October 28, 2008

Kauneus on

Kielimafia tuli tänne ja päätti lähteä käymään Louvressa. - 29.10 - Aamuteellä ollut mafian jäsen toivoi minun hieman tarkentavan ontologisen eron määritelmää suhteessa Descartes'n ontologiseen dualismiin. Kirjoitinkin siitä hieman perusteellisemmin - seuraavassa päreessä.
I
Kauneus ei ole katsojan silmässä, kuten typerä klishee kuuluu. Subjektiivisia, esteettisiä arvostelmia kauneudesta johonkin objektiin liittyen toki riittää loputtomiin, mutta sanoa jostain: tämä on kaunis - tarkoittaa esteettistä arvostelmaa - ei välittömästi (tai viiveellä) ilmenevää kaunista, joka on aina koettu illuusio eli fiktiivinen tosiasia ilmaistakseni asian oxymoronin kautta.

Tarkoittaa sanoa, että kauneus itsessään on jotain objektiivisesti olemassaolevaa, objektiivisesti havaittavaa, objektiivisesti koettavaa, jota me emme kuitenkaan pysty kieleen ja konteksteihin (tietoisuuteen) sidottuina subjekteina arvioimaan objektiivisesti.

Mutta juuri siksi, että olemme tietoisia, kielellisiä olentoja, voimme kokea kauneuden olemassaolon.

II
Sitaatit kirjasta Estetiikka: Aarne Kinnunen, s. 371, 400-401.

Mutta niinkuin Emerson ilmaisi, kauneus on ulkopuolellamme. Se on meidän tragediamme. Esteettinen arvoarvostelma perustuu ulkopuolisen, vastapäätä olevan arviointiin. Se kuuluu estetiikan olemukseen, koska se kuuluu havainnon olemukseen.
......
Ihminen siis kykenee luomaan lohdutuksekseen maailmoja. Nietzsche kirjoitti Iloisessa tieteessä:

Esteettisenä ilmiönä olemassaolo on vielä siedettävää, ja taide on antanut meille silmän ja käden ja ennen kaikkea hyvän omantunnon. jotta voisimme tehdä itsestämme sellaisen ilmiön.
Meidän täytyy toisinaan levätä itsestämme siten, että katselemmme itseämme, katselemme ylempää ja niin, neitseellisestä etäisyydestä, nauramme tai itkemme itseämme; meidän täytyy löytää se sankari ja samoin se narri, joka piilee tiedon-intohimossamme, meidän täytyy välistä ilahtua hulluudestamme voidaksemme edelleen ilahtua viisaudestamme.

Lopultakin kaunis, hyvä ja tosi kuuluvat yhteen: maailmankaikkeuden rakenne oletetaan kauniiksi ja harmoniseksi. Tiede lähestyessään totuutta paljastaa kauneuden. Absoluuttisen kauniin voi puolestaan kokea vain moraalisesti hyvä ihminen.

Venäläinen kirjailija Leonid Leonov kirjoitti romaanissaan Metsä Milon Venuksesta kulttuurissamme:

Tuohon veistokseen sisältyy antiikin ajatuksen koko selkeys, usko ihmisen ennaltamääräytymisen kauneuteen - ja tällöin voitte ottaa huomioon myös ajan ankarat olosuhteet, joiden vallitessa on luotu se esivanhempien äidin rintamedaljonki, joka on ripustettu jälkeläisten kaulaan.
Lisäksi silmiemme edessä ei ole aristokraatti...tuo nainen, joskin kädetön, on tehnyt työtä perätysten 22 vuosisataa. Joku Gleb Uspenski kävi tapaamassa häntä saadakseen lääkettä elämän iljettävyyttä vastaan ja sanoi, että hänen tuhoamisensa olisi samaa kuin riistää maailmalta aurinko.
Toinen, valitettavasti ehkä teille tuntematon hassu, [Heinrich] Heine, itki Louvren sohvalla tuota naista katsellessaan...

Suom. Juhani Konkka

http://en.wikipedia.org/wiki/Venus_de_Milo
http://www.helsinki.fi/taitu/taidehistoria/kokoelmat/kipskuv_a.htm
http://www.kauhava.fi/lukio/kuvat05/leirikuvat/AUT_0395.jpg

19 comments:

Homo Garrulus said...

Jotenkin on tuttu aihe. Ollaanko jo tavattu, Mr RR?

Homo Garrulus said...

Vaihdoit blogisi päätekstin; päreiksi. Tylsä nimi kuule? Ja mitä tulee sen totuudenmukaisuuteen niin heti kun opit tietämään (ja tuntemaan) naisen logiikkaa voit samalla pyyhiä tuon pois: sen jälkeen näet voit sanoa; en tiedä maailmasta enää mitään.

;)

Rauno Rasanen said...

Päreitä on väännös Juhani Ahon Lastuista.
Päädyin lopulta mahdollisimman yksinkertaiseen vaihtoehtoon, joka kuitenkin ilmaisee olennaisimman.

Homo Garrulus said...

Oletko käynyt Louvressa?

Rauno Rasanen said...

No kun en ole. Mutta olispa kiva käydä vuodattamassa parit kyyneleet Venukselle.

Homo Garrulus said...

Minä kävin tyttäreni kanssa pari kesää sitten; katsoimme juuri nämä kreikkalaiset patsaat. On liian suuri katsottavaksi kerralla. Mutta minä nautin itse asiassa enemmän impressionistien näyttelyssä, ja molemmat olivat kyllä lähinnä läpijuostu vaan.
Kunhan katsoimme nopeasti koska oli niin lyhyt reissu (4 pvä).

Rauno Rasanen said...

Arvasin, että olet käväissyt Päriisissä läpikulkumatkallasi Euroopassa.

Mitä impressionismiin tulee, niin se oli viimeinen 'järjellinen' kuvataidesuuntaus ennen lopullista katastrofia - siis muodon hajoamista ja sisällön banalisoitumista (sorry Picasso, Miro, Klee, Kandinsky jne.jne).

Noo - mä tässä vähän vitsailen.

Anonymous said...

Thank You ψ

another jewel said...

Great Blog!

Homo Garrulus said...

Otsikkosi ei pidä paikkansa: kauneus ei OLE . Kauneus on vain jos se katsoo takaisin: se on sen taika: pling-plong: ett dit och ett tillbaka. Inte ett dit och en halv tillbaka; ett dit och en tillbaka - tai peräti: ett dit och enochenhalv tillbaka. Enemmän.

Ehkä niin; kauneus ei ole; vaan kauneus katsoo takaisin x 1,5.

Niin se on kuules RR.

Rauno Rasanen said...

HG

Vastaan sulle, mutta nyt lurpahtaa silmät kiinni väkisin, joten on mentävä nukkumaan.

Väittämästäsi heräsi kuin heräsikin minulle kiinnostavia ideoita ja analogioita uusplatonismista ja Palamaksesta.

Mä en jaksa kuin Gonatt...krooohhh....nukahtaa koneen ääreen väässssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssi....kops....xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx...päivällä palaan ja poks - hyvää yötä sano mummu, kun silmä puhkes...................................---------------------------------------------osidndbdchfmflfdktutktlzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz.............RRRRRRRRR - - - - - - kops!

Homo Garrulus said...

My God, what happened? Joit sitä viinaasi taas - ja nyt sitä on näppiksessä.

Rauno Rasanen said...

HG

Ei ollu viinaa. Tuli vaan ankara väsy.

*
Jos kauneus katsoo takaisin, on syytä epäillä, että näkijä/kokija on a) psykoosissa, tarkemmin: b) 'psykoottinen' truthlikeness-teoreetikko (ei pelkkä empiristi, koska empiristit eivät yleensä tee ontologisia sitoumuksia totuuden suhteen) tai c) järjissään oleva ja kannattaa Gregorios Palamaksen muotoilemaa, uusplatonismin kanssa flirttailevaa kantaa, jonka mukaan Jumalan (tässä siis Kauneuden) olemuksesta sellaisenaan emme voi tietää mitään, mutta Hän/Se voi kyllä ilmetä meille vaikutustensa kautta/vaikutuksissaan.

Tässä viimeisessä vaihtoehdossa ollaan konkreettisesti 'vaikutuksen alaisia' - nyt siis Jumala-Kauneuden.

Ja tällä tavalla ollessaan olemassa vaikutuksissaan - Kauneus katsoo meitä.

Muista se kolmiosilmä Jumalan symbolina. Sillai Kauneuskin tsiigailee sinua ja minua.

Homo Garrulus said...

Kerro lisää Gregorios Palamaksesta?
Minä olen truthlikenessin puolesta jos puhumme maailmankatsomuksesta mutta jos puhumme minun maailmastani niin olen yksinkertaisesti vähän hullu (=älyttömän helppo sitoutumaan vähänkin kiinnostavaan) ja paljon empirinen; minä katson mitä tapahtuu kun teen näin ja sitten mitä tapahtuu kun teen noin, mutta yhden asian suhteen en enää leiki enkä leikkisi (en tee kokeiluja joiden riski menee väärin joko minulle tai toisille) ja se on HÄN.
Hän, joka saa minua hyvälle tuulelle uudestaan ja uudestaan ja jonka kasvoja mietin ja vähän romantisoinkin.

suck. det var svenska och menar; huokaus.

Rauno Rasanen said...

HG

Noin ylimalkaisesti ja lyhyesti totean:

Gregorios on kallellaan Jumalan energioitten empiiriseen tajuamiseen (uusplatonismissahan kaikki emanoituu Yhdestä - todellisuus on siis jatkuvassa liikkeessä), mikä käsitys ylipäätään on mystikkojen ajattelutapa.

Mutta mikäs siinä - kokekoot mystikot, mitä kokevat, jos siltä tuntuu. En pistä hanttiin, vaikken uskokaan, että mitään jumalaa voidaan kokemalla kokea. Jokin tunne tietysti on, mutta miten on mahdollista tietää se tietty tunne juuri jumalakokemukseksi?

Ehkä samalla tavoin kuin kauneus koetaan kauneudeksi. Sillä kauneus on olemassa kuten ylevä tai ruma.

Taide ja esteettisesti arvokas ovat sen sijaan eri asia kuin kauneus, sillä myös ruma voi olla taidetta.

Ja mikä kummallisinta - jollain oudolla tavalla ruma ja inhottava voi olla myös kaunista: esim. Hieronymus Boschin maalaukset tai modernit 'epämuodostumat ja sekasotkut' käyttääkseni omia termejäni.

Kauneus ei kuitenkaan ole tajunnastamme riippumatta - eikä myöskään pelkästään katsojan silmässä. Tämä pätee kai niin sanottuun jumalaankin.

Toisin sanoen: näissä(kin) asioissa fantasiaa ja mielikuvitusta työstetään/käytetään väistämättä aina, joskin on joskus vaikea erottaa, mikä teologisissakin 'kokemuksissa' on havaittua ja mikä ihmisen itsensä komstruoimaa.

On tullut törmättyä tähän Palamakseen alunperin melkein 15 vuotta sitten otodoksisen kirkon kautta ja ort.teologiaa vähän aikaa opiskellessa.

http://en.wikipedia.org/wiki/Gregory_Palamas

Homo Garrulus said...

Minä koen sinut ortodoksina jollain lailla ja minulle se on samalla yllätys kuin se, että mies jota kutsun Häneksi on sen näköinen. Hän näyttää ortodoksipapilta vaikka sanoo olevansa jotain muuta. Miksi sinä olet osittain sen oloinen on kummaa.
Mystiikkaa jos se on liikettä koska mehän jutellaan ja silti jotain ei stemmaa. Miksi? Mutta kauneuden ontologiasta en ole ikinä lukenut mitään mutta Dewey sanoo kirjassaan Dewey on art, että hyvästä tulee taiteilijalle vasta sitten kun aie katsoo takaisin; kun viiva katsoo takaisin. Mitä se nyt sitten tarkoittaa: ehkä lopullisa haltuunottoa, kontrolliakin ehkä mutta ainakin vahvistusta omiin haluihin, päätöksiin tai vakaumukseen. Se on se takaisinkatsominen; vahvistus. Ja sitä tarvitsemme ja se on rakkautta myös.

Homo Garrulus said...

Charlie Parkerin soitto oli sitä; täysin kontrolloitua ja samalla kevyen, pehmeän ja hienotunteisen softia - liukui yli rajojen mutta hemmetin hallitusti (tuli ohjelma, mutta allekirjoitan).

Eli; kauneus on samalla hälläväliä kun se on helvetin tarkkaa. Jos on jompikumpi laatu menettää. Aistin kautta voi tämän tajuta, ei matemaattisesti koska pitää olla simultaanisuutta kahteen suuntaan; mikään matikka ei naksuta ensin sinne ja yhtäaikaa tänne.

Me ollaan matematiikkaa sinä ja minä: emme kohtaa mutta haemme jotain x:n yhtälöä jotenkin? Mutta ei lihasopan kautta - tai miksipä ei. Onhan niitä muitakin ruokia lihasta ja kananmunia skruudaan joka aamu pari. Ne eivät rikastuta kauhean paljon.

Rauno Rasanen said...

HG

Hmm...Taidan tosiaan olla nykyään melkoisen paljon jonkin ison partasuumunkin näköinen - varsinkin, jos pistän päähäni eräänlaisen patalakin, jonkatyyppistä ortodoksipapit joskus käyttävät.

Aikoinaan hyvin läheinen ortodoksiystävättäreni - opettaja Satu - kysyi kerran reissullamme Lappeenrantaan, haluanko sellaisen.

Kävimme nimittäin tietysti katsomassa muun muassa kaupungin kuuluisaa linnoitusta. Sieltä löytyi jos jonkinlaista museota ja kauppaa.

Ensin epäröin, mutta sitten ymmärsin, että pyöreä päähinehän sopi erinomaisesti kaljuni peitteeksi ja muutenkin.

http://www3.lappeenranta.fi/linnoitus/index.htm

*
Charlie Parkerin laajan elämäkerran olen lukenut. Bepopin nero se oli - ja narkkari.

Anoi ihan viimeisinä aikoina tavatessaan jollain keikalla vanhan soittokaverinsa ja bepopin toisen pääinnovaattorin Dizzie Gillespien, että 'auta minua, pelasta minut, olen hukassa' tvs.

Vaikka Dizzie ei ollut erityisen empaattinen ja auttavainen luonne, niin kyllä hänkin jo siinä vaiheessa tajusi, miten mahdotonta on pelastaa miestä, jonka päivät menivät hankkiessa heroiinia ja illat soittaessa sekä kamaa vetäessä.

Liian myöhäistä auttaa ihmistä, jota oli jo autettu monia kertoja, mielisairaalakatkot mukaanlukien.

Ei Dizzie kai olis mitään enää voinut tehdä.

Mutta Birdhän ei kuollut suoraan huumeisiin vaan niiden aiheuttaman terveydentilan romahdukseen ja sydänkohtaukseen.

Bluesin legenda Robert Johnson taas luultavasti myrkytettiin erään mustasukkaisen aviomiehen toimesta.

Kertomuksen (vrt. Crossroadsin tarina) mukaan Johnson tapasi tienristeyksessä paholaisen, jolle myi sielunsa ylivertaisen soittotaidon saadakseen.

Ylivertainen soittaja sekä musiikillnen innovaattori oli Parkerkin - ja heroiini ilmeisesti hänen paholaisensa.

Homo Garrulus said...

Sana "auttaa" on hyvin monimutkainen jos kansa hakkaa kuten loket päähän päivittäin. Se on silloin tila, missä muut eivät voi auttaa koska jos menee viereen sanomaan, että lopetatte tuon nokkimisen niin joutuu yhtä lailla nokituksi. Järjestelmä itse on siis se, joka repii - eivät uhrien syystä vaan uhriensa takia. Sellainen järjestelmä etsii nokittavia; uhreja. Pitää olla vastakohtia; juuri ns. kauneutta palvoville; heille pitää olla negaatioita, jotta uskoisivat omaan kauneuteen. Mutta jos katsoo ketkä ne nokittavat ja nokittajat ovat niin ovat yleensä vellihousuja, paskiaisia joilla kyky vetää soopa nopeammin kuin muut: sanovat räkäsellä naurulla asioita, joiden takia muut ympärillä pysähtyvät. Tämä on se kiusaaminen, mitä ei edes tajuta kun kouluissa kysytään onko siellä kiusaamista. Ne eivät edes näe sitä koska tottuminen väkivaltaan on mennyt suoniin.

Pitää ensin määritellä mikä on nollataso, jos aikoo määritellä mitkä asiat ovat kiusaamista. Mutta niin kauan kun todelliset ns. kauniit (minun mielestä sisäinen tila ja tahtotila nähdä muut ja maailma) istuvat vankiloissa, sisätiloissa tai vaikenevat kuten CP niin väkivalta sen kun jatkuu.
Pidetään oikeutettuna jonkun seksuaalihäirinnän avulla.