Ohoi! - Jumala näkyvissä

Kirjoitettu kommentiksi Petri Järveläisen päreeseen Kirje Esko Valtaojalle.
*
Petri kirjoitti:

'...pystyt [Esko Valtaoja] näkemään Jumalan
mahdollisuuden alkuräjähdyksessä, tietoi-
suudessa ja olevaisen selittämättömyydessä.
Itse vastaan samalla tavalla.'
....
'en näe tässä agnostismissa mitään ongelmallista.'
*
Vai niin.

No - eihän siinä mitään ongelmallista olekaan niin kauan kuin me emme tiedä mitään. Vasta sitten, kun tiedämme jotain, asia muuttuu todella hankalaksi, sillä silloin nousee kysymys: entä sitten?

Missäs se Jumala oikein luuraa? Emmekö saaneetkaan siihen tefefooniyhteyttä, vaikka Cernin tulokset näyttävät, että siinähän se nyt on: Jumala?

Minä puolestani ratkaisen ongelman siten, että me emme voi tietämällä (kognitiivis-kokeellisesti) tietää Jumalasta mitään muuten kuin mahdollisuutena, mutta jos mahdollisuuden olemassaolo on muka tiedollinen takuu tai ikäänkuin tiedollinen totuuden tunnusmerkki Jumalan olemassaolosta, niin sallikaa mun hymyillä.

Yhä edelleen te nimittäin uskotte eli tiedollisesti sanoen: luulette, vaikka väitättekin nyt ehkä jopa tietävänne.

Edes mahdollisuuden tilastollis-empiirinen tai emotionaalis-kokemuksellinen olemassaolo ei ole mikään tiedollinen warrant, sanoipa Plantinga sitten mitä tahansa. Kyse on tunteen ja tahdon antamasta vakuutuksesta, mikä ei vielä oikeuta Jumalan olemassaoloa episteemisesti.

Me emme tule koskaan tietämään aidosti (siis aktuaalisesti) mitään olennaista kokonaisuudesta, jonka osia olemme. Vrt. Russellin tyyppiteorian päättelyt.

Eikä mikään metameta-tason ratkaisu voi toimia tässä kuin loputtomana regressiona, koska jo havaitsemisen perusdialektiikka (ontologinen ero) katkaisee mahdollisuutemme tietämällä tietää/tiedostaa havaintokohde an sich - sellaisen kuin se itsessään on.

Täten: Usko on ja jää tunteen ja toivon asiaksi. Sen vuoksi Pascal on oikeassa: Tulta!