Kirjoitettu kommentiksi ripsalle Kalevi Hotasen päreessä Olemassaolon ulottuvuus.
I
ripsa kirjoitti
'Rauno! Pystytkö sinä ihan noin vain päättää olla riitelemättä jonkun kanssa? Eikö se nyt sentäs mene asian mukaan?'
*
Pystyn päättämään. Mutta en mene takuuseen, kuinka pitkäksi aikaa. Riitely ei mene minulla viime kädessä asian vaan toisen ihmisen luonteen mukaan. Olen siinä mielessä 'vinksahtanut'.
*
Riitely on minun tapani vietellä ihmisiä paljastamaan itsestään sellaisia asioita, mitä he eivät vakaassa mielentilassa a) haluaisi b) kykenisi itsestään paljastamaan.
Viettely 'riitelyyn' kätkeytyneenä on ikäänkuin eksistenttisen psykoterapian 'perversiivinen' muoto.
Perversiivinen siksi, että siinä kukaan ei saa toistaan, eikä terapia lopu oireiden poistumiseen. Vain intohimo ja suunnaton - sekä epätoivon että toivon välillä heilahteleva vapaudentunne jäävät.
Kierkegaard oli haka tämänkaltaisen 'terapian' eksplikoijana.
*
Perinteisestihän ajatellaan, että psykoterapia on onnistunut, kun terapoitavan ahdistavat oireet ovat vähentyneet ratkaisevasti.
'Viettelyterapiassa' sen sijaan on päästy loppuun, kun 'terapoitava ja terapeutti' eivät enää saa toisiltaan minkäänlaista kiihoketta viettelyyn - siis tranferenssin ja vastatranferenssin väliseen 'peliin' ja interaktioon.
Projektiot (viettely-yritykset) on silloin ikäänkuin kulutettu loppuun. Periaatteessa tällainen 'analyysi' saattaa kestää loputtomiin, elleivät osapuolet sitten sovi jossain vaiheessa sen päättymisestä tai jompikumpi katkaise terapiasuhdetta yksipuolisella päätöksellä.
Kierkegaardilaiselle 'terapialle' vapaus (terapian päämäärä) on äärimmäisen intohimon valtaan jäämistä - vailla varmuutta kohteesta.
Ja juuri tästä eksistenttisestä situaatiosta kumpuaa Kiekegaardin mukaan uskon hyppy, joka on siis heittäytymistä äärettömän mutta täysin epävarman intohimon vallassa kohti rakastettua=Jumalaa, joka ottaa vastaan - jos ottaa.
Olennaista tässä vastaanottamisessa on, että siinä intohimo ja vapaus lankeavat paradoksaalisella tavalla yksiin. Jumalan rakkaus vapauttaa - ei pakota.
K:n mielestä uskon hyppy täyttymystään koskaan saavuttamattoman intohimon ja viettelyn viimeisenä ratkaisuyrityksenä on ainoa autenttinen tapa edes yrittää uskon mahdollisuutta.
Siinä viettelijä uhraa itsensä Suurelle Toiselle/Jumalalle lopullisesti - kävi miten kävi.
Toisin sanoen - vielä kerran - Kierkegaard haluaa siis kuitenkin ajatella, että vasta kun viettelijä tekee tuon viimeisen viettelyeleensä, jossa hän uhraa itsensä viettelijänä, todellinen vapaus ja usko mahdollistuvat.
II
Lacanilainen psykoanalyysi on tietyssä mielessä sukua kierkegaardilaiselle viettelijän itsensä uhraamiselle Jumalan tähden.
Merkitkäämme Jumalan tilalle lacanilaisittain Suuri Toinen Reaalisen symbolina ja/tai kuvana, josta jokainen fantasia implikoi oireen.
Ajatelkaamme vaikka van Goghin taulua 'Venhäpelto ja variksia'. (Miksei myös mitä tahansa muuta maalausta, joka on tehnyt meihin lähtemättömän vaikutuksen)
Tuossa jo lähes ekspressionistessa taulussa piilee kuitenkin mahdollisuus lävistää fantasia ja osoittaa siten elämyksellisesti eräänlainen ylevä tyhjyys, jonka sen palavien värien kätkemä sekä paljastama intohimoinen vietti ja halu kätkee.
Lacanille ja Zizekille tuo ylevä tyhjyys on lähes ainoa mahdollisuus reaalisen esteettiseen ilmenemiseen - sen negatiivisen positiivisuuden ilmenemiseen ylevän tunteessa.
Seksuaalisen halun luonne on samaa tyyppiä kuin vaikuttavan taulun aiheuttama ylevä elämys, joka on siis pelkkä 'aavistus', mutta seksuaalinen halu kuitenkin kätkeytyy usein niin opaakkien (läpäisemättömien) fantasioitten kaapuun, että omaa, loputonta viettelevyyttään ja intohimoaan on vaikea tunnistaa kuin siirtyminä (metonymiat) ja tiivistyminä (metaforat), jotka siis yhä muuttavat halua aina symbolisempaan muotoon: elämyksellisesti tunnistamattomaksi.
Lacanilainen psykoanalyysi pyrkii siis kohti reaalista (jota ei koskaan ole mahdollista saavuttaa sinä itsenään) fantasian lävistämisen kautta. Se ohjaa analysoitavaa tiellä, jossa hän ymmärtää ja näkee vähitellen oireensa läpi - kohti halua, joka on reaalisen 'liikettä', tyhjyyttä.
Tämä oivallus helpottaa analysoitavaa hyväksymään oireensa väistämätön luonne, jolloin sen outous, ahdistavuus ja pakottavuus myös helpottaa, koska siitä tulee 'luonnollinen' ja siten hallittavissa oleva osa hänen fantasioitaan - toisin sanoen hänen luonnettaan ilmentävää 'naamiota'.
*
Edellä kuvattu lacanilainen fantasian lävistäminen on analogista kierkegaardilaiselle hypylle Jumalan/Reaalisen tuntemattomaan. Vain äärimmäinen riski voi mahdollistaa äärimmäisen vapauden eli uskon ja siten myös rakkauden.
Mutta tämä rakkaus ei oikeastaan ole enää tästä maailmasta, koska - kuten sanottu - sen olemuksena on ääretön vapaus.
4 comments:
Olet saanut blogikunniamerkin. Käy katsomassa ohjeet Sanmat-blogista
Joo, Kierkegaardin Viettelijän päiväkirjan olen lukenut. Lacania, Lacan-piirissä. Zizekiä en koskaan, Nietzschet nuorena.
Halu on siis desir, joku aksenttimerkki jonkun päälle, eikä sillä ole välttämättä kohdetta.
Olen huomannut kaikkien ranskalaisten vääjäämättä päätyvän samaan käsitteeseen. Se on ihan niin kuin elämän ja kuoleman kysymys näille ranskalaisille, jotka järkiään ovat melkein miehiä, lukuunottamatta de Beauvoiria ja hänen suhteensa olin aika lailla vietävissä enemmän kuin Sartren, tämä kaikki edelleen nuoruudessa.
Lukuunottamatta Lacania, jota luin 90-luvulla in English koska en osaa ranskaa.
de Beauvoirista taas johtuu (Lacanin kautta?) suuri rakkauteni Julia Kristevan kirjoihin, oikeastaan yleensä ja erikseen. Kristeva on kirkas, Kierkegaard hämärä, Sartre mahtipontisen kaikkitietävä, Foucault ehkä jostain siitä väliltä, jos mahdollista. Zizek jää väliin.
Mutta minun pointsini oli hra Alainin ohella minulle muuten tuikituntematon Paul Nizan, joka kuului 40-50-lukujen Ranskan jengiin. En tiedä missä yhteydessä, ellei sitten loputtomissa keskusteluissa esimerkiksi Algeriasta. Niissä keskusteluissa kyllä Camus oli keskipisteessä, tottakai, Fanon myös.
Fanon oli psykoanalyytikko, samoin Kristeva sen jälkeen kun muutti Ranskaan, jota ennen hän oli bulgarialainen semiootikko.
Mitä tulee taas traumaasi Kotkassa kun rupesit kyselemään ja sua ruvettiin kutsumaan revariksi, niin olisit voinut kertoa poijille ja flikoille, että Leningradin, Baltian ja Balkanin opiskelijat ynnä proffat kierrättivät toisinajattelunsa kielitieteen kautta ja rupesivat kutsumaan sitä semiotiikaksi.
Meille ehkä tunnetuin on virolainen Juri Lotman ja liettualainen tai latvialainen Victor Seseman, jonka siskon poijat ovat Parlandeja, pakenivat Pietarista mikä minnekin, Parlandin perhe Suomeen. Siis vallankumouksen jälkeen. Ja vähän siinä välissäkin, mutta Henry Parland päätyi enonsa luo Vilnaan ja opiskeli semiotiikkaa enon valvonnassa ja rupesi pääsemään irti viinasta, kunnes keuhkokuume tuli ja tappoi.
Aivan mielettömän hyvä kirjailija.
Mikään ei ole ollut mahdotonta myöskään sosialistisessa maailmassa, paitsi että on voinut käydä ehkä huonommin ja menettää päänsä jos ei tunnista oikeita ihmisiä vääriksi ja päinvastoin.
Hirveätä naamioleikkiä. Sellaiseksi olen tulkitsevinani kyllä myös Sartren, de Beauvoirin ym. kumppanien levottoman menon, milloin mitäkin.
Älyttömin juttu oli de Beauvoir-leffassa se, kun siinä kerrottiin että jotain n. 40-50-vuotias filosofian luennoitsija Ameriikassa hullaantui aivan tolkuttomasti seksiin jonkun kirjailijan kanssa. Siitä oli tulla ero Sartren ja de Beauvoirin kanssa, päinvastoin kuin Sartren hölmöilyistä toisaalla.
Desir on siis avainsana ilman muuta. Ilman halua ei synny ensimmäistäkään lausetta paperille ja filosofit,kirjailijat, runoilijat, sosiologit ja koko lauma jäävät pureskelemaan kynsiään eikä edes tarjoilu pelaa sinä päivänä kantakahvilassa koska kukkaro (mukamas) jäi kotiin.
Minä pidän erittäin paljon Umberto Econ ensimmäisestä kirjasta nimeltä Ruusun nimi juuri nimenomaisesti sen nimen vuoksi(muistatko mikä se nimi oli?). Foucaultin heiluri oli lievästi hassu, mutta leikitteli sentäs eurooppalaisilla maanalaisilla poluilla joita tiettävästi risteilee siellä täällä ja kaiken aikaa ihmiset ovat sekä eksyksissä että osuvat yhtä aikaa tienristeyksiin. Ehkä olet lukenut?
Tässä vaiheessa olen ehdottomasti kaikkiruokainen. Petrin onneksi hänen artikkelinsa on edelleen kesken, koska joudun nyt miettimään sitä kun Takkirauta otti ja länttäsi ne teesinsä ennen kesälomaansa sinne blogiinsa.
Oletan että ne on otettava tosissaan.
Meillä on onneksi täällä Talmud ja vähän muutakin varoiksi.
Jumalien kuvien kanssa on oltava tarkkana - näinä aikoina niitä ei pidä suuremmin piirrellä ainakaan - koska ne valitettavasti johtavat kaikki samaan inhottavaan teemaan: valtaan.
Sen lisäksi ne useimmissa uskonnoissa ovat patriarkaalisia. Ashatarte (Ishtar) Välimerellä oli poikkeus, juurtunut sinne Heran/Afroditen kautta 4000 vuoden ajan (voi olla 7000-600 vuottakin), joten Neitsyt Mariasta ne ovat pääsemättömissä aivan samoin kuin me emme tiedä miten matriarkka Louhi sen Sammon loi ja sai vielä kaiken päälle toimimaan.
Minä olen väsynyt sanomaan että joo, oikeestaan kyse ei ole matriarkaatista, kyse on matrilineaarisesta vaiheesta ja oikeesti yhteiskunta olikin silloin kumppanuusyhteiskunta.
No siis Anatolia 10 000-8000 vuotta sitten ja arkeologiset löydöt ja muutama aika hemmetin hyvä opus (Gimbutas, Eisler) valmiiksi kirjoitettunakin, naisarkeologeja jotka halusivat katsoa miten se perhevalta näillä viljelysmailla sitten oikein skulasi.
Aika hyvin kunnes tulivat skyytit tai muut, perhana hevosilla kulkevat rosvot.
Missä hiton välissä Eurooppa ehti kehittää ajattelua joka olisi kukoistanut? Noh, Islam oli yksi pelastusrengas, tänpäiväisessä blogissa Kemppinen selittää miks se kirjoitetaan isolla.
Ihmiskunta on pahasti sekaisin.
Eilisessä leffassa The Reds käytiin mun kolmessa kaupungissa, Portlandissa, New Yorkissa ja Helsingissä. Tukholma jätettiin väliin. John Reed ei olisi voinut päästä Ruotsin kautta Petrogradiin.
Leffa oli hemmetin hyvä, mutta n. vuoden vanha Topfield digiboksimme temppuilee enkä nähnyt kaikkia boshevistien temppuja, paitsi ah niin kauniin perivallankumouksellisen rakkaustarinan.
Rakkaus, Rauno, on aivan vasta viime vuossadan satuja, jos sitäkään, kyllä ne manttaalit olivat isompi juttu.
Seksi taas on eri asia eikä sille voinut panna mitään painoa. En usko että maalaispitäjissä lapsenruokkoja talollisten parissa otettiin vakavissaan.
Ämmien juoruja, eikö vain?
Heikosti menee kun ihmiset lasketaan rahassa.
Yritän kirjoittaa parastaikaa norjalaisten ja islantilaisten suunnattomasta kullanhimosta ja mietityttää tosissaan vertaus nykyaikaan. Norja on öljyvaltio ja ökyrikas, mutta toisin kuin ennen, sen joukot eivät lähde hirvittävästi karjuen hävittämään Hollantia ja Ranskaa.
Kai ne edelleen juovat sitä simaansa vuorten siimeksessä. Tähän pitäisi nyt ihan totta hommata joku norjalainen että voisin esittää muutaman kysymyksen, muuten uskoni Thorin vasaraan loppuu lopullisesti.
Tämä ei tainnut olla vastaus yhteenkään kysymykseen jonka esitit, mutta näen yhä sinut silmissäni valaana joka opettelee laulamaan yhdessä Madonnan kanssa duettoja.
Ongelma on vain teillä kohtaamattomuus. Jos sulla on kaikupohjana meri ja Madonnalla taas kuoppa johon se on tehnyt uima-altaan, niin eihän siitä tule yhtään mitään.
Ihan suotta rupeat puhumaan sen kauneusleikkauksista. Mitä merkitystä niillä on jos saat sen kiskotuksi mereen, kysyn vain?
ripsa
Kiitos kommentista.
anitak
Vastaukseni löytyy tätä seuraavasta päreestä.
Post a Comment