Väkivallaton ja filosofinen kommentti kissojen sisäisestä elämästä

Kirjoitettu kommentiksi ripsalle Kalevi Hotasen päreeseen Ihmisestä.
*
ripsa kirjoitti:
'Rauno! Kuten tavallista, olet täydellisesti metsässä mitä minuun tulee. Minkä helevetin takia minä sinua vihaisin? Jos olet vaipunut kyynisyyden suohon, niin ittelles sinä sillä vahinkoa teet, et muille.'

RR
Miksi sä luet mun tekstiäni kuin piru raamattua, vai luenko vain minä sinun tekstiäsi siten? Äänensävysi viestii aggressioista. Kun väitin, että koet vihaa minua kohtaan, äänesävysi muuttui negatiivisemmaksi. Hmm...mitä tästä tulisi päätellä?

Huom! - no ainakin saan sinut hermostumaan, mutta mikset yksinkertaisesti kyseenalaista tiettyjä termejäni ja totea, että 'kaada itselles vaan'.
*
En osaa enkä halua kirjoittaa yksitasoisen 'realistisesti'. Kutsuttakoon tuota 'oireyhtymää' sitten vaikka kaksoisviestinnäksi, mutta yhtä kaikki: se on eräs ajattelun ja kirjoittamisen tyylikeino - eräs tapa, jolla tunteita ja ajatusten monimuotoisuutta sekä ristiriitaisuutta käsitellään kielellisesti.
*
Mitä kissoihin ja papukaijoihin tulee, niin ne eivät käytä kieltä vaan signaaleja. Vaikka siis 'olkinainen' ei viesti edes signaaleilla, täytyy meidän ihmisten tulkita paitsi olkinaisen puhumattomuutta myös kissojen ja lintujen 'puhetta' fantasiatasolla, vaikka ne toki osaavat viestiä perustarpeitaan.

En koskaan ymmärtänyt Satu X:n neitokakadua, vaikka vislailimme usein toisillemme kuin olisimme puhuneet keskenämme. En liioin ymmärrä kissojen 'sisäistä elämää'. Mutta fantasioida siitä kyllä voin - aivan kuten saan olkinaisenkin 'vaikenemisen' kuulostamaan 'äänekkäältä'.

Minun mielestäni sinä sekoitat kategorisella tavalla eläinten 'intentiot' ja omat intentiosi noista intentioista: realismi ja maagisuus käyvät ajatelussasi käsi kädessä.

Siinä ei tietysti itsessään ole mitään moitittavaa (päinvastoin), jos kyseessä on tyylikeino (esim. Sadan vuoden yksinäisyys, Saatana saapuu Moskovaan), mutta filosofisena kantana tuo yhdistelmä on kestämätön.

Ellei sitten empirismi yhdistyneenä realismiin ole jo itsessään aina maagista (kuten olen taipuvainen ajattelemaan esimerkiksi panteismista).
Tämä sisältää oletuksen, että meillä olisi pääsy johonkin muka 'tosiolevaiseen' eli ilmiötodellisuuden takaiseen perustavampaan todellisuuteen.

Mikään ei voisi olla maagisempi ajattelutapa.
*
Julistan tämä kommentin 'vihattomaksi alueeksi'.