July 28, 2008

Hitaasti nopeutuvaa kuolemaa aamulla kello kuusi

(Kielimafian jengi kävi aamulenkillä. Puhuttiin niitä näitä van Goghista ja sen korvasta. Oikolukija suostui viimein ratsaamaan tekstin. En tiedä, tekikö se hommansa taaskaan ihan tosissaan.)

***
Hitaasti. Rauhallisesti. Venytellen. Nousen ylös. Sängystä. Mikä on tämä tunnetila? Joka vääntää minua. Kääntää minut sikiöasentoon kuin alkueläimen. Tyhjä. Täysi. Alku. Loppu. Kaikki samassa. Ei rauhaa. Jatkuva ihanuus. Vatsalihasten tärinä. Panssaroitu kovuus palleassa. Turbulenssia päässä ja jaloissa. Joka paikassa. Ajatusten virta. Kaaos, jonka muodot ovat geometrisen kauniita. Pollocklaisen deliriööttisiä. van Goghin taivas. Tulessa vehnäpelto. Mustat varikset kuin kuolema. Ja minä taivun. Nöyrryn. Oksennan. Olen loppu. Tappava jännitys. Loputon raukeus. Keho kuin liikkuvaa magmaa. Sielu kuin viiteen kertaan ihanasti tapettu, soiva urkupilli.

*********************************************

Yhtäkkiä kaikki pysähtyy viimeistä kertaa ennen kuolemaa nähdäkseen kaiken koetun elämän, kaikki tunteitten aallot, kivettyneet kalliot ja murheen laakson. Yhdessä katseessa koko elämä ja todellisuus, historia projisoituna valkokankaalle, jossa näyttelen pääosaa teennäisten ja petollisten vastanäyttelijöitten pilatessa tunnelmani. Muutaman minua paljon briljantimman saattaessa oman osani kalpenemaan varjoksi heidän häikäisevyydessään. Katsojien taputtaessa jos vain kerrankin saisin heidät nauramaan tälle säälittävälle roolille, jota olen yrittänyt vetää kaikki nämä vuodet kuin kurja, kylkeen potkittu aasi, vailla muuta rakkautta kuin kirjat, kirjoittaminen, C2H5OH, kaipuu takaisin äidin syliin, loputtomat fantasiat ja mieleni äänten sekamelska, mielikuvitukseni täydellinen väripaletti, jolle ei näy mitään määrää, rajaa tai estettä. Olen yhtä täydellinen kuin en ole mitään. Mutta silti yhä jollain käsittämättömällä tavalla olen enkä pääse pakoon ennen tätä viimeistä katsetta yli kaiken menneen kohti kaikkea tulevaa, joka on yhtä aikaa kaikkialla - ulkona ja sisällä, ylhäällä ja alhaalla, mikä tarkoittaa, että loppua ei ole, yhtä vähän kuin alkua. Olen maailman kaikki asiat samassa ruumiissa, joka viimein palaa tuhkaksi ja muuttuu ikuisuuden näkymättömäksi tuleksi vailla lämpöä.

***
Kärsimykseni ja iloni on paketoitu tuhkauurnan sisään. Mutta onko tuosta lippaasta kenellekään mitään hyötyä? Kuka sitä tarvitsee? Mihin tarkoitukseen? Joku kai teki sen vain palvoakseen omaa turhaa kärsimystään kuin jumala, jolle tuli ikävä itseään. Saakoon tekijä kuitenkin anteeksi tuon ennenkuulumattoman omahyväisyytensä, jota kutsuu ikuisuuden taiteekseen, sillä vaikkei kauneus tulekaan pelastamaan tätä maailmaa, joka on yhtä turha tai mielekäs kuin kuvitelmamme siitä, se on silti ainut keino jättää todellisuuteen pieni jälki, jonka joku joskus löytää - ja jota hän alkaa ehkä hellien vaalia kuin rakkainta asiaansa.

***
Mutta eikö tuollainen ajatus lippaasta vailla oikeastaan mitään tarkoitusta, ei missään eikä milloinkaan - lippaasta, jonka joku löytää ja ottaa rakastaakseen, ole äärimmäisen lohduttava voima? Jopa siinä määrin, että sellaisen avulla saattaisi kuvitella pääsevänsä hyväkuntoisena ja reippain mielin - jos ei nyt ihan Taivaaseen niin jonnekin Nirvanan itäisessä nurkassa sijaitsevaan sisäpihalla varustettuun mukavankokoiseen kaksioon ainakin.

Jotain suuremmoisen naurettavaa ja hellyyttävää on siinä, että uskomme taiteeseen - tuon turhista kaikkein turhimman - pelastavaan vaikutukseen. Ikäänkuin yrittäisimme tehdä vaihtokaupat ikuisuuden kanssa. Mutta se kannattaa - kuten usko Jumalaan Pascalin vedonlyönnissä. Et menetä mitään, jos uskot, vaikkei Jumalaa olisikaan. Mutta jos hän on olemassa, saat kaiken.

Jännityksellä sopiikin odottaa, että vielä kerran joku rakastava ja hellä ihminen - Jumalan korvike - löytäisi minunkin lippaani. Silloin maallinen kärsimykseni ei menisi aivan täysin hukkaan vaan tulisi lunastettua tuon kiltin löytäjänsä hahmossa. Vihdoinkin voisin kokea hetkisen onnellisuutta, jota mikään paha ja ruma ei ole päässyt koskaan turmelemaan.

10 comments:

Anonymous said...

Minä tarvitsen
karsimykseni ja iloni miksei kauneus pelastaisi maailmaa! kylla pelastaa
1.9 tulee posti

Homo Garrulus said...

God I love you

Homo Garrulus said...

Tarkoitan, että vain näkemällä sofismin yläpuolelle voi nähdä yhtään mitään mutta tajunta pitää olla kylmän raikasta samanaikaisesti: tässä vaikeus ja siksi Emersonia pitää minunkin lukea; taisi tajuta self-reliancen merkityksestä sitä mitä minäkin kenties: kunhan oppisin kirjoittamaan, enkä pitämään toista sormea nenässä koko ajan. Mutta laitoin sen sinne koska hajuaistini sotki minunkin rationaalista ajattelua liikaa ja rupesin kuten Pollock minäkin sotkemaan enemmän kuin seulomaan. Onneksi sitten tajusin miten hevonen piirretään: jätetään vain pois kaikki se, joka ei ole hevosta. Siinä siis Sartrellekin puremista: ei-oleminen on siis sama kuin ei-piirtäminen. Ei ei ei ei siis Räsänen. Ei on hyvä sana myös Euroopalle: ei enää typeriä juttuja ennenkuin pohja on yhteinen ja se ei tarkoita rahassa (ei tarvitse olla yhtä tasapaksu populistisuuden osalta kunhan olisi sitä ajan tajunnan osalta). Mutta kun vilosohvi-sofistit nappasivat lennosta jokaisen sanan ja lähti kirkuen ylöspäin omassa karriäärissäsi mitäs teet? Etkä pääse edes eteenpäin sillä seulonta on tehty yhtä dorkan ns. intelligentian kautta ja avulla. Mitäs siis teet? Laitat sormen nenään tietysti.

Mutta ottaisin pois. Pesisin ja leikkaan kynnet nätisti lyhyeiksi ja kauniiksi. Voin lakata naiselliseksikin; minulla on kauniit sormet; aika pienet ja kakaran, mutta silti aika nätit. Minun lapsenikin sanoi, että mamma minun kaverit sanoivat, että näytät kaksikymppiseltä. Wow, joten tiedät. Kaksikymppiseltä; hehe. Mutta eivät ole nähneet tarpeeksi lapsiraukat: rypyt ovat tulleet myös sinne minne niitä en olisi mitenkään halunnut - mutta eiköhän se ole elämää Räsänen. Myös nainen rupsahtaa tai vanhenee: silti koen itseni kauniiksi; jostain syystä en suostu pitämään itseäni rumana. Taistelen siis - hitaasti nopeutuvaa kuolemaani vielä kello 8.20kin. Kymmeneltä en enää aio: silloin olen jo ulkona.

Rauno Rasanen said...

HG

Mä olen varattu. Vieläkö kiinnostaa?

Homo Garrulus said...

Kiinnostaa koska en ole varaamassa sinua.

Homo Garrulus said...

Hitto te miehet: olette koko ajan pitämässä itseänne niin fantastisena.
En opeta sinulle enää RR. Olet narsisti ja siksi et ansaitse minun silmiäni.

Rauno Rasanen said...

HG

Suutuit leikistä? Ohhoh. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.

Homo Garrulus said...

Minä juon nyt kahvia Rässi.

Homo Garrulus said...

http://www.youtube.com/watch?v=M5xVPJUdTHk&feature=related
Kemppiseltä lainattuna myös tänne ihailtavaksi: tässä on tiedettä: jos tiede olisi niin ystävällinen ja jättäisi ihmistieteet rauhaan, etteivät sotke oikean tieteen tekemistä vetoamalla kaikenlaisiin tunteisiin

---kuten rakkaus hitto soikoon: onko sellaista olemassa (epäilen ja silti sitä uskon ja uskoni takia pidän katseeni myös paremmin koossa joka on paradoksi ukkoseni)

Homo Garrulus said...

ks. Petri tänään