Aamufantteja

(Oikolukija sekä tyylin- ja sisällöntarkastaja kävivät täällä sensuroimassa tekstiäni klo: 11.35 - hyvästä syystä kuulemma. I agree but not without terms).
I
Tänä aamuna olen rauhallinen. Kuunnelkaapa. Minussa ei liikahda lehtikään. Olen kuin tyydytetty lahna. Suusta vähän kuplii vaahtoa. Lähetän terveisiä merimiehille. Hohiiohoi! En ole mikään Mikki Hiiri merihädässä. Istun Suomen Joutsenen kannella turvassa. Kivalta tuntuu. Ajattelin, josko vallan ryhtyisin meren eläväksi ja asettuisin asumaan vetenalaisten vehkeitten valtakuntaan. Palaisin kohtuun ja viettäisin luppopäiviä koko loppuelämäni. Antaa naisten tehdä työt. Minä poika vaan kirjoittelen. Milloin huvittaa. Pysy siis poissa kavala maailma! Mutta anna kuitenkin mulle mun jokapäiväinen inspiraationi. Ei minulta mitään puutu. Olen kuin Esko-Kreeta tai Kreeta-Esko. Oikein meni molemmin päin. Ehkä alan kohta uskoa jopa Jumalaan. Minulla on siihen nimittäin hyvä syy. Terveisiä vaan evidentialisteille. (Nuo idiootit!)

II
Kohtasin kerran tiellä Ufonaisen, hän lausui mulle näin: hankkios itsellesi hengen (ja ruumiin, lat. huom.) vapaus, se sulle onnen tuo. Sit nyt ma yritellä tohdin. Vapautta. Mieltäni ylentäen itseäni alennan ja kevennän. Kaikki aistit valppaina haistelen, kusta tuoksu minervaisen ihmetöhnäuutelotionin, mi sieluani niin kovin ravistaa, tulla voinee. Lännest vaiko idäst? Veikkaan idäst. Walamost. Ex oriente lux. Siihen paikkaan merkkaan rux. Sitä kohti liukuu sux. Oon kuin kuin komisario Fucks (ei rimmaa - yritän uudestaan).

III
Siis. Hän. Ufonainen. Henkiruumiin kiertokulun toiseksi viimeinen inkarnaatio ennen lopullista? Nirvanaa kuiskasi hieman änkyttäen korvaani, koska olin tehnyt hänen leijuvan pyhyytensä heikoksi ylittämättömällä miehisellä tykövedollani (jota ei peilistä tosin voi huomata): o-ota v-vapaus, j-jätä k-kahleet m-maailman ja r-ruumiin. Hy-yppää - e -poroni k-kelkkaan. Ja mä hyppäsin kuin Sören K. Vailla huolten häivää. Angstini katosi. Mieleni sekosi. Onni tuli. Ja pitempään kuin tunnin oli. Ufotar muo ohjaten ympär avaruutta kiersin. Näin kaiken. Ja vielä enemmän. Näin taivaan maan. Uhkarohkeasti jopa Nirvanata viettelemään lankesin. Se viettelyksistäni onkin suurin.

Viimein päädyin apaattisen onnelliseen tilaan, jossa vallitsi ikuinen Rauha. Ikuinen Ilo. Täältä pois ma lähde lailla linnun en. Tänne pesän teen. Mut munia en haudo. (Se tuska uroksell maan pääl eläes on loppumaton: hautoo hautoo: mitään synny ei.) Sill Ikuisuudes luominen on rikos Kaikkeuden Ääretöntä Harmoniaa vastaan. Tääl saavutettu lienee nollapiste myös. Ei-mihinkään on matka ikuinen.

Ma Ufottaren kanssa leijuin yli maiseman. Hän sieluruumiini mun poltti ja päädyin [sensuroitu]. Lippaaseen mut saatuaan, sen jätti ylängölle [sensuroitu]. Siell yksinäisyydess äärettömäss kera miljardien [sensuroitu]sieluin toisten ajatonta vietän juhlaa universumin. Tähdet, kuut, planeetat on seuranain. Ja kanssa sielutovereini tulevaksi jälleen odotan ma Ufottaren tuhka-[sensuroitu]-a kultahopeista. Se lailla ystävän mut kohtaa. Se jäänne ainut ihmisen on Kohtalost.