Yöllinen tapaaminen (sadunomainen kauhukertomus)

Kielimafia haukkoo henkeään tehden korjauksia ja lisäyksiä. Hyvä että edes minulta lupaa kysyvät. - 14. 10 - Varhaisella aamulenkillään ollut tyylintarkastaja H. kävi tekemässä viimeisimmät muutokset. Tarjosin kahvit klo: 07. 40.
I
Heräsin korvan ääneen. Säpsähdin ja mietin, näinkö vain unta. Mutta ei - siinä se oli - naisen korva - minun tyynyni vieressä! Se hymyili ja sanoi vielä kerran: Heippa Rauno.

Oli aamuyö ja yritin himmeitten katuvalojen hämärässä hahmottaa tuon vieressäni makaavan ulkoisen kuuloelimen muotoja. Epäilemättä se toi mieleen erään toisen, feminiinisen, ruumiinosan.

(Lukija saattaa nyt ihmetellä, mistä tiesin, että kyseessä oli naisen korva. No - pakko tunnustaa, että olin nähnyt sen joskus aiemminkin eräässä päässä ja tuo pää kuului naiselle.)

Aloin puhua tälle kurttuisen elliptin muotoiselle, hiukan sienimäiselle vieraalleni:

Mitä ihmettä sinä täällä teet - minun tyynylläni - ja tähän aikaan yöstä? Korva katsoi minua ilkikurisesti ja miltei kuiskasi: Mitäs luulet mörrimöykky? Etkös ole ennen korvaa nähnyt? Minä tulin tänne kuuntelemaan sinua. Sehän on korvan tehtävä.

Ihmettelin: Mutta sinä osaat puhua myös. Miten se on mahdollista?

Korva katsoi minua silmiin (ihan totta), ja nyt oli ilkikurinen ilmeensä muuttunut jotenkin totisemmaksi muttei yhtään etäisemmäksi - pikemminkin päinvastoin.

Osaan minä muutakin, se sanoi silmäripset hieman lurpallaan.

Hyvä on, jatkoin vakavasti, sillä rauhallisena ja kilttinä perhepoikana koin oloni hämmentyneeksi minut yllättäneen, lähes ventovieraan naisen korvan seurassa:

Mutta kun nyt olet jotensakin omavaltaisesti tänne sänkyyni klo: 03.00 aamuyöstä ängennyt, niin kai sinulla on jotain todella tärkeää asiaa minulle. Tai sitten jotain tärkeää kysyttävää.

Korva lausui topakasti:

Sekä että. Tulin tänne siksi, etten saanut unta ja halusin, että juuri sinä kertoisit minulle sellaisen tarinan, jota kuunnellessa voisin nukahtaa ihanasti ja turvallisesti.

Eikö muuta, kysyin oudoksuen. Että minäkö olisin vain sinun ilta- tai yösatujesi kertoja? Eräänlainen viihdyttäjä? Rattopoika? Älä todellakaan unta näe, yritin vitsailla.

Korva katsoi minua pitkään ja sen ilme muuttui entistä kummallisemmaksi. Viettelevästi silmiään räpytellen se ojentautui kasvojani kohti sanoakseen jotain. Ensin se painautui omaa korvaani vasten ihopoimujemme koskettaessa toisiaan ja kuiskasi intohimoisesti:

Rauno - minä rakastan sinua. Mutta miksi sinä et rakasta minua, vaikka tiedät, että olen seurannut sinua jo pitkään? Olen ollut täällä vieressäsi jo monena yönä, ja vasta nyt sinä huomasit minut. Rakasta minua. Minä olen sinun.

Kyllä nyt perhepoikaa vietiin. Tunne-elämässäni tapahtui niin sanottu kaksoisakseli kolmoissalkovilla käyttääkseni uimahyppääjien terminologiaa. Korva oli saanut minut aivan tolaltaan jo toisella siirrolla. Minua oli uhkamassa kolmen siirron matti käyttääkseni vaihteeksi shakkitermejä.

Änkytin jotain epämääräistä:

Eh - tuota - korvaseni (ei siis korvasieni). Enhän minä tosiaankaan tunne sinua, mutta eikös tämä meidän suhteemme kehittyminen vaadi pitempiaikaista totuttelua ja tutustumista. Eikö meidän pitäisi keskustella harrastuksistamme, kotitaustoistamme, ystävistämme, ammateistamme ja maailmankatsomuksellisistakin asioita, jotta pystyisimme ymmärtämään toisiamme todella syvällisesti eikä vain pelkän aistillisen intohimon kautta?

Voi kun sinä olet niin ihanan vanhanaikainen, leperteli korva mumisten minulle kuin pikku lapselle.

Mehän olemme tunteneet toisemme jo niin kauan, että meille ei enää mikään ole vierasta. Tulet kyllä huomaamaan sen. Minä tunnen sinut. Sinä olet se oikea minulle. Usko vain. Kun uskaltaudut hyppäämään kanssani aistillisen maailman mystisiin syövereihin ilman mitään pakonomaisuutta - vapautuneesti ja antautuen - tulet tietämään, mitä täyttymys tässä elämässä voi merkitä.

Olin lyöty hepnaadilla. Sängylläni lepäävä korva alkoi nimittäin suudella huuliani ja poskiani, kaulaani, silmiäni, otsaani ja niskaani niin intensiivisesti, että eriväriset valot alkoivat vilkkua silmissäni.

Korvan ryhdyttyä änkeämään itseään kaulani alapuolelle ja vielä siitäkin alemmas, otin sitä hellästi ikäänkuin niskasta kiinni (korvillahan ei ole niskaa) saadakseni vähän jarrutettua korvan päättäväistä yritystä tehdä minusta pelkkää eroottis-seksuaalisesti sätkivää, spastista hyytelöä, ja ähkäisin hieman säikähtäneen oloisesti:

Uh - enhän minä tiedä edes sinun nimeäsi. Ja mistä sinä olet kuullut, kuka minä olen? Emmehän ole koskaan esittäytyneet toisillemme, vaikka olemme toki nähneet toisemme muutaman kerran.

Korva pysähtyi yhtäkkiä. Se siirtyi hitaasti rintani päälle, alkoi katsoa minuun tuimasti ja eleettömästi joskin samalla sähisten yhtä hellästi kuin rakastunut mutta alati iskuun valmis kalkkarokäärme:

Minä olen Maria-Isabella von Lichtenstein-Saxony-McIntyre - Ulko-Hybridien kuningatar. Isäni on Randolf The Grey - Spotlannin mahtavin haltia, joka hallitsee kaikkea maailmaa - myös ihmisten ajatuksia ja tunteita. Myös sinun tunteitasi.

Isoäitini oli pietarilainen hovikurtisaani ja keisarin salainen morsian, äitini entinen filosofian laitoksen professori, nykyinen rahtilaivakokki, joka hylkäsi haltiaisäni, koska tämä on niin suunnattoman paha.

Minä ja isäni hallitsemme nyt maailmaa, ja olemme valinneet sinut neuvonantajaksi, koska sinä - emotionaalisesta bipolaarisuudestasi ja intellektuaalisesta ambivalenssistasi huolimatta kykenet älylliseen tasapainoon, joka sellaisessa tietoisuuden tilassa on erittäin harvinaista.

Syvin osa sinusta on äärimmäisen hyvää, kilttiä ja suloista, kun taas toinen ja miltei yhtä syvä osa persoonallisuuttasi on saatanallisen pahuuden riivaamaa ja täynnä vihaa. Voit käyttää kumpiakin ominaisuuksia valtakuntamme palveluksessa.

Haluamme isäni - joka kuuntelee aina minun suosituksiani - kanssa, että sinusta tulee seuraava Ulko-Hybridien, Spotlannin ja koko Maailman käskynhaltija, ja joka on vastuuvelvollinen vain minulle ja isälleni...

Rauno - minä annan sinulle nyt uuden nimen: Raymond The Riddle-Breaker - Sfinksin arvoituksen ratkaisija - Uusi Oidipus Rex.

Kalpenin kauhusta. Tajusin hetkessä, että korva-rakastajattareni Maria-Isabella von Lichtenstein-Saxony-McIntyre on vampyyrien sukua. Hulluksi tullut korva, joka oli rakastunut minuun.

Oli enää vain muutamien hetkien varassa, pystyisinkö välttämään kauhean kohtaloni joutua lopullisesti vampyyrimaisen korvan, joka oli käytännössä koko maailman hallitsijan tytär ja puoliso, taikuutta, kuolemaa ja saatananpalvontaa harjoittavan hovin ensimmäiseksi vasalliksi.

Kohottauduin istualleni sängyssä, ja annoin korvan tippua rintani päältä viereeni. Se ehti sanoa vain: Uih!

Mietin missä on kännykkäni? Olohuoneen pöydällä. Korva ei ehtinyt reagoida vielä, kun pääsin kiepauttamaan itseni sängynlaidalle ja nousin askeltamaan kohti kännykkääni niin nopeasti kuin vain kykenin.

Korva huusi:

Raymond! Mihin sinä menet? Tule takaisin. Minä haluan sinut! Sinä olet kaikkein paras! Sinusta tulee minun nerokkain luomukseni. Olet minun vallassani rakas. Tule vuoteeseen, niin teen sinut hulluksi nautinnosta. Ja minä kyllä tiedän, että sinä osaat tehdä minulle saman - ihanasti!

Nappasin kännykkäni pöydältä, painoin henkeni hädässä mitään ajattelematta ja robottimaisesti häytysnumeroja 112 ja huusin puhelimeen:

Tulkaa nopeasti osoitteeseen xxxxxx. Makuuhuoneeseeni on tunkeutunut naispuolinen hirviökorva eli Ulko-Hybridien vampyyrikuningatar Maria-Isabella von Lichtenstein-Saxony-McIntyre, joka uhkaa huumata minut myrkkyhampaillaan ja viedä lopullisesti isänsä Randolf The Greyn valtakuntaan. Tulkaa pelastamaan minut ja äkkiä!

Jahas - vastasi pelastusnumeropäivystäjä, vai että sellainen tapaus. Pannaan auto tulemaan ilmoittamaanne osoitteeseen. Ja sulkekaa se makuuhuoneen ovi kaiken varalta, niin voitte odotella ihan rauhassa. Ei pääse tämä vampyyri-korva-kuningatar vai mikä hän nyt olikaan uhkaamaan teitä. Me hoidamme sitten koko jutun, kun olemme paikalla. Ottakaa nyt vain rauhallisesti ja tehkää itsellenne pikaisesti vaikka kuppi teetä. Meillä menee sellainen 20 minuuttia, ennenkuin ehdimme perille.

Vähän ennen kuin päivystäjä sulki puhelimen, kuulin hänen huutavan:

Hei - täällä on yx juoppohulluuskohtauksen saanut tai jotain vastaavaa. Onks kakkonen vapaa? Pistä menemään. Ei hengen hätää, mutta kiirettä saa kyllä pitää - ilmeisen psykoottinen mies.

Makuuhuoneesta kuului kaamean säksättävää ja irvokasta naurua.

Sinäkö soitit ambulanssin ja poliisin? Hahhahhaahaa! Räsänen - sinä olet minun omani! Ei sinua mihinkään hullujenhuoneelle viedä. Sinä lähdet nyt minun mukaani. Tule tänne ja ota kiinni minusta, niin häivytään tästä maasta - lopullisesti.

Minä tulin noutamaan sinut. Se oli minun asiani, ja siksi minä tänä yönä, toisin kun aiempina, herätin sinut. Tule nyt - tai minä tulen ja otan sinut, sillä sinä et mahda minulle enää mitään. Olen purrut sinua injektio-hampaallani, josta ruumiiseesi erittyvä aine on tekemässä sinusta minun tahdottoman orjani.

Kauhistuin, koska päässäni aivan selvästi oli alkanut huimata ja ajatukseni sumentua. Nilkutin makuuhuoneeseen ja yritin etsiä korvaa katseellani. En erottanut enää juuri mitään tai ketään. Kuulin vain äänen:

Lähdetään!

Tunsin, miten jokin hento mutta määrätietoinen ote nappasi kiinni nyt jo tahdottomasta ja veltosta kädestäni kuljettaen minua parvekkeen ovelle. Ovi aukeni itsestään ja voima veti minua parvekkeen reunalle. Ojentauduin pakonomaisesti, kykenemättä estämään liikettä, reunan yli ja tunsin, miten näkymätön ote nosti jalkojani ylöspäin, minun kauhunsekaisesta mutta heikosta estelystäni ja yhä heikkenevästä voihkinastani huolimatta.

Tunsin, miten tukeva ruumiini kääntyi kolmannen kerroksen parvekkeen kaiteen yli. Kaikkein viimeisin ääni, jonka kuulin (ennen heräämistäni siellä jossakin - in the middle of nowhere) oli korvan hihkaisu:

Nyt Rauno mennään ja saarilla tavataan. Heräät siellä seuraavan kerran. Sen jälkeen olet minun - ikuisesti!

II
Yövuorossa työskennelleen ambulanssihenkilökunnan aamuraportissa lukee:

Ovikelloa soitettaessa osoitteessa xxxx ei vastannut kukaan. Yleisavaimella sisään mentyämme emme löytäneet asunnosta ketään. Havaitsimme, että makuuhuoneen sängyn petivaatteet olivat aivan sekaisin, ja että lakanalta löytyi kaksi pientä pisaraa verta. Kännykkä, jolla avunpyytäjä oli ilmeisesti soittanut, löytyi parvekkeen lattialta, samoin oikean jalan Reino-mallinen sisäjalkine.

Olohuoneen matto oli hiukan vinossa ja rypyssä, ikäänkuin sitä pitkin olisi raahattu jotain raskasta esinettä. Parvekkeen kaiteeseen oli tarttunut pari ohutta langanpätkää - luultavasti miesten alushouisuista. Erikoista oli, että parvekkeen lattialta löytyi pieni, arvokkaan korvakorun tapainen esine, jonka kuvio suurennuslasilla tarkaten näytti esittävän jotain ikivanhaa vaakunaa. (Päivystävä lääkärimme kertoi, että hän oli nähnyt sellaisen jossain museossa viime kesän englanninmatkallaan.)

Kaikkein merkillisintä oli kuitenkin se, että vaikka vaikutti ilmeiseltä, että jotakuta oli raahattu parvekkeelle ja sen kaiteelle, ei parvekkeen alla olevasta matalasta pensaskasvustosta löytynyt mitään - ei alastippunutta uhria, esinettä tai edes mitään painautumaa, josta olisi voinut päätellä jonkun/jonkin tippuneen alas juuri sille kohdalle kyseiseltä kolmannen kerroksen parvekkeelta.

III
Tapaus jäi selvittämättä ja siten mysteeriksi. Sille on annettu koodinimi: Yöllinen tapaaminen.
*
http://www.freakingnews.com/Vampire-Women-Pictures-35786.asp
http://www.evilwomenmovies.com/