ja hauskin huvi jos suhde on kunnossa) ja ihmisyyden helpotus on meditaatio (jos suhde Jumalaan on kunnossa) vaikka sekin kulkeen ihmisten kautta mutta ei ehkä tietoisuuden kautta lainkaan. Geenien: ja niitä ei piru vie saisi siksi räplätä.

Rauno Rasanen said...

HG

Entä jos huultesi hurma onkin tehokkaampaa kuin Viagra?
*
Video oli vaikuttava. Pervot siellä konttaamassa.

Homo Garrulus said...

Näin ON. Tehokkuus on kauneudessa, ei sen tarkoituksessa, sen hyödyssä, sen funktiossa tai sen nautinnossakaan: tehokkuus on siinä, että kauneus ON ja kun jokin ON se on itsessään se, mistä voima tulee. Oleminen on kaunista, sillä se on turvaa ja rauhaa. Mutta jos pidät onnea ohikiitävänä kuolemana (apua) niin minulle Hän (oikea mies) tarkoitti elämää - ja minäkö olisin silloin ollut miehelle pelkkä "kuolema"? Kaikista pelottavin asia mistä voi kukaan mitään ajatella ja siksi ei sitä edes ajattelekaan? Onko se huulet sitten enää? Mikä on pelkkä huuli tässä näinkin tärkeissä asioissa?
Huulenheittoa? Ei minulta Hänelle.

Rauno Rasanen said...

HG

Näin meidän ja vain meidän kesken.

Se 'uskollisin rakkaus'-päre eli kuolema oli tarkoitettu fiktiivisesti 'hänelle'. Älä kysy - tiedät kyllä kenelle. Ja se siitä.

Rauno Rasanen said...

HG

Korostan yhä vielä edellisessä yhteydessä käyttämääni termiä fiktiivisesti.

Kirjoitan pitäen koko ajan mielessäni kirjalliset tyylivaatimukset.

En siis osoita tekstejäni kenellekään suoraan ja välittömästi.

En kirjoita päiväkirjaa tai sairaskertomusta.

Homo Garrulus said...

Ja minä olen lähes tosissani. Hän kun ei minusta tiedä, kirjoita sinä vaan: olet väärä mies niin ihanasti kun filosofiaa osaatkin. Ja vaikka mitä.
Väärä, wrong.

Rauno Rasanen said...

HG

'Väärä, wrong.'

Olet sanonut tuon jo aiemminkin, kuten minä sen, että sinä olet väärä nainen. Ollut jo alusta lähtien.

Et ymmärrä ainakaan minun pelini tai leikkini sääntöjä. Sinulla taas mitään selkeitä sääntöjä ei näytä edes olevan.

Lukuunottamatta yhtä: sinua pitäisi ymmärtää, sinut pitäisi hyväksyä tuosta vaan, ilman mitään kritiikkiä. Älä unta näe.

Minusta et saa jees-miestä tekemälläkään. Olen näin ollen jo siinäkin mielessä 'väärä mies'.

Sitäpaitsi en jaksa enää tänä vuonna ryhtyä analysoimaan ketään naista. Yksi vakava tapaus riittää per vuosi.

PS.
Miksi ylipäätään roikut tässä? Jos ei seura kelpaa. Kysyn vaan.

Homo Garrulus said...

Roikun koska luen tekstejäsi. Filosofia kiinnostaa ja jostain ihme kolosta onnistut olemaan aina samoilla linjoilla. En voi ymmärtää sitä. Minullekin riittää yksi kaaos per kymmenen vuotta minkä Hän sen minulle aiheutti. Rupesin elämään monenlaista tarvetta - sairas mieli minullakin. Hejdå. Hejdå sitten RR.

Rauno Rasanen said...

HG

No hei hei. Nähdään sitten joskus taas...

Mutta koska filosofia kiinnostaa, niin syy se on sekin roikkua täällä. Riittää mulle syyksi aivan hyvin.

Menen itseeni ja myönnän, että olen ollut ehkä liian kärsimätön sinun suhteesi filosofian alueella.

Mutta kärsimätön minä olen periaatteessa ja ylipäätään kakkien naisten suhteen. Olen jääräpäinen äijänretale. Vaikee tapaus.

Esimerkin vuoksi: on tässä tullut iineksenkin kanssa vuosien mittaan riideltyä monet kerrat. Ei tosin ihan viime päivinä...

Homo Garrulus said...

Kameli.

Rauno Rasanen said...

Aha.

Tuo oli varmaan metafora tai peräti joku zeniläinen koan..? Siihen pitää vastata: leijona.

Homo Garrulus said...

Hmm niin pitääkin. Mistä sen tiesit? Entä mitä tulee mieleen sanasa palapeli (mikä elukka)?

Rauno Rasanen said...

Ameeba

Homo Garrulus said...

ösch

Arhi Kuittinen Finnsanity said...

Harva tietää, että Luther tutustui ja syventyi alunperin nimenomaan ekstaattisen mystiikkaan ja hänen luostarielonsa oli etupäässä mystisen nirvanan, syyllisyydestä ja häpeästä vapautumisen unio mystican tavoitelma. Mystinen orgasmi ilman kulttuurisen pätemisen roolitaakkaa.

Lutherille jo itsensä arvioimainen ja arvosteleminen oli todellisuuden harhaa, perisyntiä ja mystiikan avulla siitä pystyisi pääsemään irti.

Hyvin, hyvin buddhamaisia ajatuksia Lutherilla ennen toistuvia isänmurhan pakkomielteitä, ensin toki asiallisesti paavia kohtaan.

Power-Didaktiikka kuitenkin kutsui ja Luther halusi sanoilla jauhaa pölyksi paavin patriarkaalisen ylimielisen successio-periaatteen. Kosto ja elämää suurempi kutsumus.

Lutheria (kuten W. Bushia) on tervettä verrata Hamletiin.

Väkivaltainen lapsuus ja inho väkivaltaista ja pikkumaista Jumalaa kohtaan oli lopulta kaiken uskonmäärittelyn ainoa kielioppi isänmurhan tyydyttävissä fantasioissa ja tosielämän operaatioissa. Luther julisti ihanteissaan ensin lepoa ihanne-Jumalassa mutta tarvitsi sen synkeän Jahve-paavinkin, jonka kanssa voisi mitellä voimia maailmanloppuun asti oman voimattomuuden kauhuja vastaan.

Kapinallisen into pakotti dogmaattisen Lutherin esiinmarssiin luostarin luolasta. Maailman järjestys oli kumottava sisäisen vapauden tähden.

Mutta.
Hänestä tuli lopulta talonpoikien kostomurhaajademagogi ja katkera antisemitismi, koska hän todella luuli (kuten Bush) löytäneensä järjen avulla avaimen täydelliseen uskontoon, uuten maailmanjärjestykseen ja Jumalan universaaliin tulkintaan perinteiden kahleista, ja johon kaikki paavin vainoa kokeneet turvautuisivat. Ja Luther saisi rauhan ulkoisen rauhan fantasian kautta.

Ja niin kiitolliset tekisivät Lutherin omasta heikkouden ahdistuksesta vapauttaneesta opista jokaisen ihmisen automaatttisen autuuden.

Lutherin perisynti oli aivan liian pitkälle mennyt imitatio Christi. Toiminnan Lutheriksi muuntautunut armon kerjäläinen luulikin olevansa maailmanhistorian ruumiillistunut muuttaja, Paavin kaataja I, avuttomuutta hipovassa raivossaankin ruhtinaiden hovineuvojana.

Tiedostamaton ja pakkomielteinen isänmurha on hyvä alkuoivallus sisäisten kahleiden repäisyssä mutta huono motivaatio kulttuurin uudistamiselle.

Juutalaiset olivat Mooses-tyyliseksi isänmurhaksi kehittyneen paranoidisen häpeästä vapautumisen tehtäväkonstruktion viimeinen äärivaihe, sillä kertaa sitten ilman järkeä, poliittisenkin vallanhimon sokaisemana.

Luther tavallaan hylkäsi oman originaalin autuutensa, mystikon kutsumuksensa - ja kuristui lopulta dogmaattiseen pilkunnussintaan ja Jumalan rajaamiseen kaikesta katolisesta kuonasta ja ihmisten penseydestä.

Siis yksinkertaistettuna kapitalistisen teologian synnystä, Luther yritti käyttää katolisten aseita katolisia vastaan tällä dogmatiikan saralla ja surkeasti eksyi voimauttavalta niityltä synkeään metsään päästämättä irti isänmurhademonistan, kahlehtivasta pappapaavin paikan ja voiman korvaamisajatuksesta.