Kun päässä alkaa hämärtää illan tullen

Kommentti jota ei koskaan lähetetty sinne minne sen oli muka tarkoitus päätyä.

I
Aivan niin meri. 'stendhal' - ei stendahl.

Teen aina tuon saman kirjoitusvirheen Henri-Marie Beylesta puhuttaessa. Muisti jotenkin jumittaa jonkin opitun asian siihen tilaan, missä se opittaessa oli, ja sen vuoksi poisoppiminen onkin kaikkein vaikeinta.
...............
Mutta entä jos olisin peruuttamattomalla tavalla oppinut, että maa on litteä..? Eivätkä edes nuo kuuluisat empiiriset todistukset saisi minua muuttamaan oppimaani käsitystä. Yli 6 miljardia ihmistä asuisi pallolla, mutta minä pannukakulla.

Ja silti mikään ei olisi toisin välittömän eksistenttisen kokemiseni kannalta. Ongelmaksi toki muodostuisi varsin nopeasti, mistä löytää samoin ajattelevia - siis muita pannukakulla asujia. Hmm. Ajaudunko tätä menoa vähitellen solipsismin ongelmaan?

Tiedän kyllä, että Borneon viidakossa asuu heimo, jonka asukkaiden mielestä maapallo on litteä. Mutta en halua muuttaa Borneoon. Siellä on helvetin kuumaa. Sitäpaitsi nuo ihmiset ovat kuulemma ihmissyöjiä: he pitävät ihmisistä - varsinkin litteistä ihmisveriletuista. Kuulemma kaikki on heille litteää...jopa pyöreät kivet - ja konsonantit.

Ai niin. Väärinkäsityksen välttämiseksi pitää lisätä, että nuo borneaanit eivät syö lähimmäisiään vaan toisia ihmisiä.

Tiedän myös, että Amazonasin viidakon pimeimmässä kolkassa elelee ihmisiä, joiden mielestä maapallo on neliö. Heitä voisin käydä tapaamassa. Sanoisin, että ollaan kavereita, vaikka uskotaankin maantieteellis-geometrisesti hiukan eri asioihin. Tietenkään he eivät ymmärrä, mistä minä puhun, mutta silti meistä tulee hyviä ystäviä.

Syömme neliömäisiä kahvinpapu-pannukakkuja (miten vaikeasti lausuttavaa onkaan heidän kielensä) päivälliseksi ja juomme neliömäisistä puumukeista neliömäisen laaman neliömäisiä hiutaleita sisältävää neliömäisesti käytettyä neliömäistä maitoa.

Tulemme neliömäisesti juovuksiin ja alamme laulaa Tähtilippua - tuota USA:n kansallislaulua. Se onkin ainoa länsimainen iskelmä, jonka he osaavat. Joku valkoiseen kypärään sonnustautunut pyssymies oli sen heille opettanut. Lopulta he söivät hänet, koska mies yritti käännyttää heitä pallo-uskoon. Väkisin.

Minä en halua käännyttää heitä, mutta opetan heille kuitenkin Sibeliuksen Finlandian. He pitävät siitä. Se kuulemma muistuttaa heitä viidakon äänistä. Ja koska he niin kovin mieltyivät Finlandiaan, jäin eloon. Muussa tapauksessa olisin juuri nyt muuttumassa neliöksi heidän ruuansulatuksessaan.

Hmm. Ajatukseni näyttävät harhailevan. Ehkä minun pitäisi ryhtyä lukemaan Gogolia?

II
Mutta jospa en kertoisi kenellekään, että minä asun pannukakulla. Silloin kaikki luulisivat, että tuo partapelle asuu meidän kanssa samalla ymmyrkäisellä.

Edes ruukinmatruuna ei saisi päätäni kääntymään tässä asiassa. Päinvastoin - minusta olisi jopa täysin luonnollista, että matruuna asuu pallolla mutta minä jossain aivan muussa geometrisessa muodossa.

Hmm. Mutta koska kvanttifysiikka on totta, kuten minua triljoona kertaa älykkäämmät ja tietävämmät tiedemiehet väittävät, olisi ehkä sittenkin mahdollista asua ruukinmatruunan kanssa samassa universumissa...

Painajainen.

Poikki.

III
Joka tapauksessa: - stand-up-komiikkaa suuresti rakastavana pelle-filosofina asuisin jo periaatteellisista syistä pannukakulla - ihan vain saadakseni ihmiset nauramaan - tai vihaamaan.

Tähän kätkeytyy hieman kiero tarkoitusperä: kun ihmiset nauravat, vihastuvat tai joutuvat muuten vain tolaltaan, he eivät tahtomattaan kykene enää valehtemaan ja teeskentelemään (itselleen ja muille) eli elämään poroporvallista small-talk-eli-joko-olet-nähnyt-Serranon-perheen-viimeisimmän-jakson-elämää.

Nyt lähden tekemään itselleni tomaattijuustovoileipää.

Ulkona hämärtää. Ja päässä.